"Ainoa ero hullun ja minun välillä on siinä, että minä en ole hullu."
Kukas se näin sanoikaan ? No, Salvador Dali tietenkin.
Löysin itseni tilanteesta, jossa kotoa ei löytynyt yhtään kiinnostavaa ja lukematonta kirjaa. Edessä oli kolmen päivän juhannusviikonloppu, jolloin voisi ainakin olettaa löytyvän myös hetken verran lukuaikaa.
Onneksi meillä kirjahyllyt pursuilevat ja aina välillä tekee hyvää palata vanhan tuttavuuden pariin. Siispä kaivoin esille Salvador Dalin "Neron päiväkirjan". Se on ihan niin hulvaton kuin muistinkin. Parasta kirjassa on se, että taiteilija on kirjoittanut sen ilmeisen tosissaan ja myös elänyt "paranoia kriitisen" menetelmänsä mukaisesti. Siinähän pitää toteuttaa kaikkein hulluimmat ja oudoimmat ajatuksensa ja ne sitten automaattisesti tuottavat mainetta, kunniaa ja rahallista menestystä. Ainakin Dalin kohdalla tämä näytti toimivan erittäin hyvin.
Dali siis seuraili intohimoisesti ruumiintoimintojaan, maalasi unikuvansa ja toteutti yön aikana nähdyt visiot. Hän teki Don Quijoten kuvitusta ampumalla musteluoteja kiviin, kuvautti viiksensä kommunismin johtohahmoilla koristettuina, osallistui juhliin kuusimetrisillä puujaloilla naamiaisasussa... Päiväkirjassaan hän kuvailee tapahtumia, mutta erityisesti mielenliikkeitään niiden taustalla. Samalla hän ylistää rakkauttaan Galaan ja osoittautuukin omanlaisekseen romantikoksi.
Olisi ollut hauska päästä tapaamaan Dalia ja seurata hänen edesottamuksiaan jonkin aikaa. Ei käynyt elämä tylsäksi hänen lähipiirillään.
Dali on entinen suosikkini, ja toki olen hänestä kiinnostunut edelleen. Minua on suuresti huvittanut ja ihastuttanut se seikka taiteilijan elämässä, että hänet erotettiin surrealistien seurasta, koska hän oli siihen seuraan liian surrealistinen.
VastaaPoistaIhanaa, että muitakin Dalin elämää ihmetteleviä on! :-)