28.11.2016

He olivat natseja

Jännittävää, miten viime vuosisadan alkupuolen tapahtumista on kirjoitettu viime aikoina taas enenevässä määrin. Kuuluuko nykyisessä julkisessa keskustelussa kaikuja menneestä ihan pelottavuuteen saakka? Tai sitten on vain aikaa kulunut tarpeeksi. Kipeitä ja vaiettuja asioita halutaan tuoda esille.

Viimeksimainitusta on kyse Katarina Baerin He olivat natseja -kirjassa.


Katarina Baer: He olivat natseja 
Luettavaksi kustantajalta Kirjamessuilta 

Kirjamessuilla jo Katarina Baer kertoili, miten halusi selvittää isovanhempiensa tarinaa niin itsensä kuin oman isänsä vuoksi. Hänestä on tärkeää saada selvyys asioihin, joista rakastettu isoäiti ei koskaan puhunut sen paremmin pojalleen kuin lapsenlapsilleen. Isoäiti ja isoisä nimittäin olivat aktiivisia natseja Kolmannen tasavallan päättymiseen ja isoisän kuolemaan saakka, isoäiti aatteiltaan ehkä elämänsä loppuun saakka, vaikkei koskaan asiasta maininnutkaan.

Kun kirjaa alkaa lukemaan, sitä on vähän varuillaan. Miten on mahdollista, että kukaan saattoi innokkaaina tukea yhtä historian pahimmista valtaan päässeistä ideologioista? Tarinan edetessä huomaa kyseessä olevan tavallisten ihmisten halusta parantaa omaa elämäänsä ja luoda maastaan lapsille parempi paikka.

Kirjana Baerin teos on välillä dokumentaarinen, välillä tulkitseva. Myönnän toisinaan hieman väsähtäneeni yksityiskohtien ja nimien runsauteen. Aina ei juttu myöskään tuntunut oikein etenevän. Kaikkiaan kirja on erittäin kuitenkin mielenkiintoinen ja se kannattaa luetuttaa laajasti myös nuorilla. Sen arvo taitaa olla muualla kuin kirjallisissa ansioissa.

Kukin meistä tulkitsee ympäristöään sekä erityisesti kuulemaansa viestintää omien kokemustensa ja tietojensa pohjalta. Jos on joutunut lähtemään vallanvaihdon vuoksi kommunismin alta pakoon, näkee idän aatteen väistämättä pahana. Jos joku lupaa paluuta entiseen elämään ja menetettyä asemaa takaisin, on helppo uskoa aatteen jalomielisyyteen. Lienee myös helppo uskoa "syntipukkiin", joksi juutalaiset natsi-Saksassa nostettiin perusteluna omiin jonkun muun kustannuksella saavutettuhin etuihin.

Eikä tavallisille ihmisille tosiaankaan heti kerrottu juutalaisten tuhoamisesta. Viesti puskettiin läpi vähitellen, kunnes oli jo liian myöhäistä. Siitä on oikein tutkimuksia, miten ihmisjoukot ovat sulkeneet "pahuuden" pois tietoisuudestaan, sen todennäköisesti oltua liian rankka omaksuttavaksi. Siksi ehkä myös sodan jälkeen natsimenneisyydestä ei puhuttu mitään (puhumattakaan tietysti sen antamasta vähemmän hyväksyttävästä leimasta).

Baerin isovanhempien tarina on mielenkiintoinen ja vähän pelottava ehkä juuri siksi, että kyse on aivan tavallisista ihmisistä, joista tuli halukkaita rattaita tuhovoimaiseen koneistoon. Vaikka he eivät välttämättä itse hirmutekoihin osallistuneetkaan, olivat he osana niiden mahdollistamista ja innokkaita vallanpitäjien tukijoita. Silti he olivat myös rakastavia vanhempia, tunnollisia työntekijöitä ja kaipaavia sisaruksia.

Kun tällä hetkellä kuuntelee keskustelua "vihapuheista", seuraa yhteiskunnan jakautumista yhä kauempana toisistaan oleviin osiin ja näkee muukalaisuuden nostattaman torjunnan, tajuaa tällaisten kirjojen tulevan yhä tärkeämmiksi. Ne kertovat osaltaan tavallisten ihmisen haavoittuvuudesta propagandan ja ideologisen paatoksen edessä. Vain lisäämällä tietoisuutta menneistä tapahtumsta, kasvattamalla ymmärrystä dogmien sisällöstä ja mahdollisista seuraamuksista, voimme edes yrittää ehkäistä historiaa toistamasta itseään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti