14.4.2018

Kalevanpoikien kronikka

Kevät on jo ihan hollilla ja ensimmäiset kukatkin bongattu. Eilen tuli ekaa kertaa hiki ulkona kävellessä. Illalla katselin ikkunasta poikia pihalla. Heillä olivat jalat vielä lumihangen jämissä, yllä teepaidat ja Kamado-grilli kuumana.

Keväästä huolimatta pistin tässä vielä yhtenä iltana kynttilät palamaan takkaan. Jos ei niinkään lämmön ja valon vuoksi, niin Sepon ahjon muistoksi. Ihan vaan kirjan tunnelmointiin.

JP Koskinen : Kalevanpoikien kronikka 
Luettavaksi kustantajalta 

Kun Väinö, Seppo ja Ahti lähtevät Miklagårdiin hoitamaan salaista tehtävää, pääsee nuori Väntti mukaan. Edessä on uusia seikkailuja ja lauluja menneistä taisteluista, petoksista ja vallan vaikutuksista. Väntti on Ahti Lemminkäisen poika, joka Väinölle kasvatiksi annettiin. Ei ole pojalla taipumusta isänsä kaltaiseksi soturiksi, mutta laulut sujuvat ja vanhat taiat painuvat mieleen.

Mytologia, historia ja Kalevalan henkilöhahmot menevät iloisesti sekaisin veijarimaisessa tarinassa, jota luki sujuvasti ja hyvillä mielin. Tyyli tuo mieleen vanhat kronikat ja Waltarin tiiliskivet, mutta ehkä hitusen modernimmalla ja tiivistetymmällä otteella. Samalla tavoin kuvastuu kuitenkin historia elävänä lukijan eteen. Maailmalla on noussut kuolleista uusi jumala, jonka soturien edessä vanhat karkotetaan korpien kätköihin. Vielä voimat kuitenkin vaikuttavat ihmisten eloon, niin kuin saa kokea Vänttikin. Toisinaan taas laitetaan henkien syyksi ihmisten teot ja rikokset jäävät piiloon pitkiksi ajoiksi.

Minä viihdyin Väntin kertomuksen parissa. Kyseessä ei ole Kalevalan toisinto, vaikka hahmot sinänsä tuttujat ovatkin. Hieman ehkä olisi pieni selkeyden lisäys auttanut välillä väsynyttä lukijaa - nyt hypättiin välillä tarinassa eteenpäin niin, että piti hetki miettiä, miten seikkailu taas kyseiseen suuntaan käännähtikään.

Parasta Kalevanpoikien kronikassa ovat hitusen karikatyyrimaiset henkilöhahmot. Väinö vanhana taikojana, joka poikia kaivatessaan ottaa ristinkin varuiksi kaulaansa ja Ahti aina sotaan valmiina ja huolettomana sotilaana, olivat selkeästi piirtyviä, mutta onneksi kuitenkin ensimmäisen vilkaisun jälkeen riitti vielä vähän syventymistä ja selvittelyä. Väntti on jonkinlainen antisankari, mutta kuitenkin selviytyjä, joka lopulta jää kirjaamaan tarinan muistiin.

Kalevanpoikien kronikka on jotenkin piristävän "miehinen" tarina. Sellainen suoraviivainen ja rehti kaikesta sisältämästään juonittelusta huolimatta, täynnä testosteronia ja uhoa, silti pinnan alla tunteikas.

JP Koskinen kertoili kirjastaan ja vähän muustakin mukavassa kirjaillassa, joka piristi yhtä alkuvuoden viikkoani. Siitä voit lukea täältä.

4 kommenttia:

  1. Hupaisaa äiläilyä tässä on! Muikeasti kirjassa otetaan vaikutteita Kalavalasta ja uusinnetaan seikkailuita sekä sankarityyppejä. Tykästyin Väntin epäluotettavaan kerrontaan. Hiukan olisin karsinut ja fokusoinut, mutta noin nillitän lähes aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muikea on juurikin sopiva sana tätä kirjaa kuvaamaan. Pikkuista rönsyilyä luin minäkin, mutta ajattelin sen johtuvan omista, huonosti kasassa pysyvistä, ajatuksistani.

      Poista
  2. JP Koskisen romaanit kiinnostavat, vaikka en ole toistaiseksi vielä yhtään lukenut. En taida kuitenkaan tästä aloittaa. Kalevala eivätkä muutkaan mytologiat jaksa minua oikein innostaa eli tiedostan ennakkoluuloni. Toisaalta ehkä juuri niitä omia ennakkoluuloja tuulettakseen voisi tämän joskus lukaista. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sellainen helppo, mutta hieman hötö luettava. Koskisella taitaa olla tosi erityyppisiä kirjoja. Minä tykkäsin eniten Ystäväni Rasputin-kirjasta, mutta moni on tosissaan ihastunut myös Kuinka sydän pysäytetään-romaaniin. Ne ovat sellaista vähän raskaampaa kaliiberia.

      Poista