Suosikkihömppää

Siis elokuvissa tällä kertaa, kuten taisin viimeksi luvatakin.

Kirjoissa olen vähän jumahtanut. Minulla on kesken D'Ormessonia ranskaksi ja Korallivaras suomeksi. Jälkimmäisen osalta pääsin hyvin alkuun, mutta sitten kirjasta löytyi "SE" lause, mikä minut jumittaa aina kaikissa tarinoissa. Minä-kertoja paljastaa tulevaisuudesta tärkeän seikan, johon juuri kerrotut asiat johtavat. Tässä tapauksessa siis sen, että naispäähenkilö, varas, jää jossain kohtaa kirjaa kiinni. Kun tällainen paljastus on kirjassa esitetty, minun on yleensä vaikea jatkaa tarinan parissa. On ihan sama, tapahtuuko lopulta niin kuin on mainittu tai miten tarina tapahtuman jälkeen jatkuu, minä luen jokaisen sanan vain odottaen mainittua juonenkäännettä ja samalla puolet tarinasta menee ihan ohi.

Sitten nämä hömpät. "Mamma Mia" on ihanan hyväntuulinen ja herttainen tarina, jota mahtava Abban musiikki siivittää. En lainkaan välitä siitä, ettei Brosnan oikein osaa laulaa ja että oikeasti juonenkäänteet ovat ne maailman vanhimmat rakkaustarinoissa. Tämän voin katsoa uudestaan ja uudestaan ihanista maisemista, persoonallisista henkilöhahmoista, herttaisesta huumorista ja ennen kaikkea piristävästä musiikista nauttien.

"Holiday" ei myöskään juonenkäänteiltään ole ehkä maailman ainutlaatuisin, mutta henkilöhahmot ovat tarkasti kuvattuja ja myös oikeastaan aika uskottavia. Romanttinen renttuun rakastuva nuori nainen, yritykselleen kaiken energiansa uhraava tehokas uraohjus, yksinhuoltajaisä ja liian kiltti romantikko mieheksi muodostavat nelikon, josta muokkaantuvat ehkä epätodennäköiset mutta ah, niin romanttiset parit. Lisäksi tarina välttää liian imelyyden näyttämällä henkilöhahmoistaan myös vähemmän kadehdittavia puolia ja kaiken lisäksi mukana on sopivasti huumoria.

Molemmissa filmeissä myös tapahtumapaikkojen maisemat ja tunnelma tuovat ihan oman fiiliksensä. Mamma Mian kreikkalainen paratiisisaari, Hollywoodin palmut ja englantilaisen maalaismökin lumenpeittämä romantiikka ovat sopivasti eksoottisia näin suomalaiselle katsojalle.

Mitäs suosikkeja teillä muilla on ?

Äitiyslomalle kevättä odotellessa ja sohvalla telkkaria tuijottaen

Nyt se sitten alkoi, se äitiysloma. Joulun tienoilla ajattelin, että silloin onkin kevät jo pitkällä, mutta eipä tuo ulkona tuiskuava lumipyry kovin keväiseltä näytä. Onneksi on sentään tulppaaneja ollut pöydällä niin voi edes kuvitella kevään olevan tulossa.

Lukeminen on vähän jäänyt, kun olen jumahtanut enemmänkin telkkarin viereen tyhjentämään digiboxin muistia. Viimeisin "rentoutus" oli Sex in the City I. Täytyy kyllä myöntää, että osan filmistä ohitin pikakelauksella ja kaikkein paras kohtaus minun mielestäni oli Carrien hääpukujen kuvaus. Eikä sekään varsinaisesti tarinan etenemisen kannalta vaan enemmänkin, koska puvut olivat upeita.

Kaikki ovat varmaan katsoneet ainakin jossain vaiheessa kyseistä tv-sarjaa. Minusta lyhyemmissä jaksoissa rakkauteen ja parisuhteisiin liittyviä teemoja käsiteltiin huomattavasti napakammin. Jaksojen aikana ei ehtinyt pitkästymään. Tai sitten tämä tarina ei vaan kanna elokuvaksi, jota jaksaisi katsoa useampaan kertaan. Eikä kyse ole tyylilajista. Minä tiedän ainakin kaksi "hömppäelokuvaa", jotka olen katsonut moneen kertaan ja tulen varmaan vielä katsomaan uudestaankin, mutta niistä lisää myöhemmin.

J.D. Robb : Kuoleman Enkeli

Tästä(kin) kirjasta pidin. Joten kyllä näitä hyviäkin kirjoja näköjään tulee vastaan ihan säännöllisesti krantullekin lukijalle.

Sinänsä tarinassa ei ole mitään uutta - persoonallinen naispoliisi jahtaa uskonnollisväritteiseisesti kostotekojaan perustelevaa sarjamurhaajaa. Mielenkiintoiseksi kirjan tekee kuvaus "tulevaisuudesta". Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2058. Maailma on erilainen, mutta kuitenkin jotenkin samanlainen. Vierauden tuntu syntyy ilmassa liikkuvista autoista, tietoliikenteen kokonaisvaltaisesta seurannasta ja muista yksityiskohdista.

Lisäväriä tarinaan tuo uhrien linkki komisario Eve Dallasin komean ja rikkan tuoreen aviomiehen hämärään menneisyyteen. Henkilökohtaiseksi menevät murhaajajahti tuo tapahtumiin oman lisänsä.

Kaiken lisäksi tämä on hyvin kirjoitettu poliisiromaani. Yleensä tykästyn lähinnä 1900-luvun dekkarien kulta-ajan tuotoksiin, mutta tästä sarjasta pitänee hankkia käsiini muutkin osat. Tämä kun on ilmeisesti jo kuudes Eve Dallas-kirjasarjan osa.

Ai niin, mainittakoon vielä J.D. Robbin nimen taakse kätkeytyy jo aiemmin romanttisista romaaneista tunnetuksi tullut Nora Roberts.

Tällä hetkellä elänkin aikaa kahden kirjan välissä - huonoksi tilanteen tekee se, ettei minulla ole yöpöydällä yhtään kirjaa odottamassa. Täytynee vähän katsella tuota kirja hyllyä "sillä silmällä".

Nautinnollista luettavaa - Marguerite Yourcenar : L'oeuvre au noir

Viime aikoina olen lähinnä kiukutellut, kun mikään kirja ei ole tuntunut hyvältä ja lukeminen on lähinnä harmittanut. Nyt onkin ihanaa päästä hehkuttamaan varsinaista lukunautintoa, joka kaiken lisäksi kesti kauemmin kuin päivän. Tämän parissa kului reippaasti yli viikko.

Johan minä taisinkin ehtiä ylistämään Yourcenaria yleensäkin, eikä tämä kirja ole millään tavalla poikkeus muista hänen teoksistaan. Loppuun asti ajateltua ja uskomattoman kaunista tekstiä. Tekstin laatu ei tietysti ole mikään yllätys, kun ajattelee, että kirjailija aloitti kirjoittamisen jo nuorena 1920-luvulla ja julkaisikin siitä osia 30-luvulla. Kokonaisuudessaan tarina kuitenkin julkaistiin vasta 1960-luvulla ja sen jälkeenkin sitä vielä korjailtiin.

Kypsässä kokonaistarinassa henkilöhahmo herää kirjaimellisesti henkiin ja kehittyy kaikkien yli 400 sivun aikana. Hänen elämänvaiheisiinsa liittyvät henkilöhahmot täydentävät kuvausta sekä päähenkilöstä että aikakaudesta. 1500-luku uskonnollisine ristiriitoineen luo elävän kontekstin ja auttaa ymmärtämään myös päähenkilön valintoja.

Eihän tämä helppo kirja ole. Perusolettamuksena kirjailijalla lienee ollut, että lukija on edes jollain tavalla samalla sivistyksen tasolla kanssaan ja tietää sekä Euroopan yleisestä historiasta että alkemian perusteista. Paikoitellen joutuu siis oikein pinnistelemään, mutta se on osa tämän kirjan viehätystä.

Päähenkilö Zenon on alkemisti, filosofi ja ennen kaikkea lääkäri, joka matkustaa aikakautensa halki ja myöskin pitkin tunnettua maailmaa. Hän ei sopeudu valtakirkon oppeihin vaan haluaa tutkia pidemmälle myös kerettiläisinä pidettyjä filosofian haaroja ja erityisesti alkemiaa. Tämä sekä matkat myöskin islamilaisessa maailmankolkassa ovat omiaan tipauttamaan Zenonin katolisen kirkon isäntien suosiosta. Osa tarinasta ollaankin pakomatkalla Zenonin yrittäessä välttää joutumista roviolle.

Zenonin tarinan ja häneen liittyvien henkiöhahmojen myötä lukija tutustuu erilaisiin maailmankatsomuksiin sekä uskonnolliseen kiihkoiluun. Julmuuksia tapahtuu puolin ja toisin, samoin löytyy inhimillistä lämpöä ja kykyä myötätuntoon. Koko elämän kirjo keskiajan loppupuolelta matkalla kohti renessanssia levittäytyy lukijan eteen.

Ehdottoman suositeltavaa luettavaa ! Ettekä voi uskoakaan, miten hyvältä tuntui taas oikeasti nauttia lukemisesta...

Onko minusta tulossa vanha ja kärttyinen ?

Tätä jäin miettimään, kun selasin mielipiteitäni muutamasta edellisestä lukemastani kirjasta. Hyvin voittopuolisesti olen joko lytännyt kirjat lattianrakoon tai ohittanut olkapäitä kohauttaen. Onneksi joukkoon mahtuu sentään edes muutama, joihin olen myös oikeasti tykästynyt. (Kuten esimerkiksi Haruki Murakamin "Suuri lammasseikkailu", Marguerite Yourcenarin kirjat ja Sofian maailma jne.)

Onko kyse siitä, että vanhetessa oma maku vahvistuu ja myös uskaltaa todeta, että kaikesta ei pidä ? Vai olenko vain muuttunut krantummaksi ? No, aika näyttänee, miten pidettyjen ja ei -pidettyjen kirjojen suhdeluku muuttuu. Nyt olen yllättänyt itseni jopa laittamasta kirjoja suoraan kiertoon ilman yhtään hetkeä hyllyssäni. Tämä on historiallinen muutos, yleensä koen fyysistä tuskaa kirjasta luopumisen hetken koittaessa...

Vähän olen myös kateellinen kaikille niille bloggareille, jotka ovat ehtineet lukemaan tosi paljon enemmän kuin minä tämän alkuvuoden aikana. Minä sain listalleni tasan 10 kirjaa tammi-helmikuulle.

Mitäs sitä tulikaan tehtyä... ja miten krantuksi sitä oikein vanhetessaan tulee ?

Lapset viettivät hiihtolomaviikon mummin ja pappan hellässä huomassa. Viikko hurahti ohitse niin hurjaa vauhtia, että näin lauantain (ja lasten paluun kunniaksi) piti oikein pysähtyä ja miettiä, että mitäs me vanhemmat sitten oikein puuhailimmekaan.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että töitä... sehän oli se syykin, miksi lapset alkujaan mummilaan roudattiin.
Suorana jatkona ensimmäiseen sitten äiti myös valittaa, että flunssan sairastaminen (ma sairaslomalla) sotki kyllä koko viikon. Vieläkin nenä tuhisee ja kurkku on tukossa. Nieluviljelyn tulokset saan sitten maanantaina.

Jotain hupia sentään mahtui viikkoon flunssasta huolimatta - ne uudet kynnet. Tosin olen niihin jo vähän kyllästynytkin. Liian pitkät ja kovat. Viilaus on kovassa käynnissä.



Niin, ja hyödynsimmehän me Chez Dominiquen tarjouksen kaksi yhden hinnalla ja testasimme 6 ruokalajin yllätysmenun...
Kuvia ravintolan omasta galleriasta löytyy täältä

Ja mitä sitten kyseisestä paikasta voisi sanoa. Puitteet ovat rauhalliset ja kivat. Vaikka salissa on paljon ihmisiä niin melutaso ei nouse, vaan pöydässä pystyy keskustelemaan normaaliäänellä.

Palvelu on ystävällistä, vaikkakin vähän epätasaista. Varsinkin englanniksi annosten selitys vaihteli kovasti riippuen siitä, kuka ruoan toi pöytään. Sommelier olisi voinut kertoa viineistä muutakin, kuin lukea nimen ja vuoden suoraan etiketistä. Olisimme mielellämme kuulleet, miksi juuri tietty viini oli valittu tietyn ruokalajin seuraksi.

Ruoka oli juuri sellaista pientä kikkailua kuin muistinkin. Keittiömestarin tervehdys ja 3 amuse-bouchea ovat aika paljon, kun kyse on 6 ruokalajin menuusta - toisaalta annokset ovat yleensäkin niin pieniä, että ylensyömisen vaara on olematon. Välimäen keittiössä on myös keksitty parin vuoden takainen vaahtotrendi maailmalta - lähes jokaisessa annoksessa oli vaaleaa vaahtoa, joka ainakin minun suussani maistui aina samalta. Liekö syynä ollut sitten se, että rukkasivat menua näin raskaana olevan tarpeiden mukaan, mistä tietysti pisteet ravintolalle.

Kauhulla odottamani suihkepullo sentään oli poistunut listalta. Ai mikä suihkepullo ? No, edellisen kerran tuolla syödessäni oli muistaakseni jälkiruoka (tai väliruoka) sellainen, että ensin eteen laskettiin eteen lautanen, jossa oli jotain vanukkaan näköistä. Sitten seuraava tarjoilija tuli ja puhkaisi vanukkaaseen reiän, johon kaatoi kastiketta. Juuri, kun ajattelin tarttua omaan lusikkaani ja maistaa annosta, paikalle kiiruyhti vielä kolmas tarjoilija hajuvesipulloa muistuttavan suihkepullon kanssa ja suihkautteli päälle vielä lisämausteet... Kikkailua kerrakseen...

Tämänkertaista makuelämystäni häiritsi pahasti flunssa, josta johtuen makuja oli vähän vaikea erotella. Mies kyllä kehui kovasti tykkäävänsä kaikesta ja kannattaahan tuonne mennä ihan vain sen yleisen elämyksen vuoksi, vaikka yleensä olisikin kaltaiseni vähän rustiikimman keittiön ystävä.

Nyt, kun sitten päästiin oikein kunnolla nyrpistelemään, niin mainittakoon myös, että kirjarintamalla olen lukenut kaksi kirjaa, joista en tule tekemään sen kummempia arvioita blogiini ollenkaan. Toisessa vampyyrikirjassa ("Turning") hermostuin jo ennen puoltaväliä ja vain odotin viimeistä sivua. Se on kumma, miten samankaltaisista aineksista joku toinen (esim. Charlaine Harris) saa aikaiseksi koukuttavaa viihdettä, mutta trendin seuraajissa on sitten näitä "kirjoitanpa samalla kaavalla ja kerään rahat kotiin"-tekijöitä iso kasa.

Tiedän siskoseni, sinä varoitit. Seuraavalla kerralla lupaan kuunnella.

Myöskään Suomalaisen ALEsta mukaan tarttunut "Unohdettu Ombria" ei ollut mikään varsinainen ylentävä lukuelämys.

Siinä se viikko sitten menikin. Liekö sitten flunssan syytä, mutta aikamoiselta kranttuilulta tuo nyt tuossa tekstinä näyttää. Oli se silti ihan ok viikko...

No, maanantaista alkaa sitten taas arki omine haasteineen. Enää vajaat kolme viikkoa töitä ennen äitiyslomaa...

Ajanvietettä tämäkin...

Siis yli kaksi tuntia kului aikaa rakennekynsien laittamiseen ! Tästä arvannette, ettei minulle ole tällaisia aikaisemmin laitettu, enkä ole ihan varma tullaanko enää laittamaankaan. Ovathan nuo siistit ja jopa näpyttely tulee varmaan pienellä harjoittelulla sujumaan ihan ok, mutta ne kaksi tuntia. Eikä voi tehdä mitään muuta samassa. Ei taida tämä touhu sopia minun kärsivällisyydelleni...

Sitä paitsi, nyt tulivat käsien rypyt ja kuivuus kurjasti näkyviin ainakin valokuvassa. Ikä ei näköjään tule yksin...Pitäisikö noillekin nyt sitten yrittää tehdä jotain ?

Haruki Murakami : Suuri Lammasseikkailu - ja ymmärsinkö mitään ?

Nyt on taas mennyt jo muutama päivä siitä, kun sain tämän kirjan luettua loppuun, mutta jonkinlainen jumi iski siitä kirjoittamiseen. Nautin kirjan lukemisesta suunnattomasti, mutta mitä oikein voisi sanoa aika surrealistisesta ja oudosta tarinasta ?

Auttaisikohan vertailu ?
Toinen blogisuositusten perusteella käteen tarttunut kirja viime aikoina oli tuo Miina Supisen : Liha tottelee kuria. Sekä Murakamia että Supista kehuttiin hauskaksi ja viihdyttäväksi, mutta siinä missä Lammasseikkailua luin oikeasti vähän naureskellen niin kurinpidon seuranta sai lievästi pahoinvoivaksi ja surulliseksi. Molemmissa kuitenkin käsitellään aika vakavia teemoja.

Supisen teemoja kommentoin jo aikaisemmin. Murakamista mainittakoon sen verran, että jonkunlaista itsensä etsimistä kai voi tarinasta tulkita, sekä mietintää siitä, mikä ohjaa ihmisen päätöksiä omien toimiensa ja ajatusten suhteen. Olemmeko vastuussa itse vai onko päässämme tilaa vallannut lammas? Ja jos aivoista löytyy lammas, niin miten siitä pääsee eroon ? Pitääkö siitä päästä eroon ? Hmm, tuo ei itse asiassa yrityksestä huolimatta kyllä tainnut kuulostaa kovin vakavalta...

Joka tapauksessa, Suuri lammasseikkailu on oikeasti hyvin kirjoitettu. Sitä voi lukea monella tasolla. Jos pysyttelee tuossa huvitusluokassa (kuten minä taisin tehdä) niin silti takaraivossa nakuttaa, että oikeasti tässä onkin kyse jostain muusta. Jos suinkin jaksaisin keskittyä enemmän ja vähän ponnistelisin, niin tarina aukeaisi ihan uudella tavalla ja ymmärtäisin... tarinan suuren tarkoituksen ja opetuksen... tai sitten en...

Lienee parasta, että jokainen lukee itse - kertokaa sitten, mitä luulette tarinasta ymmärtävänne :-)

Alennuspohdintaa...

Kävinpä sitten minäkin keskustassa piipahtaessani tuolla Kampin Suomalaisen remonttialessa. Mitään suuria määriä ei mukaan tarttunut lisälukemista, mutta pari kirjaa kuitenkin, kuten kuvasta näkyy.

Vähän jäin miettimään, että mitenköhän noita kirjoja oikein Suomessa oikeasti hinnoitellaan. Näidenkin kahden kovakantisen alkuperäinen hinta oli yhteensä melkein 68 euroa ja nyt sain molemmat 11 eurolla...

Kuka hävisi alennuksessa ja missä kohtaa ?
Kuka alkuperäisessä hinnassa vetää oikeasti suurimmat marginaalit ?
Kuka Suomessa oikein ostaa noita alkuperäisissä hinnoissa olevia kirjoja, kun niitä aina saa hetken päästä alennuksessa ?

Oli miten oli, luettavien pino kasvaa... alkaisi jo se äitiysloma.

Dekkareita ja nallekakkuja

Tässä näyttää nyt tosiaankin käyvän niin, että mitä innokkaammin innostun leipomaan ja ruokablogi päivittyy, sitä vähemmälle jää lukeminen ja tämän blogin päivittäminen. Aika ja voimat eivät vaan yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Nallekakkuja ja laventelikeksejä on siis tullut väsättyä, nyt kun taas olen saanut keittiössä jonkin verran touhuttua ilman sen kummempia pahoinvointiseuraamuksia. Sen jälkeen olenkin yleensä kaatunut sänkyyn ihan reporankana - varsinkin, jos ollaan lisäksi oltu lasten kanssa ulkona. Keskittymiskyky on riittänyt viime aikoina tasan näihin kahteen dekkariin (taas)

Ngaio Marsh ja rikostarkastaja Alleyn ovat aina yhtä viihdyttäviä. Ei sille mitään mahda. Hyvin kirjoitettu perinteinen dekkari on kertakaikkisen rentouttavaa lukemista, jopa väsyneelle "keittiöhengettärelle" ;-)

Ai niin, tervetuloa myös parille uudelle lukijalle ! Mukavaa, kun seura kasvaa.