19.1.2017

Ei niin suomalaista, mutta viihdyttävää

Se on Suomen juhlavuosi, joten nyt pitäisi pääasiassa suosia kotimaista myös lukemisissa - tai sitten ei. Kuten tavallista, olen vastahankaan omiin suunnitelmiini nähden, eikä sattuma auta tippaakaan.

Tällä kertaa sattuma osui tarjoamaan HelMet Overdriven muodossa aiemmin varattuna olleita fantasiaviihde-kirjoja ja tietäähän sen, miten minulle siinä käy. Sarja alkaa ja sitten jatkuu, kunnes alkaa tympäisemään. Niin, ja sarja voidaan luokitella hyväksi, jos jaksan lukea vähintään kolme ensimmäistä osaa. Alla tämän vuoden ensimmäinen siihen päässyt.


Kuvassa ovat  illan chili-aperot, jotka kuvastavat hyvin tämän sarjan päähenkilöä. Pikkuisen pistää ja pinta on rapsakkaa, mutta sisällä sitten pehmeää ja pikkuisen tahmaista.

Jeaniene Frost: Night Huntress 1-3
Halfway to the Grave, One Foot in the Grave, At Grave's End
HelMet Overdrive 

Cat kulkee illat ulkona houkuttelemassa miehiä mukaansa. Tosin hänen tähtäimessään olevat miehet eivät hengitä, heidän sydämensä ei enää lyö ja ruokavaliokin koostuu nestemäisestä aineesta. Kaikki vampyyrit ovat pahasta, sanoo Catin äiti, ja tottelevaisena tyttönä hän iskee hopeatikarin pokaamiensa seuralaisten sydämeen jo ennen ensi suudelmaa.

Sitten kohdalle osuu Bones, joka kääntää kaiken ylösalaisin ja saa Catin pohtimaan myös omaa olemustaan. Voiko puoliksi vampyyri hyväksyä oman perimänsä menettämättä ihmisyyttään?

Nämä kirjat ovat täynnä taistelua, verta, rakkautta, soutamista ja huopaamista, vampyyrisotaa, hyviksiä, pahiksia, itsetutkistelua ja itsesyytöksiä... Oikein mallikas fantasiapläjäys siis. Vauhtia riittää joka jaksossa ja kunkin osan tarinankaari laskee kauniisti viimeisillä sivuilla. Minulle sopivaa iltaluettavaa siis, joka ei vaadi liiaksi venytettyä kärsivällisyyttä ylenmääräisen pitkän kehystarinan muodossa.

Pidin myös päähenkilön särmästä. Cat ei tosiaankaan jää odottelemaan miehistä pelastajaa vaan on varsinainen "kick-ass".  Toisaalta tarinat ovat varsin ennalta-arvattavia ja tunnekaaret hivenen ärsyttäviä ja ripauksen verran naiiveja. Onneksi vauhtia riittää siihen malliin, ettei pahemmin ehdi pohdiskelemaan sen paremmin lukija kuin päähenkilökään - tai no, vähän sentään,

Night Huntress siis pääsi kunniakkaasti kolmanteen osaan saakka, mutta nyt taidan pitää paussia, enkä pelkästään laina-aikojen stressaavan päättymispäivän vikkumisen vuoksi. En oikein näe, miten tarina tästä jatkuisi tarpeeksi koukuttavaa. Ehkä olen väärässä.


17.1.2017

Vielä kerran viime vuonna...

Eli yksi kirja on vielä bloggaamatta viime vuoden listalta - tai no, todellisuudessa siellä tämän jälkeen vielä yksi muukin, mutta siihen palataan sitten, kun sarjan lukeminen on päässyt pidemmälle. Hoidetaan nyt siis tämä alta pois, jotta voin kirjaimellisesti kääntää Excelissäni seuraavalle sivulle, Sivulle, jota toki olen jo ahkeraan täytellyt uusilla kirjoilla...

Kuvittelin tämän kirjan kohdalla hankkineeni kiinnostavan hahmon konkreettisen elämäkerran, mutta päädyinkin lukemaan filosofis-fanitusta herran tuotannosta ja elämäntavoista. Elämäkerraksi minä tämän kuitenkin luokittelin, kun ei tästä oikein saa tietokirjaa tai romaania määrityksiä vääntämälläkään. Sen verran subjektiivista on kirjoittajan analyysi tähdestä, vaikka Critchley kai sinänsä ihan tunnettu ja tunnustettu filosofi onkin.


Simon Critchley: Bowie 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Kirja on läpileikkaus kameleonttimaisen taiteilijan vaiheista ja tuotannosta. Critchley analysoi eri aikakausina kunkin ajan henkeä edelläkävijänä luoneen Bowien työn vaikutusta kuulijoidensa ja seuraajiensa asenteisiin ja toimiin. Arvojen uudistajana ja ravistelijana Bowien rooli on yllättävänkin vahva koko Euroopassa,

Itse olen toki David Bowien tiennyt noin niin kuin aina, mutta varsinaista fania ei minusta ole tullut koskaan, Monia kappaleita osaan laulaa ulkoa mukana, mutta muutenkin vain vähän musiikkia kuluttaneena lienee se merkki enemmän herran vaikutuksesta yleiseen populaarimusiikkiin kuin minun tiedostetusta fanituksestani.

Avoin fanitus ja lievä hehkutus kirjassa siis tuntui välillä vieraalta ja jopa hieman häiritsi lukukokemusta (ja tekstin selkeyttä), mutta olihan tuo mielenkiintoinen kooste vain pintapuolisesti tuntemastani elämäntyöstä. Toisaalta kirjaa luki mielenkiinnolla juurikin tuon fanituksen näkökulmasta. Kun kirjoittaja on kutakuinkin selväjärkinen ja analyyttinen, voi olettaa hänen henkilökohtaisesti saamiensa vaikutteiden todennäköisesti olevan myös jotain laajemman joukon kokemaa.

Onneksi kirja ei myöskään ole ylenmääräisen pitkä ja se on tekstinä helposti luettavaa. Bowie -fanille tästä kirjasta varmasti riittäisi mielenkiintoista analysoitavaa suhteessa omiin muistoihin ja Bowien tuotantotuntemukseen nähden. Minulle riitti kertalukeminen ja katsaus yhteen lähihistoriassamme "nuorison" astenteisiin ja musiikkimaun kehittämiseen eniten vaikuttaneista artisteista.

Hahmona David Bowie on aina ollut niin mielenkiintoinen, että pitänee vielä löytää se hyvä elämäkertakin luettavaksi. Ehdotuksia? 

15.1.2017

The Book Club Murders - täsmäasetelma kirjaholistille

Lisää kuvatekst
Vuosi on alkanut vauhdilla ainakin lukemisen suhteen. Tuntuu, että työpäivien hulinasta ja koulunalkamisen, ilmoittautumisten ja muiden touhujen vilskeestä pitää välillä päästä nollaamaaan aivotoimintaa. Viihdyttävä, mutta kuitenkin sujuvasti kirjoitettu kirjallisuus on iltanollaukseen omiaan.

HelMet Overdrive on luottopaikkani nollauskirjallisuuden löytämiseksi. Englanninkieliset viihdefantasiasarjat ovat takuuvarmoja, mutta toki viihteelliset dekkaritkin käyvät. Romanttisissa dekkareissa (Kyllä, tällaisia löytyy pilvin pimein) on tosin vaaransa - varsinkin uskottavuuden saralla.

Niin, ja ekirjoissa on se hyvä puoli, ettei sängyssä lukiessa tarvitse silmälaseja. Fontin saa säädettyä ikänäköisen käsivarsipituuteen sopivaksi.

Tämä kirja sopi myös keliin. Valkoista oli myös dekkarin loppuratkaisun aikana.

Leslie Nagel : The Book Club Murders 
HelMet Overdrive - laina 

Oakwoodin kaupunkin yläluokkaiset kotirouvat pitävät lukupiiriä. Aiheena ovat tietysti dekkarit, joiden juonia ja käänteitä ruoditaan vuorotellen kunkin jäsenen kotona. Charley Carpenter kestää itseriittoisia ja itsekkäitä rouvia vain ystävänsä Frankien vuoksi - niin, ja saadakseen lisää asiakkaita vintage vaatteiden puotiinsa. Sitten joku alkaa tekemään murhia lukupiirin lukemien kirjojen tapaan. Charley huomaa sekaantuneensa sekä murhatutkimuksiin että tutkimuksia vetävään komeaan poliisiin.

Herkullinen asetelma ja ajatus kotirouvista kylmäverisinä sarjamurhaajina houkutti minut alunperin kirjan pariin. Olin myös sen verran utelias syyllisestä, että luin kirjan myös loppuun ja juonen kiemuraisuus säilyttikin murhaajan salaisuutena melkein loppuun saakka. Jossain kohtaa tosin harkitsin, pitäisikö pistää peli poikki ja kirja keskeytettyjen listalle, mutta yleinen viihdyttävyys ja oma uteliaisuuteni veivät viimeiselle sivulle saakka.

Tällainen kirja vaatii ihan omanlaistaan "aivot narikkaan" asennetta. Ei pidä kiinnittää huomiota siihen, miten poliisi tuosta vain ottaa siviilin mukaan murhatutkimuksen ytimeen. Eikä saa liikaa jäädä seuraamaan rinnalla kulkevaa romanttista, (tosi kökköä ja yksinkertaistettua) suhdekehitystä, joka sisältää suurimman osan hömpän kliseistä. Pitää keskittyä herkullisen ilkeää kuvaukseen pikkukaupungin eliitistä ja arvailla antaumuksella, kuka hahmoista oikeasti voisi olla murhaaja ja miksi.

 Kaikkiaan tämä oli ihan viihdyttävä kokemus. Onneksi kirja on helppo- ja nopealukuinen. Ajatus kirjoihin perustuvista murhista on tietysti dekkareita (ja muita kirjoja) lukevalle aina houkutteleva ja referenssit tässäkin monet suhteellisen tuttuja. Sopiva välipalakirja viikonlopun rentoutukseen ja HelMetin sivuilta suoraan lainattavat e-kirjat ovat kyllä petollisen helppoja saada lukulaitteelle valmiiksi. Huomaan luettavien listan vain kasvavan Kobossa tasaista tahtia, kun lainat saa tarvittaessa uusittuakin parilla klikkauksella, jollei varauksia ole valmiina odottamassa kyseistä teosta.

11.1.2017

Kirjojen Suomi 2016 : Ilkka Remes ja Kiirastuli

Tästä se lähtee! Kirjojen Suomi - kirjallisuushankkeen ensimmäinen kirja on käsittelyssä.
Meitä on 5 kirjabloggaajaa, jotka lupasimme käsitellä sarjan ensimmäistä eli 2016 ilmestynyttä Ilkka Remeksen Kiirastuli-jännäriä.

Ilkka Remes : Kiirastuli
Luettavaksi kustantajalta Kirjojen Suomi - hankkeen piirissä

Kirjat on valittu hankkeeseen sen mukaisesti, miten ne kuvastavat ilmestymisvuotensa Suomea. Teemoista tässä kirjassa onkin runsaudenpula. Juonessa kuljetaan pakolaiskysymyksestä, ison naapurimme laajentumispolitiikkaan, Natoon ja puolueettomuuden mahdollisuuksiin. Yksi jäi kuitenkin minulla takaraivoon nakuttamaan. En niinkään kiinnittänyt huomiota geopoliittisiin kuvioihin, vaan enemmänkin kirjassa kuvattuihin vaikuttamisen mekanismeihin, Kiirastuli kertoo isänmaastamme hyvinkin pelottavia asioita. Toivon, että ne eivät ole totta. Pelkään niiden pitävän hyvinkin tarkkaan paikkansa.

Kirja alkaa ilmeisesti siitä, mihin edellinen osa eli Jäätyvä helvetti on loppunut. Valitettavasti en aiempaa kirjaa ole lukenut, mutta hyvin pääsi tarinaan mukaan tässäkin vaiheessa. Aiempiin tapahtumiin viitataan suhteellisen vähän ja viittaukset myös selitetään,

Venäjä on vallannut Suomesta itselleen tukikohdat Hangosta ja Ahvenanmaalta. Suomi pyrkii parhaansa mukaan pysymään itsenäisenä ja tukea haetaan lännen suunnasta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että modernia sotaa ei välttämättä käydä sotilaiden ja aseiden avulla. Miten demokraattinen valtio voi pelastaa itsensä, kun suurvallat ottavat kovat käyttöön ja pahimmat skenaariot toteuttaakin ehkä oma kansa?

Nyky-Suomessa tieto kulkee nopeimmin ja äänekkäimmin sosiaalisessa mediassa. Kuka tahansa voi sanoa totena mitä tahansa eikä medialukutaito ole Suomessa viime vuosina ainakaan parantunut. Miten voisikaan odottaa tavallisen kaduntallaajan pystyvän kriittisyyteen lukemiensa asioiden suhteen, kun eivät toimittajatkaan nykyään vaivaudu taustoja tarkistamaan. Juuri saimme seurata, miten lakritsipiippujen kieltäminen tupakkalain perusteena julkaistiin sanomalehdessä tosijuttuna, vaikka puhelinsoitolla Valviraan olisi voinut tarkistaa "uutisen" todenperäisyyden. Raflaava ja lukijoita houkutteleva otsikko painoi vaa'assa enemmän kuin levitetyn tiedon totuudenmukaisuus.

Todella pelottavaksi sosiaalisen median vaikutus muuttuu silloin, kun puhtaasti kaupallisten näkökulmien lisäksi tulevat poliittiset, uskonnolliset tai muut -ismit, joiden edustajat haluavat edistää omia etujaan tai dogmejaan yleistä mielipidettä manipuloimalla, Tunnetuin viime aikojen esimerkki tulee Suomen ulkopuolelta. Kuka olisi uskonut Trumpin voittava persidentinvaalit? Populistisia iskulauseita viljelevä Trump kuitenkin veti pidemmän korren kuin pitkää ja puisevaa poliittista jargonia ylläpitävä Clinton. Mitä tuo kertookaan nykyihmisen tavasta reagoida?

Teen itse töitä mm. markkinointiviestinnän kohdentamisen parissa. Parhaimmillaan lopputuloksena on myös asiakasta hyödyntävä dataan perustuva viestinän oikeellisuus. Asiakas saa vain itseään kiinnostavia viestejä eikä tulvaa hyödyttömiä juttuja käyttämiensä kanavien tukkeeksi. Data-analyysiä ja kohdennetuilla viesteillä vaikuttamista voidaan kuitenkin käyttää hyvin moneen. Yritykset suurimmaksi osaksi lähestyvät asiakkaitaan houkutellakseen heitä ostamaan. Järkevä kuluttaja osaa pohtia tarjousta myös omien tarpeidensa lähtökohdasta ja valitsee vain ne tuotteet, joita todella tarvitsee tai haluaa. Kyseessä ei ole syntymässä saatu taito vaan se on opeteltava ja opetettava. Viestit pitää osata suodattaa ja selkärankaan rakennettu kriittisyys, sekä halu tarkastella asioita monelta kantilta eivät ole läheskään kaikilla luontaisia piirteitä.

Samaa suodatuskykyä toivoisin myös muiden ihmisten viestejä luettessa.  Remeksen kirjassa käytetään aika ronskeja keinoja yleisen mielipiteen kääntämiseksi suuntaan jos toiseenkin. On aika pelottavaa, miten haluttu viesti sitten tarinassa paisui sosiaalisessa ja muussa mediassa riippumatta alkuperän todenmukaisuudesta tai siitä, miten tarina jatkuu. Taas voidaan nostaa esiin SoMen valta myös tosielämästä. Suru-uutinen stylisti Teri Niitin poismenosta  on viime päivinä herättänyt (onneksi) keskustelua siitä, miten yksi kuva saattaa aloittaa pitkän painajaisen, eikä mikään jatkokommentti tai anteeksipyyntö poista somekansan "pyhää vihaa". En oikein usko, että kaikki raivoa sosiaalisessa mediassa uhkuneet edes kunnolla tiesivät, mistä oikein oli kyse. Ehkä vain tuntui hyvältä uskoa olevansa oikeassa ja ihminen uhon kohteena unohtui kokonaan. Tällaista reaktiota voidaan myös tietoisesti hyödyntää ja varmasti näin on jo tehtykin. Propagandaa on harrastettu iät ja ajat, nyt sen voima on meidän itsemme toimesta moninkertaistunut ja se on muuttunut myös vaikeammaksi tunnistaa.

Remeksen kirja siis herättää ajatuksia. Hyvä niin, jos lukija ryhtyy miettimään, miten hänen omiin mielipiteisiinsä vaikutetaan. Kirjallisuudenlajina tällaiset nopeatempoiset, muutaman sivun luvuilla ja näkökulmavaihteluilla etenevät jännärit eivät taida olla minulle ominta lajia. Koin lukemisen välillä töksähteleväksi ja minulla oli lieviä vaikeuksia pysyä mukana laajan henkilögallerian touhuissa. Tunnustan kuitenkin viihteellisyyden ja itsekin jokunen vuosi sitten vastaavia tuli luettua useampia. Sitten mustavalkoisuus ja hengästyttävä tahti alkoivat väsyttää. 


Kiirastulesta ovat kirjoittaneet myös
Kirsin BookClub,
Kirjallisia,
Kaiken voi lukea ja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja


ARVONTA! 

Tähän loppuun vielä halukkaille arvonta. 

Lähes kaikki Kirjojen Suomi -hankkeen kirjat ovat verkossa luettavissa, mutta valitettavasti ei tämä uutuus. Minulla kuitenkin on tuo lukemani Ilkka Remeksen Kiirastuli-arvostelukappale. 
Jos haluat voittaa sen omaksesi niin 

1) kirjaudu sivupalkissa blogini lukijaksi (jollet vielä satu olemaan) tai tykkää Ja kaikkea muuta Facebook-sivusta.
2) kerro tämän artikkelin kommenteissa osallistuvasi arvontaan ja jätä jokin yhteystieto (mielellään sähköposti), jolla voin voitostasi ilmoittaa, mikäli se kohdallesi osuu. 

Aikaa ilmoittautua arvontaan on ensi viikon loppuun eli arvonta suoritetaan 22.1.2016 klo 16. 


10.1.2017

Kiehtova legenda joltain mielen aavikolta


Viikonlopun karkumatkalla tuli vastaan iloinen yllätys hotellin käytävässä eli kirjojen kierrätyspiste. Lisäksi olen aina rakastanut noita seinällä kiemurtelevia hyllyjä. Joskus vielä hankin tuollaisen kotiinkin.

Minulla on viime vuoden kirjoja vielä pari bloggaamatta. Tässä toinen niistä. Joululoma meni aikalailla fantasiaksi ja joukosta löytyi myös yksi viehättävä kumma. Tämä tarina koukutti, oli julmalla tavalla kaunis ja tuntui ottavan kantaa. 



Christine Thorel : Liskon häntä 
Luettavaksi kustantajalta 

Aalmei on lapsena ryöstetty ja sitten taas toiseen kertaan. Hänet on kasvatettu esikoisena, palvelemaan Khobaa, kaupungin hallitsijaa. Aalmein mielessä kytee kuitenkin kapina ja hän pakenee hullun valtiaan kaupugista autiomaahan mielessään kosto ja valtaus.

Aalmei on hahmona herkullisen ristiriitainen. Hänen elämänsä on näennäisen helppoa, mutta pintaa raaputettaessa ei hovipalvelus olekaan tulkin kevyttä tointa eikä poika sopeutunut elämään poissa autiomaasta. Aalmei ei myöskään ole yksiselitteisen hyvä tai paha. Hän haluaa auttaa kansaansa, tuhota toisen, ja sitten ei kuitenkaan. Hän on myös kasvatettujen asenteiden vanki, joka ei reagoi enää oman kansansa tapojen mukaan. Hän ei oikeasti ole enää kukaan ja kuitenkin kantaa mukanaan kaikuja kaikista heimoista. Aalmein tarinaan jää koukkuun. Hänelle toivoo hyvää ja haluaa varoittaa kostonhimon vaikutuksista myös viattomiin ja kostajaan itseensä.

Autiomaa on julma ja Liskon häntä on kirja erityisesti autiomaasta. Siitä, miten hiekan keskellä toiset selviävät, mutta suurin osa ei. Siitä, miten autiomaata joko vihaa tai rakastaa. Siitä, miten autiomaan lapsi voi unohtaa ja kaupungin poika nähdä kauneuden villissä maassa. Tämä kirja sai minutkin, merenrannan kasvatin, kaipaamaan aavikon tähtitaivasta ja merta muistuttavaa tyhjyyden avaruutta. Melkein tunsin kuuman hiekan varpaissani. Se houkutti ja samalla kauhistutti, sillä autiomaa on julma tasapuolisesti.

Liskon häntä on myös kertomus siitä, miten erilaisuus voi johtaa pahuuteen. Hengissäpysymisen vaikeus voi käpertää ihmisen itseensä ja kaltaisiinsa, vaikka vahvuus löytyisi taitojen ja kykyjen yhdistämisen kautta. Toisinaan on parempi avata silmät ja ottaa vastaan, opetella elämään yhdessä eikä rinnakkain rajojen takana. Kannattaa myös varoa mitä haluaa itselleen ja muille. Joskus voi saada haluamansa, eikä se osoittaudukaan odotetun kaltaiseksi.

Pidin kirjan hitaasta rytmityksestä, joka mahdollisti runollisen kerronnan. Lukijalle kerrotaan legendaa, joka herää jännällä tavalla elämään ja tuntuu muuttuvan todellisuudeksi. Mielenkiintoinen lukukokemus, josta nautin kovasti.

6.1.2017

Toton kanssa peffateatterissa eli loppiaisen ohjelmassa Tatu ja Patu

Sellainen hillitympi T&P - ilme
Meillä oli loppiainen tänä vuonna paitsi kylmä, myös elokuvantäyteinen. Uhmasimme pakkasta ja talsimme hyvin villaan käärittynä bussipysäkille. Siihen se kylmä sitten loppuikin, kun päästiin bussiin istumaan,

Pääkaupunkiseudulla on Helsingin keskustassa herkullinen tilanne siinä suhteessa, että Tennispalatsissa on selvästi ajateltu perheitä, joissa on sekä pieniä että teinejä. Elokuvat alkavat sillain sopivasti samoihin aikoihin ja loppuvat myös. Nytkin kävimme ensin Kampin Burger Kingissä hakemassa energiaa. Minä ja kuopus saimme istuttua rauhassa aterian loppuun, kun nopeammat syömärit jo lähtivät Tennispalatsin puolelle aloittelemaan uusinta Tähtien sota -elokuvaa eli heillä oli ohjelmassaan Rogue One.

Mekin siitä sitten hiljalleen siirryimme odottelemaan Tatun ja Patun alkua kuopuksen kanssa ja seurasimme silmä kovana kaksikon seikkailuja Helsingissä. Ja lopussa sitten sama polku toisinpäin ilman hamppareita. Kuljettiin koko perhe yhdessä mennen tullen, mutta jokainen sai itselleen sopivan elokuvan, eikä kukaan pahemmin odotellut missään. Kerittiin vessareissut ja kaikki kullekin sopivassa tahdissa :-).

Suosittelen! Paluumatkalla bussissa istui tyytyväisen oloista porukkaa ja nyt nautiskellaan rennosta kotoilusta ennen kuin vuorossa on raclette (tuhtia ruokaa pakkasella niin pysyy kylmä kaukana ja mieli hyvänä) ja tietenkin illalla sitten Voice of Finland!


Ja se elokuva 

Toto 5v oli odottanut tätä elokuvaa jo kauan. Luulen innon perustuneen pääasiassa mainoksessa olleeseen tekstiin. Tatu ja Patu "peffateatterissa" - muuta ei tarvita viisivuotiaan kiinnostuksen herättämiseksi kuin sana peffa. Tuon ikäinen rakastaa kaikkia sanaleikkejä ja jos ne jotenkin liittyvät vessasanoihin... no, tiedätte, mitä tarkoitan.

Alkujaan meidän piti mennä jo itsenäisyyspäivänä, mutta silloin se ei mahtunutkaan päivän ohjelmaan. Onneksi nyt sitten kerittiin vielä ennen kuin poistuu kokonaan ohjelmasta. 

Tatu ja Patu -kirjat ovat valtavan suosittuja ja niitä on ilmeisesti myöskin päiväkodissa luettu. Meillä kotonakin on peräti yksi sarjan kirjoista, mutta kun se ei yhdenkään pojan kohdalla saanut sen suurempaa mielenkiintoa aikaiseksi, niin muita ei ole tullut hankittua. Elokuva kuitenkin upposi. 

Tässä kommentteja suoraan katsojalta itseltään (Huom. hiuksetkin tyylin mukaan :-)




5.1.2017

Uusi haaste (en voinut vastustaa) ja viimeinkin Lopotti

En tiedä, joko aivot jäätyivät pakkasessa vai mikä minuun meni, mutta tulipa taas ilmoittauduttua haasteeseen. Juuri vannoin, että ei muut kuin teatteria ja Kirjojen Suomi tälle vuodelle, ja sitten silmiini osui Pomppivan ponin majatalon #satasuomalaista2017 - haaste ja olin mennyttä naista.

Tarkoituksena siis on kirjoittaa vuoden 2017 aikana 100 postausta jostain suomalaiseen kulttuuriin liittyvästä asiasta - aihe voi siis olla kirja, teatteria, musiikkia, elokuvaa, urheilua, taidenäyttelyä jne... kunhan se on suomalaiseksi luokiteltavaa.

Pakkohan tähän on osallistua tänä vuonna, vaikka osoittautuukin varmasti haasteelliseksi. Koko viime vuoden aikana kirjoitin tähän blogiin 143 postausta, eivätkä ne kaikki varmastikaan koskeneet suomalaisia juttuja.
Saa nähdä, miten muijan käy.

No, alkuun (postauso nro 1) ainakin pikkuisen fuskaan sillä tämän kirjan luin jo viime vuoden puolella, mutta postaamattahan se on näköjään jäänyt. Tästä ei kuitenkaan kirja paljon enää suomalaisemmaksi mene. Tommi Kinnunen on suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa Suomeen ja sen lähihistoriaan sijoittuvia kirjoja ja kaiken lisäksi Lopotti oli vuonna 2016 Finlandia-palkintoehdokkaana, Eikä ihan syyttä.

Tommi Kinnunen: Lopotti 
Oma ostos Elisa Kirjasta (tarjous voimassa 8.1. saakka eli 8,90€) 

Lopotti lisää uusia kerroksia Neljäntienristeys-kirjassa kerrottuun tarinaan. Helena on talon sokea tytär, joka lähtee Helsinkiin kouluun. Tuomas muuttaa etelän yliopistokaupunkiin hänkin erilaisuutensa ajamana. Molempien yksinäisyys avaa ovia toisenlaiseen kokemukseen elämästä ja muille niin tavallisista tapahtumista.

Helenan ja Tuomaksen elämä tuo myös uudenlaisen näkökulman Neljäntienristeyksen henkilöihin ja tapahtumiin. Huomasin unohtaneeni paljon, mutta onneksi Lopotti ei kuitenkan vaadi aiemman romaanin lukemista ollakseen ymmärrettävä, vaikka toki taustan tuntemus kokemusta jonkin verran voi syventää.

Pidin kahden elämätarinan rinnastamista mielenkiintoisena ratkaisuna. Se toi tarinaan vaihtelua. Pelkästään Helenan tai Tuomaksen elämätarina olisi tehnyt kirjasta tusinatavaraa. Nyt eri syistä erilaisten hahmojen elämänkaaret toivat ihan uusia jännitteitä juonenkäänteisiin.

Toisaalta välillä tuntui hassulta, miten sokeus ja homoseksuaalisuus rinnaistuivat vaikutuksiltaan samantyyppisiksi piirteiksi. Molemmat jättivät henkilöt tavallaan toisten armoille ja myös sulkivat heidät tavallisten elämätapahtumien sivustakatsojiksi. Rakkauskin tuntuu jotenkin kaihtavan, vaikka se jossain muodossa kummankin elämään kai kuitenkin myös asettuu.

Ehkä kyse onkin enemmän siitä, mikä on tarpeeksi "erilaista", jotta normien mukainen elämä muuttuu vain jonkinlaiseksi haavekuvaksi. Itselläni nousi lukiessa pieni kapinamieli varsinkin Tuomaksen rakkauselämän puolesta. Voi herranjestas! Kyllähän ihmisellä pitää olla oikeus rakastaa ilman roolipeliin antautumista.

Helenan kohdalla tilanne on monisyisempi sillä rakkaus kokee samanlaisia kolauksia kuin niin monella muullakin. Mikä on se asia, jonka yli ei ehkä päästäkään? Miten terveyden kadottaminen vaikuttaa elämälaatuun? Oli sitten sokea tai ei.

Tietysti kirjassa myös vuosien kuluminen ja aikakauden muutos näkyy sekä mahdollisuuksissa että ympäristön asenteissa varsinkin Helenan isän ja Tuomaksen kohtaloita verratessa. Silti niissä on myös liian paljon samankaltaisuutta, vieläkin.

Kaikkiaan pidin kirjasta, vaikka se välillä oli turhankin hajanainen. Lopotti on kirja, jonka lukeminen vaatii pientä keskittymistä. Muuten menee helposti sekaisin niin aikakausissa kuin henkilöissäkin. Olettaisin tilanteen vielä hankalammaksi, jollei Neljäntienristeystä ole aiemmin lukenut.

Taitavasti kirjoitettu kirja on kuitenkin kyseessä ja se suorittaa kirjalle nykyään asettaman ajatusten herättämisen tehtävän hiljaisesti ja melkein vaivihkaa, huolimatta aika osoittelevista aihealueista. Niitä on kuitenkin käsitelty jotenkin vähän kierosti ja turhia osoittelematta. Asioita vain tapahtuu, niin kuin kai elämässä yleensäkin. Jää lukijan vastuulle miettiä, onko lopputulos "normaali" vai voisiko jokin olla toisin?

Pitäisikö olla toisin? Kyseessä on kuitenkin kuvaus yksilöiden elämästä. Jokainen tekee omat päätöksensä ja virheensä, fiktiossakin.

Edit: Haasteista puheenollen, Tällä kuittaan samalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 2. eli kirjablogissa (tässä tapauksessa kirjablogeissa) kehuttu kirja.  

3.1.2017

Kirjablogit ja 101 kirjaa



Kirjat kuvastavat aikaansa
kirjoista voi oppia historiaa ja mitä muuta tahansa
kirjat auttavat ymmärtämään kaukaisiakin asioita ja näkemään myös sen toisen näkökannan, 
kirjojen avulla voi ennustaa tulevaisuutta 
kirjojen avulla voi päättää toimia määrittääkseen ja muuttaakseen tulevaa

Ilman kieltä ja kirjoja sen ilmentymänä ei voi olla kansakuntaa, maata, yhtenäistä valtakuntaa 

Suomen täyttäessä 100 vuotta, on lukeminen entistä tärkeämpää, 
jotta muistaisimme aiemmat virheet, emmekä sokeasti toistaisi niitä, 
jotta näkisimme myös sen toisen ihmisen näkökulman ja syyt sen takana. 


Kirjabloggaajat ovat innolla mukana Suomen juhlavuoden kirjallisuushankkeessa 


Yli 80 kirjabloggaajaa osallistuu hankkeeseen kirjoittamalla yhdestä tai kahdesta 101 hankkeeseen valitusta kirjasta samanaikaisesti, kun kyseistä kirjaa käsitellään Ylen ohjelmissa. Kukin kirja kertoo ilmestymisvuotensa ajasta, hengestä ja tapahtumista ja ne on valittu eri kirjallisuudenlajeista viihteestä jännitykseen ja vakaviin klassikoihin.

Tule mukaan seuraamaan Suomen tarinaa kirjojen kautta! 

Valitut kirjat, niistä kertovat Ylen ohjelmat ja muuta mielenkiintoista löytyvät Kirjojen Suomi nettisivulta 


Saman sivuston kautta pääsee myös lukemaan suurinta osaa listalta löytyvistä kirjoista ja sinne myös ilmestyvät linkit kirjablogien artikkeleihin kirjoista.

Minäkin lupasin kirjoittaa kahdesta listan kirjasta, joten pysykää linjoilla. Muita varsinaisia haasteita (teatterihaasteen lisäksi) en taida vuonna 2017 ehtiäkään.


Luetaan yhdessä Suomen 100 vuotta eli 101 kirjaa!


31.12.2016

Taustapeili eli lukukäppyrät 2016


Se on taas taustapeilin aika.

Takana on kiinnostava, aktiivinen ja monella tapaa sydäntä lämmittävä vuosi.

Kiinnostavia ovat olleet oikeastaan kaikki lukemani kirjat sekä tietysti ne monet ihanat teatteriesitykset, joita vuoden mittaan olen päässyt katsomaan.

Aktiivinen vuosi on ollut sekä töiden että blogijuttujen osalta. Välillä on tuntunut, että illatkin ovat täyttyneet teatterista, tapaamisista, lukemisesta, kirjoittamisesta, haasteista, kampanjoista ja muusta mielenkiintoisesta tekemisestä. Ihanaa, vaikka toisinaan ei meinannutkaan jaksaa lähteä.

Sydäntä ovat lämmittäneet kaikki tapaamiset kanssabloggaajien, kirjailijoiden, teatterintekijöiden tai muiden ihanien ihmisten kanssa. On aivan mahtavaa päästä keskustelemaan alastaan/asiastaan innostuneiden osaajien kanssa.

Uusien ihmisten kohtamisesta oppii aina itsekin uutta ja erilaisten persoonien tapaaminen avartaa omaakin ajattelutapaa.

Olette kaikki olleet aivan mahtavia. Kiitos! Kiitos myös kaikille tapahtumien järjestäjille. Arvostan jokaista kutsua :-)



Ja sitten niitä käppyröitä 

Kaikkiaan luin vuonna 2016 peräti 109 kirjaa. Goodreadsin haasteena minulla oli 100 luettua kirjaa, mutta siellä ei haasteen saavuttaminen täysin onnistunut. Ei siis sen takia, etten olisi lukenut, mutta kun Goodreadsista ei löydy kaikkia kirjoja...

Kaikkiaan luin siis 7 kirjaa enemmän kuin viime vuonna, mutta vuoden 2014 huikeaan 140 kirjaan on vielä matkaa.


Kuukausittainen lukujakauma näyttää tältä:


Ei liene yllättävää, että lomakuukautena luin eniten eli heinäkuussa. Muuten lukumäärä on vaihdellut vähän genre-jakauman mukaan. Kevyitä fantasiakirjoja ja nuortenkirjoja enemmän sisältävinä kuukausina on kokonaislukumääräkin ollut suurempi.

Samoin oli pieniä piikkejä sekä välilevypullistuman potemiskuukautena (syyskuu) ja Amerikan matkan lentolukemisten johdosta (marraskuu).

Mies-naisjakaumassa ei ole tapahtunut muutosta. Edelleen 2/3 lukemistani kirjoista on naisten kirjoittamia. Edelleen syynä ovat todennäköisesti naisten kirjoittamat sarjat, joita olen kahlannut läpi useamman osan verran.


Kielien osalta joudun häpeään. Ei yhtään ranskankielistä kirjaa. Auts!


Englanniksi sentään olen lukenut ihan reippaasti. Tosin täytyy myöntää, että pääasiassa sellaista kevyempää hömppäfantasiaa. Parhaat englanninkieliset kirjat tosin osuvat äänikirjojen puolelle ja ovat elämäkerrallisia ja vieläpä kirjoittajien itsensä lukemia eli Patti Smithin M Train ja Drew Barrymoren Wildflower. Molemmat HelMet Overdrivesta lainattuja.


Kirjaformaattien osalta vuosi oli vaihteleva


Odotetusti luin eniten e-kirjoja. Niitä on tullut kulutettua tasaiseen vuoden aikana. Matkakuukausina enemmän, sillä en nykyään kanna painettuja laukussani laisinkaan.

Äänikirjojen osalta on vuodessa selkeä vedenjakaja. Vaihdoin uuteen työpaikkaan syyskuun alusta ja työmatkani lyheni 50 minuutista 8 minuuttiin ja väline vaihtui julkisista autoon. Sen seurauksena äänikirjojen kuuntelu väheni dramaattisesti loppuvuotta kohti. Tämän vaikutuksesta pitkä nousujohteinen putki äänikirjojen osalta katkesi. Vuonna 2015 luin äänikirjoja peräti 39, mutta nyt tipahdettiin siitä puoleen!


Kirjojen hankinta vähän yllätti statistiikkaa katsoessa.


Luulin käyneeni enemmänkin kirjastossa, mutta varsinaisia kirjastonkirjoja onkin joukossa vain 3. Tosin tämä lievä harha saattaa johtua Overdriven suhteellisen isosta osuudesta. Kirjastohan sekin on, vaikkakin e-kirjoille ja äänikirjoille.  HelMet kirjastokortilla saa lainattua.

Samoin tuntuu koko ajan siltä, että arvostelukappaleita on pitkin huushollia pinoissa. Joko en sitten tule niitä lukeneeksi (osittain totta) tai sitten on kyse painettujen kirjojen aiheuttamasta hrhasta. Onhan neljännes luetuista iso määrä arvostelukappaleiksi, mutta kuitenkin vähemmän kuin kuvittelin.

Nostin myös ilmaiseksi ladatut kirjat erikseen näkyviin. Kyse on suurelta osalta Elisa Kirjan ilmaislahjoista, mutta on joukossa myös yksi klassikko (niitähän saa ladata ilmaiseksi!) ja yksi nettijulkaisuna luettu kirja. Tuo nettijulkaisu oli muuten myös vuoden parhaiten viihdyttäviä fantasioita - Hauska yhdistelmä avaruus-scifiä ja fantasiaa.


Mitäs sitten tuli oikein luettua? 

Genrejaon tekeminen on aina yhtä vaikeaa. Tämäkin on tehty ihan fiilispohjalta.


Ei liene yllätys, että fantasia ja dekkarit dominoivat taas listaa. Näin on ollut vuodesta toiseen. Fantasian lukumäärään vaikuttavat trilogiat ja sarjat, joita yleensä luen sitten putkeen ja dekkareita, no, niitä nyt vaan tulee luettua säännöllisesti.

Muutosta vuosien varrella on tapahtunut erityisesti elämäkertojen osalta. Niiden määrä on viime vuosina lisääntynyt. Liekö sitten oman iän karttumisen vaikutusta. Tosin olen nyt myös lisännyt listaan ns. elämäkerralliset kirjat. joissa ei välttämättä kerrota ollenkaan kronologisesti, mutta jotka perustuvat jonkun elämään esim. juurikin nuo yllämainitut elämäkerrat, tai jopa Peter Maylen Vuosi Provencessa tai Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi. Toki siellä on myös sitten ihan puhtaita elämäkertoja, joista ykköseksi taitaa tältä vuodelta nousta Panu Rajalan elämäkerta Aila Meriluodosta.

Keittokirjoja olen kirjaillut enemmän tai vähemmän säännöllisesti kuukauden keittokirja -sarjassa. Tosin näköjään harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Näytelmien määrän puolestaan peräti tuplasin eli luin niitä 2 vuoden aikana.

Nykykirjallisuus ja historialliset romaanit pitävät myös pintansa vuodesta toiseen. Nykykirjallisuus todennäköisesti myös siksi, että siihen tuppaan lykkäämään kaikki suhteellisen uudet kirjat, joita en muuten osaa luokitella... kätevä kategoria.

Historiallisista romaaneista kai kaikkein vaikuttavin oli Milja Kauniston Ranskan vallankumouksen aikaan sijoittuva Luxus. Maltan tuskin odottaa sille jatkoa.  Samoin Paula Havasteen "Vihat" -sarja oli aika koukuttava. Minna Rytisalon Lempi puolestaan oli yksi tämän vuoden parhaista ja vaikuttavimmista lukukokemuksista.

Nykykirjallisuuden osalta parhaimmistoa olivat mm. Joni Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni, joka itketti heti tammikuussa ja Care Santosin Suklaan maku historiallisine konteksteineen. Sofi Oksasen Norma poisti aukon sivistyksessäni ja osoittautui odotuksiani mielenkiintoisemmaksi.

Paljon mahtui vuoteen hyvää luettavaa. Toisista kirjoista tykkäsin enemmän kuin toisista, niin kuin pitääkin ja oikein on. Yhdessä artikkelissa ei kaikkea pysty millään sanomaan, mutta onhan tuo kirjoitetut artikkelit.

Siinä siis vuosi 2016. Ihan en saanut aikaiseksi viime vuonna kaavailemaani 5-vuotiskatsausta, mutta sen voi ehkä väkertää sitten tammikuun aikana - jos ehtii ja viitsii.


AIKA HUIKEAA, JOS JAKSOIT LUKEA TÄHÄN SAAKKA 

KIITOKSIA KAIKILLE SEURASTA VUONNA 2016 

TOIVOTTAVASTI TAPAAMME JÄLLEEN ENSI VUONNA! 

IHANAA UUTTA VUOTTA! 


30.12.2016

Vuodenlopun stressinaiheita ja leppoisa lomadekkari

Aina joskus sitä stressaa ihan oudoista asioista. Niin kuin nyt vaikka siitä, että Goodreadsin vuosihaasteesta puuttuu vielä kirjoja. Kirjasin itselleni tavoitteeksi 100 kirjaa vuoden aikana ja nyt olen kohdassa 94. Paitsi, että omien laskujeni osalta mennään jo numerossa 108. Goodreadsista kun ei löydy ihan kaikkia lukemiani.

Jännä juttu. Olen todistanut itselleni moneen kertaan, ettei kannata, mutta silti huomaan vilkuilevani lukua. Ehkä tilanne helpottaa, kun nyt ihan julkisesti totean, etten varmastikaan ehdi ennen tammikuuta lukemaan vielä kuutta kirjaa ja toisaalta voin hyvällä omallatunnolla todeta todellisuudessa haasteen jo suorittaneeni.

Kaiken lomailun, sukulaisten kanssa seurustelun ja ennen kaikkea syömisen keskellä olen tosin ehtinyt jo pari kirjaa lukemaankin. (Ranskan tunnelmia voi lukea lisää täältä ja herkuista täältä ja muita lomamietteitä täältä) Eräänkin taktisena vetona valitsemani nopealukuisen dekkarin.

Nyt on Nizza enää muisto, samoin kuin lomakin. Ensimmäinen työpäiväkin on tullut jo tehtyä. En silti valita yhtään, ihanan paussin jälkeen on töissäkin kivaa.


Mauri Sariola : Lavean tien laki 
Elisa Kirjan joulukalenterin ilmaislahja 

Varatuomari Matti Viima on ihmeissään, kun hänen puheilleen saapuu taloustirehtööri Patamaa pyytämään apua. Upporikas liikemies on erehtynyt kirjoittamaan naurettavuuteen saakka romanttisia ja runollisia kirjeitä peräti kahdelle naiselle ja nyt jomman kumman kirjeet ovat päätyneet kiristäjän käsiin.

Matti ryhtyy asiaa selvittämään uhkean ja vahvaluonteisen sihteerinsä kanssa. Tapaus ei oikein tunnu etenevän ja sitten tapahtuu murhakin. Lopulta Matti pääsee häikäilemättömän murhaajan jäljille ja oikeussaliin varsinainen jännitysnäytelmä.

En olekaan lukenut kovin montaa Sariolan kirjaa, vaikka niitä kai pitkä lista olisi tarjolla. Asia pitänee korjata, sillä pidin kovasti 60-luvun tunnelmaa henkivästä dekkarista. Korrektit käytöstavat, paheelliset naiset ja kaupungin kontrasti maaseutuun viehättivät. Sariola kuvaa sotien jälkeistä aikaa varsin elävästi, eikä pelkästään ympäristöä kuvaamalla, vaan ihmisten ajatusten ja puheiden kautta.

Eihän tarina tietenkään etene nykydekkarien vauhtia ja pienet Poirot-vaikutteet näkyivät niin tarinan aikana kuin loppuratkaisun "psykologisissa" vaikutuksissa, vaikkei Viimaa toki belgialaiseen yli-etsivään oikein verratakaan. Leppoisassa rytmissä on kuitenkin oma viehätyksensä, vaikka välillä vähän töksähdellen hypitään ajassa eteenpäin. Ainakin Sariola osaa yllättää tarinankäänteillä, eivätkä pahikset ole täysin mustavalkoisia hahmoja.

Oli myös aika rentouttavaa lukea rikoksesta, jolla on "normaali" motiivi. Kaikenmaailman kierot sarjamurhaajat ja verta himoitsevat psykopaatit ovat oikeasti aika ahdistavia. Tämän kirjan rikoksen saattoi tavallaan ymmärtää, vaikkei tietenkään hyväksyä ja pahan tulee tietysti saada palkkansa.

Kaikkiaan kyseessä siis on varsin luettava ja hyvin lomaan sopiva dekkari. Eikä hintakaan ole päätähuimaava. Elisa Kirjassa on paljon Crime Timen dekkareita sopuhintaan - Sariolan kirjojakin saa ladattua 6€ kipale normihintaisinakin ja se on jo halvempaa kuin monet aikakauslehdet.