Kirjamessut ei kun ruokamessut ei kun metro-juna-retki lasten kanssa...

Monessakin blogissa hehkutettiin kirjamessujen ihanuutta, joten sinne sitten innostui meidänkin perheemme tänään suuntaamaan. Lapset pääsivät samalla kokeilemaan pitkästä aikaa, millaista on matkustaa metrolla ja paikallisjunalla.

Kirjamessujen puolelta aloitimme, mutta täytyy sanoa, että aika ahkeraan vain kiersimme niitä pienempiä ja vähemmän täynnä olevia osastoja. Isommat olivat niin täynnä ihmisiä ja jonottamista, että meidän katraamme kiersi ne kaukaa. Silti ehdin bongaamaan Anja Snellmanin Suomalaisen Kirjakaupan osastolta puhumassa uusimmasta kirjastaan. Harmi, etten ehtinyt jäämään oikein kuuntelemaan.

Lapsilla oli kuitenkin kivaa ja sehän tarkoittaa, että niin oli vanhemmillakin. Mukaan tarttui pari ranskankielistä kirjaa lapsille, muuten jäivät messuostokset aika pahasti ruoan puolelle.

Puolet ajasta nimittäin pyörimme siellä ruokamessujen puolella, kuten kuvastakin näkyy. Mustaa riisiä, salamia, parmesaania ja muita juustoja tarttui mukaan ihan kiitettävän kokoinen kassi.

Kaikkiaan jäi messuista oikein miellyttävä olo. Ilman lapsia olisi ehkä ehtinyt oikeasti vähän keskittymään muuhunkin kuin fantasiasotureiden maalaukseen, mutta näinkin oli mukavaa.

Blogitauon kirjasaalista - Marina Lewycka - Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Blogitauosta huolimatta tuli sentään vähän jotain luettuakin. Ihan kaikkia en taida tänne kirjatakaan, mutta tässä nyt alkuun yksi mielenkiintoinen tuttavuus, joka tarttui matkaan lentokentän kioskista.

"Traktorien lyhyt historia ukrainaksi" on surullinen ja samalla koominen tarina perheestä ja sen jäsenten välisten suhteiden jännitteistä. Vera ja Nadja ovat Britanniassa asuvatn ukrainalaisen siirtolaisperheen tyttäret, äiti on kuollut ja vanha isä elelee yksikseen. Kaikki näyttää etenevän normaalia rataansa, kunnes isä ilmoittaa menevänsä naimisiin uhkean ukrainalaisen Valentinan kanssa.

Tyttäret lähtevät sotaan ukrainalaista hyväksikäyttäjä-/ nousukas -uhkaa vastaan ja siinä samassa hautaavat ainakin väliaikaisesti omien väliensä sotakirveet. Tarina polveilee lakituvista, stereotyyppisiin autokauppiaisiin ja välillä kehkeytyy auki myös perheen oma historia Ukrainan historian ja koko Euroopan sotahistorian vaiheisiin kietoutuen.

Tuloksena voisi olla käsittämätön sekametelisoppa, mutta kirjaa lukeekin mielenkiinnolla. Kaikki juonen polveilut ja poikkeamat vievät omalla tavallaan tarinaa eteenpäin ja auttavat lukijaa ymmärtämään henkilöhahmoja entistä paremmin.

Kirja on omanlaisensa sekoitus, joka saa sekä hymähtelemään huvittuneena että hymyilemään surumielisesti. Herkkä kertomus, huolimatta paikoin ronskeistakin tapahtumista.

Herätään vähitellen ...

Ei, tähän ei oikeastaan ole mitään varsinaisia tekosyitä esitellä, mutta bloggaustako on tosiaankin venynyt aika häpeämättömän pitkäksi. Tietysti lasten vesirokot vaikuttivat jonkin verran - ja oma olokin on ollut tässä syksyllä vähän hutera. Nyt sitten kuitenkin uudelleen liikkeelle ja toivottavasti tahti kiihtyy tässä vähitellen. Tarkoitus olisi.

Ihan ensimmäiseksi siis Tessalta (Aamuvirkku yksisarvinen) saamani blogitunnustus ja haaste kertoa 7 asiaa itsestäni.
Kiitokset siis... ja tässä nyt jotain enemmän tai vähemmän paljastuksia

1) Työssäni liikun puhtaasti liiketominnan ja bisneksen parissa. Ympäristö odottaa, että lukisin ammattikirjallisuutta, mutta noin 99% kaikesta lukemastani on jotain ihan muuta...

2) Nuorena luin kaikkea mahdollista, jopa Harlekiineja ja Barbara Cartlandia. Luen edelleen kaikkea mahdollista muuta, mutta romanttinen kioskikirjallisuus ei enää iske, ei sitten millään. Erityisesti niissä alkoivat kirjoitusvirheet ja kielen keskinkertaisuus tökkimään ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Pitäisi varmaan testata nyt nämä Harlekiinin uudet vampyyri-teemaiset kirjat, joista blogistaniassakin on kovasti keskusteltu.

3) Ranska ja ranskan kieli ovat lähellä sydäntäni monestakini syystä - eivätkä vähiten siksi, että toinen puoliskoni on sieltä kotoisin

4) Huolimatta läheisistä siteistä Ranskaan, koen kuitenkin brittikirjallisuuden kotoisammaksi - varsinkin kun kyseessä on vähän vanhempaa materiaalia.

5) Minulla on suomalaista nykykirjallisuutta kohtaan osittain varmasti perusteettomia ja vääriä ennakkoluuloja. Johtunee vähemmälle lukemiselle jääneiden vuosien aikana käsiin osuneista kirjoista, että mieleen on jäänyt lähinnä alapään sanastoa ja kiroilua sisältäviä sekavia ja ei-valmiilta vaikuttavia teoksia. Yritän korjata asiaa tarttumalla säännöllisesti uusiin suomalaisiin kirjoihin.

6) Lukemisen lisäksi ruoanlaitto ja leipominen ovat kiireisen, töissäkäyvän äidin toinen henkireikä. Tosin nekin vaativat energiaa, jota ei viime aikoina ole pahemmin löytynyt, joten ollaan menty vähän liiankin paljon eineksillä ja hampurilaisilla. Lapset eivät ole valittaneet, mutta äiti tuntee piston sydämessään.

7) Jos kaikki menee hyvin, niin sen varsinaisen paljastuksen listalle voin kirjata parin viikon sisään...

Niin, ja keille sitten eteenpäin... no, ainakin tässä blogissani on juuri sopivasti linkki seitsemään kivaan blogiin, joissa vierailen säännöllisesti. Koska suurin osa heistä on tämän jo saanutkin, niin omistetaanpa palkinto kaikille kirjoittajille, jotka ajatuksiaan blogistaniassa jakavat.

Uusi dekkarisuosikki : Martha Grimes

Aarrepinostani löysin loman aikana pari Martha Grimesin dekkaria. Tosi mielenkiintoinen tuttavuus onkin.
Minulla kesti ensimmäisen kirjan puoleenväliin tajuta, että kyseessä on tarina, joka sijoittuu 90-luvulle. Jotenkin rytmi ja kuvaukset veivät ajatukseni ennemminkin viime vuosisadan alkupuolelle. Tai sitten henkilöhahmojen kuvaus ja keskinäiset suhteet toivat mieleen vanhanaikaisen luokkayhteiskunnan, joka ei sitten ilmeisesti niin vanhanaikainen olekaan.

The Anodyne Necklace kertoo murhasta ja päällekarkauksesta, jotka Komisario Jury (vai miten tuo Superintendent oikein pitäisi suomentaa ?) yhdistää toisiinsa ja aiemmin tapahtuneeseen arvokkaan korun varkauteen. Kirja vilisee mielenkiintoisesti kuvattuja henkilöhahmoja, jotka kirjoittajaa tuo eläviksi yllättävänkin vähällä kuvauksella. Ennemminkin hahmojen ajatukset, tavat ja olemus tulevat tutuksi tapahtumien kautta.

"Someone was locking each of the doors, locking the horses in. Somene was locking her in. There must have been an electric torch switched on down at the far end, because she saw the play of reflected light dimly on the boards and ceiling.
Why was she being locked in ? " Jännitystarinaa pienen tytön näkökulmasta.

The Old Contemptibles kertoo perheestä, jossa tapahtuu yksi kuolemantapaus liikaa. Varsinkin kun viimeisin uhri on Juryn oma naisystävä, jota hän suunnitteli kosivansa. Jury lähettää nummille tutkimustehtäviin hyvän ystävänsä Cavernessin Jaarlin, Melrose Plantin ja taas saa lukija nauttia upeista henkilö- ja miljöökuvauksista samalla kun eri kuolemantapauksia ja elävienkin tulevaisuutta ratkotaan.

"I'll put my teeth in when I damned well feel like it," said Adam Holdsworth to one of the tastefully dressed nurses who comprised part of the Castle Howe staff.
No uniforms here, but they still talked nurse-talk."Come now, Mr Holdsworth" Henkilöhahmojen toinen ääripää eli iäkäs, rikas isoisä.

Taitavasti kirjoitettuja kirjoja lukee mielikseen ja tarinatkin kehkeytyvät oikein kunnon perinteisen dekkarin tapaan. Pengoin jo hyllyn ja siellä on tosiaan vain kaksi Grimesin kirjaa - täytynee koittaa löytää jostain vielä lisää. Olen aivan ihastunut Komisario Juryyn...

Kurpitsanurmikkoa

Meillä tuo nurmikon leikkaaminen tuntuu jotenkin jäävän muutenkin, mutta nyt meillä on muutama oikea "tekosyykin". Vai mitä sanotte tästä pihanurmikosta ?

Aikaisessa ovat kurpitsat tänä vuonna kypsymisen kanssa...

Tänään heräsin taas sateen ropinaan. Pihaa ei ole tarvinnut kastella kohta pariin viikkoon, kun joka päivä saadaan vettä taivaalta. Tuleekohan syksystä yhtä märkä kuin mitä kesä oli kuiva ? Ja kylmäkin jo on... Koko viikon minulla oli töissä sukat jalassa ja takkikin harteilla. Mihin se kesä katosi?

Clarissa DIckson Wright : Spilling the Beans

Kovasti on tullut näköjään taukoa blogin pitämiseen töiden alettua. Kiire on tietysti hyvä tekosyy, mutta kyllä voi syyttää vähän inspiraation puutettakin. Lukeminenkin on takkuillut. Olen iltaisin on lähinnä kaatunut petiin heti, kun olisi mahdollisuus hetki istahtaa. Ruokalehtiä on tullut vähän selailtua...

Jotain on sentään tullut luettua, kuten nyt esimerkiksi Clarissa Dickson Wrightin "Spilling the Beans". Kuvassa muuten näkyy myös suuri ylpeyden aiheeni, kesälomamatkalla hankittu Staubin "Cocotte". Syksyn tulo ei harmita yhtään, kun tietää pääsevänsä testailemaan uutta lelua pataruokien ajan koittaessa. :-)

Väkivaltainen ja alkoholisoitunut kirurgi- isä, rakastava äiti (australialainen perijätär) ja lahjakas tytär - siinä lähtökohdat "Two Fat Ladies"-duon toiselle puoliskolle. Clarissa Dickson Wright kirjoittaa kaunistelematta ja kauhistelematta. Oma menestys nuorena opiskelijana ja asianajajana ja sitä seurannut rankka alkoholisoituminen saavat molemmat samanlaisen, melkein lakonisen kuvauksen.

Kirjaa lukiessa jää pakostakin miettimään sitä, oliko Clarissan alkoholisoituminen geneettistä vai toteuttiko hän vain opittua mallia. Ilmeisesti suvussa alkoholin liikakäyttö oli kovastikin yleistä. Usein kai alkoholistin lapsista tulee joko absolutisteja tai sitten kääntyvät itsekin pullon puoleen. Aiheesta lienee monenlaisia tutkimuksiakin.

Joka tapauksessa tarina (tähän mennessä :-) saa onnellisen ja toiveikkaan lopun. Ruoanlaitto ja englantilaisen maaseudun puolustaminen antava Clarissan elämälle tarkoituksen pullon jäätyä historiaan.

Minä kovasti tykästyin "Two Fat Ladies"- sarjaan ja oli mielenkiintoista lukea vähän henkilötaustaa. Sinänsä en ole mikään suuri elämänkertojen fani - aina välillä tuntuu, että niissä joko idolisoidaan tai haetaan esille kaikki skandaalilta vivahtava, mutta tämä tuntui tosi realistiselta ja uskottavalta. Yhtä mutkaton ja suora kuin miltä kirjoittajakin vaikuttaa.

Ei mikään prinsessasatu, mutta mielenkiintoinen henkiinjäämiskertomus.

Tykkää, ei tykkää, en tiedä - ainakaan en halua luostariin - Sarah Dunant : Sacred Hearts

Vaikka ei se elämä luostarissakaan varmaan olisi ihan samanlaisa nykyaikana kuin 1570 Italiassa. Upeaääninen Serafina toimitetaan luostariin vastoin tahtoaan hänen aloitettuaan kielletyn suhteen musiikinopettajansa kanssa. Tästä alkaa sitten sarja juonittelua, raivoa ja välissä kaunista laulua täysin luostarin muurien sisäpuolelta nähtynä ja myöskin siellä tapahtuvana.

Kukapa olisi uskonut, että rauhalliselta näyttävä uskonnollinen yhteisö olisi sellaisten tunnekuohujen näyttämönä. Joukkoon mahtuu sekä ihmeiden tulkintaa uskonpuhdistuksen jälkimainingeissa ja paavillisen politiikan pauloissa, sekä jännitystä siitä, miten käy rakastavaisten.

Miljööltään mielenkiintoinen kirja. Eipä ole vastaavaa tullut aiemmin eteen. Vähän jäi hämmentynyt olo - eikös luostarien pitänyt olla seesteisiä rauhan tyyssijoja - vai puhummekohan jostain eri uskonnosta ?

Olenpas minä ollut aktiivinen...

Työt eivät edelleenkään innosta, mutta tänään sain mentyä piiiitkääästä aikaa jumppaan !

Kaikenlisäksi, ja tätä ei sitten ole tainnut ennen tapahtuakaan, olin vatsalihasjumpan jälkeen vielä niin puhtia täynnä, että jäin vielä tanssiaerobiciin... Kotiin tullessa oli nälkä ja nyt sitten illan mittaan tuntuvat vanhan lihakset vähän kärsineiltä - mutta, mutta olo on edelleen auvoisa.

Suosittelen...

Ilman kuvaa postauksessa tällä kertaa, mutta menköön. Piti vaan tulla tätä harvinaista tapahtumaa heti hehkuttamaan.

Tuhkimotarina - Stella Gibbons : Nightingale Wood

Siis, joo, satu... 1930-luvulla kirjoitettu mukaelma tuhkimotarinasta. Tosin Tuhkimo on hiukan yksinkertainen ja heikolla tahdonvoimalla varustettu nuori leskirouva ja prinssikin vain hatarasti prinssimäinen. Onhan hänellä linna ja upea auto, mutta samalla hän ainakin nykynaislukijasta vaikuttaa pahasti sovinistisella asenteella varustetulta.

Violan aviomies on kuollut ja hän joutuu varattomana turvautumaan tämän perheeseen. Elämä synkässä vanhassa talossa pakkomielteisesti rikastumista miettivän apen ja hänen komentoihinsa sopeutuvien anopin ja kahden kälyn kanssa ei ole kovinkaan iloista, mutta Viola ei oikein tiedä, mitä tekisi asian muuttamiseksi.

Metsän toisella puolella asuu Victor. Hän on kaupungin kaikkien nuorten naisten unelmien kohde - kukapa ei olisi kuvitellu astuvansa ulos kirkon ovesta hänen käsipuolessaan. Entisenä myyjättärenä ja kaiken lisäksi leskenä Violalla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia edes tavata Victoria, vai miten ne tuhkimotarinat taas menivätkään ?

Herttainen tarina kirpakoilla henkilökuvauksilla. Stella Gibbons ei tosiaan hahmojaan säästele ja lienee kuvannut hyvinkin osuvasti aikansa asenteiden kasvatteja. Ei suurta kirjallisuutta, mutta ihanan viatonta kesäloma-viihdykettä.

Vaatehuonetta siivotessa

Onko teillä koskaan sellainen olo, että välillä on ihan selkeästi liian kiire ?

Meillä ainakin oli viime joulun aikaan - muistan, että avasimme Ranskasta tulleen paketin ja pikapikaa piilotimme, etteivät lapset näe tulleita joulupaketteja. Tällä viikolla vaatehuoneen alahyllyä siivotessani, tuli vastaan iso kirjekuori ja sisältä löytyi... kaksi pakettia, toinen isännälle ja toinen minulle.

Minun paketistani ilmestyivät nämä ihanat lasisammakot, jotka tänään sitten päätyivät nuorimmaisen synttäreillä pöytäkoristeiksi. Tosin taitavat oikeasti olla humoristisia veitsenpidikkeitä hienommille illallisille..

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta ensi vuonna täytyy olla vähän tarkempana...