19.6.2013

Lumoava Kate Mortonin The House at Riverton

Kate Morton : The House at Riverton 
Oma ostos Kobosta

Tämän kirjan luin jo toukokuun puolella, mutta kaikessa dekkaritohinassa se on jäänyt bloggaamatta. Toisaalta voi olla hyväkin, että lukemisesta on kulunut aikaa niin on ehtinyt vähän jäsentelemään ajatuksia.

"Suuren ajatusprosessin" lopputuloksena toteankin, että Kate Mortonin kirjaa The House at Riverton kuvaa ehkä parhaiten sana lumoava. Odottava tunnelma luo jännitteen, joka ei päästä lukijaa irti otteestaan. Haikea ajankuvaus jo kadonneesta maailmasta henkii nostalgiaa, johon on helppo sukeltaa mukaan, vaikkei kyseistä aikaa itse ole koskaan kokenutkaan. Niin, ja vaikkei kaipaukseen ehkä niin olisi mitään järjellistä syytäkään. 1900-luvun alkupuoliskon elämä oli ehkä taianomaista niille, joilla oli maata ja mammonaa. Heitä palvelevien päivän kuluivat työn raadannassa. Sovinnaisuussääntöjen kahleet rajasivat kaikkien tekemisiä yhteiskuntaluokasta huolimatta, mutta seurausten tuhoava vaikutus vaihteli turvaverkkojen vahvuuden myötä.

Kirjan kehystarinassa Grace (98v) kertoo nuoruutensa tarinaa nauhalle tyttärenpoikaansa varten. Heti alussa lukija saa tietää, että jotain kauheaa on tapahtunut Rivertonin talolla. Jotain sellaista, joka romahdutti koko talonväen elämän perustan ja heitti Gracen maailmalle. Siitä, oliko lähtö palveluspaikasta nuoren palvelustytön kannalta hyvä vai huono asia, voidaan olla montaa mieltä. Joutuihan hän kokemaan monia vaikeuksia, mutta toisaalta hän oli vapaa valinnoissaan ja pystyi todistamaan pärjäävänsä niin itselleen kuin maailmalle.

Tarinan alussa muutamme Gracen mukana Rivertoniin. Talossa vallitsee tarkka järjestys. Palveluskunnan kuuluu olla näkymättömästi paikalla kaikkialla, asioiden hoitoa isäntäväen huomaamatta niiden takana olevaa työtä. Näkymättömyys näkyy esimerkiksi siinä, miten talon nuoriso jatkaa keskusteluaan Gracen ollessa paikalla aivan kuin heidän itsensä lisäksi ei paikalla olisi ketään muuta. Nykyajan tasa-arvokeskusteluja seuranneesta asenteet tuntuvat täysin käsittämättömiltä, varsinkin kun palveluskunta itse pitää asemaansa melkein kunnia-asiana ja kokee suurta kiitollisuutta saadessaan palvella omalla tavallaan kuitenkin hyvää ja anteliasta isäntäväkeä.

Sitten Gracen näkymättömyys särkyy. Talon tyttäret huomaavat hänet ja syntyy oudolla tavalla hallitseva riippuvuussuhde puolin ja toisin. Grace elää tyttöjen elämän tapahtumissa mukana, mutta kuitenkin syrjässä. Tietäen kaiken, mutta kuitenkin aseman aiheuttaman verhon takana. Tuo verho myös hämärtää ymmärrystä todellisuudesta ja toimii omalla tavallaan tragedian katalysaattorina.

Kirja oli hämmentävä lukukokemus. Alussa mainostamastani ajatusprosessista huolimatta, en edelleenkään ihan selkeästi tiedä pidinkö kirjasta vai ei. Osa henkilöhahmoista oli naiiveja miltei ärsyttävyyteen asti, vaikka historialliseen kontekstiin asetettuna tietämättömyys tietysti selittyy. Nykynaisen sisällä nostaa päätään kapinahenki kaikkia kuvattuja sovinnaisuuden rajoitteita vastaan. Gracen tapa asettaa emäntänsä hyvinvointi kaiken edelle oman elämänsä keskeisissä ja tärkeissä valinnoissa melkein puistattaa.

Kirjan rakenne luo jännitettä, joka oli väillä vähän häiritsevää. "Miksei minun anneta nauttia rauhassa tunnelmasta ja maisemista ? Miksi pitää odottaa jotain kamalaa tapahtuvaksi?" Miltei jätin kirjan kesken jossain vaiheessa, kun tuo tragedian odotus alkoi ärsyttämään. Toisaalta, juuri tuo jännite pitää kirjaa ja tarinaa tiukasti kasassa, huolimatta kehyskertomuksen ja tarinan välisestä erosta ajassa ja tunnelmassa.

Kaikkiaan on sanottava, että kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen - luki sitä sitten traagisena rakkaustarinana tai kuvauksena eräästä aikakaudesta ja sen yhteiskunnallisesta rakenteesta. Tarinan tunnelmaan jää vangiksi pitkäksi aikaa.

8 kommenttia:

  1. Tämä alkoi kiinnostaa! Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea. Yksi lumoavimpia kirjoja viime aikoina lukemistani.

      Poista
  2. Morton on kyllä taitava kirjoittamaan tuota uhkaavaa jännitettä. Minusta hänen kirjoihinsa sopii mainiosti sana viipylevä, koska nopeasti näissä kirjoissa ei edetä! (Eikä kyllä tarvitsekaan.) Esimerkiksi Distant Hoursissa taitavat ensimmäiset 300 sivua käsitellä yhtä ja samaa päivää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viipyilevä on kai juuri se sana, jota tekstiä kirjoittaessani myös etsin... Minulla on jo seuraava Morton jonossa lukulistalla the Secret Keeper. Saapa nähdä onko samanlainen.

      Poista
  3. Tykkäsin tästä itse myös tosi paljon, kun tätä joskus toissakeväänä luin. Tai oikeastaan suorastaan ahmin, sillä tarina imi minut mukaansa todella kovalla voimalla. Olihan tässä tietysti vähän heikkouksiakin, ennalta-arvattavuutta ja sen sellaista, mutta viihdyttävä kirja yhtä kaikki!

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkäsin tästä kovasti! Lähes täydellinen lukuromaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taitaa olla. Täytyy tarkistaa ovatko kirjailijan muut teokset samantasoisia.

      Poista