15.5.2012

Elizabeth Cleghorn Gaskell : Vaimoja ja tyttäriä (Wives and Daughters)


Klassikko mikä klassikko. Jane Austenista pitävät nauttinevat myös Gaskellin pitkästä romaanista. Tosin ote ei ole ihan niin kirpeä ja tarina venyy ehkä vähän turhankin pitkäksi, mutta luvassa on samanlaista naisten elämän ilojen, surujen ja rajoitusten kuvausta. Niin, ja tietysti rakkaustarinoita - sovinnaisuuden rajoissa tietenkin, ajalta, jolloin pelkästään kahdestaan miehen kanssa keskustelu saattoi tuhota tytön maineen.

Kirjassa seurataan erityisesti kylän tohtorin tyttären, Mollyn kasvamista nuoreksi neidoksi. Siinä samassa pääsemme kurkistamaan myös kahden yläluokkaisen perheen tapoihin ja tarinoihin. Luokkatietoisuus on voimissaan (puhummehan 1700-luvun lopusta tai 1800-luvun alusta), ja esimerkiksi avioliittoa eri luokkien välillä ei välttämättä katsota hyvällä. Tämähän ei tietenkään estä nuoria rakastumasta ja salailuista on traagisia seuraamuksia.

Henkilögalleriasta löytyy herkullisia hahmoja. Browningin neidit ovat kuivakkojen vanhapiikasisarusten stereotypian ruumillistuma. Neiti Harriet luo virkistävän tuulahduksen maalaisjärjellään ja ironisoivalla yläluokan kuvauksellaan. Hamleyn aatelissuvun päämies tuhahtelee ja murahtelee niin kuin vain iäkäs maalaisherra voi. Molly on juuri niin viaton kuin sankarittaren tuleekin ja saa sopivaa vastapainoa flirttailevasta sisarpuolestaan. 

Aina välillä on ihana lukea tällaista nykyihmiselle turvallisen viatonta tarinaa. Ei väkivaltaa, ei seksiä, mutta suuria tunteita pienistäkin tapahtumista. Teemat ovat kuitenkin ajattomia. Rakkaus, perheiden sisäiset ristiriidat, elämässä pärjääminen ja oman paikkansa löytäminen.

Brittiklassikkojen ystäville tämä on ihan ehdoton lisäys lukulistalle.

1 kommentti: