16.2.2013

Galettes bretonnes - Lisää lettuharjoituksia


Opiskeluaikoina Bretagnessa ihaninta oli lähteä illalla ulos syömään ja päätyä jonnekin perinteiseen Crêperie-paikkaan syömään suolaista tattarilettua eli galettea. Täytevaihtoehdot olivat loputtomat, mutta ajan myötä päädyin valitsemaan aina joko juustolla ja kinkulla täytetyn, kananmunalla silatun version tai sitten sen vuohenjuustoisen. 

Ihastuin ruokalajiin niin paljon, että raahasin käsimatkatavaroissa kotiin valurautaisen kreppipannun.  Voitte kuvitella pettymykseni, kun ne muutamat harvat kotimaiset galette-kokeilut päätyivät poikkeuksetta katastrofiin - mustiin lettuihin ja palohälyttimen ulinaan. Lopulta pannu hautautui vuosiksi kaikkien muiden keittovälineiden alle, kaapin pohjalle, kunnes... Tuossa vähän aikaa sitten tuli puhetta lettupannuista ja muistin valurautaisen matkamuistoni. 

Ei siinä muu auttanut kuin pistää palohälytin pois päältä ja ostaa paketti tattarijauhoja. Lopputuloksena oli muutama musta läpyskä, mutta ihan selvästi harjoitus tekee mestarin. Muutamat viimeiset olivat jo aika lähellä onnistuneita. Jopa pitsinen reuna oli jo selkeästi näkyvissä. 

Pitsisistä reunoista puheenollen - olettehan jo vastanneet sivupalkin kyselyyn ? 



En siis polttanut taloa, eikä isännän nenä nyrpistynyt maistaessa. Joko makumuistini on hämärtynyt vuosien varrella tai sitten oikeasti opin edes sinnepäin oikean ranneliikkeen, mutta nämä olivat aika hyviä. Varsinkin, kun täytettä eli kinkkua ja juustoa laitettiin runsaasti ja päälle tipautettiin viimeiseksi vielä paistettu muna.

Alla vielä galetteohje, jota käytin. Taikina on helppo tehdä ja kaikkihan nyt lettuja osaavat paistaa, mutta varoituksen sana lienee silti paikallaan. Ilman kreppipannua näistä tulee helposti liian paksuja, kuin epäonnistuneita blinejä. Niin, ja muistakaa se ranneliike. Taikina kannattaa levittää tarkoitukseen suunitellulla puutikulla. Kapeampi pää siis pyöräytetään taikinan päällä ja levitetään lätty ohueksi.

Onnea harjoituksiin ! (lisää lettukeskustelua löytyy myös täältä)

 Galettes bretonnes

330g tattarijauhoja
7,5dl vettä
15g karkeaa suolaa
1 muna
Voita paistamiseen

Sekoita taikinan ainekset ja seisota pari tuntia jääkaapissa. Paista ohuen ohuita lettuja tosi kuumalla pannulla.

Pistä haluamasi täytteet letun sisälle ja kääntele reunat täytteen päälle. Laita uuniin lämpiämään (siihen saakka, että mahdollinen juusto on sulanut). Ripottele lisätäytteet päälle ja syö hyvällä halulla. 

10 kommenttia:

  1. Minulla on ihan vielä opettelun asteella se ranneliike, jolla taikina levitetään pannulle, välineet on kyllä, mutta taito vielä puuttuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii kieltämättä vähän treeniä - aika monta ekaa meni suoraan biojätteisiin...

      Poista
  2. Nam,tuli tästä mieleen kun koulussa tehtiin ihan vaan lättyjä suolasilla täytteillä. Niin hyviä ja varmasti on nämäkin ;)

    VastaaPoista
  3. Ei sitten muutakun ranneliikettä harjoittelemaan :) hiukan tuli kademieli sun opiskeluajoista, jospa korjais asian ja ulkomaille opiskelemaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MAtkailu avartaa ja minun tapaukseni matkamuistosta tuli elinikäinen kumppani (ja aviomies ;-)

      Poista
  4. Tätä täytyy kokeilla,pidän tosi paljon tattarin mausta!Täytyy alkaa harjoitella;D

    VastaaPoista
  5. Kivan kuuloisia lettuja, mutta paistaminen kuulostaa aika hankalalta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankalaa on - en usko, että ihan heti kokeilen uudelleen. Muuten meidän 2v taitaa oppia ärräpäitä ensimmäisiksi sanoikseen...

      Poista