17.6.2018

Kesäkatsausta ja keittiöremppaa

Tänä vuonna kesä tuntuu jo kestäneen ikuisuuksia. En minä valita. Nämä kelit ovat olleet balsamia muutaman edellisenä kesänä aurinkoa epätoivoisesti kaivanneelle mielelleni. Onkin muuten kumma, miten sitä vanhetessaan alkaa huomata auringon puuttuvan. Olivatko lapsuuden ja nuoruuden kesät oikeasti niin paljon aurinkoisempia, vai kasvaako valontarve iän myötä ?

Eikä kesäloma ole vielä edes alkanut! Vielä kolme kokonaista työviikkoa ennen kuin voi pistää läppärin kiinni ja työpuhelimen reppuun odottamaan. Noihin kolmeen viikkoon mahtuu vielä vuoren verran tekemistä, mutta en minä valita (ainakaan kovin paljon). Toki sitä olisi kiva niinsanotusti laskeutua lomaan vähitellen tahtia hiljentäen, mutta loman saapuminen kai on tärkeintä ? Vaikka siihen sitten tipahtaisikin totaaliromahduksella?

Töitä on tosiaan taas riittänyt, kuten blogin hiljaisuudesta kai on voinut päätelläkin. Lisäksi (kun ei vissiin ollut tarpeeksi tekemistä) aloimme suunnittelemaan keittiöremonttia. Päätin kerrankin tehdä asian kunnolla, eli nyt on kuvia ja suunnitelmia hiottu huolella ja pieteetillä. Olen muistuttanut itseäni impulsiivisten päätösten vaaroista ja onhan suunnittelu tietysti myös hauskaa puuhaa.

 Tällä hetkellä on vastakkain kaksi vaihtoehtoa, jotka totta puhuen kyllä jostain kumman syystä muistuttavat rakenteellisesti toisiaan todella paljon. Eroa on lähinnä värimaailmassa ja liesituulettimessa...



Kumman ottaisi ? 

Vaaleanharmaan ja valoisan peruskeittiön vaiko antrasiittiovet ja vaaleaa puuta? Vaikea päätös. Jälkimmäinen on enemmän chic ja aikuismainen, mutta ensimmäinen taas ainakin kuvissa toisi pimeään keittiöön enemmän valoa.

Tässä muuten huomataan teknologian vaikutus myyntitilanteissa. Toisen toimittajan suunnitteluohjelma on selkeästi kuviensa suhteen parempi, värit ja valot toistuvat selkeämpinä. Toisaalta käy mielessä myös, voiko tunnelmaan luottaa. Meidän keittiöömme ei tule samalla tavalla valoa ikkunasta kuin kuvissa...

Toisen toimittajan kuvat taas ovat liian harmaita, enemmänkin rakennekuvia, mutta heidän kaupassaan on mahdollisuus makustella keittiötä virtuaalitodellisuuden avulla. Se onkin ehdottoman hyvä tapa tarkastella suunnitelmaa, sillä keittiöelementtejä pääsee kiertelemään, jolloin huomaa monta kuvissa helposti huomaamattomaksi jäävää juttua. Paitsi ne värit eivät taaskaan toistu oikein. Heidän onnekseen juuri nuo värit olivat kaupassa näytekeittiössä, muuten olisin hylännyt vaihtoehdon samantien.

Saa nähdä, miten käy. Pian pitäisi tehdä päätöksiä, jos haluamme remontin käyntiin heti kesälomien jälkeen...

15.6.2018

Samassa liemessä ja parsa-perunafrittataa

Voiko tämän kauniimpaa väriä ollakaan ? 
Tänä keväänä on ruoanlaitosta pitäviä hemmoteltu oikein urakalla aivan mahtavilla keittokirjoilla. Eikä pelkästään kirjoilla, vaan alkuvuonna televisiosta sai seurata myös pitkästä aikaa kiinnostavaa ja (harvinaista herkkua) kotimaista ruokaohjelmaa.

Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin Samassa liemessä nousi nopeasti minun ja kuopuksen lempiohjelmaksi, joka tallennettiin ja josta Toto valitsi viikolle ruokaohjeita kokeiltavaksi.

Ei siis liene ihme, että hankin sarjaan liittyvän keittokirjan aika nopeasti sen ilmestyttyä (varsinkin, kun sain alennusta kustantajan kirjallisessa illassa). Hankinta ei ollut turha. Jotenkin tuo rento ja huoleton kokkaus sopii meidän kiireiseen elämäämme.  Ohjeet eivät yleensä ole työläitä ja niitä saa kivasti yhdisteltyä muuhunkin kokkausinspiraatioon.

Erityisesti kirjasta löytyvät muutamat kastikkeet, ovat päätyneet riisikulhojen ja salaattien mausteiksi säännöllisin väliajoin, mutta toki muitakin reseptejä on tullut kokeiltua.  Punajuurihummus, Dukkah-lohi, sobasalaatti, riisisalaatti ja sen "confit de canard" ovat vuorollaan komistaneet ruokapöytäämme ja huomaan selailevani kirjaa inspiraation puutteesta kärsiessäni.

Inkiväärinen riisisalaatti ja rapsakkaa ankkaa 
Kirja toimii mainiosti ihan itsenään ja sen kuvat tuovat esiin sen saman kesäisen tunnelman, joka koukutti Toton television ääreen. Kreetta Järvenpään kuvat ovat kauniita ja eniten pidin alun tunnelmakuvista. Niitä olisi saanut ripotella joukkoon enemmänkin.

Tarinointia olisi kirjasta ollut kiva lukea vielä lisää, sillä molemmilla tekijöillä riittää varmasti paljon ruokamuistoja jaettavaksi. Toki jotain kirjasta löytyykin ja tv-sarja vielä täydentää, mutta kuitenkin.

Kaikkiaan Samassa liemessä on lunastanut kevään aikana paikkansa ruokakirjahyllyssäni yhtenä eniten käytetyistä opuksista ja useampi resepti päätynee toistuvasti ruokalistalta löytyviksi kotiklassikoiksi. Ainakin Dukkah-lohta on syöty meillä jo ainakin viisi kertaa... Vahvat ja vaihtelevat maut takaavat sen, ettei kirjan resepteihin kovin helposti kyllästy.

Samassa liemessä kirjan reseptejä voi myös soveltaa. Trendikkäästi lähes jokaisesta viime aikoina julkaistusta keittokirjasta löytyvä hummus taipuu moneksi, samoin salaatit ja kastikkeita voi tietysti valutella melkein mihin vaan. Perinteinen frittatakin saa näiden naisten käsissä trendileiman ja minäkin tietysti sitten tein oman versioni - tekohetkellä sopivasti kauppaan saapuneista vihreistä parsoista.

Kylmäsavulohi ja parsafrittata - toimii 
Parsa-perunafrittata

muutama vihreä parsa
5 keitettyä perunaa
(1rkl Dijon siemensinappia)
suolaa, pippuria
10 kananmunaa
(parmesaaniraastetta)

Kiehauta kattilassa vettä ja laita trimmatut parsat muutamaksi minuutiksi kiehumaan. Nosta nopeasti kylmään veteen.

Laita uuni lämpiämään 160 asteeseen.

Sekoita keskenään kananmunat, suola, pippuri ja sinappi. Sinappi ei ole pakollinen.

Vuoraa vuoka (korkeareunainen, ei liian iso) leivinpaperilla.

Kaada hieman munaseosta pohjalle ja lado siivutettua perunaa päälle tasaisesti. Kaada loppu munaseos päälle ja asettele lopuksi puoliksi leikatut parsat pinnalle. Voit halutessasi ripotella päälle vielä parmesaaniraastetta. (En laittanut tällä kertaa)

Laita uuniin noin 40min ajaksi. Nosta pois ja anna jäähtyä haaleaksi ennen tarjolle asettamista.

10.6.2018

Mitäs tässä...

On työmatkoilla kauniitakin hetkiä - Pariisin auringonnousu 
Aika kuluu, kesäkin oli ja meni (ainakin kelin puolesta) - ehkä on vielä edessä encore. Minä huomaan unohtaneeni uudenvuodenlupaukseni työtahdin järjellisestä tasosta. Kuin varkain ovat tuntimäärät kasvaneet, harrastukset jääneet ja flunssa pesiytynyt krooniseksi merkiksi levon tarpeesta.

Perjantaina kävin lääkärissä. Sain antibiootit ja saarnan sairasloman tarpeudesta. Palasin kotiin ja pistin kuulokkeet korviin. Musiikkia? Äänikirja? No, eihän toki. Muutama puhelinpalaveri siinä hujahti ja samalla tuli valmisteltua maanantain lentoliput työmatkalle. Kesälomaan on vajaa kuukausi.

Kirjojakaan en ole lukenut, siis kokonaan. Meno on lipsunut pahasti kirjahyppelyn puolelle. Onneksi toukokuun listä näyttää oivalta, vaikka jotain kai kertoo, että kirjoitaan toukokuun luetuista kesäkuun 10. päivä...


Toukokuussa luinkin peräti 12 kirjaa. 

Listalta löytyy peräti 5 äänikirjaa ja 6 e-kirjaa. Painettuja sain loppuun peräti yhden ja sekin oli keittokirja. Keleihin sopivasti laitettiin jäätelökone hommiin ja Jäätelökirja tuli tietysti luettua kannesta kanteen pariinkin kertaan, niin minun kuin poikien.

Haukilahden rannan kivitaideteoksiakin ehdittiin ihailemaan
Äänikirjoista peräti kolme kertoo Puluboin ja Ponin seikkailuista. Toto on tykästynyt Veera Salmen kirjoihin oikein tosissaan ja parhaillaan mietin, mitä oikein seuraavaksi...

Muuten äänikirjat olivat lennoilla hyvänä ajankuluna (kävin toukokuussa Pariisissa ja pari kertaa Köpiksen kautta Etelä-Ruotsissa). Varsinkin sitten, kun sain hankittua uudet kuulokkeet lentokentän elektroniikkaliikkeestä. Yhdet piuhalliset ja yhdet Bluetoothilla. Taas kelpaa kuunnella.

Työmatkoilla lukeminen menee perinteisesti kevyemmällä linjalla, joten lukulistan sisältö ei liene yllätys, hömppää ja dekkaria.

Veera Vaahteran Sattumalta sinun ja Agatha Christien dekkari Vaarallinen talo olivat oivaa kuunneltavaa lentokoneessa ja taksien takapenkeillä.



Lisää hömppäfantasiadekkaria ja vähän sentään muutakin

Kesä on aikaisessa tänä vuonna 
Työtahti kiristyi huhtikuusta lähtien tasaisesti, joten toukokuussa mentiin paljon kevyellä. Löysin taas uuden hömppäfantasiadekkari - sarjan, joka huvitti mukavasti. Angie Foxin Southern Spirits sarjassa petollisen sulhasen vuoksi vararikon partaalla keikkuva Verity kaataa vahingossa entisen gangsterin tuhkat ruusupuskaansa ja saa sukutaloon seurakseen vähän rasittavan haamun. Sitten on tietysti kaikenlaista pelottavaa ja rikollista ja lisää kummituksia. Varsin viihdyttävää ja toukokuussa viihdyin kolmen kirjan verran.

Hyvin viihdyin myös Eppu Nuotion uuden dekkarisankarittaren parissa. Ellen Lähde on vähän iäkkäämpi Martta, jonka auttamishalu laajenee perinteistä kodinhoitoa ja lapsenvahtitointa laajemmaksi esim. Kadonneiden henkilöiden ja murhan selvittelyyn. 

Myös Alan Bennettin Epätavallinen lukija oli herttainen, vaikkakin myös pikkuisen pistelevä kuvaus lukemaan ryhtyvästä kuningattaresta.  Kyun-Sook Shinin Jään luoksesi edusti toukokuun listallani vähän vähemmän kevyttä tyylilajia. Kertomus nuorista Korean opiskelijalevottomuuksien aikaan ja traagisten tapahtumien vaikutuksista tuleviin aikoihin oli mielenkiintoinen ja vei minut mukanaan aikaan ja paikkaan, joista en ole oikein tainnut ennen lukeakaan.


Entäs nyt ? 

Tocan ruoat olivat upeita!
No, blogattavaa tietysti olisi vaikka kuinka paljon rästissä, mutta lukeakin pitäisi. Kauhukseni huomasin, etten ole tässä kuussa saanut vielä luettua kuin kaksi kirjaa. Toton kanssa kuunneltiin loppuun Puluboin ja Ponin komerokirja ja keittokirjana nautiskelin Taikinakirjan eli Mari Moilasen uusimman (siitä pian lisää, kunhan ehdin jotain reseptiä kokeilemaan).

Toukokuun kohokohtana muuten olivat Taikinakirjan julkkarit Toca-ravintolasta, joihin ajoin taksilla suoraan lentokentältä. Onneksi ajoin, sillä leivonnaisten pohjalta inspiroituneet ruokalajit olivat aivan upeita ja seura tietysti ihan mahtavaa!

Kirjoja on kesken luvattoman pitkä lista, eikä edistystä oikein meinaa tapahtua, kun hyppelen tarinasta toiseen. Ehkä kesäkuussa saan edes kuunneltua edes äänikirjoja. Näyttää nimittäin siltä, että olen työreissuilla harva se viikko kesälomaan saakka... lentokoneistumista tiedossa siis.


27.5.2018

Sandra

Minun kuulokkeeni ovat rikki - kaikki! Jonkunlainen katastrofitilanne tämäkin. erityisesti minua kismittävät syksyllä ostamani Samsungin bluetooth-kuulokkeet, jotka olivat yleensä käyttämiini nähden aika kalliitkin. Nyt ne vaan eivät lataudu, eivät sitten millään. Pahus vieköön! (ja mielessä muutama vähän vahvempikin ärräpää).

Myös viimeisetkin piuhakuulokkeet sanoivat työsopimuksensa irti, joten olen äänikirjojen suhteen pannassa. Jos muita on paikalla, kuuluu meillä heti mutinaa ylimääräisestä äänestä tai meteli ympärillä estää oman ymmärryksen. Minähän en käytännössä ole koskaan yksin kotona, joten nyt voin vain muistella kevään aikana kuuntelemiani äänikirjoja.

Hyviä kuulokesuosituksia otetaan vastaan! 

Huomasin, etten ole myöskään kirjoittanut blogissa mitään tästä historiallisesti ajankohtaiseen kauteen sijoittuvasta kirjasta. Itse asiassa rästissä taitaa olla useampikin luettu opus, mutta aloitetaan nyt Sandrasta.

Heidi Köngäs : Sandra 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sandra kertoo nimikkohenkilönsä tarinan. Elämä näyttää olevan mallillaan Sandran ja Jannen ahertaessa torpan töissä, lasten kirmatessa ympärillä. Sitten lähtevät punaiset ja valkoiset sotajalalle. Kyläyhteisö jakautuu kahtia ja entiset naapurit muuttuvat vihamiehiksi.

Kertojia kirjassa on kolme. Tarina lähtee alkuun, kun Sandran tyttärentytär löytää vuosien varrella kirjoitetut muistiinpanot. Päiväkirjaksikin noita kai voisi sanoa, mutta merkinnät ovat pääasiassa lyhyitä. Mistäpä sitä torpparinvaimo olisi aikaa kirjoittamiseen ottanut? Sandran lisäksi menneisyyden äänenä on hänen kälynsä, joka palveluspaikoistaan saa tapahtumiin vähän toisenlaisen näkökulman. Kertojaratkaisu on historiallisessa kuvauksessa toimiva, mutta tyttärentyttären ääni jää vähän irralliseksi. Toki tarkoituksena on voinutkin olla näyttää aikojen muuttuneen. Työttömän näyttelijän haasteet tuntuvat kovin heppoisilta Sandran selviytymisurakan rinnalla.

Minulla kesti tämän kirjan kuuntelu yllättävänkin kauan. Teksti on sujuvaa, henkilöhahmot rakastettavia ja hyvin kuvattuja, mutta tarina jotenkin turhan tuttu. On julmuutta, köyhyyttä, sinnittelyä ja onnen pilkahduksia. Kansalaissodasta on hyvä puhua ja sen moninaisiet syyt ja näkökulmat muistaa, jotta sitä ei enää tapahtuisi täällä, ja jotta jotenkin voisimme edes yrittää ymmärtää samanlaisesta tilanteesta tänne tulevia. Aikakaudesta lukeminen kuitenkin tuntuu minulla nyt jotenkin tökkivän. Ehkä kaavaan turtuu, mutta vaikea sitä kai on kirjailijoiden muuttaakaan. Varsinkin naiset (ja lapset) kun tuppaavat noissa oloissa kärsimään ilman mitään osallisuutta tapahtumiin ja "veli veljeä vastaan" -asetelma tuottaa tuskaa ja kärsimystä puolesta riippumatta.

Kaikkiaan siis sinänsä mielenkiintoisesta aikakaudesta hyvin kirjoitettu kirja, joka kuitenkin jostain syystä jäi minulle etäiseksi. Enkä edes oikein osaa sanoa miksi. Heidi Köngäkseltä olen lukenut myös hänen kirjoittamansa Hertta Kuusisen elämäkertaromaanin, josta pidin valtavasti. Siinä oli omalla tavallaan tuttuun tarinaan saatu tuoreutta ja näkökulmaa, joka Sandrasta jotenkin jäi uupumaan.

26.5.2018

Jään luoksesi

Olen todella huono lukemaan aasialaista kirjallisuutta. Kuitenkin sellainen aasialaiseksi mieltämäni vähäeleinen, mutta vähän oudolla tavalla vinksahtanut tyyli  kiehtoo  mielikuvitustani. Haruki Murakami kai minulla ensimmäiseksi tulee mieleen, tai sitten Rei Shimuran dekkarit, eikä nyt viimeiseksi lukemani Kyun-Sook Shinin kirjakaan ehkä ole kaikkein tarinaltaan ja henkilöhahmoiltaan kaikkein suoraviivaisin.

Kyun-Sook Shin: Jään luoksesi 
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Ollaan 80-luvun Koreassa, jossa opiskelijamellakat ja levottomuudet ovat jokapäiväisiä, eikä opiskelijoista kukaan muistakaan, millaista normaali elämä olisi. Jung Yoon suree äitiään ja yrittää saada opintojaan uudelleen alkuun. Hän tutustuu kahteen muuhun kirjallisuuden opiskelijaan ja yhdessä he kävelevät kaupunkia ristiin rastiin jonkin tuntemattoman ja tiedostamattoman perässä.

Jokin on heissä jokaisessa kuitenkin rikki ja normaaliuden illuusio tuntuu hajoavan runouden ja kyynelkaasun sumuun. Katoavat ihmiset, traagiset kuolemat ja selvittämättä jäävät tarinat eivät jätä rauhaan ja onnen mahdollisuus pakenee käsistä.

Vuosien kuluttua Jung Yoon saa puhelun, joka tuo kaikki tapahtumat taas tuoreena mieleen. Nuorten elämään ja ajatteluun vahvasti vaikuttanut kirjallisuudenprofessori on kuolemaisillaan.

Tarina aukeaa kohtaus kerrallaan. Alussa emme tiedä mitään, mutta vähitellen aiemmat tapahtumat tulevat päivänvaloon ja niiden jälkeensä jättämät arvet näkyvät selkeämmin. Mikä tuntui vain oudolta, onkin traagista. Koruton kerronta ei korosta traagisuutta, sen huomaa oikeastaan vasta jo luettuaan ohi,

Minulle sopii tuollainen vähän verkkainen ja kuvaileva kerronta. Näennäisesti tasaisesti väreilevän pinnan alla kuohuu niin opiskeilijoiden mielissä kuin kaupungilla. Historian osalta 80-luvun Korea oli täysin uusi tuttavuus. En ollut ollenkaan tietoinen ihmisten katoamisesta ja opiskelijamellakoista. Ehkä olen joskus koulussa historian tunneilla kuullut, mutta autuaasti sittemmin unohtanut, mutta luulenpa sekä maan ja ajanjakson ilmenneen koulussa vain korkeintaan sivulauseissa. Siksikin tarina oli mielenkiintoinen.

Hivenen minua ärsytti henkilöhahmojen hiljainen dramaattisuus, mutta sellaisia kai nuoret ovat yleisestikin ja ehkä traagisten tapahtumien jälkeen entistä enemmän. Toki tämä on myös piirre, jonka jotenkin yhdistän myös erityisesti Aasialaiseen (mikä kamala yleistys, ehkä eniten kuitenkin Japaniin) kerrontaan. Sellainen posliinipinta, jonka alla kiehuu. Vieno hymy silmien itkiessä verikyyneliä. (Kuka tässä nyt onkaan dramaattinen?)

Kolme opiskelijaa ystävystyy, mutta ystävyyteen sekoittuu tahallista tunteiden piilottelua ja reaktiot ovat samalla sekä torjuvia että epätoivoisesti luokseen pyytäviä, hyväksyntää hakevia. En tiedä, ehkä nuoruus oli sellaista minullakin. Hämärästi muistan jotain.

21.5.2018

Jäätelökesä! Passioserbetti vie kielen mennessään

Tuossa jokin aika sitten kehuskelin, miten tein keittokirjalöytöjä. Green Kitchen -kirjat ovat toki aivan ihania, mutta välillä tarvitaan myös jotain makeaa ja syntistä. Tämä kaupanpäällisiksi saavani kirja hoitaa homman varsin oivasti.

Eliq Maranik : Jäätelö - viileitä herkkuja jokaiseen makuun 
Kaupanpäällinen kirjaostoksilla 

Maranikin kirja lähtee aikalailla peruasioista. Mitä on jäätelö, miten sitä voi valmistaa myös kotioloista, millaisia aineksia tarvitaan ? Kirjasta löytyy vastaus moneen mieltä mahdollisesti jäätelönteossa askarruttaneeseen kysymykseen.

Resepteissäkin lähdetään perusteista. Ensin tehdään ihan vain vaniljajäätelöä, suklaajäätelöä ja muita perusmakuja. Vähitellen siirrytään myös sorbetteihin ja serbetteihin ja jäätelöpuikkoihin. Lopussa puhutaan lisukkeista.

Mikään terveyskirja ei ole kyseessä. Jäätelöissä on reilusti sokeria ja kermaa ja kananmunia, paitsi niissä, joihin noita aineksia ei alunperinkään ola tarkoitus sekoittaa. Oli itse asiassa virkistävää lukea kirjaa, joka ei yrittänytkään seurata kaikessa vallitsevaa terveystrendiä.

Varsinkin teinipoikia herkut tietysti kiinnostavat. Kirpusta on viime aikoina kehkeytynyt, paitsi oiva grillimestari, myös jäätelöiden tekemisestä innostunut nuorimies. Viime kesänä huusholliin hankittu jäätelökone on saanut pyöriä tänäkin kesänä jo useampaan kertaan. Kirjasta valikoitui ensimmäiseksi kokeiluksi ruskistetulla sokerilla maustettu kermajäätelö (ihan unelma), sitten äiti halusi sitruunaserbettiä ja nyt sitten jo vähän sovellettiin.

Kirjojen ohjeet ovat selkeitä, herkullisia ja varsin hyvin sovellettavissa. Ei yhtään hullumpi opus siis  kirjahyllyyn. Luulenpa, että tästä tulee olemaan iloa vielä moneen kertaan.


Sovelluskokeilumme oli tällä kertaa passioserbetti, jonka tein mukaellen sitruunaserbetin ohjetta. Serbettihän eroaa sorbetista siinä, että sekaan laitetaan hedelmien tai marjojen lisäksi myös maitoa. Varsinkin passiohedelmän kirpakkuutta pieni määrä täysmaitoa sopi taittamaan erinomaisesti.

Lisäksi pitää hehkuttaa noita Maku Kitchen laseja, joiden tuplapinta piti jäätelönkin kylmänä huolimatta illan lämpimästä kelistä ja kuvausessiosta.



Kotona tehty passioserbetti 

14 passiohedelmää

2,5dl sokeria
2,5dl vettä
3 rkl glukoosisiirappia

2,5dl täysmaitoa

2,5dl passiomehua (tai miten paljon noista hedelmistä nyt saa irti)

Leikkaa passiohedelmät puoliksi ja kaavi hedelmäliha siemenineen tiheään siivilään. Hiero siemeniä siivilää vasten kulhon päällä niin, että mehu valuu kulhoon talteen.

Sekoita kattilassa sokeri, vesi, glukoosisiirappi ja passiohedelmän siemenet. Kiehauta ja anna sitten seistä ja maustua vartin verran. Siivilöi. Jäähdytä sokerisiirappi jääkaappikylmäksi ja laita myös passiomehu jääkaappiin.

Sekoita keskenään hedelmämehu, sokerisiirappi ja maito. Huomaathan, että maito erottuu hieman, mutta ei hätää, seos kuuluukin vielä surrata sileäksi sauvasekoittimella.

Kaada seos jäätelökoneeseen ja anna surrata pehmeäksi jäätelömassaksi. Kaavi pakkasrasiaan ja laita pakkaseen odottamaan käyttöä. Nosta jääkaappiin vähän pehmenemään 10-15 min ennen tarjoilua.


p.s. niitä terveellisempiä jäätelövaihtoehtoja voi lueskella sitten vaikka tästä jäätelökirjasta... 

19.5.2018

Grilli kuumana

Tuli kesä, tai ainakin kesäkeli. Tuntuu oudolta laittaa shortsit jalkaan ja istua illatkin pihalla, tai lähteä rantakävelylle, kun yhdeksän jälkeen on vielä valoisaa.

Samalla kun kelit lämpenivät alkoi myös töissä se viimeinen rutistus ennen kesälomia. Kiirusta pitää, mutta auringon voimalla jaksaa - ja grilliruoan. Meillä on Kamado kuumentunut jokaisena päivänä, jolloin vähänkin ehditään viivähtämään terassilla. Käytännössä siis viikonloppuisin, mutta jo nyt on Kirpusta kehkeytymässä varsinainen grillimestari ja äidin marinadit ovat löytäneet tämän vuoden sävynsä (Gochuan tahnaa ja seesamia tuntuu olevan kesän teema).

Viime vuonna pihalle hankittu Kamado on osoittautunut nappi-investoinniksi. Yhdellä brikettilämmityksellä sen kanssa saa kunnon pöhinät useamman tunnin grillaukseen - ja mehän grillaamme.

Hampurilaisia, ribsejä ja jopa pizzaa on Kamadostamme tänä kesänä nosteltu ruokapöytään. Nokkospizza teki kauppansa, mutta eipä mikään muukaan grillin kautta kierrätetty herkku ole bioroskikseen päätynyt.

Sinänsä hauskaa, että suurimmaksi herkuksi ovat nyt nousseet aina ja ikuisesti meillä grillaukseen kuuluneet kasvikset eli lähinnä kesäkurpitsa ja munakoiso.  Jonkunlainen oivallus siinä tuli koettua.

Jostain syystä vasta nyt tajusin tehdä italialaisittain antipasti-tyyppisellä kastikkeella höystetyn kasvissekoituksen. Ensin kyseessä oli jämäkasviksien hyötykäyttö, mutta tänään kyllä grillattiin pari ylimäräistä kesäkurpitsaa ja munakoisoa, että saatiin antipasti-maustumaan ihan seuraavienkin päivien herkuttelua silmälläpitäen.

Olenhan minä antipasti-kasviksilla herkutellut kerran jos toisenkin, mutta kotona ei ole tullut niitä tehtyä koskaan. Nyt en voi kuin ihmetellä, miksi ?

No, tästä se sitten alkaan. Tästä kesästä taitaa meillä tulla varsinainen antipastikesä ja mikäs siinä. Helppoa, herkullista eikä edes kamalasti kukkaroa rasittavaa herkkua on aina kiva tehdä ja tarjota.

Parasta grillauksessa on kuitenkin perheen kanssa vietetty aika. Kun kaikki osallistuvat (tai ainakin kiireltään paikalle ehtivät) niin työt eivät kasaannu ja koko grillaukseen käytetty aika on ennemminkin iloista yhdessäoloa kuin peruskokkausta. Tätä lisää, kunhan kelit sallivat. Alku on ainakin kesällä lupaava.

Antipasti Kamadosta 

Toki kasvikset voi kypsentää vaikka uunissa paahtaen, mutta kyllä hiiligrillissä sentään tulee ihan oma sävynsä.

Homma siis aloitetaan grillaamalla kesäkurpitsaa ja munakoisoa (sekä tietysti kaikkia  muita haluamiasi kasviksia). Tämä on myös erinomainen tapa käyttää grillibileiden jämäkasvikset.

Sitten sekoitetaan kastike.
1dl valkoviinietikkaa, vajaa desi oliiviöljyä, suolaa, pippuria, chiliä myllystä, loraus balsamicoa ja ripaus sokeria. Maista!

Kuumat (tai kylmät) grillikasvikset pilkotaan ja sekoitetaan kastikkeen kanssa. Lisätään isot kouralliset basilikaa ja persiljaa silputtuina, sekä kirsikkatomaatteja puolitettuina. Sekoitetaan. Annetaan vähän maustua ja  nautitaan heti tai seuraavana päivänä tai sitä seuraavana, pidemmälle ei varmasti riitäkään, jollet ole tehnyt saavillista.

9.5.2018

Epätavallinen lukija

Minulla löi nyt päälle pahemmanlaatuinen valkoisen paperin kammo. Tein nimittäin sen virheen, että aloitin blogiartikkelin kirjoittamalla otsikon... sitten tapahtui jotain, joka vei minut pois koneen vierestä. Loppu jäi sitten ihan valkoiseksi eli en saanut kirjoitettua yhtään mitään. Avasin postauksen muutamaan kertaan, mutta tekstiä ei syntynyt sanan sanaa.

Eikä kirjassa ollut mitään vikaa - se oli oikein mukava hyvänmielen luettava.

kuva: Basam Books

Alan Bennett: Epätavallinen lukija 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Tässä kirjassa kuningatar vähän sattumalta päätyy linnan pihalla vierailevaan kirjastoautoon ja lainaa pari opusta alamaisiaan rauhoittaakseen ja miellyttääkseen. Siitä alkaa tutustuminen aivan uuteen maailmaan, joka vähitellen imaisee hallitsijan kokonaan mukaansa.

Kuningattaren lähimmät alamaiset eivät asiasta tietenkään pidä. Toisaalta hallitsijaa on helpompi kuljetella paikasta toiseen, kun hän ei koskaan enää pitkästy. Toisaalta kirjoista tulee outoja ajatuksia ja hänen korkeudestaan on tulossa varsin arvaamaton, lukujen loppuunlukemisen aiheuttamista aikataulumyöhästymisistä johtuvasta harmista puhumattakaan... Välillä käyttöön otetaan vähän likaisetkin keinot, jotta häiriötoimonto saataisiin loppumaan.

Kirja on herttainen ja paljon lukeva samaistuu kyllä kuningattaren tuntemuksiin. Toisaalta ylellisyyden keskellä elävää ikonia käy vähän sääliksi. Ei lainkaa omaa aikaa, ei oikeutta omiin ajatuksiin ja muutenkin ympärillä pyörivät päällepäsmärit ovat suoraana sanottuna aika raivostuttavia. Itse olisin varmaan hetitänyt heitä kirjalla jo muutamaankin kertaan.

Nopelukuinen ja viihdyttävä kirja kuningattaren lukuharrastuksesta oli leppoisaa välilukemista. Sillä saisi varmasti vaikka lukujuminkin liikkeelle, vaikka tästä nyt vähän kirjoitusjumia aiheutuikin, mutta se ei taitanut varsinaisesti olla kirjan vika.

1.5.2018

Yks tuskainen ja yks ihanuuksien ihanuus

Huono lukija voi pilata hyvänkin kirjan, mutta hyväkään lukija ei saa huonosta kuin juuri ja juuri kuunneltavan...  Markus Niemi tekee ihan kelpo työn, mutta milläs tökeröstä sujuvan saisi ?


Matthew Costello, Neil Richards : Murha Thamesin varrella 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukija Markus Niemi

Sinänsä ajatus Thamesin varrella murhaa selvittelevästä entisestä New Yorkin poliisista ja eron jälkeen lapsineen kylään palanneesta naisesta on ihan kelvollinen. Englantilainen maaseutuhan tunnetusti on oikea murhaajien lempiympäristö - ainakin kirjallisuudessa. Tuo asetelma minutkin kirjan pariin houkutteli.

Valitettavasti sitten tarina itsessään ei ole kummoinenkaan ja jatkuva päähenkilöiden ajatusten selittely ja töksähtelevät dialogit särähtävät korvaan turhan kipeästi. Itse asiassa jätin kirjan kesken pitkäksi aikaa ja palasin sen pariin vasta tylsistyneinä sadekelipäivinä ja kuuntelin loppuun ihan vain varmistaakseni, olinko ymmärtänyt murhaajavaihtoehdot puolessa välissä oikein. Olin ymmärtänyt ja 10min jaksoissa lyhyehkö kirjakin löysi ratkaisunsa siedettävässä ajassa.

Ei siitä sen enempää. Taitavat seuraavat osat jäädä kuuntelematta.

Sitten, kun fantastista kirjaa lukee huipputaitava ääninäyttelijä, on kuuntelukokemus kuin leijuisi jossain toisessa ulottuvuudessa. 

Robin Hobb : Assassin's Fate 
HelMet Overdrive -laina
Lukijana Elliot Hill

Robin Hobb on nopeasti noussut suosikkikirjailijoideni joukkoon. Jostain syystä minulta ovat jääneet hänen aiemmat fantasiatrilogiansa lukematta, mutta nyt sain loppuun elämänsä ehtoopuolelle saapuneen salamurhaajan ja hänen narrinsa seikkailusta kertovan trilogian.

Ah ja voi ja oi, että voikin olla upea tarina

Fitz jatkaa tyttärensä etsimistä ja seikkailu vie hänet valkeiden profeettojen kaupunkiin, jossa kauniin ulkokuoren alla muhii mätä ja väkivaltainen sydän.

Luvuittain vaihtuva kertoja antaa lukijalle tietoa tarinan eri hahmojen kokemuksista ja yhdessä näkökulmista kehkeytyy rikas, monopolvinen ja ennen kaikkea uskomattoman jännittävä tarina.

Nautin kuuntelusta aivan suunnattomasti, vaikka siihen menikin ihan luvattoman paljon aikaa. Kaikkiaan taisi kirja olla minulla kesken melkein vuoden. Vika ei tosin ollut sen paremmin kirjassa kuin kuuntelijassakaan - yli 39h tiukkaa kuuntelua ei työssäkäyvältä onnistu sitten millään kahden viikon laina-ajassa. Sehän on jo yli työsopimukseen kirjatun viikottaisen työajan - ja kun siellä töissäkin pitää käydä. Niinpä jonotin muiden innokkaiden kuuntelijoiden jonossa pariinkin otteeseen ja jono oli pitkä. Nyt tosin olisi suoraan tarjolla, ilmeisesti jonottaneet saivat vihdoin kuunneltua loppuun...

Elliot Hill on edelleen yksi taitavimmista äänikirjojen lukijoista ikinä! On uskomatonta, miten hän pystyy pienillä nyansseilla herättämään kertojahahmot henkiin. Silti hän lukee, ei näyttele. Joko sanoin, että Assassin's fate oli kertakaikkisen nautinnollista kuunneltavaa?

Sitten kirja itsessään. Kertaakaan en kyllästynyt tarinaan, vaikka se polveilee kiemuran jos toisenkin. Kaupungit ja maat ovat täynnä rikkaita yksityiskohtia, päähenkilöt monisyisiä ja osittain ristiriitaisia eli mielenkiintoisia hahmoja, tarina täynnä yllättäviä käänteitä. Jännitystä riiti ja varsinkin loppuhuipennus eli noin kolmasosa kirjasta oli hiuksianostattavaa kuunnteltavaa. Kertakaikkiaan yksi lempitarinoistani (tai trilogioista) ikinä!

30.4.2018

Wappusilliksen herkkuja eli makrillipatee, sardiinicake ja katkarapu popcornit


Mietin tässä, mitä vappuna pistäisi pöytään. Juhliminen sinänsä taitaa jäädä aika vähiin, kun viikonloppuna lähinnä odoteltiin isännän toipumista vatsataudista ja saako meistä joku muu sen vapuksi. Valmistelut siis jätettiin tarkoituksella viime tippaan ja pidettiin minimissään. Onneksi ei oltukaan suunniteltu, mitään suuria juhlia. Lähinnä nyt sen takia, kun itse tiesin viettäväni vappuaaton töissä iltaan saakka... 

Jotain sitä kai sentään voisi tehdä vappumaista ja lähdin selailemaan vanhoja ideoita. Pari valikoitui mahdollisesti uudelleen tehtäviksi ja makrillipateen vatsataudin selättänyt isäntä pyöräytti jo sunnuntai-illaksi. Siitä riittää pitkin vappua herkutteluun. 

Hauskaa vappua! 
Minä olen nyt töissä ja edessä vielä monta palaveria, mutta juhlikaa te muut jo tänään ! 




Rillettes de maquereaux

Ota 4 makrillifilettä, poista niistä mahdolliset ruodot. Laita fileet palasiksi, samoin kuin paketillinen pekonia. Lisää molemmat pannulle. Ripottele päälle reilu ripaus suolaa ja pippuria sekä pikkuisen jauhettua muskottipähkinää. Lisää 1,25dl valkoviiniä ja anna poreilla hiljalleen kannen alla vartin verran.

Laita makrillimassa tehosekoittimella sileäksi. Massan pitää olla kosteaa,joten lisää tarvittaessa hieman vettä. Sekoita joukkon3 laakerinlehteä ja 5 katajanmarjaa. Jaa massa kahteen pieneen uunivuokaan.

Laita vuoat vesihauteeseen isompaan vuokaan ja laita vähän alle 100 asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Tarkoituksena ei ole kiehuttaa vettä tai kalamassaa, vaan antaa se tekeytyä rauhassa. .

Rillette on lämpimänä vähän liiankin suolaista, mutta maku tasaantuu massan kylmetessä. Parhaimmillaan se on seuraavana päivänä tekeydyttyään jääkaapissa.






Näitä katkarapupopcorneja tosin on tehty useaan kertaan muutenkin kuin vappuna. Ne ovat lievästi koukuttavia. 

Katkarapupopcornit

250g katkarapuja (kypsiä ja kuorittuja)
1 kananmuna
3/4dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl maissitärkkelystä (Maizenaa)
suolaa, pippuria, chilijauhetta tai curryjauhetta tai jotain muuta mieleen juolahtavaa.

1/2l rypsiöljyä (tai muuta neutraali paistoon kelpaavaa öljyä)

Vatkaa kananmunan rakenne rikki lautasella ja sekoittele katkaravut siinä.
Sekoita jauhot, maissitärkkelys ja mausteet toisella lautasella ja kierittele munaiset katkaravut niissä.

Kuumenna öljy kattilassa ja friteeraa katkaravut erissä (2min per erä). Nostele katkaravut talospaperin päälle. Sekoittele joukkoon korianteria tai muuta haluamaasi yrttiä ja napostele heti kastikkeisiin dipaten.



Vuonna 2014 meillä ruvettiin ihan villeiksi ja jonkin ranskalaisen ruokalehden innoittamina laitettiin sardiinit lautaselle.


Piknikille on kiva viedä sormisyötäviä. Cake-tyyliset herkut on helppo tehdä ja kuljettaa ja vielä helpompi syödä. Niille voi myös keksiä mukavia tarjoilutapoja - kakkusiivuina, kalapaloina, muruina snapsilasin pohjalla majoneesin alla, koristeltuina tapasleipinä... mitä vain mieleen juolahtaa.

Wappusilliksen sardiinikakku 

2 sardiinipurkkia (öljy ja sitruunakastike)
100g raastettua emmentalia
pari kourallista vihreitä oliiveja silputtuna
3 kananmunaa
2,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta + vajaa 1tl ruokasoodaa
runsas desilitra maitoa
3rkl silputtua ruohosipulia
suolaa ja pippuria

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Valuta sardiineista öljy kuppiin. Silppua oliivit ja sardiinit, raasta juusto

Sekoita kulhossa kananmunat, jauhot, leivinjauhe ja sooda.  Sekoita joukkoon vähitellen sardiinien öljy ja maito.
Sekoita joukkoon juusto. Lisää suola ja pippuri.
Lisää sardiinit, oliivit ja ruohosipuli ja sekoita taikina hyvin.

Kaada taikina suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan (26cm) - ei tarvitse voidella.
Kypsennä uunissa 45min. Anna jäähtyä ja kaada pois vuoasta.

Tarjoile haluamallasi tavalla.