Sivut

25.9.2013

Omenaa - vielä kerran ! Omena-suklaa-myslipatukat...

 
Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että tämä on viimeinen postaus (vähään aikaan), jossa käytetään omenahilloa tai yleensä omenaa. Omenalaatikot kolisevat tyhjyyttään, tai oikeammin eivät enää edes kolise ja lapset lähtevät karkuun sanasta "omena"... enkä edes liioittele paljon.

Tässä kuitenkin vielä yksi omenahillon ja kuivattujen omenanpalojen sijoituspaikka. Minulla kun oli tuota hilloa ihan vaan pakastepurkissa jääkaapissa ja siinähän se ei tunnetusti säily. Piti siis käyttää pois. Tutkailin Myllärin Luomulta tullutta kilpailua varten tullutta tuotepakettia ja sieltä löytyi kaakaokaurapuuron ja 7 viljan puuron aineksia. Meillä puuro ei oikein uppoa lapsiin muuta kuin mummin valmistamana, joten jotain muuta piti keksiä. Myslipatukat ovat oiva välipala ja itse tekemällä pääsee säätelemään myös sokerin ja rasvan määrää.

Nämä olivat sellaisia vähän pehmeämpiä patukoita - pysyivät kuitenkin ihan hyvin koossa. Muksut vähän vierastivat noita aprikoosin ja omenanpaloja, mutta muuten oli kuulemma hyvää. Isäntä olisi syönyt vaikka kaikki kerralla.


Omena-suklaa-myslipatukat

1 dl omenahilloa (karibialaista tällä kertaa)
pari rkl sitruunamehua
vettä sen verran, että hillosta tulee nestemäinen
ripaus chiliä ja toinen suolaa
1 tl vaniljauutetta

kourallinen kuivattuja aprikooseja palasina
kourallinen kuivattua omenaa palasina
kourallinen saksanpähkinöitä palasina
1 pss suklaakaurapuuroainesta (35g)
2 dl 7 viljan puurohiutaleita
kourallinen tummaa suklaata palasina

Kuumenna omenahillo ja sitruunamehu. Lisää vettä sen verran, että saat hillon ihan nestemäiseksi. Mausta chilillä ja suolalla.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää neste. Sekoita hyvin ja asettele pieniin silikonivuokiin.

Kypsennä uunissa 200 asteessa 10-15min - vähän uunista ja haluamastasi kovuusasteesta riippuen.
Helsingin Mylly tarjosi hiutaleet

p.s. Kilpailu kestää kuusi kuukautta. Jokaisella kuukaudella on oma teemansa ja syyskuun teemana on Viljainen välipala... Osallistuvia reseptejä voi bongata Myllärin Luomun FB-sivulla
Edellinen kilpailureseptini löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti