21.1.2024

(Luku)päiväkirja: Taustapeili 2023 osa I

Käyttäytymismuutoksia 

Viime vuoden loppupuolella muuttui useampi asia, erityisesti liittyen vapaa-ajan tekemisiini. Totesin jossain kohtaa bloggaamisen hidastuneen ja sitten loppuneen miltei kokonaan. Enkä edes tiedä, miksi. Koin asiasta huonoa omatuntoa, kunnes tajusin sääntöjen ja vaatimusten syntyvän vain ihan omassa päässäni. Kukaan muu ei edellytä tai edes odota minun kirjoittavan. Paitsi, ehkä oma isäni, mutta hänkin vain lähinnä uteliaisuudesta joskus kysyen "vieläkö kirjoittelet kirjoista sinne nettiin?" 

Mietin myös somen käyttöäni. Insta vei aikaa, mutta kuvien laittaminen muuttui harvemmaksi. Yhä enemmän koin lievää ahdistusta kuvavirtaa avatessani. Automaattinen kohdentaminen toi eteeni pääasiassa mainoksia ja, sinänsä ihan mielenkiintoisia, uusia seurattavia, joita en kuitenkaan ollut itse valinnut. Tuttujen postaukset olivat enemmän poikkeus kuin sääntö. Samalla bottien yksityisviestipyyntöpommitus jatkui tasaiseen tahtiin. Lopulta Metan ilmoitus "rahat tai tiedot" sai minut toteamaan, että jätän prinssi Ahmedit ja colonel Ryanit leikkimään keskenään ja poistin sovelluksen puhelimestani. 

En ole kaivannut. Välillä mietin, mitä tutuille seurattaville kuuluu, mutta sillon voin aina avata tietokoneen ja käydä vilkaisemassa. Tunnen elämäni rauhoittuneen. Muu tekeminen ei ole lisääntynyt, mutta huomaan useammin istuvani tekemättä mitään, vain ajatukset seuranani. Tekee muuten hyvää. 

Lukeminenkaan ei siis varsinaisesti lisääntynyt somen vähennyttyä, mutta ehkä kirjojen pohtiminen tai niihin keskittyminen vahvistui. Ei tosin blogiteksteihin saakka, mutta saa nähdä, miten tänä vuonna käy. En aio ottaa paineita, fiiliksellä mennään. 

Nyt kuitenkin ajattelin kirjata viime vuoden luettuja Taustapeili-muodossa. Ei tätä perinnettä viitsi oikein kokonaan katkaistakaan. 


Kaikkiaan oli oikein hyvä lukuvuosi - lokakuun notkahdusta lukuunottamatta. Goodreads-tavoitteessani luki 100 kirjaa, mutta omien tilastojeni mukaan luin kaikkiaan 128

Kuten kuvasta näkyy, formaattien osalta eivät kuukaudet olleet keskenään veljeksiä, mutta kaikkiaan oli yllättävänkin tasaista. Luin 44 ekirjaa, 31 painettua ja kuuntelin 53 äänikirjaa. Onhan noissa tietysti eroja, mutta vuosiseurannasta näkee, että on ollut painottuneempiakin vuosia. 


Painettujen kirjojen määrän kasvu on ehkä yllättävää, mutta selittynee genre-luvuilla ja osittain myös kirjaston käytön kasvulla viime vuonna. Tänä vuonna en olekaan sinne ehtinyt vielä kertaakaan. 

Ennen kuin mennään tarkempaan sisältöön, kurkataan vielä kielijakauma. Olen tästä nimittäin melkoisen ylpeä. Syytä ylpeyteen ei liene hankala arvata, kun vilkaisee vuosikehitystä... 


Arvasitteko? 

Kyllä! Ranskan osuus on kasvanut huomattavasti eli luin viime vuoden aikana peräti 7 kirjaa ranskaksi! 

Myönnetään, yli puolet noista kuuluu yhteen kirjasarjaan eli käynnissä olevaan Marcel Proust Kadonnutta aikaa etsimässä - haasteeseen, jossa roikun edelleen mukana ja suurin piirtein ihan odotetussa tahdissa. Silti olen tyytyväinen. Huomaan myös kehitystä ranskan lukutaidossani. Proustkin on hitusen nopeutunut, vaikka siinä kyllä ei hidasteena ole niinkään kieli kuin tyyli. Se kun vaatii tiukkaa keskittymistä ihan suomeksikin. 

Sukupuolijakauma osoittautuu hyvinkin perinteiseksi ja kliseiseksi. Yli 2/3 luetuista kirjoista on naisolettettujen kirjoittamia. Kokonaisuudessa on myös joitakin useamman kirjoittajan teoksia, joista löytyy molempia sukupuolia, mutta kuitenkin. (Ja tiedän, pitäisi myös seurata kaikenlaisia muita sukupuolimäärityksiä, mutta se on kirjoittajan nimen tai kuvan perusteella melkoista arpapeliä, joten koittakaa kestää. Mennään perinteisellä. ) 

Sinänsä minulle ei pitäisi olla sukupuolella mitään merkitystä kirjavalinnan osalta, enkä usko sen suoraan vaikuttavankaan. Enemmän on ehkä kyse siitä, millaisia kirjoja (genrejä) asettuu sukupuolijako-odotusten mukaisesti. En ole nimittäin tehnyt mitään sen kummempaa tutkimusta kirjailijoista tässä mielessä, joten nimi /kuvatulkintani saattavat olla hyvinkin pielessä ja jakauma kertoo enemmän yleisistä odotuksista kuin varsinaisista kirjoittajien ominaisuuksista. 

Mistä luetut kirjat sitten oikein minulle ovat tulleet ? 

Bloggausaktiivisuuttani katsoessa ei liene kummoinenkaan yllätys, että arvostelukappaleita on viime vuoden luetuissa peräti 1 ja sekin tammikuussa. Kyseessä on bloggaajakollega Minna Mäkisen hieno neuleteos Ajattoman tyylikkäät neulepuserot
 
Storytel jyllää e-kirja ja äänikirjaosastolla. Tuossa luvussa ovat siis kaikki äänikirjat ja suurin osa ekirjoista. Kobon kautta sentään on tullut luettua Proustia ja muutama kevyempikin kirja (puolet Proustia). Kirjastoluvusta olen myös ylpeä sillä tuota mahtavaa palvelua ei voi käyttää tai hehkuttaa liikaa. Se, että kirjat ovat käytännössä kaikkien saavutettavissa, on edellytys sivistysvaltion olemassa olemassa ololle. 
Sitten vielä pitäisi saada kansa lukemaan kokonaisuudessaan. Yksi suurimmista harmituksen aiheista viime vuonna on ollut kuopuksen lukuinnon hiipuminen. En tiedä, onko kyseessä vaikeus löytää uusia kiinnostavia kirjoja vai tietokoneen sietämätön houkutus, mutta surettaa. 

  • Arvostelukappale 1
  • Oma ostos tai lahja 10 (tätä tietysti vähän vääristää se, että myös Kobon kirjat ovat ostoksia)
  • kirjasto 20
  • Kobo 8
  • Storytel 89

Olisiko tässä jo ollut vähän luettavaa. Jätetään genre-kuvailu perinteisesti toiseen osaan. Sen osalta onkin ihan mielenkiintoista lievää siirtymää - luulisin. Pitää vielä tarkistaa luvut ja käppyrät. 


27.11.2023

(Luku)päiväkirja: Kerrankin! Olen lukenut Finlandia-ehdokkaista peräti kaksi!

Myönnetään, luin nämä kirjat vasta nähtyäni ehdokaslistan, mutta molemmat olivat kyllä lukulistallani jo valmiina. Ehdokkaiden julkistaminen vaan vähän nopeutti niiden päätymistä listan kärkeen... 

Tämä on historiallinen hetki minun lukuelämässäni sillä usein en ole ehdokkaista edes kuullut, saati lukenut niitä - paitsi ehkä jonkun harvan jälkikäteen. 

Vuoden 2023 kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat siis ovat : 

  • Miki Liukkonen: Vierastila
  • Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa
  • Iida Turpeinen : Elolliset 
  • Laura Gustafsson: Mikään ei todella katoa 
  • Antti Hurskainen: Suntio
  • Pasi-Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia 
Arvaatteko, mitkä kaksi noista luin ? 



Päästän teidät jännityksestä. Luettavikseni päätyivät Kuurupiilon anatomia ja Elolliset. Alla vähän tarinaa siitä, miksi ja mitä tykkäsin. 


Pasi Ilmari Jääskeläinen : Kuurupiilon anatomia 
Ekirja Storytel lukijalla 

Tämän halusin ehdottomasti lukea sillä olen tainnut lukea jo kaiken muun Jääskeläisen tuotannon. Maaginen realismi taitavasti kirjoitettuna on koukuttavaa ja nautinnollista. 

Kuurupiilon anatomia on juurikin sellainen, mutta... Tässä kävi jotenkin vähän samalla tavalla kuin Sielut kulkevat sateessa teoksen kanssa.  Tarinassa on niin paljon runsautta ja kiemuroita, että lukijakin vähän katoaa. Lisäksi Kuurupiilossa on jotenkin sellainen pieni epätoivon sävy, joka ei tähän hetkeen ollut minulle ehkä sopivinta luettavaa. Maailma on niin rikki, että huomaan kaipaavani todellisia toivon pilkahduksia myös lukiessani. 

M on niin erilainen lapsi, että jopa hänen vanhemmillaan on vaikeuksia suhtautua poikaansa. Marsilainen sanoo upea isoveli, jonka keksimä leikki kuurupiilosta tuo iloa ja jännitystä lapsuuteen, kunnes isoveli katoaa ja kuurupiilosta tulee pakottavaa hakemista ja huonoa omatuntoa. Veli on löydettävä ja sitä varten M on valmis käymään läpi transformaation toisensa jälkeen, vaihtamaan kuoresta ja maailmasta toiseen. 

Samalla isoveljen etsintä kietoutuu M:n olemuksen muutoksiin ja hänen tutkimusmatkaansa ihmisten maailmassa, paikan ja oman roolinsa etsintään. Kirjassa on sisäkkäin useampi tarina ja monta aikaa, mutta kaiken keskellä vallitsee tarve saada totuus esiin, löytää veli - ja siinä samalla päästää irti pakosta olla jotain muiden määrittämää. 

Huomaan, että Kuurupiilon anatomia vaatisi ehkä lisää pohdintaa tai toisen lukukerran. Taidan kuitenkin todeta, että Väärän kissan päivä, Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Harjukaupungin salakäytävät (joka sai minut vertaamaan Jääskeläistä Murakamiin) ovat edelleen suosikkejani. Ihan kuin Jääskeläinen olisi minun listoillani parhaimmillaan lyhyemmissä teoksissaan. Ne ovat hämmentäviä, mutta kompakteja. Rajoittaminen on pakottanut kristallinkirkkaaseen rakenteeseen, eivätkä kaikki sivujuonteet ja tarinat puuroudu keskenään.


Iida Turpeinen: Elolliset 
Storytel lukija eli ekirja tämäkin 

Ai että - jos Jääskeläinen oli minulle vanha tuttu ja kirja verrattavissa muuhun tuotantoon, on Iida Turpeinen uusi tuttavuus. Uusi hän on kirjailijanakin, sillä Elolliset on kirjoittajansa esikoinen. 

Mitä ilmeisemmin Turpeinen löi kerralla kunnarin. Tämä kirja on nimittäin hypetyksensä arvoinen. Toki olin hieman skeptinen, niin kuin aina ylenpalttisia kehuja saaneen teoksen kohdalla, mutta aihe sukupuuttoon 27 vuodessa kuolleen Stellerin merilehmän tarinasta oli herkullisen kuuloinen ja halusin lukea siitä lisää. 

Siispä pääsin matkalle historian halki tuhat 1700-luvulta nykyaikaan. Ensin matkustamme Beringin mukana etsimässä pohjoista tietä Venäjältä Amerikkaan. Laiva haaksirikkoutuu eläimiä täynnä olevan saaren rantaan. Napakettujen ja ruokkien lisäksi mukana oleva luonnontieteilijä Steller löytää eläimistöstä merilevää rauhallisena laiduntavan merten jättiläisen. Sen liha ja rasva pelastavat retkikunnan, mutta helposti metsästettävä eläinlaji kohtaa tuhonsa alle kolmenkymmenen vuoden aikana löytymisensä jälkeen. Jäljelle jää vain luita, joiden mukana matkaamme tutkijasta ja aikakaudesta toiseen. 

Elolliset on pelottava kertomus siitä, miten ihmiskunta tuhoaa luontoa ja eläinlajeja kiihtyvällä tahdilla. Samalla se on kiinnostava ja inspiroiva kuvaus tutkijoista, maalareista, luonnonsuojelijoista ja ajan muuttumisesta. Ehkä on vielä toivoa. Tarvitaan vain enemmän tahtoa ja toimia. 

Kirja on äärettömän mielenkiintoinen henkilöhahmojen kautta syntyvän historiakuvauksensa osalta. Turpeisella on taito saada henkilöhahmonsa elämään ja kuvastamaan aikaansa, inhimillisyyttä unohtamatta. Lisäksi henkilögalleria on monipuolinen. Kaikkea ei katsota jäykkien tiedemiestin mikroskoopin läpi, vaan näkökulma kertoo mm.kuvernöörin vaimosta, luonnontieteilijän apuna maalaavasta nuoresta naisesta, lintuja kivääri selässään saarella puolustavasta, munia korjaavasta taiteilijasta. 

Lienee jo tullut selväksi, että pidin tästä kirjasta valtavasti. Historia kiinnostaa aina, mutta pyörteilevä rakenne aineksinaan ihmiskohtalot, historian tapahtumat ja ihmisten ahneudesta kärsivä luonto loivat kiehtovan kokonaisuuden. Kaiken keskellä punaisena lankana matkaansa kulkee aikojen halki Stellerin merilehmän luuranko, jonka kohtalona on päätyä Helsingin luonnontieteelliseen museoon näytille. Siellä se on katsottavana vieläkin ja tämän kirjan myötä sitä etsinee useampikin vierailija. Taidan itsekin käydä vilauttamassa Museokorttiani jossain kohtaa. 


Vuoden 2023 Finlandia-palkinnon saaja julkistetaan keskiviikkona 29.11. illalla. Tilaisuutta voi seurata Ylen erikoislähetyksenä klo 19 alkaen joko TV1 kanavalla tai Yle Areenassa. Tänä vuonna voittajan valitsee ehdokkaiden joukosta taiteilija Jorma Uotinen.

19.11.2023

(Luku)päiväkirja: Reissuja, huonoja tuloksia ja pikaisia päätöksiä

"...Cockles and mussels, alive, alive, ho..."

Siis tämä postausten kirjoittaminen blogiin ei nyt kertakaikkiaan näytä etenevän - eikä kyllä lukeminenkaan oikein. Tai siis, luen kyllä, mutta valmista ei oikein tule. Koko lokakuun aikana luin loppuun kaikkiaan vain neljä kirjaa. Neljä! Muina kuukausina tänä vuonna (ja muutaman viime vuonna) on alhaisin määrä keikkunut tuosta tuplana. 

Syitä moiseen poikkeamaan on tietysti monia, eikä niistä vähäisin liene lokakuun kolmen viikon reissu.  Yläkuvassa on vinkki viimeisen reissuviikon kohteesta. Kuka tietää? Trinity college, Guinness, Temple Bar... Anyone ? 

Kyseessä on tietysti Dublin, jonne suuntasin Biarritzista työreissulle. Kauhean paljon ei pitkien koulutuspäivien aikana ehtinyt kaupunkia katselemaan, mutta jonkin verran tuli keskustassa pyörittyä. Dublin vaikuttaa mukavalta kaupungilta varsinkin jos on kiinnostunut irlantilaisesta pubielämästä (musiikista) ja oluesta. Pitäisi varmaan mennä joskus vähän enemmän tutustumaan muuhunkin kuin Trinity Collegen pihaan, siellä olisi ollut hieno kirjastokin, joka tällä kertaa jäi vierailematta. 

Molly Malonen sentään ehdin kuvaamaan. 

Biarritzissa vietin matkan pari ensimmäistä viikkoa. Ensimmäisen viikon tein töistä, mutta toisella viikolla ehdin vähän lomailemaankin. Kirjoihin tartuin näköjään kuitenkin melko rajallisesti silloinkin. Oli liian kiire viettää lomaa ja nauttia kaupungista, kun kerrankin oli koko perhe paikalla. 

Vähän taida kuitenkin liioitella lukemisen vähyyttä. Jos ihan totta puhutaan, niin olen kyllä lukenut, mutta hypellyt kirjasta toiseen luvattoman tiivistä tahtia. Paitsi yksi on pysynyt vakaana mukana. 

Matkaseuraa linnanneitomoodissa 

Kyseessä on tietysti Marcel Proust, jonka À la recherche de temps perdu on edennyt jo, taitaa olla peräti viidenteen osaan. Ranskaksi lukeminen on tietysti hitaampaa ja kun pitää saada luettua osa per kuukausi, niin... No, sanotaan, että tunteja kuluu. 

Ihan kaikkea tuo ei kuitenkaan selitä. Goodreadsin 31 kesken olevaa puolestaan kertoo omaa tarinaansa. Tosin nyt olen ryhdistäytynyt. Tänään sain luvun laskemaan 29ään. Aino Pajukankaan Suunnannäyttäjät tuli kuunneltua nätisti loppuun ja sitten viimeistelin vielä Annukka Salaman Ripleyn. Täytyy myöntää, että pikkuisen kuumotti korvia ajatellessani, että tuon kirjan sitten annoin tavoistani poiketen kuopukselle lukematta sitä ensin itse. No, 12v selvisi hengissä. Se oli vielä sitä aikaa, kun hän luki melkein äitiään nopeammin. 

Yhden pikaisen, mutta toivottavasti aikaa säästävän päätöksen tein. Tapani  mukaan myös toimeenpanin sen samantien, eli poistin Instagrammin puhelimesta. Tiliäni en deletoinut, mutta toistaiseksi minua ei siis löydä Instan puolelta aktiivisena. Kamelilta katkesi selkä niin sanotusti, mutta palataan siihen. Toistaiseksi mennään näin. 



16.10.2023

(Luku)päiväkirja: Kuukausien luettuja

Goodreadsin Reading Challenge taitaa olla ainoa tehtäväkseni ottamani haaste tänä vuonna. Siis, jollei lasketa tuota Levoton lukija Marcel Proust lukupiirihaastetta, mutta se menee jonnekin ensi vuoden puolelle vielä. Sinänsä tietysti huvittavaa, että otan toiseksi haasteeksi mastodontin lukemisen ja toiseksi kirjojen lukumäärähaasteen, mutta kuka väittää tämän olevan loogista touhua? 

Sitä paitsi, Goodreadshin haaste on jokseenkin hyvässä jamassa eli sadasta kirjasta olen Goodreadsiin merkinnyt luetuksi jo 93 kirjaa - oman kirjanpitoni mukaan olen lukenut jo 104 kirjaa eli aika monta on näköjään jäänyt syystä tai toisesta kirjaamatta Goodreadsiin. Useimmiten syynä lienee se, ettei kirjaa löydy tietokannasta, mutta toki varsinkin nopeita välipalakirjoja jää yksinkertaisesti merkitsemättä. 

Yleensä olen tehnyt jonkinlaisen summeerauksen luetuista noin kerran kuukaudessa, mutta nyt tämän ylenmääräisen blogilaiskuuden seurauksena on merkitsemättä peräti kolmen kuukauden luetut listat. Tässä siis heinäkuu, elokuu ja syyskuu 2023. 


Heinäkuun luetut 



Heinäkuussa en näköjään kuunnellut yhtään ainoaa äänikirjaa. Voi olla tottakin. Heinäkuu oli lomakuukausi ja muutenkin vähän erilainen tänä vuonna. 

Melko monipuolisesti kuitenkin luin. Löytyy 2 tietokirjaa: Naisia valtaistuimella ja David Suchetin Omaelämäkerta valokuvien kautta -  molemmat mielenkiintoisia. Kaksikin mielenkiintoista fantasia-avausta jo aiemmin suosittuja sarjoja julkaisseilta eli Salatun tiedon seura Leigh Bardugolta (Varjo ja riipus, Korppien kehä) ja Maan ja veren huone Sarah J. Maasilta. Ahmaisin molemmat tyytyväisenä

Minna Rytilän Jenny Hill oli hyvin kirjoitettu, mutta olen tainnut lukea sen vähän nopeaan, kun en oikein muista siitä enää mitään.  

Kiltin tytön murhaoppaan muistan, sillä nuortenkirjaksi se oli jotenkin yllättävän jännittävä. Hyvin kirjoitettu ja hypensä arvoinen. Terhi Tarkiaisen Peto irti muistuu mieleen ihan jo senkin vuoksi, että se oli edelleen täysin arvaamaton ja omassa omituisuudessaan hulvatonta luettavaa. Täytti odotukset. 

Muuten mentiin aikalailla viihteen ja cozy mysteryn parissa. 


Elokuun luetut 


Elokuussa puolestaan kuuntelin 1920-luvulle sijoittuvaa cozy mystery-sarjaa, jossa Lady Adelaide selvittelee rikoksia apunaan uskottoman aviomiehensä haamu. Kuulostaa uskomattomalta, mutta nämä olivat varsin viihdyttäviä. 

Proust näköjään pääsi hyvin alkuun, mutta muuten mentiin ihan viihteellä. Fantasia pienellä mysteerimausteella ja Tampere chick litiä. Viihdyttävää.


Syyskuun luetut


Proustissa jäin pahasti jälkeen lukupiiritahtia... Lukupiirin vetäjältä kuitenkin tulin kuunnelleeksi hänen lukutapojaan ja -historiaansa kuvaavan Levoton lukija kirjan. Ihan mielenkiintoinen sekin. Lukemisesta kertoi myös Suurteoksia, jossa kirjailijat olivat kirjoittaneet esseitä heihin vaikuttaneista kirjoista. 

Aloitin myös uuden äänikirjaprojektin, eli kuuntelemaan Donna Leonin Brunetti-sarjaa alusta. Ei ehkä liene yllättävää, että 30vuoden taakse sijoittuvat (ja silloin ilmestyneet) kirjat käsittelevät samoja aiheita (ympäristöä, suvaitsevaisuutta jne.) kuin monet kirjat nykyäänkin, mutta tapa kuvata niitä tuntuu välillä jotenkin vanhentuneelta. Mielenkiintoista - ja Brunetti on edelleen ihana. 

Kahdesta syyskuun kirjasta sain jopa jotain kirjoitettua

J&B kohtauksia eräästä avioliitosta tuntui osin tirkistelyltä, osin vaimon yritykseltä selittää miestään, joka onnistui yllättämään vielä kuolemansa jälkeenkin. Bitte Westerlundin elämä Jörn Donnerin rinnalla ei taatusti ole ollut helppoa. 

Sarah Penner on kovin kiitelty kirjailija, mutta minun täytyy sanoa, etten ole oikein vakuuttunut. Myrkynkeittäjä on minulla edelleen kesken ja Lontoon salatieteellinen seurakin jätti kylmäksi. Kirjassa on jotain vähän samaa sävyä kuin romaanissa Kuinka murhata mies ja päästä pälkähästä. Uskon, että naisten pitää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja miesten joutua vastuuseen teoistaan, mutta kirjoista huokuva kylmyys ja jonkinlainen toivoton turvautuminen väkivaltaan tuntuvat surullisilta tavoilta viedä tasa-arvoa eteenpäin. Täytyy olla muita keinoja kuin oman sielunsa menettäminen prosessissa. 

Mitäs muiden tuli luettua viime kuukausina ?


30.9.2023

(Luku)päiväkirja: Uskottava se on, syksy on täällä


 Ja "ensimmäinen syysmylsky" ... Tosin tuon toteamuksen takana on ollut kuulemma Minna noin 3v joskus aikoinaan, kun toukokuussa tuuli vähän kovempaa. Optimisti pienestä pitäen... Nyt ei myrskyä, edellinen myräkkä oli päällä tätä postausta aloitellessani, mutta siitä on jo jonkin verran aikaa.

Yleensä olen pitänyt itseäni edelleen optimistina, mutta nyt välillä epäilyttää. Viime vuosien uutiset ovat nakertaneet uskoa ihmiskuntaan. En ole enää ollenkaan varma ihmisen perimmäisestä hyvyydestä, ennemminkin on kyse säännön vahvistavista poikkeuksista. Eteenpäin kuitenkin kai pitää mennä. Tietäisi vaan minne.


Luovuutta ja glitteriä 

Myrskyn ja ihmiskunnan kohtalon pohdinnan ohessa sitä ehtii vaikka lukemaan ja syyskuussa olenkin tosiaan enemmän lukenut kuin kirjoittanut, ainakin jos blogia tutkailee. Tuossa kesällä jossain kohtaa ryhdyin lukemaan Julia Cameronin kirjaa Tie luovuuteen: Henkinen polku syvempään luovuuteen, jota jossain podcastissa kehuttiin. Siinä on kaikenlaisia harjoituksia, joiden avulla kuulemma saavuttaa paremmin oman luovuutensa tai taiteilijuutensa ja siihen liittyviä tavoitteita. Minä olen edelleen noin luvussa yksi harjoitusten osalta, vaikka vaiheet kestävät kirjan mukaan noin viikon. Aamusivuja kirjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti vaaleanpunaiseen glitter-kissa vihkoon, mutta kirjan ehdottamat "taidetapaamiset" vai mitä ne nyt taas olivat, ovat jääneet tietoisesti vähiin. Ehkä joskus sitten... 

Ei liene mitenkään yllättävää, etten edelleenkään ole luovassa ammatissa tai elätä itseäni taiteellani. En myöskään tee taidetta, minkäänlaista. 

No, se siitä. 

Pistetään pohdinnat viidenkympin villityksen piikkiin. Ihan muualta jostain poimin aamusivuihini ajatuksen positiivisesta listasta. Elämästäni löytyy paljon asioita, joista voin olla iloinen ja kiitollinen. On hyvä muistuttaa itseään säännöllisesti siitä, että kaikki on tosiasiassa erittäin hyvin. Tätä tulen jatkamaan yhtä säännöllisesti kuin aamusivujakin, kirjallisesti siis, ajatuksen tasolla koitan muistaa joka päivä. 



Pelit ja identiteetti 

Itsensä tunteminen on vaikeaa ja meillä on kai jokaisella erilaisia tapoja yrittää saada selkoa olemuksestamme. Uskon kaikkien peilaavan tuntemuksiaan koko ajan ympäristön elementeista, mutta aika harvalla kai on kyky tiedostaa peilikuvan muotoa tarkemmin. 

Aleksandr Manzos peilaa kirjassaan Pelattu elämä, miten erilaisten pelihahmojen käyttö on tukenut oman identiteetin tiedostamista. Pohtiessaan sitä, miksi naishahmolla pelaaminen tuntuu luontevammalta kuin machomies supersankarina, saa kiinni asioista, joita on tosielämässä vaikea tunnistaa. Samalla, kun kirjailija kuvaa omaa matkaansa lähemmäs tasapainoista itsensätuntemusta, hän piirtää lukijan eteen pelien kehityksen kaaren. 

Minä tartuin kirjaan nimenomaan noiden pelien takia. En ole koskaan ollut "pelaaja", vaan haahuillut pelien reunamailla. Olihan minulla Donkey Kong aikoinaan, opiskeluaikoina tutustuin Baldur's Gateen ja lasten kanssa puhelimeeni latautui Pokemon Go, jonka näköjään avaan edelleen enemmän tai vähemmän satunnaisesti. Luin mielenkiinnolla kuvausta eri pelityypeistä ja pelaamisen kehittymisestä yhden asiantuntijan näkökulmasta. Tunnistin kuvauksista yllättävän paljon. "Ehtimättä pelaamaan" olin kuitenkin imenyt tietoa, nimiä ja tuntemuksia lähipiiristä ahkerasti. 

Pelattu elämä on mielenkiintoinen ja se on itse asiassa hyvä muistutus myös vanhemmille siitä, miten pelien vaikutus voi olla paljon syvempi kuin hetken huvitus räiskinnän keskellä. Peleistä voi löytyä myös tukea nuoren identiteetin muodostumiseen, vaikka toisaalta peliyhteisö ja -maailma voi olla myös julma ja korostuneen toksinen toisilta kulmiltaan. Olisi hyvä seurata, missä ja millaisessa kontekstissa lapset siellä pyörivät. Vaikeaa, tiedän. 



Yksityiskohdat ja identiteetti

Ia Genbergin kirja Yksityiskohdat ja sen hypetys osui silmiini säännöllisesti sen julkaisusta lähtien. Kerrankin kehut osuivat paikalleen ja voin jatkaa hypen nostoa. Jokaisessa luvussa kuvataan yksi ihminen ja kertojan suhde häneen. Samalla aukeaa kertojan elämästä jotain tärkeää. Yksityiskohdat muodostavat hahmon heijasteena lähellä olevien kanvaasiin. 

"Elämme oman tarinamme puitteissa monta pienempää elämää muiden kanssa, ihmisten jotka tulevat ja menevät, ystävien jotka katoavat omille teilleen tai lasten jotka kasvavat - en vain ole koskaan ymmärtänyt, missä ne varsinaiset puitteet ovat. 
[....] Ei ole mitään "alkua" eikä "loppua", ei varsinaista aikajärjestystäkään, on vain pelkkä silmänräpäys ja kaikki mitä siihen sisältyy." 

Siinä se. Onko mitään suurta suunnitelmaa tai edes tarinan kaarta, vai onko kyse vain hetkistä, yksityiskohdista, joista lopulta muodostuu sekalainen kokoelma, eli elämä ? Tai ainakin me itse ja identiteettimme on kasa kokemuksien fragmentteja kaleidoskoopissa. Kuva näyttää erilaiselta riippuen siitä, kuka katsoo tai mistä suunnasta. Fragmentteja jokainen kerää mukaansa lähelle osuvien ihmisten, ympäristön, tapahtumien tai vaikka pelien myötä. 

Mitenkähän pitkälle yksityiskohtien kokoelmaansa voi itse vaikuttaa ? Ehkä juuri tämän takia on niin tärkeää opetella asettamaan omat rajansa, hakeutua paikkaan ja seuraan joka tekee hyvää, etsiä kauneutta. 

Mielenkiintoista ja jännää, miten Yksityiskohdat-kirja sai ajatukset rullaamaan - ja kuitenkin sen rakenne ja sisältö on yksinkertainen. Kerrotaan vain muutamasta ihmisestä ja millaisena kertoja tämän näkee. Silti kuvaksi koostuu kertojan oma hahmo ja lukija ryhtyy pohtimaan oman olemuksensa osia. 

Jotain vähän samanlaista välähteli mielessäni myös Rachel Cuskin trilogian kohdalla aikoinaan. 

31.8.2023

Kesä meni sitten ja onhan tänään jo perjantai ? (No, ei ole)

Minun piti pitää vain pieni tauko blogista ja se venyikin yli kuukauden mittaiseksi. Hups! 

Siinä sivussa sitten kesäkin ehti vaihtua synkäksi syksyksi. No, nyt vähän liioittelen. Onhan ulkona sentään vielä ihan kivan lämmintä, mutta harmaus ja taivaalta jatkuvasti valuva vesi ovat saaneet syysfiiliksen päälle. Pitäisi varmaan ruveta jo polttamaan kynttilöitä. 

Kesä oli kuitenkin kesä. Lomasta ehdittiin nauttia muutama viikko - ihan kotimaassa eli käytiin isännän kanssa Savonlinnan oopperajuhlilla katsomassa riemastuttavan sekopäinen Sevillan parturi ja muksujen kanssa tutustumassa Turun turistitarjontaan keskiaikamarkkinoiden aikaan. Molemmista reissuista jäi kivoja muistoja. 


Ranskassakin kiepsahdin, mutta tällä kertaa hautajaisissa eli huvimatkasta ei varsinaisesti ollut kyse. Surullinen reissu ja kilometreja kului miehen kanssa niin lentokoneessa kuin autolla enemmän tarpeeksi. 

Takaisin tultua tuntui kesä jotenkin menneen. Epävakaat kelit tietysti vaikuttavat, mutta liekö ollut pahempaa matkaväsymystä, kun energiat ovat olleet koko elokuun enemmän tai vähemmän hukassa. Ei meinaa oikein töistäkään tulla  mitään. Kaipa se tästä taas. Sainhan minä nyt taas blogisivunkin avattua. Silti olen pettynyt, ettei tänään olekaan perjantai. Koko viikon olen ollut ihan varma... 

Lukenut olen, mutta hypellen ja vaihdellen. Sain jotenkin loppuun Proustin ensimmäisen osan lukupiiriä varten, mutta muuten ovat ainoa loppuun luetut olleet pelkkää fantasiahömppää tai cozy mysteryä, eikä niitäkään lopulta kovin montaa. Pitänee tehdä jonkunlainen summeeraus kesän luetuista, kunhan tästä syyskuukin alkaa. 


23.7.2023

Ex Tempore (tai ainakin melkein) lukumaraton


Kun eilen nyt tuota lukumaratonia tulin ajatelleeksi niin ajattelin pitää ihan itsekseni jonkunlaisen ex tempore maratonin. Se tarkoittaa lukemista kohta kello yhdeksästä huomisiltaan yhdeksään - tai no, sen mitä ehdin ja jaksan. Ei ole niin nokonuukaa. 

Jos joku haluaa tulla mukaan, niin tervetuloa. Tähän postaukseen laitan edistymisestäni aina välillä ja kaipa sitä Instaankin pitää jotain merkitä.

Valmistelut ovat yllättävän hyvässä jamassa. On makrillipateeta ja herneitä, isäntä + muu perhe tietoinen sekä tietysti kirjoja vino pino odottamassa. 

Kirjastosta minulla on lainassa ja luvussa tällä hetkellä mm. 

  • David Suchet: Sanoin ja kuvin - omaelämäkerta. Sen voisin lukea loppuun. 
  • Sylvia Beach: Shakespeare and Company. Luin jonkin aikaa sitten romaanin Pariisin kirjakauppias, joka oli fiktiivinen tulkina Sylvia Beachin elämästä ja kirjakaupasta. Tämä on hänen itsensä kirjoittama. 
Äänikirjaksi taidan ottaa Yle Areenasta löytyvän version Kadonnutta aikaa etsimässä kirjasarjasta. Seuraan Levoton lukija (Kirsi Piha) Proust lukupiiriä. Luen ranskaksi ja kuuntelen suomeksi. Tai ainakin näin nyt alkuun, kun ollaan vielä osissa, jotka olen lukenut jo aiemmin kesälomaprojekteina. 

Mutta nyt lienee aika siirtyä kirjojen suuntaan. Ihan ensimmäiseksi tartun taas näyttelijään sen ainoan oikean Poirotin takana. 

kello noin 9 yhdeksän illalla - lauantaina 22.7.  - Tästä se alkaa...

Su aamulla ennen yhdeksää 

Tästä on näköjään tulossa tällainen "lue kirjat loppuun" - lukumaraton. David Suchetin kirjasta luin viimeiset 80 sivua ja samoin sänkylukemisena Marie Antoinetten salaisen palvelun edesottamuksia keskellä vallankumousta ennakoivia leipämellakoita 91sivua. 

Jotain tietysti pitää aloittaakin eli luin peräti 19 sivua Sylvia Beachin Shakespeare & Company -kirjaa. Se on toki mielenkiintoinen, mutta tyyliltään hieman hitaasti luettava eli ei varsinaisesti lukumaratonmateriaalia... 

David Suchetin Sanoin ja kuvin - Omaelämäkerta oli mielenkiintoinen. Hän kertoo elämästään, arvoistaan, tavastaan lähestyä näyttelijän työtä sekä tietysti hieman myös 25 vuoden Poirot-pestin vaikutuksesta ihan kaikkeen. 

Kuten varmaan suurin osa Suchetin nimen tietävistä, minullakin on jonkinlainen yhtäläisyysmerkki hänen ja Poirotin välillä. Ihminen roolin takana on tietysti otain ihan muuta. Muistan hätkähtäneeni katsoessani dokumenttia Idän pikajunasta, jossa David Suchet matkustaa nykypäivänä kuuluisan junan kyydissä. Ei aksenttia, ei viiksiä... kesti hetken tottua, vaikka toki olen aina tiennyt Hercule Poirotin olevan fiktiivinen hahmo. 

Suchet osaa myös kertoa kiinnostavasti näyttelijän työstä ja sen muutoksista pitkän uransa aikana. Viitenkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista yhden ihmisen elämässä ja maailmakin näyttää nykyään kovin erilaiselta. 

Kaikkiaan siis tutustumisen arvoinen teos, vaikka en ehkä osaa arvosta valokuvien taidokkuutta niiden ansaitsemalla tasolla. Lähinnä mietin, että olisi ollut kiva kuulla enemmänkin kaikista muotokuvissa olevista ihmisistä. Nyt tarkennusta tuli vain muutamista. Ehkä he ovat anglosaksisessa maailmassa niin tunnettuja, ettei selitystä tarvita, mutta minulla jäi monta kuvaa tunnistamatta. 


Illansuussa seitsemältä  

No joo, niinhän tässä on käynyt, että elämä (ja kuolema suruviestin muodossa) tuli väliin. 

Olen minä silti toki lukenutkin ja erityisesti kuunnellut. Huomasin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä Yle-version olevan varsin hyvää salikuunneltavaa. Itse asiassa se sopi yllättävänkin hyvin ja varsinkin alkuverryttelyyn. Kaikkiaan kuuntelin 57minuuttia. 

Muu lukeminen jäi tänään melko vähäiseksi. Jatkoin Annukka Salaman Ripley-Nopea yhteys -romaania ja vähän kyllä mietin, että ehkä oli Totolle vielä aikainen. Tosin hän kertoi kirjasta pitäneensä eli todennäköisesti vain minä olen ajasta perässä. 

Ripleytä lukiessani huomaan olevani vanha. Pelikokemukset ovat minulle ihan vieraita, vaikka tavallaan tunnistan tunnelman omien poikien perusteella. Peleistä minulla ei ole mitään käsitystä. Sujuva ja viihdyttävä kirja kuitenkin, ja hyvin tulee esiin varsin ajankohtaisia teemoja esim. rajoista ja suurista tunteista.


Illalla yhdeksän jälkeen 

Eipä tämä tulos päätä huimaa, mutta oli ihan kivaa kuitenkin 

Sivuja yhteensä 310 - kuunneltuja minuutteja 57

Kaukana ollaan huippuvuosista, mutta ehtiihän noita maratooneja vielä :-) 


21.7.2023

(Luku)päiväkirja: Kesäkuun luetut ja miksi kesä tuntuu tänä vuonna oudolta

Olavinlinna ilta-auringossa oopperasta poistuttaessa 
 

Kun nyt kerran ollaan jo heinäkuussakin yli puolenvälin, niin pidetään tämä postaus ehkä hieman kesäkuuta ajankohtaisempana. Välissä olikin yli kuukauden bloggaustauko. Ei siihen ollut mitään erityistä syytä. Aika vaan kului ja oli kaikenlaista puuhaa. 

Lukenut toki olen ja kuunnellut äänikirjojakin, mutta niiden lisäksi olen palannut lapsuuteeni Aku Ankan kesätarjouksen myötä. Lehti kotiin kannettuna kerran viikossa on ollut mukavaa, mutta ihan parasta on ollut digipalvelu tabletilla ja Taikaviitta-taskarit. Lapset eivät ole yllättäen ole oikein innostuneet, mutta äiti onkin sitten lukenut koko rahan edestä. 

On myös ollut kiva huomata, että Aku on seurannut aikaansa. Jotenkin vielä 10v sitten, kun vanhemmille pojille otin hetkeksi, oltiin vanhanaikaisissa asetelmissa, mutta nyt tuntuu jotenkin raikkaammalta. 

Kesäkuun kirjat puolestaan näyttävät tältä.


Kesäkuun aikaan tulin lukeneeksi loppuun kaikkiaan kymmenen kirjaa. Pari painettua kirjastosta, neljä äänikirjaa ja 4 ekirjamuodossa (kaikki digimuodot Storytelista). 

Kesän alku saa minut yleensä tarttumaan vahvasti viihteeseen, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Emily Henryn Lomalla kaikki on toisin ja Ilona Tuomisen Seurustelusalaliitto ovat genrensä tyypillisiä edustajia. Henryyn tosin vähän petyin sillä väsähdin tosi nopeasti vatvomiseen ja henkilöhahmotkin saivat välillä lähinnä haukottelemaan. Tuomisen kirja puolestaan oli enemmän minun makuuni, eikä tietenkään vähiten Turku-miljöön osalta. Myös juoni oli jotenkin riemastuttavan perinteinen kostoromanssi, joka kuitenkin pysyi yllättävän hyvin kasassa ja hyväntuulisena. 

Nykykirjallisuuden edustajat Rusetti ja Kristallipalatsi muistuttivat puolestaan taas siitä, miten aina ei virkistymiseen tarvita kevyttä viihdettä, vaan myös aivojen käyttäminen tekee hyvää ja piristää oloa. Agathe puolestaan jätti minut jotenkin kylmäksi. Olihan tarina vanhan psykologin elämänvoiman virkistymisestä omalla tavallaan herttainen, mutta toisaalta oli miltei puistattavaa, miten siihen tarvittiin nuorempi nainen. En edes jaksa ruveta analysoimaan motiiveja jne... 

Tietokirjaosastolta luin kaksi täysin erilaista kirjaa. Annolan Säädyttömät : Perhe ja murros pitkällä 1800-luvulla tarkasteli Suomen muutosta sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskunnaksi kahden suvun tarinoiden pohjalta. Itkosen Teoriani perheestä on puolestaan kirjailijan kuvaus perheestään sekä kehityksestään vanhampana. Anekdootteja ja pohdintaa yhden ihmisen kokemuspohjalta. Kirja on lämminhenkinen ja kiinnostava, sekä herättelee pohtimaan myös omia kokemuksia, vaikka jokainen perhe onkin omanlaisensa yksikkö. 

Kesä on myös dekkarien aikaa. Sujata Masseyn Rei Shimura on vanha tuttu vuosien takaa, mutta sujuvasti tuo tuli kuunneltua nytkin. Japanilaistaustainen amerikkalainen Rei on mielenkiintoinen hahmo ja Japani tapahtumapaikkana minulle noin yleensä melko tuntematonta aluetta, joten jo näiden perusteella tulen todennäköisesti jatkamaan sarjan kuuntelua. Ainakin toinen osa näkyi olevan Storytelissa valmiina. 

Sinänsä on jännä, miten Sujata Massey on kirjoittanut Japaniin sijoittuvia dekkareita (ilmeisesti hänellä on sinne kuitenkin jonkunlaista taustaa) ja nyt sitten myöhemmin myös kovasti pitämiäni Intialaisesta naisasianajajasta kertovia Perveen Mistry -kirjoja, jotka ovat aivan erilaisia historiaan sijoittuvia dekkareita. 

Eppu Nuotion Hopeamedaljonki puolestaan jatkaa Raakel Oksa sarjaa ja pidin tästä kakkososasta ensimmäistä enemmän. Raakel on pikkuisen vähemmän ilmeinen ja historiallinen taustatarina saa jotenkin enemmän tilaa. Kyseessä ei varsinaisesti olekaan perinteinen "ratkaistaan rikos" kertomus vaan enemmänkin kuvaus ihmissuhteista ja miten niiden solmujen myötä voi tapahtua traagisiakin asioita. 




Nyt sitten pompitaan ja pohditaan kesälukumaratonien puutosta

Heinäkuu on ollut lomakuukausi - tänään on viimeinen virallinen lomapäiväni. Sitä luulisi siis löytyvän aikaa lukemiseen keskittymiseen, varsinkin, kun ei olla tehty mitään isompia reissujakaan. 

Olen kuitenkin levottomana päätynyt aloittamaan kirjan toisensa jälkeen. Toki tähän mennessä olen saanut loppuunkin seitsemän, mutta heinäkuussa aloitettuja taitaa olla kesken melkein saman verran. Kaikkiaan kesken on tällä hetkellä 32 kirjaa... 

Tähän mennessä minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen Minna Rytisalon Jenny Hill. Se kuvasi kovin osuvasti keski-ikäisen naisen tuntemuksia, joihin tavallaan voin samaistua monessa kohtaa, vaikken ihan noin radikaaleja muutoksia ole elämääni tekemässäkään ja mieskin on ihan toisenlainen. Pidin myös prinsessoista. 

Terhi Tarkiaisen Peto irti jatkaa Annan ja hänen vampyyriensä Vladin ja Kalman seikkailuja. Kullervo on kuollut ja Kalevalassa vietetään peijaisia.  Hukat ja vampyyrit päätyvät tukkanuottasille, mutta kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä näyttää. Tykkäsin ihan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin osasta Pure mua

Nyt minulla on luvussa mm. David Suchetin valokuva-elämäkerta ja Maggie O'Farrellin Lucrezian muotokuva


Tällä viikolla olen myös ihmetellyt, miksi jotain tuntuu puuttuvan kesästä. Sitten isäntä alkoi tehdä makrillipateeta ja tajusin. EI YHTÄÄN KESÄLUKUMARATONIA!  Herranen aika! Ei ihme, että tuntuu oudolta. 

No, loma loppuu, mutta sehän ei sinänsä estä maratoonausta vaikka viikonloppuna. Lukemista ainakin riittää. Ehkä sitä vielä jossain kohtaa elokuun aikana ehtisi. 

Ja jos satutte miettimään, miksi makrillipatee tuo mieleen lukumaratonin, niin se on ollut perinteistä maratoonausherkkua jo muutamana kesänä - se ja herneet. 
Kuva vuodelta 2015... 

15.7.2023

(Luku)päiväkirja: Rusetti ja Kristallipalatsi

Kuten aina, kirjat tulevat esiin ja valikoituvat luettaviksi ryhmissä. Niinpä nytkin luin miltei peräkkäin kaksi omalla tavallaan rakkaudesta, taiteesta ja elämän sattumista kertovaa kirjaa. Lukemisesta tosin on aikaa, niin kuin blogin kirjoittamisestakin. Ei tässä sen kummempaa ole ollut. Joskus vaan elämä tulee väliin. 

Anu Kaaja: Rusetti 
Kirjastosta 

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi 
Storytel ekirja 

Rusetti oli kirjoista hauskempi lukea. Siihen saattoi sukeltaa ja keikkua leikitellen kerronnan aallonharjalta toiselle. Kaaja kuvailee taidekokemuksiaan ja rakkaustarinoitaan, haastattelee välillä kahvilan välineitä (kuppia, asettia, servettiä jne...) ja sitten taas mennään. Maailma on täynnä kauneutta ja rumuutta, sekä niille annettavia merkityksiä. 

Kristallipalatsi ei puolestaan päästä lukijaansa helpolla vaan leikittelee takaumilla ja persoonilla. Kuka lopulta on kuka ja miten langat solmiutuvat, vai solmiutuvatko vain lukijan mielessä. Tämä kirja pitäisi varmaan lukea uudelleen, jotta voi varmistaa oman ymmäryksensä (tulkintansa?)

Molempien kohdalla huomasin nauttivani siitä, miten lukijaa haastetaan. Joutuu, ei kun, saa miettiä ja pohtia omia tulkintojaan. Varsinkin Rusetti näyttää osuvan elämässäni aikaan, jossa olen kiinnostunut muiden ajatuksista taiteen ja elämän osalta melko suoraviivaisessa muodossa. Ehkä siksi luen tällä hetkellä melkein enemmän elämäkertoja tai tietokirjoja (erityisesti historiasta) kuin kaunokirjallisuutta. Kristallipalatsi tietysti nyt vähän kärsi juuri tästä lukuvaiheestani, mutta luin sen mielelläni ja luin myös loppuun, mikä ei tällä hetkellä ole ollenkaan itsestäänselvyys. Goodreadsin mukaan minulla on tälläkin hetkellä kesken 31 kirjaa. 

Kristallipalatsissa minua houkutti myös yhden päähenkilön bloggauselämä ja se olikin kuvattu mielenkiintoisen hallitsevana. Aina välillä puhutaan siitä, miten lifestyle-bloggaus (vloggaus/grammaus) saattaa käydä raskaaksi, kun koko ajan pitää keksiä kerrottavaa ja näyttää elämänsä määriteltyjen raamien sisällä, oikealla tavalla. Eikä elämä aina toimi niin kuin yleisö haluaa. On myös tosiasia, että vaikuttajatoiminnassa ei taukoja pahemmin pidetä. Aina löytyy muuta katseltavaa ja luettavaa, jos tämänhetkinen suosikki ei vähään aikaa postaakaan. Kilpailu on oikeasti aika kovaa. Tämä näkkyykin Kristallispalatsissa hyvin, mutta tasot menevät syvemmälle. Samalla päästään miettimään identiteetin haasteita. Onko "minä" se, miksi itseni kuvittelen vai se miksi toiset minut määrittelevät ja mistä määrityksen voi löytää? Mielenkiintoista. 

Rusetissakin pohditaan omaa identiteettiä, mutta ehkä enemmän heijastuksena taiteesta tai rakastajien silmistä. Ajatuksiaei synny ilman vuorovaikutusta ja näinhän maailma kai toimii. Meitä ympäröivät viestit kohtaamisista niin elottomien kuin elollisten asioiden kanssa ja niiden pohjalta, kuvitelmiin perustuen mielemme muodostaa hauraan rakennelman, jota minäksi kutsutaan... 

Molemmille kirjoille siis vahva suositus. Rusetti sopii vallan mainiosti laiturilukemiston aivonystyrähierontaan. Kristallipalatsi vaatinee levänneen mielen jo valmiiksi. 

11.6.2023

(Luku)päiväkirja: Ateneum ja Edelfelt

Vaikuttajien kutsuvierasilta Ateneumilla. Näyttelykirja saatu.  

Jaa, että miksi minä tätä lukupäiväkirjaksi mainitsen, vaikka kävinkin museossa taidetta ihailemassa ? No, kun Edelfeltiin liittyy niin paljon myös kaikenlaista kirjallisuutta, eikä tietysti vähimmäisenä bloggari-illasta mukaamme saatu näyttelykirja. En olekaan aiemmin tuollaista lukenut, joten se nousi reippaasti lukulistan kärkeen. Näyttää mielenkiintoiselta. 

Mielenkiintoinen oli myös  keskiviikkoilta Ateneumissa. Kuulimme taustaa Edelfeltin näyttelylle ja miten tauluja on valittu seinille. Kaikkiaan näyttelyn suunnittelu kuulosti haastavalta palapeliltä, jossa sattumallakin on osansa. Jo valikoimasta pois jätetty teos nostetaan takaisin, kun tarjolle tulee sen sisar. 

Kyse on kahdesta kirjailija Elsa Lindbergin muotokuvasta, joista toiseen liittyy myös jännittävä ja romanttinen taustatarina. Saattoihan taulu yhteen kirjailijan ja persialaisen prinssin. (Tarina löytyy Ateneumin kevään lehdestä). 

Jännittävä oli myös illan toinen tarina monimutkaisesta ja yksityiskohdiltaan viimeistellystä taideväärennös vyyhdistä. Juoneen sekoitettiin oikea perhe, jolla ei ollut mitään tekemistä edes yleensä taiteen kanssa, ja tutkimuksen käänteet ansaitsivat jo oman kirjan. Manipuloituja valokuvia, väärennetty muistikirja sekä tietysti valtava määrä aitoudeltaan varsin kyseenalaisia teoksia juoksuttivat niin poliisia kuin taideasiantuntijoita pitkän aikaa. Kopla jäi lopulta kiinni ja väärentäjä (Veli Seppä) auttoi identifioimaan ainakin osan tuotteliaan uransa tuotoksista. Tarina ei kuitenkaan ole vielä päätöksessään sillä osa väärennöksistä on edelleen kateissa taidemaailman syövereissä. 

Lopuksi pääsimme tutustumaan itse näyttelyyn, jonka huoneisiin on ryhmitelty tauluja kuvastamaan paitsi taiteilijan uraa, myös hänen kansainvälisyyttään ja matkojaan. Laskimme, että kielitaitoakin Albert Edelfeltillä riitti ainakin noin 6 tai 7 kielen verran. Vaikuttavaa. Kiersin kiehtovan näyttelyn melko nopeasti, sillä palaan sinne vielä uudelleen. (Museokortti on hieno juttu).



Tässä vielä muutama mieleeni tullut kirja, joissa Albert Edelfelt on joko suoraan mukana tai osana "aikakauden kudosta" taustoituksessa. Oma kirjallinen ensikosketukseni, jonka muistan, on Kortelaisen tutkimus Edelfeltin pariisilaismallista. Virginien tarinasta ei ehkä tiedetä paljon, mutta mallien elämäntapa ja juuri tuo tuntemattomuus kertovat hyvin naisen yleisestä asemasta aikakauden taidemaailmassa. 

  • Ateneum: Albert Edelfelt (näyttelykirja)
  • Anna Kortelainen : Virginie! (tietokirja Edelfeltin mallista)
  • Maria Vainio-Kurtakko: Sovelias liitto - Kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä (tietokirja)
  • Enni Mustonen: Emännöitsijä (Syrjästäkatsojan tarinoita #3 - historiallinen romaani) 
  • Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat (tietokirja)
Nämä löysin noin äkkiseltään, mutta varmasti unohdin monta muuta (jopa itse lukemiani) 

Mitä siis lisätään listalle ?