(Luku)päiväkirja : Lomalla, Lomalla, Lomalla ja Vanhapiika

Perjantai 10.7.2020

Se alkoi vihdoinkin - nimittäin loma! Tänään aamulla heräsin työajatuksiin. Totesin niiden olevan väärässä paikassa, väärään aikaan. Siirryin sohvalle, pistin silmät kiinni ja nukahdin uudelleen. Olisin varmaan nukkunut puoleenpäivään, jollei Toto olisi tullut tökkimän. Oli raukka vähän ihmeissään, kun harvemmin onnistuu nousemaan ennen äitiä. 

Ei se lomaolo tietysti ihan noin helposti syntynyt. Koko päivän olen pyörinyt levottomana, kykenemättä keskittymään oikein mihinkään. Ehkä siinä tosiaan menee se viikko, ennen kuin pääsee oikeasti lomasta kiinni. Kun ei nyt ole oikein mitään matkaakaan. 

Levottomuus näkyy myös lukemisessa. Hyppelen kirjasta toiseen ja pääasiassa äänikirjasta toiseen. Neuloessa voi kuunnella, Toton kanssa voi kuunnella, kävellessä voi kuunnella. Kirjan lukeminen ei jostain syystä nyt onnistu. Parin sivun jälkeen nousen taas liikkeelle. No, kai se tästä. 

Sen verran olen sentään kuunnellut, että Vanhapiika loppui. Tosin se onkin tosi lyhyt kirja, vain runsaat pari tuntia. Siinä kirjailija tilittää elämäänsä yksin ja haluaa ottaa uudelleen käyttöön termin vanhapiika. En ole ihan varma, mitä kirjasta ajattelen. 

Nuorena kuvittelin, että minusta tulee vanhapiika. Luen kirjoja, teen töitä, matkustelen, enkä koskaan mene naimisiin. No, sehän tiedetään, miten tarinassa kävi. En myöskään ajatellut hankkivani koskaan lapsia. En kadu päätöksiäni ja olen onnellinen, mutta ehkä minulle on jäänyt sellainen pieni kaipuu itsellisen naisen elämään. Siis sellainen ruusuinen kuva. Todellisuushan on varmasti vähän toisenlainen ja ennen kaikkea yksinäisempi. Vapauden hinta ei välttämättä ole halpa. 

Kirjassa myös kuvataan sitä, miten länsimainen kulttuuri ihannoi nimenomaan parisuhteeseen sidottua rakkautta. Samalla ihmetellään, miten rakkaus ja parisuhde tuntuvat kuuluvan vain ulkonäöllisesti tietyt kriteerit omaavalle. Muille voi sitten sanoa mitä tahansa. 

Kaikkiaan Vanhapiika tavallaan voimaannuttaa sillä kirjoittaja on sinut oman tilanteensa kanssa ja tunnistaa myös yksinolon mahdollisuuksia ja kanssasisariensa vaikutusta kautta historian. Toisaalta kirjassa on jotain häiritsevää. Kirjoittaja on mitä ilmeisimmin tuntenut vetoa todellisiin kusipäihin. Hän toteaa itsekin antaneensa monille mahdollisuuden hyväksikäyttöön tai muuten vain pysynyt mukana, vaikka toinen käyttäytyy ristiriitaisesti. Rakkauden kaipuu on kaikilla, mutta itsekunnioitus vaatii usein kehittyäkseen myös tukea oman itsensä ulkopuolelta. Mitä ilmeisimmin on tuossa matkan varrella ollut muutama kohtaaminen, joiden toisia osapuolia voisi vähän huidella korville. (Ihan ensimmäiseksi alun amerikkalaista naikkosta, jonka voisi myös syöttää haikaloille.)

En oikein tiedä, mitä kirjasta ajatella. Se on sinänsä ihan sujuvaa kieltä, joskin ehkä vähän hajanainen tavassaan kertoa. Mitä tulee vanhapiikaan sanana - termi säilyi ainakin minulle aivan yhtä ristiriitaisena kuin aiemminkin. 

Viikolla loppuun luettuja: 

Malin Lindroth: Vanhapiika-Tahattomasti yksinäisen tarina

lukijana: Kaija Pakarinen