Kirjoitusten luokittelusta - apua kaivattaisiin

Olen tässä itsekseni ihmetellyt, että mitenkä näitä kirjoituksia oikein pitäisi luokitella. Saisi itselleen (ja muille kommunikoitavaksi) tilastoja ja helpottaisi oikeanlaisten kirjoitusten löytymistä. Nyt kun blogissa on vasta 130 kirjoitusta niin saisi vielä korjattuakin luokitukset suhteellisen helposti.

Ensimmäiseksi kai pitäisi kirjoitukset jakaa seuraavanlaisesti :
Kirjat - elokuvat - ruoka - yleistä höpötystä
Näistä kai minä pääasiallisesti olen kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan.
Seuraava taso onkin sitten paljon vaikeampi.

Miten olette itse luokittelua "hierarkisoineet" ? Miltäs seuraava vaikuttaisi kirjojen suhteen ?

Ensimmäinen taso :
romaani - novellit - elämänkerta - keittokirja - elämäntapakirja - tekniikka (esim. ereaderit jne)

romaanit ja novellit voisi sitten vielä jakaa esim seuraavasti
fantasia - historia - dekkari - elämänkertaromaani - viihde/romantiikka

Otan mielelläni ideoita ja mielipiteitä vastaan. Lisäksi olen varmastikin unohtanut jotain...

Susipalatsin kimppalukua

ja siihen liittyviä kommentteja voi seurata Kirjavassa Kammarissa :-)

Tervetuloa mukaan !

Aurinkoa pimeään

Kun ulkona sataa, loska loiskuu ja pimeys uhkaa nielaista keskellä päivää, niin varma keino mielenpiristykseen on kirkkaanvärinen kasviskeitto. Tämän syksyn ja "talven" kestosuosikki on meillä ollut porkkanasta, bataatista, myskikurpitsasta ja punasipulista keitetty keitto. Lisukkeet vaan ovat vaihdelleet. Tällä kertaa paistettiin Chorizo-siivuja ja revittiin persiljaa.

Paljon helpommaksi ei ruoanlaitto tästä mene, varsinkin kun samasta satsista saa vauvallekin oman mössönsä ennen kuin maustetaan. Suurin homma on alun kasvisten leikkaamisessa. Siis kaikkea suurin piirtein saman verran. Sitten vaan freesataan niitä hetki oliiviöljyssä kattilassa, kaadetaan päälle vettä kasvisten yläreunaan saakka, lisätään yrttiä (esim. persiljaa tai timjamia) ja keitetään kypsäksi. Erotetaan vauvan osuus ja lisätään aikuisille vielä joko suolaa ja pippuria tai fondia. Surrataan sauvasekoittimella ja nautitaan.

Lastenhoitajan päiväkirja - hömppätauko

Kävin eilen kirjastossa. Matka kestää normaalioloissa 3 minuuttia, mutta tällä kertaa taisi mennä lähemmäs kymmenen. Polulla ei voinut jäämuhkuroiden ja vesiloskan takia kävellä eli painelin pitkin pusikoita. ONNEKSI tänään sataa taas lunta !

Vesisade ja pimeys masensivat kuitenkin, vaikka ajattelin alkuviikon Narniamaisen lumisadekävelyn vaikutuksen kantavan loppuviikkoon. Hyllystä lähti siis mukaan yksi kappale kevyttä lukemista, joka tosin osoittautui paljon vähemmän viihdyttäväksi kuin odotin.

Nicola Krausin ja Emma McLauhglinin kirjoittama "Nanny- lastenhoitajan päiväkirja" oli merkitty kirjastossa punaisella sydämellä romantiikaksi. Onhan kirjassa tietysti Nannyn pikaisesti kehittyvä suhde "Harvardin Namupalaan", mutta painopiste on tarinassa kyllä ihan jossain muualla. Nanny toimii lastenhoitajana superrikkaalle X:n perheelle. Perheen äiti on painajainen pahimmasta päästä. Äitinä kylmä ja etäinen, lastenhoitajaa lähinnä kalustoon kuuluvana orjana pitävä seurapiirirouva. Hän ei pidä työajoista saatikka työtehtävistä kiinni ja kippaa poikansa käytännössä Nannyn vastuulla. Nanny näännyttää itsensä sekä fyysisesti että emotionaalisesti tasapainoillessaan Rouva X:n yhäti kasvavien vaatimusten, tutkinnon loppututkielman ja uuden suhteen välissä.

Kirjan alkuasetelma tietysti on riskaabeli äitiyslomalaiselle, kun puhutaan lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista, ja minulla viihdytys loppuikin jossain kirjan kolmasosan jälkeen. Sen jälkeen lähinnä sydäntäni särki lapsen puolesta, halusin huitaista perheen vanhempia, jollain pesäpallomailaa painavammalla ja mietin auttaisiko ravistelu Nannya pitämään paremmin puoliaan. Silti luin kirjan loppuun. Kysymykseen siitä, johtuiko täysin turha yövalvominen minun kyvyttömyydestäni jättää kirja kesken vaiko kirjan vetovoimasta, veikkaisin vastaukseksi tuota ensimmäistä. Tiesin nimittäin, että erittäin todennäköisesti en tämän kirjan pariin enää palaisi, jos sen kerran suljen.

Älä kysy yöltä - Amos Oz

Nappasin tämän kirjan kirjastosta ihan vain sen perusteella, että Tammen Keltainen kirjasto on yleensä hyvän laadun tae. En siis tuntenut kirjailijaa enkä kirjaa entuudestaan. Olin lukenut jo varmaan 30 sivua kuvitellen, että kirja sijoittuu jonnekin Neuvostoliittoon ennen kuin luin takakannesta kirjailijasta. On jokseensakin hämmentävää, että romaani Israelista voi viedä ajatukset niin suoraan Neuvostoliittoon. Suunnitelmakomiteat ja byrokratia, sotilaallisuus ja asepalvelus ja jonkinlainen slaavilainen surumielisyys tarinassa johtivat harhaan.

New York Timesin arvostelussa kirjaa oli kutsuttu melankoliseksi kamarimusiikiksi. Minusta se on erittäin osuva kuvaus. Tarina ei sisällä suuria tapahtumia eikä edes voimakkaita tunteita. Se soljuu hiljalleen eteenpäin. Vaikka juonen tapahtumat eivät suuria olekaan, niin lukijalle syntyy kokemus vaikuttavasta tarinasta ja henkilöhahmot tuntuvat saavuttavan jonkin tärkeän etapin ennen loppua.

Noa ja Theo ovat tarinan pariskunta. Heidän elämänsä pienessä autiomaakaupungissa on tapahtumaköyhää ja rutiininomaista. Rakkaus tuntuu väljähtyneen, jos sitä on koskaan oikeasti ollutkaan. Sitten yksi Noan oppilaista kuolee huumeiden takia ja tämän isä pyytää Noaa vetämään projektia huumenuorten kuntoutuslaitoksen perustamista varten pojan muistoksi.

Kirjassa kertojina vuorottelevat Noa ja Theo. Näemme kummankin näkökulman sekä projektin etenemiseen että heidän omaan tarinaansa. Tärkeintä kirjassa eivät olekaan itse tapahtumat tai niiden puute, vaan henkilöhahmojen sisäinen maailma. Se, miten eri tavalla samat tapahtumat voivat vaikuttaa ja kuitenkin luoda yhteisiä kokemuksia ja rakkauden tarinaa.

Deborah Harkness ; A Discovery of Witches - vaihteeksi erilaista

Luokittelin kirjan suoraan sarjaan "vampyyriviihde", mutta ei tämä ihan tyylipuhdas lajinsa edustaja taida olla. On tarinassa vampyyri, montakin ja noitia ja demoneita ja rakkaustarina ja taisteluja... mutta sittenkin. Tähän mennessä ei vastaani ole tullut toista vampyyriviihdekirjaa, jossa olisi niin huolellisesti rakennettu henkilöhahmoja, heidän elämäntarinaansa ja olemustaan, erilaisten tapahtumien kautta. Samoin historiaan liittyvät kuvaukset ja yksityiskohdat ovat aika perinpohjaisia.

Yksityiskohdat tekevät tarinasta keskivertoa mielenkiintoisemman, mutta perinpohjaisuus myös vähän puuduttaa. Melkein 700 sivua eikä tarina ole vasta kuin alussa, eivätkä tarinan käänteet ole ainakaan vielä poikenneet "standardista".

Diana on nuori noita, joka vanhempiensa traumaattisen menetyksen jälkeen on kieltänyt kaiken taikuuden elämästään. Kuten genreen kuuluu, hän kuitenkin joutuu kykyjensä kanssa vastakkain, kun sattumalta saa käsiinsä alkemian historian tutkimustyönsä lähdekirjojen joukossa noidutun käsikirjoituksen. Taikuus herää ja Diana osoittautuu (tietysti) voimiltaan erityisen vahvaksi. Kun mukaan sotketaan komea vampyyri Matthew ja "lajien" väliset rakkaussuhteen kieltävä "otuskonventio" niin tarina nytkähtään liikkeelle tosissaan.

Darwinin evoluutioteoria kiedottuna alkemian historiaan, taikuuteen ja jopa aikamatkailuun koostavat omalaatuisen kokonaisuuden. Kirjoittajan tieteenhistorian tuntemus ilmenee selkeästi. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy kuulemma tämän vuoden aikana. Tämä osa loppui luvaten vielä pientä irtiottoa vampyyrigenrestä ja makupaloja Tudorien ajan Englannista kiinnostuneille. Pitää varmaan lukea, tai sitten ei. Olen vähän kahden vaiheilla. Katsotaan miten käy.

Susipalatsi kimppaluvussa ja Kobon desktop-lukija

Kirjavan kammarin Karoliina aloitti kivan kimppaluvun. Aiheena Hilary Mantelin Susipalatsi. Minäkin tahdon tietysti mukaan.

Kirjastossa kirjaa olisi joutunut varaamaan ja jonottamaan, mikä tekisi neljän kuukauden lukuajasta suhteellisen hankalaa. Niinpä päädyin tällä kertaa lukemaan kirjan englanniksi ja samalla testaan Kobon pc desktop -lukijasovellusta. (Ainakin siis siihen asti kunnes en enää kykene vastustamaan houkutusta tilata oma Kobo...)

Tähänastinen kokemus sekä Kobo-palvelun ostoprosessista että desktop readerista on yllättävänkin positiivinen. Oikeastaan vain tietokoneajan saaminen (kilpaillaan iltaisin samasta koneesta miehen kanssa) saattaapi tulla haasteeksi. Niin, eikä tässä työpöydän vieressä pääse oikein rötköttämään samalla tavalla kuin kirjan kanssa, mutta noin yleisesti ottaen lukeminen oli paljon mukavampaa kuin odotin. Johtuneeko sitten readeristä tai töissä hankitusta dokumenttien lukukokemuksesta, mutta ihan jouhevasti tarina eteni.

Palailen aiheeseen prosessin edetessä...

Pahanilkistä panettelua

Erik Wahlströmin "Kärpäsenkesyttäjä" on ollut aiheena useammassakin blogissa. Esimerkiksi Hanna blogissa Kirjainten virrassa on kirjoittanut varsin tyhjentävän ja osuvan kuvauksen sisällöstä, joten en nyt lähde sitä sen enempää kuvailemaan. (Myös "Juuri tällaista"-blogissa on hyvä kuvaus).

Tarina etenee useammalla tasolla. Eri ajankohdat ja kertojat luovat kuvaa Suomen kansallisrunoilija Runebergista. Ja millaista kuvaa... välillä tuli sellainen olo, että tässä on kirjailija harrastanut sydämensä kyllyydestä ihmisen lempipahetta eli lajitoverin pahanilkistä panettelua. Välillä alkoi melkein harmittaa päähenkilön puolesta, hän kun ei enää ole paikalla puolustautumassa. Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että kirja on erinomaisen hyvin kirjoitettu ja ansaitsee paikkansa 2010 Finlandia-ehdokkaiden joukossa. En kuitenkaan taida tähän enää palata uudelleen.

Viime vuoden satoa ja uudenvuodenlupauksia

Näin vuoden alkuun lienee hyvä luoda silmäys viime vuoteen ja muistella suuria tapahtumia ja blogin vaiheita.

Virtuaalielämän ulkopuolella ei meidän perheellä ole suurimmasta tapahtumasta epäilystäkään. Huhtikuussa Eriqou ja Kirppu saivat pikkuruisen pikkuveljen. Kahden kilon nyytistä on jo kasvanut yli 8kg reipas miehenalku, jolta eivät ole turvassa sen enempää pistorasiat kuin joulukuusenkoristeetkaan... Uudenvuoden malja siis nostettiin meillä perheelle ja erityisesti Totolle !

Blogissa taas tapahtui loppuvuonna sisältömuutoksia. Pääasiassa kirjoista kertoneiden tekstien joukkoon on alkanut ilmestyä reseptejä ja ruokaan liittyviä pohdintoja. Tämä siksi, että totesin nykyisen elämäntilanteen myötä uusien ruokakokeilujen ja reseptien määrän vähentyneen siinä määrin, että erillisen ruokablogin pitäminen ei enää tunnu mielekkäältä.

Kirjojen suhteen olen yllättänyt itseni parillakin asialla. Suurimpana muutoksena mainittakoon, että sain vihdoin itseni kulkemaan naapurissa olevaan kirjastoon. Minusta onkin tullut sinne ahkera asiakas. Tällä on ollut käytännössä kaksi vaikutusta lukemiseeni. Ensinnäkin, olen lukenut huomattavan paljon suomenkielistä kirjallisuutta, kun painopiste on siirtynyt siskolta ja matkoilta haalituista pokkareista kirjaston kovakantisiin. Toiseksi olen lukenut enemmän kuin pitkään aikaan ilman, että kirjahyllyjen natisevat liitokset ratkeavat lopullisesti. Hyvä minä !

Vuoden 2011 luettujen kirjojen saldoksi päätyi 68.

Kielijakaumana :
- 24 englanniksi
- 3 ranskaksi
- loput 41 sitten suomeksi.

Sisällöllisesti :
- 3 elämänkertaa
- 3 keittokirjaa ja yksi ruokaan liittyvä elämäntapakirja
- loput 61 ovat sitten enemmän tai vähemmän kevyttä fiktiota

Vuodelle 2012 voisi lukemisen suhteen asettaa seuraavanlaisia tavoitteita :
1) ranskankielistä kirjallisuutta voisi lukea suhteessa enemmän ihan kielitaidonkin ylläpitämiseksi
2) kirja per viikko oli jonkunlainen tavoite 2011, onnistuisikohan tänä vuonnakin >52 kirjaa. Riippuu tietysti vähän siitäkin, millaisia järkäleitä tulee kahlattua ja paljonko menee viihteen puolelle

Jotta päästäisiin edes tavoitteista toiseen, niin siirrynkin tästä kirjan ääreeen. Sitä ennen vielä kerran :

Kirjaisaa uutta vuotta 2012 - bloggaillaan

Suu makeaksi uuden vuoden kunniaksi

Mikäpä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin pistämällä suu makeaksi ?

Näillä pähkinäleivoksilla saa joulukauden maut (kaneli, siirappi...) tyylikkäästi saateltua odottamaan seuraavan vuoden loppua. Meillä näitä on maisteltu ennenkin, mutta tällä kertaa sain kokeiltua uutta minimuffinivuokaani ja täytyy sanoa, että rahat eivät sen suhteen menneet hukkaan. Ei se tietysti mikään superkallis ostos ollutkaan, muistaakseni jotain 15 euron paikkeilla Confetissa.

Vähän vaatii aikaa taikinan leikkaamiseen ja asetteluun, mutta vaikeaksi tätä reseptiä ei tosiaankaan voi sanoa.

Taikina :
5 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl kanelia
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
150g voita
5 rkl kylmää vettä

Täyte :
1 iso kananmuna
3/4 dl tummaa ruokokidesokeria
1/4 tl suolaa
25g voita sulatettuna
1 dl siirappia
1 1/2 pekaani-, saksan-, ja hasselpähkinöitä rouhittuina

voiteluun : muna (mikäli teet koristetähdet päälle)

Koristeluun tomusokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva ja nypi seos murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna jähmettyä kelmuun käärittynä jääkaapissa noin 30 min.

Kauli taikina ohueksi levyksi. Ota siitä muotilla 24 pyörylää. Paina pyörylät muffinipellin voideltuihin syvennyksiin. (Paitsi että minä en kyllä edes voidellut uutta peltiäni ja hyvin irtosi). Tai painele taikina vuokiin käsin, jos kauliminen tuntuu ylivoimaisen työläältä :-) Jos haluaa, voi taikinasta leikelle vaikka tähtimäisen kannen täytteen päälle. Muussa tapauksessa määrästä riittää melkein tuplamäärään.

Valmista täyte. Vatkaa munan joukkoon sokeri, suola, sulatettu voi ja siirappi. Lisää seokseen pähkinät.

Mikäli teit kansikoristeet niin voitele kananmunalla. Paista uunissa 200 asteessa noin 20min.

Koristele jäähtyneinä tomusokerilla.

MAKOISAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE !