No, mehän emme tuollaista jää murehtimaan, kun kerran on muutenkin pitkä lista hyviä ravintoloita kokeilematta. Taidettiin meinaan olla miehen kanssa ekaa kertaa kahdestaan ulkona syömässä Helsingissä sitten nuorimmaisen syntymän ja hän täyttää sentään keväällä jo kaksi. Farang on toinen paikka, jonne menoa olemme suunnitelleet jo... no tosi pitkään. Sieltä löytyi pöytäkin.
Taksikuskilla oli pieniä vaikeuksia löytää perille, mutta onneksi isännällä on tarkat silmät, joilla hän bongasi menulaatikon seinältä. Miellyttävä herkkuiltamme saattoi alkaa.
Me pidimme Farangista kovasti ja olisimme olleet aivan myytyjä, kun muutama pikku juttu olisi mennyt vielä ihan odotusten mukaisesti. Palvelu oli ystävällistä ja osaavaa - ajoitukset vain pikkuisen pielessä.
Viereisestä kuvasta voi seurata illan kulkua. Punaiset kohdat ovat niitä, joissa olisi vielä varaa petrata.
Ensinnäkin, minä odotin saavani ruokalistan käteeni suurin piirtein heti pöytään istuttuani, mutta ilmeisesti viereisen pöydän isomman seurueen tarjoilu vei huomion niin, että me istuimme miehen kanssa parikymmentä minuuttia janoisina paikoillamme. Sitten kyllä saimme nopeasti herkulliset coctailit ja meille selitettiin ystävällisesti ravintolan perusajatus.
Tarjoilija piti myös mukavasti huolta siitä, ettemme tietämättöminä tilanneet liian suurta määrää ruokaa, vaan meillä oli mahdollisuus saada kahdesta annoksesta puolikkaat. Voimme silti maistella haluamiamme ruokalajeja. Tämä oli suuri plussa meidän mielissämme, sillä olimme pikkuisen eri linjoilla haluttavimpien annosten osalta.
Ensimmäinen ruokalaji saapui pöytään ihan mukavan reippaasti ja siitä tahti sitten vain kiihtyi. Minä ymmärrän kyllä tuon aasialaisen periaatteen, että pöydässä on useampi ruokalaji kerralla ja niitä sitten maistellaan vuorotellen, mutta... Asiakaskokemuksen kannalta ainakin minusta olisi mukava keritä aina maistamaan kutakin lajia ennen kuin seuraava kannetaan pöytään. Varsinkin kun kaikissa tuntui kuitenkin olevan myös lämpimiä elementtejä eivätkä sen paremmin tarjoilulautaset kuin meidän ruokalautasemmekaan tainneet olla mitenkään erityisesti lämmitettyjä. Nyt meille tuli vähän hätäinen olo maistelun kanssa. Mielellämme jatkamme makuja vaihdellen kaikkien annosten ollessa pöydässä, mutta ne ensimmäiset suupalat olisi ollut hieno saada vähän suunnitellummin.
Tiedän, että keittiön ja tarjoilun kannalta tuo ei varmaankaan ole mikään maailman helpoin vaatimus, mutta voi, miten se nostaisikaan palvelun huolittelun tasoa ja asiakaskokemuksenkin ihan uusiin sfääreihin.
Nyt, kun nuo alku-urputukset on saatu alta pois niin voidaan keskittyä pääasiaan, ruokaan. Se oli ihan odotusten mukaista eli herkullista. Suosioeroja löytyi kuitenkin myös meidän valitsemiemme ruokalajien joukosta.
Jos en olisi tuntenut alkudrinkin ja viinin vaikutuksia vähän turhankin paljon jo ennen jälkiruokaa niin olisin varmaan ottanut toisen drinkin jälkkärin tilalle. Sen verran hyvää oli kookospainotteinen juomani. Isännän Steven Seagal taas oli hänelle mieleen. Viininä muuten oli talon oma Blue Lotus, joka sopi ihanasti mausteisiin annoksiin.
Parhaasta ruokalajista olimme isännän kanssa yhtä mieltä. Munakoisojen ja sienien täyteläinen kastike ja makuyhdistelmä oli fantastinen. Myös pitkään haudutetun vasikanposken pehmeys ja itujen raikas rapsakkuus saivat makuhermot hykertelemään.
Rapea possu karamellin kera lienee annos, josta Blogistaniassa on viime aikoina kohkattu enemmänkin. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka melkein uitin palasia etikka-chilikastikkeessa niin ruoka oli jopa minunlaiselleni sokerihiirelle ihan liian makea. Isäntä kyllä tykkäsi, mutta hän nyt on muutenkin vähemmän kranttu.
Pienoinen pettymys löytyi taskurapujen kohdalla. Frittitaikina oli paksu ja maistui... no... frittitaikinalle. Ravun makua emme tuosta annoksesta löytäneet parhaalla tahdollakaan. Tietysti lajikin oli meille ihan uusi tuttavuus. Ehkä tuon ei kuulukaan maistua miltään ? Vähän haasteellinen oli myös seurana oleva salaatti. Syynä saatta olla minun ja vihreän mangon yhteensopimattomuus, mutta jotenkin vain sain suuhuni sellaisen etikkaisen pistävän maun, josta en oikein pitänyt.
Lihakääryleet olivat, no, lihakääryleitä,vähän kuivakoita. Niitä söi ihan mielellään, mutta eivät ne mitään hurmiovirneitä aikaiseksi saaneet.
Kaikkiaan iltamme oli oikein onnistunut. Nautimme ruoasta ja seura oli tietysti parasta mahdollista. Tunnelmaltaan Farang on ehkä minun makuuni kaikessa yksinkertaisuudessaan vähän kalsea, mutta se johtunee vaan siitä, etten minä ymmärrä trendikkyyden päälle sisustuksessa.
Ai niin, mahtui meihin vielä pieni jälkkärikin. Mandariinisorbettia ja tapiokahelmiä. Sopivan pieni herkkupala, joka katosi kipoista ennätysvauhtia...
