Sivut

31.5.2019

No ei, ei ja ehkä ei vielä kerran

Minusta tuntuu vähän samalta kuin yhdestä kirjan päähenkilöistä. Jotenkin kummasti olen ajautunut tilanteeseen, jossa osaan liikkeet, mutta sydän ei ole täysillä mukana. En oikein tiedä, miten olenkin taas tekemässä työtä, joka pyrkii valtaamaan suurimman osan ajastani, vaikka mieluummin tekisin ihan muita juttuja. Menee kamalasti energiaa siihen, kun koittaa rajata edes hetken aidosti kiinnostaville asioille. Ongelma lienee melko yleinen.

En silti taida lähteä autossa asumaan pitkin Etelä-Eurooppaa. Minä olen uhannut muuttavani mökkiin keskelle korpea, (toki kera nettiyhteyden...)

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Kustantajalta luettavaksi 

En alunperin ajatellut lukevani tätä kirjaa. Kuvaus keski-ikäisen pariskunnan aviokriisistä ja miehen syrjähypystä nuoremman kollegan kanssa ei kauheasti houkuttanut, vaikka miten olisi kohukirja Norjassa ja Ruotsissa. Sitten huomasin kirjan saaneen aikalailla ristiriitaisia kommentteja. Toisten mielestä ajankuva liian paljon saaneiden ihmisten kyvystä haluta vielä lisää, jotain erilaista, viiltää syvältä ja saa pohtimaan. Toiset kokivat henkilöhahmot mitäänsanomattomiksi tossukoiksi, joilta puuttuu selkärankaa ja tarinan tylsäksi, moneen kertaan luetuksi.

Kirja kolahti postiluukusta pyytämättömänä arvostelukappaleena ja kun se nyt kerran oli hyllyssä... päätin tarttua siihen ja katsoa, miten käy. No, ainakin tuo oli nopealukuinen sillä viimeinen sivu tuli vastaan parissa päivässä.

Mitä sitten pohdin kirjaa lukiessani? Tarina on tosiaan tuttu, kaluttu ja toistuvasti kirjoitettu (& luettu). Rutiinit, yhdessä erillään elävä ja toisistaan vieraantunut keski-ikäinen pariskunta. Lapset kasvavat, työ ei tunnu mielekkäältä ja aivoissa jyskyttää tarve muutokseen. Toisaalla taas nuorehko nainen, joka haluaa sittenkin naistenlehtielämän, johon kuuluvat kaunis talo, mies ja lapset. Hohhoijaa... mitenkähän tässä oikein käykään ?

Aika perinteisestihän siinä kävi. Ihan hirveästi minulta ei liikene sympatiaa oikeastaan kenellekään henkilöhahmoista, sillä jokainen tuntuu toteuttavan kuin jotain ennaltamäärättyä tanssia, tilanteisiin vain ajaudutaan ja draamaa saadaan aikaiseksi puolivahingossa koomisuuteen saakka. Jollain tasolla kuitenkin ymmärrän, miksi kirjasta on niin kovasti kohuttu. Varsinkin täällä pohjoisella pallonpuoliskolla kun lienee juuri tuollaisia ihmisiä talot ja firmat täynnä. Aika moni meistä varmaan tunnistaa ainakin joitain ajatuksia, vaikka toivookin, ettei ainakaan omalle kohdalle ihan tuollaista draamaa osuisi vaan saataisiin suu auki keskusteluun ennen tilanteeseen ajautumista.

Sinänsä teksti on sujuvaa, rakenne helppo seurata ja juoni melko lailla ennustettavissa. Sopivaa siis välipalaluettavaksi, kun mukana on myös (tahatonta?) huumoriakin. Välillä ei voi kuin nauraa stereotyyppiselle käyttäytymiselle. Pikkuisen tietysti kirpaiseekin huomata piirteitä omastakin olemuksesta.

Onneksi kirja kuitenkin on niin nopealukuinen kuin on. Kovin montaa sataa sivua en olisi tätä tarinaa ja tunteiden vatvomista jaksanut.


4 kommenttia:

  1. Silloin kun luin vielä paljon kirjoja, minulla oli tapana ottaa välikirjoiksi juuri tämän kaltaisi kirjoja tai jopa roskaromaaneja. Näiden jälkeen jaksoi taas keskittyä johonkin syvällisempää :) Tällaisiakin kirjoja siis tarvitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, monenlaisia kirjoja tarvitaan ja onhan se hyvä, kuvataan monenlaisia ihmisiä ja elämänatapoja.

      Poista
  2. Samaa mietin lukiessani postaustasi, varmasti mukava välipalakirja. Sellaisiakin tarvitaan, ainakin minä tarvitsen. Muutama viikko sitten luin välipalakirjana Anneli Kannon Ihan pähkinöinä, ja se toimi todella hyvänä piristysruiskeena. Sen jälkeen olikin hyvä siirtyä lukemaan Luiden tie -kirjaa, aiheena Stalinin vankilerit ja teloitukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, eri tyylilajeja on hyvä sekoitella, niin pysyy mieli virkeänä eikä pääse leipääntymään :-)

      Poista