17.11.2017

Kerran vielä - mites noi e-kirjat ?

Se on taas aika... luulisin.

Edellisestä kyselystä onkin jo jonkin verran aikaa.Itse asiassa taisin edellisen kerran kysellä ekirjojen lukuinnosta vuonna 2014.

Lienee siis jo korkea aika päivittää tuloksia ja ainahan sitä on kiva kuulla muidenkin mielipiteitä.

Siispä : Luetteko e-kirjoja tai kuunteletteko äänikirjoja?

Minä itse olen aivan kaikkiruokainen. Luen kirjoja niin painettuina kuin sähköisinä ja äänikirjoistakin pidän. Minusta kaikissa muodoissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Mitäs mieltä te olette? 

Vastausaikaa on 1. joulukuuta saakka.

Sitten katsotaan, mihin tällä kertaa päädytään ja vähän vertaillaan aikaisempiin tuloksiin.

Kiitoksia jo etukäteen kaikille kyselyyn vastaaville!  Mielenkiinnolla jään odottamaan ja seuraamaan tuloksia.



Create your own user feedback survey

4 kommenttia:

  1. Juuri tällä viikolla lainasin ensimmäisen äänikirjani ja nyt olen vähin erin sitä alkanut kuunnella. Olen pitkään halunnut kokeilla, mutta ollut saamaton. NYT siihen tartuin ja tsekkaan, mitä mieltä olen. Jännittävää, miten käy! ;)

    E-kirjat ovat pitkäaikainen rakkaus, joskin niiden lukeminen on hieman vähentynyt kesän ja syksyn aikana, kun on sattunut olemaan niin paljon painettuja kirjoja jonossa. Mutta oiva formaatti joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on käynyt vähän samoin. On niin paljon luettavia painettuja pinossa, että väkisinkin jäävät ekirjat vähemmälle. Äänikirjojakin kuuntelen nykyisen lyhyen työmatkan vuoksi luvattoman vähän. Tosin siihen vaikuttaa varmaan vähän sekin, että ylenmääräisen työmäärän vuoksi on kuunteluun jostain syystä vaikea keskittyä.

      Poista