15.11.2019

(Luku)päiväkirja - marraskuun toinen kokonainen viikko

Marraskuussa on monilla taas ollut päällä 30-sivua päivässä lukuhaaste ja sen tuloksia on kirjattu lukupäiväkirjan muodossa. Minä jotenkin taas onnistuin ohittamaan koko haasteen, mutta nyt on lukupäiväkirja-ajatus jäänyt mieleen kummittelemaan ja osansa päiväkirja innostuksessa lienee myös juuri kuuntelemallani Kirjakauppiaan päiväkirjalla (The Diary of a Bookseller).

Pitäisiköhän kokeilla blogiin siis pientä lisäformaattia? Saisinkohan kirjoitettua muutaman rivin edes joka toinen päivä ? Jos julkaisisi kerran viikossa? Samalla voisi kuitata ne kirjat, joista ei edes aio kirjoittaa enempää.

Katsotaan - jaksaisinkohan kirjoittaa edes tämän viikon loppuun? Jaksatteko te lukea ?

Jossain kohtaa oli jotain valkoista. Nyt on mustaa. 


Keskiviikko 13.11.2019

Työpäivä, etänä. Ulkona satoi koko päivän ja sataa edelleen. Ei siis ole tehnyt mieli kävelemään, mutta äänikirjaa olen kuitenkin kuunnellut. Etäpäivän riemuja on yksinäinen lounas, jolloin voi pistää kuulokkeet korviin.

Tällä hetkellä kuuntelussa on Agatha Christien Lentävä kuolema Jukka Pitkäsen lukemana. Mikähän siinä on, että murhasta kertova dekkari on jotenkin niin rentouttavaa kuunneltavaa?

Illalla tein perheelle pastaa (chili-sitruuna-tomaatti-parmankinkku-rucola  ihan lemppari!), taas kuulokkeet korvissa. Tosin iltaisin on äänikirjakuuntelussa oma hankaluutensa. Jostain syystä muilla on minulle aina asiaa juuri sillä hetkellä, kun olen laittanut kuulokkeet korviin, vaikka muuten olisin puuhaillut aivan itsekseni.

Saa nähdä, tartunko tänään muuhun kirjaan laisinkaan. Raija Orasen Acté odottaa lukutuolin vieressä ja Kobossa aloitin Metsän kronikkaa. Se on Osuuskumman novellikokoelma eri kirjoittajilta. Pidän puutarinoiden vaihtelevuudesta.


Torstai 14.11.2019

Sataa taas tai pikemminkin edelleen. Töitä toimistolla, kotiin, ruokaa (pastaa taas, tällä kertaa kesäkurpitsaa, peperonimakkaraa, sitruunaa, sipulia, tomaatteja) Siinä sivussa kuuntelin loppuun Christien Lentävän kuoleman. Se oli todella hyvä. Arvasin kyllä murhaajan, kun siihen kerran niin hyvin vihjattiin, mutta kokonaiskuvio oli yllätys. Ja Hercule Poirot oli tosi herttainen...

Käytiin myös ilta-Prismassa, kun kerran tämän viikon lopussa saa vihreällä kortilla 15% alennusta monista käyttötavaroista. Joululahjaostokset aloitettu!

Muutenkin olemme huomanneet käyvämme mieluiten kaupassa illalla ruoan jälkeen. Silloin ei ole ruuhkaa. Lisäksi olen taas pariin otteeseen tilannut ruokia (ja kodintarvikkeita) netin kautta. CityMarketin nettikauppa on kätevä. Melkein kympin kuljetusmaksu kyllä kirpaisee, mutta maksaahan se autolla kulkeminenkin - ostosten tekemiseen kuluvasta ajasta puhumattakaan. Suurimmat ostokset siis muutaman viikon välein netistä ja muuten lähinnä täydennetään. Tätä jatketaan.  Sitä en tiedä, vaikuttaneetko varsinaisesti kokonaiskuluttamiseen. Pitäisi varmaan taas pistää pystyyn seurantaviikot.

Nyt istahdan vielä hetkeksi lukemaan Acktén elämään perustuvaa romaania. Se osoittautui eilen ihan koukuttavaksi. Miksiköhän olen jättänyt sen kesken niin moneksi kuukaudeksi ?




Perjantai 15.11.2019

Toimistopäivä. Kotiin palatessa päätettiin vaan syödä jotain sormiruokaa jalkapallomatsin vuoksi. Tosin ketään ei huvittanut kokata mitään, joten meni vähän sen sun tämän närppimiseksi. Onneksi kävin sentään kävelyllä nyt kun sade viimeinkin taukosi. Ehdin päivän auringonpaisteesta näkemään viimeiset värit taivaanrannassa. Pimeä tulee aikaisin.

Minä päädyin väsyneenä nojatuoliin jo ennen ruokaa ja ihan huomaamattani napsin sipsejä kirjaa lukiessa luvattoman paljon. Raija Orasen Ackté! on nyt lopussa. En tosiaan ymmärrä, miksi se oli kesken niin pitkään. Kai sitä vaan tarvitsee kuhunkin kirjaan sopivan mielentilan ja nyt oli oikea hetki.

Äänikirjan osalta olenkin nyt taas jumissa. Mikään ei oikein tunnu kiinnostavan.


4 kommenttia:

  1. Kivaa, että innostuit kokeilemaan lukupäiväkirjaa. Heh, minäkin mietin, että mulla on vielä pari päiväkirjaa tulossa, jokohan ne kyllästyttää lukijoita... mutta onpahan tosiaan vähän erilaisia postauksia välillä. Minä luin Lentävän kuoleman ihan kirjana, ja tykkäsin. Vanhan ajan lentokonematkustus toi kirjaan oman säväyksensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo :-) Tosin näyttää tuohon tunkevan väkisin mukaan kaikenlaista muutakin kuin kirjoja, mutta katsotaan... Nyt sitten vaan mietin, että pitäisikö laittaa koko viikko samaan päivittyvään postaukseen, vai erikseen, vai ... Saa nähdä, miten tämä tästä kehittyy.

      Poista
  2. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista