14.10.2018

Ekaluokkalaisen Lukupalat : Kokkiklubia ja Painajaispuoti

Vielä ei ihan ole halloween (tai kekri tai pyhäinmiestenpäivä), mutta eikös ole kuitenkin suloinen lepakkomonsteri ? Se sopii ekaluokkalaisen lempikirjapostaukseen vallan mainiosti sillä Lukupalat-sarjasta Toton luettavaksi valikoituneissa kirjoissa on molemmissa jonkunlaista noituutta...

WSOYn nuorille lukijoille tarkoitettu sarja on kahden kirjan otoksella ollut ainakin meillä menestys. Tunnettujen kirjailijoiden tekemät tekstit ovat tarpeeksi helppolukuisia, mutta tarinat eivät päästä nuorta lukijaa liian helpolla tai jätä lässytyksen tunnetta.

Ensimmäiseksi sain WSOYlta Totolle testattavaksi Kokkiklubi-kirjan. Kuopus rakastaa ruokaa ja ruoanlaittoa (kuten suurin piirtein kaikki muutkin meidän perheessämme), joten kirja oli itsestäänselvä valinta ja osoittautui täysosumaksi. Tulin kirjaillasta melkein nukkumaanmenoaikaan kotiin, mutta unesta ei tullut mitään ennen kuin kirja oli luettu.

Miina Supinen / Anni Nykänen : Kokkiklubi - Maaiman paras pizza 
Luettavaksi kustantajalta 

 Madeleine, Michelin ja Bebe pitävät kokkiklubia yhdessä pizzaa rakastavan ystävänsä Slaissin kanssa. Eräänä päivänä Slaissin äiti pyytää lapsia tekemään pizzaa jalkapalloturnaukseen myytäväksi. Mikäs siinä! Lapset ryhtyvät tuumasta toimeen, mutta kaikki ei sitten menekään ihan suunnitelmien mukaan, varsinkin kun joukkoon liittyy naapurista salaperäinen tyttö nimeltään Rosmariini.

Hauska ja lennokas kokkiklubi nauratti äitiäkin, niin kuin kirjan on tarkoituskin. Lukupalat on nimittäin hausaksti luokiteltu neljään eri ryhmään ja Kokkiklubin kannesta löytyy merkki "huvittavan hyvää" Toton mielestä Kokkiklubi-kirjan pizzaa pitäisi ehdottomasti tehdä kotonakin ja kirjaa voi suositella varsinkin ekaluokkalaisille.

"Siinä on niin paljon fantasiaa ja sellaista - se on tosi hauska!" 



Toinen kirja valikoitui sitten ryhmästä "jäätävän jännää"...  Painajaispuotia Toto suosittelee myöskin ekaluokkalaisille.

"Ihan kiva. Pisara huumoria ja fantasiaa. Ei ollenkaan liian jännä."

Magdalena Hai / Teemu Juhani : Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri 
Oma ostos kaupasta 

Ninni tarvitsee töitä ostaakseen itselleen uuden polkupyörän ja päätyy kyselemään puotiapulaisen paikkaa Painajaispuodissa. Kaikki ei kaupassa ole kuitenkaan paikallaan sillä kauppias on joutunut kutituspulverihyökkäyksen kohteeksi ja vain hihittää ja hekottaa tiskin takana. Ninnin on löydettävä vastalääke apunaan puotikummitus Pertsa, mutta etsintää ei lainkaan helpota kauppiaan mustekalalemmikki Löllis Tursiainen...

Painajaispuoti on tosiaan enemmänkin hauska kuin varsinaisesti pelottava. Jännitys syntyy enemmänkin hämähäkeistä ja aaveista ja taikapulvereista ja muista (halloween-)hahmoista ja niihin liittyvistä assosiaatioista kuin varsinaisesti pelottavista tapahtumista. Juuri sopivaan jännittävää luettavaa vaikka iltasaduksi. Ei vie unia, mutta tuo hymyn huulille ja jännät unet yöksi.

Molemmat kirjat on luettu moneen kertaan. Ensi luki Toto itsekseen, sitten vuorotellen äidin kanssa iltasaduiksi. Täytynee pitää silmät auki Helsingin kirjamessuilla seuraavien osien varalta. Tosin olen sarjaa nähnyt ihan supermarketeissakin, jonne sitä varmaan saa kysymällä lisääkin. Hintakaan ei ole kauhistuttavan kallis, sillä esim. Prisman verkkokaupassa on tällä hetkellä Painajasipuoti alle 7€ ja kaupassa näin muistaakseni sarjaa noin 10€ nurkilla.

10.10.2018

Frau

Tämän kirjan luin jo kesällä, mutta jotenkin siitä kirjoittaminen on tuntunut erityisen vaikealta. En tiedä, miksi. Kyseessä on hyvin kirjoitettu teos. Ehkä sen sisältämä ajatus pahasta ja sen piiloutumisesta perheenäidin sisälle, ajatuksiin ja tekoihin vuosiksi ja vuosikymmeniksi tuntuu jotenkin liian karmealta. Voiko lapsiaan rakastava äiti toisaalta haluta valtaa toisen yli tappamiseen saakka ? Ilmeisesti voi.

Terhi Rannela: Frau 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Kirjassa natsipäällikkö Richard Heydrichin vaimo on jo vanha nainen. Hän selvisi sodasta ja se jälkeisistä oikeudenkäynneistä, jatkoi elämäänsä kuin ei mitään olisi ollut, meni jopa uusiin naimisiin - suomalaisesti kiinnostavasti aikansa teatterimiehen Mauno Mannisen kanssa. Kuitenkin kyseessä oli natsi-ideologian täysin sisäistäneestä naisesta, joka mieheensä kohdistuneen attentaatin jälkeen päästi valloilleen kaiken julmuutensa ja tuhoamishalunsa koston tavoitteluun - vain koska voi.

Samalla hän oli lapsiaan rakastava äiti, jossa pojan kuolema särki jotain peruuttamattomasti. Miestään hän jumaloi niin, että näki tästä unia ja näkyjä vielä vuosikymmeniä tämän kuoleman jälkeen. Eikä tämä kuitenkaan ollut täydellinen, eikä natsismissa naisen roolikaan ollut hääppöinen. Kostokäskytkin piti saada kierrätettyä Hitlerin kautta sillä naisen sana ei käskijänä painanut.

Nykyajan naista ja varsinkin sellaista, joka saa kaikista -ismeistä ja ehdottomista ideologioista kirkkaanpunaisia näppylöitä keskelle otsaansa, tämä kaikki tuntuu täysin käsittämättömältä. Miten ihmeessä äiti ei voi nähdä muita ihmisiä toisten äitien lapsina? Toki kyseessä fiktio, mutta todellisuuteen perustuva. Eihän kirjailija ole voinut tietää, mitä toisen päässä on aikoinaan liikkunut, mutta pelottavalta tuntuu ainakin tämän kirjan tulkinta.

Tarinan tietysti tekevät vaikuttavammiksi myös Fraun itsensä rinnalla kulkevat kertomukset ihmisistä, joita hänen tekonsa tavalla tai toisella koskettavat. Päähenkilön kylmä suhtautuminen ihmisiin ja ihmisyyteen nousaa erityisen karmivana esiin, kun rinnalla seurataan lasten kasvua tai perheiden tuhoutumista.

Rannela on onnistunut teoksessaan, sillä sen jälkeen jää lievästi pahoinvoiva olo. Samalla joutuu miettimään, voiko huonosti ajatellessaan uhrien kohtaloa, miettiessään pahuuden piiloutumista vai siksi, että löytää itsestään verenhimoisen pyövelin, joka ei olisi suonut Fraulle pitkää ikää ja rauhallista vanhuutta.

7.10.2018

Kattiloita kirjamessuilla


Tänä vuonna ehdin kuin ehdinkin Turun Kirjamessuille ja sain seurakseni peräti 2/3 pojistakin. Siitä johtuen huomasin teemaksi valikoituneen aika pitkälti lasten- ja nuorten kirjallisuuden. Lyhyehkön lauantaivisiitin aikana kuopus halusi peräti kahteen kertaan kuuntelemaan kirjailijoiden lukuhetkiä.  Hyvin saikin kuunneltua, sillä harmillisesti yleisö ei ollut oikein löytänyt toiseen kerrokseen ja sali oli melkein tyhjä. Eturiviin siis...

Riikka Ala-Harjan Kahden perheen Ebba (kuvass)  ja Siri Kolun Me Rosvolat - Tarinataistelu saivat ekaluokkalaiselta suosiollisen vastaanoton, vaikkei vartissa kovin pitkälle tarinassa kerittykään. "Mahtavaa" ja "Luetaan nuo kirjat loppuun" tulivat spontaaneina kommentteina.

Nuo kirjat eivät tällä kertaa päätyneet ostoksiin saakka (Rosvoloita pitää kuulemma ensin kuunnella ensimmäisen osan ja tämän välistä puuttuvat), mutta toki luettavaa löytyi mummin sohvallekin.


Ostokset siis noudattivat yhtenäistä linjaa ja kaikki hankkimani kirjat olivat joko nuorten- tai lastenkirjoja.

Itselleni nappasin messutarjouksesta mukaan Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogian. Olen jo vuosia odottanut sitä ilmestyväksi sähköisenä, mutta niin ei ole tapahtunut. Jouduin siis tinkimään säännöistäni ja hankkimaan kirjat painettuina. (En onneksi kovin paljon saanut isännältä toruja).

Lisäksi saatiin ekaluokkalaiselle Kapteeni Kalsari -fanille uusi tyylilajia edustava opus eli Koiramies. Se oli kuulemma luettu mummin luona loppuun jo ennen kuin äiti palasi toiselta messukierrokseltaan... Niin, ja Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemurat pääsi luettavaksi sekin samantien.


Seuraava hankkimani kirja olikin sitten jo Ruoka ja viini -messujen puolelta - tosin lapsille tarkoitettu sekin eli Hellapoliisin Pikkukokki keittiössä. Saa nähdä innostuuko kukaan jälkikasvusta kokeilemaan itsekseen sen vaihekuvitettuja reseptejä.


Muuten messut menivätkin aikalailla ruoan puolelle ja kirjaimellisesti ihan kattiloiksi.

Uudessa keittiössämme kun on induktioliesi, jolla parikymmentä (vähintään) vuotta vanhat luottokattilani eivät nyt sitten toimikaan. Niinpä päädyin Heirolin osastolla hankkimaan Suomen kokkimaajoukkueenkin käyttämät uudet kattilat eli Quick Clack Pro - sarjaa 5l ja 2,8l. Kattiloissa (ja pannuissa) ideana on irrotettavat kahvat, jolloin kattilat voi pinota siististi pieneen tilaan. Lisäksi kattiloihin saa myös muovikannen.

Innostuin hauskasta konseptista  ja nyt sitten testaillaan, miten tuo toimii käytännössä. Ainakin soppa näytti nätisti syntyvän ja pääsee nyt muovikannella varustettuna kattilassa jääkaappiin odottamaan huomisiltaa.

Messupäivän kenties mielikuvitusta kutkuttavin juttukin taisi löytyä ruokapuolelta. Mätitahnaa 3D tulostimen läpi tarjoiltuna loi kuvia lohimassasta printterin kautta tulostetuista kalapuikoista (kalanmuotoisina tietysti) - kelpaisi varmaan lapsille, mutta en ole ihan varma miten houkuttelevalta tuo minusta tuntuu. Siinäkö on tulevaisuus ?


Nyt sitten odotellaan seuraavia messuja, joihin ei enää olekaan pitkä aika. Helsingin Kirjamessut ovat lokakuun lopussa (ja samaan aikaan taas myös Ruoka ja viini -messutkin.

4.10.2018

Taikinakirja

Toukokuussa lensin suoraan Pariisista Mari Moilasen Taikinakirjan julkkareihin. Tarkoitan tuota ihan kirjaimellisesti, sillä ehdin sopivasti kentältä suoraan taksilla perille. Ravintola Tocan chef Gennaro oli loihtinut herkkujan kirjan tematiikan inspiroimana ja toki halusin ehdottomasti olla juhlistamassa uutta Marin kirjaa. Tämä on jo neljäs. Jokaisesta kolmesta edellisestä olen tykännyt hurjasti, enkä tietenkään voinut jättää neljättä väliin.

Korkeista odotuksistani huolimatta en pettynyt, vaikka luvattoman kauan tämä kirjasta kirjoittaminen on kestänytkin. Ensin oli kesäkuu työpaineineen, heinäkuussa lomailtiin muissa maisemissa ja nyt on odotettu seitsemän viikkoa keittiön valmistumista.

Jotain sentään kirjasta jo kokkailinkin ja lisää on varmasti luvassa.
Mari Moilanen : Taikinakirja 
Kokattavaksi kustantajalta 

Taikinakirjan perusajatuksena on samasta taikinatyypistä tehtävät, eri ruokavalioille sopivat versiot. Monestihan juhlia  järjestäessä päänvaivaa tuottaa tarve tehdä niin monenlaisia leivonnaisia tarjottavaksi, jotta jokainen vieras saa suuhunsa jotain herkkua. Näin ei välttämättä tarvitse olla, vaan ehkä koko homma pitäisi kääntää päälaelleen ja tehdä tarjottavat mahdollisimman monelle sopiviksi, mausta tinkimättä.

Taikinakirjasta löytyvät monet perinteiset ja trendikkäät leivonnaiset ja niille gluteeniton, vegaani, sokeriton tai kananmunaton versiot. Jokaiselle taikinalle ja jopa yhden makuyhdistelmän reseptille löytyy useampi vaihtoehto. Aivan varmasti näillä ohjeilla löytyy tarjottavaa enemmänkin rajoituksia sisältävään ruokavalioon, tai isommalle joukolle herkkuja suunnittelevalle emännälle/isännälle.


Meillä ei perheessä ole ruokarajoituksia, mutta toki välillä pitää vieraita varten vähän miettiä tarjottavia uusiksi. Rajoitusten puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö erilaisia vaihtoehtoja olisi kiva kokeilla jo ihan makuvivahteidenkin vuoksi.

Pidin erityisen paljon Oreo-keksipohjasta, jonka makuvivahde Becelin juoksevalla kasvisöljyvalmisteella kookosmakuineen oli ihan omanlaisensa. Muuten sitten sovelsin huolettomasti Marin Ice Box Cake -ohjeesta tavallisen kolmen aineksen jäätelöstä tehdyn jäätelökakun, mutta se kai tässä kirjassa onkin yhtenä tarkoituksena - vaihtoehtojen ja versioiden kokeilu ja omien suosikkien löytäminen. Taikinasta on moneksi.

Marilla on jännä taito olla trendien harjalla, mutta kuitenkin säilyttää omintakeinen katsanto ja näkökulma. Niinpä tämäkin kirja tarjoaa ehdotuksia eri ruokavalioihin kuten esimerkiksi nyt niin pinnalla olevia kasvisvaihtoehtoja, mutta samalla kaari kattaa myös perinteisemmät  reseptit. 

Aiempienkin kirjojen kuvat ovat olleet ihania eikä tämä kirja tee poikkeusta, vaikka materiaali ja kuvien käsittely tällä kertaa onkin jätetty vähän vähemmälle painopisteelle ja asiasisältö reseptivaihtoehtoineen painottuu. Kirjan lopusta löytyvät myös hyvät tieto-osiot eri ruokavalioiden leivontavinkkeihin, jotka varmasti osoittautuvat hyödyllisiksi. 

Kaikkiaan siis oiva kirja keittokirjahyllyn täydennykseksi. Varmasti tulen tämän pariin palaamaan - seuraavaa odotellessa :-)

3.10.2018

Syyskuun luetut - vähiin jäi

Syyskuu oli kaunis kuukausi, jota tosin ennemminkin hallitsivat työt ja keittiöremontti kuin ulkoilu tai kirjojen lukeminen. Alkukuusta väsymyksen syövereissä luin horoskooppini, joka totesi jotain tähän tapaan:"Asiat eivät oikein pysy hanskassa, mutta 23.9. lähtien tilanne tasaantuu ja olet taas ohjaimissa..."

Kuinkas sitten kävikään - no, 22.-23.9. oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin saimme kokattua uudessa keittiössämme ja viikkoa myöhemmin oli remontti käytännössä valmis. Pitäisiköhän horoskooppeihin uskoa enemmän ? Töiden suhteen tilanne ei tosin näytä mitään rauhoittumisen merkkejä, pikemminkin päinvastoin.

Tuossa siis jonkinlainen pitkä alustus sille tosiasialle, että syyskuun aikana tipahdin Goodreads-lukuhaasteessa takaa-ajajan tilaan luettujen listalta löytyessa "vain" seitsemän kirjaa. Hups!

Osaltaan listan lyhyyteen tietysti vaikuttavat kirjavalinnat, varsinkin äänikirjojen osalta. Alkukuusta sain loppuun Ellen Thesleffistä kertovan Iltalaulaja-romaanin, johon en kauheasti ihastunut, mutta sitten tulinin tarttuneeksi järkäleeseen. Mika Waltari Mikael Karvajalka kestää peräti yli 34h. Sitä ei ihan heti tule kuunneltua, varsinkaan kun äänikirjahetket ovat käyneet vähän harvinaisemmiksi kiireiden ja väsymysten vuoksi.

Toki seitsemään kirjaan mahtuu kuitenkin kaikkiaan 3 äänikirjaa, mutta se on täysin lastenkirjojen ansiota. Toton kanssa kuunnellaan ahkerasti iltaisin ja lastenkirjat tuppaavat olemaan vähän lyhyempiä. Syyskuussa siis saatiin loppuun Tuula Kallioniemen Kaahailua ja kepposia, joka osoittautui huipaisaksi vaikkakin vähän hötöiseksi koulusähläykseksi Reuhurinteen alakoulussa.

Muumipappa ja meri puolestaan jätti minut Toton osalta vähän hämmennyksiin. Poika kyllä tuntui rauhoittuvan kuuntelemaan, mutta välillä jopa nukahtamiseen saakka. Eikä hän koskaan pyytänyt palaamaan tarinassa taaksepäin... Pitänee joskus tentata vähän tarkemmin, että kuuliko hän oikeasti tarinasta mitään. Väitti kyllä kuunnelleensa.


Dekkareita ja historiaa

Muuten kuukausi oli dekkareita ja historiaa ja usein molempia yhdessä. Fantasiaa en syyskuussa lukenut ja se taitaakin olla tänä vuonna ensimmäinen kerta, kun ei kuukausikatsauksessa ole fantasiakirjoja.

Historiallista dekkaria ehkä puhtaimmillaan edustaa The Mitford Murders (Mitfordin murhat), joka tosin jätti minut lievän hämmennyksen tilaan. Fanikirjallisuus ja tunnettujen henkilöiden käyttäminen romaaneissa on tietysti tuttu juttu, samoin jonkin historiallisen rikoksen ympärille tarinan kietominen. Mutta molemmat yhdessä saattaa jo mennä vähän yli. Ihan kelpo luettavaa kuitenkin.

Elly Griffiths on Suomessa kai tunnetumpi arkeologi Ruth Gallowaysta kertovan dekkarisarjansa ansiosta, mutta minä osuin nyt aloittamaan hänen kirjoihinsa tutustumisen taikurien maailmasta eli The Zig Zag Girl. Hemulin kirjahylly-blogissa tuosta kirjoitettiin ja ajatus toisen maailmansodan aikana erityisjoukoksi kootuista taikureista, jotka sodan jälkeen joutuvat selvittelemään taikurien numeroita jäljitteleviä murhia, oli vain liian houkutteleva. Tykkäsin. Kirjan vähän musta tunnelma oli koukuttava ja henkilöhahmot kaikessa lievässä raadollisuudessaan helposti lähestyttäviä.

Enni Mustosen Ruokarouvan tytär jatkaa ansiokkaasti Sivustakatsoja-sarjaa, vaikka pieni naiivius kirjan tarinassa ja kaiken aina ihmeellisesti järjestyessä olikin hitusen rasittavaa. 

Pientä suoraviivaisuutta oli myös havaittavissa Eva Frantzin Sininen huvila-dekkarissa, jossa uhrina on lifestylebloggaaja. Epäröin ensin kirjaan tarttumista sillä pelkäsin pelkkään blogimaailman pintaliiton kauhisteluun keskittyvää tarinaa, mutta tämä oli oikein kelpo dekkari. Alun pienen kangertelun jälkeen tarina pääsi kunnon vauhtiin ja kiemuroita riitti juonessa ihan mukavasti.

Vielä mainittakoon syyskuusta, että poikkeuksellisesti en tarttunut yhteenkään painettuun teokseen, vaan kaikki kirjat olivat joko äänikirjoja tai ekirjoja.

Arkiston aarteita : Jediritarin ranneliikkeitä

Selailin tässä Marin kirjoja ja mietin miten toisistaan erilaisia ne lopulta ovatkaan. Toki kautta linjan on mukana terveellisyys, luovuus ja ennen kaikkea herkullinen ruoka ihanissa kuvissa. 
Samalla huomasin, että tämä ensimmäinen ei kirjablogin puolella vielä olekaan esiintynyt. Tässä alla siis jo vuonna 2014 kirjoittamani teksti (uusimmasta kirjasta tulee pian tai siis viimeinkin juttua lähiaikoina ja toiset kaksi voi bongata täältä

Perjantai 19.9.2014

Jediritarin ranneliikkeitä


Joopa joo, siellä jo useampi mietti, että nyt se Minna menee blogiensa kanssa ihan sekaisin, vaan ehei... Kyseessä ei ole ollenkaan mitään kirjoihin tai elokuviin liittyvää, vaan esikoisen kommentti kakun kreemilevitystekniikasta. Teimme nimittäin kyseistä hommaa yhdessä - ihan Mari Moilasen kirjan hengen mukaisesti.

Marin mukaan "Sitä parempi soppa - mitä yhdessä kokataan" ja näinhän se on. Lasten kanssa kokkaaminen on kivaa ja lopputulos maistuu aina kaikille. Kirjan resepteissä onkin kaikissa korostetusti merkitty ne vaiheet, jotka erityisesti sopivat pikkukokkien touhuttaviksi.

Väreihin jaettu kirja on mukavaa luettavaa. Meillä ensimmäiseksi kokeiltavaksi valikoitui spelttijauhoista tehty sitruunakakku. Tämä kirja toimi sytykkeenä uudistuneeseen speltti-intooni muutenkin kuin kirjan omien reseptien kohdalla (mm. leipää ja muffinsseja). Speltti nimittäin toistuu useammassa reseptissä  Samoin kvinoa ja intiaanisokeri ovat läsnä läpi kirjan ja tulinpa tarttuneeksi myös kirjan mukana saamaani kvinoapakettiin.

Inspiroiva kirja siis, jonka reseptit ovat vähän harvinaisempien ainesten lisäksi muutenkin kivasti uudenlaisia, ja jonka kuvia jaksaa katsoa useammankin kerran. Mari osaa hommansa.

Kakku odottaa keittiössä lisää syöjiä iltalenkiltä. Ainakin kreemi oli herkullista - esikoinen nuoli nuolijan ja vissiin kulhonkin... Itse kakku näyttää ihanan pehmeältä ja mehevältä...

30.9.2018

Gnoccheja Kuolemantähden alla




Tuuli nipistelee poskipäitä ja aamukävelylle pitää laittaa pipo päähän (jopa sukkahousut olen jo suostunut pukemaan). Syksy on tullut ja syksyiset mieliteot. Gnoccheja oli siis pakko saada niin kuin näköjään joka vuosi suurin piirtein tähän aikaan (ainakin mikäli gnocchiartikkeleista voi jotain päätellä.)



Mikäs siinä oli isännän niitä tehdessä - upouudessa keittiössä.

Kyllä - luitte oikein! Keittiö on valmis! 

No, pari ihan pikkujuttua vielä, kuten 1 puuttuva hylly ja viinikaapista kuuluva rohina, jota huoltomies kutsutaan tarkistamaan. Niin, ja verhot... en ole vielä ehtinyt edes miettimään, mitä ikkunaan laittaisi. 



"Kiva, kun pidätte verhot auki niin naapuritkin näkevät, millainen tuli" - sanoi naapurin setä koirakävelyllään eli siinä me ollaan kuin näyteikkunassa kirkkaissa valoissa ulkona jo ollessa pimeää.

Pakko siis ruveta suunnittelemaan.  Ideoita ?

Uusi keittiö on tietysti ihana jo pelkästään siitä syystä, että on taas toimivat uuni ja hella ja vesipiste, vaikka tottahan sitä myös itse suunnittelemastaan nauttii ihan eri tavalla. Lisäksi mietimme siskon kanssa, miten tilantuntu on voinut suurentua. Minun mielestäni laitoimme isompia kalusteita (varsinkin niemeke on suurempi kuin entinen pöytä), mutta silti olo on väljempi. Seiniä ei minun käsittääkseni siirretty minnekään, mutta ihan selvästi mahdutaan paremmin.

"Tardis" - sanoi sisko, enkä voinut kuin nyökytellä. Tosin samalla katsellen lamppua, joka on ihan ilmiselvästi kallellaan vähän toiseen suuntaan. Kuolemantähtihän se siinä...


Naruista vetämällä tähti aukeaa...

Kolmen pojan perheessä tämä lamppu oli itsestäänselvä valinta. Se onkin osoittautunut jo nyt yhdeksi lempijutuistani keittiössä. Lampun näkemisestä vaan tulee hyvä mieli - eikä se käynyt liikaa edes budjetin päälle. (Ikeasta - kuinkas muuten)



Ensi keskiviikkona on keittiötoimittajan kanssa muutenkin tarkoitus keskustella budjetista. Seitsemän viikkoa ja kaksi kirjallista reklamaatiota. Keskustelusta on tulossa mielenkiintoinen.

Mutta nyt keskitytään nauttimaan uudesta keittiöstä ja sunnuntaista.

29.9.2018

The Mitford Murders

Mitfordin lapset on historiallisessa kontekstissaan mielenkiintoinen sisarusparvi. Harva perhe voi todeta yhden sukupolven hajonneen sekä ideologisesti että maantieteellisesti ääripäihin. Hitleristä Staliniin, Euroopasta Amerikkaan sekä tietysti kaikkea siltä väliltä. Hurjinta tietysti on, että he ovat olleet todellisia henkilöitä, joiden todelliset jälkeläiset elävät vielä tänäkin päivänä.

Tarkempaa elämäkerrallista tietoa voi Mitfordin tytöistä lukea vaikka samannimisestä kirjasta Mitfordin tytöt  (ja olihan Nancy myös itse kirjailija), mutta perhe on innoittanut tietysti myös romaaneja enemmän tai vähemmän todellisia tapahtumia seuraten. Jean d'Ormesson (jokin aika sitten tämän ajan jättänyt Ranskan akatemian jäsen) on kirjoittanut trilogian, jonka osista erityisesti toinen perustuu Mitfordin tyttöjen seikkailuihin.

Nyt viimeksi tulin lukeneeksi dekkarin, jossa seikkailee erityisesti tytöistä vanhin, Nancy, yhtenä päähenkilöistä, vaikka koko perhe ja heidän taloutensa toimiikin keskeisessä roolissa tarinan etenemisessä.

Jessica Fellowes : The Mitford Murders (suom. Mitfordin murhat) 
Oma ostos Kobosta 

The Mitford Murders on ensimmäinen osa dekkarisarjasta, jossa historiallisesti todella tapahtunut rikos yhdistyy tunnettuihin hahmoihin samalta ajalta. Tällä kertaa selvitellään junassa murhatun sotasairaanhoitajan tapausta.

Louisa pakenee paheellista setäänsä ja hakeutuu Mitfordin perheen lastenhoitajaksi. Lapsista vanhin, Nancy, on lähellä Louisan omaa ikää ja tytöt ystävystyvät luokkaeroista huolimatta. Junassa tapahtunut sairaanhoitajattaren murha kutkuttaa varsinkin Nancyn mielikuvitusta ja kummallisesti Mitfordin talouden  tapahtumat tuntuvat kietoutuvan yhteen rikoksen kanssa. Isäntä oli sodassa samassa paikassa kuin hoitajatar, samoin taloon vierailulle saapuva nuori upseeri. Surmattu sairaanhoitajar oli vanhan Nannyn sisaren ystävä. Lopuksi Louisa vielä huomaa tutustuneensa junassa tapahtunutta murhaa tutkivaan rautatiepoliisiin.

Sinänsä tarinassa ei tapahdu mitään hurjia käänteitä tai jänniä takaa-ajoja, mutta toki kiemurat ovat mielenkiintoisia eikä loppuratkaisu ole se, jota pitkään pedataan. Mielenkiintoisinta antia on tietysti Mitfordin perheen kuvaus sekä myös yhteiskunnallisten luokkarajojen luomat mahdollisuudet tai rajoitukset. Minulle kirjan juoni rikostarinana ei välttämättä ole ehkä kaikkein mielenkiintoisin, mutta yhdistettynä historialliseen kontekstiinsa, tulee tarinaan ihan uusi taso.

Todellisuudessa junassa tapahtunut murha ei koskaan selvinnyt, mutta kirjassa syyllinen tietysti löydetään.  En ole ihan varma, mitä mieltä olen todellisen tapauksen hyödyntämisestä todellisen historiallisen perheen yhteydessä. Jotenkin tämä vähän haiskahtaa helpolta tavalta oikaista. Voikohan Mitofordin murhia oikein kuvata edes fanikirjallisuudeksi?

No, oli miten oli. Kirjan voi lukea perinteisen dekkarin vähän yhteiskunnallisempaan kannanottoon pyrkivänä fiktiona, tai sitten bongailla ja muistella tunnetun perheen vaiheita ja tapahtumia. Itse en muistanut yksityiskohtia, joten en voi sanoa mitän siitä, mihin saakka yhteneväisyys riittää. ihan luettava romaani kuitenkin - historiallista kontekstia dekkarinäkökulmalla.

23.9.2018

Iltalaulaja ei oikein kolahtanut

Kyllä nyt on lukeminen jäänyt ihan minimiin. Farssia muistuttava keittiöremontti ja töissä heti kesäloman jäkeen alkanut hurja pyöritys ovat vieneet voimat. Aivot surraavat ylikierroksilla, eivätkä taivu kirjaan keskittymiseen eivätkä oikein nukkumiseenkaan. Aamukävelyilläkin olen viime aikoina keskittynyt lähinnä aaltojen loiskeeseen ja tuulen kohinaan.

Edellinen loppuun kuuntelemani äänikirja oli lievä pettymys. Mielikuvissani sitä oli blogeissa kehuttu, mutta minä en jotenkin päässyt millään tarinaan sisälle. Ehkä vika oli omassa väsyneessä mielessäni, mutta nyt ei kolahtanut.



Kati Tervo: Iltalaulaja 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana Milka Alroth

Fiktiiviset taiteilijaelämäkerrat eli romaanimuodossa kerrotut tunnetun historiallisen henkilön (tässä tapauksessa taiteilijan) tarinat ovat jo jokusen vuoden täyttäneet muoti-ilmiön piirteet. Toki "oikeiden ihmisten" elämät ovat aina mielenkiintoista luettavaa, mutta ehkä romaanimuodossa tunnettujen faktojen ympärille rakentuva inhimillisyys luo ihan uudenlaisen läheisyyden tunteen - toki sillä varauksella, että mukana on aina kirjailijan oma tulkinta ja mielikuvitus. Useimmiten romaani siis toimii siltana historiallisina henkilöinä vaikeastikin lähestyttäviin henkilöhahmoihin.

Ellen Thesleff ei kuitenkaan tämän romaanin kautta muuttunut minulle yhtään sen elävämmäksi kuin ennenkään. Itse asiassa en saanut tarinanpäästä kiinni kunnolla ollenkaan. Toki hajanaisia tietoja hänen elämästään, perheestään ja tavastaan tehdä taidetta tarttui takkiin tästäkin ohimennen, mutta lukukokemuksena jäi päällimmäiseksi tunne hieman hajanaisista kohtauksista, joissa oli lievästi ahdistava tunnelma ja hitunen epätoivoa.

Ellen saapuu kesähuvilalleen ja saa apulaisekseen naapurista Taimin. Kesä kuluu Ellenillä maalaten ja kaiken rapistumista miettien. Taimi palvoo taiteilijaa miltei sairaalloisesti ja haaveilu kietoutuu kuin varkain sivussa rakkauteen ja kasvamiseen. Kumpikaan ei lopulta oikein kohtaa toista, eivätkä heidän elämänsä kai ajan yhteiskunnnassa voikaan kuin hipaista ohimennen.

Milka Alroth lukee hyvin ja selkeästi, mutta kirjan rakenne ei nyt minulle äänikirjana toiminut. Kaipa tässä haettiin sellaista hieman unenomaista tunnelmaa, mutta se tuntui vain hämmentävältä. Tipahdin liian usein kyydistä ja sekä Taimi että Ellen jäivät etäisiksi nukkehahmoiksi, joiden välillä ei oikein tuntunut olevan minkäänlaista kosketuspintaa. Kieli kirjassa on soljuvaa ja sen rytmitys tyylikkään vanhahtavaa. Mieleen välähtelevät kuvat kauniita ja kesäisiä. Harmillisesti vain nuo kuvat jäävät pelkiksi välähdyksiksi ilman kiinnekohtia kokonaisuuteen. Ehkä tämä olisi toiminut paremmin tekstistä itse luettuna.

Oli vika sitten kirjan formaatissa, tarinassa itsessään tai lukijan väsymysasteessa, tämä ei nyt ollut minua varten. Kirja on kuitenkin herättänyt myös ihastusta, joten kannattaa toki itse lukea ja muodostaa oma mielipiteensä.

Iltalaulajasta ovat kirjoittaneet mm.
Kulttuuri kukoistaa
Kirsin Book Club
Lukuneuvoja

p.s. Jos Turun Kirjamessut kiinnostavat, niin tänään ehtii vielä mukaan arvontaan...

21.9.2018

Päästiin kattilaostoksille...

Tällä viikolla mentiin toivonpilkahduksesta epätoivon syöverien kautta kattilaostoksille... että sellainen viikko.

Toivonpilkahdus oli alkuviikosta, kun paketteja ilmestyi tiuhaan tahtiin ja kuvittelimme saavamme keittiön edes melkein valmiiksi...

Epätoivo puolestaan iski paketteja purkaessa. Meille myyty liesituuletin kun oli ihan vääränlainen. Se ei olisi meidän keittiössämme edes toiminut. Jotta tunne olisi täydellinen, huomasin myös keittiösuunnittelijan kuvan olleen täysin erilainen kuin oikea tuote. Itse asiassa, kuvassa näkyvää tuotetta ei ole edes olemassa. Olin siis tehnyt keittiöpäätökseni täysin väärin perustein - Silmääni miellyttävä liesituuletin kun oli ratkaiseva tekijä.

Reklamaatio II lähti sähköpostilla.

No, ei siinä muu auttanut kuin antaa keittiömyyjän järjestää edes jonkinlainen toimiva vehje tilalle. Sitä odotellessa. Liesituuletinta meillä ei siis vieläkään ole, mutta hella ja uuni sentään saatiin paikoilleen - ja hana ja tiskikone! Pääsimme siis testaamaan induktioliettä ja vahvistamaan epäilykseni. Yli 25 vuotta vanha kattilani eivät tämän lieden kanssa toimi. Siispä Prisman kautta pastaveden keittoon...

Kaikkiaan siis remppaviikko 6 päättyi vähän positiivisenpaan tunnelmaan, mutta on tämä kyllä sellainen urakka, että ihan heti en taida mitään muuta remonttia aloittaa.

p.s. aloitin remppa-ajan laskemisen päivissä, nyt ollaan viikoissa - toivon tosiaan, ettei tarvitse laskea kuukausissa ennen kuin valmistuu.