Jean D'Ormesson - Qu'ai-je donc fait - kirjailijan elämästä

Jos Coelhon elämänkerta sai etääntymään kirjailijasta ja hänen teoksistaan, niin tämä omaelämänkerrallinen opus saa suorastaa himoitsemaan lisälukemista.

Jean d'Ormesson on Ranskan akatemian jäsen ja kirjoittanut palkittuja ja juhlittuja teoksia. Minun silmiini hän osui TV5:sen musiikkiohjelmasta, jossa hän oli vieraana ohjelman varsinaisen päähenkilön ystävänä. Iäkäs herrasmies, jonka naururyppyjen määrä näytti kuvaavan hyvin hänen huumorintajunsa voimaa, herätti kiinnostukseni. Kun oma mies sitten vielä kehui kovasti pitäneensä lukemastaan kirjasta ja Akateemisessa osui tämä teos käsiini, niin eihän siinä sitten muuta voinut kuin ottaa luettavaksi.

Kirjan teemana on pohdinta siitä, mitä kirjoittaja on elämänsä aikana oikein saanut aikaiseksi (nimi vapaasti suomennettuna : mitä siis olenkaan tehnyt). Tarina alkaa ihan alusta ja saamme lukea pohdintaa vanhempien ja isovanhempien taustoista ja suvun merkityksestä kirjailijan kehitykselle. Siitä sitten tarina jatkuu kronologisesti ikäjaksosta toiseen. Kyseessä ei ole varsinainen elämänkerta, vaan enemmänkin filosofinen pohdiskelu kirjallisuuden, kirjailijoiden ja menestyksen saavuttamisen merkityksestä. Teksti on lempeästi ironisoivaa ja huumori pilkahtaa joka sivulla.

Kaiken muun hyvän lisäksi kirja on kaunista ranskankieltä. Mestarin tunnistaa siitä, että rikas sanavarasto ja kielentuntemus eivät ole esteenä yksinkertaisen ja ymmärrettävän tekstin kirjoittamiselle. Päinvastoin. Varsinkin ranskalaiset lehtikirjoittajat tuntuvat nykyään kuvittelevan monimutkaisen, polveilevan ja sekavan tekstin olevan "hienoa kirjoittamista". Näinhän ei tosiaankaan ole. Eihän sellainen teksti voi olla hyvää, josta lukija ei saa selville päätä eikä häntää ja viesti katoaa koukerruksiin. (Eikä kyseessä ole kielitaitoni puutteellisuus - samoja kommentteja tule äidinkielenään ranskaa puhuvalta isännältä

Valitettavasti en tiedä, onko tätä d'Ormessonin kirjaa suomennettu, mutta käsittääkseni ainakin joitakin hänen muita teoksiaan on. Tämän perusteella uskallan niitä suositella tutustuttavaksi. Itsekin etsin noita käsiini, kunhan aika taas antaa periksi lukea enemmän. Tämäkin bloggaus nimittäin käsittelee kirjaa ajalta "ennen nyytin tuloa"...

Kirja kirjailijasta - Paulo Coelhon elämänkertaa

Käsitykseni Coelhosta kääntyi päälaelleen tämän kirjan myötä. Luin opuksen jo äitiysloman alussa sairaalassa aikaa kuluttaessani ja ihmettelin siinä lukiessani, että uskaltaako sitä enää Coelhon kirjoihin tarttuakaan.

Olen kuvitellut Alkemistin ja The Zahirin kirjoittajan olevan sivistynyt herrasmies, joka osaa ammentaa kirjallisuudesta ja historiasta. Sellainen Coelho varmaan onkin, mutta samalla hän on itsekeskeinen koulupudokas, tuottoihin keskittyvä liikemies ja intomielinen katolinen, joka on harrastanut satanismia ja viettänyt alkoholin ja huumeiden sekoittaman nuoruuden. Kirjassa (jonka Coelho itse on hyväksynyt) kirjailijasta syntyy kuva, jonka perusteella en ainakaan itse henkilöön halua välttämättä tutustuakaan. Tiedä sitten kertooko tämä enemmän kirjailijasta vai omista puritaanisista asenteistani.

Sisällöllisesti siis mielenkiintoinen, mutta lukukokemuksena vähän standardikamaa elämänkertarintamalla. Kronologisesti etenevä tarina käy välillä vähän puuduttavaksikin, kun hehkutetaan päähenkilön omituisuuksia. Tuntuu siltä, että kirjailija on halunnut itsestään luotavan ehkä todellisuutta oudommankin kuvan tarinankertojana, jonka ainoa intohimo on saada tekstinsä julkaistua ja mielellään isoina painoksina. Coelhon teosten tausta tosin valottuu ja lisää varmasti syvyyttä myös lukukokemukseen - tai sitten luo turhiakin ennakkoasenteita.

Saapa nähdä. Turun moottoritien pysähdyspaikan Kirjapörssissä oli Coelhon kirjoja alennuksessa, mutta ainakin tällä kertaa kävelin ohi...

Agatha Raisin ja etsivähaasteet - kevyttä ja koukuttavaa

Agatha Raisin on viisikymppinen PR-toimistonsa myynyt uranainen, joka muuttaa Lontoon hulinasta pieneen kylään viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Hän ei ole sympaattinen, ei osaa ystävystyä ja on sosiaalisessa elämässä kuin norsu posliinikaupassa. Lisäksi hänellä on kompleksinen suhtautumien vanhenemiseen, mikä aiheuttaa neuroottista meikkausta, pukeutumista ja ajoittaisia dieettejä. Tähän päähenkilöön ei oikeastaan edes tee mieli samaistua, mutta silti toivoo, että hän sopeutuisi kylän elämään, saisi rinnalleen elämänsä rakkauden ja ennen kaikkea - selviäisi eteensä osuvien murhatapausten tutkimisesta ilman suurempia vammoja...

Kummasti murhaajia tuntuukin olevan liikkeellä rauhallisella englantilaisella maaseudulla (ja vähän muuallakin). Agathan tutkimuksia lukee mielellään. Tarinat ovat hyvin rakennettuja ja kirjat vilisevät herkullisia henkilöhahmoja kuten esimerkiksi kylän naistoimikunnan yksinhuoltajasihteeri ja kylän pastorin pyhimysmäinen rouva, josta tosin löytyy ytyä ja inhimillistävää pahantahtoisuuttakin sarjan edetessä. Miehiäkin Agathan ympäriltä löytyy aina kevytmielisestä baronetista naapurin eläkkeellä olevaan majuriin.

Sain kirjat siskoltani postipaketteina Dublinista ja mukavaa viihdettä nuo ovat olleetkin tässä maitorumban ja vaippojen vaihdon keskellä. Olen hänen kanssaan muuten samaa mieltä siinä, että 10 kirjan jälkeen sarja alkoi toistamaan itseään ja on aika siirtyä muun teeman pariin. Tutustumisen arvoinen harrastelijaetsivä kuitenkin ja taatusti mukavaa kesälukemista.

M.C.Beaton
- Agatha Raisin and the Quiche of Death
- Agatha Raisin and the Vicious Vet
- Agatha Raisin and the Potted Gardener
- Agatha Raisin and the Walkers of Dembley
- Agatha Raisin and the Murderous Marriage
- Agatha Raisin and the Terrible Tourist
- Agatha Raisin and the Wellspring of Death
- Agatha Raisin and the Wizard of Evesham
- Agatha Raisin and the Witch of Wyckenhadden
- Agatha Raisin and the Fairies of Fryfam

Kirpusta menninkäiseksi

Hiljaista on ollut tässä blogissa koko huhtikuun ajan. Loppuraskauden haasteet kohonneen verenpaineen ja muiden raskausmyrkytysoireiden kanssa veivät tämän äidin sairaalaan odottelemaan nyyttiä ja takaisin tulinkin kolme viikkoa etuajassa syntyneen kirpun kanssa. Loppukuukauden projektina onkin sitten ollut saada kirppu kasvamaan ja aika hyvin on onnistuttukin. Kirpusta on kehkeytynyt menninkäinen... äitienpäiväksi saataneen jo kolme kiloa rikki !

Lukeminen on jäänyt yllättäen vähän vähemmälle... mitä nyt yhden sarjallisen olen lukaissut kevyttä viihdettä Agatha Raisinin seikkailuja seuraten. Niistä lisää joku toinen päivä.

Rentouttavaa vapunpäivää kaikille !

Puolittaista pakkolepoa ja Korallivaras

Ei, blogitauko ei ole johtunut siitä, että olisin edelleen jumissa keskellä Korallivarasta. Olen itse asiassa lukenut viime aikoina enemmän kuin tosi, tosi pitkään aikaan. Äitiysloman alku vain toi mukanaan verenpainetta, muutaman sairaalapäivän ja puolittaista pakkolepoa kotonakin. Eikä tämän vatsan kanssa oikein voi enää istua koneen vieressä kuin ihan pienen hetken kerrallaan.

Tässä pöydällä vieressäni siis iso pino kirjoja odottaa blogiin pääsyä - niihin palataan.

Mutta muutama sana vielä tuosta Rebecca Stottin Korallivarkaasta. Tarina itsessään on ihan mielenkiintoinen. Nuori Daniel Connor saapuu Englannista Napoleonin kukistumisen jälkeiseen Pariisiin opiskelemaan luonnontieteitä maailmankuulujen tiedemiesten johdolla. Matkalla salaperäinen nainen varastaa arvokkaat matkatavarat, joiden piti turvata Danielin tulevaisuus Pariisissa.

Kohdatessaan naisen uudelleen Daniel joutuu samalla keskelle filosofi-varkaiden maailmaa ja juonitteluja sotilaiden, pakolaisten, tiedemiesten ja salaisen poliisin valtaamassa kaupungissa. Samalla lukijalle avautuu värikäs näkymä 1800-luvun Pariisiin ja Luciennen henkilökohtaisen historian kautta myös vallankumouksen kauhuihin. Parasta kirjassa olivatkin historiallinen kuvaus ja viittaukset Napoleonin matkaan St. Helenan saarelle.

Itse juoni alkoi kiinnostavasti, mutta kirjan keskivaiheilla tarina vähän lopahti ja minä ainakin jäin useammaksi päiväksi jumiin jo aiemmin kiukuttelemaani lauseeseen, jossa paljastettiin jatkosta hiukan liikaa... Jumista yli päästyäni tarina taas virkistyi ja loppuosa kirjaa oli mielenkiintoista ja vauhdikasta luettavaa.

Suosikkihömppää

Siis elokuvissa tällä kertaa, kuten taisin viimeksi luvatakin.

Kirjoissa olen vähän jumahtanut. Minulla on kesken D'Ormessonia ranskaksi ja Korallivaras suomeksi. Jälkimmäisen osalta pääsin hyvin alkuun, mutta sitten kirjasta löytyi "SE" lause, mikä minut jumittaa aina kaikissa tarinoissa. Minä-kertoja paljastaa tulevaisuudesta tärkeän seikan, johon juuri kerrotut asiat johtavat. Tässä tapauksessa siis sen, että naispäähenkilö, varas, jää jossain kohtaa kirjaa kiinni. Kun tällainen paljastus on kirjassa esitetty, minun on yleensä vaikea jatkaa tarinan parissa. On ihan sama, tapahtuuko lopulta niin kuin on mainittu tai miten tarina tapahtuman jälkeen jatkuu, minä luen jokaisen sanan vain odottaen mainittua juonenkäännettä ja samalla puolet tarinasta menee ihan ohi.

Sitten nämä hömpät. "Mamma Mia" on ihanan hyväntuulinen ja herttainen tarina, jota mahtava Abban musiikki siivittää. En lainkaan välitä siitä, ettei Brosnan oikein osaa laulaa ja että oikeasti juonenkäänteet ovat ne maailman vanhimmat rakkaustarinoissa. Tämän voin katsoa uudestaan ja uudestaan ihanista maisemista, persoonallisista henkilöhahmoista, herttaisesta huumorista ja ennen kaikkea piristävästä musiikista nauttien.

"Holiday" ei myöskään juonenkäänteiltään ole ehkä maailman ainutlaatuisin, mutta henkilöhahmot ovat tarkasti kuvattuja ja myös oikeastaan aika uskottavia. Romanttinen renttuun rakastuva nuori nainen, yritykselleen kaiken energiansa uhraava tehokas uraohjus, yksinhuoltajaisä ja liian kiltti romantikko mieheksi muodostavat nelikon, josta muokkaantuvat ehkä epätodennäköiset mutta ah, niin romanttiset parit. Lisäksi tarina välttää liian imelyyden näyttämällä henkilöhahmoistaan myös vähemmän kadehdittavia puolia ja kaiken lisäksi mukana on sopivasti huumoria.

Molemmissa filmeissä myös tapahtumapaikkojen maisemat ja tunnelma tuovat ihan oman fiiliksensä. Mamma Mian kreikkalainen paratiisisaari, Hollywoodin palmut ja englantilaisen maalaismökin lumenpeittämä romantiikka ovat sopivasti eksoottisia näin suomalaiselle katsojalle.

Mitäs suosikkeja teillä muilla on ?

Äitiyslomalle kevättä odotellessa ja sohvalla telkkaria tuijottaen

Nyt se sitten alkoi, se äitiysloma. Joulun tienoilla ajattelin, että silloin onkin kevät jo pitkällä, mutta eipä tuo ulkona tuiskuava lumipyry kovin keväiseltä näytä. Onneksi on sentään tulppaaneja ollut pöydällä niin voi edes kuvitella kevään olevan tulossa.

Lukeminen on vähän jäänyt, kun olen jumahtanut enemmänkin telkkarin viereen tyhjentämään digiboxin muistia. Viimeisin "rentoutus" oli Sex in the City I. Täytyy kyllä myöntää, että osan filmistä ohitin pikakelauksella ja kaikkein paras kohtaus minun mielestäni oli Carrien hääpukujen kuvaus. Eikä sekään varsinaisesti tarinan etenemisen kannalta vaan enemmänkin, koska puvut olivat upeita.

Kaikki ovat varmaan katsoneet ainakin jossain vaiheessa kyseistä tv-sarjaa. Minusta lyhyemmissä jaksoissa rakkauteen ja parisuhteisiin liittyviä teemoja käsiteltiin huomattavasti napakammin. Jaksojen aikana ei ehtinyt pitkästymään. Tai sitten tämä tarina ei vaan kanna elokuvaksi, jota jaksaisi katsoa useampaan kertaan. Eikä kyse ole tyylilajista. Minä tiedän ainakin kaksi "hömppäelokuvaa", jotka olen katsonut moneen kertaan ja tulen varmaan vielä katsomaan uudestaankin, mutta niistä lisää myöhemmin.

J.D. Robb : Kuoleman Enkeli

Tästä(kin) kirjasta pidin. Joten kyllä näitä hyviäkin kirjoja näköjään tulee vastaan ihan säännöllisesti krantullekin lukijalle.

Sinänsä tarinassa ei ole mitään uutta - persoonallinen naispoliisi jahtaa uskonnollisväritteiseisesti kostotekojaan perustelevaa sarjamurhaajaa. Mielenkiintoiseksi kirjan tekee kuvaus "tulevaisuudesta". Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2058. Maailma on erilainen, mutta kuitenkin jotenkin samanlainen. Vierauden tuntu syntyy ilmassa liikkuvista autoista, tietoliikenteen kokonaisvaltaisesta seurannasta ja muista yksityiskohdista.

Lisäväriä tarinaan tuo uhrien linkki komisario Eve Dallasin komean ja rikkan tuoreen aviomiehen hämärään menneisyyteen. Henkilökohtaiseksi menevät murhaajajahti tuo tapahtumiin oman lisänsä.

Kaiken lisäksi tämä on hyvin kirjoitettu poliisiromaani. Yleensä tykästyn lähinnä 1900-luvun dekkarien kulta-ajan tuotoksiin, mutta tästä sarjasta pitänee hankkia käsiini muutkin osat. Tämä kun on ilmeisesti jo kuudes Eve Dallas-kirjasarjan osa.

Ai niin, mainittakoon vielä J.D. Robbin nimen taakse kätkeytyy jo aiemmin romanttisista romaaneista tunnetuksi tullut Nora Roberts.

Tällä hetkellä elänkin aikaa kahden kirjan välissä - huonoksi tilanteen tekee se, ettei minulla ole yöpöydällä yhtään kirjaa odottamassa. Täytynee vähän katsella tuota kirja hyllyä "sillä silmällä".

Nautinnollista luettavaa - Marguerite Yourcenar : L'oeuvre au noir

Viime aikoina olen lähinnä kiukutellut, kun mikään kirja ei ole tuntunut hyvältä ja lukeminen on lähinnä harmittanut. Nyt onkin ihanaa päästä hehkuttamaan varsinaista lukunautintoa, joka kaiken lisäksi kesti kauemmin kuin päivän. Tämän parissa kului reippaasti yli viikko.

Johan minä taisinkin ehtiä ylistämään Yourcenaria yleensäkin, eikä tämä kirja ole millään tavalla poikkeus muista hänen teoksistaan. Loppuun asti ajateltua ja uskomattoman kaunista tekstiä. Tekstin laatu ei tietysti ole mikään yllätys, kun ajattelee, että kirjailija aloitti kirjoittamisen jo nuorena 1920-luvulla ja julkaisikin siitä osia 30-luvulla. Kokonaisuudessaan tarina kuitenkin julkaistiin vasta 1960-luvulla ja sen jälkeenkin sitä vielä korjailtiin.

Kypsässä kokonaistarinassa henkilöhahmo herää kirjaimellisesti henkiin ja kehittyy kaikkien yli 400 sivun aikana. Hänen elämänvaiheisiinsa liittyvät henkilöhahmot täydentävät kuvausta sekä päähenkilöstä että aikakaudesta. 1500-luku uskonnollisine ristiriitoineen luo elävän kontekstin ja auttaa ymmärtämään myös päähenkilön valintoja.

Eihän tämä helppo kirja ole. Perusolettamuksena kirjailijalla lienee ollut, että lukija on edes jollain tavalla samalla sivistyksen tasolla kanssaan ja tietää sekä Euroopan yleisestä historiasta että alkemian perusteista. Paikoitellen joutuu siis oikein pinnistelemään, mutta se on osa tämän kirjan viehätystä.

Päähenkilö Zenon on alkemisti, filosofi ja ennen kaikkea lääkäri, joka matkustaa aikakautensa halki ja myöskin pitkin tunnettua maailmaa. Hän ei sopeudu valtakirkon oppeihin vaan haluaa tutkia pidemmälle myös kerettiläisinä pidettyjä filosofian haaroja ja erityisesti alkemiaa. Tämä sekä matkat myöskin islamilaisessa maailmankolkassa ovat omiaan tipauttamaan Zenonin katolisen kirkon isäntien suosiosta. Osa tarinasta ollaankin pakomatkalla Zenonin yrittäessä välttää joutumista roviolle.

Zenonin tarinan ja häneen liittyvien henkiöhahmojen myötä lukija tutustuu erilaisiin maailmankatsomuksiin sekä uskonnolliseen kiihkoiluun. Julmuuksia tapahtuu puolin ja toisin, samoin löytyy inhimillistä lämpöä ja kykyä myötätuntoon. Koko elämän kirjo keskiajan loppupuolelta matkalla kohti renessanssia levittäytyy lukijan eteen.

Ehdottoman suositeltavaa luettavaa ! Ettekä voi uskoakaan, miten hyvältä tuntui taas oikeasti nauttia lukemisesta...

Onko minusta tulossa vanha ja kärttyinen ?

Tätä jäin miettimään, kun selasin mielipiteitäni muutamasta edellisestä lukemastani kirjasta. Hyvin voittopuolisesti olen joko lytännyt kirjat lattianrakoon tai ohittanut olkapäitä kohauttaen. Onneksi joukkoon mahtuu sentään edes muutama, joihin olen myös oikeasti tykästynyt. (Kuten esimerkiksi Haruki Murakamin "Suuri lammasseikkailu", Marguerite Yourcenarin kirjat ja Sofian maailma jne.)

Onko kyse siitä, että vanhetessa oma maku vahvistuu ja myös uskaltaa todeta, että kaikesta ei pidä ? Vai olenko vain muuttunut krantummaksi ? No, aika näyttänee, miten pidettyjen ja ei -pidettyjen kirjojen suhdeluku muuttuu. Nyt olen yllättänyt itseni jopa laittamasta kirjoja suoraan kiertoon ilman yhtään hetkeä hyllyssäni. Tämä on historiallinen muutos, yleensä koen fyysistä tuskaa kirjasta luopumisen hetken koittaessa...

Vähän olen myös kateellinen kaikille niille bloggareille, jotka ovat ehtineet lukemaan tosi paljon enemmän kuin minä tämän alkuvuoden aikana. Minä sain listalleni tasan 10 kirjaa tammi-helmikuulle.