8.7.2021

(Luku)päiväkirja : Huh hellettä

Torstai 8.7.2021 

Ensimmäinen lomaviikko on jo takanapäin ja maailmankirjat aivan sekaisin. Ensinnäkin, koskaan aikaisemmin ei Etelä-Ranskasta paluu ole tuntunut yhtä... no helteiseltä. Meillä oli Biarritzissa kyllä ihan lämmin kesäkeli, mutta vasta kotiinpalattua tuli kuuma. 

Toiseksi, olen kesälomalla, mutta lukemisesta ei näytä tulevan yhtään mitään. Ymmärrän viimeisen Ranska-viikonlopun, jolloin missasin myös lukumaratonin (pöh). Silloin olin nimittäin tiivis ohjelma. Tätä karanteeniajan lukujumia ja -lamaannusta en kuitenkaan oikein ymmärrä. Nyt olisi aikaa, kun ei voi mennä mihinkään, enkä tässä lämmössä saa mitään muutakaan aikaiseksi. Ilmeisesti aivot vaan ovat sen verran sulamis- ja sumutilassa, ettei tule edes tartuttua kirjoihin. 

Tai no, olen minä yhtä kirjaa lueskellut. Sain nimittäin firman kesälahjana esihenkilön lähettämän keittokirjan! Ihan täsmäosuma oli siis tällä kertaa. Kyseessä on vieläpä ihan mielenkiintoinen opus eli Dan Buettnerin The Blue Zones kitchen - 100 recipes to live to 100. Se perustuu tutkimuksiin ensinnäkin siitä, missä ovat maailman pitkäikäisimmät ihmiset ja toiseksi heidän ruokavalioistaan. Pohdintaa, kuvia ja herkulliselta kuulostavia reseptejä. Keittokirja minun makuuni - ja ihan hyviä ajatuksiakin, resepteistä puhumattakaan. 

Lisäksi sain vihdoin ja viimein kuunneltua Sara Medbergin Hurmuriherttuan loppuun. Se kävi vähän työstä, vaikka halusinkin nähdä, miten pedattuun lopputulemaan päädytään. En tiedä, mikä kirjassa oikein tökki. Ehkä se, että tässä jotenkin naisen itsenäinen toiminta yhdistyi turhan usein tyhjäpäiseen ajattelemattomuuteen ja jopa suoranaiseen tyhmyyteen tai ainakin niin tälläinen täti-ihminen kokee mm. yksinään kujille roistoja vakoilemaan lähtemisen jne... Ehkä olen liian vanha näihin romanttisiin haihatteluihin - tai liian luutunut vanhoihin kirjojen juonikaavoihin.


4 kommenttia:

  1. Minä suunnittelin lukevani yhden kirjan loman aikana. Ensimmäinen viikko lomaa mennyt enkä ole yhtään kirjaa edes avannut. Aion ottaa rennosti vaan. Ihanaa lomaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä lukemisen tahti minullakaan päätä huimaa, mutta olen minä yhden villapaidan melkein kohta neulonut valmiiksi :-)

      Poista
  2. moiks!
    ja
    - Huh hellettä!
    =
    meillä sama otsikko - Sinulla ilman huutomerkkiä ja alkuajatusviivaa :)
    =
    https://hikkaj.blogspot.com/2021/07/huh-helletta.html

    Ja se itse asia:
    Onko siellä Ranskanmaalla tällä kirjalla julkisuutta, niin kuin antavat ymmärtää:
    https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/miksi-vihaan-miehia/

    eppäillen
    hj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tainnut noiden kelien myötä sama otsikko päätyä useampaankin paikkaan...
      En kyllä itse ainakaan Ranskassa kuullut ollenkaan koko kirjasta, mutta enpä toisaalta hirveästi mediaa seurannutkaan... eli olisi kyllä mennyt todennäköisesti ohi.

      Poista