Sivut

31.5.2019

No ei, ei ja ehkä ei vielä kerran

Minusta tuntuu vähän samalta kuin yhdestä kirjan päähenkilöistä. Jotenkin kummasti olen ajautunut tilanteeseen, jossa osaan liikkeet, mutta sydän ei ole täysillä mukana. En oikein tiedä, miten olenkin taas tekemässä työtä, joka pyrkii valtaamaan suurimman osan ajastani, vaikka mieluummin tekisin ihan muita juttuja. Menee kamalasti energiaa siihen, kun koittaa rajata edes hetken aidosti kiinnostaville asioille. Ongelma lienee melko yleinen.

En silti taida lähteä autossa asumaan pitkin Etelä-Eurooppaa. Minä olen uhannut muuttavani mökkiin keskelle korpea, (toki kera nettiyhteyden...)

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Kustantajalta luettavaksi 

En alunperin ajatellut lukevani tätä kirjaa. Kuvaus keski-ikäisen pariskunnan aviokriisistä ja miehen syrjähypystä nuoremman kollegan kanssa ei kauheasti houkuttanut, vaikka miten olisi kohukirja Norjassa ja Ruotsissa. Sitten huomasin kirjan saaneen aikalailla ristiriitaisia kommentteja. Toisten mielestä ajankuva liian paljon saaneiden ihmisten kyvystä haluta vielä lisää, jotain erilaista, viiltää syvältä ja saa pohtimaan. Toiset kokivat henkilöhahmot mitäänsanomattomiksi tossukoiksi, joilta puuttuu selkärankaa ja tarinan tylsäksi, moneen kertaan luetuksi.

Kirja kolahti postiluukusta pyytämättömänä arvostelukappaleena ja kun se nyt kerran oli hyllyssä... päätin tarttua siihen ja katsoa, miten käy. No, ainakin tuo oli nopealukuinen sillä viimeinen sivu tuli vastaan parissa päivässä.

Mitä sitten pohdin kirjaa lukiessani? Tarina on tosiaan tuttu, kaluttu ja toistuvasti kirjoitettu (& luettu). Rutiinit, yhdessä erillään elävä ja toisistaan vieraantunut keski-ikäinen pariskunta. Lapset kasvavat, työ ei tunnu mielekkäältä ja aivoissa jyskyttää tarve muutokseen. Toisaalla taas nuorehko nainen, joka haluaa sittenkin naistenlehtielämän, johon kuuluvat kaunis talo, mies ja lapset. Hohhoijaa... mitenkähän tässä oikein käykään ?

Aika perinteisestihän siinä kävi. Ihan hirveästi minulta ei liikene sympatiaa oikeastaan kenellekään henkilöhahmoista, sillä jokainen tuntuu toteuttavan kuin jotain ennaltamäärättyä tanssia, tilanteisiin vain ajaudutaan ja draamaa saadaan aikaiseksi puolivahingossa koomisuuteen saakka. Jollain tasolla kuitenkin ymmärrän, miksi kirjasta on niin kovasti kohuttu. Varsinkin täällä pohjoisella pallonpuoliskolla kun lienee juuri tuollaisia ihmisiä talot ja firmat täynnä. Aika moni meistä varmaan tunnistaa ainakin joitain ajatuksia, vaikka toivookin, ettei ainakaan omalle kohdalle ihan tuollaista draamaa osuisi vaan saataisiin suu auki keskusteluun ennen tilanteeseen ajautumista.

Sinänsä teksti on sujuvaa, rakenne helppo seurata ja juoni melko lailla ennustettavissa. Sopivaa siis välipalaluettavaksi, kun mukana on myös (tahatonta?) huumoriakin. Välillä ei voi kuin nauraa stereotyyppiselle käyttäytymiselle. Pikkuisen tietysti kirpaiseekin huomata piirteitä omastakin olemuksesta.

Onneksi kirja kuitenkin on niin nopealukuinen kuin on. Kovin montaa sataa sivua en olisi tätä tarinaa ja tunteiden vatvomista jaksanut.


30.5.2019

Mitäs kesällä lukis ? Ehdotuksia laiturilukemistoon

Se on taas se aika vuodesta. Kesä kuikuilee kulman takana ja kuvittelen sen olevan kuin lapsena. Aurinko paistaa, syksyyn oli pieni ikuisuus ja minä nautiskelen rantakivellä laiturilukemiston antimista. No jaa, sitten heräsin ja muistin, että lapsilla alkaa loma lauantaina, ei minulla ja oma loma on sitten joskus, jos on...

Kai sitä silti voi suunnitella kesälukemisiaan ?

Nyt laitetaan peräkkäin kirjoja, joiden olettaisin sopivan kesämieliseen lukemiseen. Tosin en ole ihan varma, millaiset kirjat eivät sopisi kesällä luettavaksi ? Synkät parisuhdedraamat ?  Raaka kauhujännitys ?

Tässä kirjoja, jotka ovat jostain syystä osuneet silmiini ja joiden voisin olettaa päätyvän laiturilukemistooni tälle kesälle.

1) Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Tämä on saanut sen verran ristiriitaisia kommentteja, että pitänee itse muodostaa oma käsitykseni. Jos lukee kauniilla kelillä kivassa paikassa, ei harmitusaste nouse liian korkealle, vaikken sitten niin kovasti pitäisikään. Sitä paitsi, tuossa se odottaa hyllyn päällä valmiina. (Kiitos Gummerus)

2) Oyinkan Braithwaite: My sister is a serial killer 
Miehiä listivä sisko ja toinen, joka siivoaa jäljet. Ihan oikeasti, tämä kuulostaa sen verran kreisiltä, että ihan pakko testata jossain välissä. Sitä paitsi, luen noin yleisesti ottaen liian vähän afrikkalaista kirjallisuutta, joten sopinee kesäluettavaksi.

3) Kirsi Pehkonen : Juuret Jylhäsalmella 
Amma tuossa vinkkasi herttaisesta maalaisromantiikasta.  Olen itsekin jossain kohtaa lukenut yhden Jylhäsalmi-kirjan ja viihtynyt sen parissa vallan mainiosti, joten tämä sopinee siihen varsinaiseen lomaan, sitten joskus... jossain kohtaa heinäkuuta.

4) Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes the Definitive Collection 
Tämä nyt on tullut vastaan jo vähän konkreettisemminkin. Itse asiassa se odottaa puhelimessa ja olen jo aloittanut kuuntelun ekasta osasta, mutta melkein 72 tunnista klassikodekkareita Stephen Fryn lukemana riittänee ainakin osaksi kesää... (Audiblesta ladattu ja ilmeisesti saatavilla tällä painoksella vain sieltä, mutta Sherlock Holmesia löytyy kyllä muodossa jos toisessa kaikille kesälukijoille)

Sitten on tietysti vakioita joka kesältä. Ei, että välttämättä lukisin saman kirjan joka kesä, mutta jotain samankaltaista on ihan pakko...



5) Ernest Hemingway : Käärme paratiisissa 
Siis no, heti alkuun pieni poikkeus. Tämä kirjan olen lukenut aika monena kesänä uudelleen. Ehkä tänäkin vuonna. Jotenkin siinä on niin ihanan kesäinen tunnelma ja se luo minulle lomafiiliksen, vaikka tarina sinänsä ei mikään maailman iloisin olekaan...

6) Marcel Proust : À la recherche du temps perdu 
Yritän lukea ranskaksi, mutta kovin usein viime vuosina ovat ainoat ranskankieliset tekstit jääneet kesälomalle. Sinänsä hienoja tekstejä kuitenkin sillä parina viime kesänä olen lukenut osan Proustia per kesä. Tänä vuonna siis olisi vuorossa À l'ombre des jeunes filles en fleurs...

7) Raymond E. Feist : Silverthorn 
Fantasia kuuluu olennaisena osana kesälukemistoon ( ja syksylukemistoon ja talvilukemistoon ja kevätlukemistoon). Tänä kesänä aion kuunnella ainakin seuraavan osan Feistin The Riftwar Sagaa... Tässä ollaan taas perusasioiden parissa ja perinteisessä fantasiassa. Nautin varmasti.

8) Elly Griffiths : Jyrkänteen reunalla 
Dekkarit kuuluvat myös kesälukemistoon. Kobossa odottaa Elly Griffithsin Ruth Galloway-sarjan kolmas osa sopivaa hetkeä. Samoin kuin muuten Stephens & Mephisto-sarjan toinen osa Smoke and Mirrors...  Ainakin toinen tulee varmaan kesän aikana luettua. Molemmista sarjoista olen pitänyt kovasti, mutta Stephens & Mephistossa on jotenkin jännän epätodellinen ja synkkä tunnelma. Mielenkiintoista nähdä pysyykö se samana sarjan jatkuessa.

9) Sujata Massey : Rei Shimura-sarja 
Tähän pitänee tutustua ihan vain siksi, että pidin niin kovasti juuri Preveen Mistry-sarjan aloitusosasta Murha Bombayssa eli lisää dekkareita.

Lisäksi kesällä tietysti pitäisi lukea jotain menevää, hauskaa ja hyvin kirjoitettua viihdefantasiaa. Nyt ovat vain vaihtoehdot tässä genressä pahasti hakusessa. Tällä hetkellä ei ole kesken yhtään kuvausta vastaavaa sarjaa. Ideoita kellään ?

26.5.2019

Postaus numero 1501 ja hiukan yllättämään päässyt Murha Bombayssa

Tämä postaus on tämän blogin elinkaaren aikana jo numero 1501... edellisen kerran tulin tarkemmin katsoneeksi lukumäärää, kun niitä oli 1000.

Silloin elettiin helmikuuta 2016. Maassa oli lunta ja työskentelin hotellialalla, tosin ketjuohjauksessa ja asiakkuudenhallinta oli aiheena, niin kuin kai koko työurani ajan. Kirjoitin kahta blogia, toista ruoasta ja toinen (eli tämä) painottui kirjoihin.

Nyt kirjoitan tätä yhtä. Työpaikka on muuttunut IT-konsultoinnin puolelle ja oma aika pahasti kortilla. Entistä enemmän koen huonoa omaatuntoa verkkaiseksi muuttuneen postaustahdin vuoksi, mutta rahkeet eivät tällä hetkellä vain riitä aktiivisempaan postausten tuottamiseen.

Millään en kuitenkaan haluaisi tästä harrastuksesta luopua.
Ennemminkin tarkoituksena olisi järkeistää työnteon määrää... 

Moni muukin asia on edelleen ennallaan. Kuten nyt vaikka, että...

  • edelleen kirjoitan saman ja yhtä sotkuisen kirjoituspöydän ääressä 
  • edelleen tasapainoilen ruoan ja kirjojen/teatterin välissä
  • edelleen rakastan bloggaamista ja erityisesti sen mukanaan tuomaa yhteisöllisyyttä ja ihania kohtaamisia mahtavien ihmisten kanssa

Ennallaan on myös rakkauteni kirjoihin. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääsee tarinaan sisälle ja puikahtaa hetkeksi jonnekin aivan muualle. Kuten nyt vaikka 1920-luvun Intiaan seuraamaan Bombayn ensimmäisen naispuolisen juristin tarinaa - toki fiktiivistä sellaista.

Tämän dekkarin parissa hujahtivatkin äänikirjan tunnit kuin siivillä - tunnustan oikein lähteneeni kävelylle ihan vain sitä varten, että voisin kuunnella tarinaa eteenpäin, mikä ei tietysti ole yleisen liikunnantarpeeni huomioon ottaen huono juttu ollenkaan.


Sujata Massey : Murha Bombayssa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana Erja Manto 

On vuosi 1921. Perveen Mistry työskentelee Bombayn ensimmäisenä naisjuristina isänsä asianajotoimistossa. Sukupuolesta on vanhoillisten arvojen maailmassa haittaa, mutta toisaalta on myös tilanteita, joissa vain nainen voi päästä syvälle tapahtumien ytimeen, kuten silloin kun pitää keskustella eristäytyneiden muslimileskien kanssa perinnönjaon ja tulevaisuuden suunnittelun mahdollisuuksista.

Perveen huomaa naisten joutuvan perinteiden puristuksessa helposti miesten vallan alle ja hyväksikäytetyiksi. Mitä syvemmälle hän varakkaan tehtailijan perinnönjaon selvittelyssä pureutuu, sitä vaarallisemmaksi työ käy. Pian Perveen huomaa selvittelevänsä murhaa.

Rikostarina ei kuitenkaan ole tässä kirjassa kaikkein päällimmäinen juttu, vaan huomio kiinnittyy enemmänkin kulttuurin, aikakauden ja henkilöhahmojen kuvaukseen. Itse asiassa murhaankin päästään vasta aika myöhäisessä vaiheessa tarinaa, kun Perveenin omakin tarina selvenee takaumien kautta.

Erityiseen rooliin kirjassa nousevat naisten elämän rajoitukset ja vaarat, kun omaa etuaan hakevat henkilöt hyödyntävät alunperin ehkä naisten suojaksikin tarkoitettuja perinteitä omiin tarkoitusperiinsä. Samoin sokea menneisyyteen tuijottaminen osoittautuu vaaralliseksi. Maailma muuttuu, joten myös tapojen tulee päivittyä uusien tietojen mukaisiksi.  Sinänsä tietysti on vähän pelottavaa, miten hitaasti tietyt asenteet päivittyvät. Yhä edelleenkin saamme lukea naisten aseman haasteista ja heidän turvattomuudestaan esim. fyysisen koskemattomuuden osalta. Vaikka tämän kirjan kuvaamasta aikakaudesta on jo 100 vuotta aikaa, tuntuvat tietyt asenteet, erityisesti valta-aseman käytön osalta katoavan turhauttavan hitaasti.

Missään tapauksessa Murha Bombayssa ei kuitenkaan ole kuvaus kurjuudesta, vaan sen tunnelma on toiveikas ja anteeksiantava. Suurin osa ihmisistä haluaa toisille hyvää, pyrkii pitämään huolta lähimmäisistään ja toimimaan kaikkien parhaaksi. Niinhän on tosielämässäkin. Aika harva haluaa tarkoituksellisesti satuttaa, mutta valistukselle on tarvetta vuosisadasta toiseen.

Lisäksi kirja on viihdyttävä ja tunteellinen, olematta imelä. Perveenillä on pää hartioidensa välissä ja vaikka hän välillä toimiikin impulsiivisesti, ei myötähäpeää tarvitse pelätä. Tarinan kuuntelu oli nimenomaan miellyttävää. Sujuvasti etenevä juoni oli tarpeeksi kiemurainen olematta epäselvä ja henkilöhahmot tulivat nopeasti kuuntelijalle läheisiksi.

Erja Manto sopi lukijaksi hyvin. Hän toisinaan jakaa mielipiteitä välillä turhan tunteelliseksi äityvän lukutapansa vuoksi, mutta tämän romaanin osalta ei tietyistä hengästyneistä maneereista ollut häivähdystäkään ja luentaa kuunteli sujuvasti.

Kaikkiaan siis kesäkirjaksi oivallisesti sopiva dekkari. Ei liian jännittävä, muttei liian lässykään. Täynnä väriä, tuoksua, kulttuuria ja historiallista kontekstia. Tiesin kirjan miellyttäväksi kuunnella, mutta hivenen itsekin yllätyin siitä, miten paljon tarinasta  nautin.

25.5.2019

Profeetan soturit

Kuvaus onnistuu kuuntelun aikanakin :-) 
Olen minä kuunnellut kirjoja, uskottehan? En vain ole ehtinyt kirjoittamaan niistä blogiin. Onneksi äänikirjojen kuuntelu onnistuu tien päällä, kotihommia tehdessä tai silmät kiinni sohvalla. Varsinaiseen kirjaan tarttuminen onkin sitten viime aikoina jäänyt vähiin.

Selän osalta on saatu OMT-käsittelyllä ja kevyellä joogalla hoidettua nainen toimintakuntoon, joten siitä ei ole enää kyse...

Arvasitte oikein, uudenvuodenlupauksesta on lipsuttu - taas on aika kurinpalautuksen. Sitä odotellessa tässä sentään yksi jo aikaisemmin loppuun kuuntelemani äänikirja.

Kuuntelussa vähän kesti, kun tarina ei meinannut millään päästä vauhtiin, mutta sitten juostiin ympäri Helsinkiä ja maaseudun koivikkoja ja homma solahti paikoilleen.



Kuva: Otava
Markus Falk : Profeetan soturit 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana : Aku Laitinen 

Kun yhdistetään Robert Langdon-tyyli suomalaiseen jäyhään tiedemieheen ja islamintutkimukseen saadaan Tuomas Pyy. Totta kai mukana on myös älykäs ja kaunis nuori nainen, terroristit ja  salaperäinen käsikirjoitus.

Tarina alkaa Libanonista, siirtyy Helsinkiin ja sitten suomalaisten mökkimaisemien kautta Lontooseen. Kaiken sysää liikkeelle vanhasta kirjakokoelmasta löytynyt käsikirjoitus, jolla tuntuu olevan erityistä merkitystä useammallekin islamin ryhmittymille. Käsikirjoitusta tavoitellaan niin varkauden, väkivallan kuin kaupankäynninkin keinoin, mutta Tuomas ja käsikirjoituksen löytänyt italialainen Carla (viehättävä nuori nainen, kuinkas muuten) haluavat tuoda käsikirjoituksen tiedemaailman ja museon kautta kaikkien tietoon ja tutustuttavaksi.

Aika idealistinen lähtöasetelma siis ja muutenkin päähenkilöt ovat aika naiiveja ajatuksissaan ja toimissaan, mikä minua hieman häiritsi alkulukujen aikana. Turhankin tuttu kuvio myös väsytti osaltaan (olen minä Dan Brownit lukenut - ihan kyllästymiseen saakka). Tekstissäkin oli tyylillisesti vähän turhan osoitteleva tapa kirjoittaa päähenkilön ajatuksia auki ja tiedoksi lukijalle, mikäli nyt ei muuten millään olisi tajunnut, että Tuomas oli ihastunut Carlaan...  Hivenen väsyttävää aina välillä.

Onneksi Libanonista päästiin Helsinkiin ja sitten taisi jo pelkkä ympäristönvaihdos auttaa ainakin tätä lukijaa suhtautumaan tarinaan omanlaisenaan eikä vanhan toistona. Toki myös kaikenlaiset takaa-ajot kerrostalojen takapihoilla ja mökkipihalla räiskyttelyt olivat melkein riemastuttavia.

Kirjailijanimen takana löytyy ilmeisesti tuttu pariskunta eli arabikulttuurin tuntemuksesta lienee vastannut Jaakko Hämeen-Anttila ja juonelllisesta kehittelystä hänen puolisonsa Virpi Hämeen-Anttila. Tämän kun jostain luin, osasinkin heti yhdistää verkkaisuuden ja naiiviuden tunteet myös Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarjaan, jonka kohdalla samat piirteet välillä vähän ärsyttivät, mutta jonka viimeisimmässä osassa oltiin jo ihan eri tasolla. Kaikkiaan olen tykästynyt Björk-sarjaan huomattavasti enemmän, mutta ehkä sitä pitäisi antaa Tuomas Pyyllekin vielä mahdollisuus ja kuunnella toinenkin sarjasta ilmestynyt osa. 

17.5.2019

Hiljaisuuden mestari

Kyllä sitä taas ollaan oltu niin hiljaisuuden mestaria tässä blogielämässäkin.

Mitäpä tällä kertaa syyttäisi? Kiirettä - joo, sitäkin. Selkävaivoja - no ei nyt enää. Sielullista jäykkyyttä ja ajatusten puutetta - kyllä, kyllä. 

Jäykkyydestä ja ajatusten puutteesta puolestaan ei voi syyttää Miki Liukkosta. Jo Bloggariklubilla jäin oikein kuuntelemaan nuoren miehen ajatuksia, joiden ilmaisussa hän ei pahemmin ujostele.

Nyt paljastan myös oman keski-ikäisyyteni lankeamalla muisteloihin - Miki Liukkonen muistuttaa ihan kauheasti oman nuoruuteni filosofiasta, kirjallisuudesta ja kaikenlaisesta elämäntuskasta kiinnostuneita paria nuorta miestä... melkein eleitä ja hiukan habitustakin myöten. Jonkunlaista nostalgiaa ja äidillistä lämpöä siis tuli tunnettua keskustelua kuunnellessa.

Ihan kaikella kunnioituksella. Hattua nostin uudestaan luettuani Hiljaisuuden mestaria jonkin matkaa. Ei ihan turha jätkä tämä nuori Liukkonen. Hänellä on sana ja tyyli hallussaan ja ihan jopa jonkinlaisia ajatuksia pääkopassaan.

Jos kuulostan hieman tätimäiseltä, on kyse todennäköisesti siitä, että olen edelleen kirjasta hieman hämmennyksissäni. Jonkinlainen puolustusmekanismiko lienee kyseessä? Aloin lukemaan varovaisesti ja pikkuruisen epäluuloisena. Jostain syystä kuvittelin kirjaa kikkailevaksi ja vähän liian vaikeaksi kaltaiselleni "hupilukijalle", mutta oikeastihan tämä soljui kieleltään kauniilta helposti eteenpäin. Yllätin vähän itsenikin pitämällä kirjasta todella paljon.

Kieli voi olla kaunista, mutta tarina on rujo ja rosoinen. Kirja on myös älykäs, olematta ylimielinen. Siinä on outoja juttuja, mutta homma pysyy kasassa. Henkilöhahmot ovat kaikessa rikkinäisyydessään kiinnostavia ja heidän tarinansa kiemurtelevat ja kaartelevat niin ajassa, paikassa kuin mielen sopukoissa. Alituiseen vaihtelevat näkökulmat olisivat voineet tehdä tarinasta käsittämättömän sillisalaatin, mutta kuin ihmeen kaupalla tapahtumat ja takaumat kietoutuvat toisiinsa ja letittävät yhtenäisen kudelman, joka lopulta päätyy... niin, mihin se oikein päätyy?

Kirjoittajan taitavuudesta kertonee sekin, että lukija ei oikeastaan jää edes kaipaamaan selkeää loppuratkaisua ja kaikkien langanpätkien rusettiin päätymistä. Tärkeää oli matka. Tärkeää olivat yritykset ylittää puheen, kielen, ymmärtämättömyyden kuilut ja koskettaa toista ihmistä.

Kirjan henkilöistä tuskin kukaan kuitenkaan tavoittaa toista. Bulimiasta kärsivä äiti, rooleihin uppotuva isä, Subway-leipä kuolleen kädessä, You tube-tähteydestä haaveileva mies ja kaiken kehällä yhtä mahdollista ja toista selvää murhaa selvittelevät poliisit kiertelevät kaikki toisiaan väistellen tarkoituksella ja ilman tarkoitusta. Dekkari tämä ei silti ole, vaikka murhaan johtavia motiiveja ja tekoja selvitelläänkin.

Tavallaan lukija voi valita, onko kommunikoinnin vaikeus kirjassa lähtöisin sen henkilöhahmojen omista piirteistä ja kummallisuudesta vai onko kyseessä jokin yleisempi ilmiö. Minä kallistun jälkimmäisen kannalle. Kommunikointi on vaikeaa, ymmärtäminen miltei mahdotonta.

Enkä missään tapauksessa väitä Hiljaisuuden mestaria erityisesti tajunneeni. Luinpa kuitenkin ja tykkkäsin.

7.5.2019

Juustokakun syvin olemus


Lauantaina satoi räntää, sunnuntaina paistoi aurinko. Huonosta kelistä on muutama suora seuraus. En käynyt kävelyllä. Ehdin lukemaan, kun ei tehnyt mieli mennä minnekään. Leivoin kakun.

Kakunleivonnan ohessa jäin pohdiskelemaan juustokakun syvintä olemusta. Kokeilin uudesta Kakut -lehdestä bongaamaani kakkutaikinan ja juustokakkumassan sekoituksena valmistettua kakkua. Hyvää, kyllä, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan - ei tuntunut juustokakulta.

Juustokakussa pitää olla sellaista täyteläistä tahmaisuutta, silkkistä pehmeyttä ja makeanhapanta, miltei kieltä kipristävää makua. Kaikkein parhaiten tuon kokonaisuuden minusta saavuttaa uunissa kypsennetyssä juustokakussa, jonka reseptin tänään löysin tästäkin blogista ja vieläpä tämän vuoden puolella kirjoitettuna, vaikka tässä juuri ihan jotain muuta väitinkin.

Kertonee väsymyksen asteesta jotain sekin, etten yhtään muistanut kakkua edes tehneeni, saatikka siitä kirjoittaneeni, eikä avainsanoissa tietenkään ollut vilahdustakaan sen paremmin kakusta kuin juustosta. 


Joskus nuorena tein paljonkin hyydytettyjä juustokakkuja, joista Outi (Outi's life -blogista) kertoi kommentissaan tykkäävänsä ehkä eniten. Ne ovatkin raikkaita ja herkullisia, mutta jotenkin ne minun suussani maistuvat vähemmän täyteläisiltä ja kermaisilta. Tietysti riippuen myös aineksista. 

Koska sitä aina jämähtää toistamaan itseään, en ole pitkään aikaan tehnytkään kypsentämätöntä juustokakkua - olisiko taas kokeilun paikka ? 

Hyviä vinkkejä uunittoman juustokakun resepteille? 

Kurjasta kelistä ja kävelemättä jättämisestä oli tietysti sitten sekin ikävä seuraus, että selkä jumitti entistä pahemmin. Tänään kävin aamulla OMT-käsittelyssä ja olo oli kuin taikurilla vierailleella. Jalka nousi fysioterapeutilta lähtiessä kuin nuorella likalla. 

No, kyllähän selkä siitä sitten päivän työnteon myötä jumahti takaisin kipeäksi, mutta toivoa on! Ehkä ensi viikon toistokäsittelyn jälkeen ollaan taas oikeasti ihmisten kirjoissa. 



5.5.2019

Arkistojen kätköistä: Mustikkainen juustokakku


Tänään olen pohdiskellut juustokakun syvintä olemusta ja totesin, ettei tässä blogissa ole mustikkajuustokakun ohjetta kai laisinkaan. Niinpä kopioin sen talteen vanhasta ruokablogistani. 

Kerran kesässä - vähintään. 

Tämä kakku oli tehty muutama vuosi sitten eli artikkeli on kirjoitettu 14.8.2016


Viime vuonna suurin piirtein tähän aikaan valitin kakkuni koostumuksen jähmettyneen kuivikkaaksi. Syytin kermojen muuttumista, enkä kai ihan väärässä ollutkaan. Pienen tutkimuksen (lue: reseptilukujen) jälkeen tosin totesin syyn todennäköisesti löytyvän myös vähän valmistusmetodista. Vesihauteessa kypsentämällä tulee kuulemma koostumuksesta nimenomaan se kaipaamani silkkinen versio.

No, sitähän piti sitten tietysti testata. Ei se vieläkään ihan täydellinen ole, mutta parempi. Lisäksi jätin kakusta jauhot pois. Huonoksi ei tätä tietysti voi sanoa edes pahalla tahdolla. Puolentoista tunnin leikkipuistosta leikkipuistoon johtaneen Pokéjahtikävelyn jälkeen puolet katosi yhdessä vilauksessa... eli kakusta riittänee noin 8-10 syöjälle kaikkiaan.


Mustikkainen juustokakku 2016

1/2pkt Digestive-keksejä
50g sulatettua voita

3prk (600g) Philadelphia-juustoa
125g sokeria (vajaat 2dl)
3 kananmunaa + 2 keltuaista
1 pikkupurkki smetanaa
2rkl sitruunamehua
2tl vaniljasokeria (tai vaniljauutetta)
mustikoita

1 pikkupurkki crème fraîchea ja mustikoita

Laita irtopohjavuoan (24cm) pohjalle leivinpaperia ja kiedo 2 kerrosta foliota ulkopuolelta pohjan ympäri estämään veden kulkua vuokaan.

Murskaa keksit, sekoita niihin sulatettu voi ja painele vuokaan pohjaksi.

Lämmitä uuni 160 asteeseen.

Sekoita juusto pehmeäksi, mutta varo vatkaamasta siihen ilmaa. Lisää sokeri, ja kananmunat - sekoita. Lisää smetana, sitruuna ja vanilja - sekoita.
Valuta taikina vuokaan pohjan päälle ja ripottele pinnalle mustikoita pari kourallista.

Laita suurempaan uunivuokaan ja lisää siihen kiehuvan kuumaa vettä noin vuoan puoleenväliin saakka. Nosta uuniin ja kypsennä tunnin verran.

Ota kakku pois uunista ja anna jäähtyä kunnolla. Parhaimmillaan kakku on jääkaappikylmennyksen jälkeen. Vedin veitsellä kakun irti reunasta, jotta se ei jämähdä kiinni jäähtyessään.

Sekoita crème fraîche löysäksi ja levitä kakun päälle ohueksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle vielä tuoreita mustikoita (kakku itsessään onnistuu myös pakastetuista). Nosta tarjolle.

4.5.2019

Maaliskuun ja huhtikuun luetut

Maaliskuussa olin taas jo vähän huolissani. Työpäivät alkoivat venymään, työmatkoja ilmaantui kalenteriin, kuulokkeet olivat rikki... lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu takkuili pahemman kerran. Puolessa välissä kuukautta oltiin normaalista lukutahdista kovin kaukana.

No, sitten hankin kuulokkeet ja muutenkin lukeminen alkoi sujumaan hitusen paremmin. Työtilanne ei silti näyttänyt tasaantumisen merkkejä. Taas mentiin lujaa...

Asiaa eivät tietysti auttaneet myöskään kiireiset viikonloput. Juhlittiin kuopuksen synttäreitä, olohuoneen remonttia piti suunnitella ja valmistella... Kiirettä pitää.

Sitten tuli huhtikuu ja tahti kiihtyi entisestään aina siihen pisteeseen saakka, kun aamulla yskiessä selkä sanoi naps...

Nyt on tilanne selän suhteen normalisoitumassa, äänikirja(t) kovassa käytössä (aloitin Audible-palvelun käytön!). Luettujen lukumäärä ei kuitenkaan ole kummoisestikaan kasvanut. Kärsin mitä ilmeisimmin stressin aiheuttamasta kirjahyppelysyndroomasta...

Jotain olen kuitenkin saanut luettuakin. Maaliskuussa loppujen lopuksi luin kaikkiaan 8 kirjaa, huhtikuussa luku laski kuuteen...

Mitä luin maaliskuussa ?

Vain yksi äänikirja löytyy listalta, mutta se onkin aika pitkä eli Raija Orasen Marsalkan ruusu. Marsalkka Mannerheim on hahmo, jonka kaikki varmasti vähintäänkin tietävät, mutta ainakin minulle hän on jäänyt aina vähän etäiseksi. Muistan toki viikset ja tallennuksen syntymäpäiväjuhlista, joille Hitlerkin saapui kuokkimaan.  Kirja siis täydensi tietojani varsin mukavasti.

Historiallisesta henkilöstä kertoi myös Minna Rytisalon Rouva C. Jostain syystä en tuota ole saanut vieläkään blogattua, vaikka pidin kyllä kirjasta kovasti. Ehkä siitä on tullut vastaan jo niin monia tekstejä, että on vaikea kirjoittaa mitään omaa. Sama taitaa olla syynä Virginia Woolfin Oma huone-kirjoituksen kohdalla. Pidin, arvostin ja olin samaa mieltä, mutta mitä siitä voi enää sanoa lisää?

Kuukauden parhaasta lukukokemuksesta vastasi yllättäen tietokirja. Krista Launosen Ofelian suru on samaan aikaan kuvaus surusta, taiteesta, historiasta ja ihmisistä historian pyörteissä. Jännästi rauhoittava kirja oli mielenkiintoinen ja jäi pitkäksi aikaa mieleen kummittelemaan.

Viihdepläjäyksenä Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli aikalailla juuri sellainen kuin etukäteen arvelinkin. Lauren Beukesin Zoo City - eläinten valtakunta puolestaan pääsi vähän yllättämään erikoisella ja omaperäisellä miljööllään. Fantasiaa, muttei ollenkaan perinteistä. Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia taas oli juuri niin outo kuin kirjailijalta odottaakin. Novellikokoelma oli jotenkin epätasainen, mutta kaikissa tarinoissa oli oma twistinsä.

Kuukauden keittokirjasta vastasi Peggy Thomasin Parhaat kalareseptit, joka kuuluu ehdottomasti kalan syömisen lisäämistä suunnittelevan kirjaostoslistalle.


Entäs huhtikuu ? 

No, uudet kuulokkeet saivat aikaan sen, että kaksi kuudesta luetusta kirjasta on itse asiassa äänikirjoja.
Agatha Christien Kuolema Niilillä oli nautinnollinen kuuntelukokemus huolimatta siitä, että tiesin murhaajan aiemmista lukukerroista. Markus Falkin Profeetan soturit puolestaan alkoi hitaasti ja töksähdellen, mutta paransi tahtia loppua kohden.

Kuukauden riemastuttavimmasta ja muutenkin parhaasta lukukokemuksesta vastasi Niina Meron Englantilainen romanssi. Tämä kirja on aivan ehdottomasti luettava, jos ollenkaan tykkään Englantiin sijoittuvista romanttisista, jännittävistä tai muuten vaan perinteisistä kirjoista. Kliseitä kliseiden perään hauskassa paketissa. Varsinainen piristyspilleri.

Carrie Marshin Dining with the Dead ei ansaitse sen kummempaa mainintaa, kuin että tulipahan luettua loppuun, kun ehti ennen lennon laskeutumista. En ole yhtä tylsää ja pinnallista cozy mysteryä kohdannut pitkään aikaan.

Vähän parempaa kevyttä ja romanttista dekkaria puolestaan edusti huhtikuussa Deanna Raybournin Dark Road to Darjeeling. Lady Julia Grey jatkaa tutkimuksiaan, tällä kertaa peräti Intiassa. Ei mikään suuri klassikko tai edes varsinaisesti pelottava jännäri, mutta miellyttävää viihdettä.

Sitten onkin jäljellä enää Yuval Noah Hararin Homo Deus. Jo Sapiens oli ajatuksia herättelevä teos (enkä malta odottaa syksyn Sapiens-näytelmää Kansallisteatterissa) Homo Deus jatkaa samalla linjalla, mutta katsoo ihmiskunnan menneisyyden sijasta tarkemmin nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Korvautuvatko jumalat datalla ja tekoälyllä ? Muuttuvatko ihmiset teknologian ja luonnon yhdistelmiksi ja mitä siitä sitten seuraa? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin ei liene kellään lopullisia vastauksia. - Edes Hararilla.

Nyt ollaan jo toukokuussa 

Vappu oli ja meni, lunta tuli ja suli, lukulistalla on Goodreadsin mukaan kesken parisenkymmentä kirjaa. Kirjahyppely siis jatkuu pahempana kuin koskaan. Näköjään pystyn lukemaan noin 50 sivua ja sitten käsiin osuu joku toinen kirja. Vain äänikirjoissa pystyn jatkamaan samaa tarinaa pidemmälle. Raymond E. Heistin Magician on Audiblesta jo toisessa kirjassa... enää 14 tuntia jäljellä (kaikkiaan tunteja on 36 eli ei hullummin kuunneltu).

Töiden puolesta ei tahti tunnu kevenevän, mutta jotain on tehtävä. Selkä on pakko saada kuntoon eli edessä on fysioterapiaa ja joogaa - ne tarvitsevat aikaa. Mielikin pitäisi saada rauhoittumaan, mutta tällä kelillä ei oikein tule lähdettyä edes rantaan merta kuuntelemaan. Ehkä minun pitäisi hankkia se Instassa jatkuvasti vastaan tuleva appi, jossa on pelkkää meren tai tulen kohinaa...

3.5.2019

Perjantain parasta pastaa

Pitkästä aikaa tehtiin Mac'n Cheese, mutta tällä kertaa pienellä twistillä. Prosessi oli pitkä ja polveileva, mutta perjantai-iltaan sopivan helppo. Matkan varrella tuli upotettua useampiakin muuten tähteeksi jääviä juttuja. Näin se menee...

1) Grillaa vappuna Kamadolla kaikenlaista ja kun lämpöä riittää, laita lopuksi muutamat munakoisonpuolikkaat ja kirsikkatomaatit kypsymään lämpöön. Mausteeksi vähän yrttejä ja oliiviöljyä...

2) Kun kasvikset ovat jäähtyneet, kaavi munakoiso kuorista blenderiin, paiskaa seuraksi tomaatit ja vielä tuoreita tomaatteja lisäksi. Leikkaa joukkoon minttua ja haluamiasi muita tuoreita yrttejä. Tähän saa hyvin piilotettua kaikenlaisia yrttivarsia, jos halua lehdet säästää johonkin muuhun, Sitten vielä vähän jugurttia joukkoon ja tahnaksi. Tarjoile dippikastikkeena leivän ja kasvisten kera. Sopii myös mahtavasti esim. kanan kaveriksi.

3) Miettiessäsi perjantai-illan ruokalistaa, muista jääkaapista löytyvä lopputahna. Keitä puoli paketillista pastaa melkein pehmeäksi, valuta suurin osa vedestä pois ja laita pasta  takaisin kattilaan. Kaada joukkoon purkillinen (3,3dl) kermaa ja pussillinen (150g) juustoraastetta.  Sekoita joukkoon munakoisotahna ja vielä ripaus suolaa, pippuria ja hiukan muskottipähkinää.

4) Kaada pastaseos uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja isännältä ruoanlaitosta jäänyttä persilja-pinjansiemensilppua. Valuta vielä vähän oliiviöljyä päälle ja laita uuniin 180-200 astetta noin puolisen tuntia. Anna hetki lämmön tasaantua ja nauti.

Oli muuten ihan sikahyvää.