Näytetään tekstit, joissa on tunniste Finlandia2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Finlandia2014. Näytä kaikki tekstit

3.1.2015

He eivät tiedä, mitä tekevät

Jussi Valtonen : He eivät tiedä mitä tekevät 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Vuoden 2014 Finlandia-voittaja osui minulla vuoden viimeisenä luetuksi kirjaksi. Lukukokemus oli hyvällä tavalla omituinen.

En tosissani pitänyt yhdestäkään kirjan päähenkilöstä. Samuli oli vähän rasittava ja hiukan ressukka. Joe ärsytti kaikessa itsekeskeisyydessään ja rasittavuudessaan. Alina, no, Alina olisi voinut myöskin vähän nähdä asioita oman itsensä ulkopuolella ja varsinkin huomata oman poikansa ihmisenä eikä vain itsensä jatkeena. Henri oli nössykkä jne...

Myöskään juoni ei ollut kaikkein parhaimpia lukemiani. Välillä se töksähteli ja ajassa hypittiin turhankin paljon. Toki kirja on taitavasti kirjoitettu, mutta en minä siihen siksi ihastunut.

Minä olin koko lukemisen ajan tohkeissani Valtosen maalaamasta maailmankuvasta. Tarinassa ollaan nykyajassa, mutta kuitenkin jotenkin hassusti tulevaisuudessa. Kaikkien sosiaalisen median kanssa tekemisissä olevien pitäisi lukea tämä kirja ja pohtia kenellä on vastuu viestin oikeellisuudesta ja vaikutuksesta? Viestin alkuperäisellä laatijalla? Sen välittäjällä, vaiko peräti vastaanottajalla? Nämä kysymykset ovat erittäin ajankohtaisia tälläkin hetkellä, vaikkei teknologia ehkä olekaan (ihan) vielä kirjan kuvaamalla tasolla. Ehkä minä reagoin tähän näinkin vahvasti, kun kerran teen töitä SoMe -markkinoinnin piirissä, mutta noin muutenkin nämä ovat tärkeitä asioita miettiä. Minusta oma vastuunsa on kaikilla, eikä haasteita ratkaista kielloilla vaan valistuksella joka portalla.

SoMe ja viestinnän teknologian kehitys ei toki ja ainoaksi Valtosen kirjan teemaksi. Itse asiassa teemoista on suorastaan runsaudenpulaa. Lapsen hylkäämisen tunne, isänkaipuu ja näistä johtuva radikalisoituminen johtavat miettimään aikuisten vastuuta lapsen hyvinvoinnista. Kulttuurierojen käsittely, suvaitsevaisuuden tai sen puutteen vaikutus tavallisten ihmisten elämään johtaa kirjassa arvaamattomiinkin henkilökohtaisiin reaktioihin.

Ekoterrorismin kuvaus johtaa ainakin kahteen ajatuspolkuun. Ensinnäkin, mikä on sallittua hyvän aikaansaamiseksi? Missä kulkee raja, jonka kohdalla hyvät tarkoitukset muuttuvat pahan välikappaleiksi? Miten pitkälle voi mennä omaa asiaansa ajaessaan, ennen kuin muuttuu terroristiksi? Pelottavan todenkuuloinen oli myös henkilöiden kyvyttömyys kuulla vastapuolen asiaa ja toisaalta muutostarpeen käsittelyn kuivuminen tyhjäksi keskusteluksi ilman toimenpiteitä.

Toisaalta oli miltei painajaismaista miettiä, miten pitkälle ja miten paljon voivat isot korporaatiot vaikuttaa viestintään, lakeihin ja viranomaisten päätöksiin. Voiko yritys vaientaa kritiikin tuhoamalla kritisoijan maineen mediassa? Voiko lakeihin tai niiden tulkintaan vaikuttaa niin, että musta muuttuukin valkoiseksi ja kielletty sallituksi? Kaikkein kamalinta on se, että todennäköisesti näin tapahtuu. Suomenkin kontekstissa löytyy esimerkkejä - en minä ainakaan muuten ymmärrä, miten Alkon hintalistat voivat pysyä netissä, vaikka pienyritysten nettisivuja sensuroidaan...

Kirjassa on niin paljon teemoja ja kerronta sen verran koukeroista, että ehkäpä tämä ei kirjallisilla ansioillaan nousisi huippukirjallisuuden piiriin. Minusta kirjallisuuden tehtävä on kuitenkin muukin kuin toimia pohjana tekstianalyysille tai esimerkkinä taiturimaisesta tarinankerronnasta. Jos kirja herättää, saa lukijan ajattelemaan omilla aivoillaan ja konkretisoi muuten epämääriseksi tunteeksi jääviä yhteiskunnan todellisia tai mahdollisia epäkohtia, on se arvonsa ansainnut. Näissä viimeksimainituissa Valtosen kirja on yksi tehokkaimpia viime vuosina lukemiani teoksia.

En tiedä muuttuuko mikään, mutta ainakin saadaan aikaan keskustelua. Hetkinen - tämäpä kuulosti tutulta. Mites se Valtonen taas kuvasikaan hteiskunnallisen keskustelun vaikutuksia?


E-kirja saatu luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta, jolla muuten on 6.1.2014 saakka 2014 Finlandia-voittaja alennuksessa (14,90€) samoin kuin Junior Finlandian voittajakin (8,90€)

23.5.2014

Jospa sitä kuitenkin - ja sitten tuli Kultarinta

Anni Kytömäki : Kultarinta 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Minä olen lopen kyllästynyt Suomen itsenäisyyden alkuvaiheista ja varsinkin sodista kertoviin kirjoihin - KORJAUS, minä olin lopen kyllästynyt. Sitten tartuin kuin vahingossa Tommi Kinnuksen kirjaan Neljäntienristeys ja tykkäsin. Sitten... vähän varovaisesti, myönnetään, aloitin lukemaan Anni Kytömäen teosta Kultarinta - ja lumouduin.

Kultarinta on tarina Suomen itsenäisyyden alusta sotien kynnykselle. Kansalaissota, jakautunut kansa ja pienet ihmiset aatteiden jaloissa nousevat esiin rikkaina ja raastavina. Silti pääpaino ei olekaan historiallisissa tapahtumissa, vaan yhden perheen kohtalossa. Siinä, miten ihmisten kohtalot kietoutuvat aiempien sukupolvien kokemuksiin aina siihen aikaan saakka, kun suomalaiset asuivat osana metsää ja osasivat puhua karhujen kanssa.

Erik haluaa tutkia metsää, sen eläimiä ja kasveja. Lidian ajaa nälkä muuttamaan maailmaa kirjoituksillaan. Niin taustat kuin tapahtumat vetävät heitä erilleen, jokin niitä vahvempi taas kohti toisiaan. Kaiken keskelle saapuu Malla - pieni, kiltti tyttö, jota kukaan ei kuuntele ja joka kantaa kaiken taipuen ja hiljaa. Hänen sisällään kytee kuitenkin voima, jonka vapauttavat valloilleen metsä ja  karhun kanssa puhuva poika.

Minä nautin kirjan mystisestä tunnelmasta, siitä miten kansantarut kietoutuivat historian tapahtumiin ja ihmisten tekoihin. Elämä voi olla julmaa ja ihmiset vielä julmempia. Joskus sitä on musertua sukupolvien paineen alle, toistaa kaavaa, mutta toisinaan jostain löytyy tahto lähteä muualle ja tehdä toisin. Suomalaisten kantavana voiman- ja elämänlähteenä on kautta aikojen ollut metsä. Vaikka karhut ehkä ovat lähteneet, on suojelija yhä paikalla vähintäänkin vaaran muoton jähmettyneenä. Kiertämällä puun oikeaan suuntaan saa muotonsa muuttumaan metsän kuningaskin. Ehkäpä kirjan perinpohjainen suomalaisuus vetoaa johonkin primitiiviseen osaani - olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavalla kirjan kokisi eri kulttuuritaustasta tuleva. Ymmärtäisikö hän metsän lumon ?

Kytömäen kirjassa on yli 600 sivua. Silti se ei tuntunut pitkältä. Kirja on täynnä synkkiä ja pelottavia tapahtumia. Silti se ei masentanut. Ihmiset tekevät tarinassa kaikkensa erottaakseen. Silti rakkaus pitää pintansa, oli se sitten ihmisen tai tarujen hahmon sydämestä. Tämä kirja on täynnä toivoa. Tämä kirja pitää lukea, jotta sen taian tuntee. Aihe on toistettu ja miltei luuhun saakka kaluttu, mutta tunnelma ihan omanlaisensa.

Ei tässä voi muuta kuin antautua. Ehkäpä sitä ajan myötä pystyisi vähän analyyttisempaankin käsittelyyn, mutta en ole ihan varma haluanko. Tällä hetkellä en saa mieleeni, mitään parannusta vaativaa. Tuntuu hyvältä olla lumoutunut. Nykyään tähän leijuvaan olotilaan pääsee uusilla kirjoilla kuitenkin niin kovin harvoin.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

28.3.2014

Neljäntienristeys eli miten paloista koostuu monta elämää

Tommi Kinnunen : Neljäntienristeys
Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Tämä on oudolla tavalla kiehtova kirja. Juoni muodostuu neljästä näkökulmasta samoihin tapahtumiin, samojen henkilöiden elämään. Kertojat hyppivät vuosista toisiin, vuosikymmentenkin yli. Silti kokonaisuus on ehjä. Pätkistä muodostuu yhtenäinen tarina. Sitä ei uskoisi, mutta niin vain käy. Ehkä elämä oikeastikin koostuu niistä pienistä hetkistä, jolloin jokin joko muuttuu tai pysyy samana. Ihmiset muodostavat osansa kudelmaan oman aikansa verran.

On Maria, nuori pitäjänkätilö, joka raivaa oman paikkansa kylässä omalla tavallaan. Hän pitää kiinni omista päätöksistään, omasta olostaan ja olemisestaan.

Marian tytär Lahja haluaa löytää oman paikkansa, lunastaa sen vastaamalla odotuksiin. Vaan voiko kukaan olla erillään aiempien polvien teoista ? Voiko kukaan olla itsensä ilman lähimpien olemuksen heijastumista omaan olemukseen ?

Onni etsii onneaan muualta, pystymättä ottamaan sitä vastaan lähelläolijoilta. Kaarina haluaa eroon menneisyyden taakoista, mutta löytää puhdistuksen kuitenkin aiempien elämien ymmärryksestä.

Sota sotkee, tuhoaa, eikä kuitenkaan muuta sekään mitään todellista. Kummalla tavalla elämä ei muutukaan, vaikka kaikki on toisin.

Minä en oikein osaa lämmetä sotakertomuksille. Niitä on tullut luettua niin paljon joskus nuorempana. Tässä ei kuitenkaan ole kyse varsinaisesta sotakertomuksesta. Todelliset teemat ovat jossain muualla, eivätkä ne ole riippuvaisia aikakauden kuvauksesta. Toisten ihmisten odotukset ja niihin vastaaminen omaa olemustaan kadottamatta ovat yhtä lailla ristiriitaiset nykyäänkin kuin sata vuotta sitten. Itsensä muuttaminen on yhtä mahdotonta, oman todellisuutensa löytäminen vaikeaa.

Tähän kirjaan juuttuu, vaikka sen lukee helposti loppuun. Tarinan herättämät ajatukset jäävät mieleen räpistelemään pidemmäksi aikaa. Minäkin odotin niiden jäsentymistä ennen blogiin kirjoittamista, mutta huomaan, etten vieläkään osaa asettaa kaikkea paikoilleen. Eikä kai niin tarvitsekaan, kun kuitenkin tietää kirjan olleen lukemisen arvoinen.

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta