Sivut

3.8.2013

Lomakuun luetut - jänniä hetkiä


Heinäkuu oli jännä kuukausi lukemisen suhteen. Osallistuin nimittäin elämäni ensimmäiseen lukumaratoniin ja vieläpä suomalaisten kirjabloggarien historian ensimmäiseen yhteiseen maratoniin 10.7. Olisin mielelläni osallistunut kuukauden aikana järjestettyyn toiseenkin maratoniin, mutta lomamatka häiritsi lukuharrastusta ja rauhallisen kirjoihin keskittymisen sijasta juoksin lasten ja kanojen perässä Camarguessa... Toinen maraton olikin massiivinen rykäisy. Melkein 40 bloggaria luki yli 30.000 sivua vuorokauden aikana ! Tarkempaa selvitystä voi käydä lukemassa vaikka täältä.

Kaikkiaan luin heinäkuun aikana 9 kirjaa, joista kolme maratonin aikana. Löysin uuden ihastuksen Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -kirjasta ja nautin kovasti Leonardon rasia ja muita tarinoita-kirjan novelleista. Kupoli vei mukanaa keskiaikaiseen Firenzeen.

Maratonia ennen olin jo ehtinyt lukemaan yhden kirjan sekä suomeksi, englanniksi että ranskaksi. Perre Pevelin Les lames du Cardinal oli mielenkiintoinen fantasiaväännös muskettisoturien ajasta (se on suomennettu nimellä Kardinaalin miekat). Ishiguro on aina yhtä hyvä. Tällä kertaa luin häneltä A Pale View of Hills. Suomenkielinen kirja oli Kiinalaiset kellomurhat, joka piti lukea uudelleen dekkarikuun jälkimaininkien myötä.

Lomareissun aikana ja osittain jo sitä ennen ehdin myöskin lukemaan kolme kirjaa. Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta oli itseoikeutettu valinta loman suvantokohtaan. Enkä pettynyt. Kate Mortonin The Secret Keeper muistutti hyvin paljon hänen toista lukemaani romaaniaan The House at Riverton. J.S. Meresmaan Mifongin perintö jatkaa suomalaisen fantasian uutta aaltoa.

Siis 2 kirjaa englanniksi, yksi ranskaksi ja 6 suomeksi. Blogattua olen saanut huomattavasti vähemmän. On siis elokuuksi vähän kiinni kurottavaa siinä suhteessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti