Sivut

11.9.2013

Copycat sooloilee - kesän karibialaisin omenahillo

 
Copycat on huono tekemään hilloja - varsinkin omenasta. Omenahilloa kun tuppaa tulemaan mummilta sen verran paljon, että enempää ei yhteen viiden hengen perheeseen enää saa uppoamaan. Nyt sitten kuitenkin osui silmiin sekä Pumpkin Jamin että Kokit ja Potit - blogin versiot uunissa tehdystä omenahillosta ja sitä ohjettahan piti tietysti päästä kokeilemaan.

Tosin keittiövaaka ei toimi, ilmeisesti patterin väsähtämisen vuoksi, joten sokerien määrä meni vähän arvailuksi. Olettaisin kuitenkin, että painon suhteen mennään noin suurin piirtein kopioitujen reseptien linjoilla eli 2 osaa omenoita ja 1 osa sokeria.

Omenoihin ja sokerin määrään copycat sitten tällä kertaa taisikin jättää uskollisen reseptin seuraamisen ja törkkäisi sekaan vähän omia juttuja. Hillosokerikin itseasiassa muuttui puoliksi muscovadoksi. Lisäksi kaneli sai kaverikseen vaniljaa. Ja kun tumma sokeri + vanilja tuo auttamatta mieleen Karibialaisen tunnelman, niin hilloon tempaistiin vielä kunnon loraus rommia. Kesäistä tunnelmaa talteen talveksi siis !

Lopputuloksena on melkein musta hillo. Pikkuisen rommin terävyyttä sisältävää, ei yltiömakeaa hilloa tullaan varmasti maistelemaan ainakin juustojen seurana. Myös jouluisten kakkujen kumppanina tämä lienee varsin herkullista.

Kesän karibialaisin omenahillo 

1kg omenoita
500g hillosokeria (puolet hillosokeria ja puolet muscovadoa - tämä hillo ei välttämättä säily ilman pakastinta koko vuotta...)
2 kanelitankoa
1 tl jauhettua vaniljaa
iso loraus rommia
sitruunamehua

Laita ainekset sitruunamehua lukuunottamatta uunivuokaan ja laita 150 asteiseen uuniin 1-1/2 tunniksi. Minä laitoin ilman kantta - tiedä sitten, onko se oikeaoppista. Ota pois uunista, vetäise sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä ja sekoita joukkoon tilkka sitruunamehua, jos siltä tuntuu. Purkita puhtaisiin purkkeihin.

4 kommenttia:

  1. Ohhoh, nyt kuulostaa runsaalta ja täyteläiseltä! Varmasti herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyteläinen on ihan oikea sana - ja sitten siinä tuntuu semmoinen pikkuinen rommin terävyys :-)

      Poista
  2. Tästä kyllä Karibialla asunut(iso osa Venezuelaa on Karibiaa) tykkäisi,etenkin kun tuossa on vielä rommiakin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan Karibialla käynyt, mutta jotenkin tuo vanilja + kaneli + rommi -yhdistelmä vie ajatukset sinnepäin.

      Poista