Meille nimittäin rakennettiin akvaario - tai no, lasilaatikko tuli ihan valmiina, mutta noin muuten on uuden akvaarion perustaminen aika pitkäjänteinen ja jännittäväkin projekti.
Kaikki alkoi, kun Kirppu tuli eräänä päivänä kotiin ja ilmoitti haluavansa akvaariokaloja. "Katsotaan", vastasin. Seuraavan viikon ajan kuului pulputusta ph-pitoisuuksista ja kalalajeista ja vesilitroista ja kasveista ja hintavertailuista ja pöydän lujuuslaskelmista. Sitten - täysi hiljaisuus.
"Etkös sinä haluakaan sitä akvaariota?"
"Haluan, mutta kun kaikki suunnitelmat ovat jo ihan valmiina."
| Mitkäs noista valittais? |
Ennen kuin päästiin kalojen valintaan, piti luoda ekosysteemi niitä varten. Hiekkoja pestiin, kasveja laitettiin, bakteeriseosta kaadettiin ja ennen kaikkea mitattiin PHta ja muuta. Onneksi Kirppu oli ottanut asioista kunnolla selvää. Äiti vaan seurasi vierestä, kun poika hoiti homman. Kaikkiaan aikaa meni melkein kolme viikkoa. Ei mikään ihan lyhyt odotusaika innokkaalle 11-vuotiaalle.
| Valinnanvaraa! |
Lopulta koitti kauan odotettu päivä. Kauppaan viety vesinäyte läpäisi sopivuustestit ja päästiin tositoimiin kalojen valinnassa.
Sininen taistelukala ja 12 neontetraa muuttivat uuteen kotiin.
Siellä ne nyt ovat ja koko perhe näyttää säännöllisen epäsäännöllisesti istuvan akvaarion vieressä tuijottamassa.