Sivut

27.9.2013

Lumoavaa fantasiaa - Helena Waris : Uniin piirretty polku

Helena Waris : Uniin piirretty polku
Oma ostos Elisa Kirjasta 


Olipa ihana lukea fantasiakirjaa, joka ei tähtää sarjakoukkuihin ja petaa jatkoa. Tarina on kokonainen ja kulkee täyden kaaren. Tuntemattomista hahmoista tulee matkalla rakkaita. Heille toivoo hyvää ja haluaa lopun olevan kaikille suosiollinen.

Tarina itsessään on klassinen. Isän pahan teon vuoksi lapset karkotetaan maailmalle. Veli ja sisar etsivät tietään takaisin kotiin toisistaan tietämättä, uniensa polkua seuraten. Aile on kasvanut kylässä vanhan mummon kasvattina, kieroon katsottuna ja noidaksi luultuna. Aikuistuttuaan hän jättää kylän taakseen ja lähtee pitkälle matkalle päämääränään alkukoti, Pohjankontu. Troi on pohjanmies, jota ajaa halu tutkia uusia matkareittejä ja löytää lopulta tie sinne, minne veri vie. Molemmat matkaavat suojanaan vanhojen mahti, seuranaan rakkaat matkatoverit.

Tarina on kaunis. Rakkaus kantaa pitkälle ja armollista ystävyyttä löytyy julmimmastakin kaupungista. Sisarusten kehitystarina todellisesta luonnostaan tietämättömistä, jumalten sukuun kuuluviksi on lempeä vaikka muutos onkin suuri. Jotenkin koko kirjan tunnelma on sellainen pehmeän utuinen, vaikka joukossa on dramaattisia tapahtumia ja taisteluakin.

Juoni etenee kahtena rinnakkaisena tarinana, mutta muodostaa kuitenkin sujuvan kokonaisuuden. On itse asiassa jännittävää huomata, miten kertomus koostuukin kahdesta miltei kokonaan erillisestä matkasta. Vain ympäristö, kaupungit ja osa ihmisistä toimivat yhtymäkohtina. Ailen ja Troin matkat ovat aivan erilliset toisistaan ja vain sivuavat polkujen risteyksessä. Silti kertomus etenee kokonaisuutena.

Minä lumouduin kirjasta ja tulen varmasti lukemaan trilogian muutkin osat. Toivon, että ne ovat kumpikin yhtä eheitä kokonaisuuksia kuin tämä ensimmäinen.

2 kommenttia:

  1. Moikka!

    Olemme nyt tekemässä Uniin piirretyn polun pohjalta lyhytelokuvaa. Käykää tutustumassa osoitteessa:

    http://uniinpiirrettypolku.fi

    Meitä kannattaa myös seurata Facebookissa.

    Suunnitteilla on tulevaisuudessa myös pitkä elokuva kirjan pohjalta, joten kannattaa seurailla senkin osalta!

    - Saara Leutola

    VastaaPoista