Sandra

Minun kuulokkeeni ovat rikki - kaikki! Jonkunlainen katastrofitilanne tämäkin. erityisesti minua kismittävät syksyllä ostamani Samsungin bluetooth-kuulokkeet, jotka olivat yleensä käyttämiini nähden aika kalliitkin. Nyt ne vaan eivät lataudu, eivät sitten millään. Pahus vieköön! (ja mielessä muutama vähän vahvempikin ärräpää).

Myös viimeisetkin piuhakuulokkeet sanoivat työsopimuksensa irti, joten olen äänikirjojen suhteen pannassa. Jos muita on paikalla, kuuluu meillä heti mutinaa ylimääräisestä äänestä tai meteli ympärillä estää oman ymmärryksen. Minähän en käytännössä ole koskaan yksin kotona, joten nyt voin vain muistella kevään aikana kuuntelemiani äänikirjoja.

Hyviä kuulokesuosituksia otetaan vastaan! 

Huomasin, etten ole myöskään kirjoittanut blogissa mitään tästä historiallisesti ajankohtaiseen kauteen sijoittuvasta kirjasta. Itse asiassa rästissä taitaa olla useampikin luettu opus, mutta aloitetaan nyt Sandrasta.

Heidi Köngäs : Sandra 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sandra kertoo nimikkohenkilönsä tarinan. Elämä näyttää olevan mallillaan Sandran ja Jannen ahertaessa torpan töissä, lasten kirmatessa ympärillä. Sitten lähtevät punaiset ja valkoiset sotajalalle. Kyläyhteisö jakautuu kahtia ja entiset naapurit muuttuvat vihamiehiksi.

Kertojia kirjassa on kolme. Tarina lähtee alkuun, kun Sandran tyttärentytär löytää vuosien varrella kirjoitetut muistiinpanot. Päiväkirjaksikin noita kai voisi sanoa, mutta merkinnät ovat pääasiassa lyhyitä. Mistäpä sitä torpparinvaimo olisi aikaa kirjoittamiseen ottanut? Sandran lisäksi menneisyyden äänenä on hänen kälynsä, joka palveluspaikoistaan saa tapahtumiin vähän toisenlaisen näkökulman. Kertojaratkaisu on historiallisessa kuvauksessa toimiva, mutta tyttärentyttären ääni jää vähän irralliseksi. Toki tarkoituksena on voinutkin olla näyttää aikojen muuttuneen. Työttömän näyttelijän haasteet tuntuvat kovin heppoisilta Sandran selviytymisurakan rinnalla.

Minulla kesti tämän kirjan kuuntelu yllättävänkin kauan. Teksti on sujuvaa, henkilöhahmot rakastettavia ja hyvin kuvattuja, mutta tarina jotenkin turhan tuttu. On julmuutta, köyhyyttä, sinnittelyä ja onnen pilkahduksia. Kansalaissodasta on hyvä puhua ja sen moninaisiet syyt ja näkökulmat muistaa, jotta sitä ei enää tapahtuisi täällä, ja jotta jotenkin voisimme edes yrittää ymmärtää samanlaisesta tilanteesta tänne tulevia. Aikakaudesta lukeminen kuitenkin tuntuu minulla nyt jotenkin tökkivän. Ehkä kaavaan turtuu, mutta vaikea sitä kai on kirjailijoiden muuttaakaan. Varsinkin naiset (ja lapset) kun tuppaavat noissa oloissa kärsimään ilman mitään osallisuutta tapahtumiin ja "veli veljeä vastaan" -asetelma tuottaa tuskaa ja kärsimystä puolesta riippumatta.

Kaikkiaan siis sinänsä mielenkiintoisesta aikakaudesta hyvin kirjoitettu kirja, joka kuitenkin jostain syystä jäi minulle etäiseksi. Enkä edes oikein osaa sanoa miksi. Heidi Köngäkseltä olen lukenut myös hänen kirjoittamansa Hertta Kuusisen elämäkertaromaanin, josta pidin valtavasti. Siinä oli omalla tavallaan tuttuun tarinaan saatu tuoreutta ja näkökulmaa, joka Sandrasta jotenkin jäi uupumaan.

Jään luoksesi

Olen todella huono lukemaan aasialaista kirjallisuutta. Kuitenkin sellainen aasialaiseksi mieltämäni vähäeleinen, mutta vähän oudolla tavalla vinksahtanut tyyli  kiehtoo  mielikuvitustani. Haruki Murakami kai minulla ensimmäiseksi tulee mieleen, tai sitten Rei Shimuran dekkarit, eikä nyt viimeiseksi lukemani Kyun-Sook Shinin kirjakaan ehkä ole kaikkein tarinaltaan ja henkilöhahmoiltaan kaikkein suoraviivaisin.

Kyun-Sook Shin: Jään luoksesi 
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Ollaan 80-luvun Koreassa, jossa opiskelijamellakat ja levottomuudet ovat jokapäiväisiä, eikä opiskelijoista kukaan muistakaan, millaista normaali elämä olisi. Jung Yoon suree äitiään ja yrittää saada opintojaan uudelleen alkuun. Hän tutustuu kahteen muuhun kirjallisuuden opiskelijaan ja yhdessä he kävelevät kaupunkia ristiin rastiin jonkin tuntemattoman ja tiedostamattoman perässä.

Jokin on heissä jokaisessa kuitenkin rikki ja normaaliuden illuusio tuntuu hajoavan runouden ja kyynelkaasun sumuun. Katoavat ihmiset, traagiset kuolemat ja selvittämättä jäävät tarinat eivät jätä rauhaan ja onnen mahdollisuus pakenee käsistä.

Vuosien kuluttua Jung Yoon saa puhelun, joka tuo kaikki tapahtumat taas tuoreena mieleen. Nuorten elämään ja ajatteluun vahvasti vaikuttanut kirjallisuudenprofessori on kuolemaisillaan.

Tarina aukeaa kohtaus kerrallaan. Alussa emme tiedä mitään, mutta vähitellen aiemmat tapahtumat tulevat päivänvaloon ja niiden jälkeensä jättämät arvet näkyvät selkeämmin. Mikä tuntui vain oudolta, onkin traagista. Koruton kerronta ei korosta traagisuutta, sen huomaa oikeastaan vasta jo luettuaan ohi,

Minulle sopii tuollainen vähän verkkainen ja kuvaileva kerronta. Näennäisesti tasaisesti väreilevän pinnan alla kuohuu niin opiskeilijoiden mielissä kuin kaupungilla. Historian osalta 80-luvun Korea oli täysin uusi tuttavuus. En ollut ollenkaan tietoinen ihmisten katoamisesta ja opiskelijamellakoista. Ehkä olen joskus koulussa historian tunneilla kuullut, mutta autuaasti sittemmin unohtanut, mutta luulenpa sekä maan ja ajanjakson ilmenneen koulussa vain korkeintaan sivulauseissa. Siksikin tarina oli mielenkiintoinen.

Hivenen minua ärsytti henkilöhahmojen hiljainen dramaattisuus, mutta sellaisia kai nuoret ovat yleisestikin ja ehkä traagisten tapahtumien jälkeen entistä enemmän. Toki tämä on myös piirre, jonka jotenkin yhdistän myös erityisesti Aasialaiseen (mikä kamala yleistys, ehkä eniten kuitenkin Japaniin) kerrontaan. Sellainen posliinipinta, jonka alla kiehuu. Vieno hymy silmien itkiessä verikyyneliä. (Kuka tässä nyt onkaan dramaattinen?)

Kolme opiskelijaa ystävystyy, mutta ystävyyteen sekoittuu tahallista tunteiden piilottelua ja reaktiot ovat samalla sekä torjuvia että epätoivoisesti luokseen pyytäviä, hyväksyntää hakevia. En tiedä, ehkä nuoruus oli sellaista minullakin. Hämärästi muistan jotain.

Jäätelökesä! Passioserbetti vie kielen mennessään

Tuossa jokin aika sitten kehuskelin, miten tein keittokirjalöytöjä. Green Kitchen -kirjat ovat toki aivan ihania, mutta välillä tarvitaan myös jotain makeaa ja syntistä. Tämä kaupanpäällisiksi saavani kirja hoitaa homman varsin oivasti.

Eliq Maranik : Jäätelö - viileitä herkkuja jokaiseen makuun 
Kaupanpäällinen kirjaostoksilla 

Maranikin kirja lähtee aikalailla peruasioista. Mitä on jäätelö, miten sitä voi valmistaa myös kotioloista, millaisia aineksia tarvitaan ? Kirjasta löytyy vastaus moneen mieltä mahdollisesti jäätelönteossa askarruttaneeseen kysymykseen.

Resepteissäkin lähdetään perusteista. Ensin tehdään ihan vain vaniljajäätelöä, suklaajäätelöä ja muita perusmakuja. Vähitellen siirrytään myös sorbetteihin ja serbetteihin ja jäätelöpuikkoihin. Lopussa puhutaan lisukkeista.

Mikään terveyskirja ei ole kyseessä. Jäätelöissä on reilusti sokeria ja kermaa ja kananmunia, paitsi niissä, joihin noita aineksia ei alunperinkään ola tarkoitus sekoittaa. Oli itse asiassa virkistävää lukea kirjaa, joka ei yrittänytkään seurata kaikessa vallitsevaa terveystrendiä.

Varsinkin teinipoikia herkut tietysti kiinnostavat. Kirpusta on viime aikoina kehkeytynyt, paitsi oiva grillimestari, myös jäätelöiden tekemisestä innostunut nuorimies. Viime kesänä huusholliin hankittu jäätelökone on saanut pyöriä tänäkin kesänä jo useampaan kertaan. Kirjasta valikoitui ensimmäiseksi kokeiluksi ruskistetulla sokerilla maustettu kermajäätelö (ihan unelma), sitten äiti halusi sitruunaserbettiä ja nyt sitten jo vähän sovellettiin.

Kirjojen ohjeet ovat selkeitä, herkullisia ja varsin hyvin sovellettavissa. Ei yhtään hullumpi opus siis  kirjahyllyyn. Luulenpa, että tästä tulee olemaan iloa vielä moneen kertaan.

Sovelluskokeilumme oli tällä kertaa passioserbetti, jonka tein mukaellen sitruunaserbetin ohjetta. Serbettihän eroaa sorbetista siinä, että sekaan laitetaan hedelmien tai marjojen lisäksi myös maitoa. Varsinkin passiohedelmän kirpakkuutta pieni määrä täysmaitoa sopi taittamaan erinomaisesti.

Lisäksi pitää hehkuttaa noita Maku Kitchen laseja, joiden tuplapinta piti jäätelönkin kylmänä huolimatta illan lämpimästä kelistä ja kuvausessiosta.

Kotona tehty passioserbetti 

14 passiohedelmää

2,5dl sokeria
2,5dl vettä
3 rkl glukoosisiirappia

2,5dl täysmaitoa

2,5dl passiomehua (tai miten paljon noista hedelmistä nyt saa irti)

Leikkaa passiohedelmät puoliksi ja kaavi hedelmäliha siemenineen tiheään siivilään. Hiero siemeniä siivilää vasten kulhon päällä niin, että mehu valuu kulhoon talteen.

Sekoita kattilassa sokeri, vesi, glukoosisiirappi ja passiohedelmän siemenet. Kiehauta ja anna sitten seistä ja maustua vartin verran. Siivilöi. Jäähdytä sokerisiirappi jääkaappikylmäksi ja laita myös passiomehu jääkaappiin.

Sekoita keskenään hedelmämehu, sokerisiirappi ja maito. Huomaathan, että maito erottuu hieman, mutta ei hätää, seos kuuluukin vielä surrata sileäksi sauvasekoittimella.

Kaada seos jäätelökoneeseen ja anna surrata pehmeäksi jäätelömassaksi. Kaavi pakkasrasiaan ja laita pakkaseen odottamaan käyttöä. Nosta jääkaappiin vähän pehmenemään 10-15 min ennen tarjoilua.


p.s. niitä terveellisempiä jäätelövaihtoehtoja voi lueskella sitten vaikka tästä jäätelökirjasta... 

Grilli kuumana

Tuli kesä, tai ainakin kesäkeli. Tuntuu oudolta laittaa shortsit jalkaan ja istua illatkin pihalla, tai lähteä rantakävelylle, kun yhdeksän jälkeen on vielä valoisaa.

Samalla kun kelit lämpenivät alkoi myös töissä se viimeinen rutistus ennen kesälomia. Kiirusta pitää, mutta auringon voimalla jaksaa - ja grilliruoan. Meillä on Kamado kuumentunut jokaisena päivänä, jolloin vähänkin ehditään viivähtämään terassilla. Käytännössä siis viikonloppuisin, mutta jo nyt on Kirpusta kehkeytymässä varsinainen grillimestari ja äidin marinadit ovat löytäneet tämän vuoden sävynsä (Gochuan tahnaa ja seesamia tuntuu olevan kesän teema).

Viime vuonna pihalle hankittu Kamado on osoittautunut nappi-investoinniksi. Yhdellä brikettilämmityksellä sen kanssa saa kunnon pöhinät useamman tunnin grillaukseen - ja mehän grillaamme.

Hampurilaisia, ribsejä ja jopa pizzaa on Kamadostamme tänä kesänä nosteltu ruokapöytään. Nokkospizza teki kauppansa, mutta eipä mikään muukaan grillin kautta kierrätetty herkku ole bioroskikseen päätynyt.

Sinänsä hauskaa, että suurimmaksi herkuksi ovat nyt nousseet aina ja ikuisesti meillä grillaukseen kuuluneet kasvikset eli lähinnä kesäkurpitsa ja munakoiso.  Jonkunlainen oivallus siinä tuli koettua.

Jostain syystä vasta nyt tajusin tehdä italialaisittain antipasti-tyyppisellä kastikkeella höystetyn kasvissekoituksen. Ensin kyseessä oli jämäkasviksien hyötykäyttö, mutta tänään kyllä grillattiin pari ylimäräistä kesäkurpitsaa ja munakoisoa, että saatiin antipasti-maustumaan ihan seuraavienkin päivien herkuttelua silmälläpitäen.

Olenhan minä antipasti-kasviksilla herkutellut kerran jos toisenkin, mutta kotona ei ole tullut niitä tehtyä koskaan. Nyt en voi kuin ihmetellä, miksi ?

No, tästä se sitten alkaan. Tästä kesästä taitaa meillä tulla varsinainen antipastikesä ja mikäs siinä. Helppoa, herkullista eikä edes kamalasti kukkaroa rasittavaa herkkua on aina kiva tehdä ja tarjota.

Parasta grillauksessa on kuitenkin perheen kanssa vietetty aika. Kun kaikki osallistuvat (tai ainakin kiireltään paikalle ehtivät) niin työt eivät kasaannu ja koko grillaukseen käytetty aika on ennemminkin iloista yhdessäoloa kuin peruskokkausta. Tätä lisää, kunhan kelit sallivat. Alku on ainakin kesällä lupaava.

Antipasti Kamadosta 

Toki kasvikset voi kypsentää vaikka uunissa paahtaen, mutta kyllä hiiligrillissä sentään tulee ihan oma sävynsä.

Homma siis aloitetaan grillaamalla kesäkurpitsaa ja munakoisoa (sekä tietysti kaikkia  muita haluamiasi kasviksia). Tämä on myös erinomainen tapa käyttää grillibileiden jämäkasvikset.

Sitten sekoitetaan kastike.
1dl valkoviinietikkaa, vajaa desi oliiviöljyä, suolaa, pippuria, chiliä myllystä, loraus balsamicoa ja ripaus sokeria. Maista!

Kuumat (tai kylmät) grillikasvikset pilkotaan ja sekoitetaan kastikkeen kanssa. Lisätään isot kouralliset basilikaa ja persiljaa silputtuina, sekä kirsikkatomaatteja puolitettuina. Sekoitetaan. Annetaan vähän maustua ja  nautitaan heti tai seuraavana päivänä tai sitä seuraavana, pidemmälle ei varmasti riitäkään, jollet ole tehnyt saavillista.

Epätavallinen lukija

Minulla löi nyt päälle pahemmanlaatuinen valkoisen paperin kammo. Tein nimittäin sen virheen, että aloitin blogiartikkelin kirjoittamalla otsikon... sitten tapahtui jotain, joka vei minut pois koneen vierestä. Loppu jäi sitten ihan valkoiseksi eli en saanut kirjoitettua yhtään mitään. Avasin postauksen muutamaan kertaan, mutta tekstiä ei syntynyt sanan sanaa.

Eikä kirjassa ollut mitään vikaa - se oli oikein mukava hyvänmielen luettava.

kuva: Basam Books

Alan Bennett: Epätavallinen lukija 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Tässä kirjassa kuningatar vähän sattumalta päätyy linnan pihalla vierailevaan kirjastoautoon ja lainaa pari opusta alamaisiaan rauhoittaakseen ja miellyttääkseen. Siitä alkaa tutustuminen aivan uuteen maailmaan, joka vähitellen imaisee hallitsijan kokonaan mukaansa.

Kuningattaren lähimmät alamaiset eivät asiasta tietenkään pidä. Toisaalta hallitsijaa on helpompi kuljetella paikasta toiseen, kun hän ei koskaan enää pitkästy. Toisaalta kirjoista tulee outoja ajatuksia ja hänen korkeudestaan on tulossa varsin arvaamaton, lukujen loppuunlukemisen aiheuttamista aikataulumyöhästymisistä johtuvasta harmista puhumattakaan... Välillä käyttöön otetaan vähän likaisetkin keinot, jotta häiriötoimonto saataisiin loppumaan.

Kirja on herttainen ja paljon lukeva samaistuu kyllä kuningattaren tuntemuksiin. Toisaalta ylellisyyden keskellä elävää ikonia käy vähän sääliksi. Ei lainkaa omaa aikaa, ei oikeutta omiin ajatuksiin ja muutenkin ympärillä pyörivät päällepäsmärit ovat suoraana sanottuna aika raivostuttavia. Itse olisin varmaan hetitänyt heitä kirjalla jo muutamaankin kertaan.

Nopelukuinen ja viihdyttävä kirja kuningattaren lukuharrastuksesta oli leppoisaa välilukemista. Sillä saisi varmasti vaikka lukujuminkin liikkeelle, vaikka tästä nyt vähän kirjoitusjumia aiheutuikin, mutta se ei taitanut varsinaisesti olla kirjan vika.

Yks tuskainen ja yks ihanuuksien ihanuus

Huono lukija voi pilata hyvänkin kirjan, mutta hyväkään lukija ei saa huonosta kuin juuri ja juuri kuunneltavan...  Markus Niemi tekee ihan kelpo työn, mutta milläs tökeröstä sujuvan saisi ?

Matthew Costello, Neil Richards : Murha Thamesin varrella 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukija Markus Niemi

Sinänsä ajatus Thamesin varrella murhaa selvittelevästä entisestä New Yorkin poliisista ja eron jälkeen lapsineen kylään palanneesta naisesta on ihan kelvollinen. Englantilainen maaseutuhan tunnetusti on oikea murhaajien lempiympäristö - ainakin kirjallisuudessa. Tuo asetelma minutkin kirjan pariin houkutteli.

Valitettavasti sitten tarina itsessään ei ole kummoinenkaan ja jatkuva päähenkilöiden ajatusten selittely ja töksähtelevät dialogit särähtävät korvaan turhan kipeästi. Itse asiassa jätin kirjan kesken pitkäksi aikaa ja palasin sen pariin vasta tylsistyneinä sadekelipäivinä ja kuuntelin loppuun ihan vain varmistaakseni, olinko ymmärtänyt murhaajavaihtoehdot puolessa välissä oikein. Olin ymmärtänyt ja 10min jaksoissa lyhyehkö kirjakin löysi ratkaisunsa siedettävässä ajassa.

Ei siitä sen enempää. Taitavat seuraavat osat jäädä kuuntelematta.

Sitten, kun fantastista kirjaa lukee huipputaitava ääninäyttelijä, on kuuntelukokemus kuin leijuisi jossain toisessa ulottuvuudessa. 

Robin Hobb : Assassin's Fate 
HelMet Overdrive -laina
Lukijana Elliot Hill

Robin Hobb on nopeasti noussut suosikkikirjailijoideni joukkoon. Jostain syystä minulta ovat jääneet hänen aiemmat fantasiatrilogiansa lukematta, mutta nyt sain loppuun elämänsä ehtoopuolelle saapuneen salamurhaajan ja hänen narrinsa seikkailusta kertovan trilogian.

Ah ja voi ja oi, että voikin olla upea tarina

Fitz jatkaa tyttärensä etsimistä ja seikkailu vie hänet valkeiden profeettojen kaupunkiin, jossa kauniin ulkokuoren alla muhii mätä ja väkivaltainen sydän.

Luvuittain vaihtuva kertoja antaa lukijalle tietoa tarinan eri hahmojen kokemuksista ja yhdessä näkökulmista kehkeytyy rikas, monopolvinen ja ennen kaikkea uskomattoman jännittävä tarina.

Nautin kuuntelusta aivan suunnattomasti, vaikka siihen menikin ihan luvattoman paljon aikaa. Kaikkiaan taisi kirja olla minulla kesken melkein vuoden. Vika ei tosin ollut sen paremmin kirjassa kuin kuuntelijassakaan - yli 39h tiukkaa kuuntelua ei työssäkäyvältä onnistu sitten millään kahden viikon laina-ajassa. Sehän on jo yli työsopimukseen kirjatun viikottaisen työajan - ja kun siellä töissäkin pitää käydä. Niinpä jonotin muiden innokkaiden kuuntelijoiden jonossa pariinkin otteeseen ja jono oli pitkä. Nyt tosin olisi suoraan tarjolla, ilmeisesti jonottaneet saivat vihdoin kuunneltua loppuun...

Elliot Hill on edelleen yksi taitavimmista äänikirjojen lukijoista ikinä! On uskomatonta, miten hän pystyy pienillä nyansseilla herättämään kertojahahmot henkiin. Silti hän lukee, ei näyttele. Joko sanoin, että Assassin's fate oli kertakaikkisen nautinnollista kuunneltavaa?

Sitten kirja itsessään. Kertaakaan en kyllästynyt tarinaan, vaikka se polveilee kiemuran jos toisenkin. Kaupungit ja maat ovat täynnä rikkaita yksityiskohtia, päähenkilöt monisyisiä ja osittain ristiriitaisia eli mielenkiintoisia hahmoja, tarina täynnä yllättäviä käänteitä. Jännitystä riiti ja varsinkin loppuhuipennus eli noin kolmasosa kirjasta oli hiuksianostattavaa kuunnteltavaa. Kertakaikkiaan yksi lempitarinoistani (tai trilogioista) ikinä!

Wappusilliksen herkkuja eli makrillipatee, sardiinicake ja katkarapu popcornit

Mietin tässä, mitä vappuna pistäisi pöytään. Juhliminen sinänsä taitaa jäädä aika vähiin, kun viikonloppuna lähinnä odoteltiin isännän toipumista vatsataudista ja saako meistä joku muu sen vapuksi. Valmistelut siis jätettiin tarkoituksella viime tippaan ja pidettiin minimissään. Onneksi ei oltukaan suunniteltu, mitään suuria juhlia. Lähinnä nyt sen takia, kun itse tiesin viettäväni vappuaaton töissä iltaan saakka... 

Jotain sitä kai sentään voisi tehdä vappumaista ja lähdin selailemaan vanhoja ideoita. Pari valikoitui mahdollisesti uudelleen tehtäviksi ja makrillipateen vatsataudin selättänyt isäntä pyöräytti jo sunnuntai-illaksi. Siitä riittää pitkin vappua herkutteluun. 

Hauskaa vappua! 

Minä olen nyt töissä ja edessä vielä monta palaveria, mutta juhlikaa te muut jo tänään ! 

Rillettes de maquereaux

Ota 4 makrillifilettä, poista niistä mahdolliset ruodot. Laita fileet palasiksi, samoin kuin paketillinen pekonia. Lisää molemmat pannulle. Ripottele päälle reilu ripaus suolaa ja pippuria sekä pikkuisen jauhettua muskottipähkinää. Lisää 1,25dl valkoviiniä ja anna poreilla hiljalleen kannen alla vartin verran.

Laita makrillimassa tehosekoittimella sileäksi. Massan pitää olla kosteaa,joten lisää tarvittaessa hieman vettä. Sekoita joukkon3 laakerinlehteä ja 5 katajanmarjaa. Jaa massa kahteen pieneen uunivuokaan.

Laita vuoat vesihauteeseen isompaan vuokaan ja laita vähän alle 100 asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Tarkoituksena ei ole kiehuttaa vettä tai kalamassaa, vaan antaa se tekeytyä rauhassa. .

Rillette on lämpimänä vähän liiankin suolaista, mutta maku tasaantuu massan kylmetessä. Parhaimmillaan se on seuraavana päivänä tekeydyttyään jääkaapissa.

Näitä katkarapupopcorneja tosin on tehty useaan kertaan muutenkin kuin vappuna. Ne ovat lievästi koukuttavia. 

Katkarapupopcornit

250g katkarapuja (kypsiä ja kuorittuja)
1 kananmuna
3/4dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl maissitärkkelystä (Maizenaa)
suolaa, pippuria, chilijauhetta tai curryjauhetta tai jotain muuta mieleen juolahtavaa.

1/2l rypsiöljyä (tai muuta neutraali paistoon kelpaavaa öljyä)

Vatkaa kananmunan rakenne rikki lautasella ja sekoittele katkaravut siinä.
Sekoita jauhot, maissitärkkelys ja mausteet toisella lautasella ja kierittele munaiset katkaravut niissä.

Kuumenna öljy kattilassa ja friteeraa katkaravut erissä (2min per erä). Nostele katkaravut talospaperin päälle. Sekoittele joukkoon korianteria tai muuta haluamaasi yrttiä ja napostele heti kastikkeisiin dipaten.

Vuonna 2014 meillä ruvettiin ihan villeiksi ja jonkin ranskalaisen ruokalehden innoittamina laitettiin sardiinit lautaselle.

Piknikille on kiva viedä sormisyötäviä. Cake-tyyliset herkut on helppo tehdä ja kuljettaa ja vielä helpompi syödä. Niille voi myös keksiä mukavia tarjoilutapoja - kakkusiivuina, kalapaloina, muruina snapsilasin pohjalla majoneesin alla, koristeltuina tapasleipinä... mitä vain mieleen juolahtaa.

Wappusilliksen sardiinikakku 

2 sardiinipurkkia (öljy ja sitruunakastike)
100g raastettua emmentalia
pari kourallista vihreitä oliiveja silputtuna
3 kananmunaa
2,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta + vajaa 1tl ruokasoodaa
runsas desilitra maitoa
3rkl silputtua ruohosipulia
suolaa ja pippuria

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Valuta sardiineista öljy kuppiin. Silppua oliivit ja sardiinit, raasta juusto

Sekoita kulhossa kananmunat, jauhot, leivinjauhe ja sooda.  Sekoita joukkoon vähitellen sardiinien öljy ja maito.
Sekoita joukkoon juusto. Lisää suola ja pippuri.
Lisää sardiinit, oliivit ja ruohosipuli ja sekoita taikina hyvin.

Kaada taikina suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan (26cm) - ei tarvitse voidella.
Kypsennä uunissa 45min. Anna jäähtyä ja kaada pois vuoasta.

Tarjoile haluamallasi tavalla.

Green Kitchen Stories ja ihan paras vegetagine

Lukemiseni on mennyt ihan keittokirjoiksi. Jonkinlainen kokkausinspiraatiokin on taas löytynyt, joten kai sitä tässä kuussa voisi nyt sitten kirjata vähän useammankin kuukauden keittokirjan?

Viikko sitten olin kuopuksen kanssa Konalan kauppakeskuksessa. Siellä on jättimäinen HopLop, jonne Toto oli menossa synttäreille. Laiskotti, enkä jaksanut lähteä välillä ajamaan kotiin ja sitten taas takaisin, vaan jäin Kobo kassissa kiertelemään sieltä löytyviä muutamaa kauppaa. Koboa en kassista lopulta kaivanut ollenkaan, mutta ostoksia tein odotuksiani enemmän. Päädyin hankkimaan tarjouksesta sekä uunipadan että paellapannun (Kamadoon), mutta parhaat löytöni taisin tehdä kauppakeskuksesta löytyneesta kirjojen alekaupasta.

Hyllyistä löytyi kaksikin Green Kitchen Stories-bloggaajien keittokirjaa 5€/kpl. Kasvisruokaa tarjoileva blogi on ollut "pinnalla" jo vuosia. Minulla on sen suhteen jännä tilanne. En lue blogia koskaan. En edes tiedä, onko se hyvä vai huono. Olen kuitenkin himoinnut blogin kirjoittajapariskunnan keittokirjoja edes näkemättä niitä.

Mistä ihmeestä moinen halu voi syntyä ? No, se on sitä somen voimaa. Olen lukenut muista blogeista ja kommenteista, että kyseinen blogi on kaunis ja reseptit herkullisia. Koska seuraamani blogit minua miellyttävät, oletan niiden kirjoittajien suositusten sopivan minulle. Luotan.

Niinpä, ei ihme, että yrityksetkin haluavat käyttää blogeja omien tuotteidensa esilletuontiin. Toisen tietysti tekevät sen paremmin kuin toiset ja parhaimmillaan vaikuttajamarkkinointi toimi juuri tällaisen spontaanin suosittelun kautta.

Mutta siis, ostin molemmat kirjat (tietysti) ja sain kaupan päälle vielä jäätelökirjan samaan hintaan. Onnellisena vietin viikonlopun selaillen keittokirjoja, jotka ihan oikeasti osoittautuivat maineensa veroisiksi, ja Kirppu teki meille karamellijäätelöä.


David Frenkiel, Luise Vindahl  : Green Kitchen Stories & Green Kitchen Travels 
Oma ostos kirja-alesta

Vähän yllättäen pidin kuitenkin enemmän blogin omaa nimeä kantavasta "perusteoksesta" se henki jotenkin ihanasti kotoisaa oloa ja rentoa meininkiä. Ehkä omat lapseni ovat jo sen verran isoja, että vieroksuin hieman matkareseptien lomaan kirjoitettuja ohjeita pienen lapsen kanssa reissaamisesta.

Ei silti, ihan järkeviä neuvoja enimmäkseen, mutta eivät minulle ajankohtaisia. Tai sitten vaan olen hieman kateellinen pienen perheen pitkästä matkasta halki mielenkiintoisten maiden. Me emme saaneet lasten kanssa aikaiseksi, eikä siihen kyllä oikein olisi ollut varsinaisesti mahdollisuuttakaan siihen aikaan (lue: emme olleet valmiita uhraamaan työpaikkoja ja taloudellista mahdollisuutta kotiin, jonka eteen oli kuitenkin tehty jo paljon töitä).

Molemmat kirjat ovat täynnä mielenkiintoisia ja houkuttavia reseptejä. Idyllinen kuva pariskunnasta pienen tyttönsä kanssa on mukava, vaikka kaikki me tiedämme lapsiarjen olevan välillä muutakin kuin innokkaasti uusia makuja maistelevaa muksua ja hymyilevää taaperoa lentokoneessa. Eivät David ja Luise tietenkään väitäkään kaiken aina olevan auvoista, mutta tunnelma on rento.

Kovin pahasti ei myöskään mennä kasvisruoasta paasaamisen puolelle. Luise onkin sekasyöjä, joka on miehensä ansiosta/vuoksi/seuraksi ryhtynyt tutkimaan kasvisruokien mahdollisuuksia. Lopputuloksena on mielenkiintoisia yhdistelmiä, jotka eivät tiukkapipoisuudessaan karkoita tällaisia vain vaihtelua ruokapöytäänsä etsivää sekasyöjää. Toki kovasti painotetaan terveellisyyttä, mutta siihenhän me kaikki aina(kin) välillä pyrimme.

Meillä kokeiluun lähti ensimmäiseksi kasviscouscous tai tagine-tyylinen pata, joka valmistettiin ostamassani uudessa (ei-taginemallisessa) padassa ja tarjoiltiin couscous-ryynien.  Mausteisuudessaan ja väreissään pata osoittautui kaikille sopivaksi ja hyvin myös muksuihin uppoavaksi. Annos on myös turhankin riittoisa. Isäntä lähti melkein koko viikoksi reissuun, jotan pataa sitten upotettiin mm. pizzakastikkeeksi. Siinä kohtaa vähän ilmeni jonkunlaista kapinahenkeä.

"Ei tää pahalta maistu, mut ei tää kyllä mitään pizzaa ole..." Anteeksi murut, tehdään seuraavaksi kunnon tomaattikastike. 

Ihan paras vegetagine 

Aika lailla seurasin tämän kanssa kirjan reseptiä, mutta pari pientä muutosta tuli tehtyä mielialan ja kaappien sisällön mukaan. Mausteeksi lykkäsin kaapista löytynyttä Garam Masalaa ja se toimi ihan hurjan hyvin. Lisäsin joukkoon myös jääkaapista löytyneen yksinäisyyttään jo nahistumaan pyrkineen sellerinvarren, joka taisi tuoda vielä omaa sävyään pohjamakuihin. Suurin muutos taisi olla kuivattujen aprikoosien vaihtuminen tuoreisiin taateleihin. Minun teki mieleni vähän tummempaa ja vähemmän kieltä kirpistävää makeutta tällä kertaa, vähän samasta syystä unohdin myös rusinat (eikä niitä olisi kaapista löytynytkään) 

Tässä siis niin kuin meillä tehtiin: 
oliiviöljyä
2 isoa sipulia karkeasti silputtuna
3 valkosipulinkynttä murskattuina
1 sellerinvarsi karkeasti silputtuna
1,5rkl inkiväärimurskaa tuubista
1rkl kanelia
1rkl garam masalaa
1tl harissatahnaa (meidän jääkaapista löytynyt oli tosi tujua) 
2 x tomaattimurskapurkki 
1 (luomu) sitruunan kuori raastettuna + mehu
korianterinipun varret silppuna + lehdet loppua varten 
1/2 myskikurpitsaa kuorittuna ja paloina
1 bataatti paloina
3 porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
8 tuoretta taatelia kivet poistettuina
1tlk kikherneitä valutettuna ja huuhdeltuna 

tarjoiluun täysjyväcouscousia pakkauksen mukaan kypsennettynä, tomaatteja, korianteria, paahdettuja manteleita ja halutessasi myös minttua.  

Kuuumenna öljy ja kuullota sipulia ja selleriä muutama minuutti. Lisää inkivääri, valkosipuli ja mausteet. Sekoita. Lisää harissa, tomaattimurska, sitruuna ja korianterinvarret. Kuumenna kiehuvaksi ja laske hieman lämpöä. 

Lisää kasvikset ja taatelit. Sekoita hyvin. Laita kansi päälle ja hauduta hiljalleen tunnin verran tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Lisää kikherneet ja sekoita. Kuumenna ja nosta sitten tarjolle. (kirjassa kypsennettiin uunissa kannen alla, mutta minä annoin poreilla hellalla). 

Tarjoile couscousin ja lisukkeiden kera, 

Tristania

Aina joskus kirjan teksti vie mukanaan ja keinuttaa läpi tarinan. Vaikka juonessa ei tapahtuisi yhtään mitään, elämys jää vahvana  mieleen. Kun tarinakin on kaunis, surumielinen ja henkilöhahmot kiinnostavan monisärmäisiä, ei lukukokemuksen haluaisi loppuvan.

Marianna Kurtto : Tristania
Luettavaksi kustantajalta

Tristanian lukeminen kesti minulta luvattoman kauan. Ei, nyt sanoin väärin. Kirjaan tarttuminen kesti minulta luvattoman kauan. Lukeminen tuntui kestävän ihan liian vähän aikaa. En tiedä, miksi en saanut aloitettua. Jotenkin ajatus tarinasta saaresta keskellä merta ja sen asukkaista tulivuorenpurkauksen armoilla tuntui vieraalta, tai sitten se oli muualle lähtenyt ja saarella asuvaa poikaansa kaipaava isä, joka suoraan sanottuna ei kauheasti herättänyt sympaattisia ajatuksia.

Hieman tuuliviiriltä ja impulsiivisten tunteiden perässä juoksijalta Lars vaikuttaakin. Hän on ainoa Tristanian, joka lähtee laivalla töihin säännöllisin väliajoin, katoaa joksikin aikaa taas palatakseen. Sitten kerran hän ei palaakaan vaan jää asumaan Englantiin, kunnes lukee kotisaaren tulivuorenpurkauksesta ja pojasta, joka on jäänyt saarelle sen armoille.

Jon on pieni poika, joka asuu äitinsä kanssa saarella ja odottaa isää kotiin, kunnes ei enää odotakaan. Martha asuu naapurissa ja odottaa jotain muuta. Lise odottaa miestään. Odottaa, kunnes laava ajaa saarelaiset pois kodistaan ja kaikkien elämä muuttuu. Jotkut palaavat, toiset eivät, osa kulkee kauemmas kuin osasi kuvitellakaan.

Tristanian tarinassa kuljetaan paljon, muttei aina fyysisesti. Välillä kulkeminen tarkoittaa kiemuraista polkua päätöksiin, välillä taas välimatkan taittamista ihmisen luo tai kauas toisesta, vaikka nukkuisi yönsä samassa vuoteessa. Kirja saa miettimään matkaamisen monia  muotoja ja sitä, miten välimatka ei välttämättä tarkoita kilometrejä, eikä koti paikkaa, jossa asuu.

Marianna Kurtto on aiemmin julkaissut runoilijana ja sen tuntee tekstin kauneudessa ja tarinan rytmissä. Kertomus keinuttaa kuin laiva saarelta mantereelle tai vielä kauemmas. Tavallaan se on myös yhtä julma kuin pois tutusta vievä meri, yhtä petollinen kuin alta laavana valuva maankamara, niin tiukasti se imaisee mukaansa ja jättää tunnelmaansa vielä viimeisen sivun jälkeenkin. Pidin kovasti.

Toivottavasti muilla ei kestä yhtä kauan lähteä matkalle Tristaniaan, enkä nyt tarkoita fyysistä laivareissua, vaikka tulivuorenpurkauksella onkin esikuvansa todellisuudessa Tristan da Cunhan saaren evakuoinnissa 60-luvulla. Tähän tarinaan pääsee ihan vain sohvannurkkaan istumalla.

Poke-kulho lautasella

Minun pääni on ihan pyörryksissä kaikista ihanista ruoanlaiton inspiraationlähteistä, joita ympärilleni on kerääntynyt tässä kevään korvilla. On ihania ruokaohjelmia, keittokirjoja sekä tietysti myös tasoaan huimasti nostaneita ruokalehtiä. Ilmankos on romaanien lukeminen vähän takkuillut kun vain kuolaan ruokaohjeita. 

Sinänsä tietysti kiva, että kokkausinto on palaamassa edes jollain tasolla. Runsas vuosi sitten lempeästi tapoin ruokablogini ajan ja inspiraation puutteen vuoksi, eikä viime aikoina ole pahemmin syötävää näkynyt täälläkään muuta kuin "pakollisten" kuukauden keittokirjojen kohdalla. Perhe on syönyt, mitä eteen on ilmestynyt ja miehet saaneet pöytään laitettua. Onneksi meidän keittiössämme ei ruokahuolto ole ollenkaan äidin varassa, joten olen saanut pitää osittaista taukoani ihan rauhassa.

Aika näyttää, miten tässä käy. Nyt olen jo siinä vaiheessa, että orjallinen ohjeiden seuraaminen tai vaihtoehtoisesti sattumanvarainen pannuun paiskominen on pikkuhiljaa muuttumassa vähän suunnitelmallisemmaksi ideoiden yhdistelyksi. Niin kuin nyt vaikka perjantaiherkuttelun poke-kulhossa. Tosin minulla ei ole koko perheelle tarpeeksi montaa isoa kulhoa, joten lautasilta syöntiin tällä kertaa.

Tofun käsittely Viimeistä murua myöten -blogista ja mausteet Glorian ruoka ja viini -lehden uusimmasta numerosta possusta sovellettuna, koko kulho idea useammastakin lähteestä, mutta kastike by Samassa liemessä, sipulimarinadi ikivanha oma suosikki ja niin edelleen... Hyvää tuli ja hyvin maistui.

Perjantain tofupoke-kulho neljälle ja puolelle 

1) Ota (Jalo)tofua paketti ja leikkaa se siivuiksi ja laita talousopaperien väliin painon alle valuttamaan ylimääräiset nesteet pois muutamaksi tunniksi

2) Siivuta 1 punasipuli  ja sekoita sen kanssa kulhossa, iso loraus riisiviinietikkaa, suolaa, pippuria ja hyppysellinen sokeria. Tämän voit tehdä myös jo pari tuntia ennen ruokailua. Itse asiassa se on suotavaakin, sillä sipuli ottaa hetken pehmitäkseen.

3) Ota Basmati-riisiä 1 kahvimukillinen + 2 kahvimukillista kiehuvaa vettä keittimestä+ ripaus suolaa. Sekoita kattilassa ja anna kypsyä hiljalleen miedolla lämmöllä kannen alla. Muista vahtia, ettei vesi pääse kokonaan haihtumaan ja riisi takertumaan pohjaan. (Nimim. sitä kattilaa ei ole kiva putsata jälkikäteen, eikä palanut riisi maistu hyvältä). Lopuksi nosta pois liedeltä, ota kansi sivuun ja jätä odottamaan.

4) Riisin kypsyessä leikkaa/suikaloi/revi salaattia, tomaattia, kurkkua, retiisejä, korianteria, ituja ja muita kasviksia maun mukaan.

5) Sekoita kastikkeet eli

Tare-kastike tofua varten (GRV 4/2018):
4tl tuoretta inkivääriä raastettuna
2rkl sakea
4tl soijakastiketta
2tl sokeria
2tl miriniä

Salaattikastikkeeksi :
1dl riisiviinietikkaa
2rkl kalakastiketta
2rkl muscovadosokeria (tai jotain muuta tummaa sokeria)
2tl seesamiöljyä
vajaa 1rkl Gochujang-tahnaa)

6) Laita tofusiivut kuivalle pannulle muutamaksi minuutiksi paahtumaan (ja lisää sitten halutessasi pieni loraus öljyä, jos kaipaat oikein rapsakkaa pintaa). Kun pinta on mielestäsi sopivasti tummunut, lisää sekoittamasi kastike, sekoita ja nosta nopsasti pois pannusta, ettei pinta kärähdä.

7) Paahda hieman seesaminsiemeniä koristeeksi ja lisämauksi.

8) Laita kulhoihin (tai lautaselle) riisiä pohjalle ja sitten loppuja herkkuja kunkin syöjän maun mukaan. Mausta kastikkeella.