Sivut

15.9.2013

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa - persiljalla tietenkin


Äiti käski ottamaan persiljapenkin tyhjäksi ja minähän tein tietysti työtä käskettyä. Sitten, kun aloin kotona katsomaan sitä isoa nippua persiljaa, iski pienoinen paniikki. Mihinkähän tuon kaiken upottaisi ? No, pakkaseen meni nippu. Ei siitä salaattia pakkasesta saa, mutta kivasti se maustaa padat ja keitot. Jossain kohtaa panikoidessani muistin nähneeni jonkun tehneen yrteistä suolaa. Sitä siis tehtiin meilläkin - persiljasta, ja sitruunasta, ja valkosipulista. Kiitoksia vaan vinkista kanssabloggarit.

Persilja-sitruuna-valkosipulisuola 

runsas puoli pussia merisuolaa
nippu persiljaa
sitruunan kuori raastettuna
muutama valkosipulin kynsi hienonnettuna

Pistä kaikki tehosekoittimeen ja anna surrata. Levitä tarjottimelle kuivumaan. Minusta kuivuminen oli vähän hidasta, kun ei seuraavanakaan päivänä ollut vielä ihan kuivaa, joten pistin uuniin tunniksi pienelle lämmölle. Johan kuivui.
Sitten vaan uudestaan tehosekoittimeen ja talteen. Saa nähdä, mihin kaikkeen tätä keksitään käyttää.

9 kommenttia:

  1. Hei toinen aamunvirkku! Vai laitoitkohan ajastuksella postauksen? Mutta suolahommat on täälläkin edessä, lipstikka pitää katkaista tänään, se alkaa jo vähän kellertyä viileiden öidin vuoksi. Minttu meillä tulee jo kasvihuoneen ovella vastaan, mutta se ei taida suolan kaveriksi sopia. Mitähän se tykkäisi sokerista? Taidan kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta vaan - täällä ollaan :-) Postaus oli ajastuksella kaiken varalta, mutta enhän minä osaa koneelta pois pysyä edes sunnuntaiaamuna :-)
      Persiljasuola suolaa tuolla kalaa parhaillaan jääkaapissa. Saa nähdä, miten toimii.
      Lipstikka kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Poista
    2. Lipstikkasuola on meillä se, mitä menee eniten. Etenkin liharuokien kanssa se toimii. Muuten tältä kesältä on varastossa ainakin ruohosipulisuolaa ja persiljasuolaa. Minä en ole hoksannut uunissa kuivattaa suolaa, mutta olenkin kärsivällinen ihminen (not) ja tykkään katsella suolankuivumista :D Ja se tuoksu kuivumisprosessin aikana, sen muutoksia on kiva haistella.

      Poista
  2. Makusuolat ovat kivoja.Täällä on joku firma,joka tekee makusuooja Kuolleen meren suolasta ja yhdessä suolassa on jopa kultahippuja! Jos sulla on liikaa persiljaa,niin sehän uppoaa hyvin esim, persiljapestoon tai sitten tähän vaikka

    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2008/11/chili-yrttitahna.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pestoa ja kaikenmoisia tahnoja on tehty kanssa :-) Vielä pitäisi tuo oma persiljapenkki tyhjentää - siis ne persiljat, jotka eivät ole murskaantuneet penkissä kasvavan ison kurpitsan alle ;-)

      Poista
  3. Onpa kiva idea tehdä persiljasta yrttisuolaa. Olen itsekin kokeillut samaa lipstikasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, tuota lipstikkaa pitäisi jostain nyt saada, kun niin moni sitä kehuu.

      Poista
  4. Täällä on kans yrttisuola ja sienisuola tehty. Mukavaa vivahdetta safkaan ja niinki yksinkertaisella kuin suola :D

    VastaaPoista