25.8.2024

Vanhassa vara parempi

Kun mikään uusi  ei oikein innosta, haen vauhtia vanhoista lemppareista. Viime aikoina on lukeminen takkuillut ja ruoanlaitto tympinyt ja muutenkin elämä tuntunut jumiutuneen paikalleen. Keskimmäisen muutto opiskelemaan toiselle puolelle Suomea ottaa sekin äidillä näköjään yllättävän koville. Iloinen asia, mutta minun tasapainoni keikahti ihan vinksalleen.

Lohtua hankittiin jo etukäteen vanhalla tutulla lempparilla eli marjoja, kaurakeksejä ja kreemiä. Usein tuo kreemi on ollut maskarpone vaahtoa tai jotan rahkaan viittaavaa, mutta kaupasta tarttui mukaan Valion kinuskikreemi joka vatkattiin Vispivaahtoon. Sitten vaan lasiin herkkuja vuorotellen ja lusikalla suuhun. 

 Siihen on syynsä, miksi klassikot ovat klassikoita. Jälkiruoissakin. 

Sama pätee tietysti klassikkodekkareihin. Niissä on jokin taika, vaikka myönnän mm. naiskäsityksen ja monen muunkin asenteen kaipaavan päivitystä. Kontekstin muistaen ne kuitenkin ovat lohdullista luettavaa - vai mitä sanotte viime aikojen sarjastani ? NeroWolfe, Tuomari Dee ja Miss Marple. Melkoisen kova kolmikko. Kaikki tällä kertaa äänikirjoina. 


Rex Stout: Nero Wolfen viimeinen juttu 
Bookbeatin kokeilujakso 

Ensimmäisenä tulin kuunnelleeksi Rex Stoutin ylivoimaisesta ja ylimielisestä etsivästä kertovan Nero Wolfen viimeinen juttu-dekkarin. Siinä murha tapahtuu Wolfen omassa asunnossa ja silloin tapauksesta tulee henkilökohtainen. Muutenkin murha tuntuu liippaavan liiankin läheltä ja Wolfen apurit joutuvat pohtimaan myös omia toimintatapojaan ja moraalinsa rajoja. 

Wolfe on tietysti vähän ärsyttävän kaikkitietävä orkideioineen ja Archie Goodman maneereinen, mutta vuodesta 1934 lähtien on parivaljakko viihdyttänyt lukijoita ja vuosikymmenten varrella heidän tapauksensa ovat päätyneet myös elokuviin ja tv-sarjoihin. Olen lukenut Wolfen tarinoita satunnaisesti vuosien varrella, joten mistään suuresta suosikistani ei ole kyse. Viihdyin kuitenkin. Sitä paitsi, Lars Svedbergin lukemana kuuntelisin vaikka puhelinluetteloa. 


Robert van Gulik : Kiinalaiset järvimurhat, Kiinalaiset sokkelomurhat
Bookbeatin kokeilujaksi + KOBO Plus

Tuomari Dee on Tang-dynastian aikaan (600-luvulla) sijoitettu salapoliisihahmo, jonka hollantilainen Gulik on perustanut vanhoihin kiinalaisiin tarinoihin. Niissä älykäs ja aikaansava piirikunnan tuomari saa yleensä ratkaistavakseen useamman kinkkisen tapauksen. Minä pidän kovasti tuomari Deestä, sillä huolimatta korkeasta statuksestaan ja virkansa tuomasta jäykkyydestä, hänessä on inhimillistä lämpöä. Valta ei ole korruptoitunut tuomaria, joka kyseenalaistaa omaa osaamistaan ja myöntää myös erehtyväisyytensä - vaikka lopulta aina kaiken ratkaiseeksin. 

Minulla on yksi sarjan osa ollut hyllyssäni vuosia (tai vuosikymmeniä kai jo) ja muistan pitäneeni siitä alusta alkaen. Kerran se on päätynyt jo blogiinkin. (täällä vuodelta 2013). Vuosien varrella olen lukenut ainakin muutaman lisää, mutta nyt löysin kolme äänikirjoiksi luettua. Ensimmäisenä kuunneltavaksi valikoitui Kiinalaiset järvimurhat, jossa nuoren kurtisaanin murha jokilaivan illanvietossa vie tuomari Deen suoranaisen kapinasuunnitelman jäljille. 

Kiinalaiset sokkelomurhat puolestaan vie tuomari Deen rajaseudulle pieneen kaupunkiin, jossa jo saapumismatkalla hänen kimppuunsa hyökätään ja kummallinen ilmapiiri saa tuomarin kirjaimellisesti sotajalalle. 

Pidin molemmista. Vaikka kiinalainen oikeuslaitos ja sen keinot Tang-dynastian aikaan ei ehkä ihan vastaa nykyajan käsityksiä, on mielenkiintoista seurata tarinan kehkeytymistä ja kuvausta elämänmenosta. Mielenkiintoisia ovat myös kirjojen lopussa olevat kuvaukset tarinoiden taustoista ja lisätietoa historiallisesta kontekstista, jonka pohjalta tarinat kuvataan. Vaihtelua nykyajan poliisidekkareihin, vaikka rikollisten toimet ja motiivit eivät kai kauheasti ole vuosisatojen aikana muuttuneetkaan. Ovathan nämä myös kirjoitusajaltaan jo melkoisen iäkkäitä, kun ne on alunperin julkaistu 60-70-luvuilla. 

Lukijana Juhani Rajalin tekee hyvää työtä.

Aloitin kuuntelemaan Bookbeatin kokeilujaksolla, jota tarjottiin viestissä 3kk. Markkinoinnissa oli unohtunut mainita, että tuon 3kk aikana on kuunteluaikaa vain 30h yhteensä. Ymmärrän rajoituksen, en  ymmärrä, ettei sitä asiakkaalle kerrottu mainosviestissä selkeästi. Siispä vedin sen kuuluisan herneen nenääni ja vaihdoin kokeiluni Kobo Plus-palveluun. (Kobon e-lukijaahan olen sitäkin hehkuttanut jo yli vuosikymmenen). Kobossa on tarjolla 30päivää kokeilua. Jatkossakaan luku- tai kuunteluaikaa ei rajoiteta, mutta kirjoja on tarjolla vain osa kokonaisvalikoimasta. Katsotaan. Toistaiseksi on valikoima riittänyt.  


Agatha Christie : Neiti Marplen viimeinen juttu
Oma ostos Elisa Kirjasta aikoinaan - nyt kuuntelussa  Smart-sovelluksella puhelimessa 

Tämä on yksi niitä kirjoja, jotka pelastin omiin säilöihini Elisa Kirjan yhdistyessä Bookbeatiin. Onneksi tarkistin yhdistymisen tapahtuessa, sillä aika monta klassikkosuosikkiani olisi kadonnut bittiavaruuteen niiden puuttuessa Bookbeatin valikoimista. (Muiden muassa Sinuhe Lars Svedbergin lukemana ja Taru sormusten herrasta). En nyt muista oliko tämäkin puuttuvien listalla, mutta sen tiedän, että haluan säilyttää mahdollisuuden kuunnella tämän vielä uudelleen. Lukijana on taas Lars Svedberg ja ... no, tiedätte jo mitä mieltä olen hänen lukemisestaan. 

Tarina on tuttu niin kirjana kuin tv-elokuvana ja olen sen myös kuunnellut aiemmin. Nuori vaimo ostaa talon ja huomaa tietävänsä, millainen se on ollut aiemmin. Tarina tietysti kehkeytyy monenlaisiksi kiemuroiksi. Tuttuudesta huolimatta tämä sopii  vallan mainiosti uuteen, omituiseen tapaani. Auton soitin yhdistää puhelimeen niin, että se tarjoaa aina tuota kirjaa kuunneltavaksi, riippumatta siitä, mikä sovellus minulla on muuten ollut aiemmin käytössä. Ei siinä mitään, tämä on nyt sitten minun autokirjani, oli matkan kesto sitten muutaman minuutin tai enemmän. Kaikenlaisia tapoja sitä itselleen hankkiikin, kun ikää karttuu. 

11 kommenttia:

  1. Minä en ole koskaan lämmennyt Nero Wolfelle enkä Tuomari Deelle, vaikka luen ja olen aina lukenut paljon dekkareita. Jane Marple sen sijaan on ikisuosikkini.

    1990-luvulla minulla oli pitkä työmatka ja kuuntelin auton kasettisoittimella varmaan suurimman osan Savonlinnan kaupunginkirjaston äänikirjoista. Erityisesti Agatha Christien (hahmojen) ja Lars Svedbergin seruassa matkat sujuivat sukkelasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane Marple onkin ihan omaa luokkaansa, mutta kyllä minä viihdyn näköjään oikein hyvin Tuomari Deenkin seurassa. Wolfe on jäänyt ehkä vähän vähemmälle.
      Automatkat ovatkin ihan parasta äänikirja-aikaa.

      Poista
  2. En oo Marpleja vielä lukenu, enkä kyllä Poirotejakaan. Vois kyllä nyt ku alko tuo Christie-lukuhaaste instassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on kaikki se ihana vielä edessä. Kannattaa vaan muistaa, että kun nuo kerran aloittaa...

      Poista
  3. Ai että, nyt alkoi tehdä mieli klassikkojälkkäriä.
    Vanhojen hyvien suosikkien pariin on aina turvallista palata, kun muuten tökkii. Muistelen tuon Marplen lukeneeni, vai lienenkö sittenkin katsonut telkkarista? Tuomari Dee on minulle uusi tuttavuus. 600-luvun Kiina, sepä olisi jo minun mittakaavassani erikoista. Jos joskus haluan heittäytyä ihan hurjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat suosikit ovat kuin lämmin peite kylmänä iltana :-)

      Poista
  4. En muuten ole tainnut koskaan lukea Marpleja. Ehkä pitäisi, taisi instassa juuri vilahtaa joku Christie-haastekin.

    VastaaPoista
  5. Oi miten herkullisen näköinen trifle 😋😋😋
    Kirjat on mulle vieraita, en muista että olisin Marpleja lukenut, tv:stä katsonut lukuisia ja varmaan useampaan kertaan mutta siitäkin on varmaan toistakymmentä vuotta aikaa. Jostain syystä ne ei vaan koskaan tule mieleen vaihtoehtoina, kun dekkareita valitsee. Tuon kiinalaissalapoliisin linkitin miehelleni ja usutan kyllä kokeilemaan, kun kaipaa vaihtelua 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomari Dee on omanlaisensa.
      Hih, triflehän tuo on, vaikka siitä kyllä puuttuu alkoholi, jota britit kyseiseen jälkiruokaan käsittääkseni lorottavat muodossa jos toisessa...

      Poista
  6. Christietä voisi lukea enemmän. Olen muistaakseni lukenut vain kaksi teosta mittavasta tuotannosta.

    VastaaPoista