Sivut

26.8.2013

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain...


"Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain, hyvä syntymäpäivää toivotan..." Lauloi SIG joskus hamassa nuoruudessani. Hups, taisin paljastaa ikäluokkani tässä samalla, mutta ei sillä niin väliä. Isäntä vanhenee samaa tahtia.

Joka vuosi hänellä on oma erityinen toiveensa synttärikakuksi. Sen pitää olla suolainen voileipäkakku ja nimenomaan lohesta. Näitä on siis tullut tehtyä muutama tässä viimeisen 20 vuoden aikana. Niin myös tänä viikonloppuna.

Leipänä sekä vaaleaa että tummaa paahtoleipää (tällä kertaa ihan kaupasta ostettua).

Ensimmäisessä täytteessä lämminsavustettuja chililohisiipiä, tuorejuustoa, jugurttia, tilliä, kananmuna, paprikapaloja, kevätsipulia, sitruunamehua, suolaa, pippuria ja Espelette-chilijauhetta.

Toisessa täytteessä kylmäsavulohta palasina, persiljaa, sitruunankuorta ja -mehua, tuorejuustoa, jugurttia, suolaa, pippuria, kevätsipulia

Kuorrutuksena tuorejuustoa ja jugurttia maustettuna sitruunankuorella, chilillä,suolalla ja pippurilla. Päälle törkittiin tilliä, kevätsipulia ja lohiruusukkeita.

Kakun lisäksi syötiin rapuja. Leivän päällä, Tannisen chilin savustetulla valkosipulihillokkeella terästetyn majoneesin kera. Ravut olivat tällä kertaa ihan pakastettuja espanjalaisia, suola-tilliliemessä heräteltyjä ja kyllähän noita söi.

6 kommenttia:

  1. Voileipäkakut ovat olleet jotenkin nou nou minulle mutta tällainen tumma lohivoileipäkakku voisi hyvinkin muuttaa mieleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole mikään voileipäkakkujen suuri ystävä - varsinkaan niiden joissa on majoneesia. Tämä tällainen juustoinen "kevytversio" kyllä uppoaa.

      Poista
  2. Kala-voileipäkakut ovat erkua:-) Täällä sellaisia ei näy paitai siloin kun minä selaisen teen....onnea isännälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä kiittää :-) Eivät taida perinteiset suomalaiset voileipäkakut siellä oikein kuulua standarditarjontaan...

      Poista
  3. Kyllä voileipäkakut vaan on herkkuja ja kala on omakin lemppari :D useimminkin tulisi tehtyä jos ei ois niin suurta vaivaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä itse asiassa tuossa juuri ihmettelin, että mites tuo voileipäkakku nyt tuntui tulevan niin helposti. Ehkä se johtui siitä kun jaoin tekemisen kahdelle päivälle.

      Poista