29.1.2013

Kaakao-kahvi-hasselpähkinämuffinssit valkosuklaa-smetanakuorrutuksella



Tulihan otsikosta nyt varmasti selväksi, mitä kaikkea näissä muffinsseissa on ?

Viime viikonloppu meni aika raskaasti herkuttelun puolelle. Nyt kun yritetään välillä vähän keventää, voin vain muistella tätä luotto-ohjettani, joka ei koskaan petä. Ei vaikka tunkisi taikinaan kaikkea keittiössä silmiin osuvaa.

Helppokin tämä on kuin mikä. Ainekset vaan laitetaan yleiskoneen kulhoon maitoa lukuunottamatta ja annetaan pyöriä tasaiseksi taikinaksi. Lopussa lisätään pari ruokalusikallista maitoa ja sekoitetaan taas. Onnistuu myös käsin, ilman konetta, mutta vie hetkisen kauemmin.

Paitsi, että meillä ei onnistu ennen kuin ostan uuden vispilän. Vanha meni kuorrutusta sekoittaessa poikki. Siis ihan oikeasti - varsi vaan napsahti. En minä ihan noin vahvaksi itseäni olettanut. Siksi tuo kuorrutus jäi ehkä vähän löysäksi. En jaksanut ruveta haarukalla sekoittamaan lisää tomusokeria.

Aineksia laitettiin tällä kertaa seuraavasti :

125g pehmeää voita
1,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 dl hasselpähkinärouhetta
0,25 dl kaakaojauhetta
0,25 dl pikaespressojauhetta
1tl vaniljasokeria
ja sitten lopussa ne 2 rkl maitoa

Kun taikina on sekaisin, se vaan jaetaan muffinssivuokiin ja paistetaan uunissa 190 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Muffinssien jäähdyttyä ne voi myös kuorruttaa. Parhaiten minusta tähän sopii valkosuklaa-smetanakuorrutus. Seuraavilla määrillä tuli hiukan enemmän kuin tarvittiin 10 muffinssiin, joten kannattaa ehkä hiukan pienentää  - tosin kuorrutus käytettiin mustikkapiirakan päällä raasteena maanantaina - että ei se hukkaan mennyt.

100g valkoista suklaata
30g voita
puoli (pikku)purkkia smetanaa
0,5 pakettia tomusokeria

Sulata suklaa ja voi yhteen ja anna hetki jäähtyä. Lisää smetana ja sekoita hyvin. Lisää tomusokeria tarpeen mukaan kiivaasti sekoittaen. Me ehdimme lisäämään sellaisen kolmasosapaketin ennen kuin vispilä napsahti. Puoli pakettia olisi varmaan saanut aikaiseksi vähän tymäkämmän kuorrutuksen.

Etukäteen sovitun työnjaon mukaisesti pojat koristelivat ja syötiin yhdessä. Tosin äiti söi eniten. Tuo kahvinmakuinen suklainen pehmeys on ihan vastustamaton. Ja hei, minä ne pääasiassa leivoinkin...


10 kommenttia:

  1. Kuorrutus on hurjan houkuttelevan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jäi kyllä vähän löysäksi :-)

      Poista
  2. Smetanaa en ole kuorrutuksessa koskaan testannut, täytyy muistaa kokeilla. Herkullisilta näyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smetana tuo sellaisen ihanan happamuuden joka taittuu tomusokerilla... ei ole ihan niin äklömakeaa

      Poista
  3. Ooh, tänne iski herkkuhimo! Mmm, nuo näyttävät ja kuulostavat herkullisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan leipomaan - eivät ole vaikeita

      Poista
  4. Hyvältä näyttää ja hyvältä kuulostaa reseptin helppous! Tätäkin reseptiä alkoi heti tehdä mieli kokeilla. Teemme aina suklaamuffinsseja, joten vaihtelu virkistäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suklaamuffinssitkin ovat ihania. Minulla on paha tapa aina heittää sekaan mitä milloinkin kotoa löytyy...

      Poista
  5. Suloisia, ja ihanat maut.:) Nyt ei parane muuta kuin ainoastaan katsella tuollaisia herkkuja. Pari päivää meni niin herkutellen, vaikkei vyötärö enää oikein periksi antaisi. Kevennys alkoi borssi- ja kaalikeitoilla.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minäkin vaan katselen kuvia tällä hetkellä. Tosin minut saisi pelkkä ajatus kaalikeiton uhasta (ja kyllä borssikeitonkin) vähentämään herkuttelua - eivät kuulu kumpikaan minun herkkuihini lapsuuden kouluruokailutraumojen vuoksi...

      Poista