21.7.2017

Kesähuveja eli piknik ja sen cake


Kesä ja aurinko, silloin kun se välillä suvaitsee näyttäytyä, tarkoittavat meidän perheessämme piknik-kautta. Emme välttämättä ole niinkään rantaihmisiä. Meillä pitää oikeasti olla lämmin ennen kuin hiekka houkuttaa, vaikka kiva rantapaikka löytyykin ihan kävelymatkan päästä kotoa. Sen sijaan lounaan siirtyminen piknik-matoille lähipuiston nurmikolle... se toimii. 

Tänään aamulla näytti aurinko edes jotenkin näyttäytyvän, joten sekoitin nopeasti piknik caken ainekset ja lykkäsin uuniin. Niinpä saimme lämpimän herkun mukaamme. 

Suolaiset caket ovat kai piknik-ruokia sieltä helpoimmasta päästä. Tekeminen vaatii lähinnä sekoittamista ja mielikuvitusta sattumien suhteen. Kuljetus käy paketissa ja syöminenkin ihan sormin. Kaveriksi vaan kasviksia ja hedelmiä ja onnistunut piknik on taattu.  Siivutusveitsi kannattaa muistaa, vaikka kyllähän tuo taittamallakin hajoaa. 




Piknik Cake Pekoni-paprika-feta-sattumilla
(Tämä riitti yhteen piknik-herkutteluun meidän poppoollamme)

1pkt pekonia
puolikas iso punainen paprika pieninä kuutioina
pari kourallista fetakuutioita
persiljaa
hyppysellinen chilijauhetta (d'Espelette)

3 kananmunaa
1dl maitoa
2dl jauhoja
1,5tl leivinjauhetta
1dl rypsiöljyä
suolaa, pippuria

Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Leikkaa pekoni paloiksi ja ruskista niitä vähän aikaa pannulla pienessä öljytilkassa.

Sekoita kananmunat, maito, jauhot, leivinjauhe ja öljy keskenään taikinaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita joukkoon 2/3 pekonista  paprikakuutiot, 2/3 fetakuutioista, persilja ja hiukan chilijauhetta. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada voideltuun (tai leivinpaperilla vuorattuun / silikoniseen) leipävuokaan. Ripottele päälle loput pekonista ja juustosta.

Laita uuniin ja kypsennä 45minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa/nosta pois vuoasta. Tarjoile haaleana tai kylmänä. Kakun voi valmistaa jo edellisenä päivänä, mutta jääkaapissa rakenteesta tulee tiiviimpää ja vähemmän "kakkumaista".

19.7.2017

Säkenöivät hetket ja aikakausi, joka töksähti

Kun nyt alkuun ruvettiin vähän kirjoista mutisemaan, niin ehkä mutisen tässä vielä yhdestä lisää. Monet ovat tästä pitäneet, mutta minä jäin jotenkin täysin etäiseksi ja irralliseksi sekä henkilöhahmoista että itse tarinasta jotenkin kamalan etäiseksi. Kuitenkin tämä aiheeltaan ja tyyliltään olisi kai ollut sellainen, josta minun olisi kuulunut pitää.

Kuva: Otava 
Katja Kallio: Säkenöivät hetket 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Historiallinen romaani, jossa seurataan päähenkilön elämää nuoruudesta avioliiton kautta aikuistuvien lasten kohtaloihin. Kirjassa on vaarallisia tilanteita, sankarillisia nuoria miehiä, rakkautta, pettymyksiä - kaikkea, mitä koukuttavaan romaaniin tarvitaan. Ne vain on sekoitettu siten ja sellaisilla mausteilla, etten millään pääse mukaan.

Kaikki alkaa kesällä 1914, kun Elly on äitinsä kanssa Hangon kylpylän vieraana, vaikkei heidän kai oikeasti pitäisi tuohon miljööseen kuulua. Äidillä ei kaikki ole hyvin ja eräänä historian kiivaana päivänä, Ellyn elämä mullistuu kokonaan.

Myöhemmin Elly palaa takaisin kylpylän maisemiin. Elämä jatkuu vai yrittääkö Elly elää sitä uudelleen eri tavalla, samaan aikaan kun hänen tyttärensä kipuilevat oman aikuistumisensa kanssa.

Ehkä juurikin tuo elämän eläminen, muttei sitten kuitenkaan, saa minut vieraantumaan tarinasta. Elly ajelehtii historian tapahtumien mukana eikä missään kohtaa oikein ota otetta omasta elämästään. Jotain sinne päin yrittäessä aikaansaadussa lopputuloksessa on enemmän säröjä kuin aitoa muutosta. Koko lasikupla halkeileei ja vääristää kuvaa entisestään, kiepauttaen tyttäretkin sivuraiteille ja keskelle ei mitään.

Olihan tämä ihan hyvin kirjoitettu ja sinänsä mielenkiintoisesta näkökulmasta. Tarinan hajanaisuus ja sen henkilöiden jotenkin palasista koostuva tarina vain ei nyt vetänyt minua mukaansa. En myöskään nykyään oikein jaksa romaaneissa elämänsä aalloissa kelluvia ihmisiä, jotka haluavat jonnekin, mutta ilman suuntaa kiertävät kehää väsymykseen saakka. Sellaista elämä kai toisinaan on, mutta silti, voisi sitä edes yrittää.

Ehkä keskellä kevään kiireisintä kautta oli huono hetki lukea tällaista, mutta nyt on mieleeni päällimmäiseksi jäänyt Ellyn aiheuttama lievä ärtymys, tai ei se kai pelkästään Ellyn vika ole. Hänen aikakautensa säännöt ja sosiaaliset normit, sekä niiden mukanaan tuoma teennäisyys ja tekopyhyys saivat minut kiristelemään hampaitani. Nainen ei saa erehtyä avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Uusi ihminen kylällä on automaattisesti outo ja hyljeksittävä (no tuossa ei kai ole mitään varsinisesti historiaan jäänyttä) ja raskaana oleva nainen automaattisesti huono, jollei papin aamenta ole kirkossa kuulutettu. Morsiamen tulee olla viaton ja puhdas, tai hänet saa heittää sivuun kuin vanhan rukkasen.

Olenhan minä noista lukenut aiemminkin, mutta nyt töksähti. Eikä tuo johdu pelkästään naistenviikosta, vaikka toki moni ärtymyksen aihe naisen asemaan ja sen rajoituksiin liittyykin. Samalla tavalla asenteet ja maine kai sitoivat miehiäkin. Heillä vain oli (ja on usein nykyäänkin) mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa omaan tilanteeseensa ihan eri tavoin kuin naisilla.

Tietysti voi kirjaa pitää myös hyvänä, jos se aiheuttaa tunteita. Pahinta kai on hetkessä luettu ja vielä nopeammin unohdettu tarina. En silti oikein pitänyt tästä.

18.7.2017

Lisää jäätelöä eli kuukauden keittokirja


Niinhän siinä kävi, että muksujen jäätelökinuminen nousi jäätelökoneen myötä potenssiin kymmenen. Hieman epäröin täyttää toiveita, sillä sokeria ja rasvaa päivittäin kohtuuttomina annoksina ei oikein kuulostanut hyvältä ajatukselta sen paremmin lapsille kuin äidillekään.

Ryhdyin kokeilemaan "terveellisiä" jäätelöreseptejä. Järkeilyni mukaan ne joko olisivat vähemmän vahingollisia nauttijoilleen tai, meidän huushollissa se todennäköisempi lopputulos, nyrpistely johtaisi vähempään jäätelönhimoon.

Hyvänä apuna suunnittelussa toimi koneen mukana tullut Hyvän olon jäätelökirja. Kirjan alkuosan vinkeistä sai hyvän käsityksen eri ainestyyppien vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Reseptiosan houkuttelevat kuvat taas suorastaan pakottivat kokeiluun. Värit ovat kirjassa jäätelöbaarinhempeitä ja kesäisiä. Kukat ja pastellisävyt luovat mielikuvan lempeistä ja makoisista herkuista.

Kirjassa on siis jäätelöreseptejä ilman maitotuotteita, gluteenia ja valkoista sokeria. Laihduttajalle nämä eivät taida sopia, sillä pehmeän jäätelön salaisuus on usein sopivassa määrässä rasvaa. Tosin nämä jäätelöt ovat niin "täyttä tavaraa", että tyytyväinen olo näyttää tulevan pienemmästä määrästä kuin teollisia jäätelöitä maistellessa.

Minä pikkusen fuskasin tuon sokerin kanssa ja vaihdoin hunajan ainakin osittain glukoosisiirappiin - ihan vain rakenteen pehmeyden varmistaakseni. Tiedä sitten, onko tuolla varsinaisesti vaikutusta.


Mites sitten kävi? 

Mustaherukkaherkku oli muunnteltu versio kirjan ohjeesta. Lähinnä yritin seurata suhdelukuja rasvan ja sokerin ja massan osalta. Minä tykkäsin, lapset maistoivat pari lusikallista ja väänsivät sitten suunsa vinoon. Liikaa maapähkinävoita kuulemma - joo, mutta kun minä tykkäsin juurikin tuosta maapähkinävoin ja mustaherukan kontrastista.

Osasyy mutinalle saattaa tietysti olla myös, etten siivilöinyt mustaherukan siemeniä pois. Minua ne eivät häirise, mutta jälkikasvu vähän vierastaa.

Toinen versio eli kirjan ohjeella tehty vaniljajäätelö kookosmaitoon cashew-pähkinöillä sai tyrmäystuomion. Ei kuulemma saa tehdä enää. Vika tosin saattoi olla minun tehosekoittimessani, jossa ei vaan kertakaikkiaan riitä tehoja saada pähkinöitä todella sileäksi tahnaksi. Mitä ilmeisimmin terveellisten jäätelöiden tekeminen ei ole kiinni jäätelökoneesta, mutta tehosekoittimen on syytä olla priimaa.

Lupasin palata takaisin perinteiseen - ainakin seuraavan erän osalta. Pakkasessa on pari purkkia noita terveysversioita äitiä varten. Täytyy yrittää joskus taas uudelleen, kun nämä kokeilut ovat unohtuneet. Nyt ovat maistajat turhan epäluuloisia ja tiukkaavat ainesosalistan tietoonsa jo ennen ensimmäistä lusikallista.

Ihan selvästi Hyvän olon jäätelöiden osalta pätee sama juttu, kuin terveystrendiruokien kohdalla yleensäkin. Niihin pitää totuttaa ja tottua.



Mustaherukkaherkku 

2dl marjoja (pakkasesta)
1prk kookoskermaa
1rkl neitsytkookosöljyä
1rkl maapähkinävoita
0,5dl glukoosisiirappia (tai hunajaa)

Sekoita ainekset mahdollisimman sileäksi massaksi tehosekoittimessa. Kaada jäätelökoneeseen ja anna pyöriä puolisen tuntia. Voit laittaa pakkaseen kovettumaan, mutta minusta oli juuri passelin pehmeää suoraan koneesta pyöriteltynä.

17.7.2017

Kesäkirjoja - kummaa dekkaria ja fantasiaa

Kesäloma alkoi. Kädessä GT seljankukkahäivähdyksellä istun aurinkoisella pihalla rennosti kirjan vieressä. Nojaan taaksepäin ja huokaisen, mikä rauha... Niin, mikä rauha?

Äitii, äitii, äitii, äitii ja äitii... ja sitten sataa vettäkin niskaan.

Joo, on unelma kesälomasta ja sitten on se todellisuus. En silti valita. Loma on ihanaa!

Eikä tuo todellisuus toisaalta niin kamalan kaukana - olen minä kirjoja lukenut ja lukumaratoniinkin pääsin osallistumaan jo ennen kesälomaa. Vielä en tosin ole maratonkirjoja ehtinyt kunnolla bloggaamaan.

Jos nyt aloittaisi ensimmäisestä. Alan Bradleyn Flavia-kirjat ovat taattua maratonkamaa. Kirjan jaksaa hyvin lukea kerralla, se ei vie ylenmäärin aikaa ja tarina vie mennessään.


Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Flavia de Luce on nopeasti noussut yhdeksi suurista etsiväsuosikeistani. Hänen tutkimuksensa sijoittuvat tietysti dekkarigenren pariin, mutta on niissä jotenkin pieni viba kummaakin. En tiedä johtuuko se sitten Flavian miltei yliluonnollisesta kyvystä joutua tekemisiin murhatapausten kanssa, vaiko kylän oudolla tavalla sulkeutuneesta ja salaisuuksia vilisevästä ilmapiiristä, mutta jotenkin näissä kirjoissa ollaan vähän kummarajan toisella puolen.

Loppusoinnun kaiku kalmistossa vie Flavian kirkkomaalle ja hautaan. Tosin ei sillä perinteisellä tavalla. Kylässä kaivetaan esiin vanhaa suojeluspyhimystä 500 vuoden jälkeen, eikä kaikki tietenkään mene ihan niin kuin suunnitellaan. Kryptasta löytyykin vähän aiemmin kadonnut kanttori.

Tarina tietysti etenee kiemuraisesti ja monia polkuja pitkin jalokivistä rakkausjuoniin ja Flavian isän rahahuoliin. Flavia on aina askelen edellä kilpailijoitaan, mutta ei hänkään voi sentään ihan kaikkea aavistaa, varsinkaan lopun koukkua, joka taitaa pakottaa lukemaan seuraavan osan mahdollisimman nopeasti.

Viimeksi toivoin pientä uudistumista ja lisäloogisuutta tarinankulkuun sarjan edetessä. Toiveeseeni vastattiin. Tämä osa on taas taattua Flaviaa - ei liian helposti etenevää, mutta kuitenkin Flavian kykyjä täysin käyttävää. Tykkäsin kovasti. Eniten tykkäsin sarjan henkilöhahmokategoriasta, sekä siitä, miten siskosten välinen pehmeneminen hiukan etenee, eikä vihasuhde ole enää niin mustavalkoinen. Isästäkin löytyy ihan uutta inhimillisyyttä, mikä sekin tuo osaltaan pienen piristysruiskeen jo hivenen paikallaan junnaavaan kehystarinaan.


Neil Gaiman's How the Marquis got his coat back
HelMet / Overdrive 

Jo ennen lukumaratonia ja kesälomaa tulin kuunnelleeksi myös BBC dramatisoinnin äänikirjana. Jos esittelyssä lukee BBC ja Neil Gaiman, voi teoksen rauhassa lainata. Tulossa on jotain vähän päätöntä, mutta varsin viihdyttävää taitavasti toteutettuna. Tämä ei ole poikkeus.

Lyhyt, Neverwheren maailmaan sijoittuva tarina siitä, miten Marquis kadotti takkinsa ja taas löysi sen, sopii erittäin hyvin myös riippumattokuunteluun. Gaiman on terässä ja tarina vie kiemurasta toiseen hillittömällä vauhdilla. Vähän vaatii keskittymistä englanninkieleen enemmän kuin samankieliset äänikirjat. Kuunnelma on aina hiukan vaativampi.

Ei voi kuin suositella. Varsinkin, jos sattuu pääasiallisesti tykkäämään Gaimanista niin kuin minä.


Mutta nyt paistaa vaihteeksi aurinko ja se tarkoittaa pikaista siirtymistä ulkoilmaan - seuraavaan sadekuuroon saakka. 

16.7.2017

Meille tuli jäätelökone

Karvasmanteliaromilla maustettuna kovasti aikuiseen makuun

Kesän tullessa alan aina haikailemaan kotijäätelön perään. Osaksi siksi, että se nyt vaan on niin hyvää, mutta pääasiassa kai ihan vain pihiyttäni. Kesäkuun ajan katselin miltei päivittäistä ravaamista lähimarketissa jäätelöostoksilla. Älkää käsittäkö väärin, jäätelö kuuluu kesään, mutta kun viisihenkinen perhe lähtee hakemään jälkkäriksi lemppareitaan, on lasku sen mukainen. Rantakävelyjen jäätelöpalloista puhumattakaan. Välillä saan ennakoitua täyttämällä pakkasen jollain halpispaketilla, mutta yleensä en. Kalliiksi tulee.

Jossain kohtaa sitten lasken mielessäni, miten nopeasti tuosta rallista olisi jäätelökone rahoitettu. Enkä nyt puhu niistä sorbettimasiinoista, joiden kulho pitää jäädyttää pakastimessa. Meidän pakastimeemme ei mahdu. Vaan haaveissani siintää kiinteän kylmäkompressorin sisältämä mötikkä, joka tietysti vie keittiössä ihan liian paljon tilaa, mutta josta saisi ihanaa kylmää, samentinpehmeää herkkua, joka kaiken lisäksi vielä sisältäisi vain niitä aineita kuin itse siihen tunkisin.

Toki jäätelöä voi tehdä ilman jäätelökonettakin, mutta silti... mieleni minun tekevi - ja eilen sitten ryhdyin tuumasta toimeen.

Blogikierroksen uhri, tunnustan ihan suoraan. Tulin lukeneeksi Dioriina-blogista hänen uudesta jäätelökoneestaan ja ihan kateuttani menin Verkkokauppa.comiin tarkistamaan hinnan. Eilen sinne sitten oli ihan jotain muuta asiaa, mutta "katson vain pikkuisen millainen" - kohdan jälkeen isäntä huomasi seuraavaksi roudaavansa jäätelökonelaatikkoa pitkin kauppaa.

Kuopuksen "pilvijäätelö"

Niinpä meillä on nyt Wilfa ICM - C15 . Sen kapasiteetin pitäisi olla noin 1,5l jäätelöä, mutta ihan siihen en kyllä eilisillä kokeiluilla vielä päässyt. Lisäksi jäätelö takertuu harmillisesti sekoitusvispilään ja siinä tuntuu menevän hukkaan, vaikka miten kaapisi. Dioriinan kone on se isompi XL, johon en yksinkertaisesti masiinan hieman isomman koon vuoksi taipunut. Ehkä 2l purkilla olisi helpompaa, vaikka epäilen tilanteen kyllä olevan ihan sama.

Jäätelö itsessään on kyllä uskomattoman herkullista ja koostumukseltaan juuri sellaista kuin pitääkin. Siis kunhan ei tee ihan täysin ohjeiden mukaan. Ensimmäisestä satsista tuli hieman liian kovaa, jolloin jäätelö oli vaikeahko saada pois kulhosta. Seuraavat jätin huomattavasti lyhyemmälle valmistusajalle, jolloin jäätelö oli heti koneesta otettaessa ihanan pehmeää, mutta kovettui kyllä pakastimessa (menettämättä kuohkeuttaan).

Unelmanpehmeä jäätelöherkku 

Ensimmäiset kokeilut tehtiin ihan perinteisestä kerma-kananmunasekoituksella ja sitten somessakin paljon huomiota saaneella kolmen aineen -yhdistelmällä. Viimeksimainitussa loraus glukoosisiirappia sai rakenteen varmaan vieläkin kuohkeammaksi. Varsinkin tuota jälkimmäistä voi hyvin tehdä myös ilman jäätelökonetta, mutta kyllä koostumuksesta tuli vielä paljon samettisempaa koneen kanssa.

Wilfan koneen mukana tuli "Hyvän olon jäätelökirja" (Virpi Mikkonen & Tuulia Talvio - Cozy Publishing). Siinä näyttäisi olevan moniakin kokeilemisen arvoisia "terveellisempiä" vaihtoehtoja, jotka kuulemma voi tehdä koneella tai ilman. Kokeiluja siis tulossa.

Eilen jaoin perusmassan kahtia ja pyöräytin koneessa kahdessa erässä. Näin sain kahta eri makua, eikä massa pursunnut pois koneesta. Aikuiseen makuun tipautin jätskiin pari pisaraa karvasmanteliaromia ja muksuille sekoitin joukkoon kourallisen Pirkka Origo-keksejä (siis ihan oikeasti, eikö originellimpaa brändäystä olisi löytynyt?)

Kolmen aineen perusmassa 

6dl kuohukermaa kevyesti vaahdotettuna
1prk kondensoitua maitoa 
loraus (ilman jäätelökonetta 0,5dl) glukoosisiirappia 

Sekoitetaan, laitetaan jäätelökoneeseen ja lisätään makuaineet lopussa. Tosin nyt murskasin keksit heti alkuun massaan mukaan, jolloin lopputuloksena oli sileä jäätelö kevyellä keksimaulla.

Kaikkiaan olen jäätelökoneeseen ihan suht tyytyväinen. Aika näyttää, miten paljon sitä tulee käytettyä, luulen aika paljon. Ehkä se ei nyt ole ihan varsinaisesti välttämätön keittiöväline, mutta mukava olemassa kumminkin.

Arkiston kätköistä: Kesällä syödään jäätelöä

Kesällä syödään jäätelöä litroittain - ainakin meillä. Konstit ovat monet, kun himo iskee ja kylmää herkkua saa helposti tehtyä kotonakin - jäätelökoneella tai ilman. 

Viime päivinä olen sattuneesta syystä jättelöjuttuja mietiskellyt ja kaivoin arkistoista tällaisen summeerauksen: 

2.6.2015 pohdittiin tällaisia 


Minulla ei ole jäätelökonetta. Pakastin on liian pieni (ja täynnä) jäätelökonekulhon jäädyttämiseen, enkä sopivaa itse jäähdyttävää jäätelökonetta ole löytänyt  sen jälkeen, kun tyhmänä jätin tarjouksessa olleen sopivan vehkeen kauppaan pikaisessa kitsauskohtauksessa. Pidän kuitenkin ihanan kermaisesta ja pehmeästä jäätelöstä. Sellaisesta, joka valuu paksuna piirakan päältä tai muuten vaan jäätelökulhossa.


Olen minä toki saanut kotona aikaiseksi kylmää herkkua ilman jäätelökonettakin eli glukoosisiirapin avulla. Esimerkiksi suklaajäätelöstä saa ihan yhtä herkullista kuin kaupan pakastealtaasta löytyvät kalliimmat merkit. 

Suklaajäätelön tein ihan perinteisellä jäätelöreseptillä (glukoosisiirappia lukuunottamatta), mutta jätskiä voi toki valmistaa muutenkin. Yksi parhaista kokeiluistani kautta aikojen on ollut kookosmaitoon tehty jäätelöpohja, jonka maustoin mansikka-raparperilla. Ihan tajuttoman hyvää. 



Kookosjäätelömassankin keitin, mutta nyt pääsi Copycat testaamaan helppoakin helpompaa reseptiä. Instasta bongasin ensin kuvia ja sitten löysin useammankin kondensoidusta maidosta kerman kanssa ilman keittämistä valmistetun jäätelömassan reseptin. En nyt kuollaksenikaan muista, mistä loppujen lopuksi tämän nappasin, mutta täyteläisen hyvää on Tosin massa kyllä kovettuu pakkasessa ihan kivikovaksi, mutta pehmenee hetken malttamisen jälkeen ja pysyy koossa ihanan kermaisena.


Kylmää ilman kuumaa

6dl vispattavaa kermaa
1prk kondensoitua maitoa
0,5dl glukoosisiirappia
haluamiasi makuaineita. Minä murskasin joukkoon tummia täytekeksejä.

Sekoita jäätelömassan ainekset ja vatkaa ne tiukaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon keksimurut (tai muut haluamasi makuaineet).

Pistä kannelliseen pakasterasiaan ja vähintään muutamaksi tunniksi jäätymään. Jos jätät pidemmäksi aikaa, niin nosta rasia pois pakastimesta ainakin 15min ennen kuin haluat tarjota jäätelön.

15.7.2017

Yksi jäi kesken, toisen kahlasin

Minä tuossa jo ihmettelin, miten on mahdollista osua ottamaan luettavaksi vain hyviä kirjoja. Olen tainnut tähän saakka lukea iloisesti läpi  pääasiallisesti kaikki aloittamani kirjat, tai oikeammin sanoen, en ole keskenolevien pitkältä listalta tehnyt tietoista päätöstä jättää yhtään kesken - ennen kuin nyt. Aloin jo pitämään itseäni täysin arvostelukyvyttömänä lukijana, joka on pehmittänyt aivonsa ylenmääräisellä "väsymys-" ja "pääntyhjennys" - luettavalla. Onneksi (?) nyt heräsin huomaamaa, että ihan kaikki ei sentään mene minunkaan seulastani läpi.

Taisin innostua vähän liikaa, kun käsiin osui niin hauskoja kirjasto-teemaisia romaanisarjoja. (kuten tämä ja tämä). Nappasin Overdrivesta lisää kirjamaailmaan sijoittuvia dekkareita, mutta tällä kertaa kävi kahden kirjan kanssa köpelösti. Toisen lopetin aika alussa - en vain kestänyt tarinan ja varsinkin sen päähenkilön yksinkertaisuutta. Toisen luin päättäväisesti loppuun, mutta sarja ei lähellekään läpäise "kolmen osan testiä"*. Pääsen siis välillä haukkumaankin.


Lucy Arlington : Buried in a Book 
HelMet Overdrive 

Keski-ikäinen nainen saa potkut työstään ja ottaa innoissaan vastaan harjoittelijan paikan kirjakustantamossa. Paikka on tietysti aika kamala (onko kirjoissa kivoja harjoittelija-paikkoja?), pomo kylmä ja kohtuuttoman vaativa, pöytäkin joku vanha koulun pulpetti (?). Sitten vielä maankiertäjän näköinen tyyppi menee kuolemaan respan sohvalle.

Onneksi on uusi "gorgeous" työtoveri, joka heti huomaa pistojäljen kaulassa ja tulee kuiskimaan päähenkilölle kyseessä olevan varmasti murha. Sitten sitä lähdetäänkin tutkimaan vainajan mökkiä keskellä metsää (ihan siitä vaan) ja keskustelemaan löydetystä päiväkirjasta uuden ystävän eli alakerran kahvilanpitäjän kanssa. Onhan se nyt selvää, että kahvia ja pullaa tarjoilevasta naisesta tulee ensimmäisen kupillisen jälkeen harjoittelijan sydänystävä...

Jep, en jaksanut pidemmälle. En vaikka kuvaan astui vielä komea poliisikin, joka sekä tutkii murhia että huolehtii päähenkilön pojan törttöilyjen rankaisun lieventämisestä. Tokihan poika sentään on kiva tyyppi, kun kerran äitikin näytti murhapaikalla niin herttaiselta. Rajansa kaikella.

Taitaa olla parempi vain yrittää unohtaa tuo kirja. Epäuskottavuus, kliseet ja kertakaikkisen älyttömältä (huonolla tavalla) kuulostava juoni, yhdistettyä töksähtelevään kerrontaan ja typerään päähenkilöön - not for me.


Kate Carlisle : Homicide in Hardcover
HelMet Overdrive

Tämäkin kirja sijoittuu kirjojen maailmaan. Päähenkilö on vanhojen kirjojen entisöijä, jonka oppi-isä aamutaan tulevan kirjanäyttelyn markkinointibileissä. Arvatkaa kuka löytää ruumiin ? Niin, ja arvatkaapa kuka löytää päähenkilön ruumiin vierestä? No tietysti komea, arvoituksellinen ja niin kiehtovan ylimielinen sankari, joka osoittautuu turvallisuuskonsultiksi.

Miksi ihmeessä kirjojen sankarittaret niin usein tuntevat vetoa ylimielisiin ja tietysti taidoiltaan ja voimiltaan kovin ylivertaisiin miehiin? Ihan oikeasti, jos joku nauraa sinulle ja antaa sinun kokea olevasi vähän tyhmähkö tai muuten herttaisesti huvittava, ei hän ole huomion arvoinen - vaikka olisi kuinka seksikäs. Jonkunlaista itsekunnioitusta pitäisi löytyä sentään romaanisankarittariltakin. Niin ja ihan tiedoksi vaam, että tasa-arvoiseen suhteeseen tarvitaan molemminpuolinen kunnoitus.

No, tarina sinänsä on ihan ok ja siinä on vielä toinen ruumis lisää ja vähän murhayritystäkin. Tosin loppuratkaisu kuulosti vähän kaukaa haetulta ja motiivikin pikkuisen heppoiselta, mutta no... hyviä viinejä valmistavassa hippiyhteisössä asuva perhe oli ihan mukava yksityiskohta ja ainahan sitä kirjabloggari luke mielellään ihmisistä, jotka rakastavat kirjoja.

En taida kuitenkaan olla tarpeeksi kiinnostunut sen enempää päähenkilöstä kuin seuraavasta tarinastakaan, joten tämä sarja jäi nyt tähän.


Huh, nyt tuntuu paremmalta. Pääsin vaihteeksi retostelemaan ilkeästi, eikä pääni olekaan ihan pelkkää hötöistä sientä. Tästä on hyvä aloittaa kesäloma! Työläppäri ja -puhelin on jo kätketty reppuun kaapin pohjalle. Edessä neljä viikkoa vapautta, siivousta, leipomista ja sen sellaista rippijuhlia varten sekä tietysti kirjoja. Mitäs minun keskeneräisten listaltani taas löytyykään?


*"kolmen osan testi" = kirjasarja voidaan nimetä lukemisen arvoiseksi, jos tökkimättä saa luettua ainakin kolme ensimmäistä osaa ja tekee vieläkin mieli jatkaa. 

12.7.2017

Kirjabloggaajan kesäaakkoset O-U


Taas mennään aakkosissa eteenpäin...

O = Ote  - Otatko kiinni ja luetko otteen? 

Ote onkin jännä sana. Ote tekstistä tai ote kirjasta kertoo osasta, näytteestä, esimerkistä tai tärkeästä ajatuksesta, jota esitellään. Se voi kuvata alkuperäistä kokonaisuutta edustavasti ja kattavasti, tai olla kontekstistaan irrotettuna täysin harhaanjohtava.

Ote kädestä. Kenen kädestä? Lapsen, rakkaan tai välillä ystävän. Ohjaako ote? Tarjoaako se turvaa vai rajoittaako?


P= Plääh (ja miksikö?) 

"Epäsana", joka kuvaa täydellisesti olotilaani nyt, kun joudun arpomaan loman alkamispäivää projektin statuksen mukaan. Mistä se johtuukin, että juuri ennen loman alkua menevät asiat saletisti pieleen ja paniikki puskee päälle?


Q = Q  Kuka tästä tule väistämättömästi mieleen? 

Minulle Q tuo aina ja ikuisesti mieleen James Bondin kaikenlaisilla härpäkkeillä varustavan tiedemiehen. Enkä edes ole mitenkään erityisemmin Bond-fani.

Oliko tuo tylsä vastaus?

Queen Elizabeth I on historiallisista henkilöistä yksi kaikkein kiinnostavimpia. Samoin hänen inspiroimansa taideteokset, kirjallisuus, näytelmät, elokuvat ovat loputon lista toinen toistaan mielikuvituksellisimpia tarinoita eivätkä monet siltikään taida jännittävyydessään päästä lähellekään todellisen historian kiemuroita.

Tähän assosioituu myös Orlando - tiedättekö mikä ja miksi?


R= Ruoka (tietysti) 

Kuinkas muuten. Ruoka pyörii meillä puheissa koko ajan, sitä syödään mielellään, paljon ja hyvää.

Ruokaa laittaessa pyritään välttämään Roskien tuottamista eli käytetään mahdollisimman paljon tuotteet kaikilta osiltaan ja syödään varastot tyhjiksi.

Ruolla myös Rakastetaan. Sillä näytetään, miten paljon välitetään. Kun mies tekee minulle lounasboksin töihin valmiiksi ja huolehtii sen minulle lähtiessä mukaan, tiedän hänen välittävän. Noin vain esimerkkinä tältä aamulta.

Tai sitten hän vain välttelee Riitaa, joka olisi väistämättä edessä nälkäisen vaimon palatessa ärtyneenä töistä...


S= Suklaa - Siitä puhe, mistä puute? 

Suklaata tekee aina mieli, vaikken edes saisi syödä sitä. Se saa minut yskimään.

Toki S-kirjaimeen liittyy paljon muutakin mukavaa - syli, suukot, seksi...
tai paljon puhuttavaa, kuten vaikka sää, joka onkin ollut jatkuvana puheenaiheena tänä kesänä.


T= Turun tori eli mitäs lempparipaikkoja niitä onkaan?

Turun torilla on ihan oma tunnelmansa ja sinne pitää päästä edes kerran kesässä ostamaan herneitä.


U= Uusi

Kaikki uusi on aina mielenkiintoista, ainakin siihen saakka, kunnes se muuttuu liian tutuksi. Kaikki uusi ei kuitenkaan välttämättä ole hyvää, tai ainoaa tutustumisen arvoista.
Pätee muuten varsinkin kirjojen kohdalla.

Kirjojen elinkaari on nykyään markkinamielessä ihan liian lyhyt. Yksi syy enemmän pitää e-kirjoista sillä niiden kohdalla ei tavara katoa hyllystä, vaikka sesonki olisikin ohi tai seuraavan kauden uutuudet työntymässä alekorien eteen.


Tähän sitten vielä yksi T eli Tauko. Jatkoa seuraa...

Täältä voi kurkkia kaikkia aakkosiani.

11.7.2017

Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita

Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita 
Kustantajalta luettavaksi 

Katajalan aiempi novellikokoelma Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita on kuulunut suosikkeihini pitkän aikaa. Pidin sen seikkailutarinamoodista.
Odotukset siis olivat suhteellisen korkealla aloittaessani tällä kertaa avaruuteen ja välillä vaihtoehtoistodellisuuksiin sijoittuvia novelleja.

Pidin näistäkin, vaikka täytyy sanoa, että Leonardon rasia jäi suuremmaksi suosikikseni. Se tosin johtunee henkilökohtaisesta viehtymyksestäni historiaan avaruuden kustannuksella. Ei silti, eivät nämä nyt ihan pelkkää avaruusalus-scifiä ole. On vanhoja kulttuureja, uudisasukkaina vaeltavia ja sitten niitä, jotka syövät toisia sivilisaatioita kulkiessaan.

Novellit on ryhmitelty kolmeen sarjaan. Toisenlaisia aikoja käsittää ajatuksia vaihtoehtoisista historioista ja siitä, miten eri todellisuuksien välinen yhteistyö voi olla hyvinkin tärkeää, tai siitä miten Suomessakin heimot olisivat voineet jatkaa maan ja kansan jakamista. Terra-novellit kertovat kummallisista kohtaamisista ja vyöhykkeistä maassa. Kirjan niminovellissa on nollameridiaani, jonka toisella puolella aika ei etene. Rajan voi tosin ylittää vain erityisissä olosuhteissa.

Eniten kuitenkin pidin Kosmos-osioista. Sen novellit kertovat yhtä tarinaa, mutta mielenkiintoisesti eri näkökulmista. Kertomus kehkeytyy vähitellen auki ja lukija ymmärtää jossain vaiheessa, mitä aiemmin on tapahtunut. Sitten mietitään jatkoa taistelun eri osapuolien ja erilaisia ratkaisuja tekevien osallistujien kohdalla. On mielenkiintoista seurata, miten erilaisiin johtopäätöksiin ja kohtaloihin sattuma voi johdattaa. Kaikki on kiinni vain siitä, mitä näemme ja miten taipumustemme mukaan kokemuksiimme suhtaudumme.

Kaikkiaan kirja on täynnä mielenkiintoisia kiepsahduksia ja on taattua Osuuskumma-laatua. Olen tainnut tykätä suurin piirtein kaikista heidän julkaisemistaan kirjoista. Niissä on sopivasti juuri sitä kummaa, joka piristää ja kiehtoo arjen keskellä. Jännästi vinksahtanutta.

10.7.2017

Kyllä meillä kokataankin - ainakin isäntä ja pojat

Blogista päätellen ei meillä ole vähään aikaan syöty, paitsi ehkä pikaisella käynnillä jossain ulkosyöttölässä. Tämä ei tietenkään kolmen kasvavan pojan taloudessa pidä paikkaansa, mutta se taas pitää, että miesväki kokkaa. Äiti ei ole vielä kesälomalla ja se näkyy poissaolona keittöstäkin (muunmuassa).

Jotain sentään tulee aina välillä tehtyä. Viimeksi minun alkoi tehdä mieli kesäkurpitsa"pihvejä". Nämä ovat nopsa ja herkullinen kesäiltapala - varsinkin, kun seuraksi tekee tsatsikia.


Kesän kesäkurpitsavakkari 

Pari keskikokoista kesäkurpitsaa
3rkl vehnäjauhoja
suolaa, pippuria ja haluamiasi lisämausteita
öljyä pannulla paistamiseen

Tsatsiki:
Puolikas kurkku raastettuna ja ylimääräiset nesteet pois puristettuina / valutettuina
0,5 valkosipulinkynttä raastettuna
1rkl hunajaa
ripaus suolaa ja pippuria
jugurttia maun mukaan eli suhteessa kurkkuun, niin kuin haluat

Sekoita tsatsiki maustumaan.

Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi ja sekoita jauhot ja mausteet lautasella.
Kierittele kesäkurpitsasiivuja jauhoissa ja paista erissä öljyssä pannulla. Muutama minuutti per puoli riittä eli kunnes pinta on kauniin ruskea. Kurpitsan ei ole tarkoituskaan muuttua mössömäisen pehmeäksi, mutta sen pitää kyllä olla kauttaaltaan kuumaa.

Tarjoile heti tsatsikin kera.