29.12.2012

Kun viinikaappi ei riitä...



Mistä säilytystilaa ? 

Kun viiniharrastus laajenee osta-ja-käytä-periaatteesta säilytyksen puolelle, käy kotiin hankittu viinikaappi nopeasti liian pieneksi. Meillä kävi niin, ettei muuton jälkeen koko viinikaappia enää edes kotoa löytynyt. Koska isännällä kuitenkin on säilytettäviä viinejä jonkin verran, niin jokin ratkaisu piti keksiä.

Toimivaksi vaihtoehdoksi on osoittautunut viinikellariosuuden hankkiminen. Varsinkin pääkaupunkiseudulla on useampia toimivia viinikellareita, joista saa korvausta vastaan (joko vuokraa tai osakkeen ostoa) käyttöönsä kaapin oikeassa lämpötilassa pidettävästä kellaritilasta. Useimmilla kellareilla on lisäksi maistelutiloja ja juhlatiloja jäsenten käytettävissä.

Onhan sinne kellariin jonkin verran matkaa kotoa, mutta eipä siellä nyt ihan joka päivä tarvitse käydäkään. Ensinnäkin, meillä ei juoda viiniä joka päivä ja toiseksi, kellarissa olevista viineistä suurin osa tulee odottamaan vielä muutaman vuoden ennen kuin ovat käytettävissä.

Keittiön viinivarasto toimii ihan huoneenlämmössä. Kierto on sen verran nopeaa, etteivät viinit ehdi lämpötilasta kärsimään. Pikkupulloja viiniä lorautellaan meillä keittoihin, patoihin, risottoihin ja kastikkeisiin muutaman kerran viikossa.

Helsingissä kellaritilaa tarjoavat esimerkiksi seuraavat :
- Oy Winecellars Ab
- Ruttopuiston viinikellari 
- Classic Wine Cellars
- Vinoteekki Oy

Lisäksi esim. Carelia-ravintola vuokraa hyllytilaa omasta viinikellaristaan.



Mistä viinikaapille sisältöä ? 

Miten niitä säilytettäviä viinejä sitten kertyy yli kotikaapillisen verran ? Ei, emme tyhjennä Alkon varastoja vaan isäntä harrastaa ns. Primeurs-ostoja. Ne tarkoittavat sitä, että viini varataan jo ennen kuin se on edes pullotettu. Sitten odotetaan varsinaista toimitusta pari vuotta. Yleensä ostettavat viinit ovat säilytettäviä, mikä tarkoittaa sitä, että taas odotetaan useampi vuosi ennen kuin pullo avataan ja sisältö nautitaan - tai sitten syljetään pois suusta. Primeurs -viinien osto on nimittäin kannattavaa eli hinta normaalia halvempaa juuri siksi, ettei viinin lopputuloksesta ole ostovaiheessa vielä mitään takeita. Onhan koko pullotus- ja säilytysprosessi vielä edessä.

Juomakelvottoman viinin saamisen riski on kuitenkin aika pieni, kun pidättäytyy tunnettujen viinitilojen takuumerkeissä. Eri vuosikertojen väliset laatuerot ovat tietysti sitten ihan asia erikseen. Tällaiselle perusharrastajalle ovat viinit kelvanneet ihan hyvin kotikäyttöön ainakin toistaiseksi. Ensimmäisiä on päästy avaamaan ja maistelemaan parina viime vuotena ja ne ovat olleet hyvinkin odotuksen arvoisia.

Maailmalla sijoittajat ostavat primeurs-viinejä ihan tosimielellä. Omaan, suhteellisen pieneen käyttöön tarvittavia määriä ei rikastumisen toivossa kuitenkaan kannata ostaa ja säilyttää. Viinien arvo on ostohetken ja juomishetken välillä keskimäärin vähintään tuplaantunut. Alkosta juotavaksi ostettava viinipullo maksaisi siis tuplasti sen, mitä primeurs-ostona. (Siis, jos nyt kyseistä viiniä Alkosta edes saisi - useimmiten ei) Mikäli mukaan kuitenkin laskee viinien hakumatkat ja viinikellarin kustannukset, niin hintaero on äkkiä kulutettu.

Suomessa asuvalle verotus tuottaa omanlaisiaan haasteita. Viimeksi, kun pähkäilimme parasta tapaa tuoda viinit Suomeen, vaihtoehtoja oli tasan kaksi.
  1. maksaa ylenpalttiset verot, mikäli viinit kuljetetaan jonkun toisen toimesta kotiovelle (tai tässä tapauksessa kellarin ovelle) 
  2. käydä itse hakemassa viinit maan rajojen ulkopuolelta
Siis, jos joku olisi tuonut viinit vaikka Tallinnaan saakka, niin ne olisi sitten voinut hakea sieltä itse ilman veroja. Me päädyimme siihen, että isäntä ajoi koko matkan Ranskaan siellä olevaan säilytyspaikkaamme ja toi autolastillisen kerralla kotiin.

Nyt Ranskaan on taas kertynyt iso pino viinilaatikoita, jotka pitäisi saada kellariin. Sama pähkäily siis on edessä tänä keväänä. Toivon vain, että verotuksen säännöt olisivat hiukan järkiperäistyneet tässä välillä... Palataan selvittelyn lopputulokseen sitten joskus huhtikuussa. 

Kyseessä ei siis tosiaankaan ole bisnes vaan harrastus. Tietysti toisinaan voi taputtaa miestä selkään ja onnitella viinin hinnan moninkertaistuttua, mutta suurin ilo lienee kellarin valikoiman suunnittelussa ja kypsymisen seuraamisessa, maistamisen riemusta puhumattakaan. Samalla myös varmistaa omien suosikkiensa saatavuuden Alkon ostopolitiikasta riippumatta.

Isännän "mustaan vihkoon" eivät muut saa koskea. Siihen on listattu kaikki ostetut viinit vuosikertoineen ja milloin ne ovat juotavilla.Vihon kuluneet kannet myös kertovat siitä, että listaa käydään säännöllisesti läpi - varsinkin kun suunnitellaan uusia hankintoja. Viimeksi tilattiin nuorimmaisen syntymävuoden viinejä 18-vuotissynttärien tarjoiluja silmällä pitäen. Vanhempien poikien "vuosikertaviinit" jo kypsyvät kellarissa.

Primeurs -viinejä voi ostaa esim. netin kautta tukkureilta tai osuuskunnilta suoraan. Sattuneesta syystä, meillä ostaminen on keskittynyt Ranskaan ja pääasiassa ranskalaisiin viineihin.Wine and Co palvelu on toiminut ihan hyvin. He tosin toimittavat vain tiettyihin maihin, eikä Suomi toistaiseksi ole listalla - todennäköisesti sekä määrien pienuuden että verotuksen takia.

20 kommenttia:

  1. Hieno ja kiinnostava juttu! En ole tiennyt tällaisesta ollenkaan. Ei meillä kyllä olekaan kuin piakkoin käytettäviä viinejä, mutta ilman muuta tämä kiinnostaa. Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
  2. Uutta tietoa minullekin. Kiitos valistuksesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :-) Hauska, että löytyi jotain uutta.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus asiasta mitään tietämättömälle. Meillä mennään vain käyttöviineillä, kaupasta kotiin ja sitten nautintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä noita ostokäyttöviinejäkin, mutta aika vähän suhteessa kellariin. Varsinkin nyt, kun kellarista alkaa löytymään juotavan ikäisiä viinejä.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen juttu tosiaan! Mulla on työkaverilla tuommonen viinikellariosakkuus vai miksi niitä sanottiinkaan. Hänen tilausten mukana olemme me työkaverit päässeet osalliseksi joistakin erinomaisista ostoista suoraa Ranskasta jne.. Aika ihailtavaa tämä tällainen pitkäjänteisyys: "Viimeksi tilattiin nuorimmaisen syntymävuoden viinejä 18-vuotissynttärien tarjoiluja silmällä pitäen." :) ps. ensin katsoin kuvia että kappas, teillä on kotona tällaiset säilytystilat että voi hyvänen aika ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun olisikin. Ei vaan ole lottovoitto vielä osunut kohdalle :-) Tuo pitkäjänteisyys taitaa olla enemmän isännän hyve tässä asiassa, minä olen vähän kärsimättömämpi.

      Poista
  5. Sinä taidat olla todellinen viiniharrastaja! Oli kiinnostava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tuo harrastajan titteli osua enemmän isäntään... minä keskityn hänen harrastuksensa lopputulosten maisteluun, kun päätyvät pöydään saakka.

      Poista
  6. Hieno harrastus :) ja tuo isännän "musta kirja" on todellä tärkeä. Ilman kunnon kirjanpitoa viiniharrastuksesta ei tule yhtään mitään.

    Meille kävi viinisäilytyksen kanssa toisin päin. Pitkään aikaan ei hankittu enää mitään uusia vuosikertaviinejä ja muuton yhteydessä viinikylmiömme vaihdettiin pienempään temperointikaappiin. Siellä on enää osta-temperoi-ja-nauti-viinejä. Etsimme kyllä edelleen sopivia ruoka-viini -makupareja, mutta pelkkä hyvistä viineistä tykkääminen ei riittänyt meillä ihan noin syvälliseen harrastamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ilman kirjaa ei tule mistään mitään eikä sieltä kellaristakaan löytyisi aarteita kotiintuotavaksi :-)

      Tiedä nyt, miten syvällistä tämä harrastus oikein on isännälläkään. Emme me edelleenkään esim. oikein osaa kuvata viinejä "oikealla" tavalla. Kunhan nautimme hyvän osuessa kohdalle ja sopiessa pöydän muiden tarjoomusten kanssa

      Poista
  7. Mielenkiintoinen juttu,sain paljon uutta tietoa. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :-) Kiva, että kiinnosti.

      Poista
  8. Hyvä juttu oli. Paljon uutta tietoa. Viinit kiinnostavat vuosi vuodelta yhä enemmän.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinien maailma on laaja ja kiinnostava :-)

      Poista
  9. No jopas! Tuli uutta tietoa ihan täyslaidallinen! Mielenkiintoista, vaikka ei niitä omia pulloja säilytykseen asti olekaan..
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos löytyi uutta asiaa ja kiitos samoin :-)

      Poista
  10. Erittäin mielenkiintoista, kiva kun jaoit tietoasi tänne :) Tykkään viineistä, eritoten punaviinistä, mutta harrastamiseksi en omaa satunnaista viinin ostamista ja nautiskelua voi missään nimessä sanoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy se nautiskelukin harrastuksesta :-)

      Poista