31.8.2013

Vapise Parmankinkku



Minä kuulun niihin ihmisiin, silmien eteen kerääntyy punaista sumua aina, kun jotain tuotetta yritetään myydä pelkän suomalaisuuden perusteella. Miksi ihmeessä jotain pitäisi pitäisi ostaa vain koska se on kotimaista ? Minä ostan tuotteita, jotka ovat mielestäni hyviä. Jos ne ovat suomalaisia, sen parempi. Teemme hallaa omien tuottajiemme kilpailukyvylle, jos tyydymme roskaan suomalaisuuden perustella. Meitä kun on aika vähän asiakkaiksi kuitenkin, eikä suomalaisuus ole kenelläkään ostokriteeri kansainvälisillä markkinoilla.

Onneksi aina välillä (nykyään itse asiassa aika usein) sitä voi ihan hyvällä omallatunnolla innostua ja kehua, että kyllä meillä Suomessakin osataan ! Niin kävi viimeksi Herkkujen Suomi -tapahtuman aikana, kun osuin P.O.R.K. -valmistajan ilmakuivattujen lihatuotteiden äärelle. Possun ulkofileestä ilmakuivattu leikkele oli vähän kuivaa, mutta se niskaleike vei kielen mennessään. Vapise Parmankinkku ! Olet ollut suosikkini jo vuosia, mutta nyt löytyi vakavasti otettava kilpailija ihan kotimaisista herkuista.

Ilmo sulaa suussa samoin kuin saapasmaan kilpailijansa. Se kypsyy samalla tavalla ratisevan rapsakaksi  tai nahkean suolaiseksi. Hapankorpun päällä sitä ei voi vastustaa. Lisäksi siivut on leikattu oikeasti läpinäkyvän ohuiksi, joten paketti on yllättävän riittoisa. Ainoa harmituksen paikka oli koko, siivut ovat sen verran pieniä, että niitä on paha kiertää viikunan ympärille tai saada pysymään grissinejä kietomassa.

Tätä herkkua pitää saada lisää.

Kuvassa näkyy äidin pikalounas viikolta eli kahden munan munakas tomaatilla, kanelibasilikalla ja Ilmolla. Päälle paljon pippuria ja Espelette-chiliä ja taas jaksaa jatkaa hommia.

30.8.2013

Rapuliemi-nuudelikeittoa ja soija-tamarindlohta


Tämä on taas näitä sarjassamme ruokaa olisi perheelle saatava ja jääkaapista löytyy lähinnä kaikenlaisia edellisten kokkauskertojen jämäkasviksia. Ei siinä mitään, löysin nimittäin jääkaapin perukoilta myös rapujen kuorista keitettyä lientä (voinee korvata vaikka hummerifondilla) ja nuudeleitahan meillä on aina monta pakettia. Kaupasta haettiin pala lohifilettä ja siitä se sitten lähti..

Kelpasi kaikille. Parhaiten asian kai summeerasi Toto 2,5  harvoin kuullulla kokonaisella lauseella eli

 "Tää on nami"

Kannattaa siis siivota jääkaapista pois jämät ajelehtimasta, kun lopputuloksena on noinkin sydämestä tuleva kiitos. Niin, ja lautanenhan oli aterian päätteeksi tietenkin ihan tyhjä.


Rapuliemikeitto

1 porkkana
1 sellerinvarsi
2 pientä punasipulia
oliiviöljyä
loraus Marsalaa 
(suolaa - meillä oli liemi aika suolaista,joten en enää lisännyt)
2l rapulientä
(tomaattipyreetä piti laittaa pari ruokalusikallista, mutta unohtui. Oli hyvää ilmankin, mutta uskoisin tomaatin tuovan vielä syvyyttä makuun lisää)
pieni valkosipulinkynsi murskattuna
puoli tl chilijauhetta (eli piment d'Espelette meillä tällä kertaa)
sokeriherneitä
lehtikaalia
kevätsipulia
munanuudeleita (vaikka riisinuudelit saattaisivat itse asiassa olla hienostuneempia ja peittää vähemmän liemen makua)

Hienonna sellerinvarsi, porkkana ja sipuli ja kuullota niitä kattilassa oliiviöljyssä, kunnes ne ovat pehmenneet ja sipulit ovat melkein läpinäkyviä. Lisää loraus Marsalaa, valkosipuli ja tomaattipyree. Kaada joukkoon liemi ja lisää chili. Anna poreilla hiljalleen sillä aikaa, kun pilkot loput kasvikset.

Lisää nuudelit kypsymään ja sekoita herneet ja lehtikaali sekä osa kevätsipulista mukaan niiden kypsyttyä. Odota pari minuuttia vielä ja nosta kattila pöytään. Ripottele loput kevätsipulista keiton päälle lautasella.


Soija-tamarind-lohi

Tuoretta lohifilettä (leveää merilohta noin 15cm pala)
2 rkl soijakastiketta
2 rkl tamarindtahnaa
2 rkl sokeria
sitruunamehua maun mukaan
kourallinen seesaminsiemeniä
kanelibasilikan lehtiä

Leikkaa lohi pieniksi palasiksi ja anna sen kuumeta ja ruskistua pannulla tilkassa oliiviöljyä.  Kun lohi on suhteellisen rapeaa (voit kaataa osan rasvasta pois pannulta) lisää soija, tamarindtahna, sokeri ja seesaminsiemenet. Sekoita hyvin ja anna taas kuumentua. Lisää lopuksi sitruunamehua hyvin maistellen ja tarjoile keiton päällä.

28.8.2013

Luomuviinin kaveriksi


Tuossa jokin aika sitten tulin ilmoittautuneeksi Jacob's Creek kasvisreseptikilpailuun. Siinä on tarkoituksena luoda resepti kaveriksi luomuvalkoviinille, josta esittelyn mukaan löytyy sitruksen, persikan ja apriikoosin sävyjä.

Postista tupsahti kotiin kolmen litran pönikkä. Siinä sitä olisi ainesta jo useampaankin reseptiin, mutta aloitimme perjantai-illan maistelulla. Lasit siis käteen miehelle ja minulle, ja viiniä laseihin. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun meillä viiniä tarjoiltiin pahvipakkauksesta...  Sitten haisteltiin, pyöriteltiin ja maisteltiin. Ensimmäisenä kommenttina oli, että onpas lempeää. Siitä se ajatus sitten lähti. Pehmeää risottoa ja hunajaisia juureksia tuomaan viinistä esiin vähän hapokkuutta ja toistamaan pehmeitä sävyjä. Eikä ollut lopputulos yhtään hullumpi - ainakaan meistä. Kaikki syötiin ja lapsetkin melkein nuolivat lautasensa.

Juureksia voi tietysti vaihdella oman makunsa mukaan. Meillä oli jääkaapissa porkkanoita ja Herkkujen Suomi -esittelystä oli mukaan tarttunut Lapin nauriita. Niitä siis laitettiin tällä kertaa.


Hunajaiset uunijuurekset ja lempeä risotto


Uunijuureksiin

2 pientä naurista
2 porkkanaa
oliiviöljyä
loraus pönikkäviiniä
timjaminoksia
hunajaa muutama ruokalusikallinen
balsamicoetikkaa isompi loraus
timjaminoksia
suolaa ja pippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Leikkaa juurekset ohuiksi siivuiksi ja sekoita niihin loraus oliiviöljyä. Laita uunivuokaan ja sekoita joukkoon muutama timjaminoksa ja loraus viiniä vuoan pohjalle. Laita uuniin noin 15 minuutiksi.
Lisää juureksiin hunaja, balsamico sekä reilut hyppyselliset suolaa ja pippuria. Laita takaisin uuniin ja sekoittele aina välillä.
Me otimme uunista pois vartin jälkeen, mutta olisi voinut ehkä olla vielä jonkun aikaa kauemminkin.


Risottoon

voita ja oliiviöljyä
1 oksa selleriä
3 pientä punasipulia (olivat tosi pieniä)
1 purjo
2 kynttä valkosipulia
timjamia
kupillinen risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
lasi viiniä
suolaa
kasvislientä (noin 1-1,5 litraa)

parmesaania
mustapippuria

Kuumenna kasvisliemi

Silppua selleri, punasipuli ja purjo. Sulata iso nokare voita ja kunnon loraus oliiviöljyä syvässä pannussa ja lisää selleri, punasipuli ja purjo. Lisää vielä ripaus suolaa ja kuullota pehmeiksi. Lisää timjaminlehtiä muutamasta oksasta riivittyinä sekä hienonnetut valkosipulinkynnet. Sekoita joukkoon risottoriisi ja kuullota vielä vähän lisää.

Lisää valkoviini, sekoita riisin joukkoon ja anna kiehahtaa. Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja anna aina välillä imeytyä riisiin. Jatka näin kunnes riisi on pehmää, mutta siinä on vielä pientä purutuntumaa. (Kestää noin 20-30min, mutta seuraa tilannetta. Voi välillä kestää kauemminkin). Risoton on tarkoitus olla valuvaa eikä missään nimessä puuromaista.

Sekoita risoton joukkoon pari kourallista parmesaaniraastetta ja ripottele myllystä mustapippuria. Asettele päälle vielä uunijuurekset ja syö heti.



Viinin tarjoili Pernod Ricard Finland

27.8.2013

Helposti nieltävää - Ian McEwan : Makeannälkä

Ian McEwan : Makeannälkä 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

McEwania on kehunut niin moni suosikkikirjailijakseen, että pakkohan tämä oli hankkia ja lukea. Mikäs siinä, hyvin kirjoitettu, helppolukuinenhan ja kepeäki kirja on. Jotenkin vain koko ajan odotin, että koska se suuri ihastuminen ja tarinaan koukuttuminen sitten oikein alkaa. Lopussa oli ihan kiva juonen kiepsahdus, mutta noin muuten mennä posotettiin aika tasapaksusti.

Kyllähän tuon luki, mutta tarinana en sitä pitänyt kovinkaan kummoisena. Onhan noita vakoojajuttuja nähty ja kuultu. Nuori nainen rakastuu vanhempaan mieheen, yliopiston professoriin, joka siinä rakkausjutun sivussa sitten rekrytoi tytön myös Englannin valtion vakoojaksi.

Vakoojan työ tosin on aika kaukana James Bondin maailmasta. Naiset kelpaavat 70-luvulla lähinnä konttoritytöiksi kirjoittamaan kansioita puhtaaksi ja hallitsemaan arkistoja. Kansioiden keskellä kärvistelee Serenakin, kunnes hän saa tärkeän tehtävän. M5 haluaa rahoittaa oikeanlaisia kirjailijoita ja Serena lähetetään houkuttelemaan eräs kirjailija mukaan ohjelmaan, tämän tietämättä tietenkin. Alkaa kissa ja hiiri -leikki, jossa väärät henkilöllisyydet, suuret salaisuudet ja aidot tunteet sekoittuat iloiseksi sekamelskaksi. Vähän huonostihan siinä tietysti käy - vai käykö ?

Kirjaa lukiessa en siis ollut mitenkään hirveän innostunut. Sitten vähän myöhemmin huomasin vähän naureskelevani - Olivatkohan ne "vakoojabyrokraatit" oikesti niin puusilmiä ja yksioikoisia pilkun....vääntäjiä ? Miten ihmeessä kukaan sai byrokratialta ja osastojen väliseltä politikoinnilta ketään tai mitään vakoiltua tai yleensäkään Iso Britannian turvallisuutta valvottua ? Naisena teki mieli käydä ravistelemassa johtoporrasta tai paremminkin käydä vähän potkaisemassa persuksiin... Vieläkin on jäljellä paljon tehtävää todellisen tasa-arvon toteutumiseksi (Suomessakin), mutta tuosta ollaan sentään tultu jo pitkä matka.

Niinpä tämän kirjan ansiot taitavat lukukokemuksen sijasta olla "jälkipuinnissa". Loppuun kaluttu (tai ainakin melkein) aihe saakin ihan uusia ulottuvuuksia, kun kirja muhii hetken alitajunnassa. Kepeys olikin vähän näennäistä - vaikka kyllä lukiessa vähintäänkin aina välillä hymähtelee...


Elisa Kirjalta vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi




26.8.2013

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain...


"Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain, hyvä syntymäpäivää toivotan..." Lauloi SIG joskus hamassa nuoruudessani. Hups, taisin paljastaa ikäluokkani tässä samalla, mutta ei sillä niin väliä. Isäntä vanhenee samaa tahtia.

Joka vuosi hänellä on oma erityinen toiveensa synttärikakuksi. Sen pitää olla suolainen voileipäkakku ja nimenomaan lohesta. Näitä on siis tullut tehtyä muutama tässä viimeisen 20 vuoden aikana. Niin myös tänä viikonloppuna.

Leipänä sekä vaaleaa että tummaa paahtoleipää (tällä kertaa ihan kaupasta ostettua).

Ensimmäisessä täytteessä lämminsavustettuja chililohisiipiä, tuorejuustoa, jugurttia, tilliä, kananmuna, paprikapaloja, kevätsipulia, sitruunamehua, suolaa, pippuria ja Espelette-chilijauhetta.

Toisessa täytteessä kylmäsavulohta palasina, persiljaa, sitruunankuorta ja -mehua, tuorejuustoa, jugurttia, suolaa, pippuria, kevätsipulia

Kuorrutuksena tuorejuustoa ja jugurttia maustettuna sitruunankuorella, chilillä,suolalla ja pippurilla. Päälle törkittiin tilliä, kevätsipulia ja lohiruusukkeita.

Kakun lisäksi syötiin rapuja. Leivän päällä, Tannisen chilin savustetulla valkosipulihillokkeella terästetyn majoneesin kera. Ravut olivat tällä kertaa ihan pakastettuja espanjalaisia, suola-tilliliemessä heräteltyjä ja kyllähän noita söi.

25.8.2013

Omenaherkkujen aatelia


Tätä ei tarvinne pahemmin esitellä. Uuniomena, marsipaania ja vaniljakastiketta - syksyn satosyöminkien kohokohta.

Marsipaaniuuniomenat

Ota omenat ja koverra siemenkota pois. Asettele omenat uunivuokaan. Tunge sisäkoloon pala marsipaania. Ripottele päälle fariinisokeria. Laita kunnon nokare voita ja painele päällimmäiseksi vielä mantelilastuja.

Laita 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Kannattaa pistellä veitsellä pieniä reikiä omenan kuoreen (tai viiltää "vyö" keskikohtaan), jotta ei käy niin kuin meillä. Kuten kuvasta näkyy, omenat eivät olleet räjähdyksen jälkeen erityisen kuvauksellisia. Äiti ei vaan oikein kerinnyt taas keskittymään omenoihin, kun Toto 2,5v paiskasi samalla pöydälle espadrillon ja ilmoitti, että nyt lähdetään ulos...

Tarjoile vaniljakastikkeen kera.

24.8.2013

Koukuttavaa jännitystä - Antti Tuomainen : Synkkä niin kuin sydämeni

Antti Tuomainen : Synkkä niin kuin sydämeni 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

En ole viime aikoina oikein innostunut suomalaisista uudemmista dekkareista, mutta tähän jäin koukkuun heti alusta. Tarinassa oli jännä jännite, vaikkei se varsinaisesti pelottava ollutkaan. Kirja ei myöskään ole liian raskas luettava. Suhteellisen lyhyet luvut rytmittävät tarinaa ja aikatakaumat pitävät lukijan mielenkiinnon yllä.

Aleksi Kiven äiti on kadonnut kaksikymmentä vuotta aikaisemmin pojan ollessa kolmetoista. Nyt Aleksi uskoo tunnistaneensa katoamisesta eli murhasta vastuussa olevan rikkaan liikemiehen. Hän hankkiutuu töihin miehen lähelle ja ryhtyy hankkimaan todisteita tuntemustensa tueksi. Aikaa on kuitenkin kulunut paljon ja liikemiehen lähellä olevien ihmisten väliset kiemuraiset suhteen vaikeuttavat tutkimusta. Tilannetta ei yhtään myös helpota miehen houkuttelevan tyttären pyöriminen Aleksin ympärillä.

Aleksi on sympaattinen päähenkilö. Lukija elää mukana hänen menetyksessään ja toivoo tarinalle onnellista loppua, vaikkakin samalla vähän säälii Aleksin pakkomielteen ohjaamaa, vähän itsetuhoistakin käytöstä. Samalla lukija päätyy miettimään, miten läheisen ja varsinkin äidin menettäminen yleensäkin vaikuttaa lapsien elämään - saati sitten, kun syynä on väkivallanteko tai katoaminen. Sitä jää vain toivomaan, että todellisessa elämässä turvaverkkoja noissa tilanteissa löytyisi...

Juonessa on vauhdikkaita käänteitä ja yllätyksiä ihan riittämiin. Tarina on taitavasti rakennettu. Vaikken missään kohtaa oikeasti pelännytkään, jotenkin sitä kuitenkin jännitti loppuratkaisua ja halusi seurata Aleksin matkaa loppuun saakka. En oikein osaa edes analysoida, mikä tuossa oikein koukutti, mutta jotain siinä oli virkistävän erilaista moneen muuhun dekkariin verrattuna. Näin siis huolimatta varsin synkästä aiheesta ja tarinan tummista sävyistä.

Jotenkin oudosti kirjasta tuli mieleen Outi Pakkasen nykytyyli. Samanlaista vähän enemmän psykologisen jännärin puolen menevää tarinointia. Assosiaatio tosin voi tietysti johtua siitä, että Pakkanen on ensimmäinen suomalainen lukemani juuri tuon genren edustaja (vai olisiko peräti yleensä ajallisesti ensimmäinen Suomessa ? )

Ehdottomasti siis tutustumisen arvoinen uutuuskirja ja taidanpa pitää Tuomaisen mielessä jatkossakin. Häneltä kun on ilmestynyt jo ainakin kolme aikaisempaakin teosta, jotka pitänee lukaista jossain välissä....


23.8.2013

Omenoita purkkiin : omena-chili-sipulichutney


Syksyisin saan omenoita vanhempieni puista. Aina tulee kiire käyttää ne ennen kuin pahenevat. Varsinkin valkeakuulas vaatii vipinää. Onneksi juuri valkeakuulaista tulee ihanan pehmeä chutney, joten siihen niitä saa uppoamaan jonkin verran. Kuvassa tämän syksyn annos tähän mennessä.

Resepti on bongattu vuosia sitten jostain - todennäköisesti Glorian ruoka ja viini - lehdestä.

Omena-chili-sipuli-chutney

14 omenaa (n.1kg) kuorittuna ja pilkottuna
2 dl omenaviinietikkaa
2dl hillosokeria
2 chiliä
4 pientä punasipulia (2 isompaa riittää)
2tl suolaa

Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä vartin verran. Laita puhtaisiin (ja kuumennettuihin) purkkeihin. Anna jäähtyä ja pistä jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Chutney on herkkua kaikenlaisten vaaleiden lihojen kanssa.

22.8.2013

Punastuu, keltaistuu, ruskistuu... ehtii, ehtii...


Ihan varmasti ehtii ! Ainakin nuo pienet kirsikkatomaatit. Isoista en ottanut edes kuvaa, kun ovat niin vihreitä vielä...

Ihanaa on sekin, kun tomaatteja on niin montaa väriä - punaista, keltaista, ruskearaidallista... Kaikki maistuvat ihanilta ja omalta pihalta vieläkin paremmalta !

Chilit jätetiin kuvien ulkopuolelle tällä kertaa - aiheuttavat jo pieniä epätoivon väristyksiä elokuun kylmempien öiden saapuessa.