Sanan säilästä ja epäjumalankuvista

Kun tässä eräänä päivänä tuli kaivettua vanha kiinalainen puujumala hyllyn kätköistä blogikuvaa varten esille niin mieleen tuli äitini reaktio, kun hän ensimmäisen kerran näki puukapineen. Hänen mielestään ei puisia jumalankuvia pitänyt olla kristityn ihmisen hyllyssä - tiedä mihin lahkoon tytär niiden myötä erehtyisi. Minä hätkähdin - minulle, kun tuo pieni paksuikainen ei edustanut muuta kuin tuliaisena saatua matkamuistoa, mielenkiintoista kuriositeettia itselle vieraan kulttuurin ajatustavasta.

Tuosta tilanteesta on aikaa jo erinäisiä vuosia. Tässä välissä olen useammin kuin kerran joutunut miettimään, miten eri ihmiset kokevat eri asiat omaa arvomaailmaansa ja ajatusmalliaan uhkaavina. Minä itse koen, että puujumalan kaltaiset elottomat esineet tuskin voivat itselleen eri arvopiiristä tulevaa ajattelijaa heivauttaa suuntaan tai toiseen. Eiväthän ne välitä ajatuksia ja niihin liitettävät arvolataukset liittyvät aina johonkin opittuun viitekehykseen, vaan miten onkaan kirjojen ja kirjoitusten laita ?

Kirjoitettu sana lienee esineitä huomattavasti vaarallisempi. Se välittää ajatuksia ja herättää niitä. Se voidaan tulkita ja valjastaa omien tarkoitusperien palvelukseen. Se voidaan kirjoittaa niitä edistämään. Aina se vaikuttaa, tiedostetusti tai tiedostamattomasti.

Sanan säilää ovat todistetusti pelänneet kaikki omia ajatuksiaan raivokkaasti puolustavat ja eristävät diktatuurit. Kirjaroviot ovat roihunneet ja roihuavat ilmeisesti edelleen. Aina ei vaikutuksen kuitenkaan tarvitse olla vallankumouksellinen. Mietin tässä yhtenä päivänä, mistä tietyt lapsuudesta kumpuavat arvot ovat voineet saada alkunsa ja tulin siihen lopputulokseen, että nehän voidaan johtaa (vanhempien antaman kasvatuksen lisäksi) suoraan lapsuuden suosikkikirjoihini. Itsepintainen kaveriuskollisuus on kuin suoraan Komesta muskettisoturista, heikkojen puolustaminen Robin Hoodista ja jatkuva herkkujen etsintä on ehkä geeniperimän lisäksi seurausta Viisikon retkieväiden nautistelusta.

Kerro, mitä luit lapsena niin minä kerron millainen olet. Miettivätköhän nykyajan lapset samoin aikuisina television ja pelien suhteen ? Onko niiden vaikutus vähintäänkin yhtä suuri ? Tulevaisuus näyttää, mutta taidanpa tutkia vielä entistäkin tarkemmin, mitä vaikutteita ja arvoja välittävät lasteni "huvitukset". Kirjojahan he eivät tunnetusti (täälläkin sitä olen säännöllisesti valitellut) pahemmin lue, mutta kaikenlaista muuta virikettä sitten vastaansa ilmestyykin joka tuutista.

Tällaista pohdintaa siis viikonlopun viihdykkeeksi meillä - mites teillä ?