Ekbergillä kaffella - Hidasta mutta herkullista

Kävipä tässä eräänä päivä äiti shoppailemassa Helsingissä siskonsa kanssa. Tuntien rankan reissun jälkeen (no joo, kävimme me sentään lounaalla lepuuttamassa jalkojamme) alkoi kahvihammasta kolottamaan. Tarkastettuamme Chez Mariuksen uudet upeat tilat, siirryimme Bulevardin toiselle puolelle kahvilaan. Perinteikäs ja kehuttu Café Ekberg houkutti sekä maineellaan että pöytiintarjoilulla.

Pöytiintarjoilu vaan on vähän sellainen kaksiteräinen miekka. Sillä saa helposti asiakkaan tyytymättömäksi. Odotuksena on, että asiakas huomioidaan heti hänen istahdettuaan. Kunhan hän saa menun käteen niin sitten voikin istua tyytyväisenä hetken aikaa. Valitettavasti Ekbergillä ei palvelu ollut kovinkaan sujuvaa. Pöytämme oli täynnä edellisten asiakkaiden astioita. Istuimme hetken katselemassa tarjoilijoiden pörräilyä, mutta sitten alkoivat kansainväliset käsimerkit (tarjoilijan kutsumiseksi - mitä te oikein kuvittelitte?) heilua meidän suunnaltamme.

Pöytä saatiin puhtaaksi ja tarjoilijatytön luvattiin saapuvan nopeasti paikalle menun kanssa. Näin ei tosin käynyt, vaan jouduimme vieläkin hetken odottamaan. Siinä odotellessa, oli hyvää aikaa seurata kahvilan muita asiakkaita. Bongasimme ainakin yhden julkkiksen ja yhden kolmen hengen seurueen, joka poistui kiukkuisen näköisesti ja tilaamatta mitään - ilmeisesti palvelun nopeus (tai siis hitaus) ei heitäkään oikein tyydyttänyt.

Menusta löytyivät halutut herkut nopeasti. Itseäni kiinnosti, mikä on "sellaiseksi makeaksi leivokseksi" (onko niitä muunlaisia ?) tarjoilijan kysyttäessä mainostama Budapest cappuccinon kera. Sisko halusi maistella maitokahvia ja Kööpenhaminan wieneriä. Tilattuamme taas odoteltiin. Kauan saivat aikaa kulumaan kahden leivonnaisen ja kahvin laittamiseen, vaikkei kahvila ollut edes varsinaisesti täynnä kolmen jälkeen iltapäivällä. 

Onneksi herkut vastasivat odotuksia. Budapest osoittautui  ihanan rapsakaksi manteleilla höystetyksi marenkikääretortuksi. Ylenpalttisen makeuden pelastivat sopivasti torttua pilkuttavat mandariininpalaset. Ihanaa herkkua, eikä viinerikään kuulemma ollut yhtään hullumpaa. Sellainen sarven muotoinen ja sitruunakreemillä maustettu rapea herkku. Kahvit olivat aika normikamaa - ihan juotavia.

Lähdimme jatkamaan matkaa virkistäytyneinä ja levänneinä vähän oletettua pidemmäksi venähtäneen kahvitauon jälkeen. Ihan olimme hyvillä mielin. Tämän kahvilakokemuksen pelastivat maineensa veroiset herkut !

Sponssisyyskuu - joko te hermostuitte ?

  
Kiireinen blogikuukausi

Minulle ei yleensä ole tullut varsinaisesti mitään yhteistyöehdotuksia yrityksiltä. Pieni blogi, pienet volyymit ja niin edelleen... mutta nyt syyskuussa olen näköjään päässyt jollekin listalle, sillä varsinkin reseptikilpailuehdotuksia on tippunut tappavan tasaista tahtia.

Kaikkeen en ole osallistunut - ehei. Ei riitä aika eikä blogitila. Tästä kun ei kuitenkaan ole tarkoitus tulla mikään yritysten mainoskanava.

Vaan mikä on liikaa ? Sekä omasta että lukijoiden näkökulmasta ?

Seuraavassa vähän pohdintaa aiheesta ja  myös kysymyksiä teille lukijoille. VASTAATTEHAN !



Häiritsevät sponssipallot ?

Syyskuun aikana yhteistyöni Elisa Kirjan kanssa on jatkunut tuttuun tapaan. Siinä saan valita kuukaudessa kolme kirjaa luettavakseni, kunhan kerron keneltä ne olen saanut. Tämä on ihana yhteistyön muoto, sillä minähän en periaatteessa tee mitään ylimääräistä - lukisin kirjoja joka tapauksessa ja minulla on yleensäkin tapana merkitä, mistä ne olen saanut. Minä siis olen tähän hurjan tyytyväinen, mutta mites te lukijat ?

Olen vähän tahallani jättänyt viime aikoina kuvat pois näistä kirjapostauksista, jolloin sponssipallura artikkelin lopussa on korostunut ja näkyy suoraan myös linkeissä (FB, muut linkittävät blogit).

Pari kysymystä :

HÄIRITSEVÄTKÖ SPONSSIPALLURAT? ONKO SPONSSATTU ARTIKKELI HETI MIELESTÄNNE HUONOMPI JA VÄHEMMÄN USKOTTAVA?

JÄTÄTTEKÖ TULEMATTA BLOGIIN SPONSSIPALLUROIDEN TAKIA? 


Kirjabloggausten statistiikassa en varsinaisesti ole huomannut eroa - suositut kirjat ovat edelleen nousseet kymmenen luetuimman listalle tasaiseen tahtiin. Tosin minulla eivät nuo volyymit yleensäkään ole niin suuria, että niistä nyt mitään kovin suurta analytiikkaa saisi aiheesta tehtyä. Kertokaa siis, miltä teistä tuntuu.

Kilpailu kilpailun perään 

Noiden jo useamman kuukauden ajan blogissa näkyneiden kirjasponssausten lisäksi olen tässä noin viimeisen kuukauden aikana osallistunut kolmeen reseptikilpailuun.

Jacob's Creek luomuviinille piti tehdä kasvisruokaresepti ja Myllyn Paras pyysi pastareseptiä. Lisäksi Myllärin Luomulla on päällä vähän pidempiaikaisempi kampanja, jossa puolen vuoden ajan kysellään kuukausittain vaihtuvan teeman mukaisia reseptejä. Syyskuussa minulta osallistui tämä, tämä ja tämä.
Kilpailut ovat hauskoja ja yleensä niihin ei sen kummemmin edes kulu ylimääräistä aikaa, sillä meillä tehdään ruokaa vaihtelevilla, monesti uusilla resepteillä joka tapauksessa. Voitto ei ole se tärkein juttu ainakaan minulle, vaan aivonystyröitä on kiva harjoittaa ruoan ympärillä ja tietysti on mukavaa, jos kilpailujen kautta tulee uusia vierailijoita blogiin.

Nyt on kuitenkin pientä kisaväsymystä ilmassa - ainakin minulla. Viisi kilpailupostausta kuukaudessa on aika paljon.

Mitäs te olette mieltä  ?

 JOKO ALKAVAT JATKUVAT SPONSSIPALLOT ÄRSYTTÄMÄÄN RESEPTIPOSTAUKSISSA? ONKO NIITÄ LIIKAA ? 


Eihän tällä rikastu 

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua mainonnan näkyvyydestä blogeissa. Minusta on hirmuisen hyvä asia, että avoimuutta vaaditaan ja noudatetaan. Jäin vaan tässä miettimään, että millaisen kuvan tuo avoimuus mahdollisesti antaa meistä bloggaajista.

Selatessani syyskuun artikkeleitani, mielessä kävi, että blogi näyttää jo melkein mainoskanavalta. Markkinoinnissahan tunnetusti liikkuu paljon rahaa ja mainoksista maksetaan - vaikutanko minä nyt ahneelta rahastajalta ?

Runsaan kuukauden saldo tällä bloggarilla noin hyötymielessä on seuraavanlainen :

3 e-kirjaa
1 pönikkä luomuviinia
jauhoja ja ryynejä
laatikollinen pastaa

En siis varsinaisesti ole matkalla miljonääriksi. YLLÄTYITTEKÖ ? 

Sairastupalounasta (toistaiseksi) terveelle hoitajalle

Lapsen vatsakipu ja sairastaminen ei ole mikään syy sille, että häntä hoitava äiti jäisi ilman lounasta. Eihän ? Varsinkaan silloin, kun poitsu nukahtaa sopivasti vähän ennen lounasaikaa ja päästää äidin keittiöön hääräämään. Eihän sitä nyt sentään töitäkään voi tehdä, kun kerran on sairasvahtina...

Ei silti, tähän ruokaan ei kauan aikaa saanut kulumaan. Alle puolessa tunnissahan tämä tuli tempaistua. Ja maistui hyvältä, ainakin minusta. JA samalla saatiin ruokaa myös isommille illemmaksi. Ei tarvinnut siinä iltapäivän hötäkässä ruveta enää kokkailemaan.

Kesäkurpitsariisi ja paksoita kastikkeessa

Ota yksi punasipuli ja yksi (pieni) kesäkurpitsa. Pilko palasiksi ja laita pannulle oliiviöljyyn hetkeksi kuullottumaan. Ripottele päälle suolaa.Lisää 1 valkosipulinkynsi silputtuna. 

Kun kesäkurpitsa tuntuu pehmenneen, kaada päälle kupillinen basmatiriisiä ja 2 kupillista kiehuvaa vettä. Aseta riisin päälle luomusitruunan siivu tai kaksi. Laita kansi päälle ja anna poreilla 10min - tarkista riisin kypsyys ja nestetilanne pannulla. Lisää vettä tarvittaessa.

Kun riisi on sellaista pientä purutuntumaa antavaa, mutta kypsää. Nosta pannu liedeltä ja sekoita. Purista sitruunasta mehu joukkoon. Tässä kohtaa voit myös lisätä erilaisia mausteita (kuten Espelette-chilijauhetta), mutta minä lisäsin vasta lautasella. Ihan tuota pientä kipuilevaa murua ajatellen. Pelkkä riisi ja vähän kasviksia, voisi olla vatsaystävällisempää.

Leikkaa paksoit palasiksi samaan aikaan kesäkurpitsan kanssa, mutta laita ne oliiviöljyyn toiseen pannuun. Lisää valkosipulia (2 kynttä) siivuina, 1 tl inkivääriä raastettuna (tai purkista), pieni pala chiliä. Sekoita pari minuuttia ja suolaa. Lisää päälle vielä puoli pullollista osterikastiketta, loraus soijaa, 2 rkl ruokosokeria ja puolen sitruunan mehu. Jos nestettä näyttää olevan liian vähän, lisää myös loraus vettä. Anna poreilla, kunnes paksoi on pehmennyt ja kastike sellaista paksuhkoa ja hitusen siirappimaista.
Tarkkasilmäiset huomaavat, että kuvassa ei ole siirappimaista kastiketta. Lorautin liikaa vettä, kun en (taas) oikein keskittynyt. Sen kanssa kannattaa olla aika pihi. Olen kuitenkin tehnyt tätä myös ennen, ja tiedän sen onnistuvan.

Annostele riisi ja paksoikastike lautasella ja ripottele päälle vielä paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Lumoavaa fantasiaa - Helena Waris : Uniin piirretty polku

Helena Waris : Uniin piirretty polku
Oma ostos Elisa Kirjasta 


Olipa ihana lukea fantasiakirjaa, joka ei tähtää sarjakoukkuihin ja petaa jatkoa. Tarina on kokonainen ja kulkee täyden kaaren. Tuntemattomista hahmoista tulee matkalla rakkaita. Heille toivoo hyvää ja haluaa lopun olevan kaikille suosiollinen.

Tarina itsessään on klassinen. Isän pahan teon vuoksi lapset karkotetaan maailmalle. Veli ja sisar etsivät tietään takaisin kotiin toisistaan tietämättä, uniensa polkua seuraten. Aile on kasvanut kylässä vanhan mummon kasvattina, kieroon katsottuna ja noidaksi luultuna. Aikuistuttuaan hän jättää kylän taakseen ja lähtee pitkälle matkalle päämääränään alkukoti, Pohjankontu. Troi on pohjanmies, jota ajaa halu tutkia uusia matkareittejä ja löytää lopulta tie sinne, minne veri vie. Molemmat matkaavat suojanaan vanhojen mahti, seuranaan rakkaat matkatoverit.

Tarina on kaunis. Rakkaus kantaa pitkälle ja armollista ystävyyttä löytyy julmimmastakin kaupungista. Sisarusten kehitystarina todellisesta luonnostaan tietämättömistä, jumalten sukuun kuuluviksi on lempeä vaikka muutos onkin suuri. Jotenkin koko kirjan tunnelma on sellainen pehmeän utuinen, vaikka joukossa on dramaattisia tapahtumia ja taisteluakin.

Juoni etenee kahtena rinnakkaisena tarinana, mutta muodostaa kuitenkin sujuvan kokonaisuuden. On itse asiassa jännittävää huomata, miten kertomus koostuukin kahdesta miltei kokonaan erillisestä matkasta. Vain ympäristö, kaupungit ja osa ihmisistä toimivat yhtymäkohtina. Ailen ja Troin matkat ovat aivan erilliset toisistaan ja vain sivuavat polkujen risteyksessä. Silti kertomus etenee kokonaisuutena.

Minä lumouduin kirjasta ja tulen varmasti lukemaan trilogian muutkin osat. Toivon, että ne ovat kumpikin yhtä eheitä kokonaisuuksia kuin tämä ensimmäinen.

Kielenvievä porkkanakakku ja sen makea juustokuorrutus

Voi tätä syksyn hämäryyden tuskaa valokuvatessa - tämä maistui huomattavasti paremmalle kuin miltä kuvassa näyttää

Porkkanakakku kuuluu ehdottomasti syksyyn ja ehdottomasti nimenomaan juustokuorrutuksella ja saksanpähkinöillä. Tuhtia tavaraa, mutta pitää syksybluesin loitolla ja riittää useammankin päivän herkuksi. Säilyy nimittäin tosi hyvin jääkaapissa.

Tämänkertainen versio on napattu Hummingbird Bakeryn kirjasta. Siinä onkin muuten sellainen kirja, joka ehdottomasti kannattaa hankkia, jos vähänkin leipoo. Olen testannut siitä useamman reseptin ja ne ovat aina olleet paitsi helppoja , myös suussasulavan herkullisia. Tämä ei tee poikkeusta.

Porkkanakakku 

Meillä on keittiövaaka edelleen toimintakyvytön, joten määrät ovat nyt tuntuman ja lyhyen keittiömatikan perusteella. Lisäksi minä olen huomattavasti anteliaampi noiden mausteiden suhteen. Minusta kun niiden tulee maistua kunnolla. Kukin tehköön tietysti oman makunsa mukaan.

4 dl  ruokosokeria
3 kananmunaa
3 dl rypsiöljyä
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
loraus vaniljauutetta (n. 1rkl)
1,5 - 2 tosi isoa porkkanaa raastettuna
pari isoa kourallista saksanpähkinöitä murskattuna (paitsi ne joilla ajattelit koristella kakun)

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen ja sekoita sokeri, kananmunat, vaniljauute ja öljy keskenään. Sekoita mausteet, sooda, leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää munaseokseen vähitellen, hyvin sekoittaen.
Lisää vielä raastetut porkkanat ja suurin osa pähkinöistä tasaiseksi sekoittaen.

Jaa kahteen 20cm vuokaan ja paista uunissa 20-25min. Anna jäähtyä.

Tee juustokuorrutus vatkaamalla ensin hyvin sekaisin 100g pehmeää voita ja runsas puoli pakettia tomusokeria (300g). Lisää joukkoon yksi paketti Philadelphia-juustoa (200g) ja vatkaa voimakkaasti seos tasaiseksi. Levitä toiselle kakkupohjalle, aseta toinen päälle ja kuorruta haluamallasi tavalla. Koristele saksanpähkinöillä ja ripottele vaikka kanelia vielä päälle.

Omenaa - vielä kerran ! Omena-suklaa-myslipatukat...

 
Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että tämä on viimeinen postaus (vähään aikaan), jossa käytetään omenahilloa tai yleensä omenaa. Omenalaatikot kolisevat tyhjyyttään, tai oikeammin eivät enää edes kolise ja lapset lähtevät karkuun sanasta "omena"... enkä edes liioittele paljon.

Tässä kuitenkin vielä yksi omenahillon ja kuivattujen omenanpalojen sijoituspaikka. Minulla kun oli tuota hilloa ihan vaan pakastepurkissa jääkaapissa ja siinähän se ei tunnetusti säily. Piti siis käyttää pois. Tutkailin Myllärin Luomulta tullutta kilpailua varten tullutta tuotepakettia ja sieltä löytyi kaakaokaurapuuron ja 7 viljan puuron aineksia. Meillä puuro ei oikein uppoa lapsiin muuta kuin mummin valmistamana, joten jotain muuta piti keksiä. Myslipatukat ovat oiva välipala ja itse tekemällä pääsee säätelemään myös sokerin ja rasvan määrää.

Nämä olivat sellaisia vähän pehmeämpiä patukoita - pysyivät kuitenkin ihan hyvin koossa. Muksut vähän vierastivat noita aprikoosin ja omenanpaloja, mutta muuten oli kuulemma hyvää. Isäntä olisi syönyt vaikka kaikki kerralla.


Omena-suklaa-myslipatukat

1 dl omenahilloa (karibialaista tällä kertaa)
pari rkl sitruunamehua
vettä sen verran, että hillosta tulee nestemäinen
ripaus chiliä ja toinen suolaa
1 tl vaniljauutetta

kourallinen kuivattuja aprikooseja palasina
kourallinen kuivattua omenaa palasina
kourallinen saksanpähkinöitä palasina
1 pss suklaakaurapuuroainesta (35g)
2 dl 7 viljan puurohiutaleita
kourallinen tummaa suklaata palasina

Kuumenna omenahillo ja sitruunamehu. Lisää vettä sen verran, että saat hillon ihan nestemäiseksi. Mausta chilillä ja suolalla.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää neste. Sekoita hyvin ja asettele pieniin silikonivuokiin.

Kypsennä uunissa 200 asteessa 10-15min - vähän uunista ja haluamastasi kovuusasteesta riippuen.

Helsingin Mylly tarjosi hiutaleet

p.s. Kilpailu kestää kuusi kuukautta. Jokaisella kuukaudella on oma teemansa ja syyskuun teemana on Viljainen välipala... Osallistuvia reseptejä voi bongata Myllärin Luomun FB-sivulla
Edellinen kilpailureseptini löytyy täältä.

Ruokaa romaaneista VIII - Kasviscurry from Neverwhere

Neil Gaimanin Neverwhere oli lukukokemuksena elämys. Lisäksi se jäi nakuttamaan takaraivoon sekä tarinana, yhteiskuntakriittisenä kannanottona että.... reseptinä.

Richard on nuori liikemies, jonka elämä heilahtaa raiteiltaan hänen auttaessaan nuorta tyttöä pakenemaan takaa-ajajiaan. Tytön myötä Richard joutuu tahtomattaan tutustumaan Lontoon alla olevaan vaihtoehtoismaailmaan, johon päätyvät kaikki normaalin maailman normien yli ja välistä putoavat. Siellä asuvat asunnottomat ja kaikki ne näkymättömät, joiden ohitse kävelemme päivittäin kääntäen päämme toiseen suuntaan.

Alimaailma on maaginen sekoitus outoja olentoja ja syrjäytyneitä. Metroasemat ovat nimensä mukaisia, eivätkä vain junan pysähdyspaikkoja. Black Friars aseman nimessa tarkoittaa nimenomaan mustien veljesten luostaria, jossa vartioidaan yhtä vaarallisimmista maagisista esineistä. Alimaailman  kauppatori liikkuu paikasta toiseen. Yhtenä yönä sen voi löytää keskeltä Trafalgar Squarea, toisena British Museumin tiloista. Rahaa ei torilla tunneta, vaan kaikki perustuu vaihtokauppaan ja kallein vaihdannainen on palveluksen velka.

Richardin harhaillessa torilla, hän ostaa ruokaa itselleen ja kumppaneilleen. Lautaselle valikoituu kasviscurrya, koska lihacurryn ulkonäöstä ei voinut päätellä, mitä siihen oikein on lihaksi päätynyt. Curryn syöminen on Richardista nautinnollista - ei niinkään siksi, että sen ulkonäkö olisi herkullinen tai maku erityisen ikimuistoinen. Ruoasta tekee ihanaa se, että on oikeasti kamala nälkä. Edellisestä ateriasta on jo aikaa, eikä seuraavasta ole tietoa.

Tuo kasviscurry siis jäi mieleen kummittelemaan. Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta nyt sain sen vihdoin aikaiseksi. Meidän kasviscurrymme tekee kunniaa esikuvalleen monessakin mielessä. Se on tehty jääkaapista löytyneistä kasvisten jämistä, niin kuin varmasti Richardinkin syömä curry. Se ei ole kauneudella pilattu - itse asiassa lapset nyrpistelivät jo lautasta katsellessaan. Maku on toki hyvä, varsinkin seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä. Niin, ja nälkä lähtee.

Markkinayön kasviscurry 

Kuullota pannulla oliiviöljyssä sekalaisia sipuleita suikaleina (1 punasipuli, 2 salottisipulia, pieni pala purjoa). Ripottele päälle hitunen suolaa nesteyttämään.

Lisää joukkoon inkivääriä, chiliä, valkosipulin kynsiä (2 isoa), sitruunaruohoa, korianteria. Meillä käytettiin tällä kertaa Lidlistä hankittuja pakastekuivattuja mausteyrttejä ja kyllä niistä makua irtosi. Vaikka täydennettiin tosin sitten vielä palalla oman pihan chiliä ja lisäinkiväärillä (1 rkl).

Pilko myskikurpitsaa (pieni pala), kesäkurpitsaa (puolikas), munakoisoa (puolikas) ja pari perunaa ja lisää joukkoon. Lisää 1 limen ja puolikkaan sitruunan mehu. Lorauta joukkoon 2rkl soijakastiketta ja saman verran kalakastiketta. Lisää tilkka vettä ja anna poreilla, kunnes kasvikset ovat kypsiä. LIsää iso ruokalusikallinen ruokosokeria. Kaada joukkoon purkillinen kookosmaitoa ja anna poreilla taas.

Maistele  ja lisää suolaa tai happoa tai makeutta tai chiliä makusi mukaan. Tarjoile riisinuudelien kera. Voit ripotella päälle vielä paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Se parempi nakkipasta

Kun meillä kysytään lapsilta, mitä illalla syödään, on vastaus poikkeuksetta ja kuin yhdestä suusta : 

"NAKKIPASTAA !!!"

Eikä mitä tahansa nakkipastaa, vaan vahvasti valkosipulilta tuoksuvaa ja makeansuolaisella kastikkeella silattua parempaa nakkipastaa.

Eikä tämä toive äitiä yleensä häiritse - kyseessä kun on nopea ja myös aikuisille maistuva arkiruoka. Tässä teillekin resepti, jolla osallistun myös Mylly Paras pastaresepti 2013 kilpailuun.

 

Arki-illan parempi nakkipasta 

paketillinen kuorettomia nakkeja
1-2 isoa valkosipulin kynttä
1 dl Ketjap Manis makeaa soijakastiketta
1 dl ketsuppia
2 dl kermaa
hippusellinen suolaa ja mustapippuria
persiljaa

1 pkt Mylly Paras Kiharaista spagettia 

Laita pastavesi kiehumaan ja aloita kastikkeen teko laitettuasi pastat kiehumaan (ne tarvitsevat 10 minuuttia).

Leikkaa nakit "kolikoiksi" ja ruskista niitä keskilämmöllä pannussa oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää silputtu valkosipuli ja sekoita minuutin verran. Varo, ettei valkosipuli ruskistu ja laske lämpö matalammalle.

Kaada pannulle Ketjap Manis, ketsuppi ja kerma. Sekoita hyvin ja anna poreilla, kunnes pasta on kypsää. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Rouhi joukkoon mustpippuria ja sekoita persiljasilppua. Valuta pasta ja tarjoile heti kastikkeen kera.

Mylly Paras tarjoili Kiharaisen spagetin

Kurpitsafilopiirakka

Tämä ei nyt ole vielä pihan kurpitsoista vaan ihan ostetusta myskikurpitsasta (butternut squash), mutta ehtiihän sitä. Kurpitsakausi kestää loppukesästä sydäntalveen (marketin ystävällisellä avustuksella) ja reseptejä riittää !

Filo on taikinana siitä kiitollinen, että pintaan tule helpolla ihana rapeus. Toisaalta se on hiukan harmittavainen siitä, että repeilee ja menee helposti kasaan piirasta koottaessa. Vaan eipä tuo repeily tietysti haittaa, kun kerroksia on monta.

Kurpitsafilopiirakka

Kypsennä noin 750g kurpitsaa paloina uunissa silputun rosmariinin, kokonaisten kuorimattomien valkosipulinkynsien (laitoimme 4 suurta - eikä ollut liikaa) ja oliiviöljylorauksen kanssa. Lämpöä oli 200 astetta ja aikaa kului tuollaiset 25minuuttia. Tämä on se kasvisversio. Meillä laitettiin joukkoon vielä muutama pekonisiivu lisäämään täyteläisyyttä.

Laita kurpitsa tehosekoittimeen, purista joukkoon pehmeät valkosipulinkynnet ja lisää vielä loraus maitoa ja kananmuna, suolaa ja pippuria. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Sekoita keskenään iso kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä, 2 silputtua chiliä, yhden sitruunan raastettu kuori ja iso kourallinen fetamuruja.

Avaa filotaikinapaketti ja kostuta yksi levy vedellä. Aseta levy öljyllä voideltuun vuokaan ja lisää päälle vielä pari levyä lisää. Levitä pohjan päälle kurpitsamassaa. Lisää vielä pari filolevyä ja lisää fetaseosta. Toista kumpikin kerros kertaalleen ja peitä piiras sitten filolevyillä.

Voitele piiras vedellä, ripottele päälle pinjansiemeniä ja paista uunissa 180 asteessa (kiertoilmauuni 160) vajaa puoli tuntia. Anna jäähtyä hetken ja nauti salaatin kera. Meillä oli tällä kertaa salaatin lisäksi vielä paahdettuja punajuuria...

Syksy

Syksyn tulon tietää siitä, kun saunakamariin ilmestyvät laatikot täynnä kirpeitä, happamia ja makeita omenia. Siitä, että stressitaso nousee keittiössä, kun pitää keittää hilloa, chutneytä, paistaa piirakoita ja syöttää omenia lapsille muuten vaan, sellaisinaan.  Yhtään omenaa ei saa mennä hukkaan. Joka vuosi muutama ehtii mätänemään.

Syksyn värejä ovat syyshortensian vaalean ja ruskeankirjavat kukat ja kukkapenkissä köllöttävät, oranssiaan syventävät kurpitsat. Koivujen keltaiset lehdet peittävät maan ja leijuvat ilmassa kävelypolun molemmin puolin.  

Syksyn tuoksu on kostean multainen, höystettynä sienien ja havujen tumman täyteläisillä löyhäyksillä. Kynttilät tuoksuvat pimeissä illoissa. Syksyä tuoksuttavat myös uunissa muhivat pataruoat.

Syksyn tunnelmaa on, kun äänikirjasta korvaan kuuluva Joel Haahtelan kuvaus merenrannalla olevasta suuresta talosta sekoittuu mastoissa ujeltavaan tuuleen. Venesatamassa hämärtää odottaessani lasta rantautumaan iltapurjehdukselta.

Arne Nevanlinna : Marie

Arne Nevanlinna : Marie
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 
 
Tämä on 100 suomalaista suosikkia -listalla peräti sijalla 12. Odotukset siis olivat todella korkealla, kun kirjaan tartuin. Sata vuotta täyttävän Marien elämäntarina olikin mielenkiintoista luettavaa.

Strasbourgista kotoisin oleva Marie muuttaa kaukaiseen Suomeen lääkärimiehensä mukana. Pohjola ei ole kylmä pelkästään ilmastoltaan, myös ihmiset tuntuvat oudon tunteettomilta eikä ulkomaalaisen ole ollenkaan helppoa sopeutua viime vuosisadan alun ruotsinsuomalaiseen kulttuuriin.

Sitten tulee sota ja perään toinen, elämä kulkee eteenpäin ja ihmisiä katoaa Marien elämästä yksi toisensa jälkeen. Lopulta on vain Marie, yksinään vanhainkodissa odottamassa 100-vuotispäiväänsä ja, kenties, myös pääsyä pois väliin nöyryyttävältäkin tuntuvasta vanhuksen elämästä.

Nevanlinnan kirja on mielenkiintoinen sekoitus historiallista romaania ja nykypäivän vanhainkodin kriittistäkin tarkastelua. Marie on henkilönä ehkä vähän vaikea, mutta eivätpä hoitajatkaan oikein välkyiltä vaikuta. Väkisinkin tuli mieleen, että toivottavasti sitä itse sitten joskus päätyy paikkaan, jossa pystyy oikeasti kommunikoimaan henkilökunnan kanssa. Marien haasteena on kieli, jonka vaikeuden tai puuttumisen vuoksi todellinen keskustelu on vaikeaa., paitsi sen yhden tietyn hoitajan kanssa.

Minä pidin kirjasta ja luin sitä mielelläni, vaikka välillä vähän hermostuinkin niin Marieen, kuin hänen ympärillään oleviin ihmisiinkin. Kaikki ovat kovasti itsekeskeisiä ja näkevät asiat vain omasta näkökumastaan, vaikka niin kai me kaikki - emme vaan itse huomaa sitä. Erityisesti kuitenkin ärsytti Nevanlinnan kuvaus Marien tunne-elämästä. En itse tiedä ketään yhtä perhostelevaa naista, joka rakastuu muutamassa tunnissa ja tekee päätöksiä elämästään aika heppoisin ja tunteisiin pohjautuvien perusteiden pohjalta. Tosin olenkin itse aika perinpohjainen rationalisti, joten kyse voi olla vain omasta referenssimaailmastani. Silti tuntuu, että päähenkilö olisi voinut olla ehkä vähän tasaisempikin toimissaan ja tunteissaan (huolimatta siitä "latinoverestä", joka ranskalaisessa väkinsinkin virtaa). Vai onko kyseessä klisee häilähtelevästä naisesta ?

Ranskalaisuus oli myöskin mielenkiintoinen juonne kirjassa. Strasbourg kuuluu kirjan alussa Saksaan, vaikka Marien perhe ei tilanteesta innoissaan olekaan. Erot ranskalaisten ja saksalaisten tapojen välillä ja molempien kansojen välillä vallitseva epäluulo, vertautuvat sitten Suomessa suomenruotsalaisten ja suomenkielisten ja sodanjälkeisten evakkojen välisiin jännitteisiin. Ihmiset taitavat olla samanlaisia ihan kaikkialla - ainakin epäluulojensa suhteen.

Kaikkiaan siis tutustumisen arvoinen kirja - taitavasti kirjoitettu ja monisyinen - Enkä kuitenkaan tiedä, pidinkö siitä ihan todella. Tämä lienee yksi niistä teoksista, joiden täytyy antaa muhia mielessä kauemmin ennen kuin voi muodostaa lopullisen mielipiteensä.

Elisa Kirjalta vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi

Tosikliseenä aurinkoa lautasella : kurpitsa - bataatti- sipulikeitto

Syksyn sää on suosinut paria viime päivää lukuunottamatta, eikä iltojen pimetessä aurinkoa ei saa koskaan liikaa. Lämpimän oranssi ja chilillä maustettu keitto  tuo kaikkeen hämäryyteen mukavaa lämpöä pöydälle sytytettyjen kynttilöiden lisäksi. Tiedän, olette kuulleet tuon aikaisemminkin. Vanha klisee on kyseessä, mutta niin totta !

Syyskeitto 

1 bataatti kuutioina
sama määrä myskikurpitsaa kuutioina
2 punasipulia palasina
1 sellerin varsi
1 rkl paprikajauhetta
1 tl jeeraa
1 rkl chilijauhetta ja iso hyppysellinen espelette-chiliä
2dl valkoviiniä
2 kasvisfondikuutiota
vettä

persiljasuolaa päälle ripoteltu

Laita oliiviöljyä kuumenemaan kattilan pohjalle ja lisää kaikki kasvikset. Kierittele hetki ja lisää mausteet. Sekoittele ja kuullota vielä muutama minuutti. Lisää valkoviini ja odota, että alkoholi kihahtaa pois. Lisää liemikuutiot ja kiehuvaa vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät. Anna poreilla hiljalleen puolisen tuntia.

Kun kasvikset ovat pehmenneet, surraa sauvasekoittimella sileäksi.

Laita lautasille. Lisää suolaa kaipaavat voivat ripotella päälle vaikka persiljasuolaa.
Seuraksi tarjoillaan paahdettua leipää, voita ja juustoa...

Omena - saksanpähkinäleipää

Mikäs sen parempaa välipalaa kuin juustovoileipä. Niitä meillä ainakin tarjotaan koulusta palaaville useammin kuin kerran viikossa...

Helsingin Myllyn leivontakilpailupaketista löytyy parikin erilaista valmista jauhosekoitusta. Minun oli tarkoituksena tehdä poikien välipalaa varten leipää, johon upottaisi omenaraastetta ja saksanpähkinöitä. Myllärin kuituinen talonleipäaines vaikutti sillä tavalla mukavasti tummemmalta ja tarkoitukseen sopivalta. Leipäaines sisältää myös ohrajuurta, joten oletuksena oli pikkuisen happamaan vivahtava ja perusvehnäleipää voimakkaampi maku.

Hyviä leivistä tulikin vaikka ovatkin aika tymäkkää tekoa. Tuli myös taas kerran todennettua meidän uunimme ärhäkkyys. Pussin ohjeen mukainen 25min paistoaika 225 asteessa oli vähän liikaa. Viimeisen leivän paistoin 200 asteessa ja vajaat 25min. Siitä tuli sopivamman värinen.

Omenalla ja saksanpähkinällä höystetty Myllärin kuituinen vehnäleipä

5-6 dl vettä (tarkista koostumus taikinaa tehdessä)
1 pussi (1kg) Myllärin Kuituinen Talonleipäainesta
1 pss kuivahiivaa
3 rkl siirappia
3 tl suolaa
2 omenaa raastettuna
kolme kourallista saksanpähkinöitä pilkottuina

Laita kuuma vesi kulhoon ja sekoita siihen omenaraaste, siirappi ja suola. Lisää jauhot ja hiiva yhdessä ja sekoita taikina hyvin. Lisää pähkinät ja vaivaa hetki.

Anna taikinan noousta runsas puoli tuntia.

Leivo taikinasta kolme leipää ja anna niiden kohota vielä runsas puoli tuntia.

Paista 200-225 asteessa vajaat 25 minuuttia. Tarkista tummuusastetta viimeisen 10 minuutin aikana usein.

Helsingin Mylly tarjosi leipäaineksen

p.s. Kilpailu kestää kuusi kuukautta. Jokaisella kuukaudella on oma teemansa ja syyskuun teemana on Viljainen välipala... Osallistuvia reseptejä voi bongata Myllärin Luomun FB-sivulla
Edellisen kilpailupostaukseni löydät täältä.

Kun äitiä taas teinityttää

Cassandra Clare : Luukaupunki (Varjojen kaupungit I)
Cassandra Clare : Tuhkakaupunki (Varjojen kaupungit II)
Oma ostos Elisa Kirjasta 
 
Aina välillä sitä löytää tällainen äiti-ihminenkin sen teinivaihteensa ja nauttii vähän nuoremalle ikäpolvelle tarkoitetusta viihteestä täysin rinnoin. Tällä kertaa viihdykkeenä toimi Cassandra Claren Varjojen kaupungitt ja erityisesti sarjan ensimmäinen osa eli Luukaupunki. No, myönnetään, luin jo sarjan toisenkin osan, mutta siitä lisää sitten postauksen lopussa.

Ihan ensiksi ryhdyin mainoksen uhriksi ja ostin Luukaupunki-romaanin Elisa Kirjan alesta. Sitten jäinkin yllättäen kirjaan koukkuun ja luin sen nopeasti loppuun. Tarinassa riittää vauhtia, miljöötä on oikeasti vähän mietittykin ja taas löytyi mielenkiintoinen näkökulma ihmissusiin, vampyyreihin ja velhoihin. Ensimmäiset kaksi saavat demonitartunnan ja muuttuvat ihmisisistä alamaailman asukeiksi saadessaan demonisia piirteitä. Velhot taas ovat puoliksi demoneita jo syntyessään - niin ja haltiat ovat puoliksi enkeleitä ja puoliksi demoneita. Hivenen yksinkertaistettu luokittelu siis, mutta ihan toimiva.

Sitten on varjometsästäjiä, jotka metsästävät huonosti käyttäytyviä alamaailman asukkeja ja erityisesti demoneita, joita virtaa maan päälle toisista maailmoista. Varjometsästäjäksikin synnytään ja alkujaan he ovat saaneet enkeli Razielin verta suoniinsa. Puoliksi enkeleitä siis ? No, eivät he kyllä kovin enkelimäisesti käyttäydy kaikkine aseineen ja taisteluintoineen. Clary kohtaa vaalean Jacen huomatessaan pystyvänsä näkemään hahmoja, joita muut eivät huomaa laisinkaan. Sitten käy ilmi, että Clarykin on varjometsästäjien sukua, hänen äitinsä katoaa ja isä onkin jotain aivan muuta kuin se rohkea sotilas, jonka kuva on kodin seinällä. Clary joutuu mukaan valtataisteluun ja vetää samalla yliluonnolliseen maailmaan mukaansa myös parhaan ystävänsä Simonin.

Ennen kirjan lukemista ehdin käydä myös elokuvissa katsomassa siitä tehdyn filmin. Siellä me olimme minä, sisko ja 100 teiniä. No, oli siellä muutama teinien vanhempikin mukana niin ei erotuttu joukosta ihan niin pahasti. Elokuva oli yllättävän hyvä. Minusta se pesi Twilightin ihan mennen tullen. Paljon vähemmän sitä kaihoisasti tuijottelua ja enemmän toimintaa. Siis taisteluja ja sen semmoista, romantiikan saralla mentiin sentään ihan teinimeiningillä. Tykkään - en tykkää, tuhma poika vai kiltti nörtti ? Aika lailla samalla tavalla kuin kirjassakin, mutta vielä tällaiselle vanhuksellekin ihan siedettävällä tasolla.

Täytyy tosin myöntää, että me siskon kanssa nauroimme ehkä välillä vähän väärissä kohdissa. Kun tulee tähän ikään on nähnyt jo erinäisiä elokuvia, joissa suutelukohtauksen päätteeksi tulee jostain vettä parin niskaan, siis sillain romanttisesti sataen. Dialogissa oli myös vähän sellaisia päälleliimattuja kohtia - näyttelijät pysähtyivät kesken toiminna "sanailemaan"...

Ihan mukavaa viihdettä kuitenkin, johon kannattaa tutustua ja johon voi vähän jäädä koukkuunkin. Minäkin luin jo jatkoa tarinaan toisen osan muodossa. Aika samanlaista touhua kuin ensimmäisessä. Vähän hirvittää, kun kyseessä pitäisi olla kai trilogia ja suomennettujakin osia on jo viisi. Saa nähdä, pääsenkö sarjassa ikinä loppuun. Siskolla jämähti ilmeisesti siihen neljännen tienoille... Raportoin edistymistä sitten, kun jatkoa seuraa.

Ranskalainen välipala ja miten terveyspirulainen sen pilasi

Tämä näyttää vielä hyvältä

Isäntä aina välillä muistelee, miten mumminsa lastenlapsilleen lykkäsi säännöllisesti käteen palan vaaleaa leipää ja siihen kaveriksi tummaa suklaata. Suklaata ei koskaan tietenkään ollut lasten mielestä tarpeeksi, mutta silti tuo on jäänyt miehelle mieleen yhtenä mieluisimmista välipaloista.

Ranskassa ollessa jossain vaiheessa tuota testattiin ja onhan se herkullista. Eikä kait niin kovin epäterveellistäkään, loppujen lopuksi. Ihanaa ranskalaista vaaleaa leipää ja tummaakin tummempaa suklaata.

Silti, kun ryhdyin kotona leipomaan, nosti pieni terveyspirulainen päätään ja kuiskutti, että täysjyvää sen olla pitää ja tummaa. Eihän sitä nyt hötöleipää välipalaksi. No just. Tuohon kun lisää vielä ruisjuurta ja ihan liian vähän suklaata, niin syömättähän leipä jää. Tai siis äidin syötäväksi. Ei oikein kelvannut jälkikasvulle.

Ihan liian vähän suklaata !

Tulin siis siihen lopputulokseen - taas kerran - että ei pitäisi sorkkia hyvää huonommaksi terveysintoilun varjolla. Siitä tulee vaan paha maku ja paha mieli...

Meillä tullaan tätä välipalaa syömään Ranskassa matkaillessa edelleen ja muutenkin nautiskelemaan hyvällä omallatunnolla. Onhan niitä herkullisia vaihtoehtoja tarjolla pilvin pimein sitten niille terveyspäiville. Ruisjuureen tehty sekaleipäkin on juuston kanssa yksi herkullisimmista vaihtoehdoista - ilman suklaata.

Sitä paitsi - hyvän ruoan psykologinen vaikutus on tunnetusti terveyttä edistävä, vai mitä ?

Siihen ne suklaan (ilman leipää) terveysvaikutuksetkin kai suureksi osaksi perustuvat. 

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa - persiljalla tietenkin

Äiti käski ottamaan persiljapenkin tyhjäksi ja minähän tein tietysti työtä käskettyä. Sitten, kun aloin kotona katsomaan sitä isoa nippua persiljaa, iski pienoinen paniikki. Mihinkähän tuon kaiken upottaisi ? No, pakkaseen meni nippu. Ei siitä salaattia pakkasesta saa, mutta kivasti se maustaa padat ja keitot. Jossain kohtaa panikoidessani muistin nähneeni jonkun tehneen yrteistä suolaa. Sitä siis tehtiin meilläkin - persiljasta, ja sitruunasta, ja valkosipulista. Kiitoksia vaan vinkista kanssabloggarit.

Persilja-sitruuna-valkosipulisuola 

runsas puoli pussia merisuolaa
nippu persiljaa
sitruunan kuori raastettuna
muutama valkosipulin kynsi hienonnettuna

Pistä kaikki tehosekoittimeen ja anna surrata. Levitä tarjottimelle kuivumaan. Minusta kuivuminen oli vähän hidasta, kun ei seuraavanakaan päivänä ollut vielä ihan kuivaa, joten pistin uuniin tunniksi pienelle lämmölle. Johan kuivui.
Sitten vaan uudestaan tehosekoittimeen ja talteen. Saa nähdä, mihin kaikkeen tätä keksitään käyttää.

Hietakehto - ja äitiä itketti

Sirpa Kähkönen : Hietakehto 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Sirpa Kähkösen Hietakehto on ollut Blogistaniassa kovasti kehuttu, niin kuin kirjailijan muutkin Kuopio-sarjaan kuuluvat teokset. Kun kirja oli lisäksi rankattu Helsingin Sanomien 100 suomalaisen suosikin listalla numerolle 62 niin pakkohan se oli lukea.

Tiesin jo etukäteen, että tämä kirja itkettää. Siinä kesällä 1943 sota saapuu kesähuvilalle lasten leikkeihin ja rintamalta perhettään tapaamaan tulleen sotilaan muodossa. Eivätkä sotaan liittyvät kauhut ole säästäneet kesänvietossa olevista aikuisista yhtäkään. Keneltä on poika kuollut, keneltä isä, ketä kaipaa Hampurin pommituksiin kadonneita vanhempiaan, vaan silti tehdään jäätelöä ja soudetaan saareen leirille.

Olenhan minä lukenut erinäisiä sota- ja taistelukohtauksia kirjoissa. Miksi juuri tämä aiheutti niin suuren kyynelten määrän, etten voinut iltaisin nukkumaan mennessä lukea painajaisten pelossa ? Uskoisin kirjan vaikuttavuuden johtuneen paristakin seikasta.

Ensinnäkin, tässä puhutaan sodasta, joka välillisesti on vaikuttanut myös minun elämääni. Vanhempani ovat sodan lapsia ja kuten Juhonkin isä, myös minun isoisäni kuoli rintamalta saatuun sairauteen - ihan sodan viime päivinä. Häneltä jäi vaimo ja viisi lasta pitämään torppaa pystyssä. Minä en siis koskaan tavannut isoisääni ja sodasta olen kuullut vanhempieni välityksellä, vaikka niin pieniä silloin olivatkin. Siksi kai tällainen kuvaus saa vielä kovemman kaiun tunteissani.

Toiseksi, sodan kauhut aukeavat lasten kautta. Useaan kertaan hylätty Charlotta, vanhempansa menettänyt Juho ja lehtijuttujen kautta lasten leikkeihin tunkeutuvat sodan julmuudet luovat sellaisen elämysympäristön, joka ainakin minuun vaikutti hurjan vahvasti. Tosin minä olen edelleen myös siinä pienen lapsen äidin herkkyystilassa, joka yleensäkin saa minut kokonaan välttämään lasten kärsimyksiä sisältäviä kirjoja.

Kähkönen kirjoittaa taitavasti, vähän salakavalastikin historiaa ja sodan kauhuja kuvaten ihan arkisten touhujen kautta. En ollenkaan ihmettele, että niin moni on hänen kirjoihinsa jäänyt suorastaan koukkuun. Minuakin ainoana asiana harmittaa, että sarjan aikaisemmat osat ovat lukematta. Ne lukeneet pysyvät ehkä paremmin laajassa henkilökaartissa kärryillä ja saivat nautittua vielä enemmän itse tarinasta. Minä aina välillä jouduin pysähtymään ja muistelemaan, että kuka kukin oikein olikaan.

Elisa Kirjalta vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi

Omenaherkkuja iltapäiväteelle

Tämä on nyt sitten taas sellainen kilpailu/sponssipostaus. Tosin näitä muffinsseja minun piti tehdä muutenkin, koska a) meillä on neljästä ämpärillisestä omenoita jäljellä vielä vajaat kolme ja b) osasta sitä ensimmäistä ämpärillistä tehtyä karibialaista hilloa piti heti päästä kokeilemaan leivonnassa. Tässä siis monta kärpästä (muffinssia) yhdellä iskulla.

Sponssauksesta vastaa Myllärin Luomu, jolta tulivat jauhot ja kauraryynit. Tarkoituksena siis on osallistua kisaan Suomen inspiroivimman leipojan tittelistä. Kisa jatkuu kuusi kuukautta ja sen aikana valitsee Tomi Björck suosikkireseptejään ja yleisökin pääsee äänestämään omia suosikkejaan Myllärin Luomun Facebook-sivulla.

Jokaisella kuukaudella tulee olemaan oma teemansa. Syyskuun teemana on "Viljaisaa välipalaa". Näissä muffinsseissa on viljaa vehnän ja kauran muodossa, mutta niiden lisäksi myös vuodenaikaan niin ihanasti sopivaa omenaa. Sitä meillä tungetaankin tällä hetkellä ihan joka paikkaan.
Välipalaksi nämä muffinssit ovat passeleita myös siksi, että käyvät makeasta herkusta, vaikkei sokeria taikinasta löydykään muuta kuin omenahillossa.  Niin, ja lisättyä rasvaahan näissä ei ole kuin jugurtissa.

Sellainen parannuksen aihe löytyi, että ensi kerralla pitää ehdottomasti pilkkoa vielä saksanpähkinöitä mukaan...

Omenakauramuffinssit 

3dl vehnäjauhoja
3,5dl kaurahiutaleita
2tl leivinjahetta
1tl soodaa
1tl kanelia (mausteita voi lisätä, jos hillo on tuota karibialaista hilloa miedompi)
1 tl inkivääriä
2,5dl jugurttia
2,5dl omenahilloa
4 kananmunanvalkuaista kevyesti sekaisin vatkattuna
1-2 omenaa pieniksi kuutioiksi pilkottuna taikinaan
(saksanpähkinöitä pilkottuna)
1-2 omenaa siivuiksi päälle

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään. Jaa muffinssivuokiin, joko paperisiin muffinssipellillä tai sitten silikonisiin itseseisoviin. Toimi molemmissa. Minulla tästä tuli 16 muffinssia.

Asettele omenasiivuja päälle koristeeksi.

Paista 190 (kiertoilma 170) asteessa 25-30min.

Anna jäähtyä hieman ja herkuttele iltapäiväteellä.

Myllärin Luomu lähetti jauhot ja ryynit leivottavaksi kilpailua varten

Kuukauden luetut - viihteellisestä elokuusta vakavammalle syyskuulle

Syyskuuta mennään jo kohta puolivälissä, mutta vilkaistaan nyt vielä vähän elokuuta. Silloin tuli luettua enemmän kuin pitkään aikaan, ja kevyempää kuin moneen kuukauteen. Kokonaissaldoksi päätyi peräti 15 kirjaa - tosin niistä 5 oli sellaisia nopeasti luettavia viihdepläjäyksiä tyyliin Harlequin goes Steampunk.

Loput kymmenen kirjaa ovat sitten aikalailla normaalia sekalaista settiäni eli vähän dekkareita (Hiltusen Sysipimeä ja Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni ), vähän enemmän fantasiaa (uusin Auer, ensitutustumiseni Neil Gaimaniin, josta ehdottomasti pitää vielä blogata ja peräti ranskaksi luettua Richelieuta lokikäärmeiden kera) ja sitten jotain klassikkoja (Woolfia ja Yourcenaria). Uuttakin kirjallisuutta tuli sentään luettua. Ihastuin tosissani Karoliina Timosen Aika mennyt palaa -romaaniin, mutta McEwainin Makeannälkä jätti vähän kylmäksi. Historia-annoksesta piti huolen Tikkasen Emma ja Uno.

Tapahtumien osalta elokuussa vedettiin henkeä ja kerättiin vain hurjasti vastauksia e-kirjakyselyyn. Lopputulos ei sitten ollutkaan ihan odotuksen mukainen, mikä tietysti tekee tästä aiheesta kysymisen arvoisen ja mielenkiintoisen.

Syyskuussa onkin sitten taas vauhti päällä - siksi tämäkin summeeraus on jäänyt näin myöhäiseksi.
Suurin kirjabloggariaktiviteetti tässä heti alkukuusta on Lukutaitokampanja.

Olethan sinäkin jo osallistunut ?

Copycat sooloilee - kesän karibialaisin omenahillo

 
Copycat on huono tekemään hilloja - varsinkin omenasta. Omenahilloa kun tuppaa tulemaan mummilta sen verran paljon, että enempää ei yhteen viiden hengen perheeseen enää saa uppoamaan. Nyt sitten kuitenkin osui silmiin sekä Pumpkin Jamin että Kokit ja Potit - blogin versiot uunissa tehdystä omenahillosta ja sitä ohjettahan piti tietysti päästä kokeilemaan.

Tosin keittiövaaka ei toimi, ilmeisesti patterin väsähtämisen vuoksi, joten sokerien määrä meni vähän arvailuksi. Olettaisin kuitenkin, että painon suhteen mennään noin suurin piirtein kopioitujen reseptien linjoilla eli 2 osaa omenoita ja 1 osa sokeria.

Omenoihin ja sokerin määrään copycat sitten tällä kertaa taisikin jättää uskollisen reseptin seuraamisen ja törkkäisi sekaan vähän omia juttuja. Hillosokerikin itseasiassa muuttui puoliksi muscovadoksi. Lisäksi kaneli sai kaverikseen vaniljaa. Ja kun tumma sokeri + vanilja tuo auttamatta mieleen Karibialaisen tunnelman, niin hilloon tempaistiin vielä kunnon loraus rommia. Kesäistä tunnelmaa talteen talveksi siis !

Lopputuloksena on melkein musta hillo. Pikkuisen rommin terävyyttä sisältävää, ei yltiömakeaa hilloa tullaan varmasti maistelemaan ainakin juustojen seurana. Myös jouluisten kakkujen kumppanina tämä lienee varsin herkullista.

Kesän karibialaisin omenahillo 

1kg omenoita
500g hillosokeria (puolet hillosokeria ja puolet muscovadoa - tämä hillo ei välttämättä säily ilman pakastinta koko vuotta...)
2 kanelitankoa
1 tl jauhettua vaniljaa
iso loraus rommia
sitruunamehua

Laita ainekset sitruunamehua lukuunottamatta uunivuokaan ja laita 150 asteiseen uuniin 1-1/2 tunniksi. Minä laitoin ilman kantta - tiedä sitten, onko se oikeaoppista. Ota pois uunista, vetäise sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä ja sekoita joukkoon tilkka sitruunamehua, jos siltä tuntuu. Purkita puhtaisiin purkkeihin.

Marissa Mehr : Veristen varjojen ooppera

Marissa Mehr : Veristen varjojen ooppera
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Veristen varjojen oopperaa lukiessa tuli oma teini-ikä mieleen. Minulla oli silloin poikaystävä, joka luki filosofiaa ja kirjoitti runoja. Hänen kanssaan keskustellessa kaikki oli dramaattista. Itse olen ehkä taipumuksiltani vähän pragmaattisempi, mutta nuoruuden ehdottomuuteen kuuluvat kai kaikilla tragedian välttämättömyys ja elämää suuremmat tunteet. Vähän samaa on niin oopperoissa kuin tässä kirjassakin.

Tuon tunteiden dramaattisuuden lisäksi, kirjan nimi on osuva siksi, että romaani on täynnä varjoja. Välillä tuntuu, että Julietten mielessä oopperoiden traagiset hahmot ovatkin todellisempia kuin oikeat ihmiset. Lukija joutuu pohtimaan, mikä tarinassa on sitä niinsanottua todellista elämää ja mikä Julietten mielen luomaa harhaa. Varjoja löytyy myös päähenkilö Julietten menneisyydestä. Kirjan aikana jäinkin pohtimaan, miten paljon lapsuuden vaikeat kokemukset voivat pitää aikuista vankinaan ja ohjata hänen toimintaansa. Juliette on lähtenyt omia muistojaan (ja äitiään) pakoon Ranskasta Venäjälle oopperaproduktion apulaisohjaajaksi. Mikään ei kuitenkaan tunnu olevan niin kuin hän odotti. Edes rakkaus ei tuo vapautusta alistavista ja vääristyneistä ihmissuhteista, vaan lopulta käy ihan päinvastoin. Juliette vajoaa yhä syvemmälle Jevgeni Oneginin maailmaan ja rajat oopperan ja todellisen elämän välillä hämärtyvät.

Hieman harhainen olo kirjaa lukiessa tuli minullekin. Lukujen keskellä vaihtuvat kohtaukset ja mielen kuvitelmien ilmaantuminen keskelle oopperan työntekoa teki tarinasta välillä vaikean pysyä kärryillä. Osaksi tämä tosin saattoi minun kohdallani johtua siitä, että oopperaviittaukset olivat jokasivuisia ja oma tuntemukseni on hyvinkin rajallista. Oopperaa syvällisesti tunteva saisi tarinasta todennäköisesti enemmän irti, vaikka toisaalta perusymmärrykseksi riittää kun muistaa, että useimmissa oopperoissa rakkaus on traagista, kuolema varmuus ja väkivalta normikäyttäytymistä.

Pidinkö kirjasta ? Rehellisesti vastattuna : "En tiedä." Luin sitä mielelläni ja trippi teini-iän tunnemyrskyihin ja silloiseen suosikkisävyyni kirjoissa ja muussa taiteessa oli hauskaa, mutta noin yleensä pidän enemmän selkeälinjaisemmasta juonen käsittelystä. Veristen varjojen ooppera on kuitenkin virkistävän erilainen nykykirjallisuuden realistisista tai vinksahtaneista maailmankuvista ja juonellisista fantasiakudelmista. Joskus tekee hyvää lukea äärimmäisistä tunteista, jotka valtaavat tilaa teoilta.

Vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Kasviskuurupiilokuskus

Aina toisinaan kuulee, miten lapsia on vaikea saada syömään kasviksia. Meilläkin on kausia, jolloin salaateille nyrpistellään ja kypsennetyt kasvikset jäävät lautasenreunalle roikkumaan. Silloin saa mielikuvitus töitä, kun kasviksia kätketään milloin pastakastikkeeseen, milloin lihapullien sisään. Viime aikoina hyväksitodettu piilopaikka on ollut kuskus.

Kaiken lisäksi tämä on ihanan nopeaa pikaruokaa. Seuraksi vaan salaattijuustoa, karitsan jauhelihasta muotoiltuja jauhelihapihvejä pikaisesti pannulla paistettuna ja savustetulla valkosipulihillokkeella (chilisellä) maustettua jugurttia. Hyvin upposi...

Kasviskuurupiilokuskus 

puoli pakettia kuskusryynejä
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1/2 punasipuli
puolikas pieni kesäkurpitsa 
1/2 - 1 varsiselleri
1 kevätsipuli
persiljaa
hyppysellinen suolaa
sitruunamehua

Kaada kuskusryynit kulhoon ja peitä kiehuvalla vedellä. (1 osa ryynejä, 2 osaa vettä). Sekoita joukkoon hyppysellinen suolaa.

Laita kasvikset, suola ja sitruunamehu tehosekoittimeen ja surraa melkein sileäksi kastikkeeksi. Sekoita jo pehmenneeseen kuskusiin ja anna vielä levätä sen aikaa, kun paistat pihvit ja katat pöydän. Lisää pippuria ja sitruunamehua maun mukaan.

Tarjoile ja nauti hyvästä omastatunnosta lasten pistellessä kasviksia.

Makua saa tietysti muuteltua sen mukaan, mitä kasviksia laittaa. Tomaateilla tulee vähän toisenlaista ja seuraavaksi meillä on tarkoituksena paahtaa paprikat ensin - jos ehditään.

Ja kuinkas sitten kävikään ? - Suuren e-kirjakyselyn tuloksista !

No niin - tässä nyt olisi näitä kyselyn tuloksia.

Ensinnäkin tietysti - kiitokset kaikille vastanneille ! Vastauksia tuli komeat 131 kappaletta. Se on aika hyvin verraten viime kertaan, jolloin vastaajia oli 44. 

Vaan kuinkas sitten kävikään niide tulosten suhteen ?

 Minulla oli sellainen perusolettamus, että e-kirjojen lukeminen olisi kasvattanut suhteellista osuuttaan, koska aika moni on kehunut siirtyneensä sähköisten kirjojen kokeilun pariin. Näin ei kuitenkaan kyselyn mukaan välttämättä ole ollenkaan tapahtunut suuressa mittakaavassa. Sähköisten kirjojen lukijoiden kasvoi vain prosenttiyksikön verran !

Tietysti voidaan aina kinata siitä, johtuneeko tämä ehkä otosten koon erilaisuudesta. Vertailuryhmät kun eivät taida olla ollenkaan samat. Ehkäpä ensimmäiseen kyselyyn vastasi pääasiassa jo sähköisistä kirjoista innostunutta porukkaa, kun taas tällä kertaa saatiin vastauksia vähän tasaisemmin eri ryhmistä. Tiedä sitten, mistä johtuu, mutta pikkuisen olen yllättynyt.

Sähköisten kirjojen lukemiseen käytettävien laitteiden osalta sitten vertailukelpoisuus huononee entisestään. Tällä kertaa nimittäin oli mahdollista valita enemmän kuin yksi vaihtoehto ja sitä mahdollisuuttahan myös käytettiin.  Valittuja vaihtoehtoja on 102 kun vastaajia on 76. Noin puolet siis käyttää kirjojen lukemiseen useampaa kuin yhtä laitetta.

Vuonna 2012 marraskuussa, ylivoimaisesti eniten luettiin Kindlellä. Seuraavaksi kirivät puhelimet. Elokuussa 2013 Kindle on edelleen suosittu, mutta erilaiset tabletit ovat kirineet suosiossa ensimmäiseksi.

Puhelimen suosio yllätti minut tälläkin kertaa. Itselleni ei tulisi mieleenikään käyttää Lumiaa lukulaitteena (äänikirjoja tosin sillä kuuntelen) sillä ruutu on minusta ehdottomasti lukutarkoitukseen liian pieni. Ilmeisesti aika monella on tarkemmat silmät kuin minulla... 

Näin äkkiseltään voisi ajatella, että useamman vaihtoehdon valinneista kai iso osa käyttää eri tyyppisiä laitteita lukemiseen, kuten esim. tietokoneen ja puhelimen tai tabletin kombinaatiota. Aika harva varmaan lukee sekä Kobolla että Kindlellä - eikä kai tabletin ja lukulaitteen rinnakkainen käyttö ole kovin yleistä sekään. Mitenkään todennettua tietoahan tämä ei ole - kunhan arvailen. Tässä on siis oiva tutkimuskohde seuraavalle e-kirjojen lukutottumuksen kyselylle jossain vaiheessa ensi vuotta.
 
Mites te muut ? Yllättivätkö tulokset ?

Kuukauden kapine : Kyl mää sit ole moderni...

Kobo ja e-kirjat ovat jo vallanneet meillä valtaosan kirjaostoista, mutta ruokalehtiä kertyy edelleenkin tasaista tahtia niin hyllyihin kuin olohuoneen lattialla olevaan säkkiin, (jonka reunan yli lehtipino jo kipuaa useamman kymmenen sentin verran). Siispä syyskuun kuukauden kapineena on itseoikeutetusti iPad, tai siis tarkemmin ottaen sen lehtihyllytoiminto.

Meillä isommat pojat ostivat itse säästämillään rahoilla kesän aikana iPad -minit. Onneksi äidillä on lupa aina välillä lainata, joten pääsin testaamaan tuota lehden ostamista ja lukemista ruudulta.

Ensimmäinen huomio on, että jo lukemaan pääseminen oli aika monen vaiheen takana. Ensin piti ladata sovellus, sitten pääsi ostamaan lehteä ja Applen turvaprosessien ollessa aika raskaat, niin verifikaatioita minun oikeudestani ostaa tehtiin useampaankin kertaan profiilien osalta. Toisaalta sen ymmärtää, kun olin ostamassa koneelta, jolla ei minun profiiliani ollut aikaisemmin käytetty, mutta kaikkiaan kesti kyllä vähän häiritsevän kauan ennen kuin pääsin lataamaan koko lehteä.

Lehtivalikoimaa oli kiitettävästä. Ihan tuli runsaudenpula.  Eikä hintakaan ollut ylenpalttisen kallis. Delicious-lehden uusin numero kustansi 4,49€, kun se kaupasta ostettuna paperiversiona maksaa lähemmäs kymmenen euroa.

Lehden ollessa viimein laitteessa, jäin ihailemaan värien ja valokuvien toiston kirkkautta. Ei jää tämä laite kuvantoistossa ainakaan jälkeen paperilehdestä. Jos Kobossani viehättää juuri värittömyyden (tai siis mustaa valkoisella) antama lukukokemus romaanien osalta, niin iPadissa värit leiskuvat. Ruokakuvien suhteenhan tuo on lukunautinnon edellytys !

Harmillista on se, että iPad mini on vähän liian mini ruokalehden lukemiseen. Kokonaista sivua en ainakaan minä jaksa sellaisenaan tihrustaa. Saahan siinä tietysti zuumailtua, mutta näin tottumattomalle tuli pelko siitä, että sisältöä pääsee meneemään ohi, kun tähtäys ei ole ihan hallussa. Kaipa sitä nopeasti tottuisi, mutta näin nyt ajatukset menivät ainakin parilla ensimmäisellä lukukerralla.

Tarvitseeko äiti nyt sitten oman iPadin ruokalehtien lukemiseen ?

No jaa, ainakin sen pitäisi olla se isompi standardikoko, jos lehtien lukeminen jäisi pääasialliseksi toiminnaksi.
Niin, enkä ole yhtään varma siitä, että iPadista olisi korvaamaan paperisia ruokalehtia siinä kaikkein tärkeimmässä toiminnallisuudessa eli reseptien testaamisessa keittiössä. En minä ainakaan taitaisi uskaltaa viedä kallista ja herkkää konetta kaiken veden, höyryn, jauhojen ja muiden keittiöön olennaisesti kuuluvien, mutta digilaitteille vaarallisten ainesten keskelle.

"Kun opin lukemaan" - Lukutaitokampanja

 
Tuijotin satukirjan sivua, kun kirjaimet äkkiä tuntuivat vilistävän paikoilleen, ryhmittyivät, muodostivat sanoja, tarinan - minä luin. Muistan tuon hetken vieläkin mielessäni kirkkaana, vaikka aikaa on kulunut jo useampikin vuosikymmen. Mikä elämys lukemaan oppiminen olikaan !

Vuosien aikana lukeminen on tarjonnut elämyksen toisensa jälkeen. Se on myös auttanut oppimaan asioita, saamaan ammatin, ymmärtämään yhteiskuntaa, tietämään maailmasta. Lukeminen on osaltaan muokannut minusta sen, mikä olen ja auttanut löytämään oman paikkani muiden keskellä. Sen avulla ansaitsen elantoni ja kykenen antamaan oman panokseni, jotta myös lapsillani olisi kaikki hyvin. Jotta myös he oppisivat lukemaan.

Samaa toivon muillekin maailman lapsille ja niin toivoo moni muukin.


Kotimaiset kirjabloggaajat haluavat olla mukana keräämässä rahaa lukutaitotyöhön. Viikon ajan (6.9.–13.9.) kirjabloggaajat lukevat ja arvioivat erilaisia kirjoja Lukutaitokampanjan hyväksi. Haastamme blogien lukijoita lahjoittamaan yhden euron jokaisesta luetusta kirjasta. Kaikki kerätyt varat ohjataan lyhentämättömänä Suomen Pakolaisavun lukutaitotyöhön.

Keräyssivulle pääsee tästä tai klikkaa sivupalkin kampanjakuvaa..

Keräys alkaa tänään, 6.9.2013. Eilen oli kerättynä 235 € - Vielä tarvitaan lisää tukea.

Maailmassa on lähes 800 miljoonaa lukutaidotonta aikuista ja vain kolmanneksella lapsista on mahdollisuus käydä koulua. Tämä tarkoittaa sitä, että joka kuudes maailman aikuisista on lukutaidoton.

TULE SINÄKIN MUKAAN AUTTAMAAN !

Kesähaaste - 5 kivaa ja 5 kehnoa kesämuistoa

Kaskaiden siritys vie aina takaisin helteisiin lomapäiviin

Pihi nainen heitti blogiani haasteella ja tämä onkin oikein mukava. 10 +10 haaste on tässä blogien käytön myötä muuttunut 5+5 haasteeksi, joten sillä mennään täälläkin. Tarkoituksena siis on kirjata viisi kivaa ja viisi kehnoa kesämuistoa.

Mikäs siinä, syyskuun alussa on hyvä hetki vähän katsoa kesäkautta taaksepäin.

Kivoja juttuja kesään mahtuu tietysti hurja määrä, mutta tässä nyt viisi ensimmäiseksi mieleen juolahtavaa 

• Ystävien häät ! Oli ihanaa nähdä heidät onnellisina ja juhlissahan on aina kivaa.
   
•  Se, kun kesällä ehdittiin olla enemmän kaikki yhdessä ja touhuta kotosalla - meillä molemmilla, kun työtilanne antoi hyvin periksi vähän rennomman rytmin. 

•  Omalla pihalla kasvavat herkut - Se on jokavuotinen riemu, kun sinne tänne törkityistä siemenistä sitten kasvaakin herkkuja ruokapöytään. Kesäkurpitsaa, härkäpapuja, persiljaa, koritanteria, timjamia, minttua, basilikaa, kurpitsoita - niin, ja ne vadelmat. Paras puutarhajuttu olivat tänä vuonna kuitenkin kasvulaatikkoon ihan yllätyksenä ilmestyneet tomaatintaimet... oli vissiin jäänyt kypsymättömiä tomaatteja sinne talveksi johonkin kulmaan lojumaan. Niitä tomaatteja kypsyy pihalla vieläkin päivittäin käytettäväksi. 

• Ranskaan suuntautunut lomamatka - aina elämys. 

• Piknikit rantapuistossa - onneksi oli paljon ihania piknik-kelejä !

Sitten niitä ei niin kivoja juttuja, jotka ehkä mieluiten unohtaisikin.

• Nuorimmainen oli Ranskan reissun viimeisen viikon aika kipeä. Se ei tosiaankaan ollut kivaa. 

• Ei keritty yhtään mustikkametsään - vaikka ei meidän vakipaikoilla kuulemma tänä vuonna kyllä ollut mustikoitakaan. 

• Sinilevä - vaikkei sitä tänä vuonna ollut tuossa lähirannalla kovin paljon niinä aikoina, kun olimme kotosalla, niin on se silti tosi harmillinen juttu. Itämeren suojelu on oikeasti tärkeää !

• Punkit ja niiden pelkääminen. Inhoja elukoita, joiden välttäminen on vaikeaa. Onneksi tänä vuonna ei lapsista löytynyt yhtään ja kissastakin vain yksi. 

• Kesän loppu - taas kerran sinnikkäästi olen kulkenut ihan kesävaatteissa ja lopputuloksena sain itselleni pienen flunssan tähän syksyn alkuun...

Ja vielä kai voi haastaa muistelemaan kesää, joten Campasimpukka, Keittiössä, kotona ja puutarhassa,  Järjellä ja tunteella, Morren maailma ja Kirsin kirjanurkka - vieläkö on kesä mielessä ?

Nuoruuden lukukokemuksia uusimassa - Virginia Woolf : Flush (Runoilijan koira)

Virginia Woolf : Flush (suom. Runoilijan koira) 
Oma hankinta Kobosta

Voi, miten pelkäsinkään tarttua tähän kirjaan uudelleen. Se oli mielessäni niin ihanana, herttaisena, liikuttavana ja kuitenkin niin koukuttavana tarinana, että pelkäsin vanhemman naisen jo hieman kyynistyneen maailmankuvan tuhoavan lukukokemuksen.

Oi, miten väärässä olinkaan. Kirja on edelleen lumoava. Woolfilla on ollut tosiaankin taito kevyen kuuloisella kerronnalla liikutella syvempienkin tunteiden virtoja. Eikä mikään ole syvempää kuin koiran uskollisuus ja hetkessä eläminen.

Flush kertoo runoilijan koirasta sen itsensä näkökulmasta. Miten pieni koira kokee muutoksen maaseudun villistä ulkoilmaelämästä sisätiloihin sidotun sairaalloisen naisen seuralaiseksi. Miten rakkaus voi saada uusia muotoja ja koirien aristokratia Venetsiassa eroaa Lontoon vastaavasta. Elizabeth Barret Browning oli viktoriaanisen ajan tunnetuimpiin kuuluva (nais)runoilija, jonka elämänvaiheita pääsemme myös seuraamaan pienen koiran silmin. Minne emäntä menee, sinne seuraa uskollinen spanieli.

Tämän kirjan lukeminen oli puhdasta nautintoa. Se ei yritä olla muuta kuin mitä se on - tarina koirasta - mutta Woolfin taidokkaalla kielellä ja rytmillä voima nostaa teos ihan uudelle tasolle. Kuten yleensäkin Woolfin kirjoissa, voi tästäkin myös tulkita syvempiä merkityksiä niin halutessaan. Vapaudenkaipuu, rakkauden uhrautuvuus, viktoriaanisen naisen mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä, kulttuurierot (koirien näkökulmasta) - tulkittavia aiheita on monia.

Minä kuitenkin nautin kirjasta ihan sellaisenaan. Ihanana lukukokemuksena maailman sympaattisimman pienen spanielin vaiheita seuraten.

The Luomubroileri (II)

Jokin aika sitten hehkutin luomubroileriuutisista.  Pakkohan sitä Pajuniemen luomuotusta oli sitten testata. Tosin en ehtinyt ensimmäisenä. Keittiössä, kotona ja puutarhassa - blogissa herkuteltiin melkein kaksikiloisella luomubroilerilla jo aikaisemmin.

Tuo tieto melkein kaksikiloisen broilerin löytymisestä vain vahvisti halua käydä moinen otus ostamassa, maksoi mitä maksoi. Tiskin vieressä sitten meinasi jo pettymys iskeä, kun luomubroilerit olivatkin sellaisia alle puolitoistakiloisia. Onneksi laatikon pohjalta sitten löytyi vielä yksi 1800 -grammainenkin, jonka nappasin pikapikaa kärryyn.

Niin, se hinta...Tuo vajaat kaksi kiloa kustansi 23,54€ eli kyllä tämä vähän sunnuntairuoaksi asettuu. Toisaalta, meitä söi siitä 3 isoruokaista aikuista päivälliseksi ja pari sai vielä iltapalaksi ja maanantailounaaksikin. Niin, ja luista keitettiin herkullinen liemi, josta puolet käytettiin maanantai-illan keittoon...

Uskallan myös väittää, että maku ja koostumus olivat parempia kuin broilereissa yleensä. Tosin kuivakkuuden puuttuminen saattaa tietysti osittain myös johtua koosta, mutta silti...

Ennen kuin kirjaan itse reseptin täytyy hehkuttaa vielä mausteeksi käyttämääni Tannisen Chilinen  savustettua valkosipulihilloketta. Minä olen siihen ihan täysin koukussa. Jugurttiin tai majoneesiin sekoitettuna se aateloi minkä tahansa dipattavan herkun ja broilerikin maustui herkulliseksi, sellaiseksi syksyisen täyteläiseksi. Tosin siihen saattoi olla osaksi vaikuttaa sitruunan puuttuessa pientä hapokkuutta antamaan ripoteltu sumakkikin...

Ihan tällä tavalla ei meillä broileria olekaan aikaisemmin maustettu, mutta tullaan varmasti maustamaan uudelleen.

Sunnuntaibroileri 

1 broileri (vajaat 2 kiloa)
100g voita
2 rkl Tannisen Chilinen savustettua valkosipulihilloketta
1 rkl kanelia
2 rkl sumakkia
timjamia
suolaa ja pippuria
paprikajauhetta ja lisää sumakkia
1 kevätsipuli
timjamia ja persiljaa

Sekoita voi, valkosipulihilloke, kaneli, sumakki ja timjami tahnaksi ja työnnä sitä rintafileiden ylle nahan alle. Leikkaa viiltoa koipiin ja hiero voita niihin. Suolaa ja pippuroi broileri sisältä ja päältä ja hiero vielä paprikajauhetta ja sumakkia pintaan. Laita timjamia, persiljaa ja yksi kevätsipuli palasina broilerin sisälle.

Laita otus 175 asteiseen uuniin vajaaksi tunniksi. Nosta lämpötila 200 asteeseen ja anna vielä olla puolisen tuntia, jotta pinta ruskistuu. Ota pois uunista ja anna levätä vartin verran ennen kuin leikkaat palasiksi.

Tarjoile vihersalaatin ja punajuuri-omena-fetasalaatin kanssa syystunnelman nostamiseksi.

Suuren kyselyn tuloksista ja arvonnassa voittivat

Se oli sitten siinä - nyt ei enää voi kyselyyn vastata. 

Ihanan paljon noita vastauksia kuitenkin tuli. Kaikkiaan 131 ! Vastauksia täytyy vielä vähän pureskella, joten niihin palataan vielä, mutta ARVONTA tuli suoritettua.

Elisa Kirjan sponssaamat kirjakoodit (oikeuttavat kumpikin yhteen valinnaiseen teokseen Elisa Kirjan valikoimista) voittivat :

NIINA TOLONEN 

ja 

MAIJA

Onnea voittajille ! Koodit lähtevät teille heti, kun löydän sähköpostiosoitteenne tai saan muuten yhteyden :-)

Vielä tänään kuitenkin, jollain konstilla !

Harlequin goes Steampunk

Steam & Sorcery, Photographs & Phantoms, Kilts & Kraken, Moonlight & Mechanicals, Cards & Caravans by Cindy Spencer Pape
Omia hankintoja

Tässä elokuun aikana tuli luettua sellainen viihdepläjäys, että taisi tätä genreä riittää taas vähäksi aikaa. Otsikko kertoo kaiken - Harlekiinin yksinkertaistettua romantiikkaa fantasialla ja steampunkilla höystettynä. Sellaista lukemista, johon juuri ja juuri jaksaa keskittyä, kun on saanut päivän työt tehtyä ja uhmaikäisen unille. Siis, kun ei varsinaisesti tarvitse keskittyä.

Cindy Spencer Pape on ilmeisesti kirjoittanut kymmeniä samantyyppisiä romanttisia tarinoita. Rutiini valitettavasti vähän näkyy juonien samankaltaisuudessa, vaikka täytyykin antaa kirjailijalle täydet pisteet mielikuvituksen käytöstä hahmojen kuvaamisessa. Tarinoista löytyy niin ihmissusia, vampyreita, haamuja kuin taikureita, sirkusta, meritursaita ja mekaanisia miehiäkin. Itse asiassa luin näitä enemmänkin tuon valtaisan hahmovalikoiman vuoksi kuin varsinaisesti juonesta kiinnostuneena.

Niin, niistä juonista tai pikemminkin siitä juonesta. Poika tapaa tytön, on hankaluuksia ja vaaroja ja sitten hääkellot soivat. Erona nuoruuden Harlekiineihin on tuon fantasiatwistin lisäksi suorempi erotiikan kuvaus. Jos aiemmin viaton tyttö odotti kirkonkellojen soiton loppuneen ennen kuin mentiin siveää suukkoa ja pieniä väristyksiä pidemmälle, niin näissä kirjoissa rakkaus löytyy yleensä sängyn kautta ja viktoriaanisen ajan naisiksi päähenkilöt ovat hyvinkin vapaamielisiä.

Sarjan osat ovat itsenäisiä, mutta jonkin verran viitataan edellisiin ja henkilöt ovat tuttuja aikaisemmista osista, joten ne oli ihan hyvä lukea järjestyksessä. Osien välillä on myös selkeitä laatueroja, jotka johtuvat pääasiassa juonenkehittelyyn käytetystä ajasta ja energiasta. Ensimmäinen osa (Steam &Sorcery) oli paras sillä siinä tapahtui rakkaustarinan ohella paljon muutakin. Samoin neljäs osa (Moonlight & Mechanicals) sisälsi enemmän juonenkäänteitä. Muut olivat aika standardikamaa.

Aikoinaan hermostuin Cartlandiin ja Harlekiiniin huonon kielen vuoksi. Siksi ehkä näitä on helpompi lukea englanniksi. Ei ala töksähtelemään omissa korvissa niin helposti. Asiaa tietysti varmaan auttaa sekin, että kyseessä on alunperin englanniksi kirjoitettu teksti - ei ole käännöskökköjä.

Kaikkiaan siis ihan viihdyttävää ja ajatuksetonta luettavaa, mutta Steampunk-viihteen suosikkejani ovat kuitenkin edelleen The Parasol Protectorate-sarjan osat.