23.6.2018

Hömppäpömppää laiturilukemistoon

Aina välillä, oli sitten kesä tai joku muu vuodenaika, on mukava lukea tarinaa, jonka tietää loppuvan onnellisesti, jossa ei yleensä ole väkivaltaa ja jonka lukeminen käy keveästi, ilman ylenpalttista keskittymistä. Minulla tällaiset kirjat ovat yleensä joko keveitä viihdedekkareita tai sitten enemmän romanttiseen kallistuvaa hömppää.

Hömppä ei muuten ole millään tavalla halveksiva termi tässä kontekstissa. Huonosti kirjoitettuja tai juoneltaan jo tapahtumattomia tai idioottimaisia kirjoja en siedä ja niitä on valitettavasti tarjolla ihan liian paljon. Minä vaadin laadukasta ja mielellään vähintään pientä hihitystä aikaansaavaa tekstiä ja juonen, jossa myötähäpeäkin pysyy siedettävissä rajoissa.

Suosikeissani parasta ovat usein värikkäin siveltimenvedoin kuvatut monipuoliset henkilöhahmot, sekä yllättävät juonenkäänteet heidän elämässään (toki lopputulema on usein vähemmän yllättävä).

Lukemani viihdekirjallisuuden voi jakaa muutamaan ryhmään:

  1. moderni ihmissuhdekirjallisuus
  2. viihdefantasia 
  3. kotoiludekkarit romanttisella viballa 
  4. historiallinen romantiikka 


Mitä unohdin tai mitä itse suosittelisitte laiturilukemistoon viihdepuolelta ? 

Historiallisen romantiikan kärkinimiä ovat listoillani tietysti Kaari Utrio, Paula Havaste ja Milja Kaunisto, joiden kirjat ovat paitsi viihdyttäviä, myös tarkasti aikakauttaan kuvaavia. Nämä ovat laiturilukemiston aatelia.

Kotoiludekkarit eli Cozy Mysteries ovat minulle aika uusi tuttavuus. Niissä yleensä omalla tavallaan "normaali" (eli ei poliisi tai etsivä) nuori nainen, joutuu vähän vahingossa ratkomaan murhia tai muita rikoksia. Monet näistä sopivat myös kohtaan kaksi eli niissä on jonkinlaisia yliluonnollisia tai fantasiaelementtejä. Viime aikoina luetuissa on erityisesti ratkottu rikoksia haamujen enemmän tai vähemmän ystävällisellä avustuksella, kuten vaikka C.C.Dragonin, Angie Foxin tai Kitty Frenchin kirjoissa. Suomenkielisiä en ole tainnut edes löytää, eli englanti rulettaa lukukielenä.

Viihdefantasiakin on yleensä rikkaampaa kuin ketä tykkää kenestä pohdintaa. Taistelut ja ongelmanratkaisu kuuluvat asiaan. Näistä viime  aikoina olen tullut tykästyneeksi erityisesti Ilona Andrewsin kirjoihin.

Meni monta vuotta ennen kuin edes tulin uudelleen tarttuneeksi suomalaiseen "normaalielämään" sijoittuvaan ihmissuhdekirjallisuuteen. Sain nuorempana jonkinlaisen yliannostuksen, kun kyllästyin vähän turhan kaavamaisiin kuvauksiin (se käy tylsäksi, kun ei ole  muita "hupielementtejä" piristämässä). Viime aikoina olen kuitenkin yllättänyt itseni nauttimassa mm. Sari Luhtasen ja Veera Vaahteran kirjoista. Erityisesti viimeksimainittu on näköjään vakiinnuttanut asemansa niin työmatkalukemistossani kuin kesän rentoutuskirjoissa.



Veera Vaahtera : Sattumalta sinun 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Anni Kajos

Karoliina on saanut viimeinkin työtä, joka saattaa johtaa vakinaiseen toimeen. Hänen tehtävänään on ryhdistää yliopiston filosofian laitos ja saada se tuottamaan niin valmistuneita opiskelijoita kuin tieteellisiä artikkeleita. Samaan aikaan hän totuttelee elämään ilman pitkäaikaista poikaystävää Villeä ja tämän moninaista sukua.

Työ ei tietystikään osoittaudu helpoksi, sillä aika stereotyyppiset filosofian laitoksen kammioihinsa piiloutuneet professorit ja muissa hommissa huitelevat opiskelijat eivät ihan helposti taivu moderniin tavoitteellisen tieteentekemisen ajatteluun. Sydänkään ei ole tottelevainen ja Ville pyörii kuvioissa mukana säännöllisesti huolimatta töissä laiskottelevan Matiaksen aiheuttamista väristyksistä.

Pieniä kiemuroita tietysti saadaan aikaisekai, mutta kaikkein tärkein saavutetaan eli elämä menee eteenpäin ja Karoliinakin oppii hiukan päästämään irti peloistaan ja epävarmuudestaan.

Sattumalta sinun on taattua Vaahteraa, mutta en tainnut pitää päähenkilöstä ihan niin paljon kuin aiemmista lukemistani kirjoistaan. Karoliina oli minulle ehkä hiukan liian angstinen ja hieman liiankin epävarma, vielä kollegoitaankin enemmän eksyksissä. Silti kirja on viihdyttävä ja äänikirjaksi varsin sopiva. Anni Kajos tekee lukijana tasaisen varmaa työtä, vaikka alkuun hieman jouduinkin hänen tyyliinsä totuttelemaan. Lopulta se kuitenkin sopi kirjaan kuin nappi silmään ja Karoliina kuulosti elävältä.

Laiturilukemistoon (tai kuunneltavaksi) Sattumalta sinun on oiva valinta, eikä vaadi liiallista keskittymistä, mutta vielä enemmän ehkä suosittelisin kuitenkin Vaahteran Kevyesti kipsissä romaania, jossa varsinkin paljon lukevat löytänevätt enemmänkin samaistumiskohteita. Rakkautta vahingossa puolestaan aiheutti taksikuskia ihmetyttäviä hihityskohtauksia Kööpenhaminaa edestakaisin suhatessani.

18.6.2018

Myrkkykeiso eli Martta-dekkari

Dekkariviikko taisi olla ja mennä minulta ohi melkein huomaamatta. Onneksi on kanssasomettajat, jotka herättelivät. Olen minä tietysti dekkareita lukenut tänäkin vuonna ja löysin jopa ihan uuden dekkarigenrenkin - vai miksi te kutsuisitte kirjaa, jossa salaperäistä katoamista selvittelee Martoissa ahkerasti toimiva rouvashenkilö ? 

Toki tätä voisi kutsua Cozy-genreenkin kuuluvaksi (onko tähän jotain hyvää suomennosta?), mutta Martta-dekkari lienee tuon alalaji. Tiedättehän, puuhakas täti-ihminen, joka on ylivertaisen hyvä huushollaamisessa tai puutarhanhoidossa ja ratkaisee siinä kitkemisen tai pullanpyörittelyn keskellä pari  murhaakin... Kaikki kunnia Martoille - arvostan suuresti heidän osaamistaan ja työtään.

Eppu Nuotio : Myrkkykeiso
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Ellen Lähde rakastaa puutarhoja ja osallistuu Marttojen avustustoimintaan. Toiminnan kautta hän päätyy lapsenvahdiksi Mirkka Kairikon perheeseen, äidin lähdettyä viettämään omaa aikaa mökille. Jostain kumman syystä hän ei sitten kuitenkaan palaakaan kotiin ja katoamisajan pidentyessä alkavat muutkin kuin Ellen haistamaan palaneen käryä.

Pidin Myrkkykeisosta kovasti. Ellen Lähde onnistuu olemaan puuhakas, muttei ärsyttävä. Ylilyönneiltä vältytään myös sattumien ja ajatuskuvioiden osalta. Uskottavuuden tuolle puolen ei astuta kuin ehkä välillä piirun verran viivan yli. Lisäksi Ellenin apulaisena toimiva teinipoika on varsin hellyttävä, eikä hänen elämässään pyöriville miehille voi kuin vähän nauraa. Hyvä Ellen! Kyllä nainen voi vähän vanhempanakin olla aktiivinen ja pyörittää miehiä melkein huvikseen. 

Muutenkin kirjan parasta antia ovat ihmiset alkaen päähenkilöstä ja päätyen kadonneen pieneen pikkutyttöön ja nahjusmaiseen puolisoon. Eikä pahistakaan lopulta arvaa ihan niin helposti kuin jossain kohtaa kuvittelin, vaikka olihan tuo sitten ihan lopulta looginen valinta. 

Kaikkiaan siis mukava kesädekkari luettavaksi vaikka seuraavalla kesälukumaratonilla (7.7.) - Eilenkin oli maratonpäivä, mutta siihen en ehtinyt mukaan. Katsotaan, miten käy heinäkuussa, mutta laittakaa tekin se jo kalenteriin. 



Tässä vielä muutama kesädekkariehdotus alkuvuonna lukemistani : 

Agatha Christie: Vaarallinen talo - yksi ehkä eniten pitämistäni Christeistä, jossa Poirotiakin pistetään vähän halvalla. Äänikirjana oikein hyvää kesäviihdettä. 

Alan Bradley : Flavia-sarja - Minulla on kaksi osaa vielä bloggaamatta.  Sarjan edetessä tahti ehkä pikkuisen väsähtää, mutta kyllä nämä kesädekkareista menevät. 

Timo Sandberg: Mustamäki  - historiallista dekkaria kansalaissodan jälkeisiltä ajoilta. Hyvin kirjoitettua ja äänikirjana varsin kuunneltava. 

David Lagercrantz : Tyttö, joka etsi varjoaan - Millenium-sarjaan taas jatkoa. Tämän kuuntelin mielelläni ihan vain siksi, että Lisbeth Salander on niin tosi "badass"

Anniina Tarasova : Venäläiset tilikirjani - Virkistävän erilainen dekkari venäläisestä bisnesmaailmasta. Lähenee myös chick litiä, sen verran kepeästi kirjoitettu. Erittäinkin sopiva kesälukemiseksi laiturinnokkaan. 

C.C.Dragon : Deanna Oscar paranormal mystery -sarja - Hulvaton sarja murhaajia telepatialla ja haamujen näkemisen avulla jahtaavasta nuoresta naisesta. Jos luet englanniksi ja kaipaat hauskaa, kepeää ja kuitenkin jännää luettavaa, niin tämä sarja on oiva ehdokas kesälukulistalle. Omiaan lomalle, kun on aikaa lukea muutama osa peräkkäin. 

P.D. James : Dalgliesh ja kuolema - Tämä on minulla vielä kesken, mutta jo nyt parin tunnin kuuntelun jälkeen tiedän, että dekkariklassikko on klassikko myös äänikirjana. Tämä on minun kesäkirjani niinä harvoina hetkinä, kun ehdin rauhassa kuuntelemaan. Saa nähdä kumpi loppuu ennen - työt ennen lomaa vai Dalgliesh... 

17.6.2018

Kesäkatsausta ja keittiöremppaa

Tänä vuonna kesä tuntuu jo kestäneen ikuisuuksia. En minä valita. Nämä kelit ovat olleet balsamia muutaman edellisenä kesänä aurinkoa epätoivoisesti kaivanneelle mielelleni. Onkin muuten kumma, miten sitä vanhetessaan alkaa huomata auringon puuttuvan. Olivatko lapsuuden ja nuoruuden kesät oikeasti niin paljon aurinkoisempia, vai kasvaako valontarve iän myötä ?

Eikä kesäloma ole vielä edes alkanut! Vielä kolme kokonaista työviikkoa ennen kuin voi pistää läppärin kiinni ja työpuhelimen reppuun odottamaan. Noihin kolmeen viikkoon mahtuu vielä vuoren verran tekemistä, mutta en minä valita (ainakaan kovin paljon). Toki sitä olisi kiva niinsanotusti laskeutua lomaan vähitellen tahtia hiljentäen, mutta loman saapuminen kai on tärkeintä ? Vaikka siihen sitten tipahtaisikin totaaliromahduksella?

Töitä on tosiaan taas riittänyt, kuten blogin hiljaisuudesta kai on voinut päätelläkin. Lisäksi (kun ei vissiin ollut tarpeeksi tekemistä) aloimme suunnittelemaan keittiöremonttia. Päätin kerrankin tehdä asian kunnolla, eli nyt on kuvia ja suunnitelmia hiottu huolella ja pieteetillä. Olen muistuttanut itseäni impulsiivisten päätösten vaaroista ja onhan suunnittelu tietysti myös hauskaa puuhaa.

 Tällä hetkellä on vastakkain kaksi vaihtoehtoa, jotka totta puhuen kyllä jostain kumman syystä muistuttavat rakenteellisesti toisiaan todella paljon. Eroa on lähinnä värimaailmassa ja liesituulettimessa...



Kumman ottaisi ? 

Vaaleanharmaan ja valoisan peruskeittiön vaiko antrasiittiovet ja vaaleaa puuta? Vaikea päätös. Jälkimmäinen on enemmän chic ja aikuismainen, mutta ensimmäinen taas ainakin kuvissa toisi pimeään keittiöön enemmän valoa.

Tässä muuten huomataan teknologian vaikutus myyntitilanteissa. Toisen toimittajan suunnitteluohjelma on selkeästi kuviensa suhteen parempi, värit ja valot toistuvat selkeämpinä. Toisaalta käy mielessä myös, voiko tunnelmaan luottaa. Meidän keittiöömme ei tule samalla tavalla valoa ikkunasta kuin kuvissa...

Toisen toimittajan kuvat taas ovat liian harmaita, enemmänkin rakennekuvia, mutta heidän kaupassaan on mahdollisuus makustella keittiötä virtuaalitodellisuuden avulla. Se onkin ehdottoman hyvä tapa tarkastella suunnitelmaa, sillä keittiöelementtejä pääsee kiertelemään, jolloin huomaa monta kuvissa helposti huomaamattomaksi jäävää juttua. Paitsi ne värit eivät taaskaan toistu oikein. Heidän onnekseen juuri nuo värit olivat kaupassa näytekeittiössä, muuten olisin hylännyt vaihtoehdon samantien.

Saa nähdä, miten käy. Pian pitäisi tehdä päätöksiä, jos haluamme remontin käyntiin heti kesälomien jälkeen...

15.6.2018

Samassa liemessä ja parsa-perunafrittataa

Voiko tämän kauniimpaa väriä ollakaan ? 
Tänä keväänä on ruoanlaitosta pitäviä hemmoteltu oikein urakalla aivan mahtavilla keittokirjoilla. Eikä pelkästään kirjoilla, vaan alkuvuonna televisiosta sai seurata myös pitkästä aikaa kiinnostavaa ja (harvinaista herkkua) kotimaista ruokaohjelmaa.

Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin Samassa liemessä nousi nopeasti minun ja kuopuksen lempiohjelmaksi, joka tallennettiin ja josta Toto valitsi viikolle ruokaohjeita kokeiltavaksi.

Ei siis liene ihme, että hankin sarjaan liittyvän keittokirjan aika nopeasti sen ilmestyttyä (varsinkin, kun sain alennusta kustantajan kirjallisessa illassa). Hankinta ei ollut turha. Jotenkin tuo rento ja huoleton kokkaus sopii meidän kiireiseen elämäämme.  Ohjeet eivät yleensä ole työläitä ja niitä saa kivasti yhdisteltyä muuhunkin kokkausinspiraatioon.

Erityisesti kirjasta löytyvät muutamat kastikkeet, ovat päätyneet riisikulhojen ja salaattien mausteiksi säännöllisin väliajoin, mutta toki muitakin reseptejä on tullut kokeiltua.  Punajuurihummus, Dukkah-lohi, sobasalaatti, riisisalaatti ja sen "confit de canard" ovat vuorollaan komistaneet ruokapöytäämme ja huomaan selailevani kirjaa inspiraation puutteesta kärsiessäni.

Inkiväärinen riisisalaatti ja rapsakkaa ankkaa 
Kirja toimii mainiosti ihan itsenään ja sen kuvat tuovat esiin sen saman kesäisen tunnelman, joka koukutti Toton television ääreen. Kreetta Järvenpään kuvat ovat kauniita ja eniten pidin alun tunnelmakuvista. Niitä olisi saanut ripotella joukkoon enemmänkin.

Tarinointia olisi kirjasta ollut kiva lukea vielä lisää, sillä molemmilla tekijöillä riittää varmasti paljon ruokamuistoja jaettavaksi. Toki jotain kirjasta löytyykin ja tv-sarja vielä täydentää, mutta kuitenkin.

Kaikkiaan Samassa liemessä on lunastanut kevään aikana paikkansa ruokakirjahyllyssäni yhtenä eniten käytetyistä opuksista ja useampi resepti päätynee toistuvasti ruokalistalta löytyviksi kotiklassikoiksi. Ainakin Dukkah-lohta on syöty meillä jo ainakin viisi kertaa... Vahvat ja vaihtelevat maut takaavat sen, ettei kirjan resepteihin kovin helposti kyllästy.

Samassa liemessä kirjan reseptejä voi myös soveltaa. Trendikkäästi lähes jokaisesta viime aikoina julkaistusta keittokirjasta löytyvä hummus taipuu moneksi, samoin salaatit ja kastikkeita voi tietysti valutella melkein mihin vaan. Perinteinen frittatakin saa näiden naisten käsissä trendileiman ja minäkin tietysti sitten tein oman versioni - tekohetkellä sopivasti kauppaan saapuneista vihreistä parsoista.

Kylmäsavulohi ja parsafrittata - toimii 
Parsa-perunafrittata

muutama vihreä parsa
5 keitettyä perunaa
(1rkl Dijon siemensinappia)
suolaa, pippuria
10 kananmunaa
(parmesaaniraastetta)

Kiehauta kattilassa vettä ja laita trimmatut parsat muutamaksi minuutiksi kiehumaan. Nosta nopeasti kylmään veteen.

Laita uuni lämpiämään 160 asteeseen.

Sekoita keskenään kananmunat, suola, pippuri ja sinappi. Sinappi ei ole pakollinen.

Vuoraa vuoka (korkeareunainen, ei liian iso) leivinpaperilla.

Kaada hieman munaseosta pohjalle ja lado siivutettua perunaa päälle tasaisesti. Kaada loppu munaseos päälle ja asettele lopuksi puoliksi leikatut parsat pinnalle. Voit halutessasi ripotella päälle vielä parmesaaniraastetta. (En laittanut tällä kertaa)

Laita uuniin noin 40min ajaksi. Nosta pois ja anna jäähtyä haaleaksi ennen tarjolle asettamista.

10.6.2018

Mitäs tässä...

On työmatkoilla kauniitakin hetkiä - Pariisin auringonnousu 
Aika kuluu, kesäkin oli ja meni (ainakin kelin puolesta) - ehkä on vielä edessä encore. Minä huomaan unohtaneeni uudenvuodenlupaukseni työtahdin järjellisestä tasosta. Kuin varkain ovat tuntimäärät kasvaneet, harrastukset jääneet ja flunssa pesiytynyt krooniseksi merkiksi levon tarpeesta.

Perjantaina kävin lääkärissä. Sain antibiootit ja saarnan sairasloman tarpeudesta. Palasin kotiin ja pistin kuulokkeet korviin. Musiikkia? Äänikirja? No, eihän toki. Muutama puhelinpalaveri siinä hujahti ja samalla tuli valmisteltua maanantain lentoliput työmatkalle. Kesälomaan on vajaa kuukausi.

Kirjojakaan en ole lukenut, siis kokonaan. Meno on lipsunut pahasti kirjahyppelyn puolelle. Onneksi toukokuun listä näyttää oivalta, vaikka jotain kai kertoo, että kirjoitaan toukokuun luetuista kesäkuun 10. päivä...


Toukokuussa luinkin peräti 12 kirjaa. 

Listalta löytyy peräti 5 äänikirjaa ja 6 e-kirjaa. Painettuja sain loppuun peräti yhden ja sekin oli keittokirja. Keleihin sopivasti laitettiin jäätelökone hommiin ja Jäätelökirja tuli tietysti luettua kannesta kanteen pariinkin kertaan, niin minun kuin poikien.

Haukilahden rannan kivitaideteoksiakin ehdittiin ihailemaan
Äänikirjoista peräti kolme kertoo Puluboin ja Ponin seikkailuista. Toto on tykästynyt Veera Salmen kirjoihin oikein tosissaan ja parhaillaan mietin, mitä oikein seuraavaksi...

Muuten äänikirjat olivat lennoilla hyvänä ajankuluna (kävin toukokuussa Pariisissa ja pari kertaa Köpiksen kautta Etelä-Ruotsissa). Varsinkin sitten, kun sain hankittua uudet kuulokkeet lentokentän elektroniikkaliikkeestä. Yhdet piuhalliset ja yhdet Bluetoothilla. Taas kelpaa kuunnella.

Työmatkoilla lukeminen menee perinteisesti kevyemmällä linjalla, joten lukulistan sisältö ei liene yllätys, hömppää ja dekkaria.

Veera Vaahteran Sattumalta sinun ja Agatha Christien dekkari Vaarallinen talo olivat oivaa kuunneltavaa lentokoneessa ja taksien takapenkeillä.



Lisää hömppäfantasiadekkaria ja vähän sentään muutakin

Kesä on aikaisessa tänä vuonna 
Työtahti kiristyi huhtikuusta lähtien tasaisesti, joten toukokuussa mentiin paljon kevyellä. Löysin taas uuden hömppäfantasiadekkari - sarjan, joka huvitti mukavasti. Angie Foxin Southern Spirits sarjassa petollisen sulhasen vuoksi vararikon partaalla keikkuva Verity kaataa vahingossa entisen gangsterin tuhkat ruusupuskaansa ja saa sukutaloon seurakseen vähän rasittavan haamun. Sitten on tietysti kaikenlaista pelottavaa ja rikollista ja lisää kummituksia. Varsin viihdyttävää ja toukokuussa viihdyin kolmen kirjan verran.

Hyvin viihdyin myös Eppu Nuotion uuden dekkarisankarittaren parissa. Ellen Lähde on vähän iäkkäämpi Martta, jonka auttamishalu laajenee perinteistä kodinhoitoa ja lapsenvahtitointa laajemmaksi esim. Kadonneiden henkilöiden ja murhan selvittelyyn. 

Myös Alan Bennettin Epätavallinen lukija oli herttainen, vaikkakin myös pikkuisen pistelevä kuvaus lukemaan ryhtyvästä kuningattaresta.  Kyun-Sook Shinin Jään luoksesi edusti toukokuun listallani vähän vähemmän kevyttä tyylilajia. Kertomus nuorista Korean opiskelijalevottomuuksien aikaan ja traagisten tapahtumien vaikutuksista tuleviin aikoihin oli mielenkiintoinen ja vei minut mukanaan aikaan ja paikkaan, joista en ole oikein tainnut ennen lukeakaan.


Entäs nyt ? 

Tocan ruoat olivat upeita!
No, blogattavaa tietysti olisi vaikka kuinka paljon rästissä, mutta lukeakin pitäisi. Kauhukseni huomasin, etten ole tässä kuussa saanut vielä luettua kuin kaksi kirjaa. Toton kanssa kuunneltiin loppuun Puluboin ja Ponin komerokirja ja keittokirjana nautiskelin Taikinakirjan eli Mari Moilasen uusimman (siitä pian lisää, kunhan ehdin jotain reseptiä kokeilemaan).

Toukokuun kohokohtana muuten olivat Taikinakirjan julkkarit Toca-ravintolasta, joihin ajoin taksilla suoraan lentokentältä. Onneksi ajoin, sillä leivonnaisten pohjalta inspiroituneet ruokalajit olivat aivan upeita ja seura tietysti ihan mahtavaa!

Kirjoja on kesken luvattoman pitkä lista, eikä edistystä oikein meinaa tapahtua, kun hyppelen tarinasta toiseen. Ehkä kesäkuussa saan edes kuunneltua edes äänikirjoja. Näyttää nimittäin siltä, että olen työreissuilla harva se viikko kesälomaan saakka... lentokoneistumista tiedossa siis.


27.5.2018

Sandra

Minun kuulokkeeni ovat rikki - kaikki! Jonkunlainen katastrofitilanne tämäkin. erityisesti minua kismittävät syksyllä ostamani Samsungin bluetooth-kuulokkeet, jotka olivat yleensä käyttämiini nähden aika kalliitkin. Nyt ne vaan eivät lataudu, eivät sitten millään. Pahus vieköön! (ja mielessä muutama vähän vahvempikin ärräpää).

Myös viimeisetkin piuhakuulokkeet sanoivat työsopimuksensa irti, joten olen äänikirjojen suhteen pannassa. Jos muita on paikalla, kuuluu meillä heti mutinaa ylimääräisestä äänestä tai meteli ympärillä estää oman ymmärryksen. Minähän en käytännössä ole koskaan yksin kotona, joten nyt voin vain muistella kevään aikana kuuntelemiani äänikirjoja.

Hyviä kuulokesuosituksia otetaan vastaan! 

Huomasin, etten ole myöskään kirjoittanut blogissa mitään tästä historiallisesti ajankohtaiseen kauteen sijoittuvasta kirjasta. Itse asiassa rästissä taitaa olla useampikin luettu opus, mutta aloitetaan nyt Sandrasta.

Heidi Köngäs : Sandra 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sandra kertoo nimikkohenkilönsä tarinan. Elämä näyttää olevan mallillaan Sandran ja Jannen ahertaessa torpan töissä, lasten kirmatessa ympärillä. Sitten lähtevät punaiset ja valkoiset sotajalalle. Kyläyhteisö jakautuu kahtia ja entiset naapurit muuttuvat vihamiehiksi.

Kertojia kirjassa on kolme. Tarina lähtee alkuun, kun Sandran tyttärentytär löytää vuosien varrella kirjoitetut muistiinpanot. Päiväkirjaksikin noita kai voisi sanoa, mutta merkinnät ovat pääasiassa lyhyitä. Mistäpä sitä torpparinvaimo olisi aikaa kirjoittamiseen ottanut? Sandran lisäksi menneisyyden äänenä on hänen kälynsä, joka palveluspaikoistaan saa tapahtumiin vähän toisenlaisen näkökulman. Kertojaratkaisu on historiallisessa kuvauksessa toimiva, mutta tyttärentyttären ääni jää vähän irralliseksi. Toki tarkoituksena on voinutkin olla näyttää aikojen muuttuneen. Työttömän näyttelijän haasteet tuntuvat kovin heppoisilta Sandran selviytymisurakan rinnalla.

Minulla kesti tämän kirjan kuuntelu yllättävänkin kauan. Teksti on sujuvaa, henkilöhahmot rakastettavia ja hyvin kuvattuja, mutta tarina jotenkin turhan tuttu. On julmuutta, köyhyyttä, sinnittelyä ja onnen pilkahduksia. Kansalaissodasta on hyvä puhua ja sen moninaisiet syyt ja näkökulmat muistaa, jotta sitä ei enää tapahtuisi täällä, ja jotta jotenkin voisimme edes yrittää ymmärtää samanlaisesta tilanteesta tänne tulevia. Aikakaudesta lukeminen kuitenkin tuntuu minulla nyt jotenkin tökkivän. Ehkä kaavaan turtuu, mutta vaikea sitä kai on kirjailijoiden muuttaakaan. Varsinkin naiset (ja lapset) kun tuppaavat noissa oloissa kärsimään ilman mitään osallisuutta tapahtumiin ja "veli veljeä vastaan" -asetelma tuottaa tuskaa ja kärsimystä puolesta riippumatta.

Kaikkiaan siis sinänsä mielenkiintoisesta aikakaudesta hyvin kirjoitettu kirja, joka kuitenkin jostain syystä jäi minulle etäiseksi. Enkä edes oikein osaa sanoa miksi. Heidi Köngäkseltä olen lukenut myös hänen kirjoittamansa Hertta Kuusisen elämäkertaromaanin, josta pidin valtavasti. Siinä oli omalla tavallaan tuttuun tarinaan saatu tuoreutta ja näkökulmaa, joka Sandrasta jotenkin jäi uupumaan.

26.5.2018

Jään luoksesi

Olen todella huono lukemaan aasialaista kirjallisuutta. Kuitenkin sellainen aasialaiseksi mieltämäni vähäeleinen, mutta vähän oudolla tavalla vinksahtanut tyyli  kiehtoo  mielikuvitustani. Haruki Murakami kai minulla ensimmäiseksi tulee mieleen, tai sitten Rei Shimuran dekkarit, eikä nyt viimeiseksi lukemani Kyun-Sook Shinin kirjakaan ehkä ole kaikkein tarinaltaan ja henkilöhahmoiltaan kaikkein suoraviivaisin.

Kyun-Sook Shin: Jään luoksesi 
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Ollaan 80-luvun Koreassa, jossa opiskelijamellakat ja levottomuudet ovat jokapäiväisiä, eikä opiskelijoista kukaan muistakaan, millaista normaali elämä olisi. Jung Yoon suree äitiään ja yrittää saada opintojaan uudelleen alkuun. Hän tutustuu kahteen muuhun kirjallisuuden opiskelijaan ja yhdessä he kävelevät kaupunkia ristiin rastiin jonkin tuntemattoman ja tiedostamattoman perässä.

Jokin on heissä jokaisessa kuitenkin rikki ja normaaliuden illuusio tuntuu hajoavan runouden ja kyynelkaasun sumuun. Katoavat ihmiset, traagiset kuolemat ja selvittämättä jäävät tarinat eivät jätä rauhaan ja onnen mahdollisuus pakenee käsistä.

Vuosien kuluttua Jung Yoon saa puhelun, joka tuo kaikki tapahtumat taas tuoreena mieleen. Nuorten elämään ja ajatteluun vahvasti vaikuttanut kirjallisuudenprofessori on kuolemaisillaan.

Tarina aukeaa kohtaus kerrallaan. Alussa emme tiedä mitään, mutta vähitellen aiemmat tapahtumat tulevat päivänvaloon ja niiden jälkeensä jättämät arvet näkyvät selkeämmin. Mikä tuntui vain oudolta, onkin traagista. Koruton kerronta ei korosta traagisuutta, sen huomaa oikeastaan vasta jo luettuaan ohi,

Minulle sopii tuollainen vähän verkkainen ja kuvaileva kerronta. Näennäisesti tasaisesti väreilevän pinnan alla kuohuu niin opiskeilijoiden mielissä kuin kaupungilla. Historian osalta 80-luvun Korea oli täysin uusi tuttavuus. En ollut ollenkaan tietoinen ihmisten katoamisesta ja opiskelijamellakoista. Ehkä olen joskus koulussa historian tunneilla kuullut, mutta autuaasti sittemmin unohtanut, mutta luulenpa sekä maan ja ajanjakson ilmenneen koulussa vain korkeintaan sivulauseissa. Siksikin tarina oli mielenkiintoinen.

Hivenen minua ärsytti henkilöhahmojen hiljainen dramaattisuus, mutta sellaisia kai nuoret ovat yleisestikin ja ehkä traagisten tapahtumien jälkeen entistä enemmän. Toki tämä on myös piirre, jonka jotenkin yhdistän myös erityisesti Aasialaiseen (mikä kamala yleistys, ehkä eniten kuitenkin Japaniin) kerrontaan. Sellainen posliinipinta, jonka alla kiehuu. Vieno hymy silmien itkiessä verikyyneliä. (Kuka tässä nyt onkaan dramaattinen?)

Kolme opiskelijaa ystävystyy, mutta ystävyyteen sekoittuu tahallista tunteiden piilottelua ja reaktiot ovat samalla sekä torjuvia että epätoivoisesti luokseen pyytäviä, hyväksyntää hakevia. En tiedä, ehkä nuoruus oli sellaista minullakin. Hämärästi muistan jotain.

21.5.2018

Jäätelökesä! Passioserbetti vie kielen mennessään

Tuossa jokin aika sitten kehuskelin, miten tein keittokirjalöytöjä. Green Kitchen -kirjat ovat toki aivan ihania, mutta välillä tarvitaan myös jotain makeaa ja syntistä. Tämä kaupanpäällisiksi saavani kirja hoitaa homman varsin oivasti.

Eliq Maranik : Jäätelö - viileitä herkkuja jokaiseen makuun 
Kaupanpäällinen kirjaostoksilla 

Maranikin kirja lähtee aikalailla peruasioista. Mitä on jäätelö, miten sitä voi valmistaa myös kotioloista, millaisia aineksia tarvitaan ? Kirjasta löytyy vastaus moneen mieltä mahdollisesti jäätelönteossa askarruttaneeseen kysymykseen.

Resepteissäkin lähdetään perusteista. Ensin tehdään ihan vain vaniljajäätelöä, suklaajäätelöä ja muita perusmakuja. Vähitellen siirrytään myös sorbetteihin ja serbetteihin ja jäätelöpuikkoihin. Lopussa puhutaan lisukkeista.

Mikään terveyskirja ei ole kyseessä. Jäätelöissä on reilusti sokeria ja kermaa ja kananmunia, paitsi niissä, joihin noita aineksia ei alunperinkään ola tarkoitus sekoittaa. Oli itse asiassa virkistävää lukea kirjaa, joka ei yrittänytkään seurata kaikessa vallitsevaa terveystrendiä.

Varsinkin teinipoikia herkut tietysti kiinnostavat. Kirpusta on viime aikoina kehkeytynyt, paitsi oiva grillimestari, myös jäätelöiden tekemisestä innostunut nuorimies. Viime kesänä huusholliin hankittu jäätelökone on saanut pyöriä tänäkin kesänä jo useampaan kertaan. Kirjasta valikoitui ensimmäiseksi kokeiluksi ruskistetulla sokerilla maustettu kermajäätelö (ihan unelma), sitten äiti halusi sitruunaserbettiä ja nyt sitten jo vähän sovellettiin.

Kirjojen ohjeet ovat selkeitä, herkullisia ja varsin hyvin sovellettavissa. Ei yhtään hullumpi opus siis  kirjahyllyyn. Luulenpa, että tästä tulee olemaan iloa vielä moneen kertaan.


Sovelluskokeilumme oli tällä kertaa passioserbetti, jonka tein mukaellen sitruunaserbetin ohjetta. Serbettihän eroaa sorbetista siinä, että sekaan laitetaan hedelmien tai marjojen lisäksi myös maitoa. Varsinkin passiohedelmän kirpakkuutta pieni määrä täysmaitoa sopi taittamaan erinomaisesti.

Lisäksi pitää hehkuttaa noita Maku Kitchen laseja, joiden tuplapinta piti jäätelönkin kylmänä huolimatta illan lämpimästä kelistä ja kuvausessiosta.



Kotona tehty passioserbetti 

14 passiohedelmää

2,5dl sokeria
2,5dl vettä
3 rkl glukoosisiirappia

2,5dl täysmaitoa

2,5dl passiomehua (tai miten paljon noista hedelmistä nyt saa irti)

Leikkaa passiohedelmät puoliksi ja kaavi hedelmäliha siemenineen tiheään siivilään. Hiero siemeniä siivilää vasten kulhon päällä niin, että mehu valuu kulhoon talteen.

Sekoita kattilassa sokeri, vesi, glukoosisiirappi ja passiohedelmän siemenet. Kiehauta ja anna sitten seistä ja maustua vartin verran. Siivilöi. Jäähdytä sokerisiirappi jääkaappikylmäksi ja laita myös passiomehu jääkaappiin.

Sekoita keskenään hedelmämehu, sokerisiirappi ja maito. Huomaathan, että maito erottuu hieman, mutta ei hätää, seos kuuluukin vielä surrata sileäksi sauvasekoittimella.

Kaada seos jäätelökoneeseen ja anna surrata pehmeäksi jäätelömassaksi. Kaavi pakkasrasiaan ja laita pakkaseen odottamaan käyttöä. Nosta jääkaappiin vähän pehmenemään 10-15 min ennen tarjoilua.


p.s. niitä terveellisempiä jäätelövaihtoehtoja voi lueskella sitten vaikka tästä jäätelökirjasta... 

19.5.2018

Grilli kuumana

Tuli kesä, tai ainakin kesäkeli. Tuntuu oudolta laittaa shortsit jalkaan ja istua illatkin pihalla, tai lähteä rantakävelylle, kun yhdeksän jälkeen on vielä valoisaa.

Samalla kun kelit lämpenivät alkoi myös töissä se viimeinen rutistus ennen kesälomia. Kiirusta pitää, mutta auringon voimalla jaksaa - ja grilliruoan. Meillä on Kamado kuumentunut jokaisena päivänä, jolloin vähänkin ehditään viivähtämään terassilla. Käytännössä siis viikonloppuisin, mutta jo nyt on Kirpusta kehkeytymässä varsinainen grillimestari ja äidin marinadit ovat löytäneet tämän vuoden sävynsä (Gochuan tahnaa ja seesamia tuntuu olevan kesän teema).

Viime vuonna pihalle hankittu Kamado on osoittautunut nappi-investoinniksi. Yhdellä brikettilämmityksellä sen kanssa saa kunnon pöhinät useamman tunnin grillaukseen - ja mehän grillaamme.

Hampurilaisia, ribsejä ja jopa pizzaa on Kamadostamme tänä kesänä nosteltu ruokapöytään. Nokkospizza teki kauppansa, mutta eipä mikään muukaan grillin kautta kierrätetty herkku ole bioroskikseen päätynyt.

Sinänsä hauskaa, että suurimmaksi herkuksi ovat nyt nousseet aina ja ikuisesti meillä grillaukseen kuuluneet kasvikset eli lähinnä kesäkurpitsa ja munakoiso.  Jonkunlainen oivallus siinä tuli koettua.

Jostain syystä vasta nyt tajusin tehdä italialaisittain antipasti-tyyppisellä kastikkeella höystetyn kasvissekoituksen. Ensin kyseessä oli jämäkasviksien hyötykäyttö, mutta tänään kyllä grillattiin pari ylimäräistä kesäkurpitsaa ja munakoisoa, että saatiin antipasti-maustumaan ihan seuraavienkin päivien herkuttelua silmälläpitäen.

Olenhan minä antipasti-kasviksilla herkutellut kerran jos toisenkin, mutta kotona ei ole tullut niitä tehtyä koskaan. Nyt en voi kuin ihmetellä, miksi ?

No, tästä se sitten alkaan. Tästä kesästä taitaa meillä tulla varsinainen antipastikesä ja mikäs siinä. Helppoa, herkullista eikä edes kamalasti kukkaroa rasittavaa herkkua on aina kiva tehdä ja tarjota.

Parasta grillauksessa on kuitenkin perheen kanssa vietetty aika. Kun kaikki osallistuvat (tai ainakin kiireltään paikalle ehtivät) niin työt eivät kasaannu ja koko grillaukseen käytetty aika on ennemminkin iloista yhdessäoloa kuin peruskokkausta. Tätä lisää, kunhan kelit sallivat. Alku on ainakin kesällä lupaava.

Antipasti Kamadosta 

Toki kasvikset voi kypsentää vaikka uunissa paahtaen, mutta kyllä hiiligrillissä sentään tulee ihan oma sävynsä.

Homma siis aloitetaan grillaamalla kesäkurpitsaa ja munakoisoa (sekä tietysti kaikkia  muita haluamiasi kasviksia). Tämä on myös erinomainen tapa käyttää grillibileiden jämäkasvikset.

Sitten sekoitetaan kastike.
1dl valkoviinietikkaa, vajaa desi oliiviöljyä, suolaa, pippuria, chiliä myllystä, loraus balsamicoa ja ripaus sokeria. Maista!

Kuumat (tai kylmät) grillikasvikset pilkotaan ja sekoitetaan kastikkeen kanssa. Lisätään isot kouralliset basilikaa ja persiljaa silputtuina, sekä kirsikkatomaatteja puolitettuina. Sekoitetaan. Annetaan vähän maustua ja  nautitaan heti tai seuraavana päivänä tai sitä seuraavana, pidemmälle ei varmasti riitäkään, jollet ole tehnyt saavillista.

9.5.2018

Epätavallinen lukija

Minulla löi nyt päälle pahemmanlaatuinen valkoisen paperin kammo. Tein nimittäin sen virheen, että aloitin blogiartikkelin kirjoittamalla otsikon... sitten tapahtui jotain, joka vei minut pois koneen vierestä. Loppu jäi sitten ihan valkoiseksi eli en saanut kirjoitettua yhtään mitään. Avasin postauksen muutamaan kertaan, mutta tekstiä ei syntynyt sanan sanaa.

Eikä kirjassa ollut mitään vikaa - se oli oikein mukava hyvänmielen luettava.

kuva: Basam Books

Alan Bennett: Epätavallinen lukija 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Tässä kirjassa kuningatar vähän sattumalta päätyy linnan pihalla vierailevaan kirjastoautoon ja lainaa pari opusta alamaisiaan rauhoittaakseen ja miellyttääkseen. Siitä alkaa tutustuminen aivan uuteen maailmaan, joka vähitellen imaisee hallitsijan kokonaan mukaansa.

Kuningattaren lähimmät alamaiset eivät asiasta tietenkään pidä. Toisaalta hallitsijaa on helpompi kuljetella paikasta toiseen, kun hän ei koskaan enää pitkästy. Toisaalta kirjoista tulee outoja ajatuksia ja hänen korkeudestaan on tulossa varsin arvaamaton, lukujen loppuunlukemisen aiheuttamista aikataulumyöhästymisistä johtuvasta harmista puhumattakaan... Välillä käyttöön otetaan vähän likaisetkin keinot, jotta häiriötoimonto saataisiin loppumaan.

Kirja on herttainen ja paljon lukeva samaistuu kyllä kuningattaren tuntemuksiin. Toisaalta ylellisyyden keskellä elävää ikonia käy vähän sääliksi. Ei lainkaa omaa aikaa, ei oikeutta omiin ajatuksiin ja muutenkin ympärillä pyörivät päällepäsmärit ovat suoraana sanottuna aika raivostuttavia. Itse olisin varmaan hetitänyt heitä kirjalla jo muutamaankin kertaan.

Nopelukuinen ja viihdyttävä kirja kuningattaren lukuharrastuksesta oli leppoisaa välilukemista. Sillä saisi varmasti vaikka lukujuminkin liikkeelle, vaikka tästä nyt vähän kirjoitusjumia aiheutuikin, mutta se ei taitanut varsinaisesti olla kirjan vika.