2.10.2015

Tulisoihtu pimeään - Olavi Paavolaisen elämä

Panu Rajala : Tulisoihtu pimeään - Olavi Paavolaisen elämä
Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta 

Olen jotenkin jumittunut kirjoissa viime aikoina kahteen paikkaan - joko seikkailen viime vuosisadan alkupuolella tai sitten ihan jossain fantasiamaailmassa. Ei sen puoleen, 1900-luvun alkupuolisko on täynnä mielenkiintoisia tapahtumia ja ihmisiä, ja jollain tasolla sitä haluaisi ymmärtää, miten ihmeessä maailma saattoi ryhtyä sellaiseen hulluuteen ja vielä kahdesti. Hieman pelottaa. Opittiinko mitään?

Erilaiset aatteet ja poliittiset suuntaukset vaikuttivat vahvasti myös kulttuurielämään. Suomessa(kin) vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelu, uusi itsenäisyys ja ahkera maailman aatevirtojen seuranta olivat kirjailijoille ja muille taitelijoille itsestäänselviä kaikkeen olemiseen vaikuttavia tekijöitä, taiteellisen kunnianhimon lisäksi.

Ei minun kuitenkaan pitänyt aikakausikuvausta kirjoittaa. On vain niin, että elämäkertaa lukiessa on vaikeaa, jollei täysin mahdotonta, erottaa toisistaan aikakauden kontekstia ja itse aihetta. Panu Rajalan kirjoittamissa elämäkerroissa onkin mielenkiintoista juuri se, miten päähenkilö käyttäytyy suhteessa ympäristöönsä. Tämä on erityisen selvää Olavi Paavolaisen kohdalla. Paavolainen näyttäytyy elämäkerrassa aikaansa seuraavana hahmona, joka kuitenkaan ei halua ottaa vahvasti kantaa oikein mihinkään. Hän ei osaa päättää vakaumustaan, vaan se vaihtelee ajanjaksoittain ja osittain jopa oman edun etsimisen kautta. Ennen jatkosotaa luetaan Hitlerin kirjaa, sitten kunnioitetaan Neuvostoliiton kokoa ja tehokkuutta, sitten kritisoidaan sodan kulkua... Suunta vaihtuu moneen kertaan.

Ehkä kyseessä on kyyninen ja narsistinen hahmo, jonka oma etu saa tekemään päätöksiä, tai sitten esillä on herkkä taiteilija, jonka erilaiset ärsykkeet ja kokemukset saavat kääntymään milloin mihinkin suuntaan. Joka tapauksessa Tulenkantajien kantava hahmo esiintyy elämäkerrassaan välillä vähän raasuna, välillä aika ärsyttävänä tyyppinä.

Mikä siinä onkin, että vaikuttavat taiteilijat ja kulttuurielämän hahmot niin usein ovat outoja ja jossain suhteessa vähän vinksallaan? Tosin Paavolainen tuntuu tämän kirjan perusteella olleen ehkä vielä enemmän tuuliajolla kuin vaikka Mika Waltari saman kirjoittajan elämäkerran perusteella.  Waltarilla ei koskaan ollut epäilyksiä kirjoittamisen tarpeesta, hänen Jaakobin paininsa on enemmänkin uskontoon liittyvä. Paavolainen taas hyörii miltei yliaktiivisena itämaisesta mystiikasta, seksuaalitapojen analyysista kansallissosialistien ihannointiin tai Neuvostoliiton kunnioitukseen. Ehkä Waltarilla oli myös tuuria löytäessään toisen puoliskonsa kiintopisteksi. Paavolainen lenteli kukasta kukkaan, eikä kai osannut oikein todella rakastuakaan tai edes kiintyä pysyvästi.

Mielenkiintoinen hahmo Paavolainen kuitenkin on joka suhteessa. Luin "Nykyaikaa etsimässä" vatsa pystyssä viimeisilläni toista poikaa odottaessani ja sen luomat mielikuvat ja ajatukset jäivät lähtemättömästi mieleen. Esseet on kirjoitettu innostavasti ja taiten, vaikka kaikkia ajatuksia ei nykynäkökulmasta ihan ymmärtäisikään. Jo silloin jäi kaivertamaan halu tutustua kirjoittajaan paremmin ja nyt (vaivaiset 11v myöhemmin) tuo tarve tuli täytettyä.

Rajalan elämäkerta onkin runsas ja kaikkiaan melko koukuttava. Kaikessa runsaudessaan kokonaisuus välillä vähän rönsyää ja toistoakin esiintyy jonkin verran. Lisäksi pompitaan ajassa edestakaisin, mutta minun lukutapaani tuo tuntui sopivan. Itsekin etenin kirjassa suhteellisen pitkän ajan kuluessa pienissä pätkissä, joten lukukokemus ei ollut sen sekavampi kuin olisi ollut putkeen lukiessakaan. Hieman poukkoileva kerronta sopinee myös Paavolaiseen itseensä varsin hyvin.

Panu Rajala myös ilmiselvästi tietää paljon kohteestaan. Ovatko hänen tulkintansa oikeita? Siihen en osaa sanoa mitään, mutta ainakin Paavolainen piirtyy kirjassa näkyviin juuri niin mielenkiintoisena hahmona kuin voisi 1900-luvun suomalaisen kulttuurielämän kantavasta persoonasta kuvitellakin. Kirja on ehdottomasti suositeltava kaikille elämäkerroista pitäville, varsinkin jos viime vuosisadan alkupuoli ajanjaksona yhtään kiinnostaa.

Kiitokset Elisa Kirjalle koodista kirjan lataamiseksi. Sähköisessä muodossa tämäkin järkäle oli kirjaimellisesti kevyttä luettavaa vaikka sisällöltään täysi.

2 kommenttia:

  1. Oliko Hertta Kuusinen tässä mitenkään esillä? Kiinnostaa nyt tietyistä syistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidettiin mainita, mutta aika ohimennen...

      Poista