10.12.2017

Piparijäätelöä ja puolukkasiirappia


Itsenäisyyspäivän kunniaksi laitettiin meillä kesällä hankittu jäätelökone taas tositoimiin. Piparijäätelö teki kauppansa ja sen täyteläistä makeutta leikkasi ihanan kirpakka puolukkasiirappi. Erilaiset makusiirapit käyvät myös joululahjaksi, varsinkin suloisiin lasipulloihin valutettuina ja nauhoilla koristettuina.

Muutenkin itse tehdyt lahjat ovat niitä kaikkein parhaita. Tässä materiaa täynnä olevassa maailmassa itse tehdyt syötävät lahjat puolestaan puolustavat paikkaansa jo senkin takia, että niiden jäljiltä ei kenenkään koti täyty enempää turhasta tavarasta. Mitä nyt voi vatsa valittaa liiallisesta herkuttelusta.

Puolukkasiirapin ohjeen muokkasin Taru Vihavaisen Syötävät lahjat -kirjan kesäisestä mansikkasiirapista. Hyvin toimi.

Taru Vihavainen : Syötävät lahjat 
Kirjoittajalta itseltään saatu 

Syötäviksi lahjoiksi voi toki tehdä kaikenlaista omaan repertuaariin kuuluvaa herkkua, mutta aina välillä on kiva saada uusiakin ideoita - tai muistutusta niistä vanhemmista.

Syötävät lahjat käsittää monenlaista tuomiseksi kelpaavaa kakuista ja pikkuleivistä kermalikööriin ja mausteseoksiin. Kyllä näillä ideoilla jo yhden joulun selvittää.

Alkuun lukijalle tarjoillaan ohjeistusta mm. siihen, miten kauan syötävät lahjaksi vietävät säilyvät ja miten niitä kannattaa pakata. Sitten hypätään erilaisiin lahjaryhmiin.

Kakut ja makeiset ovat tietysti perinteisiä vietäviä ja erityisesti noista jälkimmäistä olen tosiaan tarkkaillut vähän sillä silmällä. Hillot ja herkkutahnat sekä siirapit ovat maistuvia ja vähän säilyvämpiä vietäviä ja hauskoja ovat myös itse tehdyt mausteseokset.

Kuvat ovar kauniita, sellaisia perinteisen romanttiseen taipuvia. Niistä saa hyvän käsityksen ohjeen sisällöstä sekä myöskin paketoimisideoita. Kaikkiaan kirja on hyvä perusteos kaikkien niiden hyllyyn, jotka toisinaan haluavat itse valmistaa lahjat ja tuliaiset. Itse tekeminen kun on myös aika hyvä tapa säästää kustannuksissa. Katsokaapa vain deli-kauppojen hintalappuja esim. brownieseosten purkkien kyljessä.

Toinenkin lahjaideoita tarjoileva kirja on Mari Moilasen Syötäviä vietäviä - molemmat kirjat ovat mukavia lahjoja vaikka ihan itsessäänkin.


Puolukkasiirappi 

200g pakastepuolukoita
2dl sokeria
2dl vettä

Sekoita ainekset kattilassa. Kuumenna ja anna poreilla 15-20min. Siivilöi tarjoilukannuun tai lasipulloon.


Piparijäätelö

6 dl Vispiä
1prk kondensoitua maitoa
0,5dl glukoosisiirappia
vaniljauutetta tai -jauhetta
Pari kourallista pipareita murskattuna

Vatkaa Vispi löysäksi vaahdoksi ja sekoita siihen kondensoitu maito. Lisää glukoosisiirappi ja vanilja ja sekoita jälleen.

Kaada massa jäätelökoneeseen ja anna pyöriä. Lisää piparipalat ja -murut alkuvaiheessa koneeseen.

Minä laitoin meidän 1,5l vetoiseen koneeseen jäätelömassan kahdessa erässä ja pyörimisaika oli noin 20min. Sitten siirsin pakasterasiaan ja laitoin pakkaseen. Glukoosisiirappi auttaa rakenteeseen sen verran, että tämä toimii myös ilman jäätelökonetta, vaikka rakenne toki on kuohkeampi koneella valmistettuna.

8.12.2017

Yön kantaja

Aloitetaanko taas perusvalituksilla ? Kiirettä pitää, vauhti vaan kiihtyy. Kirjoja ei ehdi lukemaan, perhe ruokkii itse itsensä, mutta kerkesin sentään eilen firman pikkujouluihin. Tosin sieltäkin lähdin aikaisin kotiin, jotta jaksaisin tänään taas painaa.

Olisiko siinä tarpeeksi valitusta?

Toisaalta on tietysti hyvä, että jaksaa edelleen valittaa ja tiedostaa valituksen aiheet, kuten nyt vaikka, että niska on jumissa, silmiä särkee ja korvissa humisee väsymys. Vielä en sentään kuule ylimääräisiä ääniä, eikä nykyaikana onneksi kovaäänisesti valittavia naisia hiljennetä laittamalla heidät syrjäiselle saarelle niin kuin vielä ei niin kovin kauan sitten. Katsotaan ehkä vain pitkään. "Miten niin ei konsultti halua omistautua työlleen lomia myöten? Mikä perhe?" Kummallinen tämä nykyajan työmaailma.

Seilin saarelle harmiaan tai halujaan julkisesti ilmaisevia sopeutumattomia lähetettiin vielä viime vuosisadan puolivälissä. Heidän joukossaan oli enemmän tai vähemmän sairaita, hyveellisten ihmisten olemista häiritseviä . Lapsensa surmanneet langenneet naiset olivat rinnakkain pahennusta aiheuttaneiden villikoiden kanssa seuranaan oikeasti psyykkisistä sairauksista kärsiviä. Jotenkin nuo naiset sitten kuitenkin elivät elämäänsä. Eristyksissä ja niukoissa oloissa, mutta kohtalonsa kantaen.

Katja Kallio : Yön Kantaja 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Seilin saari on tänä vuonna esillä kirjallisuudessa peräti kahden romaanin voimin. Johanna Holmströmin Sielujen saari on minulla vielä lukematta, mutta kaiken kiireen keskellä sain sentään Kobosta loppuun Katja Kallion Yön kantajan.

Kallion kirjaa on kovasti kehuttu Blogistaniassa, mutta minulla on mitä ilmeisemmin kirjailijan kirjoitustyylin kanssa jotain kahnausta. Samalla tavalla kuin aiemmin lukemani Säkenöivät hetket, jäi Yön kantajakin minulle etäiseksi.

Toki tarina kerran kuumailmapallolla Pariisiin lähteneestä nuoresta naisesta, joka päätyy Seilin saarelle vuosikymmeniksi, on kiehtova, Irtolaisena ja prostituoituna aikaansa kuluttanut Amanda joutuu sopeutumaan elämään enemmän tai vähemmän omissa maailmoissaan kulkevien naisten kanssa.

Eristyksissä olevassa yhteisössä löytyy ystävyyttä ja pilkahtaapa rakkauskin vuosien varrella. Kyseessä on kuitenkin vankila, vaikka sairaalasta puhutaankin. Ken sinne tulee, ei koskaan enää poistu. Siihen tottuminen olisi kai vaikeaa kenelle tahansa ja saisi tasapoinoisimmankin mielen järkkymään. Monotonisuus ja toimien toistuvuus vuodesta toiseen lienee aiheuttanut vähintäänkin lievää ahdistusta. Samoin vain harvoin muuttuva seura. Jos joukkoon sattuu joku ikävä, on vain opittava tulemaan toimeen tai elämästä ei tule mitään.

Amanda horjuu koko kirjan ajan mieleltään huonosti voivan naisen ja vain eksentrisyytensä vuoksi pois näkyvistä suljetun neidon välillä. Jotenkin en saanut hänen olennostaan kiinni.Vuodet kuluvat kirjassa nopeasti, välissä tarina vähän katkeaa ja jatkuu sitten hiukan toisenlaisena. Ehkä tuo katkonaisuus teki sen, etten oikein pysynyt tahdissa mukana.

Amandan ja hänen kohtalotoveriensa tarinat ovat liikuttavia, varsinkin kun ne pohjaavat monessa kohtaa todellisuuteen. Nykyään tuntuu oudolta, että niinkin heppoisilla perusteilla ihminen voitiin sulkea laitokseen loppuiäkseen, kokonaan pois yhteiskunnan piiristä. Edelleenkin mielenterveydeltään horjuvia usein karsastetaan ja heidät halutaan pois silmistä. Onneksi samaan aikaan mielen sairauksista myös puhutaan avoimemmin.

Toisaalta nykyään myös diagnosoidaan ihan kaikki. Jokaiselle vähän standardista poikkeavalle halutaan antaa jokin kirjainyhdistelmä ja julkkisten masennukset paranevat lööppien välillä. Ennen suljettiin normeista poikkeavat eristykseen, nyt annetaan parannusohjeita naistenlehdissä.

3.12.2017

Marraskuun luetut ja polemiikki

Kuin varkain on alkuun päässyt joulukuu. Meillä sitä tuskin huomaa muusta kuin kuopuksen joulukalenteri-intoilusta. Äitikin haluaisi kalenterin tai ehkä ennemminkin sellaisen montako päivää lomaan -kamman. Joulustressistä ei ole tietoakaan. Sillä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä esille tämänhetkisen työstressin alta. Lyö päälle sitten aattona. Onneksi ollaan vaan perheen kanssa niin taso pysynee kohtuullisena. Joululahjaksi haluaisin lupauksen elämästä, johon mahtuisi muutakin kuin töitä.

Tiedän, ei pidä valittaa. On töitä ja niistä saa palkkaa, mutta kuitenkin. Raja tulee jossain vastaan ja minulla se lähenee uhkaavaa vauhtia. Onneksi tähän ikään mennessä on oppinut rajansa tunnistamaan ja hälytysmerkit myös tiedostamaan. Ehkä myös ääneensä on saanut voimaa vaatimaan muutosta. Katsotaan, kantautuuko kuuleviin korviin.

Yksi rajaoireista on lukemisen väheneminen. Vielä ei olla punaisen valon kohdalla, mutta onhan 6 kirjaa vähemmän kuin yleensä.

Yksi äänikirja, 2 ekirjaa ja kolme painettua. Minulle ehkä pikkuisen epätyypillinenkin jakauma nykyään, mutta hyvä näin. Minä siis luen yleensä enemmän sähköisesti painottunutta.

Mites te? Olettehan jo käyneet vastaamassa kyselyyn? !!!!!!!!


Create your own user feedback survey

Mitä siis luin ? 

Sinänsä luetut kirjat kattavat normivalikoiman, Löytyy yksi iltasatukirja (Uppo-Nalle ja Nukku-ukko), jota innolla kuunneltiin kuopuksen kanssa. Edelleen jatkamme Uppo-Nallen parissa.
Keittokirja oli marraskuussa enemmänkin tietokirja, jota kaiken lisäksi luin dekkarin kyljessä. Sushikirja ja Pallokala täydensivät mukavasti toisiaan ja kummankin lukukokemus sai ihan uusia ulottuvuuksia.

Paula Havasteen historiallinen Lumen armo sanoi hyvästit Kerten tarinalle ja Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta edusti nykykirjallisuutta. Fantasiaosastolla luin taas yhden Magic-sarjan kirjoista, vaikka pitänee myöntää, että en luin siitä marraskuun aikana vain lopun kirjan tullessa uudelleen lainaan. Edellisellä laina-ajalla jäi kesken.


Polemiikkia? 

Erityisesti Facen puolella herätti keskustelua marraskuussa kiellettyjen sanojen käyttö tai toisiksi muuttaminen. Kysymys on varsin mielenkiintoinen. Muuttuuko kirja toiseksi, jos sanoja korvataan? Pitääkö lapsia suojella "pahoilta sanoilta" ja miksi? Itse en keskustelun jälkeenkään osaa olla vahvasti kumpaakaan mieltä. Puolensa kullakin kannalla.

Aiheeseen päädyin mielenkiintoisesti lastenteatteriin (Tippukivitapaus) ja Peppeihin keskittyneen bloggariklubin myötä. Joululomalla on ainakin yksi odotettu tapahtuma, kun menemme koko perheen voimin teatteriin!

29.11.2017

Retroillaan uuniperunoilla

Minu piti tänään  mennä Finlandia-palkintojen jakotilaisuuteen, mutta sitten... no, arvannette viime aikojen valituksesta - työt... Kiukuspäissäni en siis kirjoita kirjoista mitään, vaikka olen pikkuisen jotain lukenutkin. Hätäpäissäni, kiireellä, illalla viimeiseksi ja silmät ristissä.  

Perunoista voisi kirjoittaa... 



Aina joskus sitä palaa ihan peruasioiden pariin. Enkä taida olla ainoa, sillä tämänkin reseptin bongasin Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Itse asiassa katselin kyseistä lehteä heti sen ilmestyttyä, mutta tulin varsinaisesti ostaneeksi lehden vasta nyt marraskuussa, kun on taas sellainen osta 1 saat 2 -tarjous.

Uuniperunat ovat varsinaista retroruokaa, mutta ihan yhtä hyviä nyt kuin silloin hamassa nuoruudessa,


Kasvisversion tästä taas ihan vain jättämällä pekonin pois. Nyt täytteinä oli pekonin lisäksi :
pilkottua avokadoa
maissia purkista
herneenversoja leikattuna
punakaalia (loraus valkoviinietikkaa ja ripaus suolaa höysteenä)

Kastikkeeksi jugurttia, dijoninsinappia, hunajaa, suolaa ja pippuria

Perunoiksi ihanaa rosamundaa.


Uuniperunat 

Pese perunat hyvin ja pistele haarukalla. Asettele uunivuokaan suolapedille.

Laita uuniin 1-1,5h 200 asteeseen.

Viillä halki ja täytä. Nauti.

26.11.2017

Spelttisämpylät juuresta

Taidan jättää valitukset tällä kertaa väliin. Tulee liikaa toistoa tähän blogiin, jos joka postaus alkaa liikojen töiden ja ajanpuutteen uikutuksella. Sanottakoon siis vain, että somen puolella minulla on tainnut päivittyä lähinnä Insta Stories (minna_vuocho)... Sieltä näkee mm. sen miten usein meillä on nykyään syöty ihan jotain muuta kuin kotona tehtyä.. tai korvattu ateria leivänpalalla. 

Jotain sentään on tullut leivottuakin. Juuri on pakko pitää hengissä, joten kerran viikossa pistän taikinan pyörimään.  


Tosin olen pahemman kerran jämähtänyt viime aikoina perussämpyläpohjeeseen ja onhan se herkkua.. Nyt teki kuitenkin mieli kokeilla jotain muutakin ohjetta ja Kotilieden Leivonta-lehdestä löytyi mukavasti turkulaisen leipomo Gryn ohje pelkästään spelttiä ja juurta sisältäviin sämpylöihin - ja juurta riitti vielä perusreseptiäkin varten.

Kotilieden Leivonta -lehti kannattaa muuten aina hankkia, kun se ilmestyy. Siinä on joka kerta mielenkiintoista luettavaa ja kokeiltavia reseptejä. Yksi parhaista leivontaan liittyvistä lehdistä Suomessa minun mielestäni (ja Kotilieden reseptit ovat olleet luotettavia niin kauan kuin minä muistan jotain leiponeeni - ja se kattaa jo aika pitkän ajanjakson)

Tykkään speltin mausta tosi paljon Siinä on sellainen hauskan pähkinäinen vivahde, joka minun suussani maistuu herkulle. Speltillä leipomisen hankaluus on siinä, että sen kanssa ei meinaa millään saada kunnon sitkoa. Siksi sämpylät ovat pehmeitä, mutta hivenen murenevia. Selvästikään näitä ei myöskään ole tarkoitettu säilymään pidemmälti. Muuttuivat yön aikana vähän turhankin tiiviiksi massaksi, mutta eipä niitä kyllä pahemmin jäänytkään seuraavaa päivää odottamaan.

Reseptissä käskettiin laittamaan myös kuivattua viikunaa. Minä jätin lasten toiveesta sen pois, mutta tulen kyllä lisäämään seuraavaan erään ihan vain itseäni (ja isäntää) varten.

Gryn hunaja-spelttisämpylät 

15 sämpylää

100g aktiivista vehnäjuurta
500g vettä
65g hunajaa
800g hienoa luomuspelttijauhoa
80g auringonkukansiemeniä
( 80g kuivattua viikunaa )
12g puhdistamatonta merisuolaa (pistin vähemmän, kun suolaisuus vähän pelotti. Ehkä siksi sitko oli huonompi, suola kuulemma edesauttaa huokoisuutta ja sitkon muodostumista)

Sekoita kulhossa juuri, melkein kädenlämpöinen vesi ja hunaja. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Annoin hetken pyöriä koneessa ja jätin sitten lepäämään reseptissä neuvotuiksi 30 minuutiksi.

Taikinaa ei käsketä varsinaisesti vaivaamaan, vaan venyttämään ja taittamaan kahtia. Samaa ohjetta olen seurannut muutaman muunkin leivänteko-ohjeen kanssa, joten ilmeisen perustekniikkaa. Venyttämällä ja taittamalla muutamaan kertaan (suuntaa vaihtaen poikittain) saadaan kuulemma sitko paremmaksi.

Taas annetaan levätä 20min, taitellaan uudelleen, lepuutetaan 30min ja leivotaan sitten sämpylöiksi. Sämpylät jätetään liinan alle nousemaan vielä ainakin pariksi tunniksi.

Lopuksi paistetaan 250 asteessa 10-12min.

19.11.2017

Pallokalasushia?

Kirjamessuilta mukaani tarttui kahden kirjan mielenkiintoinen kirjapari. Yhteistä kirjoille on sushi, japani ja kirjoittaja - tai no Sushikirjan kohdalla toinen kirjoittajista. Pallokala onkin sitten dekkari.

Ruoasta kertovat molemmat kirjat ja molemmista myös tykkäsin, mutta ehkä hieman itsenikin yllättäen koin tietokirjan koukuttavammaksi. Romaanifriikiltä outo veto.



Heikki Valkama : Pallokala 
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Pallokala palkittiin Turun Ruokamessuilla Kirja à la Carté -palkinnon. (Susanna Välimäen kirja Syötävät sävelet sai kunniamaininnan ja se onkin vallan mainio) Palkinto ei yhtään ihmetytä. Sen verran vahvassa roolissa ruoka ja ruoanlaitto kirjassa ovat. Päähenkilökin on suomalainen kokki, Riku Mäki, joka päätyy osallistumaan japanilaiseen kokkikilpailuun ystävänsä vaikutuksesta. Kokkauksen salat, kilpailu sekä tietysti ruoan ja ainesten kuvailu, ovat iso osa tarinaa.

Romaanit, joissa ruoka on suuressa roolissa, inspiroivat usein kokkaamaan. Tämän kirjan jälkeen minulle kävi vähän toisin. En noin yleensäkään olisi kauhean innostunut syömään myrkylliseksi tiedettyä kalaa edes kokeilumielessä, mutta kirjan kuvaus myrkyn aiheuttamista oireista sekä pallokalan vähän mitäänsanomattomasta mausta vahvistavat päätöstäni. Toki tiedän pallokalan oikein valmistettuna olevan vaaraton, mutta silti.

Kuten kai jo arvasittekin, tässä dekkarissa murhataan pallokalan myrkyllä - näyttävästi. Suomalainen päähenkilö on epäiltyjen joukon kärjessä ja päätyy kuin sattumalta johtolankojen jäljille. Japanilainen Yakuza, suuret rakennussuunnitelmat ja niitä vastaan mieltä osoittavat vanhukset kietoutuvat yhteen vähän sekavaksi, mutta lopulta kuitenkin ihan loogiseksi tarinaksi.

Kirja lähtee liikkeelle vähän hitaasti kaikkine kuvailuineen, mutta sitten mennäänkin eteenpäin aika vauhtia. Riku ei sinänsä ole kauhean sympaattinen henkilö vaan aika itsekeskeinen kokkistara. Onneksi kertoja vaihtelee myös murhaajan, poliisin ja Yakuza-gangsterin välillä, jolloin saadaan pientä vaihtelua näkökulmaan.

Kirjasta huomaa, että Valkama kyllä tuntee Japanin. Halu kertoa yksityiskohtia ja opettaa lukijaa välillä painaa tarinan piiloon. Lopputulos on jännä yhdistelmä Japani-tietoutta ja dekkaria. Se ei ole välttämättä huono asia muuten, mutta varsinkin alussa "alustetaan" vähän turhankin paljon.

Dekkarina Pallokala on ihan luettavaa keskikastia.  Minua taisivat eniten viehättää japaniin liittyvät ruokakuvaukset, mutta jollei (japanilainen) ruoka kiinnosta, saattaa tämä romaani välillä maistua puulta.


Heikki Valkama, Miika Pölkki : Sushikirja 
Oma ostos kirjamessuilta 

Olen viime vuosina vaatimalla vaatinut keittokirjoja sisältämään myös tietoa ja muuta lukemista kuin reseptejä - tämä tuntuu monille keittokirjojen kirjoittajille tuottavan haasteita. Sushikirja on sitten siitä toisesta ääripäästä. Kirjassa on toki reseptejä, mutta pääasia ja kaikkein mielenkiintoisin osuus ovat tietoluvut sushista, sen historiasta,  lajeista, sushiravintoloista sekä muista sushikulttuuriin liittyvistä piirteistä.

Tämän kirjan jälkeen syön sushia toisin. Suurin osa suomalaisista taitaa kastaa sushit soijaan riisi edellä. Se on luontainen tapa sillä sushithan tarjoillaan useimmiten lautasella juuri niin päin. Kyseessä on virhe. Soijaan kuuluu kastaa ensimmäisenä kala, eikä sitäkään saa siinä uittaa.

Pidin kirjan vähän poukkoilevasti teeman ympärillä kiertävästä tyylistä. Sushin historiasta ponkaistiin sushilajeihin ja sitten ravintoloihin, huippumestariin, sakelajeihin jne... Näennäisesti vain löyhästi toisiinsa liittyvät luvut luovat mielenkiintoisen kuvan sekä sushista että japanilaisesta kulttuurista. Kirjan ravintolavinkkien jälkeen alkoi tehdä mieli matkustaa Japaniin, eikä pelkästään syömään sushia, vaan myös kokemaan tapojen erilaisuus ja samalla testaamaan osaisiko sitä itse käyttäytyä vaatimusten mukaisesti. Uskoisin ainakin oman kokemuksen olevan virkistävästä normielämästä vieraannuttava.

Tykkäsin. Kirja toimi erityisen hyvin illan pätkälukemisena. Se oli tarpeeksi mielenkiintoinen pitämään hereillä, mutta luvun päätyttyä saattoi hyvillä mielin laittaa kirjan kiinni odottamaan seuraavan päivän mukavaa lukuhetkeä.

Reseptejäkin kirjasta tietysti löytyy. Suomisushi taipuu savulohen ja neulamuikkujen kautta mätiin ja vähän erikoisempiinkin yhdistelmiin. Jotain lienee pakko kokeilla, kun taas seuraavan kerran näperrellään (lue: isäntä ja pojat näpertelevät) sushiherkkuja.

17.11.2017

Kerran vielä - mites noi e-kirjat ?

Se on taas aika... luulisin.

Edellisestä kyselystä onkin jo jonkin verran aikaa.Itse asiassa taisin edellisen kerran kysellä ekirjojen lukuinnosta vuonna 2014.

Lienee siis jo korkea aika päivittää tuloksia ja ainahan sitä on kiva kuulla muidenkin mielipiteitä.

Siispä : Luetteko e-kirjoja tai kuunteletteko äänikirjoja?

Minä itse olen aivan kaikkiruokainen. Luen kirjoja niin painettuina kuin sähköisinä ja äänikirjoistakin pidän. Minusta kaikissa muodoissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Mitäs mieltä te olette? 

Vastausaikaa on 1. joulukuuta saakka.

Sitten katsotaan, mihin tällä kertaa päädytään ja vähän vertaillaan aikaisempiin tuloksiin.

Kiitoksia jo etukäteen kaikille kyselyyn vastaaville!  Mielenkiinnolla jään odottamaan ja seuraamaan tuloksia.



Create your own user feedback survey

15.11.2017

Vali vali ja piristysruiske eli viikinkimeininkiä


Joopa joo. Taas on elämä mennyt ihan pelkäksi työnteoksi.

Lapsiakin näkee lähinnä aamupalalla, jos silloinkaan ja illat äiti istuu suljetun oven takana puhelinpalavereissa. Kirjoja ehtii lukemaan juuri ja juuri muutaman sivun ennen sänkyyn simahtamista. Kokkaaminen on jäänyt isännän harteille (onneksi osaa).

Ei siis mikään ihme, että välillä vähän harmittaa, vaikka työ sinänsä mielenkiintoista ja kivaa onkin. Liika makeastakin tulee vatsa kipeäksi.

Perheen yhteisestä tekemisestä ei kai lähiviikkoina uskalla edes haaveilla, mutta onneksi voi muistella aikaisempia hyviä hetkiä.  Niin kuin nyt vaikka esikoisen synttäripäivällistä viikinkiravintola Haraldissa.

Kuvassa tosin ei ole esikoinen vaan kuopus, joka oli juuri menettänyt myös molemmat etu-maitohampaansa.

Täydellinen viikinkikuva, vai mitä ? 


Positiivinen Harald

Ensiksi täytyy todeta, että Harald pääsi yllättämään positiivisesti. Odotin vähän tylsää ketjuruokalaa korkeintaan keskinkertaisella mättöruoalla.

Olen edellisen kerran käynyt vastaavassa paikassa Turussa joskus vuonna yksi ja kaksi yritysdinnerillä, enkä suoraan sanottuna muistanut visiitistä kuin, että ruokaa oli suhteellisen paljon.
No, niin oli nytkin. Otimme porukalla kilvellisen lihavalikoimaa, joka oli todella hyvää.  Makkarat ja kana olivat maukkaita ja naudan rintapala kirjaimellisesti suli suussa. Juustoperunat, lohkoperunat ja juurekset täydensivät tuhtia kokonaisuutta.

Parasta ateriassa oli kuitenkin alkupala. Kovaa ruisleipää ja sulaa voita! Siis ajatelkaa, voiko olla yksinkertaisempaa? Se oli ihanaa herkkua.


Muutenkin Haraldista jäi hyvä mieli. Teema oli viety tarpeeksi pitkälle, mutta ei ollut mitenkään päällekäypä. Rekvisiittana viikinkikypärä viihdytti pöydän isoja ja pieniä hyvän tovin ja puiset kalusteet toivat viihtyisää lämpöä.

Menun nimitykset olivat kekseliäitä, mutta ruokalajit pysyivät hyvin perheellisten omituisuuden toleranssirajoissa.  Toki näytti tarjontaa olevan enemmän sekasyöjille, mutta harvemmin kai viikingit pelkkiä rehuja söivätkään. Eikä tuo suinkaan tarkoita, että kasvissyöjä jäisi nälkäiseksi -vaihtoehtoja vain on vähän vähemmän.

Palvelukin oli mukava rentoa. Tykkäsimme siis. Luulenpa, että tänne suuntamme muksujen kera toistenkin. Mutkaton iltaruoka pienellä viikinkitwistilä piristää arki-illan tai perjantain mukavasti. Minullekin pelkkä illan muistelukin sai taas hymyn huulille.



12.11.2017

Peppi Pitkätossu ja kielletyt sanat


Lastenteatterin lisäksi Bloggariklubilla keskusteltiin lastenkirjallisuudesta ja erityisesti Peppi Pitkätossun uusista käännöksistä. Suomentaja Kristiina Rikman kävi kertomassa Astrid Lindgrenin syntymän 110-vuotisjuhlan kunniaksi tehdyistä uusista suomennoksista.

Ensimmäisenä mieleen nousee tietysti kysymys siitä, 
miksi ihmeessä vanhat klassikot pitää suomentaa uudelleen ? 

Syitä uuteen käännökseen on tietysti monia. Kieli muuttuu ajan kuluessa, eikä aiempina vuosina sujuvalta kuulostanut teksti välttämättä tavoita nuorempaa lukijakuntaa. Lisäksi sanojen merkitykset muuttuvat, tai ainakin niiden arvotukset ja niiden aiheuttamat mielikuvat ja reaktiot. Erityisesti jälkimmäinen aiheutti vähän keskusteluakin.

Pepin kielletyt sanat 

Pepistähän me kaikki muistamme hänen isänsä ? Etelämeren neekerien saaren kuninkaan? No, nykyään hänen tiettelinsä ei tietenkään voi enää olla sama. Se on elänyt Hottentottien kuninkaasta nykyiseen Etelämeren kuninkaaseen.

Onko tunnelma ja tuntu termeissä sama ? Siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta kaikki me ymmärtänemme sanamuutoksen taustan. Mikä ei alkuperäisenä ilmestymisaikana ollut mitenkään ihmeellistä, on vuosikymmenten varrella muuttunut kielletyksi.

Monet viime vuosisadan alkupuoliskon kirjoista sisältävät nykyarvoille kestämättömiä asenteita ja sanoja (ajatelkaa nyt vaikka Tinttejä). On ymmärrettävää, että erityisesti lapsille suunnatut kirjat halutaan muuttaa lukijoidensa ajan arvojen mukaisiksi, mutta menetetäänkö samalla ehkä jotain historianymmärryksen kannalta tärkeää? En ole ihan varma, onko paras ratkaisu tekstien siistiminen vai pitäisikö mieluummin aiheesta herättää keskustelua myös lasten kanssa? He kun eivät ole tyhmiä ja usein sanojen suhteenkin reagoivat aikuisia huomattavasti tarkemmin.

Samoin jäin miettimään sitä, miten sanojen merkitykset ja arvotukset oikein  muuttuvat. Joku / jotkut päättävät jossain tarkoittaa sanalla jotain pahaa - tai toinen väestönosa päättää loukkaantua jonkin tietyn termin käytöstä. Vähitellen sana saa "huonon maineen" ja kieltä korrektisti (yleisesti ottaen) käyttävät ihmisetkin alkavat sitä välttämään tai pelkäävät uuden tarkoituksen aiheuttamia väärinkäsityksiä.

Onhan näitä esimerkkejä. Juuri tässä yhtenä päivänä juttelimme lasten kanssa, miten Retu ei tietyissä koulupiireissä enää olekaan Retu Kivinen... tai miten Yrjö muuttui jotenkin ikäväksi assosiaatioiltaan (minun isoisäni oli Yrjö). Nuoret ovat luovia sanamerkityksiä luodessaan ja muuttaessaan ja suurin piirtein joka koululla on omat termistönsä, joista osa sitten päätyy laajempaankin käyttöön.

Mitä jos? 

Mieleeni juolahti voisiko sanan merkitystä kääntää myös toisinpäin? Mitä jos ihmiset päättäisivät, että nyt pahoina pidetyt sanat ovatkin kohteliaisuuksia? Voisiko tuota tehdä tietoisesti? Paljonko ihmisiä pitäisi saada mukaan, jotta merkitys muuttuisi? En tiedä, pystyisikö tuota tekemään tietoisesti, vai onko sanojen suunta aina vain negatiiviseen (ja mitä se taas kertonee ihmiskunnasta?).

Toisinaan tuntuu, että tietyillä sanoilla on jo liian vahva merkitys ja poliittinen korrektius kahlehtivaa ja välillä vähän ylilyönteihin taipuvaa. Sellainen käväisi mielessä, kun luin artikkelia asiakkaan tekemästä valituksesta sillä perustella, että kirjastossa luettiin Peppiä - juurikin noiden tiettyjen sanojen takia. Eikö olisi kannattanut ennemminkin mennä kysymään, keskustellaanko aiheesta ja miksi sanat eivät ehkä sovi lasten suuhun nykypäivänä? Sanojen voima on minusta nille antamissamme tulkinnoissa ja niiden käytön takana olevassa tarkoituksessa, ei kirjainyhdistelmässä itsessään.


Uusien sukupolvien Peppi 

Onneksi Pepissä on kielellä ilottelua edelleenkin. Peppi on myös edelleen riemastuttavan omanlaisensa reipas oman tiensä kulkija, vaikka toki hahmona myös hieman haikea. Onhan pieni tyttö selviytymässä maailmassa yksinään vähän surullinenkin hahmo, kuten Kristiina Rikman meille kertoi Peppiä tulkitsevansa.

Kaksi ensimmäistä osaa ovat jo ilmestyneet ja kolmaskin on tulossa keväällä. Kokeneella kääntäjällä ei kauan nokka tuhise käännösten parissa. On oikeastaan aika kiehtovaa miettiä, miten suomentaja kykenee vaihtamaan tyyliä Alice Munrosta, Donna Leonista ja Charles Bukowskista John Irvingiin ja Astrid Lindgreniin.  Luulisi olevan vaikeaa löytää tunnelma ja kielen poljento, mutta tottahan ammattilainen siitä selviää.

Joka tapauksessa Pepin tie uusien sukupolvien sydämeen lienee turvattu. Taidan kokeilla uppoaako meillä kuopukseen. Tällä kertaa haen kirjan kirjastosta, sillä Kristiina Rikman mainitsi jotain, jota en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Suomentaja saa myytävistä kirjoista kertapalkkion, mutta kirjaston kirjoista käytön mukaan. Mitä enemmän lainataan, sitä varmemmin saamme siis nauttia laadukkaista käännöksistä tulevaisuudessakin (?).

11.11.2017

Mahtimummo päätäi Väätäinen Bloggariklubilla eli Tippukivitapaus

Nyt tarjoaa Kansallisteatteri herkkua lapsiperheille. Marraskuun 22. päivä on ensi-illassa lastenmusikaali Tippukivitapaus - Teatteria lapsille, suurella näyttämöllä ja suurella sydämellä. 

On aivan mahtavaa, miten lapsiin panostetaan Kansallisteatterissa. Nukketeatterin lisäksi tuodaan suuren luokan elämys myös teatterin päänäyttämölle.


Nyt on meidän vanhempien vuoro pitää huoli siitä, että tarjonta myös hyödynnetään ja saavuttaa kohdeyleisönsä. 


Sydämellisyys oli isosti mukana myös alkuviikon Bloggariklubilla. 

Siellä on aina kivaa, mutta tällä kertaa sekä aihe että sen mukaiset tarjoilut (nakkeja ja ranskalaisia!) loivat heti mahtavan tunnelman, jonka vieraat sitten nostivat vähintäänkin kattoon. 

Saimme seuraksemme Tippukivitapauksen runottelun kirjoittaneen (ja teatteriversion ohjaavan) Laura Ruohosen sekä Mahtimummo päätäi Väätäisen eli Seela Sellan (!). Samalla saimme maistiaisia Tippukivitapauksesta sekä yhden eksklusiivisen esityksenkin, jonka "ilkeä ohjaaja" kuulemma meni leikkaamaan pois lopullisesta versiosta. 


Oli hauska seurata ohjaajan ja näyttelijän välistä yhteyttä. Toki siinä vähän naljailtiin, mutta selvästi takana on pitkäaikainen ja lämminhenkinen yhteistyö. Molemmat myös hehkuttivat lastenteatterin tärkeyttä ja sen tekemisen ihanuutta. "Lapset ovat yleisönä ihan paras" - Lapset kun ovat välittömiä ja avoimia. Palaute tulee heti! 

Tippukivitapaus onkin varmasti lasten mieleen. Riimittelyä, vessasanoja runoihin piiloteltuina ja menevää musiikkia tarinan muodossa. Mitä muuta voisi toivoa ? Seela Sellan meille lukema runo sen jo näyttää - tänne on ihan pakko viedä meidän Toto 6v. sekä tietysti myös isoveljensä. Musikaali käy kaikille ja riimittelystä nauttivat vanhemmatkin! 


Me lupaamme antaa lapsille luvan riemuita ja nauraa itsekin mukana. Kuulimme nimittäin anekdootin näytöksestä, jolloin oli harvinaisen paljon isiä lastensa kanssa teatterissa. 

Lapset oli selvästi komennettu käyttäytymään rauhallisesti ja hillitysti, mikä toimikin tiettyyn pisteeseen - siis siihen, kun näyttelijäkaarti päätti saada yleisön mukaansa. Yhteislaulupyyntöä toistettiin ja toistettiin ja toistettiin... siihen pisteeseen saakka, että isätkin tajusivat osallistua. Siitä se riemu sitten ratkesi. 



Tässä kohtaa on ihan pakko mainita ihailuni Seela Sellaa kohtaan. Hänellä on aivan huikea karisma, energia ja kyky heittäytyä. Minä menen katsomaaan Tippukivitapauksen jo ihan senkin takia, että haluan nähdä Mahtimummon lavalla. Toivon totisesti olevani edes pikkuisen samanlainen kasikymppisenä! 

Laura Ruohosen Tippukivitapaus on tarina pienestä pavusta, joka haluaa kadota ja joutuu seikkailuun. Tarjolla on teatterielämyksen lisäksi myös kirja sekä näyttelijöiden äänittämä levy näytelmän musiikkia. Pitänee hankkia kaikki mahdollinen rekvisiitta jouluksi. Kirjaakaan en ole vielä lukenut, kun säästän sitä teatterivalmistautumiseen lasten kanssa. Tuskin maltan odottaa! 

Kiitos taas Bloggariklubin järjestäjille. Ihan mahtava ilta. 
Pian vielä juttua Pepistäkin!