7.9.2017

Kissat varjoisilta kujilta

Meidän Asterix muutama vuosi sitten

Kissat ovat ihania. Ne ovat pehmeitä ja suloisia. Ne ovat viisaita ja juonikkaita. Niitä ei oikeasti voi kesyttää, mutta ne oppivat vaikka mitä. Ne asuvat ihmisten luona vain koska siltä tuntuu, ei meidän halustamme. Silti ne myös antavat kiintymyksensä ja tuntevat meidän tunteemma, lohduttavat tarvittaessa.

Kyllä, minä olen kissaihminen (vaikka pidän toki koiristakin). Kotonani asui vähintään yksi kissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Talo tuntuu edelleen tyhjältä, vaikka rakkaan lemmikin poismenosta on kohta jo vuosi.

Minä siis mielelläni ja vähän haikeana katselen kissavideoita, kun vastaan osuu. Enkä tietenkään voinut olla tarttumatta Osuuskumman kokoelmaan kissatarinoita. Shimo Suntilan ja Christine Thorelin toimittama valikoima enemmän tai vähemmän vinksahtaneita kissatarinoita olikin piristävää luettavaa kissanikävään (ja muutenkin).

"Katso syvälle silmiini - teet tahtoni mukaan..."

toim. Shimo Suntila ja Christine Thorel : Varjoisilta kujilta
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Kuten yleensäkin, Osuuskumman kokoelmat ovat täynnään erilaisia näkökulmia ja asetelmia. Asioita katsotaan niin kissan kuin ihmisten silmin, eikä kumpikaan aina ole kovin imartelevassa valossa. Eniten taisin pitää tarinasta, jossa kissan henki jää asuttamaan kesähuvilaa perheen lähdettyä pois. (Artemis Kelosaari: Kissa, joka jäi)  Se oli jotenkin kovasti herttainen ja lohdullinen, olematta kuitenkaan yli-imelä.

Etsiviä ja noitia ja pahoilaisen kissoja sisältävä kertomus toi hauskasti mielleyhtymiä perinteisiin Kyöpelinvuoren tarinoihin. (Anu ja Eero Korpinen: Neiti Madiganin lemmikki) Se osui ajoituksellisestikin sopivasti, kun viime aikoina olen taas Kansallisteatteriin tulleen Mestari ja Margarita näytelmän myötä muistellut aihepiirin kuvioita. Odotan teatteri-iltaa kovasti.

Kissat tuntuvat sopivan etsivänrooliin muutenkin vallan mainiosti (Anni Nupponen: Valkoisen kissan kuolema) ja yleensäkin kissat ovat tarinoissa vahvoja ja pystyviä, varsinaisia sankareita (Jussi Katajala: Rottakuningas) tai sitten tosi pahiksia (Tarja Sipiläinen: Peto).

Kaikki tarinat olivat viihdyttävää luettavaa, vaikka tuossa mainitsinkin vain osan. Tuntuu siltä, että myös Osuuskumman kirjoittajat kunnioittavat tavallani kissan itsenäisyyttä ja kehräämisen voimaa. Kautta aikojen palvottu tai vihattu rakas lemmikki sopii (tietysti) ehdottoman hyvin kumman kiemuraisiin kertomuksin.

11 kommenttia:

  1. Hauska aihe kirjalla. Koirat on ihania, mutta kissoissa on jotain sellaista asennetta, että oksat pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat niin ihanan itsenäisiä ja kuitenkin ottavat paikkansa perheenjäsenenä.

      Poista
  2. Ihan Asterix.Olen mykyään koiean emäntä,mutta sitä ennen Suomessa omi ihana Otto,-kissani,joka jäi poikani luokse,ja eli 19vuotiaaksi.Rakastan sekä kissoja että koiria,ja syötän päivittäin kodin vieressä olevan puiston kissat,joila monella on.suomalainen nimi:On Misu,Urpo,Eero,Pilkku ja pari mmuuta🐱🐈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihana Asterix, ja olen koiran emäntä. En tajua miten puhelimella minulla aina tulee noita kirjoitusvirheitä...

      Poista
    2. Puhelimella on se kiva "autocorrection" :-) Minä kyllä taisin lukea alunperinkin ihan oikein.
      Asterix oli ihana ja ikävä on vieläkin. Ei ole oikein uskallettu ottaa uutta, kun sitä tietenkin odottaisi samanlaista ja kissatkin ovat yksilöitä. Lisäksi tarkoituksena olisi tehdä muutama vähän pidempi matka lähivuosina, joten ei senkään takia oikein voi ottaa nyt lemmikkiä. Jossain vaiheessa kyllä ihan varmasti.
      Noita "lähikissojasi" olen välillä ihaillut blogissasi. Suloisia ovat ja on kiva, kun niistä huolehditaan edes vähän.

      Poista
  3. Tunnustan, olen allergioideni vuoksi hieman etäällä kissoista, enkä siksi voisi hannkia sellaista, mutta kissavideot on PoP! :D Osuuskumman kirja kuullostaa mielenkiintoiselta, laitan tällekin mielessäni leiman: Lue sitten joskus, kun ehdit". :) Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissavideot eivät aivastuta :-)
      Tämä kirja oli hauska tuttavuus niin kuin Osuuskumman kirjat yleensäkin, mutta kissa-aihe toi ehkä vielä lisää viehätystä.

      Poista
  4. Kissat ovat ihania! Minulla ei kuitenkaan koskaan ole ollut kissaa. En oikein pidä koirista. Niistä on huonoja (lue: purevia) kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä kissatkin välillä raapivat (paitsi meidän Asterix ei tainnut koko 20v elämänsä aikana kertaakaan raapaista ketään)

      Poista
  5. Kissoissa on se jokin! En tykännyt kissoista about 10v sitten. Nyt meillä asuu neljä ihanaa, salaperäistä ja persoonallista kissaa. Ne ovat vieneet sydämeni täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat ihanan yksilöllisiä. Minä haluaisin ottaa uuden kissan, mutta taitaa ensin pitää hoitaa muutama hiukan pidempi matka alta pois.

      Poista