10.12.2017

Piparijäätelöä ja puolukkasiirappia


Itsenäisyyspäivän kunniaksi laitettiin meillä kesällä hankittu jäätelökone taas tositoimiin. Piparijäätelö teki kauppansa ja sen täyteläistä makeutta leikkasi ihanan kirpakka puolukkasiirappi. Erilaiset makusiirapit käyvät myös joululahjaksi, varsinkin suloisiin lasipulloihin valutettuina ja nauhoilla koristettuina.

Muutenkin itse tehdyt lahjat ovat niitä kaikkein parhaita. Tässä materiaa täynnä olevassa maailmassa itse tehdyt syötävät lahjat puolestaan puolustavat paikkaansa jo senkin takia, että niiden jäljiltä ei kenenkään koti täyty enempää turhasta tavarasta. Mitä nyt voi vatsa valittaa liiallisesta herkuttelusta.

Puolukkasiirapin ohjeen muokkasin Taru Vihavaisen Syötävät lahjat -kirjan kesäisestä mansikkasiirapista. Hyvin toimi.

Taru Vihavainen : Syötävät lahjat 
Kirjoittajalta itseltään saatu 

Syötäviksi lahjoiksi voi toki tehdä kaikenlaista omaan repertuaariin kuuluvaa herkkua, mutta aina välillä on kiva saada uusiakin ideoita - tai muistutusta niistä vanhemmista.

Syötävät lahjat käsittää monenlaista tuomiseksi kelpaavaa kakuista ja pikkuleivistä kermalikööriin ja mausteseoksiin. Kyllä näillä ideoilla jo yhden joulun selvittää.

Alkuun lukijalle tarjoillaan ohjeistusta mm. siihen, miten kauan syötävät lahjaksi vietävät säilyvät ja miten niitä kannattaa pakata. Sitten hypätään erilaisiin lahjaryhmiin.

Kakut ja makeiset ovat tietysti perinteisiä vietäviä ja erityisesti noista jälkimmäistä olen tosiaan tarkkaillut vähän sillä silmällä. Hillot ja herkkutahnat sekä siirapit ovat maistuvia ja vähän säilyvämpiä vietäviä ja hauskoja ovat myös itse tehdyt mausteseokset.

Kuvat ovar kauniita, sellaisia perinteisen romanttiseen taipuvia. Niistä saa hyvän käsityksen ohjeen sisällöstä sekä myöskin paketoimisideoita. Kaikkiaan kirja on hyvä perusteos kaikkien niiden hyllyyn, jotka toisinaan haluavat itse valmistaa lahjat ja tuliaiset. Itse tekeminen kun on myös aika hyvä tapa säästää kustannuksissa. Katsokaapa vain deli-kauppojen hintalappuja esim. brownieseosten purkkien kyljessä.

Toinenkin lahjaideoita tarjoileva kirja on Mari Moilasen Syötäviä vietäviä - molemmat kirjat ovat mukavia lahjoja vaikka ihan itsessäänkin.


Puolukkasiirappi 

200g pakastepuolukoita
2dl sokeria
2dl vettä

Sekoita ainekset kattilassa. Kuumenna ja anna poreilla 15-20min. Siivilöi tarjoilukannuun tai lasipulloon.


Piparijäätelö

6 dl Vispiä
1prk kondensoitua maitoa
0,5dl glukoosisiirappia
vaniljauutetta tai -jauhetta
Pari kourallista pipareita murskattuna

Vatkaa Vispi löysäksi vaahdoksi ja sekoita siihen kondensoitu maito. Lisää glukoosisiirappi ja vanilja ja sekoita jälleen.

Kaada massa jäätelökoneeseen ja anna pyöriä. Lisää piparipalat ja -murut alkuvaiheessa koneeseen.

Minä laitoin meidän 1,5l vetoiseen koneeseen jäätelömassan kahdessa erässä ja pyörimisaika oli noin 20min. Sitten siirsin pakasterasiaan ja laitoin pakkaseen. Glukoosisiirappi auttaa rakenteeseen sen verran, että tämä toimii myös ilman jäätelökonetta, vaikka rakenne toki on kuohkeampi koneella valmistettuna.

2 kommenttia:

  1. Piparijäätelö kuulostaa aivan ihanalta. Voisikohan puolukan korvata karpaloilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottahan toki tuo karpalostakin varmasti onnistuu. Piparijäätelö kelpasi meillä ihan kaikille :-) Kivasti tuli jouluinen maku.

      Poista