Lisää Barcelonaa... Ildefonso Falcones : Meren katedraali

Tässä tältä erää viimeinen Barcelona-teemainen kirja. Vähemmän mystiikkaa, enemmän uskontoa ja paljon keskiajan historiaa. Ildefonso Falconesin "Meren katedraali" on mukava tiiliskivi.

En olekaan pitkään aikaan lukenut oikein pesunkestävää historiallista romaania. Tässä on halukkaille yksi sellainen. Juoni on kiinnostava ja keskiaikainen Barcelona kiltoineen ja kirkkojen rakennusmaineen herää henkiin päähenkilön seikkailujen ympärillä.

Arnau on maaorjan poika, jonka elämän alun dramaattiset vaiheet vievät hänet isänsä kanssa Barcelonaan luomaan omaa onneaan. Vähitellen poika kerää asemaa ja mammonaa, kunnes joutuu vastakkain inkvisition kanssa. Arnau on ehkä hiukan liiankin sinisilmäinen ja suoraselkäinen, mutta hänen seikkailujaan seuraa mielellään.

Kaikkiaan kirja oli suhteellisen helppolukuinen. Edes runsas historiallisten yksityiskohtien määrä ei häirinnyt tarinan etenemistä. Mikäli niitä malttaisi painaa mieleensä niin oppisi paljon Barcelonan keskiajasta.

Väriä synkkään syksyyn - porkkanoilla

Näin ihania värejä saa aikaiseksi raastetuista porkkanoista. Lähimmästä K-marketista löytyi tietenkin tuota tavallista oranssia, mutta sitten vielä lisäksi keltaista ja violettia porkkanaa.

Tuohon lisäksi paahdettuja maapähkinöitä, vihersalaattia ja Balsamico-siirappia. Näytti siltä, kuin olisi ollut joku hienompikin viritys edessä ja kelpasi niin lapsille kuin aikuisillekin :-)

Piristystä syksyyn ja vitamiineja !

Barcelonaa etsimässä... Enrique Moriel : Ajattoman kaupungin varjot

Kun ensimmäistä kertaa ajoimme miehen kanssa halki Ranskan Bretagnesta Ardecheen, silmiini osui tienviitta. Viitan mukaan Barcelonaan oli matkaa alle 400 kilometriä. Hetken leikittelimme ajatuksella kääntyä viitan suuntaan ja käydä kyseisessä kaupungissa, mutta valitettavasti aikataulut ei antanut periksi. Tästä on aikaa yli 17 vuotta.

Yksitoista vuotta sitten menimme naimisiin ja häämatkan paikaksi oli valikoitunut... tadaa... Barcelona. No, töiden ja muuton takia emme päässeet heti häiden jälkeen häämatkalle. Itse asiassa odotamme häämatkaa edelleen, enkä minä ole päässyt Barcelonaan vieläkään.

Ehkä siksi kirjastosta valikoitui viimeksi parikin Barcelonaan sijoittuvaa kirjaa. Yksi niistä on Enrique Morielin "Ajattoman kaupungin varjot."

Jostain syystä kaikki lukemani Barcelonaan sijoittuvat kirjat ovat täynnä mystiikkaa, magiaa ja outoja tapahtumia. Carlos Ruiz Zafonin kirjat jo olivat täynnä salaisuuksia ja yliluonnollisuutta ja tämä Morielin kirja ei poikkea tyylistä. Vai mitä tuumitte halki aikojen elävästä vampyyristä päähenkilönä, tai siis yhtenä niistä.

Romaania ei kuitenkaan voi missään tapauksessa luokitella samaan sarjaan kuin nyt niin muodikkaat vampyyriromskut. Teos on monitasoinen ja pelkästään kertojaäänellä ja aikakausilla leikitellään läpi tarinan. Sekä nykyisyys että historia kietoutuvat toisiinsa ja lähentyvät vähitellen, kunnes saamme loppuun jonkunlaisen yhdistymisen. Tarina ei kuitenkaan lopu, vaan jää lukijan tehtäväksi miettiä jatkoa.

Kirja oli mielenkiintoista luettavaa ja tarinan edetessä saa myöskin mahtavan määrän tietoa Barcelonan rakenteesta ja historiasta. Kaupunki avautuu eteen entistä mielenkiintoisempana. Täytyypä tosissaan yrittää itsekin päästä paikan päälle tutustumaan.

Ja vielä kurpitsaa...

Kurpitsaa syödään meillä tähän aikaan vuodesta melkein joka toinen päivä. Reseptejäkin on siis kokeiltu monenlaisia. Nyt löytyi yksi ihan "killeri" viimeisimmästä Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Muutenkin kyseisessä lehdessä oli taas kaikenlaista kivaa kokeiltavaa.

Kyseessä siis on kikhernetäytetyt kurpitsat. Tein muuten ihan lehden reseptin mukaan, mutta en kovertanut raakaa kurpitsaa, vaan valelin puolikkaat öljyllä ja balsamicolla, ripottelin päälle suolaa ja pippuria ja kypsensin 200 asteisessa uunissa. Sitten vasta koversin maltoa täytettä varten.

Täytehän aloitetaan kypsentämällä silputtu valkosipuli ja sipuli pekonipalojen kanssa pannulla. Sitten lisätään kurpitsaa, keitettyjä kikherneitä, tomaattipyreetä, pala kasvisliemikuutiota sekä hiukan vettä. Pienen lisäkuumennuksen jälkeen sitten laitetaan fetajuustoa ja pinaattia. Lopuksi täyte laitetaan kurpitsankuoriin ja uuniin. Minä raastoin päälle vielä vähän parmesaania ja ripottelin paahdettuja pinjansiemeniä.

Oli tosi herkkua. Tarkempia määriä löytyy lehdestä, mutta minä kyllä heitin tällä kertaa ihan summamutikassa ja herkkua tuli...

Syksy on tullut...

Uskottava se on, syksy on tullut ihan tosissaan. Eihän tuota auringoksi ymmärtäisi, jollei tietäisi...
Kylmäkin melkein tuli.

Tahtoo oopperaan !

Tämä kannattaa tsekata... oikeaa asennetta kulttuuriministerin kommentteihin vastatessa :-)



Tahtoo oopperaan !

Lisää taikureita ja taikaa... Maria V. Snyder : Sea Glass & Storm Glass

Opal Cowan on opiskelijana Sigian taika-akatemiassa, mutta ei koe olevansa kovinkaan erityinen taikuri. Itse asiassa hänen taikansa toimii lähinnä vain hänen itse puhaltamissaan lasiesineissä, joiden kautta toiset taikurit voivat keskustella keskenään - jonkunlaisia kännykän korvikkeita siis. Nämä kirjat eivät kuitenkaan olisi aitoja genrensä edustajia, jollei Opal joutuisi lasitaikuutensa vuoksi seikkailuihin, joiden tiimellyksessä hänesä löytyy yllättäviä voimavaroja ja kykyjä.

Tarina on viihdyttävä eikä nopeista käänteistä ole puutetta. Miellyttävää oli myös se, etteivät henkilöhahmot olleet perinteisen mustavalkoisia. Pidetystä poikaystävästä löytyy epämiellyttävää kunnianhimoa, äkäpussista sulhasainesta ja pahin kiduttaja osoittautuukin melkein inhimilliseksi...

Mukavaa viihdettä siis ja hyvin kirjoitettua tekstiä. Vielä olisi yksi osa jäljellä Opalin tarinaa, mutta taitaa riittää tältä erää. Kakkososa loppui sopivaan kohtaan.
Niin, ja jos haluaa lukea pidemmän listan samantyypttpisiä kirjoja, niin kannattaa aloittaa Snyderin Zaltana-sarjasta (Poison Study jne...). Sen tapahtumat ajoittuvat ennen Opalin seikkailuja ja näissä kirjoissa viitataan aikaisempiin tapahtumiin ja selitetään niiden seurauksia sen verran yksityiskohtaisesti, että saattaapi lukukokemus mennä pilalle. Minua ei ainakaan kiinnosta nyt yhtään tuo toinen sarja, kun loppuratkaisu on jo selvillä.

Kurpitsamuffinssit à la Jamie

Syksy on kurpitsa-aikaa. Tänä vuonna meillä ei pihalta tule kuin pari pientä, mutta onneksi Espoossa ainakin Citymarketeissa näyttää olevan erilaisia kurpitsoja. Viimeksi mukaan tarttui italialainen luomu Butternut squash (myskikurpitsa muistaakseni suomeksi), josta isäntä taikoi meille herkkumuffinsseja. Resepti on Jamie Oliverin "Jamie at Home" kirjasta ja meillä vakiokamaa aina kun saadaan kurpitsa käsiimme. Kuten "Jamies 30 minutes meals" myös "Jamie at Home" toimii mahtavan hyvin ihan lukukirjanakin.

Näihin muffinsseihin tulee oikeasti himo eivätkä ole edes mitään hirmuisen epäterveellisiä... (lue : ei voita ja sokerin määrääkin voi pienentää). Minä pistelen näitä siis hyvällä omallatunnolla aamupalaksi, lounaalla jälkkäriksi, iltapäiväteen kanssa, illalla jälkkäriksi ja välillä aina muuten vaan...

Resepti löytyy vanhasta ruokablogistani, oikein kuorrutuksen kera, mutta laitetaan nyt tuo perusresepti vielä tännekin :-) Tässä sellaisena kuin itse sen tällä hetkellä teemme.


Kurpitsamuffinssit

400g hienonnettua Butternut Squashia (pesty, ei kuorita eikä keitetä)
2-3 dl Demerara sokeria
4 munaa
hiukan suolaa
4,5 dl jauhoja
2 kukkurallista tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
iso kourallinen hienonnettuja saksanpähkinöitä
alkuperäisessä reseptissä käsketään laittamaan melkein 2 dl öljyä, mutta toimii kyllä vähemmälläkin. Laitamme nykyään varmaan sellaisen reilun desilitran verran.

Hienonna ja sekoita kaikki ainekset löysäksi taikinaksi. Laita muffinssivuokiin ja paista 180 asteessa n.20-30min, kunnes tikulla koitettaessa kypsiä.

Viimeksi innostui isäntä myös kokeilemaan suolaista versiota ja korvasi öljyn ja kurpitsan pestolla. Vähän vaatii resepti vielä kehittelyä sillä kuohkeus puuttuu. Toimii kuitenkin ihan hyvin sellaisena vähän keksimäisenä tuorejuuston kera. Pesto maustaa mukavasti.

Kevyttä viihdettä - Sophie Kinsella : Kevytkenkäinen kummitus

Olen joskus lukenut Himoshoppaajasta muutaman sivun ja jättänyt siihen ja yleensäkin chick lit ei ole ollut ensimmäisenä lukulistalla. Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun kirjastosta tarttui mukaan Sophie Kinsellan Kevytkenkäinen kummitus. Osittain kirja vastasikin odotuksiin tai lähinnä niiden puutteeseen. Alussa en millään meinannut päästä tarinaan mukaan, kun jaariteltiin Laran ongelmista firmansa kanssa ja haikailusta ex-poikaystävän perään. Kun Laran isotäti, ihanan itsekeskeinen ja huvittelunhaluinen, 20-luvun tyttönen ilmaantuu kummittelemaan vaatimaan Laraa etsimään kaulakorunsa tarina pääsee vauhtiin ja on loppujen lopuksi oikeinkin hauska ja herttainen.

Ystävyys, ystävän auttaminen, pahan palkka ja rakkauden löytyminen ovat ikuisia aiheita niin chick litissä kuin monella muullakin kirjallisuuden alueella. Täytyy myöntää, että tässä kirjassa teemoja käsiteltiin raikkaasti ja odotukset seuraavaa genren edustajaa kohtaa nousivat ylöspäin sen ansiosta.

Kirja + ruoka = Jamie's 30-minute meals

Näin siis tänään yhdistellään sekä uutta ruokateemaa että vanhaa tuttua kirjateemaa. Aiemmin jo pohdimme, milloin keittokirja on luettu. Lopputuloksena oli, että kunhan on ymmärrys sisällöstä ja resepteistä niin keittokirjan voi luokitella luetuksi. Ei tarvitse lukea jokaista reseptiä sanasta sanaan eikä varsinkaan kaikkea valmistaa.

Tämä kirja on siis nyt luettu ja luettu uudelleen ja selattu vielä kerran jos toisenkin. Inspiroivaa lukemista kiireiseen viikkokokkaukseen, vaikkei ihan Jamien konseptia seuraisikaan.

Aina innovoiva Jamie onkin tässä kirjassa ottanut ihan uudenlaisen otteen kiireiseen kokkaukseen. Valkosipulinpuristin on kovassa käytössä ja valmistuotteitakin käytetään. Jamie ei kuitenkaan olisi Jamie, jos ei pitaleipiäkin pitäisi tuunata paremmaksi.

Lupaus lukijalle on, että kiireisenäkin iltana on mahdollista tehdä herkullinen kotiruoka-ateria perheelle puolessa tunnissa. Ihan en tuohon usko, sillä harvalla meistä löytyy kaikki listatut työvälineet ja koneet eikä monellakaan ole Jamien tottumusta keittiöhommiin. Minusta ei kuitenkaan ole ollenkaan oleellista, kuluuko kokkaukseen puoli tuntia vai peräti 40 minuuttia. Ateriakokonaisuudet ovat houkuttelevia. Resepteissä on aina joku pieni juju joko luomassa lisää makua tai helpottamassa/nopeuttamassa kokkausta. Ohjeet on rakennettu opastamaan ateriakokonaisuuden valmistelussa eli ajoitukset ja järjestys eivät seuraa yksittäisiä reseptejä vaan kaikkia ruokalajeja samaan aikaan. Yksittäisenkin reseptin seuraaminen on helppoa, sillä jokaisen kappaleen alussa lukee, mihin ruokalajiin ohje liittyy.

Testasin Wonky Summer Pastan ohjeen näin marraskuun alun kunniaksi. Hyvin upposi ja valmistui nopeasti. Perusohje, jota lukiessa ajattelee, että :" juu,, juu, tiedetään - näinhän tämän voi tehdä", mutta jota ainakaan minä en spontaanisti kiireessä tulisi keksineeksi.

Kenelle tätä sitten voi suositella ? Oikeastaan kaikille, jotka haluavat saada nopeasti pötyä pöytään. Kokkausta aloittelevat saavat yksityiskohtaiset ohjeet ja kokeneemmille löytyy inspiraatiota nopeista resepteistä. Laadukkaasti ja huolella tehty kirja, niin kuin Jamie Oliverin opukset yleensäkin.