3.5.2019

Perjantain parasta pastaa

Pitkästä aikaa tehtiin Mac'n Cheese, mutta tällä kertaa pienellä twistillä. Prosessi oli pitkä ja polveileva, mutta perjantai-iltaan sopivan helppo. Matkan varrella tuli upotettua useampiakin muuten tähteeksi jääviä juttuja. Näin se menee...

1) Grillaa vappuna Kamadolla kaikenlaista ja kun lämpöä riittää, laita lopuksi muutamat munakoisonpuolikkaat ja kirsikkatomaatit kypsymään lämpöön. Mausteeksi vähän yrttejä ja oliiviöljyä...

2) Kun kasvikset ovat jäähtyneet, kaavi munakoiso kuorista blenderiin, paiskaa seuraksi tomaatit ja vielä tuoreita tomaatteja lisäksi. Leikkaa joukkoon minttua ja haluamiasi muita tuoreita yrttejä. Tähän saa hyvin piilotettua kaikenlaisia yrttivarsia, jos halua lehdet säästää johonkin muuhun, Sitten vielä vähän jugurttia joukkoon ja tahnaksi. Tarjoile dippikastikkeena leivän ja kasvisten kera. Sopii myös mahtavasti esim. kanan kaveriksi.

3) Miettiessäsi perjantai-illan ruokalistaa, muista jääkaapista löytyvä lopputahna. Keitä puoli paketillista pastaa melkein pehmeäksi, valuta suurin osa vedestä pois ja laita pasta  takaisin kattilaan. Kaada joukkoon purkillinen (3,3dl) kermaa ja pussillinen (150g) juustoraastetta.  Sekoita joukkoon munakoisotahna ja vielä ripaus suolaa, pippuria ja hiukan muskottipähkinää.

4) Kaada pastaseos uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja isännältä ruoanlaitosta jäänyttä persilja-pinjansiemensilppua. Valuta vielä vähän oliiviöljyä päälle ja laita uuniin 180-200 astetta noin puolisen tuntia. Anna hetki lämmön tasaantua ja nauti.

Oli muuten ihan sikahyvää.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä on herkullinen pastaresepti. Otan tästä tämän reseptin talteen. Olen laittanut muutamia juttuja sinun reseptiesi mukaan ja ovat olleet tosi herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä upposi hyvin. Vuoka tyhjeni pikavauhtia. :-)

      Ihana kuulla, että olet kokeillut reseptejä ja tykännyt!

      Poista
  2. Tällaiset " heitetään vuokaan ja paistetaan" ruoat on ihan parhaita.
    Herkullista viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
  3. No niin ovat. Ja ihan parasta on, kun voi käyttää muuten hävikiksi meneviä jämiä jääkaapista.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista