Sivut

4.8.2013

Mifongin perintö

J.S.Meresmaa : Mifongin perintö 
Luettavaksi ja blogattavaksi saatu Elisa Kirjalta

Suomalaista fantasiaa on viime vuosina ilmestynyt kiitettävästi. Ilkka Auer ja Petteri Hannila ovat jo olleet lukulistallani ja nyt sinne ilmaantui J.S.Meresmaa. Tämä olikin lomamatkalle oikein sopivaa luettavaa. Sujuvaa ja viihdyttävää.

Mifongin perintö seuraa klassisen fantasian jälkiä. On kuviteltuja valtakuntia, kuninkaita ja prinsessoja, myyttisiä eläimiä ja ripaus taikuutta. Modernimman vireen tuo sitten päähenkilön sukupuoli (nainen), naisten aktiivinen rooli tarinaa eteenpäin vievänä voimana sekä seksuaalisuuden kuvaus osana ihmissuhteita. Eihän tämä mikään eroottinen tarina ole, mutta suorasanaisempaa virettä sentään löytyy enemmän kuin klassikoissa (ref. Taru sormusten herrasta tai Maameren tarinat).

Ardis on Merontesin valtakunnan prinsessa, joka naitetaan naapurimaan kuninkaalle rauhan turvaamiseksi. Hän on kuitenkin jo ehtinyt kiintymään salaperäistä kirjasarjaa veljelleen etsivään Dante Rondestaniin, jonka seurana kulkee erottamaton kumppani, musta puuma Reu. Ajan myötä Ardisin avioliitosta löytyy outoja piirteitä, jotka tuntuvat liittyvän mytologisesta historiasta tuttuihin Mifonkeihin. Ardis ja Dante joutuvat selvittämään, miten nuo kuolleet jumalat voivat vaikuttaa  nykyajan ihmisten elämään. Sankarit päätyvät myös vastakkain historian hämäristä henkiinheränneen salaseuran kanssa.

Kunnon fantasiatarinan tavoin myös Mifongin perintö juoksuttaa tarinaa vauhdilla eteenpäin samoin kuin päähenkilöt matkustavat paikasta toiseen hengästyttävää vauhtia. Yllättäviä juonenkäänteitä riittää, välillä jopa hieman uskottavuuden kustannuksella. Sattumalla on vanhan ja hieman kyynisen lukijan mielestä turhankin suuri rooli tärkeissä tapahtumissa.  Tapahtumat myös usein tupsahtavat lukijan eteen ilman minkäänlaista pohjustusta. Tarkemmat aasinsillat lukujen välissä olisivat auttaneet ainakin tällaista hälinän keskellä ja pätkissä lukevaa pysymään vielä paremmin ajan tasalla juonen koukeroista.

Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja mukavasti vähemmän mustavalkoisia kuin monissa muissa fantasiakirjoissa. Kukaan ei ole täydellisen sankari, eikä pahiskaan olen täysin paha. Päähenkilö Ardis on välillä ehkä naiivi, mutta taas pitää muistaa kirjan kohdeyleisö. Se lienee tarkoitettu vähän nuoremmalle lukijakunnalle kuin tällainen jo vuosikymmeniä fantasia- ja muita kirjoja lukenut äiti-ihminen.

Kaikkiaan Mifongin perintö on varsin luettavaa fantasiaa. Mielenkiinnolla odotan saavani käsiini myös sarjan toisen osan (Mifongin aika). Ehkäpä ensimmäisen osan pienet juonelliset haparoinnit ovat siinä jo tarkentuneet.

EDIT joulukuussa : tämä artikkeli on joutunut roskapostirobotin kohteeksi, joten valitettavasti kommentointimahdollisuus on nyt toistaiseksi suljettu... Muita artikkeleitani voi vapaasti kommentoida edelleen :-) 


2 kommenttia:

  1. Allekirjoitan tuon henkilöhahmojen mielenkiintoisuuden. Pidin siitä, että kukaan ei ole täysin virheetön eikä välttämättä täysin hyvä tai paha. Vauhti on kyllä hengästyttävä ja lukutaukojen jälkeen oli vähän pihalla, mutta toisaalta tarina vei myös mielestäni nopeasti mennessään. Kiva lukea tästä!

    Suosittelen Mifongin aikaa lämpimästi. Siinä tulee mainioita sivuhenkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on aina mukavaa, kun henkilöt eivät ole liian mustavalkoisia. Silläkin uhalla, että päähenkilöönkin välillä hermostuu. :-)

      Mifongin aika on lukulistalla aikas ylhäällä. Vielä täytyy katsoa, mistä sen saan käsiini.

      Poista