4.2.2013

5/13 haasteeseen eli Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun

Mitähän tästä nyt oikein sanoisi. Minulla oli kirjan alkupuolella todellisia vaikeuksia pitää se Kobon ruudulla. Jotenkin kummasti auki oleva kirja vaihtui aika tiheään, jopa hömppäfantasia tuntui houkuttelevammalta. Ensimmäisen kolmasosan jälkeen tarinassa päästiin jonkunlaiseen vauhtiin ja sitten luinkin sen nopeasti putkeen. 

En oikein tiedä, mistä tuo alkuosan jumitus johtui. Asetelma kirjassa on mielenkiintoinen. Lontoossa asuva graafikko Lia tapaa Marin ja he ystävystyvät. Marilla on erityinen kyky lukea ihmisten olemuksesta heidän luonteensa ja taipumuksensa, melkein ajatuksensakin. Lia pääsee Marin myötä mukaan toimintaa Studiossa, jonka tarkoituksena on parantaa maailmaa poistamalla ilkimyksiä kuvioista. Tällä kertaa kohteena on psykopaatti oikeistopoliitikko, jonka on tarkoitus kadota politiikan kartalta hyvin suunnitellut agenttioperaation avulla. Toiseksi ristiretkeksi valikoituu julman murhaajan eliminoiminen, kun Lia saa pakkomielteen selvittää tunnistamattomaksi murskatun naisen henkilöllisyyden.

Ehkäpä ongelmana on tarinan hajanaisuus ja pieni uskottavuuden puute. Marin kyvyt ovat epämääräiset, mutta tuntuvat hallitsevan kaikkien tekemisiä. Oikean murhaajan löytyminen puoliksi sattumalta vain häntä katsomalla vei tietysti tarinaa eteenpäin, mutta ei oikein vakuuttanut. Tavallisten ihmisten voitto itämafian häikäilemättömistä roistoista ilman sen kummempia apuja jäi ehkä pikkuruisen epäuskottavaksi. Lisäksi kaksi operaatiota, eli siis juonta, rinnakkain hajauttavat sekä Studion resursseja että tarinan rönsyjä. Vika voi tietysti olla minussakin. Luin suuren osan kirjasta yrittäessäni saada nuorimmaista päiväunille. Lukeminen keskeytyi muutaman minuutin välein pienen pään pompatessa pinnasänkyn kaiteen yläpuolelle ja pehmolelujen lentäessä Kobon päälle... Pikkuisen katkonaista keskittymistä siis.

Silti, en oikein päässyt sinuiksi kirjan kanssa. Siinä oli vähän turhankin monta teemaa, joista mikään ei oikein noussut kunnolla esille. Prostituutio, perheväkivalta, ulkomaalaispolitiikka, äärioikeisto, väkivallan pelko ovat kaikki aiheita, jotka vaativat paljon tilaa tarinasta. Kun niitä on paljon, ei mikään oikein saa ansaitsemaansa huomiota. Sellaista elämäkin tietysti on. Oman ristiretken valitseminen on vaikeaa, kun tärkeitä asioita on niin hirmuinen määrä.

Tästä bloggauksesta on nyt tulossa vähintään yhtä hajanainen kuin kirjakin minusta oli. Parempi siis lopettaa sanomalla, että kirja oli mielenkiintoinen, muttei oikein yltänyt odotusten tasolle. Aion kuitenkin lukea vielä seuraavan osan, Sysipimeän, jossain vaiheessa. Se on kuulemma parempi. On myös hienoa, että kotimaista jännityskirjallisuutta on yhä enemmän. Kyllä tämä parempi oli kuin moni lukemani suomeksi käännetty...

Lumiomena on tästä kirjoittanut myös ja hän listaa bloggauksessaan monta muutakin kirjan lukenutta, joten en nyt tee samaa tässä uudestaan. Jonkun verran ovat mielipiteet jakautuneet.

Edellisen "koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013" -haasteen kirjan bloggauksen löydät täältä.

4 kommenttia:

  1. Ai "pieni" uskottavuuden puute? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kaikki on suhteellista ;-) eikä suomalainen käytä vahvoja ilmaisuja, vai miten se menikään ?

      Poista
  2. Mulla on tämä kirja juuri tällä hetkellä kesken ja samanlaisilla fiiliksillä. Täytyy myöntää, että odotukset olivat kyllä aika korkealla. Mutta katsotaan, miten käy, kunhan vaan saan kirjan luettua kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitä odottaa jotenkin parempaa, kun kerran kyseeesä on kotimainen. Eikä tämä huono ollut, mutta...

      Poista