(Luku)päiväkirja: Arjen outoutta ja lukemisen muistamattomuutta

 Luoja, että viikko tuntui pitkältä. 

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen. Osa vielä lomailee, joten toisaalta kaikki vähän vielä kulkee hitaalla, toisaalta taas pitää juosta muitakin kuin omia hommia. Joka tapauksessa kellon kellossa viisarit rämpivät jossain tahmeassa ja jokainen päivä tuntui ainakin kahden päivän pituiselta. Viikonloppuun oli iäisyys. 

Kaikenlaista puuhaa tietysti oli - koulut alkoivat, vietettiin 16v-synttäreitä, nautittiin ja nautitaan kesän viimeisistä (?) lämpimistä päivistä.

Lukeminen muuttui jotenkin kummalliseksi. Olen lukenut, mutta tuntuu kuin en. En oikein muista, mihin kirjoihin tuli tartuttua. 

Osaksi tuo johtunee siitä, että pääasiallisesti olen kuunnellut äänikirjaa. Salaisuuksien galleria on ihan ok dekkari. Sen juoni etenee vähän hypähdellen ja kerronta keskittyy liikaa pääparin tunnepohdintaan (aika rasittavaa, jos ihan suoraan sanotaan. En ole suuri vatvomisen ystävä). 30-vuotta vanhan kuolemantapauksen kiemuroista en oikein ymmärrä (vielä?) mitään. Tosin tuohon saattaa osaltaan vaikuttaa se, että kuuntelen kirjaa monesti iltaisin ja sitten aamulla kelaan takaisin kohtaan, jonka kuvittelen vielä kuulleeni. 

Patricia Bertényi ei käsittääkseni ole äidinkieleltään suomenkielinen ja se valitettavasti näkyy välillä rakenteissa. Kuunneltuna muutamat kömpelöt ja toistuvat hän-tämä viittaukset taitavat korostua turhan paljon. Ainakin minun korvaani välillä särähtää. Olen kaukana kielipoliisista, ja useimmiten kielioppiasiat menevät iloisesti ohi, mutta nyt olen muutamassa kohdassa oikein pysähtynyt miettimään. 

Olen myös pikkuhiljaa edennyt Pienen hauen pyydystys - romaanin kanssa. Se on ihastuttavan outo ja vinksahtanut. Metsien hahmot ovat suorastaan riemastuttavia ja Peijooni ainakin toistaiseksi suuri suosikkini. 

Muuten en muista lukeneeni mitään. Outo viikko, oudoissa tunnelmissa. Eikä tietysti vähiten siksi, että yksi perheenjäsen on "persona non grata" kaikissa yhteisissä hetkissä ja keskustelua  käydään edelleen turvaväli huomioiden.

Onneksi isäntä saadaan jo tiistaina pois karanteenieristyksestä saunakamarista. Hän kävi lääkärin ohjeesta Koronatestissa tällä viikolla. Se oli negatiivinen, mutta karanteeni loppuu silti vasta tiistaina, ja silloinkin tietysti vain, jos oireita ei ilmaannu. Ainakin nyt näyttää hyvältä. 

Ensi viikon (ja viikonlopun) lukemisen taidan muistaa paremmin. Sain eilen postissa Maria Pettersonin Historian jännät naiset - merirosvoja, meedioita, vakoojaprinsessoja ja varkaita. Kirjassa kerrotaan virallisessa historiankirjoituksessa unohtuneista naisista, jotka usein ovat jääneet miespuolisten kollegojensa varjoon. Tästä lukukokemuksesta voi tulla joko voimaannuttava ("kyllä naisetkin") tai toisaalta raivostuttava ("miksi ihmeessä naiset eivät muka voisi"), mutta joka tapauksessa varmasti mielenkiintoinen. 

On myös mielenkiintoista nähd, millaisen reaktion (tai reaktiota laisinkaan) saa maailmalla käynnissä oleva kampanja, jossa naisten alun perin miehisellä nimimerkillä julkaisemia kirjoja ilmestyy ensimmäistä kertaa heidän omilla nimillään.