(Luku)päiväkirja: Lokakuun luetut

Lokakuu oli ja meni. Nyt on marraskuu ja sen huomaa kelistäkin. Kuvan kaunis kävelyilma taisi olla edellisen kuun puolella. Nyt tippuu vettä taivaan täydeltä ja synkeä harmaus vaihtaa vuoroa täydellisen pimeyden kanssa. 

Olo on silti yllättävän pirteä. Kaksi viikkoa paussia teki hyvää ja olen pystynyt pitämään työmäärän kohtuudessa. Lisäksi pieni etäisyys ei tehnyt ollenkaan huonoa. Perspektiivi laajeni ja horisontti oikeni. Suosittelen. 

Lyhyemmät työpäivät olen toistaiseksi hyödyntänyt lähinnä huushollin järjestämiseen ja ruoanlaittoon. Luureissa on ollut vaihtelevasti Posie Parker cozy mysteryä (viimeisimpänä kesken Murder of a Movie Star) tai Bella Table ruokapodcasteja. Molempi parempi - viihdyn. 

Lisäksi olen iltaisin istahtanut hetkeksi lukemaan Saku Tuomisen kirjaa Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Sivun mittaiset aihekäsittelyt ovat kyllä helppoa luettavaa ja ajatuksiakin herää, mutta olen ollut iltaisin sohvalle istahtaessani niin väsynyt, että useampana iltana silmät ovat menneet kiinni kirjan vieressä. Ei mahda mitään. 

Lokakuun lukutahtiin siis en ole vielä päässyt, mutta se olikin vaihteeksi melkein vaikuttava. Luin nimittäin viime kuun aikana peräti 10 kirjaa. 

Myönnetään, joukossa on muutama melkoisen nopealukuinen kuten esim. lastenkirja Romeo & hirviöt. Siinä Romeo joutuu sukunsa kartanoon kouluun, jossa opettajat ovat vähintäänkin erikoisia. Selkeästi sarjan ensimmäiseksi osaksi kirjoitettu kirja oli ihan hauska, mutta tosiaan vähän harmittavaisesti tarina loppui aivan kesken. 

Toinen nopea makupala oli uusin Asterix ja Obelix eli Asterix et le griffon, jonka pojat toivat tuliaisina syysloman Ranska-reissultaan. Tuttu ja turvallinen ilman sen kummempia uudistuksia. Kaikki elementit paikoillaan. 

Toiset kaksi painettua luettavaa olivat niinikään lastenkirjoihin laskettava Pertsa ja Kilu - Viimeiset kaanit, jonka ostin Totolle joskus kesällä. Hän jotenkin yllättyneenä kertoi minulle itse asiassa pitäneensä kirjasta. Yleensähän Toto kallistuu enemmän tuonne fantasian puolelle, mutta tällä kertaa hän oli viehättynyt omalla tavallaan vanhanaikaisesta tarinasta poikien kesäseikkailusta. Ei silti, minäkin pidin. Onhan tuossa vähän vanhentunutta asetelmaa, kun tyttöjä ei ole missään, mutta toisaalta... se pikkupoikien vapaus ja vakavuus hurjaa rosvoa jahdatessa. Viehättävää. 

Viimeinen painettu kirja lokakuulta on tietokirja. Pidin kovasti Miikka Tammisen Keskiajan hirviöistä, vaikka mitään kauhean uutta en tällä kertaa löytänytkään. 

Näiden lisäksi luin yhden ekirjan eli Ina Westmanin Henkien saaren. Loput olivat äänikirjoja ja niistä peräti 4/5 Posie Parker sarjan cozy mysteryä ja se viimeinenkin saman genren edustaja eli Vampire knitting Clubin Bobbles and Broomsticks. 

Sama meno 

Sama meno tuntuu nyt jatkuvan marraskuun puolella. Luureissa soi kevyttä ja viihdyttävää, tai ruokahalua edistävää, sohvalla käsissä lyhyttä ja tietopitoista - tai sitten lapsille tarkoitettua. Olen kyllä kerännyt Storytelin listalle Instasuosituksista monenlaisia muitakin kirjoja - tiedä sitten, koska innostun niihin tarttumaan. 

Viimeisimpinä ovat luettavien/kuunneltavien listalle päätyneet mm. 

• Grady Hendrix - the Southern BookClub's Guide to Slaying Vampires (kai sitä nyt pitää lukupiiri saada vampyyrien ompeluseuran lisäksi ? )
• Ina Mikkola - Valtakirjani (ehkä voisin oppia ja kehittää sitä, miten otan vallan omiin käsiini elämässäni) 
• Taina Latvala - Torinon enkeli 
• Meri Valkama - Sinun, Margot 
• Eeva Kilpi - Sininen muistikirja

(Luku)päiväkirja: Kirjamessuilua kotisohvalla

 *messulippu saatu*

Tänä vuonna en sitten ollenkaan ehtinyt messuille käyskentelemään. Työt, lasten harrastukset ja yksi juhlakonsertti täyttivät viikonlopun. 

Onneksi on kuitenkin olemassa myös digilippu messuille ja sen kanssa voi seurata edes osaa ohjelmasta. Toki kokemuksesta jää kaikki haahuilu, hypistely ja tuttujen kanssa fiilistely, puhumattakaan siitä, että ohjelmaa ei digitalisoida kuin parilta lavalta, vaikka sitä esitetään viidellätoista. Silti - on ihanaa, kun pääsee osallistumaan edes näin. 

Sitä paitsi, minä olen sen verran mukavuudenhaluinen, että kuuntelen isojen lavojen ohjelmia mielelläni omalla sohvalla, selkeällä äänentoistolla ja ilman ruuhkaa... 

Näistä aloitin viikonloppuna ja listalla on vielä vaikka kuinka monta, kunhan taas ehdin istahtamaan koneen viereen kuuntelemaan. Onneksi lippu on voimassa vielä muutaman viikon. 

 

Punainen planeetta

Joonatan Tolan haastattelu on mielenkiintoista kuultavaa. Kuulosti jotenkin miltei huvittavalta, että ihmiset esittävät hänelle kysymyksiä autofiktiosta, kun poika kuvaa isänsä elämää. Eihän isän lapsuus tosiaan voi olla autofiktiota ? 

Kirja on vaikuttava. Sen kuuntelu tosin kesti minulla kauan, sillä kirjan karsea lapsuuskuvaus ei tehnyt minulle oikein hyvää, väsynyt kun olin. Hivenen  ehkä olisi voinut loppuosuutta tiivistää, sillä toisto kävi ehkä jopa puuduttavaksi, mutta kaikkinensa taitavasti sommiteltu tarina mielikuvituksen rajoja hipovasta todellisesta perhehistoriasta. Tapahtumat kuitenkin pitävät kutinsa ja perustuvat laajaan lähdeaineistoon, sanoo Tola. 

Tolkienin tulkkina - tarina Sormusten herran suomentamisesta 

Tämän kirjan haluaisin lukea. Olen aina rakastanut Taru Sormusten herrasta -romaania ja nyt Kersti Juva on kirjoittanut, miten Tolkienin suurteoksen kääntäminen sujui. 

Oi että oli kiva ja mielenkiintoinen haastattelu. Kersti Juva on tosiaan ollut vasta 23-vuotias, kun hän on aloittanut Tolkienin teosten kääntämisen. Aika huikeaa, vaikka hänellä olikin opettajansa Eila Pennanen tukena ensimmäisten osien kohdalla. 

Käännösesimerkkinä  Brandywine on kyllä huikea. Jotain alkoholiin liittyvää, vesistön (joen) kuvausta ja vähän samalta kuulostavaa tarvittiin. En kyllä ikinä olisi varmaan itse keksinyt samaa kuin Kersti Juva, mutta Rankkivuo on ihan täydellinen! 

Äkkiä selailtuna listalla olisi vielä vaikka seuraavanlaisia : 

Säkenöivät ja oikukkaat (historian vahvat naiset kiinnostavat aina), 

Syyskirja (romaani Tove Janssonista), 

Tie totuus ja kuolema (luin esseekokoelman, mutten ollut ehkä ihan varauksetta ihastunut. Kiinnostavaa kuulla keskustelu), 

What if we lose the Truth (median vapaudesta maailmalla)

Three Pines dekkarisarjan luoja Louise Pennny (olen lukenut vain kaksi, mutta aion jatkaa sarjaa. Siinä on aivan omanlaisensa tunnelma) 

Elly Griffiths (ei liene tarpeen selittää kenellekään dekkareita lukevalle) 

Ja on siellä vielä muutakin, mutta näissäkin menee jo hetki :-) 

(Ruoka)päiväkirja: Muistiin arjen vinkkivitoset - jotain lainattua, jotain vanhaa, jotain uutta...

Työtauko päättyi torstaina, mutta toistaiseksi oli töissä ihan kivaakin ja sain pidettyä päivät kohtuullisina. Olen siis myös lukenut sekä tietysti kuunnellut podcasteja ja jopa kokkaillut. 

Kiire tästä varmaan kiihtyy taas, joten tässä itselleni muistiin viime aikoina bongattuja tai jo aiemmin havaittuja vinkkejä arjen helpotukseksi. 

Kurpitsa-aika inspiroi joka vuosi. Tänä vuonna tutustuin sen ainaisen myskikurpitsan lisäksi myös hokkaido-kurpitsaan. Ihanaa! Se sopii erityisen hyvin täyteläisen makuiseksi uunikurpitsaksi tai keittoihin. Pahaa se ei ollut myöskään risotossa joten aloitetaan tästä.

VINKKI 1 : PAAHDA KOKO KURPITSA KERRALLA!

Jollet ole tarkkaan suunnitellut, mitä koko kurpitsasta tehdä, vedä se vain kokonaan paloiksi ja mielimausteidesi kanssa uuniin. Leikattu kurpitsa ei kuitenkaan säily kauan eikä yhtään lisästressiä nopeaa käyttöä odottavasta aineksesta tarvita. - Minä rakastan uunissa meheväksi paahtunutta kurpitsaa varsinkin harissa-jugurtin kera, mutta muksut vähän vierastavat. Siispä isohkosta kurpitsasta jää aina paljon seuraavaan kertaan. Tällä kertaa jatkojalostus tarkoitti kurpitsarisottoa, joskus toiste tehdään keittoa. Samalla tulee yhdellä uunikerralla lyhennettyä seuraavan ruoan valmistusaikaa ihan reippaasti. 

Risottoa varten siis käytännössä vain sekoitin blenderissä kurpitsaa, hieman risottoon menevää keitinlientä, pari lusikallista crème fraîchea sekä maistamisen jälkeen hieman suolaa ja pippuria. Kurpitsaseos sitten vaan lopuksi sekoitettiin miltei valmiiseen risottoon. Toiminee myös puolivalmiiden riisien kanssa. Nam! 

 

VINKKI 2: TÄHTEETKIN HOUKUTTELEVAT LASILAATIKOISSA

Heti perään. Tämän bongasin Bella Table podcastista ja piti testata. Kia ja Petra hehkuttivat lasisia säilöntälaatikoita. Minullahan on kaappi täynnä vanhoja Tuppervaaroja, mutta menin ihan piruuttani ostamaan pari lasista laatikkoa. Ne voi siis pakastaa, laittaa uuniin ja pestä tiskikoneessa. 

 

Varsinainen vinkkisyy ei kuitenkaan ole käytännöllisyys, vaikka se tietysti hienoa onkin, vaan se, että tähteetkin näyttävät lasipurkissa houkuttelevilta. Kuulostaako kikkailulta? No, niin minustakin, mutta yllättäen se toimii. Keitettyjä linssejäkin tuli lusikoitua lasipurkista vaikka mihin, tomaattikastikkeesta puhumattakaan.  Ehkä tähteet myös pysyvät mielessä, kun purkin sisältö on suoraan nähtävillä. 

 

 

VINKKI 3: SOFFRITTO TUO UUTTA MAKUA SOOSEIHIN 

En tiedä teistä, mutta minulla tuppaa kaikissa padoissa ja kastikkeissa olemaan aina se sama sipulipohja. Sipulissa ei ole mitään vikaa ja yrteillä, tomaattipyreellä jne. siihen saa syvyyttä. Tämän viikon "baskilaiseen tomaattikanaan" tulin kuitenkin laittaneeksi padan pohjalle alkuun italialaisen soffritto-sekoituksen eli hienonnettua varsiselleriä, sipulia ja porkkanaa yhdessä öljyyn kuulottumaan. Väitän, että vaikutti makuun. 

 

Toki sitten sekoitin joukkoon vähän tomaattipyreetä, timjamia, suolaa, pippuria ja lorautinpa vähän valkoviiniäkin ennen kuin lisäsin pari purkillista käsin palasiksi puserreltuja kokonaisia Mutti-tomaatteja (+purkkien huuhteluvedet) sekä jo aiemmin ruskistetut broilerin paistipalat.  Lopuksi vielä pari kourallista mustia oliiveja ja muutama hyppysellinen sokeria. Uuniin muhimaan 1-2 tunniksi 150 asteeseen. Oli muuten  hyvää kurpitsarisoton jämien ja Beluga-linssien kanssa. 

Tämä ei itsessään ollut nopea resepti, mutta valmistuu uunissa itsekseen. Niin, ja tiedättekö, mikä on parasta ? Vaikka kanapalat syötäisiin, jää kastiketta aina. Lasipurkista sekin katosi nopeasti seuraavina päivinä pastaan tai linssien kaveriksi tai... tiedätte, mitä tarkoitan.  

 

VINKKI 4 :  KAAPISSA AINA CHORIZOA JA SIPULIA 

Kello vaikka mitä, kauhea nälkä ja sudet kiertävät ympärillä ? Eikä minkäänlaista inspiraatiota kokkailun suhteen ? Kuulostaako tutulta ? 

 

En edes tiedä, miten monta kertaa minut on pelastanut jääkaapista löytyvä Chorizo - joko sellainen kuivattu lenkki, jota voi syödä ihan sellaisenaan, tai sitten raakaversio. Ei tarvitse paljon muuta tehdä kuin pilkkoa Chorizoa ja sipulia kylmälle pannulle öljytilkkaan ja antaa lämmetä ja paahtua samalla kun pistää pastaveden päälle. Mausteeksi jotain kaapista löytyvää ja sekaan ehkä tomaattipyreetä ja tuoretta tomaattia, jos löytyy (muttei välttämättä tarvitse). Lopuksi sekoitetaan pastaan tai jos tekee mieli jotain  muuta, niin voi sekoittaa munien kanssa munakkaaksi. 

Luksusversioon voi ripotella lopuksi myös persiljaa, mutta ei se ole mitenkään välttämätöntä.  Uppoaa meillä ihan kaikkiin. 

VINKKI 5: INKIVÄÄRI PAKKASEEN 

Olen usein ostanut purkillisen valmiiksi hienonnettua inkivääriä. Siitä saa nopeasti, eikä tarvitse pelätä nopeasti jääkaapissa  nahistuvan inkiväärin menevän hukkaan.  

Tuore inkivääri on kuitenkin aina parempaa ja kuunnellessani Bella Table -podcastia koin varsinaisen valaistumisen.  Kuorittu kokonainen inkivääri pakkaseen ja siitä sitten raastetaan tarvittaessa. Ihan oikeasti toimii, kokeilin. Toki parhaiten varmaan sellaiselle sitrushedelmien kuoren raastamiseen tarkoitetulla (Microplane) raastimella. Miten ihmeessä en ole tullut tätä ajatelleeksi ennemmin ? 

Sellaisia vinkkejä tänään. Jotain lainattua, jotain vanhaa ja jotain uutta. Näillä mennään. 

(Ruoka)päiväkirja: Kun alkaa tehdä mieli (kuravelliä?)

 Uupumus on kumma juttu. Moni aiemmin iloa tuottanut asia tai tekeminen jää kuin varkain, eikä innosta enää millään. Jo miltei (vai olisiko jo yli) vuoden kestänyt totaalinen kokkausjumini lienee ainakin osaksi peruja salavihkaa kertyneestä väsymyksestä. Ei vaan enää kiinnostanut. Itse asiassa pelkkä ruoanlaiton ajatteleminen sai aikaan puistatuksia ja sellaisen puolittaisen lamaantumiseen -"Ei kai taas"

 - No kyllä taas. Itse asiassa aika monta kertaa päivässä pitää saada jotain omaan ja perheen suuhun.

 Lisästressiä siis pukkasi siinäkin asiassa, vaikka toki meillä pojat jo ovat melko taitavia ruoanlaittajia. 

No, nyt olen ollut melkein kaksi viikkoa sairaslomalla. Ei uupumus tietenkään näin helpolla katoa. Edessä on vielä pitkä tie ja monenlaisia muutoksia, mutta yhden pienen parannuksen olen huomannut jo tässä. Ensinnäkin innostuin kuuntelemaan niitä ruokapodcasteja, sitten ostin Saku Tuomisen kirjan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Ja nyt... TADAA!!! Olen jopa innostuneesti suunnitellut, mitä syötäisiin ja mieli tekee kokeilemaan myös ravintolaherkkuja. 

Haukilahden Helmi

Itse asiassa kävimmekin (jo toiseen kertaan) lauantaina kävelymatkan päähän kesällä avatussa Sikke Sumarin uusimmassa eli Haukilahden Helmi-ravintolassa. Teki hyvää istua herkuttelemaan ja nauttimaan rauhallisesta hetkestä. 

Molemmilla kerroilla ruoka oli huikean herkullista. Häränrinta ja polenta suorastaan suli suussa ja gremolata toi makuun suorastaan vatsanpohjasta kouraisevaa syvyyttä. Toisen keran Iberico Wellington toi sekin kielelle ihanan monikerroksisia makuja. Possu ja voitakina voisi olla vähän pliisu yhdistelmä, mutta ei tämä annos. 

Parhaiten mieleen jäi lakritsi-kinuskikastike uuniomenajälkiruoassa. Myönnän, otin tylsästi molemmilla kerroilla saman jälkkärin ja kastikekannu oli kyllä kaavittu viimeiseen pisaraan. Resepti on kuulemma jonkinlainen salaisuus, mutta lienee ihan pakko testata jossain kohtaa, pääsenkö edes lähelle... 

Ihan pienellä laskulla ei tuolta ulos selviä, mutta ruoka on ehdottomasti hintansa väärtti. Palvelu oli ensimmäisellä kerralla vähän hidasta, mutta ystävällistä. Toisella kerralla vähän ihmettelimme kovin lähelle aseteltua viereistä pöytää. Naapuri oli ihan melkein selässä kiinni. - ollaan kuitenkin vielä Korona-ajassa eikä Koronapassia ovella kyselty. 

Lokakuun pimeys teki kuvaamisesta hankalaa, mutta onneksi on kesämuistoja. Muutamaan kertaa tuli istahdettua isännän kanssa ulkopenkille shamppanjalasin kera auringonlaskua ihailemaan. Ihan parasta. Jonkinlaista lukkarinrakkautta siis tämän ravintolan kohdalla - myönnetään. 

Kotikokkausta 

Loma-ajan kotiherkuista on parhaiten jäänyt mieleen siskon kokkaamat linssipullat, joissa oli suolapähkinöitä rousketta tuomassa ja ihana currykastike. Resepti löytyy Meillä kotona sivustolta. Ihan pakko kokeilla tuotakin vielä kotona. 

Toisesta herkusta Toto totesi : "Näyttää kuravelliltä, mutta maistuu iiihaaanaaaalta! " Kyseessä siis on sienikeitto. Helppoakin helpompi, mutta uskomattoman herkullinen tuoreista suppilovahveroista tehtynä. Onnea ovat sienimetsässä viihtyvät naapurit :-) Yksinkertainen resepti löytyy lopusta muistinvirkistykseksi. 

Ja vielä muistutuksena, ettei nopeasti ja oikaisemalla tarkoita välttämättä huonompaa ruokaa. Sunnuntaiwok taisi päätyä pöytään alle kymmenessä minuutissa, kun ei tarvinnut leikellä kasviksia ja kypsennysmetodina oli "full whack" Jamie Oliverin tyyliin. Tofun tosin olin leikannut palasiksi ja laittanut talouspaperien väliin ja painon alle varttia ennen vähän kuivahtamaan. 

Pannulle heitettiin rypsiöljytilkkaan valmiiksi pilkottuja kasviksia (Tuorekset Thai -versio), jotka kuumennettiin nopsaan ja kovalla. Sekaan kaadettiin lopuksi soijaa, seesamiöljyä ja sitruunamehua sekä ripaus suolaa. Toisella pannulla pikainen paistopinta savutofulle. Kulhoon vehnänuudeleiden päälle kiehuvaa vettä ja pehmenneet kiemurat pannuun kasvisten seuraksi. Lopuksi vielä ytyä kaipaaville kaadettiin joukkoon Gochujang chilitanhasta, seesamiöljystä, rypsiöljystä ja sitruunamehusta sekoitettu kastike. Vähän pippuria. 

***********************************************************************************

Metsäsienikeitto

1-2 sipulia hienonnettuna

1rkl Oivariinia

1-2l putsattuja sieniä (esim. suppilovahveroita, joukossa muutama kanttarelli) 

1rkl vehnäjauhoja

runsas 1l kasvislientä (kuutiosta)

1dl ruokakermaa 

suolaa ja pippuria 

Hienonna sieniä vähäsen. 

Sulata Oivariini kattilan pohjalle ja kuullota siinä sipulia muutama minuutti. Lisää sienet ja anna paistua kasaan ja nesteen haihtua hieman, jotta maku tiivistyy. Sekoita joukkoon jauhot ja paahda hetki.

Lisää kasvisliemi ja kiehauta hetki. Lisää kerma sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. 

***********************************************************************************

Tämmöistä tänään. Kuten huomaatte, nyt on pää täynnä kaikenlaisia herkkuja (ja vatsakin). Ehkäpä innostun pitämään jonkunlaista ruokapäiväkirjaa lukupäiväkirjan lisäksi. Mitäs tuumitte ? Lukisitteko ? 

En tosin lupaa mitään - torstaina on edessä paluu töihin. 

(Luku)päiväkirja: Korvissa soi eli podcastien lumoissa

Keskiviikko 20.10.2021

Olen yleensä (hah, siis silloin, kun olen saanut aikaiseksi) kirjoitttanut lukupäiväkirjaa aina viikon kerrallaan samaan postaukseen. Nyt tuli viimekertaisesta kuitenkin sen verran pitkä, ettei kukaan jaksaisi sellaista lukea. 

Lisäksi tekee mieli tehdä jonkinlainen pesäero edelliseen vuodatukseen. Kyllä, olen edelleen sairaslomalla eikä väsymyskään ole kadonnut, mutta mieli on kummasti virkistynyt. Olen miettinyt myös kivoja juttuja, ei vain asioita, jotka "pitää" tehdä. (Ref. pojan huone on edelleen vain puoliksi siivottu, mutta kirjahylly on tilattu...) 

Olen siis neulonut, nukkunut, jutellut Toton kanssa, käynyt sushibuffetissa, lukenut (jep, äänikirjoja sekä myöskin tietokirjaa Suomalainen kansanusko), nukkunut vähän lisää, kävellyt ulkona... Kaikkea sellaista, jota tehdessä mieli lepää ja kroppakin. Ai niin, joogannutkin olen.

Uutena aktiviteettina ovat repertuaariini nyt ilmestyneet myös podcastit. Olen jotenkin jäänyt kyseisen trendin kyydistä ihan kokonaan. Todennäköisesti identifioin itseni pidempien tarinoiden naiseksi eli siis romaanien lukijaksi / kuuntelijaksi. Kuitenkin viime aikoina olen huomannut tarttuvani myös paloina helposti nieltävään tietokirjallisuuteen (kuten vaikka se Keskiajan hirviöt) ja äänikirjoissakin kevyehköihin max. 6h per kirja käsittäviin dekkareihin. Podcastit lienevät luontainen jatkumo. 

Tarkemmin ottaen pitäisi kai puhua podcastista yksikössä, sillä kuunneltavaksi valikoitui yllättäen kirjapodcastien sijasta ruokapodcast Bella Table - tai en minä tiedä, onko se sinänsä yllättävää sillä ruokahan on aina ollut yhtenä harrastuksenani viime aikojen pahemmanlaatuisesta kokkausjumista huolimatta. 

Pidän Bella Tablen konseptista, sillä siinä yhdistyy useampi kanava eli nettisivu, Insta ja podcast. Ihan ensimmäiseksi tulinkin seuranneeksi Instaa, sieltä vilkaisin nettiä ja nyt sitten rohkaistuin viimein avaamaan puhelimessa käyttämättömänä seisseen Spotifyn ja kuuntelemaan ensimmäisen podcast-jaksoni. Sitten jäin koukkuun. 

Kian ja Petran konstailematon ja innostunut jutustelu ruoasta on helppoa kuunneltavaa. Heidän kokkauksestaan tiukkapipoisuus on kaukana ja Mäkkäri gourmet-ruoan rinnalla. Siis sellaista normimeininkiä, johon lienee helppo samaistua. Toki tyylin on vähän sellainen "hipsteri-kaupunkilais- maalla mökillä trendikkäästi", mutta ei liikaa. Sitä paitsi, kyse on heidän omasta elämästään ja syömisestään, ei tarkkaan määritellystä keinotekoisesta konseptista (tai siltä se ainakin kuulostaa, vaikka toki ainakin Kia on ilmeisesti myös markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen kokkaustaitojensa lisäksi). 

Siispä aloitin podcast-jaksot alusta viimeisimmän lisäksi. Juhannusruoat lokakuussa oli oikein piristävä kokemus. Neulominenkin sujuu podcasteja kuunnellessa vähintään yhtä sujuvasti kuin äänikirjan parissa. Villapaita on kohta valmis. Ehkä pitäisi kuunnella jotain kirjallisuuspodcastejakin nyt kun vielä on viikko "lomaa" jäljellä ja ehtii. 

Mitäs suosittelette ? 

(Luku)päiväkirja: Virallisesti vapaalla

Maanantai 18.10.2021 

Niinhän siinä sitten kävi. Piti olla pari päivää syyslomalla vapaalla, mutta olenkin kaksi viikkoa sairaslomalla. 

Olenhan minä väsymystä valitellut täälläkin ja blogi on viettänyt todellista hiljaiseloa, kun ei vaan ole ehtinyt (tai jaksanut). Viime viikolla sitten huomasin maailman välillä pyörähtävän ylimääräisiä kierroksia. Kyse ei ollut alhaisesta verenpaineesta ylös noustessa. Tämä tuli aaltoina. Korvissa humisi ja huone heilahti muutamaan kertaan. 

"Niskat ja selkä jumissa, kun ei ole ehtinyt muuta tekemään kuin istumaan työkoneen vieressä", ajattelin itsekseni ja varasin ajan. Toki tiedostin, että oireilen muutenkin. Muisti pätkii, kyyneleet nousevat pienimmästäkin asiasta, enkä enää kykene olemaan se tasaannuttava ja vakuuttava tekijä. Väsynyt siis. 

Lääkäri katseli minua hetken. Kuunteli. Siis ihan oikeasti kuunteli. Totesi sitten: "Nyt kirjoitetaan kaksi viikkoa sairaslomaa. Lepäät ja mietit, miten töihin saataisiin muutosta aikaiseksi. Juttelet esimiehen kanssa. Jos ei auta, niin järjestetään keskustelu lääkärin ja esimiehen kanssa. Tämä oireilu on selkeästi työperäistä, eikä parannu omin voimin tai lääkitsemällä" 

Niinpä minä olen lähinnä neulonut ja joogannut. Päässä ei enää pyöri eikä vanne purista ohimoita, korvissa humisee vain satunnaisesti. Ihan vain muutaman päivän levolla on muutos jo huomattava. Taitaa asiaan vaikuttaa sekin, että joku ottaa tosissaan sanoessani voimieni olevan pian lopussa. 

Ottaa kuitenkin koville. Olen tottunut olemaan se, joka jaksaa ja vetää muutkin mukanaan. Väitän kapasiteettini olevan huikea. Tuntuu pahalta myöntää, että nyt ei kohta enää pysty. Raja tulee kuitenkin kaikilla vastaan jossain kohtaa. Minulla se ei enää ole kaukana. Syynä ei välttämättä ole työtuntien määrä, vaikka niitäkin tässä on kertynyt. Purettava kerä on huomattavasti monisyisempi. Ehkä nyt saadaan kiinni langanpäästä. 

Työpsykologille on varattu aika. Pomon kanssa keskustelu tänään. Siitä lähdetään. En ole vielä burnoutissa. Olen edelleen pääasiassa työkykyinen, vaikka huomaan tahtini selvästi hidastuneen ja aivojeni jumittavan liian usein . Tauko tarvitaan, jotta a) ehdin miettimään, miten tilannetta pitää parantaa ja b) työpaikallakin tajutaan, että ihan oikeasti Minna ei nyt kohta enää jaksa. Muuten on liian helppoa ajatella, että kyllä se  nytkin hoitaa, kun aina ennenkin... 

Kivoja juttuja 

Ei tämä silti ole pelkkää harmaata. Eilen lähetin isot pojat reissuun isänsä luo. Heillä on tiedossa  mukava syyslomamatka Ranskaan. Me Toton kanssa lusmuilemme kotona. Pitää kyllä siivota hänen huoneensa seiniä  myöten ja tilata uusi kirjahylly, mutta muuten ollaan poikaa lainaten "leppoisasti ja rennosti". 

Kirjaankin tulin tarttuneeksi. Aloitin uudelleen Ina Westmanin Henkien saari-romaanin, joka jäi lukujumin jalkoihin pitkäksi aikaa. Neuloessani olen kuunnellut pääasiassa cozy mysteryä, joko 1920-luvulle sijoitettuna tai aiheeseen sopivasti vampyyrien neulepiiriä sivuten. Tiedän, että neulominen ei tee välttämättähyvää niskalle ja selälle, mutta minulle se on parasta mindfulnessia. En osaa rauhoittua mietiskelemään, mutta neulomisen rytmi maadoittaa minut samalla tavoin. Mieli tasaantuu ja tunnen fyysisesti, miten jännitteet purkautuvat. Samalla syntyy konkreettista tulosta, mikä sekin tuottaa mielihyvää kaiken bittiväkerryksen päälle. 

Luettuja: 

Miikka Tamminen: Keskiajan hirviöt

Mielenkiintoinen tietokirja keskiajan hirviöistä ja niiden merkityksestä ihmisten elämässä, uskonnossa ja politiikassa. Ei varsinaisesti kauhean uusia juttuja historiasta vuosikymmeniä kiinnostuneelle, mutta mukava paketti ja esikoinenhan tuon itselleen messuilta hankkikin. 

L.B.Hathaway: Posie Parker -sarjaa eli Murder Offstage, The Tomb of the Honeybee, Murder at Maypole Mannger

Viihdyttävää cozy mysteryä 20-luvulta. Posie on ilahduttavan maanläheinen. Tarinoista ei mielikuvitusta puutu ja välillä on uskottavuus vähän niin ja näin, mutta se ei jostain syystä häiritse näissä kirjoissa.

Nancy Warren: Bobbles and Broomsticks

Palasin vaihteeksi Vampire Knitting Clubin pariin, mutta valitettavasti näistä on nyt vähän taika liuennut (pun intended). Ihan viihdyttävä ja kuuntelin toki loppuun, mutta ei ole kiirettä tarttua seuraavaan osaan. Jotenkin tämä lankakaupan omistajan etsiväpuuhastelu on nyt mennyt vähän liian helpoksi, vaikka luudalla lentely kuutamossa tietysti kuulostaakin kivalta. 

(Luku)päiväkirja: Teemoja

Perjantai 8.10.2021

Asiat tulevat aina vähintään pareittain, mutta joskus tehdään poikkeuksia.  

Lokakuun on perinteisesti kirjamessukuukausi. Alkukuusta Turkuun ja sitten loppupuolella Helsinkiin. Tänä vuonna saattaa kokemus jäädä puolikkaaksi. Käytiin kyllä Turussa pikaiseen messuilla kääntymässä ja erityisesti Toton kirjaostoksilla, mutta Helsinki ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitelmissa. 

Toki saatan vielä muuttaa mieleni, mutta nyt toistaiseksi taidan ottaa kaikki vapaapäivät pääasiallisesti loman kannalta. Messukokemus jää vähän sumuiseksi liian väsyneenä. Viikolla ollut työmatka peruuntuneine lentoineen ja valvottuine öineen (taas muistaa, miksei työmatkailu ole suosikkipuuhaani) aiheutti sellaisen olotilan, etten edes kyennyt muistamaan johonkin merkitsemiäni tärppejä ja niinpä messuilu meni päämäärättömäksi haahuiluksi ja oikeastaan loppui aika lyhyeen. 

Jotain olen kuitenkin teemoittanut pareittain, nimittäin hirviöitä. Ensin luin Toton messusaaliista kirjan Romeo ja hirviöt (tarina jäi ihan kesken...) ja nyt minulla on kesken esikoisen messuostoksista Miikka Tammisen Keskiajan hirviöt - tietokirja. Eivät nyt ihan samaa genreä, mutta hirviöistä kumminkin. 

Noin muuten on mennyt lähinnä töiksi ja vähän äänikirjoiksi. Aloitin uuden 1920-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan. Posie Parker pyörittää omaa etsivätoimistoaan ja päätyy selvittelemään mielikuvituksellisia tapauksia. Nyt löytyi taas harvinaisen viihdyttävää ja koossapysyvää tarinointia. Olen kolmannessa osassa, eli kohta täyttyy hyvän sarjan kriteeri. 

Muuta en sitten lokakuussa olekaan vielä tullut lukeneeksi... 

Sunnuntai 10.10.2021

Lokakuu etenee hurjaa vauhtia. Jo kolmannes mennyt. 

Tämän viikonlopun olen ottanut enemmän levon kannalta. Siispä äänikirjoja Posie Parkeria (Murder at Maypole Manor) ja Rui Santosia (Syyllisyyden ranta) Molemmat ovat varsin hyviä genressään. Kumpaankaan en näköjään jaksa keskittyä loppuun saakka kerralla. 

Onneksi on sitten vielä nuo Keskiajan hirviöt. Lisäksi latasin Kobon. Akku olikin päässyt melko tyhjäksi, eikä vika ollut lukemisen määrässä vaan siinä pitkässä ajassa, jonka laite on yöpöydällä lojunut odottamassa. Jospa tänään. 

(Luku)päiväkirja: Joskus sitä tuntee syksyn

Lauantai 25.9.2021 

Viime kerralla tulin kehuskelleeksi juoksukoulukirjoilla. Ei kai olisi pitänyt. Jonkin kerran vielä luureissa soi, mutta sitten löi syksy silmille. Ei niinkään kylmyydellä tai edes sateilla (vaikka niitäkin viikolla saatiin), vaan lähinnä yhä kiireisimmiksi ja pidemmiksi muuttuvillä työpäivillä ja vähän alakuloisella mielellä. 

Tarvittiin vähän radikaalimpia vastakeinoja. Niinpä varasin marraskuulle lentoliput Biarritziin, ihan vain itselleni. Luvassa pitkä viikonloppu isännän seurassa. Olo parani heti. Tänään menin kampaajalle ja sekin auttaa. Haahuilin hetken kaupungilla. 

Kyllä tämä tästä taas. Ensi viikosta lähtien on projektitiimi paikoillaan, joten toivottavasti saan Amerikan aikavyöhykkeen vähemmälle. Taitaisi auttaa lukemiseenkin. Nyt en ole viime aikoina ehtinyt oikein muuta kuin vähän äänikirjoja niiden vähien kotitöiden aikana, joita olen ehtinyt edes aloitella. Jotain ruokaa sentään on saatu pöytään, mutta siitäkin kiitos kuulunee useampana päivänä kokkaustaitoiselle esikoiselle... 

Kirjakauppa Thamesin varrella jäi auttamatta kesken. En millään päässyt tarinaan mukaan, enkä kiinnostunut pätkääkään nuoren lesken itsesäälin värittämästä työnarkomaniasta tai edes vanhasta kirjakaupasta lopetusuhan alla. Ihan kamalaa, mutta näin kävi. Ehkä oli vain väärä hetki, tai sitten väärä lukija. Jotenkin vähän naiivi ja niin kauhean tutulta kuulostava sävy tarinassa ei nyt saanut minua innostumaan ollenkaan. 

Sen sijaan olen selvästi koukuttunut Anu Patrakan Rui Santos - dekkari sarjaan. Ensimmäisen osan kohdalla vähän vierastin ylenpalttista henkilöhahmojen taustoittamista, nyt suorastaan nautin siitä. Kuolet vain kahdesti ei ehkä juoneltaan ollut hurjan monimutkainen, vaikka toki käänteitä riitti ihan tarpeeksi. Henkilögalleria oli kuitenkin värikäs ja mielenkiintoinen, eikä Porto tapahtumapaikkana ainakaan vähennä kirjan vetovoimaa. Kaksi kuukautta ja kaksi sarjan osaa. Ensi kuussa sitten seuraava. 

Toinen jatkamani sarja oli Mydworth Mysteries. Tällä kertaa mukana oli Amelia Earhart, jota salaperäinen vihollinen tuntuu vainoavan. Kat ja Harry tietysti ryhtyvät selvittämään tilannetta. Vähän mentiin uskottavuuden tuolle puolen varsinkin loppuratkaisun osalta, mutta mitä siitä. Viime vuosisadan alkupuolen kartanoelämää ja arvoituksia nopeina kuuntelupaketteina on kertakaikkinen täsmäosuma väsyneelle lukijalle, eikä Danger in the Air petä odotuksia. 

Saimme myös esikoisen kanssa jo useamman viikon verran odottamamme kirjapaketin Adlibrikseltä. Hänelle Witchereitä sekä Suomalainen kansanusko - samaaneista tonttuihin, minulle 1001 Books you must read before you die... Kansanuskon tietokirja päätyi samantien Totolle luettavaksi (!), mutta minä olen selaillut listaa lounastauoilla (kun sellaisen olen onnistunut itselleni varastamaan). Pitänee tehdä oikein lista. Aika monta lukemaani löysin selailulla, vaikka teksti pokkarissa onkin suhteellisen pientä. Silmälasit päässä ja pienissä pätkissä taidan kuitenkin onnistua kirjan käymään läpi. Mielenkiintoinen se ainakin on. En minä noita koskaan tule lukemaan kaikkia, mutta lista on aina lista... 

Sunnuntai 26.9.2021

Kuukausi lähenee loppuaan, mutta luettujen lista ei pitene. Itse asiassa jätin helpoksi kuunneltavaksi luulemani Mydworth Mysteries-sarjan seuraavan osan kesken heti alkuunsa. Asetelma meni jo niin kauan uskottavuuden toiselle puolen, ettei edes kiinnostanut. 

Toki äänikirja on ennätyslyhytkin, vain vähän yli kolme tuntia. Onkohan kyseessä sellainen "pitää saada jakso ulos" - kirja. Siltä vähän vaikuttaa. 

Daisy Jones and the Six puolestaan on ehkä turhankin uskottava huumehuuruisessa bänditarinassaan. Saattaa jäädä kesken sekin. Jotenkin en nyt kertakaikkiaan jaksa mitään rypemistä ja sekoilun glorifiointia. 

Ei mene vahvasti kirjarintamalla siis. Todettakoon kuitenkin, että ulkona on upea aurinkoinen keli ja sain kuin sainkin itseni käymään läpi Juoksukoulun neljännen osan. 

Loppuun luettuja :

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti 

Storytel äänikirja, lukijana Toni Kamula 

Neil Richards, Matthew Costello: Danger in the Air

Storytel äänikirja, lukijana Nathaniel Parker

(Luku)päiväkirja:Juoksukoulua ja muita kirjoja

 

Sunnuntai 12.9.2021

Kuva ei nyt ollenkaan tee oikeutta tälle viikolle. Sumu ja sade saapuivat vasta viikonlopuksi ihanan lämpimien ja osittain aurinkoistenkin syyspäivien jälkeen. Kylmää ei toki ollut eilenkään. 

Olen siis ollut ulkona, useimmiten rannan suunnassa joka päivä vähintään kaksi kertaa. Kilometreja on tullut puhelimen mittariin ihan mukavasti ja yllättäen joukossa on ollut myös juoksuaskelia. 

Jep, luitte aivan oikein. 

Minä, vannoutunut "en koskaan tule juoksemaan, se ei ole minua varten" - Minna olen aloittanut juoksukoulun. 

No, ei nyt kuitenkaan innostuta liikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että löysin Storytel-originals listalta Saija Huhtiniemen kymmenosaisen äänikirjasarjan, vaikka oikeastaan nämä eivät taida olla äänikirjoja. Huhtiniemi ei varsinaisesti lue kirjaa, vaan jokainen osa on 30min lenkki puhuttuna. Lenkin aikana juoksija kuulee sekä juoksun teoriaa ja historiaa, että saa ohjausta lenkin kulusta. 

Juokseminenkin  on vähän vahva termi tässä kohtaa. Sarja nimittäin lähtee aivan alkeista ja lempeästi. Filosofiana ei ole suoritus ja tehokkuus, vaan juoksun ottaminen osaksi elämäntapaa, niin ettei siitä tule pakkoa vaan tyydytystä suova tarve. Ensimmäisen lenkin aikana tosiaan varsinaisesti juostaan vain 5 min ja sekin minuutin pätkissä. 

Minullehan tämä sopii vallan mainiosti. Itse asiassa olen hidastanut tahtia entisestään, enkä käy 10 osan sarjaa läpi ihan tahdissa. Ensimmäisen osan juoksin kahteen kertaan, toisen osan nyt kolmesti. Kunhan sade tuosta vähän heivaa, niin tarkoituksena olisi viimein siirtyä kolmanteen osaan. Olen täysin rapakunnossa, eikä krooninen yskäni tee hikiliikunnasta yhtään helpompaa. On vaikea nauttia lenkistä, jos pitää välillä pysähtyä kröhimään keuhkoja pururadalle. Tämä hidas tahti on saanut minut ottamaan enemmän juoksuaskelia parin viikon aikana, kuin ehkä viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Näin vain vähän kärjistäen. 

Saa nähdä, miten tässä käy. Alku on lupaavaa. Täytyy sanoa, että valmentaja luureissa saa lenkin sujumaan nopeasti. Jutut ovat mielenkiintoista kuunneltavaa ja tekniikkaakin tulee tarkistettua ihan huomaamattaan, pienissä paloissa. Täytyy toivoa, että edes jonkinlaiset juoksukelit jatkuvat. 

Lukuintoa

Ehkä se on ollut ylenmääräinen hapen määrä tai vähän kevyemmät työviikot (peräti kaksi peräkkäin!), mutta myös lukeminen on sujunut. Olen kuunnellut Bombayn prinssin loppuun ja eilen luin yhden dekkarin ihan kokonaan. Kaikkiaan tässä syyskuun alkupuolella olen saanut jo neljä kirjaa loppuun. 

Bombayn prinssi on Perveen Mistry -sarjan kolmas osa. Bombayn ainoan naislakimiehen seikkailut jatkuvat, kun Walesin prinssin vierailukulkueen aikaan surmataan nuori opiskelijatyttö. Taas kerran Perveen haluaa selvittää totuuden ja tasapainoilee naisille rakennetun laatikon reunamilla. 

Jumahdin kirjassa pariin otteeseen, myönnetään. Perveen on jotenkin niin kovin naiivi ja arka, ja sitten kuitenkin taas ryntää päätäpahkaa vaarallisiinkin tilanteisiin. Pahoin pelkään, että tämän dekkarisarjan kanssa on käymässä samoin kuin niin monen muunkin. Ensimmäinen osa on paras, sitten pikkuhiljaa tahti hidastuu ja lumous hiipuu. Pidin nimittäin Murha Bombayssa kirjasta todella paljon. Satapurin jalokivi oli miljööltään mielenkiintoinen. Nyt sitten Bombayn prinssi on sujuvasti luettava, mutta siinä kaikki. Toki aikakauden kuvaus ja tarinan konteksti ovat taas mielenkiintoiset, mutta tarina jäi jotenkin vähän hajanaiseksi. 

Toinen pieneen pettymyksen tunteeseen päättynyt lukukokemus oli Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader - The Comfort and Joy of Books. Yleensä minusta on ihana lukea muiden ihmisten lukukokemuksista, mutta tässä kirjassa en millään päässyt ajatuksiin mukaan. En tiedä, miksi. Jotenkin tuli sellainen olo, että kirjat eivät kuitenkaan tässä olleet se juttu, vaan kirjottajan omakohtainen matka menestykseen. Mietin, voisinko olla hänen menestyksestään kateellinen, mutta en oikein usko kyseen olevan siitä. Minulla oli sama tunne jo alun vaikeuksien kuvauksessa, enkä tiennyt kirjoittajasta etukäteen oikeastaan mitään. Alkuun en myöskään tunnistanut läheskään kaikkia listattuja kirjoja, joten vieraantuneisuus voi johtua siitäkin, tai kielestä, tai... En tiedä, mutta ei oikein nyt ollut "my cup of tea". 

Olenpas minä nyt kriitisellä päällä. Kumpikin kirja oli kuitenkin ihan kelvollista ja viihdyttävää luettavaa. En vain sen suuremmin innostunut. Lukeminen kuitenkin jatkuu. Nyt on luureissa (Juoksukoulun lisäksi) Kirjakauppa Thamesin varrella. Tarvitsen jotain kevyttä ja viihdyttävää. Kobosta kaivoin lukuvuoroon Ina Westmanin romaanin Henkien saari, joka nyt ei varsinaisesti ole kevyttä, mutta sujuvalukuista kuitenkin.

Loppuun luettuja: 

Sujata Massey: Bombayn prinssi

Lukijana Erja Manto. Storytel 

Salla Leponiemi: Niin kauan kuin tunnen eläväni

Elin Danielson-Gambogin elämäkerta on sujuvaa luettavaa ja viime vuosisadan alkupuoli on lemppariaikaani Suomen kulttuurikuvauksissa. Italiaan päätyvän taiteilijan tarina kiinnostaa myös kertomuksena naisesta, joka onnistuu kulkemaan omia teitään, 

Elisa Kirja

Cathy Rentzenbrink: Dear Reader - The Comfort and Joy of Books

Kobo

Vilmas Kondor: Budapestin varjot

Tummasävyinen dekkari Budapestista 30-luvulla natsismin varjon alla. Rikostoimittaja ryhtyy selvittämään kuolleen tytön tarinaa. Vähän sellainen Film noir-tunnelma ja lievä kirkasotsainen toivottomuus oikeuden osalta leimasivat tätä dekkaria... 

Elisa Kirja

(Luku)päiväkirja: Sosiaalista elämää ja elokuun luetut

Lauantai 4.9.2021

Nyt on jo syyskuun neljäs ja taas lauantai. Hurjaa, miten nopeasti viikot taas lentävät. Toisaalta ihan hyvä. Kertoo siitä, ettei työviikkokaan ole ollut ihan kamala. Tuossa välissä ne tuntuivat venyvän ja vanuvan loputtomiin. 

Ei ollut paha viikko tosiaan. Sellainen pieni hengähdys. Yksi homma valmis ja plakkarissa. Seuraava vaihe aluillaan. No, tuli siihen päälle vielä yksi uusikin "keissi", mutta ehkä tästä selvitään. 

Jännintä viikossa taisi olla ensimmäinen toimistopäivä sitten... no, yli vuosi sitten. Ihan tuntui kuin syksyn ensimmäiseltä koulupäivältä. Ei meinannut löytyä vaatteita (koronakilot eivät ole myytti), uni oli edellisenä yönä katkonaista ja näin painajaistakin. Olin muka hukannut läppärin suojakotelon ja hain sitä ympäri huushollia ihan paniikissa. 

No, jotain rättejä löytyi päälle, avaimet ja henkilöstökorttikin olivat tallessa ja ehdin aamulla bussiin. Sitten pitikin enää osata olla ihmisten ilmoilla. Kun näkee, kuuluu tervehtiä, vai miten se meni?

Toisenakin päivänä käväisin toimiston suunnalla ja sitten olikin sosiaalinen kiintiöni täynnä. Viihdyn yleensäkin ihan hyvin itsekseni, jonkinlainen sosiaalinen introvertti kun taidan olla, ja useampi ihminen livenä päivän aikana oli yllättävän väsyttävää. 

Kiva viikko siis ja kaiken lisäksi lukumaratonin myötä vahvistunut lukuvirekin jatkuu. En toki kauheasti ehdi, mutta joka ilta vähän kumminkin. Äänikirjana Sujata Masseyn Bombayn prinssi on varsin viihdyttävä. Salla Leponiemen Niin kauan kuin tunnen eläväni eli Elin Danielson-Gambogin elämäkerta viihdytti iltaisin alkuviikon. Sitten siirryinkin lukemaan Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader: The Comfort and Joy of Books. Yleensä nautin toisen ihmisten lukuhistorioiden kuvauksesta, mutta tämä on nyt tuntunut jotenkin väkinäiseltä. Ehkä syynä on kieli ja se, etten tunnista kaikkia mainittuja kirjoja. Katsotaan. 

Listoista puheenollen...

Tulin tilanneeksi itselleni Bookstagrammissa sometetun kirjan 1001 Books You Must Read before You Die... Saa nähdä tuleeko sen kanssa samaa ongelmaa. En usko. Ehkä siihen on koottu sellaisia tunnetumpia ja maltan ehkä jopa Googlata, jollen suoraan tunnista. Ajattelin ihan uteliaisuuttani katsoa, miten paljon olen listalta lukenut. Oletettavasti ainakin jonkin verran tämän yli 40 vuoden lukutaitorupeamani aikana. 

Sitä en tiedä, onko elokuun lukulistalta yhtään tuossa kirjassa mainittuna (epäilen, ettei), mutta olen lukemisiini hurjan tyytyväinen. Peräti kymmenen kirjaa! Se on tämän lukujumikesän jäljiltä huikea määrä. Joukossa tosin 6 äänikirjaa eli on tainnut lukeminen keskittyä varsinkin elokuun alkupuolella kotitöiden ohella kuulokkeista soivaan tarinaan. Tulin kuitenkin kuunnelleeksi todella hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja. 

Rottien pyhimys tietysti on mahtava historiallinen romaani ja Huomenna sinä kuolet oikein kelpo Portugalin aurinkoon sijoittuva lempeätemponen dekkari. Kuukauden yllättäjäksi nousi kuitenkin Maisku Myllymäen esikoinen Holly. Se oli huikean hyvä. Kahden naisen kohtaaminen saarella on täynnä määrittelemätöntä jännitettä, joka vie ja kantaa aivan loppuun saakka. Upea kieli ja rytmitys sopivat mahtavasti kuunneltavaksi ja lukijana Outi Vuoriranta onnistuu tuomaan niin pään sisäiset ja henkilöiden väliset dialogit kuin kertojan äänenkin luontevina ja elävinä esiin. 

Painetuista kirjoista Talo taivaansinisellä merellä oli minulla kesken luvattoman kauan, varsinkin kun Toto odotti sitä luettavaksi. Vika ei ollut kirjassa, sillä se oli kauniin surumielinen ja suloinen. Totokin tykkäsi, kun sitten vetäisin sen muutamassa päivässä putkeen vihdoin käsiinsä saatuaan.

Ekirjoista mainittakoon Lasinen merenneito, joka puolestaan oli hauska sekoitus chick lit tyyliä, dekkaria ja maagista realismia. Venetsia ja Casanova - ei siitä muuta. Kannattaa lukea, jos kaipaa jotain kevyttä ja viihdyttävää ilman ylenpalttista sokerointia.

Listalla on monta kirjaa, joista haluaisi / pitäisi kirjoittaa ihan oikea postaus. Saa nähdä saanko aikaiseksi. Aikaani nimittäin vie myös ihan uusi aluevaltaukseni äänikirjojen saralla... Siitä lisää jossain kohtaa, kun näen jatkuuko innostus.