Sivut

31.8.2013

Vapise Parmankinkku



Minä kuulun niihin ihmisiin, silmien eteen kerääntyy punaista sumua aina, kun jotain tuotetta yritetään myydä pelkän suomalaisuuden perusteella. Miksi ihmeessä jotain pitäisi pitäisi ostaa vain koska se on kotimaista ? Minä ostan tuotteita, jotka ovat mielestäni hyviä. Jos ne ovat suomalaisia, sen parempi. Teemme hallaa omien tuottajiemme kilpailukyvylle, jos tyydymme roskaan suomalaisuuden perustella. Meitä kun on aika vähän asiakkaiksi kuitenkin, eikä suomalaisuus ole kenelläkään ostokriteeri kansainvälisillä markkinoilla.

Onneksi aina välillä (nykyään itse asiassa aika usein) sitä voi ihan hyvällä omallatunnolla innostua ja kehua, että kyllä meillä Suomessakin osataan ! Niin kävi viimeksi Herkkujen Suomi -tapahtuman aikana, kun osuin P.O.R.K. -valmistajan ilmakuivattujen lihatuotteiden äärelle. Possun ulkofileestä ilmakuivattu leikkele oli vähän kuivaa, mutta se niskaleike vei kielen mennessään. Vapise Parmankinkku ! Olet ollut suosikkini jo vuosia, mutta nyt löytyi vakavasti otettava kilpailija ihan kotimaisista herkuista.

Ilmo sulaa suussa samoin kuin saapasmaan kilpailijansa. Se kypsyy samalla tavalla ratisevan rapsakaksi  tai nahkean suolaiseksi. Hapankorpun päällä sitä ei voi vastustaa. Lisäksi siivut on leikattu oikeasti läpinäkyvän ohuiksi, joten paketti on yllättävän riittoisa. Ainoa harmituksen paikka oli koko, siivut ovat sen verran pieniä, että niitä on paha kiertää viikunan ympärille tai saada pysymään grissinejä kietomassa.

Tätä herkkua pitää saada lisää.

Kuvassa näkyy äidin pikalounas viikolta eli kahden munan munakas tomaatilla, kanelibasilikalla ja Ilmolla. Päälle paljon pippuria ja Espelette-chiliä ja taas jaksaa jatkaa hommia.

30.8.2013

Rapuliemi-nuudelikeittoa ja soija-tamarindlohta


Tämä on taas näitä sarjassamme ruokaa olisi perheelle saatava ja jääkaapista löytyy lähinnä kaikenlaisia edellisten kokkauskertojen jämäkasviksia. Ei siinä mitään, löysin nimittäin jääkaapin perukoilta myös rapujen kuorista keitettyä lientä (voinee korvata vaikka hummerifondilla) ja nuudeleitahan meillä on aina monta pakettia. Kaupasta haettiin pala lohifilettä ja siitä se sitten lähti..

Kelpasi kaikille. Parhaiten asian kai summeerasi Toto 2,5  harvoin kuullulla kokonaisella lauseella eli

 "Tää on nami"

Kannattaa siis siivota jääkaapista pois jämät ajelehtimasta, kun lopputuloksena on noinkin sydämestä tuleva kiitos. Niin, ja lautanenhan oli aterian päätteeksi tietenkin ihan tyhjä.


Rapuliemikeitto

1 porkkana
1 sellerinvarsi
2 pientä punasipulia
oliiviöljyä
loraus Marsalaa 
(suolaa - meillä oli liemi aika suolaista,joten en enää lisännyt)
2l rapulientä
(tomaattipyreetä piti laittaa pari ruokalusikallista, mutta unohtui. Oli hyvää ilmankin, mutta uskoisin tomaatin tuovan vielä syvyyttä makuun lisää)
pieni valkosipulinkynsi murskattuna
puoli tl chilijauhetta (eli piment d'Espelette meillä tällä kertaa)
sokeriherneitä
lehtikaalia
kevätsipulia
munanuudeleita (vaikka riisinuudelit saattaisivat itse asiassa olla hienostuneempia ja peittää vähemmän liemen makua)

Hienonna sellerinvarsi, porkkana ja sipuli ja kuullota niitä kattilassa oliiviöljyssä, kunnes ne ovat pehmenneet ja sipulit ovat melkein läpinäkyviä. Lisää loraus Marsalaa, valkosipuli ja tomaattipyree. Kaada joukkoon liemi ja lisää chili. Anna poreilla hiljalleen sillä aikaa, kun pilkot loput kasvikset.

Lisää nuudelit kypsymään ja sekoita herneet ja lehtikaali sekä osa kevätsipulista mukaan niiden kypsyttyä. Odota pari minuuttia vielä ja nosta kattila pöytään. Ripottele loput kevätsipulista keiton päälle lautasella.


Soija-tamarind-lohi

Tuoretta lohifilettä (leveää merilohta noin 15cm pala)
2 rkl soijakastiketta
2 rkl tamarindtahnaa
2 rkl sokeria
sitruunamehua maun mukaan
kourallinen seesaminsiemeniä
kanelibasilikan lehtiä

Leikkaa lohi pieniksi palasiksi ja anna sen kuumeta ja ruskistua pannulla tilkassa oliiviöljyä.  Kun lohi on suhteellisen rapeaa (voit kaataa osan rasvasta pois pannulta) lisää soija, tamarindtahna, sokeri ja seesaminsiemenet. Sekoita hyvin ja anna taas kuumentua. Lisää lopuksi sitruunamehua hyvin maistellen ja tarjoile keiton päällä.

29.8.2013

Nyt on jo kiire...


Kipin kapin vastaamaan kyselyyn ja osallistumaan arvontaan, jos ette niin vielä ole tehneet !

28.8.2013

Luomuviinin kaveriksi


Tuossa jokin aika sitten tulin ilmoittautuneeksi Jacob's Creek kasvisreseptikilpailuun. Siinä on tarkoituksena luoda resepti kaveriksi luomuvalkoviinille, josta esittelyn mukaan löytyy sitruksen, persikan ja apriikoosin sävyjä.

Postista tupsahti kotiin kolmen litran pönikkä. Siinä sitä olisi ainesta jo useampaankin reseptiin, mutta aloitimme perjantai-illan maistelulla. Lasit siis käteen miehelle ja minulle, ja viiniä laseihin. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun meillä viiniä tarjoiltiin pahvipakkauksesta...  Sitten haisteltiin, pyöriteltiin ja maisteltiin. Ensimmäisenä kommenttina oli, että onpas lempeää. Siitä se ajatus sitten lähti. Pehmeää risottoa ja hunajaisia juureksia tuomaan viinistä esiin vähän hapokkuutta ja toistamaan pehmeitä sävyjä. Eikä ollut lopputulos yhtään hullumpi - ainakaan meistä. Kaikki syötiin ja lapsetkin melkein nuolivat lautasensa.

Juureksia voi tietysti vaihdella oman makunsa mukaan. Meillä oli jääkaapissa porkkanoita ja Herkkujen Suomi -esittelystä oli mukaan tarttunut Lapin nauriita. Niitä siis laitettiin tällä kertaa.


Hunajaiset uunijuurekset ja lempeä risotto


Uunijuureksiin

2 pientä naurista
2 porkkanaa
oliiviöljyä
loraus pönikkäviiniä
timjaminoksia
hunajaa muutama ruokalusikallinen
balsamicoetikkaa isompi loraus
timjaminoksia
suolaa ja pippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Leikkaa juurekset ohuiksi siivuiksi ja sekoita niihin loraus oliiviöljyä. Laita uunivuokaan ja sekoita joukkoon muutama timjaminoksa ja loraus viiniä vuoan pohjalle. Laita uuniin noin 15 minuutiksi.
Lisää juureksiin hunaja, balsamico sekä reilut hyppyselliset suolaa ja pippuria. Laita takaisin uuniin ja sekoittele aina välillä.
Me otimme uunista pois vartin jälkeen, mutta olisi voinut ehkä olla vielä jonkun aikaa kauemminkin.


Risottoon

voita ja oliiviöljyä
1 oksa selleriä
3 pientä punasipulia (olivat tosi pieniä)
1 purjo
2 kynttä valkosipulia
timjamia
kupillinen risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
lasi viiniä
suolaa
kasvislientä (noin 1-1,5 litraa)

parmesaania
mustapippuria

Kuumenna kasvisliemi

Silppua selleri, punasipuli ja purjo. Sulata iso nokare voita ja kunnon loraus oliiviöljyä syvässä pannussa ja lisää selleri, punasipuli ja purjo. Lisää vielä ripaus suolaa ja kuullota pehmeiksi. Lisää timjaminlehtiä muutamasta oksasta riivittyinä sekä hienonnetut valkosipulinkynnet. Sekoita joukkoon risottoriisi ja kuullota vielä vähän lisää.

Lisää valkoviini, sekoita riisin joukkoon ja anna kiehahtaa. Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja anna aina välillä imeytyä riisiin. Jatka näin kunnes riisi on pehmää, mutta siinä on vielä pientä purutuntumaa. (Kestää noin 20-30min, mutta seuraa tilannetta. Voi välillä kestää kauemminkin). Risoton on tarkoitus olla valuvaa eikä missään nimessä puuromaista.

Sekoita risoton joukkoon pari kourallista parmesaaniraastetta ja ripottele myllystä mustapippuria. Asettele päälle vielä uunijuurekset ja syö heti.



Viinin tarjoili Pernod Ricard Finland

27.8.2013

Helposti nieltävää - Ian McEwan : Makeannälkä

Ian McEwan : Makeannälkä 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

McEwania on kehunut niin moni suosikkikirjailijakseen, että pakkohan tämä oli hankkia ja lukea. Mikäs siinä, hyvin kirjoitettu, helppolukuinenhan ja kepeäki kirja on. Jotenkin vain koko ajan odotin, että koska se suuri ihastuminen ja tarinaan koukuttuminen sitten oikein alkaa. Lopussa oli ihan kiva juonen kiepsahdus, mutta noin muuten mennä posotettiin aika tasapaksusti.

Kyllähän tuon luki, mutta tarinana en sitä pitänyt kovinkaan kummoisena. Onhan noita vakoojajuttuja nähty ja kuultu. Nuori nainen rakastuu vanhempaan mieheen, yliopiston professoriin, joka siinä rakkausjutun sivussa sitten rekrytoi tytön myös Englannin valtion vakoojaksi.

Vakoojan työ tosin on aika kaukana James Bondin maailmasta. Naiset kelpaavat 70-luvulla lähinnä konttoritytöiksi kirjoittamaan kansioita puhtaaksi ja hallitsemaan arkistoja. Kansioiden keskellä kärvistelee Serenakin, kunnes hän saa tärkeän tehtävän. M5 haluaa rahoittaa oikeanlaisia kirjailijoita ja Serena lähetetään houkuttelemaan eräs kirjailija mukaan ohjelmaan, tämän tietämättä tietenkin. Alkaa kissa ja hiiri -leikki, jossa väärät henkilöllisyydet, suuret salaisuudet ja aidot tunteet sekoittuat iloiseksi sekamelskaksi. Vähän huonostihan siinä tietysti käy - vai käykö ?

Kirjaa lukiessa en siis ollut mitenkään hirveän innostunut. Sitten vähän myöhemmin huomasin vähän naureskelevani - Olivatkohan ne "vakoojabyrokraatit" oikesti niin puusilmiä ja yksioikoisia pilkun....vääntäjiä ? Miten ihmeessä kukaan sai byrokratialta ja osastojen väliseltä politikoinnilta ketään tai mitään vakoiltua tai yleensäkään Iso Britannian turvallisuutta valvottua ? Naisena teki mieli käydä ravistelemassa johtoporrasta tai paremminkin käydä vähän potkaisemassa persuksiin... Vieläkin on jäljellä paljon tehtävää todellisen tasa-arvon toteutumiseksi (Suomessakin), mutta tuosta ollaan sentään tultu jo pitkä matka.

Niinpä tämän kirjan ansiot taitavat lukukokemuksen sijasta olla "jälkipuinnissa". Loppuun kaluttu (tai ainakin melkein) aihe saakin ihan uusia ulottuvuuksia, kun kirja muhii hetken alitajunnassa. Kepeys olikin vähän näennäistä - vaikka kyllä lukiessa vähintäänkin aina välillä hymähtelee...


Elisa Kirjalta vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi




26.8.2013

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain...


"Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain, hyvä syntymäpäivää toivotan..." Lauloi SIG joskus hamassa nuoruudessani. Hups, taisin paljastaa ikäluokkani tässä samalla, mutta ei sillä niin väliä. Isäntä vanhenee samaa tahtia.

Joka vuosi hänellä on oma erityinen toiveensa synttärikakuksi. Sen pitää olla suolainen voileipäkakku ja nimenomaan lohesta. Näitä on siis tullut tehtyä muutama tässä viimeisen 20 vuoden aikana. Niin myös tänä viikonloppuna.

Leipänä sekä vaaleaa että tummaa paahtoleipää (tällä kertaa ihan kaupasta ostettua).

Ensimmäisessä täytteessä lämminsavustettuja chililohisiipiä, tuorejuustoa, jugurttia, tilliä, kananmuna, paprikapaloja, kevätsipulia, sitruunamehua, suolaa, pippuria ja Espelette-chilijauhetta.

Toisessa täytteessä kylmäsavulohta palasina, persiljaa, sitruunankuorta ja -mehua, tuorejuustoa, jugurttia, suolaa, pippuria, kevätsipulia

Kuorrutuksena tuorejuustoa ja jugurttia maustettuna sitruunankuorella, chilillä,suolalla ja pippurilla. Päälle törkittiin tilliä, kevätsipulia ja lohiruusukkeita.

Kakun lisäksi syötiin rapuja. Leivän päällä, Tannisen chilin savustetulla valkosipulihillokkeella terästetyn majoneesin kera. Ravut olivat tällä kertaa ihan pakastettuja espanjalaisia, suola-tilliliemessä heräteltyjä ja kyllähän noita söi.

25.8.2013

Omenaherkkujen aatelia


Tätä ei tarvinne pahemmin esitellä. Uuniomena, marsipaania ja vaniljakastiketta - syksyn satosyöminkien kohokohta.

Marsipaaniuuniomenat

Ota omenat ja koverra siemenkota pois. Asettele omenat uunivuokaan. Tunge sisäkoloon pala marsipaania. Ripottele päälle fariinisokeria. Laita kunnon nokare voita ja painele päällimmäiseksi vielä mantelilastuja.

Laita 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Kannattaa pistellä veitsellä pieniä reikiä omenan kuoreen (tai viiltää "vyö" keskikohtaan), jotta ei käy niin kuin meillä. Kuten kuvasta näkyy, omenat eivät olleet räjähdyksen jälkeen erityisen kuvauksellisia. Äiti ei vaan oikein kerinnyt taas keskittymään omenoihin, kun Toto 2,5v paiskasi samalla pöydälle espadrillon ja ilmoitti, että nyt lähdetään ulos...

Tarjoile vaniljakastikkeen kera.

24.8.2013

Koukuttavaa jännitystä - Antti Tuomainen : Synkkä niin kuin sydämeni

Antti Tuomainen : Synkkä niin kuin sydämeni 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

En ole viime aikoina oikein innostunut suomalaisista uudemmista dekkareista, mutta tähän jäin koukkuun heti alusta. Tarinassa oli jännä jännite, vaikkei se varsinaisesti pelottava ollutkaan. Kirja ei myöskään ole liian raskas luettava. Suhteellisen lyhyet luvut rytmittävät tarinaa ja aikatakaumat pitävät lukijan mielenkiinnon yllä.

Aleksi Kiven äiti on kadonnut kaksikymmentä vuotta aikaisemmin pojan ollessa kolmetoista. Nyt Aleksi uskoo tunnistaneensa katoamisesta eli murhasta vastuussa olevan rikkaan liikemiehen. Hän hankkiutuu töihin miehen lähelle ja ryhtyy hankkimaan todisteita tuntemustensa tueksi. Aikaa on kuitenkin kulunut paljon ja liikemiehen lähellä olevien ihmisten väliset kiemuraiset suhteen vaikeuttavat tutkimusta. Tilannetta ei yhtään myös helpota miehen houkuttelevan tyttären pyöriminen Aleksin ympärillä.

Aleksi on sympaattinen päähenkilö. Lukija elää mukana hänen menetyksessään ja toivoo tarinalle onnellista loppua, vaikkakin samalla vähän säälii Aleksin pakkomielteen ohjaamaa, vähän itsetuhoistakin käytöstä. Samalla lukija päätyy miettimään, miten läheisen ja varsinkin äidin menettäminen yleensäkin vaikuttaa lapsien elämään - saati sitten, kun syynä on väkivallanteko tai katoaminen. Sitä jää vain toivomaan, että todellisessa elämässä turvaverkkoja noissa tilanteissa löytyisi...

Juonessa on vauhdikkaita käänteitä ja yllätyksiä ihan riittämiin. Tarina on taitavasti rakennettu. Vaikken missään kohtaa oikeasti pelännytkään, jotenkin sitä kuitenkin jännitti loppuratkaisua ja halusi seurata Aleksin matkaa loppuun saakka. En oikein osaa edes analysoida, mikä tuossa oikein koukutti, mutta jotain siinä oli virkistävän erilaista moneen muuhun dekkariin verrattuna. Näin siis huolimatta varsin synkästä aiheesta ja tarinan tummista sävyistä.

Jotenkin oudosti kirjasta tuli mieleen Outi Pakkasen nykytyyli. Samanlaista vähän enemmän psykologisen jännärin puolen menevää tarinointia. Assosiaatio tosin voi tietysti johtua siitä, että Pakkanen on ensimmäinen suomalainen lukemani juuri tuon genren edustaja (vai olisiko peräti yleensä ajallisesti ensimmäinen Suomessa ? )

Ehdottomasti siis tutustumisen arvoinen uutuuskirja ja taidanpa pitää Tuomaisen mielessä jatkossakin. Häneltä kun on ilmestynyt jo ainakin kolme aikaisempaakin teosta, jotka pitänee lukaista jossain välissä....


23.8.2013

Omenoita purkkiin : omena-chili-sipulichutney


Syksyisin saan omenoita vanhempieni puista. Aina tulee kiire käyttää ne ennen kuin pahenevat. Varsinkin valkeakuulas vaatii vipinää. Onneksi juuri valkeakuulaista tulee ihanan pehmeä chutney, joten siihen niitä saa uppoamaan jonkin verran. Kuvassa tämän syksyn annos tähän mennessä.

Resepti on bongattu vuosia sitten jostain - todennäköisesti Glorian ruoka ja viini - lehdestä.

Omena-chili-sipuli-chutney

14 omenaa (n.1kg) kuorittuna ja pilkottuna
2 dl omenaviinietikkaa
2dl hillosokeria
2 chiliä
4 pientä punasipulia (2 isompaa riittää)
2tl suolaa

Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä vartin verran. Laita puhtaisiin (ja kuumennettuihin) purkkeihin. Anna jäähtyä ja pistä jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Chutney on herkkua kaikenlaisten vaaleiden lihojen kanssa.

22.8.2013

Punastuu, keltaistuu, ruskistuu... ehtii, ehtii...


Ihan varmasti ehtii ! Ainakin nuo pienet kirsikkatomaatit. Isoista en ottanut edes kuvaa, kun ovat niin vihreitä vielä...

Ihanaa on sekin, kun tomaatteja on niin montaa väriä - punaista, keltaista, ruskearaidallista... Kaikki maistuvat ihanilta ja omalta pihalta vieläkin paremmalta !

Chilit jätetiin kuvien ulkopuolelle tällä kertaa - aiheuttavat jo pieniä epätoivon väristyksiä elokuun kylmempien öiden saapuessa.

21.8.2013

Toisia kirjoja...

Kate Morton : The Secret Keeper
Gillian Flynn : Sharp Objects 
Omia ostoksia Kobosta

Onko teille käynyt niin, että luette joltain kirjailijalta hehkutusmaineensa arvoisen teoksen, mutta tutustuessanne saman kirjailijan muihin kirjoihin innostus jää keskinkertaiseksi ?
Minulle kävi juuri niin sekä Kate Mortonin että Gillian Flynnin kohdalla.


Mortonin The Secret Keeper 

Pidin kovasti Mortonin mainetta niittäneestä The House at Riverton (Paluu Rivertoniin) -kirjasta, vaikka siinäkin oli omia heikkouksiaan. The Secret Keeper ei kai ollut yhtään varsinaisesti huonompi kirja, se vaan toisti samoja teemoja (selvitellään menneisyydessä tapahtunutta kamalaa tekoa ja sen motiiveja) ja samoja nimenomaan lievää ärsytystä aiheuttaneita tekniikoita kuin aiemmin lukemani The House at Riverton. Erityisesti hermostuin siihen, että lukija ehdottomasti tietää jotain kamalaa tapahtuvan jonkin kamalan tapahtuman taustaksi. Koko kirja perustuu juuri tuon kamaluuden selviämiseen.

Laurel on menestynyt näyttelijätär, jonka nuoruutta on varjostanut puumajasta nähty tappo. Nyt, viisikymmentä vuotta myöhemmin, hän ryhtyy selvittämään tapahtuneen taustoja ja samalla joutuu tutustumaan aivan uuteen puoleen äidissään, Dorothyssa. Vähitellen lukijan eteen aukeavat sodanaikainen Lontoo ja muutaman ihmisen kohtalo. Kuten The House at Rivertonissa, Morton nostaa esille luokkaerojen vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen ja asenteisiin. Toisaalta hän nostaa esille myös psykologisten taipumusten vaikutukseen heidän reaktioihinsa. Kaikkiaan kirja on hyvin rakennettu ja tarina ihan mielenkiintoinen, mutta taisin vaan lukea sen vähän liian pian tuon edellisen jälkeen.


Flynnin Sharp Objects 

Hiukan samalla tavalla kävi Gillian Flynnin Sharp Objects -kirjan kanssa. Gone Girl / Kiltti tyttö oli rakenteeltaan ja tarinaltaan sen verran mielenkiintoinen ja virkistävästi omalaatuinen, että perinteisempää mallia noudattava Sharp Objects jäi armotta toiseksi ja lukukokemus huomattavasti vaisummaksi.

Camille lähetetään lehtensä toimituksesta kotikaupunkiinsa kirjoittamaan juttua siellä kadonneista tytöistä. Tarinan edetessä selviää, että Camille ei itsekään ole täysin tasapainoinen. Hän on juuri palannut psykiatrisesta sairaalahoidosta eikä kotikaupungin vinksahtaneeseen ilmapiiriin paluu tee hänelle hyvää. Vähitellen selviää kaupunkilaisista ja Camillen perheestä asioista, jotka liittyvät tiiviisti kadonneiden pikkutyttöjen tarinaan. Kuka on hullu ja kuka on murhaaja ? Pitääkö olla hullu murhatakseen ?

Jännitystä kirjassa kyllä riittää, samoin aika sairastakin julmuutta ja käsittämättömiä toimintatapoja sekä niinsanottujen terveiden että mieleltään järkkyneiden toimesta. Syy ja seuraussuhteet muodostavat välillä armottomia kuvioita. Silti Sharp Objects ei oikein vakuuttanut. Se oli kuitenkin aika perinteinen rakenteeltaan ja ratkaisultaan. En oikein tiedä olisinko pitänyt kirjaa mielenkiintoisempana, jos olisin lukenut sen ennen Kilttiä tyttöä - nyt ennakko-odotukset väistämättä vaikuttivat lukukokemukseen.


Entäs sitten ?

Yhteenvetona vielä todettakoon, että kaksi aivan kelvollista kirjaa jäivät pakostakin kirjailijoidensa vielä parempien tuotosten varjoon. Ei voi mitään. Paitsi, että taidan jättää pari vuotta väliin ennen kuin luen samoilta kirjailijoita mitään muuta. Sen siitä saa, kun aloittaa kirjoittajan parhaimmasta...


20.8.2013

Kalliita kotkotuksia ?


Uutisia

Vuosien ajan on uunikanaa etsivä kuluttaja löytänyt vain mahdollisimman lyhyellä kasvuajalla ja mahdollisimman tehokkaasti (lue pienessä tilassa ja halvalla ruoalla) kasvatettuja rääpäleitä - itkuhan siinä on melkein tullut, varsinkin kun muistelee matkoilta tuttuja ranskalaisia maalaiskanoja tai Jamie Oliverin tuttua melkein kahden kilon vapaana kasvatetun kanan suositusta resepteissä.

Viime viikkoina on kanasta pitävä kotikokki kuitenkin saanut lukea lupaavia uutisia. Pajuniemi tuo S-ryhmän kauppojen pakastinaltaisiin luomubroilerin jo elokuun puolenvälin jälkeen (eli testaamaan pitäisi päästä ihan näinä päivinä) ja sunnuntain Turun Sanomista bongasin uutisen Huttulan kukoista. Lietoon on nousemassa teurastamo, jossa on tarkoitus tuottaa broileiria kauppojen hyllyille sekä luomuna että muuten vaan isommaksi kasvatettuna. Sopimuksia kasvattajienkin kanssa on kuulemma jo solmittu.

Näin äkkiseltään aloin jo keittiön pöydän vieressä tuulettamaan (vanhempieni suureksi hämmästykseksi - kyselivät jo, oliko teekuppi sittenkin liian kuuma), mutta sitten skeptinen minäni astui kehiin ja ryhdyin miettimään oliko uutinen tuuletuksen arvoinen. Niin, ja sitäkin tuli pohdittua, että mitä kaupan hyllyltä pitäisi löytyä riemunkiljahduksiin pääsemiseksi.


Mitä sitten haluan ? 

Kun etsin siivekkäitä uuniin pantavaksi on muutama seikka joista ilahdun. (1) Ensinnäkin kana tai broileri saisi olla ainakin puolitoistakiloinen. Tämä tarkoittaa pidempää kasvatusaikaa ja siten myös suurempia tuotantokustannuksia, mutta myöskin enemmän syötävää siivekkäästä suhteessa luiden määrään.

(2) Toisaalta, olisi kiva, jos kanalla olisi ollut kivaa ennen pataan joutumista. Mielellään siis saisivat nuo häkkikasvatuslaitokset jäädä historiaan. Koska hyvä ruoka on yksi elämän suurista nautinnoista, (3) myös kanan ruokavaliolla on merkitystä - sekä kanalle että kanan syöjälle. Hyvin syötetty maistuukin paremmalta.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten hyvin uudet tuotteet näihin toivomuksiin vastaavat. Pajuniemi kuulostaa hyvältä noiden kahden viimeisen osalta, mutta kokoon palataan sitten kun olen kaupassa käynyt asiaa tutkimassa. Huttulan kukoilla lupaus on aika lähellä täydellistä - toteutus ja tuotannon läpinäkyvyys päästään näin kuluttajan näkökulmasta tutkimaan kevättalvella.


Kalliita kotkotuksia ?

Kuten huomaatte, hinta ei tällä kertaa päässyt toivelistalle, vaikka jossain kohtaa kuluttajalla tulee tietysti kukkaronraja vastaan. Huttulan maalaiskukkojen kilohinta tulee asettumaan kuulemma jonnekin muutamaa euroa nykyistä broilerinhintaa ylemmäs. Se kuulostaa vielä kohtuulliselta. Luomubroilerien kaksin-kolminkertainen hinta taas saa jo kovemmankin kurmeekokin nikottelemaan, varsinkin kun voi olettaa ainakin osan hinnasta johtuvan ihan vaan luomuleiman byrokratiasta. Tuotteen pitää olla tosissaan tavallista parempi, että olen valmis noin suurta hintaeroa maksamaan.

Pitkästä aikaa on kuitenkin piristävää huomata, että markkinoille on tulossa uusia vaihtoehtoja. Nähtäväksi jää, onko muutos parepaan todellinen vai onko tiedossa taas vain kalliimpia kotkotuksia.

Lisää Huttulan kukoista 
S-ryhmän luomubroilerista

19.8.2013

Jääkaapintyhjennysresepti - Kookosriisiä ja cashew-kasviksia


Tämä on erinomaisen hyvä jääkaapintyhjennysresepti, sillä kasviksina voi käyttää melkein mitä vaan, oman maun mukaan. Meillä sattui tällä kertaa löytymään jääkaapista sokeriherneitä, purjo, lehtikaalia ja porkkanoita. Cashew-pähkinöitä on yleensä aina laatikossa, samoin kuin kastikkeita. Kookosriisin kanssa saatiin aikaiseksi herkullinen kokonaisuus, jota meillä vielä täydensivät nyhtöpossun loput...

Nopeaa ruokaa arki-illan pelastukseksi, kun ei oikein ehtisi edes kauppaan. Maistui hyvältä myös seuraavan päivän lounaalla :-)

Kookosriisi 

Kaada kattilaan purkillinen kookosmaitoa sekä samalla purkilla mitattu määrä basmatiriisiä ja vettä. Ripauta joukkoon suolaa, pistä kansi päälle ja anna poreilla hiljalleen, kunnes neste on imeytynyt riisiin ja riisi on sopivan pehmeää.

Cashew-kasviksia 

Kasa jääkaapista löytyviä kasviksia (porkkanaa, parsaa, sipulia, purjoa, kaalia, paprikaa jne... oman maun mukaan)
limemehua
soijakastiketta
osterikastiketta
fariini- tai muscovadosokeria
tomaattipyreetä
valkosipulinkynsiä maun mukaan
Cashew pähkinöitä
Tuoretta korianteria (sopii joukkoon tosi hyvin - meillä ei vaan tällä kertaa ollut)

Laita pannuun öljyä kuumenemaan ja lisää silputut kasvikset kypsymisjärjestyksessä. Vähän ennen kuin kasvikset ovat kypsiä lisää silputtu valkosipuli, tomaattipyree, osterikastike, soija, sokeri ja limemehu sekä tarvittaessa vähän vettä. Laitoin suurin piirtein saman määrän tomaatipyreetä, osterikastiketta, soijaa ja sokeria ja puolet vähemmän  limemehua, mutta maistelkaa oma suosikkiyhdistelmänne. Se kannattaa muistaa, että kun lämpö laskee niin lime vahvistuu - tai siten ainakin tuntui käyvän tämän kastikkeen kanssa.
Sekoita lopuksi joukkoon vielä pari kourallista cashew-pähkinöitä ja halutessasi yrttejä.

18.8.2013

Sanan säilästä ja epäjumalankuvista


Kun tässä eräänä päivänä tuli kaivettua vanha kiinalainen puujumala hyllyn kätköistä blogikuvaa varten esille niin mieleen tuli äitini reaktio, kun hän ensimmäisen kerran näki puukapineen. Hänen mielestään ei puisia jumalankuvia pitänyt olla kristityn ihmisen hyllyssä - tiedä mihin lahkoon tytär niiden myötä erehtyisi. Minä hätkähdin - minulle, kun tuo pieni paksuikainen ei edustanut muuta kuin tuliaisena saatua matkamuistoa, mielenkiintoista kuriositeettia itselle vieraan kulttuurin ajatustavasta.

Tuosta tilanteesta on aikaa jo erinäisiä vuosia. Tässä välissä olen useammin kuin kerran joutunut miettimään, miten eri ihmiset kokevat eri asiat omaa arvomaailmaansa ja ajatusmalliaan uhkaavina. Minä itse koen, että puujumalan kaltaiset elottomat esineet tuskin voivat itselleen eri arvopiiristä tulevaa ajattelijaa heivauttaa suuntaan tai toiseen. Eiväthän ne välitä ajatuksia ja niihin liitettävät arvolataukset liittyvät aina johonkin opittuun viitekehykseen, vaan miten onkaan kirjojen ja kirjoitusten laita ?

Kirjoitettu sana lienee esineitä huomattavasti vaarallisempi. Se välittää ajatuksia ja herättää niitä. Se voidaan tulkita ja valjastaa omien tarkoitusperien palvelukseen. Se voidaan kirjoittaa niitä edistämään. Aina se vaikuttaa, tiedostetusti tai tiedostamattomasti.

Sanan säilää ovat todistetusti pelänneet kaikki omia ajatuksiaan raivokkaasti puolustavat ja eristävät diktatuurit. Kirjaroviot ovat roihunneet ja roihuavat ilmeisesti edelleen. Aina ei vaikutuksen kuitenkaan tarvitse olla vallankumouksellinen. Mietin tässä yhtenä päivänä, mistä tietyt lapsuudesta kumpuavat arvot ovat voineet saada alkunsa ja tulin siihen lopputulokseen, että nehän voidaan johtaa (vanhempien antaman kasvatuksen lisäksi) suoraan lapsuuden suosikkikirjoihini. Itsepintainen kaveriuskollisuus on kuin suoraan Komesta muskettisoturista, heikkojen puolustaminen Robin Hoodista ja jatkuva herkkujen etsintä on ehkä geeniperimän lisäksi seurausta Viisikon retkieväiden nautistelusta.

Kerro, mitä luit lapsena niin minä kerron millainen olet. Miettivätköhän nykyajan lapset samoin aikuisina television ja pelien suhteen ? Onko niiden vaikutus vähintäänkin yhtä suuri ? Tulevaisuus näyttää, mutta taidanpa tutkia vielä entistäkin tarkemmin, mitä vaikutteita ja arvoja välittävät lasteni "huvitukset". Kirjojahan he eivät tunnetusti (täälläkin sitä olen säännöllisesti valitellut) pahemmin lue, mutta kaikenlaista muuta virikettä sitten vastaansa ilmestyykin joka tuutista.

Tällaista pohdintaa siis viikonlopun viihdykkeeksi meillä - mites teillä ?

17.8.2013

Emma ja Uno - rakkautta totta kai

Märta Tikkanen : Emma ja Uno - rakkautta totta kai 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Emma on nuori ja idealistinen. Uno intohimoinen ja levoton maailmanmatkaaja. He rakastuvat, menevät naimisiin, saavat kuusi lasta ja elävät erossa suurimman osan avioliittoaan ja elämäänsä yleensä. Märta Tikkanen on rakentanut isovanhempiensa tarinan heidän kirjeidensä pohjalta. Hänen äänensä on kertojan, hän ihmettelee Emman sinisilmäisyyttä ja yrittää keksiä perusteluja Unon kylmäkiskoisuudelle ja kyvylle jättää perheensä selviytymään itsekseen.

Kaikki kirjeet eivät ole säilyneet ja siksi tarinassakin on aukkoja. Tikkanen ei ole edes yrittänyt keksiä motiiveja tai tunteita, jos niitä ei ole kirjoitettuna säilynyt. Näin myös lukija kokee seuraavansa historiallista tarinaa, vaikka ainahan kirjoittajan tulkinta on mukana.

Näin naisena sitä välillä vähän ärsyyntyy Emman uhrautuvaisuuteen ja joustavuuteen. Eikö hän näe miehensä kelvottomuutta ? Miten tämä voi noin alentuvasti suhtautua perheestä huolehtimiseen ja vain seurata omia "haihattelujaan" kansanvalistuksen eteenpäin viemisestä. Saahan hän tietysti paljon sillä saralla aikaiseksikin, vaikka tuntuukin joutuvan riitoihin joka puolelle. Rahasta vain on aina pulaa. Toisaalta, onhan sitä vaikea myöntää erehtyneensä puolison valinnassa, vaikka kuinka tätä rakastaisikin.

Kirja ei kerro pelkästään Emmasta ja Unosta, vaan antaa myös mielenkiintoisen kuvan viime vuosisadan vaihteen Suomesta ja maan tapahtumista. Venäläistäminen, itsenäisyys ja kansalaissota ovat historiallisia tosiasioita, joiden vaikutus yhden perheen elämään antaa yleisemmänkin kuvan ihmisten olemisesta. Siksi kirjaa oli mielenkiintoista lukea, vaikka päähenkilöihin välillä vähän väsyikin.

Kaikkiaan kirja tuntuu olevan kirjailijalle jonkinlainen "puhdistautumisriitti". Hän selvittää tilejä sukunsa menneisyyteen varsin julkisesti ja varsin viihdyttävällä tavalla. Tässä on yksi teos lisää aikakauden kuvaukseen ja täydentämään sitä taas yhdeltä näkökulmalta, ehkä ennemminkin yläluokkaisen sivistyneistön suunnalta, vaikka puutetta hekin aikanaan kärsivät. Kuva voisi olla vielä vähän toisenlainen toisenlaisista oloista peräisin olevien kertomana, mutta se olisikin sitten jo ihan toinen tarina.


16.8.2013

Nenäkkäät kinkku-juustokakkuset


tai muffinssit, tai miksi noita nyt nimittäisi. Nenäkkäitä sellaisia, ovat mitä ovat.

Kälyni noita teki Ranskassa aperitiiviherkuiksi ja piti oikein pyytää resepti. Minulla vaan taisi unohtua kiertoilma päälle uunissa ja se kai sitten muovasi herkuille nenät. En minä oikein muutakaan syytä tuollaiseen ihan toispuoliseen kohoamiseen keksi. Vähän vaikea noiden on uskoa tahallaan minulle pitkää nenääkään näyttävän, vaikka kuinka lukisi fantasiakirjoja...

Cake jambon, olive

Nämä voi tehdä yhtenä isona kakkuna tai sitten pieninä annoskakkusina.

200g jauhoja
5 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
0,5dl öljyä
150g palvikinkkua pienen pieninä kuutioina
100g juustoraastetta (Gruyère, Compté, Emmental)
vihreitä oliiveja silputtuina
1,5 dl maitoa
1/2 tl suolaa
pippuria
2 rkl Dijon sinappia
persiljaa tai muita yrttejä silputtuina

Vatkaa munat ja maito sekaisin, lisää öljy ja sinappi, sekä suola ja pippuri.
Lisää vähitellen jauhot ja leivinjauhe sekoittaen tasaiseksi.
Lisää kinkku, juusto, oliivit ja yrtit.
Laita silikonivuokiin ja kypsennä 170 asteisessa uunissa vajaat 30-40 min kakun koosta ja uunin ärhäkkyydestä riippuen.

15.8.2013

Joko olette...



Vastanneet kyselyyn ja osallistuneet arvontaan TÄÄLLÄ ?

14.8.2013

Nicholas North - Kalmattaren kirous

Ilkka Auer : Nicholas North - Kalmattaren kirous
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Suomalaisen fantasian uusi aalto jatkui minun osaltani Auerin viidennellä eli Nicholas North : Kalmattaren kirous - kirjalla. Luin aiemmin koko Lumen ja jään maa -sarjan, joka mielestäni oli kohdennettu itseäni huomattavasti nuoremmalle lukijakunnalle, vaikka laatufantasiaa olikin. Kalmattaren kirouksen osalta kohderyhmä on hiukan vanhentunut eli esiteineistä sinne varsinaisiin teineihin tai nuoriin aikuisiin. Tämä ei tietenkään tee kirjasta yhtään huononpaa, kunhan kertoo rakenteesta ja tyylistä ja tarinan sisällöstä.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin kirjaa on kirjoitettu samannimisen elokuvan käsikirjoituksen kanssa rinnakkain. En tiedä perustuuko elokuva kirjaan vai päinvastoin, mutta tietynlainen elävän kuvan fiilis tuli kirjaa lukiessa. Ympäristön ja henkilöhahmojen ulkoisen habituksen kuvausta on paljon, mikä auttaa tietysti lukijaa pääsemään myös tarinaan sisälle. Toisaalta, elokuvamaisuus näkyy ehkä taustojen kevyemmällä kuvauksella. Tällainen tavallinen tallaaja, jolle pohjoisen mytologiat ovat lähinnä koulukalevalan tasolla, olisi ehkä kaivannut pieniä selityksiä henkilöiden välisiin suhteisiin ja henkilöhistoriaan ymmärtääkseen vaikuttimia ja niiden kautta myös toimia paremmin. Nyt sitä ehkä jää odottamaan mahdollista jatko-osaa päästäkseen kunnolla kuvattuun maailmaan sisälle. Tai sitten tämä johtuu vain minusta - tuntuu, että olen ennenkin kaivannut selityksiä ymmärtääkseni. Olenkohan tulossa vanhaksi ja mielikuvitukseltani laiskaksi ?

Mainitsin tuossa alussa, että kirja lienee kohdennettu teini-ikäisille (tai nuorille aikuisille). Tämä käsitys johtuu osittain siitä, että kirjasta tulee väkisinkin mielleyhtymiä toimintaleffoihin, joille tuo kohderyhmä lienee luontaisin. Nicholas North joutuu jo nuorena poikana eroon vanhemmistaan Väinämöisen toimesta. Hän ajautuu ei niin "hyvään seuraan" metsän lainsuojattomien luokse. Kunnon fantasian tapaan kirjassa vilisee ihmisten lisäksi trolleja ja Nicholaksen paras kaveri on jonkinlainen puhuva siili. Kun matkaseuraksi löytyy vielä kaunis, keijunsukuinen (?) tyttö, voi kamppailu Kalmatarta ja hänen langettamaansa jäistä kirousta vastaan alkaa tosissaan. Matkalla kuljetaan monien mielenkiintoisten metsäseutujen läpi ja päädytään jopa Manalan maille.

Henkilögalleria on kirjassa todella mielenkiintoinen kaikkine mytologisine hahmoineen. Nicholas itsessään on sellainen varmaan aika tyypillinen  uhoa ja epävarmaa itsevarmuutta uhkuva nuorukainen, mitä nyt sattuu kantamaan myös kuolemattomuuden kirousta mukanaan. Jotenkin kirjan tunnelmasta, kerronnasta ja varsinkin päähenkilön luonteesta tuli minulle mieleen Kevin Hearnen Iron Druid Chronicles. Ehkä mielleyhtymään vaikutti myöskin tuo pohjoisen mytologian linkitys.

Minä pidin kirjasta. Siinä on sellaista raikasta uhoa ja vapaata mielikuvituksen lentoa, jota soisi löytyvän useamminkin. Vaikken ihan kohderyhmää taida edustaakaan (enää) niin viihdyin Nicholaksen mukana. Huolimatta siitä, että välillä piti vähän äidillisesti huokaista ja toivoa, että poika vielä oppii.

Elisa Kirja tarjosi vapaavalintaisen kirjan luettavaksi


P.S. MUISTATTEHAN SEN KYSELYN JA ARVONNAN ! VIELÄ EHTII !

13.8.2013

Lempileipiä - Täydelliset purilaissämpylät


Kunnon hampurilaissämpylöitä on yllättävän vaikea löytää. Kaupasta ostetut ovat meidän tarkoituksiimme yleensä aivan liian isoja, eikä se valkoinen ja hötöinen leipä meillä oikein uppoa kehenkään. Itse tehdyt sämpylät ovat usein (ainakin minulla) olleet vähän turhankin kiinteitä tai sitten liian pehmeitä hampurilaistarkoitukseen.

Nyt Copycat on kuitenkin (taas kerran) aivan onnessaan. Puutarha ja hella -blogissa oli kirjattuna resepti, jonka lopputuloksena sämpylöissä on sopivan kiinteä kuori, mutta sisusta sellaista ihanan pehmeää leipää, joka imee kastikkeet muuttumatta silti mössöksi. NAM !

Ensimmäisellä kerralla syötiin nyhtöpossupurilaisten kanssa, mutta näitä tullaan tekemään lisää ihan pihvipurilaistenkin kohdalla. 

Allaolevista määristä tuli sopiva sämpylä meistä jokaiselle eli 4 suht'isoa ja yksi 2-vuotiaalle purilaisen purijalle sopiva. Myös nostatuksessa käytin jo aiemmin hyväksi kokemaani kylmänostatusta. Eli tein taikinan valmiiksi jo edellisenä päivänä, jätin jääkaappiin yöksi nousemaan ja leivoin sämpylät sitten aamulla. Näin saatiin työmäärää (ja stressitasoa) lounasvalmisteluissa vähän pienemmäksi. Hiivakin muuttui kuivahiivaksi, kun sitä meillä löytyy aina kaapista.

Täydelliset purilaissämpylät 

2 dl vettä (lämmintä)
vajaa 1 pss kuivahiivaa
2 tl sokeria
2tl suolaa
2 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
Seesaminsiemeniä

Sekoita hiiva ja vesi. Lisää sokeri, suola, hiivaleipäjauhot ja puolet vehnäjauhoista. Sekoita ja alusta joukkoon loput vehnäjauhoista ja lopuksi öljy.

Laita kulhoon kansi ja nosta jääkaappiin yöksi. Nostoa kulho pois jääkaapista aamulla noin tuntia ennen kuin leivot sämpylät.

Tee 4 sämpylää + 1 mini ja jätä vielä liinan alle lämpimään paikkaan nousemaan tunniksi.

Voitele sämpylät vedellä ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 225 asteessa 9-12 min uunin ärhäkkyydestä riippuen.

12.8.2013

Copycat trendien huipulla - nyhtöpossupurilaisia ja inkivääriolutta



Tämän kesän supertrendejä ovat olleet nyhtöpossuhampparit ja inkivääriolut. Pakko kai sitä on trendejä edes yrittää seurata ollakseen jollain tavalla varteenotettava ruokabloggari, joten tässä meidän otoksemme nyhtöpossupurilaisista ja inkiväärioluesta.

Copycat onkin noista hampurilaissämpylöistä aivan onnessaan. Vuosien tuskailun ja liian kovien, hötöisten tai isojen sämpylöiden jälkeen löytyi ihanneresepti ihan nenän edestä eli Puutarha ja hella-blogista. Vähän tosin tekotapa muuttui matkan varrella, mutta siitä lisää myöhemmin. Tämä resepti kun on vielä kirjattava tuonne lempileipiinkin. (Siellä onkin ollut kesän ajan vähän hiljaista).

Inkivääriolutta ja minttua

Inkivääriolueen minulla on ollut vähän kaksijakoinen suhde. Se kuulostaa ihanan raikkaalta ja virkistävältä, mutta aikaisemmat kokeilut ovat maistuneet vain isännälle, joka on totaalinen inkiväärifani. Tämänkertainen resepti tuli bongattua Glorian ruoka ja viini-lehdestä (nr5 eli tuo tällä hetkellä myynissä oleva) ja kelpasi nirsolle perheenäidillekin. Tämäkin simankaltainen juoma tosin oli parhaimmillaan tasan yhtenä päivänä eli toisena päivänä pullottamisen jälkeen. Tein juoman tiistaina illalla - pistin pulloon keskiviikkona ja perjantaina sekä kuplat että maun tasapaino olivat kohdillaan. Loput olivat sitten sopivasti käytettävissä viikonloppuna nyhtöpossun kastikkeeksi.

Myös nyhtöpossun perusohje on bongattu Glorian ruoka ja viini-lehdestä... tai siis lähinnä sen kastikkeen sillä kasslerin uunissapaistomausteet ovat meillä olleet standarikamaa jo ennenkin. (Samaa possua syötiin meillä jo kertaalleen kesäpiknikillä, mutta silloin tabbouleh-salaatin ja mansikka-briesalaatin kera) Muutenkin näihin hampurilaisiin yhdisteltiin ideoita vähän sieltä täältä - nuo jo mainitut Copycatin sämpylät, La Cantinen lounaasta muistuttava purilaispesto ja etikkamarinoidut sipulit. Lopputuloksena oli jotain suurempaa kuin osiensa summa.

Nyhtöpossupurilaiset

hampurilaissämpylöitä
nyhtöpossua
etikkamarinoitua punasipulia (siivuta punasipulia ja anna marinoitua tunnin verran punaviinietikan kanssa suolalla ja ripauksella sokeria maustettuna)
pestoa
salaattia, tomaattia ja kurkkua

Valmistele ainekset ja kokoa purilainen syöjien maun mukaiseksi.


Nyhtöpossu

Ota runsaan kilon verran possun kassleria ja hiero sen pintaan suolaa, pippuria, muscovado-sokeria ja savupaprikajauhetta. Laita 225 asteiseen uuniin 20 minuutiksi ilman kantta. Laske sitten uunin lämpötila 90 asteeseen ja jätä possu sinne kannen (tai folion) alle vähintään 6 tunniksi (tai yön yli).


Riivi possu suikaleiksi ja kiehauta kastike inkiväärioluesta (3dl), possun paistinliemestä (3dl),  muscovadosokerista (1dl) ja valkoviinietikasta (1dl). Anna kastikkeen poreilla kokoon jonkin verran ja maista. Lisää sokeria tai vaikka inkivääriäkin, mikäli maku tuntuu liian miedolta. Inkiväärioluen laatu vaikuttaa kastikkeeseen hurjasti. Piknikkiä varten käytin itse asiassa ihan Schweppesin Ginger Ale limonadia ja siihen piti lisätä inkivääriä. Tällä kertaa piti lisätä vähän sokeria.

Valuta kastiketta lihan päälle haluamasi kosteusasteen saamiseksi. Voi olla, ettet tarvitse ihan kaikkea. Se taas riippuu siitä, miten kuivaksi possu on uunissa mennyt ja miten mehukkaaksi sen tarjoilua varten haluat. Anna seistä ja maustua vähän aikaa ennen tarjoilua.

Purilaisen kavereina meillä syötiin tällä kertaa kyssäkaalislawta ja polentaranskiksia.

11.8.2013

Kiinalaiset kellomurhat


Robert van Gulik : Kiinalaiset kellomurhat 
Omasta hyllystä 

Dekkaripohdintojen aikaan tuli kommenteissa keskusteltua kiinalaisista dekkareista. Muistelin silloin lukeneeni joskus aikoinaan kiinalaisen tuomarin seikkailuista erinäisten rikosten ratkaisemiseksi hamassa historiassa. Asiaa, eli käytännössä kirjahyllyäni, tarkemmin tutkittuani huomasin, että kirja kyllä sijoittuu muinaiseen Kiinaan, mutta kirjailija ei ollutkaan sieltä kotoisin. Robert van Gulik on itse asiassa alunperin hollantilainen, mutta vietti osan ison osan elämästään Aasian suunnalla ja meni naimisiin kiinalaisen naisen kanssa.

Kirjailijan kiinalaisuuden illuusion särkyminen ei kuitenkaan vähennä kirjan viehätystä laisinkaan. Historialliseen Kiinaan (on vähän epäselvää, mihin ajanjaksoon tarkalleen 600-luvulle vai 1300-luvulle....) sijoittuvan romaanin päähenkilö tuomari Dee on lainattu Kiinalaisista taruista. Hän on oikeamielinen ja pyrkii selvittämään oikeat rikolliset kaikkien hämäysten ja lahjontayritysten takaa. Apureinaan hänellä on entinen huijari ja nyrkkeilijä, tukenaan vain hänen hyvinvointiaan ajatteleva palvelija. Rikosten selvittelyn tutkimusmenetelmät eivät tuomari Deellä ole ehkä kaikkein perinteisimmät aikansa kiinalaisen käsityksen mukaan, mutta tulosta syntyy. Tosin kaikki eivät voi ymmärtää sitä, ettei hän hanki vahvistusta syytetyn syyllisyydelle kiduttamalla hänestä tunnustusta.

Kiinalaiset kellomurhat kuvaa kolmen eri tapauksen selvittelyä. Teurastajan tytär on murhattu ja syytettynä on hänen nuori rakastajansa, mutta istuuko syyllisen penkillä oikea henkilö ? Suuren temppelin rikastumisen takana häämöttää skandaalimainen huijaus ja miten pitäisi suhtautua vanhan lesken sopertelemiin syytöksiin julmasta kostosta ? Tuomari Dee hoitaa tapaukset taiturimaisesti.

Kirja edustaa vähän vanhempaa dekkariperinnettä sillä tuomari Deen seikkailuita on julkaistu 1950-luvulta eteenpäin ja suomennettukin jo 1970-luvulla. Tarina eteneekin rentouttavan verkkaiseen tahtiin ja henkilöhahmojen kuvauksessa on samaa viehätystä kuin Christien dekkareissa. Kiinalaiset oikeuskäytännöt ja tapa ajatella tuntuvat nykyaikaisesta pohjoisen asukista todella eksoottisilta ja niiden koukeroita ihmetellessä aika kuluu kirjan parissa rattoisasta. Lahjonta, kidutus ja valheet ovat tarinoiden mukaan olleet aivan yhtä yleisiä kuin kaikkialla muuallakin, mutta onneksi oikeamielisiä lainedustajia voi olettaa löytyneen joukosta.

Pidin kirjasta kovasti ja se oli ihanan rentouttavaa kesälukemista. Miksiköhän en aikoinaan ole hankkinut enempää van Gulikin kirjoja käsiini ? Niitä on kuitenkin julkaistu useampia ja tämäkin kirja on lojunut kirjahyllyssäni kirjaston poistomyynnistä hankittuna jo parikymmentä vuotta.


HUOM. OLETTEHAN JO VASTANNEET KYSELYYN JA OSALLISTUNEET ARVONTAAN TÄÄLLÄ

10.8.2013

Pienet sitruunakakkuset


Lomamatkalla tuli taas kerättyä mukaan iso kasa ranskalaisia ruokalehtiä. Ensimmäisenä kokeilureseptinä kotona testattiin makeita sitruunakakkusia Saveurs-lehden jälkiruokien erikoisnumerosta. Niistä tulikin ihanan pehmeitä ja kosteita ja raikkaan sitruunaisia. Osasyynä kosteuteen on varmaan alhainen kypsennyslämpötila. Aluksi vähän arvelutti, mutta hyviä tuli, kun malttoi mielensä.

Samalla tuli testattua uusi minikakkuvuokakin - siis sellainen silikoninen muffinssivuoka, jossa aukot ovatkin suorakaiteita eikä pyöreitä ;-)

Pienet sitruunakakkuset

3 luomusitruunaa (1 kuori ja kaikkien mehu)
40g mantelijauhetta
180g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
150g pehmeää voita
150g sokeria
3 kananmunaa

Kuorrutus : sitruunamehua ja tomusokeria - sitruunankuoriraastetta halutessasi

Laita uuni lämpiämään 140 asteeseen.

Raasta yhden sitruunan kuori ja purista kaikista mehu.

Sekoita jauhot, mantelijauhe, sitruunankuori ja leivinjauhe.

Hiero voi ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen välissä hyvin vatkaten.

Lisää jauhoseos ja sitruunamehu voivaahtoon, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina muffinssivuokiin (tai silikonisiin minikakkuvuokiin). Paista kakkuja uunissa noin 45min ja jäähdytä.

Sekoita sitruunaa ja tomusokeria paksuhkoksi kuorrutukseksi (aloita hyvin pienellä mehumäärällä). Anna kuorrutuksen kovettua ainakin puolisen tuntia.

9.8.2013

Vielä on kesää jäljellä...


Vielä on kesää jäljellä


Vaikka sade lyttäsikin upean syyshortensiamme... ehkä se siitä vielä nousee (?)


Ainakin toivomme vielä aurinkoa, jotta tomaatit punastuisivat


Vaan miten mahtaa käydä chilien ?

8.8.2013

Kirjat vs. e-kirjat - SUURI e-kirjakysely numero II + ARVONTA



Viime vuoden lopussa kyselin e-kirjojen lukemisesta. Vastaukset olivat varsin mielenkiintoisia. Aikaa on nyt kulunut sen verran, että lienee oikea hetki kysellä teiltä uudelleen sähköisten kirjojen käytön yleisyyttä.

Kyselyn jälkeen on yksi ja toinenkin Blogistaniassa ilmoittanut hankkineensa sähköisen lukijan tai muuten tutustuneensa sähköisten kirjojen maailmaan. Olen utelias kuulemaan, millaista muutosta e-kirjojen lukemisen suhteen on tässä vajaassa vuodessa tapahtunut. 







Create your free online surveys with SurveyMonkey , the world's leading questionnaire tool.




Siispä, käytättehän muutaman sekunnin aikaanne ja vastaatte ylläolevaan kysymykseen. Kysely on auki elokuun viimeiseen päivään saakka.

Kyselyn ohessa on myös hyvä hetki pitää ARVONTA.

 Elisa Kirja on ystävällisesti sponssanut meille kaksi koodia, joilla saa ladata itselleen vapaavalintaisen kirjan Elisa Kirjan valikoimista. Arvonta suoritetaan heti kyselylomakkeen sulkeuduttua.

Osallistumaan pääsee, kun on tämän blogin lukija/FB-tykkääjä / G+ lukija JA ilmoittaa tämän artikkelin kommenttiboksissa osallistuvansa arvontaan. Ei sen kummempaa :-)



Elisa Kirja sponssaa arvontavoiton




7.8.2013

Pikaisen ruoan salaisuuksia


Minä olen koukussa - nimittäin Jamien 15 min aterioihin. Tiedän, että olen tästä maininnut jo aikaisemminkin, mutta tällä kertaa jäin oikein miettimään, miten on oikein mahdollista tehdä hyvää ruokaa niin pikaisesti. Tulin siihen lopputulokseen, että on muutama sääntö tai kikka, joiden avulla ruoanlaitto nopeutuu.

Seuraavassa on listattuna Jamielta bongattuja kikkoja, jotka on myös kotikeittiössä hyviksi havaittu.
  • Nuiji ja leikkaa - pienet palat kypsyvät nopeammin. Itsestäänselvää, mutta muistanko aina ? 
  • Käytä käyttövalmiita aineksia. Tämä ei tarkoita välttämättä teollisesti pitkälle prosessoituja tuotteita vaan esimerkiksi pussiin valmiiksi pestyjä salaatteja, purkkioliiveja, valmiiksi leikattua lihaa, purkkitonnikalaa... Leipääkään ei aina tarvitse itse leipoa ;-)
  • Hyödynnä keittiön koneet - Jamie varsinkin tuntuu käyttävän mielellään yleiskonetta pilkkomiseen. Mikäs siinä, tiskiä tulee enemmän kuin leikkuulaudasta ja veitsestä mutta saahan kulhot tiskikoneeseen. 
  • Pidä keittiö siistinä ja tavarat järjestyksessä. Tämä lienee meillä se vaikein juttu, mutta onhan se selvää, että ruoanlaitto nopeutuu, jos ei keskenkaiken tarvitse ruveta miettimään, minne se raastin tällä kertaa tulikaan törkättyä.
  • Ennakoi - uunin voi laittaa ajoissa lämpiämään ja ainekset nosta jääkaapista valmiiksi pöydälle. Vedenkin voi laittaa kattilaan tai vedenkeittimeen kuumenemaan heti kokkauksen alussa niin ei tarvitse sitten pastavettä odotella. 
  • Ihan omana vinkkinäni sitten vielä, että laita keittiön ovi kiinni. Ainakin meillä tuppaa kokkaus keskeytymään aina moneen kertaan erilaisiin kysymyksiin jälkikasvulta (tyyliin - "mitä syödään ?" ja "koska on ruokaa?") tai siihen, että nuorimmainen nappaa pöydältä mukaansa juuri sen sillä hetkellä tarvittavan työvälineen tai raaka-aineen. 
Näiden lisäksi voisi tietysti vielä mainita, että ruokalehdet, -kirjat ja -ohjelmat auttavat kummasti ruoanlaiton nopeudessa. Minulla meinaan aina välillä menee eniten aikaa siihen menuun suunnitteluun. Kaikki inspiroiva auttaa ja siinä suhteessa Jamie on kyllä ihan omaa luokkaansa. Siksi kai häntä niin fanitankin vuodesta toiseen.

Kuvassa on viimeisin Jamie-resepti eli kanaa, kasviskuskusta ja tsatsikia.

Nuijittuja kanafileitä sitruunankuorella, suolalla, pippurilla, oreganolla ja maustepippurilla maustettuina ja pannulla kypsennettyinä.

Kasviskuskusta, jossa esikypsennetty kuskus (loppukypsennys vedenkeittimessä kuumennetun veden kanssa kannen alla kulhossa) sekoitetaan yleiskoneessa silputtuihin sipuliin, chiliin, tilliin ja paprikaan ja joukoon lisätään vielä pussista herneitä, purkista oliiveja sekä oliiviöljyä ja sitruunamehua.

Tsatsikissa sekoitetaan jugurtti, suolalla valutettu kurkkuraaste, minttua, pippuria ja sitruunamehua.

Lopuksi ripotellaan päälle vielä feta-juustoa ja tilliä.

Oli muuten hyvää ja tällä kertaa aikaa kului keskeytyksineen noin 20min. Isäntä kuulemma otti aikaa...

6.8.2013

Koukuttava Aika mennyt palaa

Karoliina Timonen : Aika mennyt palaa
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Aloittaessani lukemaan tätä kirjaa olin lievästi epäluuloinen. Jälleensyntymistä ja selvännäkijyyttä ei oikein kuulostanut minun jutultani. Kun vielä tiesin tarinan liittyvän maailmansodan kärsimyksiin, joista olen nuorena aiheuttanut itselleni ylettömällä lukemisella yliannostuksen, lykkäsin kirjan aloitusta moneen kertaan. Ihan turhaan. Minä jäin koukkuun het muutaman luvun jälkeen.

Klarissa muuttaa perheensä kanssa miehen työn perässä Bostoniin. Hän on jo lapsuudesta saakka nähnyt unia Corinnesta, mutta Bostonissa unet muuttuvat yhä selkeämmiksi ja saavat tarinan muodon. Klarissa yrittää parhaansa mukaan sopeutua kotiäidin elämään, mutta Corinnen kohtaamat vaikeudet ovat viedä hänetkin mukanaan ja aiemmat tapahtumat heijastuvat nykyaikaan. Voiko historia toistaa itseään ?

Klarissan ja Corinnen elämät vuorottelevat luvuittain. Rakenne toimii yllättävän hyvin ja molempien kokemukset täydentävät toisiaan ja edistävät juonta. Erityisen helppoa minun oli samaistua Klarissaan. Voisin hyvin kuvitella kärsiväni samalla tavalla huonosta omastatunnosta, kun lapset eivät yksinään riitäkään elämän sisällöksi. Minäkin rakastan lapsiani, mutta minun olisi vaikea kuvitella itseäni puhtaasti kotiäidiksi. Luulen, että tulisin hulluksi ja samalla aiheuttaisin ylenmääräistä kärsimystä myös jälkikasvulle, jollen välillä pääsisi miettimään "aikuisten juttuja".

Kirjan ote on ehkä vähän feministinen. Miehet tarinassa ovat ymmärtämättömiä ja itsekkäitä ja sivistymättömiä. Ainoa Corinnen kanssa samoista aiheista kiinnostunut mieskin osoittautuu kykenemättömäksi asettumaan äidin asemaan. Eivät naisetkaan tietysti ole täydellisiä, niin kuin eivät oikeassakaan elämässä. Mehän nalkutamme ja ryvemme itsesäälissä, unohdamme miehemme lasten tultua elämän keskipisteeksi - vai mitä ?

Kaikkiaan nautin kirjasta suunnattomasti. Pitkästä aikaa oli vaikea jättää kirjaa pois käsistään.
Niin, ja asiaa ihmetteleville tiedoksi, että olen tietoinen Karoliinan bloggaajataustasta ja olen hänet jopa joskus tavannutkin. Olenkin melkein helpottunut, kun ei "tarvinnut" kirjoittaa positiivisesti ja rakentavalla kritiikillä, vaan sai hehkuttaa hyvällä omallatunnolla.



5.8.2013

Kun sataa... Lohturuokaa parhaimmillaan


Tänään tuoksui ensimmäistä kertaa syksyltä. Se johtui varmaan tuosta pilvipeitteestä ja sateen tunnusta, sillä eihän kesä vielä voi olla lopussa ?

Tuossa muutama päivä sitten oli myös harmaata, vettä ripsotti ja tuli melkein vilu. Sellaisena päivänä tekee mieli kunnollista lihapataa. Kyytön keittolihapala oli oiva valinta lihapataan - tai siis keittoa siitä ensin piti tulla, mutta taisin joko laittaa nestettä liian vähän tai sitten makaronit olivat normaalia janoisempia. Oli miten oli - tämä oli herkullista !

Liha-makaronipata paprikahöystöllä

Ota keittolihan pala, suolaa ja pippuroi, ja ruskista se padassa öljyn ja voin seoksessa. Nosta syrjään.

Pilko 2 porkkanaa, 2 sellerinvartta ja 2 sipulia pieneksi ja kuullota palaset padassa lisättyäsi sinne vähän öljyä.  Lorauta joukkoon pikkupullo valkkaria. Lisää muutama oksa timjamia, nippu persiljanvarsia silputtuna sekä pippuria. Kaada joukkoon purkillinen paseerattua tomaattia ja lisää kaksi kasvisliemikuutiota (tai kanaliemikuutiota).

Laita liha takaisin pataan ja lisää kiehuvaa vettä niin paljon, että lihapala peittyy. Anna poreilla uunissa muutaman tunnin ajan.

Nosta lihapala pois padasta ja siivilöi liemi. Laita liemi takaisin pataan ja lisää liha riivittynä irti luista. Lorauta joukkoon ketsuppia ja tomaattipyreetä. Lisää myös puolet persiljanipun lehdistä ja hyppysellinen sokeria sekä pari ruokalusikallista balsamietikkaa.

Lisää muutama kourallinen pieniä makaroneja kun pata kiehuu ja kypsennä pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoile paprikakuutioiden ja crème fraîchen kanssa.

Paprikakuutiot lisukkeeksi :
Paahda uunissa 2 muutmaan osaan pilkottua paprikaa miltei mustaksi ja laita ne muovikulhoon kannen alle. Noin vartin päästä kuori irtoaa helposti. Leikkaa kuoritut paprikat kuutioiksi, lisää suolaa, pippuria ja balsamietikkaa. Sekoita.

4.8.2013

Mifongin perintö

J.S.Meresmaa : Mifongin perintö 
Luettavaksi ja blogattavaksi saatu Elisa Kirjalta

Suomalaista fantasiaa on viime vuosina ilmestynyt kiitettävästi. Ilkka Auer ja Petteri Hannila ovat jo olleet lukulistallani ja nyt sinne ilmaantui J.S.Meresmaa. Tämä olikin lomamatkalle oikein sopivaa luettavaa. Sujuvaa ja viihdyttävää.

Mifongin perintö seuraa klassisen fantasian jälkiä. On kuviteltuja valtakuntia, kuninkaita ja prinsessoja, myyttisiä eläimiä ja ripaus taikuutta. Modernimman vireen tuo sitten päähenkilön sukupuoli (nainen), naisten aktiivinen rooli tarinaa eteenpäin vievänä voimana sekä seksuaalisuuden kuvaus osana ihmissuhteita. Eihän tämä mikään eroottinen tarina ole, mutta suorasanaisempaa virettä sentään löytyy enemmän kuin klassikoissa (ref. Taru sormusten herrasta tai Maameren tarinat).

Ardis on Merontesin valtakunnan prinsessa, joka naitetaan naapurimaan kuninkaalle rauhan turvaamiseksi. Hän on kuitenkin jo ehtinyt kiintymään salaperäistä kirjasarjaa veljelleen etsivään Dante Rondestaniin, jonka seurana kulkee erottamaton kumppani, musta puuma Reu. Ajan myötä Ardisin avioliitosta löytyy outoja piirteitä, jotka tuntuvat liittyvän mytologisesta historiasta tuttuihin Mifonkeihin. Ardis ja Dante joutuvat selvittämään, miten nuo kuolleet jumalat voivat vaikuttaa  nykyajan ihmisten elämään. Sankarit päätyvät myös vastakkain historian hämäristä henkiinheränneen salaseuran kanssa.

Kunnon fantasiatarinan tavoin myös Mifongin perintö juoksuttaa tarinaa vauhdilla eteenpäin samoin kuin päähenkilöt matkustavat paikasta toiseen hengästyttävää vauhtia. Yllättäviä juonenkäänteitä riittää, välillä jopa hieman uskottavuuden kustannuksella. Sattumalla on vanhan ja hieman kyynisen lukijan mielestä turhankin suuri rooli tärkeissä tapahtumissa.  Tapahtumat myös usein tupsahtavat lukijan eteen ilman minkäänlaista pohjustusta. Tarkemmat aasinsillat lukujen välissä olisivat auttaneet ainakin tällaista hälinän keskellä ja pätkissä lukevaa pysymään vielä paremmin ajan tasalla juonen koukeroista.

Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja mukavasti vähemmän mustavalkoisia kuin monissa muissa fantasiakirjoissa. Kukaan ei ole täydellisen sankari, eikä pahiskaan olen täysin paha. Päähenkilö Ardis on välillä ehkä naiivi, mutta taas pitää muistaa kirjan kohdeyleisö. Se lienee tarkoitettu vähän nuoremmalle lukijakunnalle kuin tällainen jo vuosikymmeniä fantasia- ja muita kirjoja lukenut äiti-ihminen.

Kaikkiaan Mifongin perintö on varsin luettavaa fantasiaa. Mielenkiinnolla odotan saavani käsiini myös sarjan toisen osan (Mifongin aika). Ehkäpä ensimmäisen osan pienet juonelliset haparoinnit ovat siinä jo tarkentuneet.

EDIT joulukuussa : tämä artikkeli on joutunut roskapostirobotin kohteeksi, joten valitettavasti kommentointimahdollisuus on nyt toistaiseksi suljettu... Muita artikkeleitani voi vapaasti kommentoida edelleen :-) 


3.8.2013

Lomakuun luetut - jänniä hetkiä


Heinäkuu oli jännä kuukausi lukemisen suhteen. Osallistuin nimittäin elämäni ensimmäiseen lukumaratoniin ja vieläpä suomalaisten kirjabloggarien historian ensimmäiseen yhteiseen maratoniin 10.7. Olisin mielelläni osallistunut kuukauden aikana järjestettyyn toiseenkin maratoniin, mutta lomamatka häiritsi lukuharrastusta ja rauhallisen kirjoihin keskittymisen sijasta juoksin lasten ja kanojen perässä Camarguessa... Toinen maraton olikin massiivinen rykäisy. Melkein 40 bloggaria luki yli 30.000 sivua vuorokauden aikana ! Tarkempaa selvitystä voi käydä lukemassa vaikka täältä.

Kaikkiaan luin heinäkuun aikana 9 kirjaa, joista kolme maratonin aikana. Löysin uuden ihastuksen Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -kirjasta ja nautin kovasti Leonardon rasia ja muita tarinoita-kirjan novelleista. Kupoli vei mukanaa keskiaikaiseen Firenzeen.

Maratonia ennen olin jo ehtinyt lukemaan yhden kirjan sekä suomeksi, englanniksi että ranskaksi. Perre Pevelin Les lames du Cardinal oli mielenkiintoinen fantasiaväännös muskettisoturien ajasta (se on suomennettu nimellä Kardinaalin miekat). Ishiguro on aina yhtä hyvä. Tällä kertaa luin häneltä A Pale View of Hills. Suomenkielinen kirja oli Kiinalaiset kellomurhat, joka piti lukea uudelleen dekkarikuun jälkimaininkien myötä.

Lomareissun aikana ja osittain jo sitä ennen ehdin myöskin lukemaan kolme kirjaa. Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta oli itseoikeutettu valinta loman suvantokohtaan. Enkä pettynyt. Kate Mortonin The Secret Keeper muistutti hyvin paljon hänen toista lukemaani romaaniaan The House at Riverton. J.S. Meresmaan Mifongin perintö jatkaa suomalaisen fantasian uutta aaltoa.

Siis 2 kirjaa englanniksi, yksi ranskaksi ja 6 suomeksi. Blogattua olen saanut huomattavasti vähemmän. On siis elokuuksi vähän kiinni kurottavaa siinä suhteessa...

2.8.2013

Herkkuja omalta pihalta


Kesälomamatkan jälkeen vähän hirvitti, että miten oli pihan kasveille käynyt. Kissavahdit tietysti vähän kastelivat, mutta eihän se ole sama kuin oma hoito - eihän ? Joka tapauksessa, piha voi oikein hyvin ja oli vähän villiintynytkin. Paluupäivänä tehty pikainen putsaus tuotti ison kasan herkkuja.

Ensimmäisen koti-illan ruoka siis saatiin suoraan omasta pihasta. Vain couscous, feta ja sipulit ostettiin (ja mausteet tietysti). Samalla päästiin myös kokeilemaan Ranskasta ostamaani pakettia Piment d'Espelette-chiliä. Se on oma lajikkeensa, josta tehty chilihiutale on vähän miedompaa ja jotenkin makeampaa kuin ne linnunsilmächileistä tehdyt hiutaleet.


Ensimmäiseksi perattiin härkäpavut. Yleensä poimin ne sellaisina aika pieninä, jolloin ei ole aivan välttämätöntä poistaa papujen päällä olevaa nahkamaista kuorta. Nyt olivat pavut kuitenkin päässeet aika massiivisen kokoisiksi, joten perkuutyö oli kaksivaiheinen. Ensin pavut pois kuoresta ja sitten papujen päältä nahka pois. Jäljelle jäi herkullinen ydin.


Että voikin yksinkertainen kasvispaistos maistua niin hyvälle Saksan halki kulkeneen ja aika pahasti roskaruokiin keskittyneen ajomatkan jälkeen. Laivaruokakaan kun ei ole ihan sieltä kevyimmästä päästä.

Oman pihan kasviskuskus
(neljälle päivälliseksi ja vielä kolmelle seuraavan päivän lounaalla lämmitettynä)

porkkanoita
kesäkurpitsaa
härkäpapuja
persiljaa
timjamia
punasipulia
valkosipulia
fetaa
1/2 pkt kuskus-ryynejä
0,5dl mietoa kasvisöljyä
0,5 dl sitruunamehua
suolaa ja pippuria
Piment d'Espelette (tai muu haluamasi paprikan tai chilin sukuinen mauste)

Perkaa pavut ja puhdista ja leikkaa  porkkanat pieniksi paloiksi. Ota molempia yhtä paljon. Kiehauta vettä kattilassa ja kypsennä siinä porkkananpaloja ja härkäpapuja muutama minuutti. Valuta hyvin, valele kylmällä vedellä ja valuta taas.

Kaada kuskus-ryynit kulhoon ja kiehuvaa vettä päälle. Peitä kannella tai kelmulla. Jätä odottamaan muutamaksi minuutiksi. Sekoita kastike öljystä ja sitruunamehusta. Mausta suolalla ja pippurilla. Erottele ryynejä toisistaan haarukalla ja sekoita joukkoon kastike.

Leikkaa kesäkurpitsa kuutioiksi ja punasipuli suikaleiksi. Molempia yhtä paljon kuin porkkanoita ja papujakin. Kuumenna pannussa öljyä ja kuullota sipuleita hetki. Lisää kesäkurpitsa ja sekoittele, kunnes se pikkuisen pehmennyt. Muistathan, että purutuntuman tulee säilyä. Nyt ei tehdä muussia.

Lisää pannulle muutama oksa timjamia ja nippu persiljaa. Sekoita.

Lisää porkkananpalat ja härkäpavut sekoita.

Tarjoile kuskus ja kasvikset yhdessä. Murenna joukkoon fetajuustoa haluamasi määrä. Ripottele päälle vielä piment d'Espelette - maustetta, lisää persiljaa ja nauti.

1.8.2013

Mitä jäi mieleen ?

Näin lomamatkan jälkeen on aina hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä siitä oikein jäikään mieleen. Seuraavassa kooste tämän kesän Ranskanreissustamme.

1) Automatkat
Menomatkalla 16 tuntia moottoritietä ja paluumatkalla samoin. Se jää pakostakin mieleen, varsinkin kun takapenkillä istuu 3 mukulaa, joista nuorin on vasta 2v. Täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa matkat jäivät mieleen hyvällä. Useat pysähdykset ja iPadin käyttökiellolla uhkailu pitivät pienet kahinat kurissa. Paluumatkan pysähdys hotellilla oli paikallaan - huolimatta siitä, että uima-allas jäi testaamatta sateen takia.

2) Valencen terveyskeskus
Nuorimmaisen auringonpistos osoittautui lopuksi virukseksi. Vietimme loman viimeisen päivän Valencen sairaalan vastaanotolla diagnoosia odottamassa. Lopputuloksena oli, että ehkäpä sittenkin entero-virus. Lääkäri vaan ihmetteli, että missä näppylät ? No, ne tulivat sitten illalla...
Vastaanotolla ei ollut tietoakaan etelämaalaisesta häslingistä, vaan palvelu oli nopeaa ja ammattimaista. Ystävällistäkin, vaikka äiti saikin ensimmäiseksi satikutia siitä, ettei matkalaukusta ollut löytynyt kuumemittaria.



3) Ruoka, herkut, hedelmät, viini - joo, ja kanat
En ole uskaltautunut vaa'alle. Ilmankin tiedän, että elopaino on kasvanut. Juustot, leipä, suklaa, hedelmät ja muut herkut ovat tehneet tehtävänsä. Paljon söimme kaikenlaista herkullista, kuten sammakonreisiä, gambas-rapuja ja kanaa.

Niin, erityisesti kanaa. Jostain syystä törmäsimme tällä reissulla kanoihin ihan joka välissä. Torilla, hotellilla, Camarguessa ja tietysti ennenkaikkea lautasella. Mieleenpainuvimma kanaherkut olivat luomutorilta ostettu ja miehen valmistama "pintade" (helmikana) sekä kälyni miesystävän äidin kasvattamat La Grise du Vercors - kanat. Kyseessä on aivan uusi laji, jonka hän on kehittänyt. Vapaana kasvaneet kanat ovat tummalihaisia ja aivan uskomattoman maukkaita, varsinkin noin oliiveilla täytettynä kuten me niitä nautimme raviolien kera...

4) Kuumuus
40 astetta varjossa ja tuuli, joka miltei polttaa. Ei tällaista pohjoisen elävää ole ihan tuollaiseen tarkoitettu. Onneksi oli sentään kiviseinät ja uima-allas lähettyvillä suurimman osan aikaa.
Paluumatka sitten sujuikin myrskypilvien alla - lasten hotellipäiväkin meni tosiaan lähinnä sisällä sadetta pidellessä eikä suunnitelmien mukaan uima-altaalla. Niin ne kelit muuttuvat. 

5) Ystävien häät ja päivälliset sukulaisten kanssa
Mitäpä näitä selittelemään.

6) Mielenkiintoiset vierailukohteet
Niin kuin nyt esimerkiksi Valencen vanhankaupungin putiikkien alennusmyynti (kyllä, kalliiksi tuli 70% alennuksista huolimatta). Camarguen härät, esihistoriallinen luolasto - Rhône-joen rannat ja viinitilojen rinteet. Näkemistä olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Onneksi ensi vuonnakin on taas kesäloma !

Tähän loppui siis sekä lomareissu että kesäloma. Toivottavasti olette viihtyneet mukanamme. Nyt palataan vähitellen taas arkeen ja perustohinaan.