Marissa Mehr : Veristen varjojen ooppera

Marissa Mehr : Veristen varjojen ooppera
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Veristen varjojen oopperaa lukiessa tuli oma teini-ikä mieleen. Minulla oli silloin poikaystävä, joka luki filosofiaa ja kirjoitti runoja. Hänen kanssaan keskustellessa kaikki oli dramaattista. Itse olen ehkä taipumuksiltani vähän pragmaattisempi, mutta nuoruuden ehdottomuuteen kuuluvat kai kaikilla tragedian välttämättömyys ja elämää suuremmat tunteet. Vähän samaa on niin oopperoissa kuin tässä kirjassakin.

Tuon tunteiden dramaattisuuden lisäksi, kirjan nimi on osuva siksi, että romaani on täynnä varjoja. Välillä tuntuu, että Julietten mielessä oopperoiden traagiset hahmot ovatkin todellisempia kuin oikeat ihmiset. Lukija joutuu pohtimaan, mikä tarinassa on sitä niinsanottua todellista elämää ja mikä Julietten mielen luomaa harhaa. Varjoja löytyy myös päähenkilö Julietten menneisyydestä. Kirjan aikana jäinkin pohtimaan, miten paljon lapsuuden vaikeat kokemukset voivat pitää aikuista vankinaan ja ohjata hänen toimintaansa. Juliette on lähtenyt omia muistojaan (ja äitiään) pakoon Ranskasta Venäjälle oopperaproduktion apulaisohjaajaksi. Mikään ei kuitenkaan tunnu olevan niin kuin hän odotti. Edes rakkaus ei tuo vapautusta alistavista ja vääristyneistä ihmissuhteista, vaan lopulta käy ihan päinvastoin. Juliette vajoaa yhä syvemmälle Jevgeni Oneginin maailmaan ja rajat oopperan ja todellisen elämän välillä hämärtyvät.

Hieman harhainen olo kirjaa lukiessa tuli minullekin. Lukujen keskellä vaihtuvat kohtaukset ja mielen kuvitelmien ilmaantuminen keskelle oopperan työntekoa teki tarinasta välillä vaikean pysyä kärryillä. Osaksi tämä tosin saattoi minun kohdallani johtua siitä, että oopperaviittaukset olivat jokasivuisia ja oma tuntemukseni on hyvinkin rajallista. Oopperaa syvällisesti tunteva saisi tarinasta todennäköisesti enemmän irti, vaikka toisaalta perusymmärrykseksi riittää kun muistaa, että useimmissa oopperoissa rakkaus on traagista, kuolema varmuus ja väkivalta normikäyttäytymistä.

Pidinkö kirjasta ? Rehellisesti vastattuna : "En tiedä." Luin sitä mielelläni ja trippi teini-iän tunnemyrskyihin ja silloiseen suosikkisävyyni kirjoissa ja muussa taiteessa oli hauskaa, mutta noin yleensä pidän enemmän selkeälinjaisemmasta juonen käsittelystä. Veristen varjojen ooppera on kuitenkin virkistävän erilainen nykykirjallisuuden realistisista tai vinksahtaneista maailmankuvista ja juonellisista fantasiakudelmista. Joskus tekee hyvää lukea äärimmäisistä tunteista, jotka valtaavat tilaa teoilta.

Vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta