Sivut

31.12.2020

Taustapeili 2020 - Vuosikäppyröitä

 


No niin, se on taas tämä aika vuodesta ja tänä vuonna tiedossa onkin omituisia muutoksia omituisena vuotena. Ensimmäinen kummallisuus näkyy heti luettujen kirjojen lukumäärässä. Ei, kokonaismäärä on suurin piirtein normaali eli Goodreads-tavoite 100 kirjan lukemisesta toteutui ja omien Excel-laskelmieni mukaan luin peräti 107 kirjaa. Omituiselta näyttää kuukausittainen lukumäärä. Alkuvuodesta luin paljon, mutta sitten humpsahti. Lokakuussa luin vain 4 kirjaa! Kesälomakuukausikin kerrytti vain 7 luettua kirjaa. 

Selityksiä lienee useampia. Syys-lokakuussa isäntä oli Ranskassa eli kokonaisvastuu huushollista oli pääasiassa minulla. Pojat toki auttoivat, mutta ilman muuta omaa aikaa oli vähemmän, kun toinen aikuinen puuttui kuviosta ja etsittiin uusia rutiineja. Lisäksi levoton aika sai minutkin levottomaksi, mikä taisi erityisesti näkyä kirjahyppelyn määrässä. Olen aloittanut varmaan ainakin puolet enemmän kirjoja kuin olen lukenut loppuun... Virallisesti tosin olen jättänyt kesken vain 2 kirjaa, mutta kesken olevien lista on edelleen kaksinumeroinen. 

Joulukuussa oli isännän karanteeni ohi ja töissäkin suht rauhallista. Heti näkyi elämän tasaantuminen myös luetuissa kirjoissa.

Suurin muutos on kuitenkin havaittavissa kirjaformaattien välisessä suhteessa. 


Äänikirjat ovat näköjään lyöneet itsensä läpi oikein kunnolla ja vaihtaneet paikkaa ekirjojen kanssa osuuksissa. Lukemistani kirjoista peräti puolet on ollut äänikirjoja. Tähän lienee vaikuttanut useampikin tekijä. 

  1. Neulominen - olen neulonut todella paljon. Puikkoja heilutellessa en pysty lukemaan, mutta korvat toimivat eli olen kuunnellut äänikirjoja noin 10 sukkaparin, kolmien lapasten ja melkein kolmen villapaidan verran. Aika tasaiseen taitaa mennä neulomiseen käytetty aika äänikirjojen ja tylsien puhelinpalaverien välillä (ja sekaan sitten vähän vielä kotitöitä)... 
  2. Kuuntelen paljon kevyttä ja hömpähtävää ja tänä vuonna näin on tainnut olla vielä normaaliakin enemmän. (genrevertailu vielä tulossa)
  3. Suhdeluvussa näkyy myös erityisen hyvin syyskuun ja lokakuun "isännätön" kausi. Äänikirjoja voi kuunnella ruokaa laittaessa ja muuten kotitöitä tehdessä... Tämän huomaa erityisen hyvin tarkastellessa kuukausittaista formaattijakoa. Marraskuussa jaon selittää myös isännän kiireisyys työn parissa. Olihan hän kotona, mutta useimmiten luurit korvilla palaverissa. 
  4. Striimauspalvelukokeilut - käytin vuonna 2020 sekä Nexttoryä että hetken aikaa Bookbeatia. Molemmista on mahdollista sekä kuunnella äänikirjoja että lukea ekirjoja, mutta... lukemisen pitää tapahtua tabletilta, enkä minä halua luopua Kobostani. Lukumukavuus kun on ihan eri luokkaa. Siispä olen näköjään kuunnellut kirjoja "koko rahan edestä" ja ekirjat ovat jääneet vähemmälle. 
  5. Kuuntelimme myös muutaman kuukauden Toton kanssa lastenkirjoja, kunnes hän vähän kyllästyi. 



Kielet ? 

Kielijakauma näyttää tutulta. 70% luetuista kirjoista on suomenkielisiä ja ranskankielisiä on hävettävän vähän. Tänä vuonna olen lukenut ranskaksi yhden sarjakuvan... (Astérix et la Transitalique). Kun ei oltu kesällä Ranskassa niin en tullut lukeneeksi edes Proustia eteenpäin... 



Sinänsä voisi jo ihmetellä, miksi oikein edes vaivauduin miettimään ranskankielisiä kirjoja. Tilanne on ollut aika epätoivoinen jo vuosia... 



Kirjailijoista 

En nyt tiedä, pitäisikö tällaista listaa enää edes seurata viimeaikaisen sukupuolikeskustelun myötä. Kirjailijan sukupuolen määrityshän on usein jonkinlaista arvauspeliä ja kaksijakoisuus vanhanaikaista. Ehkä nyt kuitenkin vielä tämän kerran. 


Edelleenkin siis on mieheksi olettamieni kirjailijoiden osuus vain vajaa kolmasosa. En oikein tiedä miksi. 

Sinänsä sukupuolijakauma kirjailijoiden kohdalla on aina ollut vähän häilyvä leima. Erityisesti naiset ovat historian kuluessa kirjoittaneet miehinä ja toisinaan on ollut päinvastoin. Ennen some- ja mediakirjailija-aikaa oli kirjoittajien myös helpompi pitää salaisuutensa. Nyt "paljastuu" helpommin. Lisäksi taidetaan nykyään harrastaa myös aiempaa enemmän tiimikirjoittamista. Useammankin kirjailijanimen takaa paljastuu kaksi tai useampia kirjoittajia. Jonkunlainen ääriesimerkki lienee Soturikissat, joiden kirjoittajan Erin Hunterin takaa löytyy itse asiassa isohko kansainvälinen kirjoittajatiimi. 


Mistä kirjat ? 

Noh, ei liene yllätys, että Nextory ja Bookbeat ovat vahvoilla - Nextoryn käytön aloitin jo helmikuussa, joten otos kattaa melkein koko vuoden. Melkein puolet eli 51 / 107 kirjaa on kyseisistä palveluista. Aika pitkälle tuo kattaa myös vuoden 50% äänikirjaosuuden. Joukossa on vain 5 ekirjaa. 

Kirjaston käyttö on ollut vähäistä eli olen lainannut kokonaista 3 kirjaa - 2 painettua ja yhden ekirjan. Tähän tosin vaikuttivat myös tekniset ongelmat Adobe-tunnuksen osalta. Se kun tarvitaan ekirjalainoissa. 

Arvostelukappaleiden määrä on vuonna 2020 laskenut entisestään. Olen lukenut vain 2 kustantajilta saamaani kirjaa. Toinen tuli pyytämättä, mutta toisen (Historian jännät naiset) pyysin itselleni. 

Muuten olen joko saanut kirjoja ystäviltä tai löytänyt luettavaa hyllystäni, tai ostanut omakseni kirjakaupoista. Suurimman osan olen ostanut eli 41 kpl ja niistä sitten enemmistön Elisa Kirjasta ekirjoina. 


Nyt viikonloppuna on edessä vuoden vaihtumisen juhlintaa perheen parissa sekä lukumaraton, joten genrekatsaus jäänee vähän myöhemmällä. Tässä nyt siis kuitenkin peruskäppyrät tilastorakastajille. 

HYVÄÄ LUKUVUOTTA 2021


p.s. listasin jokin aika sitten 10 lukusuositusta vuodesta 2012 jälkeen luetuista ja blogatuista. Lista löytyy täältä... 

27.12.2020

(Luku)päiväkirja: Jouluviikko, neulovat vampyyrit ja nokkelaa pukudraamaa


Keskiviikko, aatonaatto 23.12.2020

Viimeinen työpäivä ennen jouluun rauhoittumista. Myönnän, hiljaista on ollut. Olen ehtinyt pistämään pyykkikoneen päälle pariinkin otteeseen ja hieman siivoamaankin. Huomenna on jouluaatto. 

Lukeminen on pyörinyt lievästi sanottuna kevyemmän puolella. Siis sen jälkeen, kun sain sunnuntaina luettua loppuun Susan Heikkisen Pullopostia Seilin saarelta. Viime vuosisadan alkupuolella mielisairaaloissa suurimman osan elämäänsä viettäneen naisen elämätarina ei ole kovinkaan hauska. Alkuasetelma sinänsä on mielenkiintoinen. Seilin saaren metsästä löytyy kivenkoloon piilotettuja lääkepulloja täynnä pieniä tekstinpätkiä. Kuka ne on kirjoittanut? Miksi ne on piilotettu metsään ? 

Tekstien perusteella kyetään tunnistamaan todennäköinen kirjoittaja, mutta motiiveista ei ole tietoa. Vanhoista rekistereistä ja kirjeistä Heikkinen on koonnut tiedot Saimasta, nuoresta tytöstä, joka yritettyään tappaa kollegansa, todetaan mieleltään järkkyneeksi ja suljetaan laitoksiin. Kaikkea ei tietenkään tiedetä, mutta sirpaleistakin muodostuu mielenkiintoinen kuva paitsi yhdestä elämästä, myös aikakaudesta. 

Se kevyempi osuus lukemista on ollut ideana riemastuttava äänikirja, jonka kuuntelu sopii erityisen hyvin jouluisen neulomisen seuraksi. Kuuntelin nimittäin ensimmäisen osan sarjasta Vampire Knitting Club. Kyllä, luitte ihan oikein. Lucy saapuu tapaamaan isoäitiään, joka onkin "poistunut elävien keskuudesta" muutamaa viikkoa aikaisemmin. Hautajaiset on pidetty, mutta isoäiti palaa tapaamaan tyttärentytärtään lankakaupan alla majaa pitävien ystäviensä kera. Sitten käy ilmi, että kuolema ei varsinaisesti johtunut verenvähyydestä ja Lucy päättää selvittää kuka halusi surmata ystävällisen vanhan lankakauppiaan. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, mutta ihan parasta kirjassa ovat neulovat vampyyrit. Siis ihan oikeasti! Vampyyrit ovat vuosien varrella hioneet  neulomistaitonsa huippuunsa ja istuvat lankakaupan takahuoneessa ringissä neulomassa upeita villapaitoja. Kertakaikkisen piristävää. Kummasti etenivät mummin joululahjasukat tätä kuunnellessa, vaikka kirja juoneltaan ja kieleltään ei ehkä ihan huippua olekaan.

Lopetin BookBeatin tilauksen osittain sen takia, että Nextoryssa tuntuu olevan enemmän näitä englanninkielisiä (hyviä) viihdepläjäyksiä. Tosin Nextory myös tarjosi eurolla 30 päivän rajattoman lukuoikeuden sopivasti joululomaksi. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella, miten ja millä jatketaan, vai pitäisikö välillä kuunnella Audiblesta ja Elisa Kirjasta kertyneet kirjat pois.  




Sunnuntai 27.12.2020

Niin se aika kuluu, vaikkei muka tee mitään. Ollaan vaan oltu köllötelty, ja luettu, ja katsottu telkkaria, ja syöty. Ei varmaan tarvitse syödä koko ensi vuonna tämän mässäilyn jälkeen - ainakaan suklaata. 

Kirjoja siis on kulunut kiitettävään tahtiin. Luin äänikirjana viimein Enni Mustosen Syrjästäkatsoja-sarjan viimeisimmän osan Pukija. Eivät nuo mitään suurta klassikkokirjallisuutta ole, mutta hitsit, miten Mustonen osaa luoda elävän historiakuvauksen. Henkilöhahmoihinkin kiintyy ja heidän vaiheitaan seuraa mielenkiinnolla. 

Englanninkielisen hömpän osalta kuuntelin 20-luvulle sijoittuvan cozy mysteryn House Party Murder Rap. Evie on kaunis, nuori leski, joka ryhtyy selvittelemään murhayrityksiä autonkuljettajansa kanssa. Kevyttä, hötöä, mutta leppoisaa joululomakuunneltavaa. 

Hömpästä puheenollen on myös ihan pakko mainita syy sillle, että otin taas Netflixin (ainakin hetkeksi). Siellä nimittäin on juuri ilmestynyt sarja Bridgerton. Pitkästä, pitkästä aikaa olen oikeasti innoissani katsomassa telkkaria. Austenmainen, Bathissa kuvattu, pukusarja aviomiehiä etsivistä debutanteista, heidän äideistään ja enemmän tai vähemmän innokkaista poikamiehistä. 

Ensimmäisen osan perusteella luvassa on nokkelaa dialogia, kauniita pukuja, ilkeyksiä ja vähän feminististä otetta varsin karseisiin karjamarkkinoihin. Raja groteskin komiikan ja romanttisen pukukokemidan välillä on hiuksenhieno ja Bridgerton osaa jotenkin tasapainoilla juuri siinä keskellä... Tykkäsin - ja pakko katsoa loputkin osat - eli lukeminen taitaa jäädä vähän vähemmälle. Huomenna kun pitäisi tehdä taas töitäkin... 


Loppuun luettuja: Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - potilas numero 43
BookBeat ekirja

Nancy Warren: The Vampire Knitting Club 
Nextory äänikirja, lukijana Sarah Zimmerman

Karin Erlandsson: Yöjuna 
Oma ostos joulukalenterikirjaksi 

Enni Mustonen: Pukija 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sonja Parin: House Party Murder Rap 
Nextory äänikirja, lukijana Pearl Hewitt

24.12.2020

Yöjuna lukujoulukalenterina

On jouluaatto ja joulukalenterikirjan viimeinen luku luettu. Toto piti pintansa loppuun asti ja luki 24 lukua, päivä kerrallaan. 

Minä en ihan pysynyt tahdissa, mutta etuillut en yhtään. 

Karin Erlandsson, Peter Bergting : Yöjuna
Oma ostos joulukalenterikirjaksi 

Yöjunassa jäljittäjät etsivät kadonneita. Rakkaansa voi löytää jättämällä houkuttimeksi matkamuiston ja Danjan isoäiti on ihan kadoksissa. Valitettavasti isoisän rakentama Yöjuna ei ole vielä kokonaan valmis eikä hopeista avainta ei löydy mistään. 

Yöjuna on herttainen ja lämmin kertomus rakkaudesta ja kaipauksesta. Tummia sävyjä, mutta myös toivon pilkahduksia. Ystävyyttä. Pidimme Toton kanssa kovasti kirjasta ja se toi omaa tunnelmaansa joulukuulle. 

Henkilöhahmot näyttävät omat rosoisuutensa, eikä kaikki ole aina hyvin. Sävyjä riittää eli missään kohtaa ei ole tylsää. Luvut vievät tarinaa jouhevasti eteenpäin.  Jokainen muodostaa oman kokonaisuutensa, mutta jättää sellaisen sopivan cliffhangerin, että seuraavaa päivää oikein odottaa. 

Lisäksi Yöjuna-kirjan kuvitus on jotenkin ihanan jouluisen värikäs ja tunnelmallinen. Kuvia ei ole liikaa eli kuvakirjasta ei voi puhua, mutta ne elävöittävät ja täydentävät tarinaa kauniisti. 

Olen tyytyväinen, että kirja tuli hankittua. Mikä voisi olla mukavampaa joulunodotuspuuhaa kuin lukeminen ? Varsinkin, kun kirja pitää lumottuna kaikki 24 päivää. 

Toto taisi kiteyttää oleellisen : 

"Hyvä tarina. Yöjuna oli 5/5"

20.12.2020

(Luku)päiväkirja: Joulu tulla jollottaa


Lauantai 19.12.2020

Joulu on jo ensi viikolla. Juuri tuossa pohdittiin esikoisen kanssa, mistä joulutunnelman viimeaikainen katoaminen oikein johtuu. Olimme molemma paljon enemmän joulufiiliksissä alkukuusta. Ehkä se on tämä musta pimeys, joka päivisin hallitsee märkänä harmautena. Synkistää. 

No, joulukuusi on kuitenkin hankittu ja koristeltu, lahjat alkavat olla valmiina, jouluisia herkkuja on nautittu jo koko kuukausi. Ehkä ongelma onkin siinä? Kun on kaikenlaista koko ajan ei odotus tunnu enää miltään... Yltäkylläisyys tylsistyttää. 

En tiedä. Voi olla, että ollaan vaan vähän väsyneitä ja joulu stressaa. Pitäisi (taas) siivota. 

Viikko onkin mennyt aikalailla töiden parissa. Paitsi illat, illat ovat venyneet vähän älyttömien elokuvien parissa (Huikopeli, Labyrintti...). Olen toki lukenutkin. Kevyttä vuorossa kirjoissakin. 


Sunnuntai 20.12.2020

Kolme päivää töitä ja sitten on joulu. Tämän vuoden joulusiivous on jäänyt vähän niin ja näin, mutta ehkä nyt on tärkeämpää viettää aikaa yhdessä ja levätä. Kai siivousta ehditään vielä täydentämään ennen joulua... 

Sitä paitsi, noudatamme tunnelmavalaistuksen taktiikkaa. Kuusessa on kynttilät, ikkunoissa tähdet, takassa muutama kynttilä lisää ja sydännauha kimaltelee kirjahyllyssä. Eivät näy hämärässä ihan kaikki pölypallot... 

Eilen touhusin kuunnellen äänikirjaa. Trevor Noahin Laiton lapsi tuli kuunneltua loppuun. Se oli jännällä tavalla häiritsevä kirja. Mielenkiintoinen tarina lapsuudesta ja nuoruudesta Etelä-Afrikassa Apartheidin loppumisen aikoihin. Kevyesti kirjoitettu kirja ei ole kevyt tarina, mutta mielenkiintoinen. Lopputuloksena olisi voint olla paatoksella kirjoitettu ryysyistä rikkauksiin paatos, mutta Noah selvästi on kuitenkin ylpeä juuristaan, eikä halua valittaa tai kerätä säälipisteitä. 

Noin muuten olen lukenut joulukalenterikirja Yöjunaa. Toto lukee luvun päivässä, minulla näköjään on tahtina viikon luvut kerralla. En yhtään ihmettele, että Toto lukee uskollisesti kirjaa eteenpäin. Tarina on tunteikas, jännittävä ja mielenkiintoinen. Minäkin haluan ehdottomasti tietää, löytyykö isoäiti. 

Tänään ostin Totolle kaksi joululahjakirjaa lisää. Saa nähdä, mitä tykkää. Nyt on neljä kirjapakettia. Luulisi krantummankin lukijan löytävän edes jotain mielenkiintoista joululomalle.


Loppuun luettuja: 

CC Dragon: A Dungeon, a Vampire and an Infatuation
Oma ostos Kobosta 
Deanna Oscar paranormal mystery sarja on edennyt jo kuudenteen osaan. Kaava on tuttu ja hahmotkin aika standardeja. Meedioetsivä, case ja enkelit apuna. Siinä se. Täytyy sanoa, että sarjan alkluosat olivat parempia. Tässä ei tullut oikein mitään mielenkiintoisia uusia kuvioita ja vanhat ovat vähän turhankin tuttuja. Välipala. 

Elizabeth Peters: The Mummy Case
Amelia Peabody palaa Egyptiin, tällä kertaa mukanaan myös pikkuvanha poikansa. Vaikka kaava tässäkin on sinänsä tuttu, jotenkin viihdyin vielä edellistä osaa paremmin. Näissä tarinoissa ei ole mitään se kummempaa taustakuviota ja se auttaa. Voi ihan vaan keskittyä seuraamaan tapahtumia ja nehän ovat tietysti mielenkiintoisen kiemuraisia. Toki Egypti ja linkitys maan historiaan, faaraoihin ja pyramideihin luo myös oman viehätyksensä. 

Trevor Noah: Laiton lapsi 
Bookbeat
Lapsuus ja nuoruus Etelä-Afrikassa apartheidin loppua ennen ja sen jälkeen. Hauska, kevyesti kirjoitettu kirja elämästä, jossa väkivalta ja toivottomuus eivät koskaan ole kaukana. Tuntuu hurjalta lukea pikkurikollisuudesta, kotiväkivallasta ja vaikeudesta nähdä tulevaisuutta vain ihonvärin vuoksi. Noah kertoo todella pelottavista asioista asiallisen toteavasti ja huumorilla, mikä tekee kertomuksista ehkä vielä pelottavampia. Minulle jäi erityisesti mieleen kohta, jossa nuoret miehet hankkivat  iltaisin muutaman pullon olutta ja viettävät sitten iltaa kuunnellen ympärillä kaikuvia laukauksia ja tunnistamalla niihin käytettyjä aseita. Ihan käsittämätöntä. Ei siis niinkään se, että laukauksia kuului, vaan se, miten ne olivat normaaleja noiden poikien elämässä - jokapäiväistä ja jonkinlaista huvitusta tarjoavaa taustaääntä. 


19.12.2020

Kolu & Seneca eli ajan arvo


Eeva Kolu : Korkeintaan vähän väsynyt 
Bookbeat äänikirja, lukijana Karoliina Niskanen

Seneca: Elämän lyhyydestä 
oma ostos, suom. Juhana Torkki

Innostuin aloittamaan Senecan Elämän lyhyydestä Juhana Torkin suomennoksena. Yllättäen vertailu samaan aikaan kuuntelemani Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt-kirjan ajatusten kanssa toi esille paljon yhtäläisyyksiä. Kirjojen kirjoittamisen välillä on kulunut melkoisen monta ihmisikää, joten jäin vähän miettimään. 

Pitääkö meille oikeasti esittää jo parituhatta vuotta sitten esitettyjä ajatuksia uudelleen kirjoitettuina, emmekä silti osaa ottaa niistä vaarin? 

Joutilaisuuden arvo on nykyaikana pääosin unohtunut. Eikä tässä nyt tarkoiteta tarkoituksellista laiskottelua, vaan tilan luomista ajattelulle ja tasapainoisen olemisen edistämiselle.  Eeva Kolun mukaan pitää käydä läpi pari burn out-jaksoa ennen kuin ymmärtää rajojen arvon ja alkaa panostamaan myös läsnäoloon ja omaan hyvinvointiinsa, vaikka jo Seneca sanoi, ettei järjettömässä touhuamisessa ole mitään mieltä. No, noin vähän mutkat suoriksi vetäen ja yksinkertaistaen. 

Kolun kirjaa kuunnellessa nyökyttelin monessa kohtaa. Pitäisi osata kuunnella kropan tuntemuksia ja löysätä ajoissa, kaikkea ei tarvitse saada, palautuminen on tärkeää. Sinänsä tuttuja ajatuksia, jotka toistuvat säännöllisesti julkisessa keskustelussa. Kierrosten välissä ei yleensä ole tuhansia vuosia vaan puhutaan ennemminkin vuosista. Silti viestin toistolle lienee tarvetta enemmän kuin koskaan.

Todennäköisesti "opetus" menee paremmin perille Kolun omakohtaisten kokemusten kuvauksella kuin Senecan opettavaisella (ylimielisellä) saarnalla. Oli kuitenkin mielenkiintoista mielessään vertailla lähestymistapoja. Ei ytimessä niin kauheasti eroa ole aikakausien vaihtumisesta huolimatta. Ehkä nyt ollaan enemmän työn orjia, kun Seneca arvosteli pääasiassa vallan ja huvittelun pyörteissä väsyviä. 

Ja tulihan se viite myös tekstissä! Kuuntelin Eeva Kolun kirjan loppuun ja melkein viimeisenä hän siteerasi Senecaa. En siis ollut ihan harhateilla tunnistaessani samanlaisuuksia. 


"Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisilta aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Molemmat osapuolet kiinnittävät huomion vain siihen, mihin aikaa pyydetään, eivät aikaan itseensä. Sitä pyydetään niin kuin se ei olisi mitään, sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään... " 
Seneca, Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki)


Näinhän se on. Minusta on vanhemmiten tullut ajastani yhä mustasukkaisempi. Siksi seuraan työtuntejani tarkkaan. Työnantajani saa täyden panostukseni, mutta saa sen mieluiten sovitun aikaraamin puitteissa. Minä tarvitsen ajan myös paitsi perheelle ja kotivelvollisuuksille, itsestäni puhumattakaan. Aina (usein) tuo ei onnistu, mutta yrittämättä jättäminen johtaisi väistämättä elämän katoamiseen työn alle.

Monissa oppaissa sanotaan, että parhaat työntekijät tekevät myös muuta kuin töitä. Minäkin olen todennut olevan tehokkaampi ja tuotoksieni laadukkaampia, kun voin välillä lukea, kokata, olla ystävien kanssa - tehdä siis ihan muita juttuja kuin toimenkuvaani kuuluu. En ole käynyt läpi varsinaista burn outia, vaikka olenkin välillä ollut ihan piipussa ja väsynyt. Ehkä minut on pelastanut levoton mieleni. Olen ollut kiinnostunut liian monista asioista (työn lisäksi), joten olen väkisinkin suunnannut huomiota moneen asiaan. Iän myötä kokemus on tuonut näkemystä ja lopputuloksena on kalenteriaan tarkasti (mahdollisuuksien mukaan) vahtiva työntekijä. 

Olen tainnut myös ajoissa uskoa, että kaikkea ei voi saada. On ehkä ihmisiä, joilta uran, lasten, harrastusten ja onnellisen rakkauselämän yhdistäminen onnistuu. Epäilen kuitenkin kyseessä olevan useimmiten jonkunlainen illuusio. Minä ainakin olen joutunut tekemään valintoja. Globaali tarjottu positio olisi ollut aikoinaan hieno askel uran kannalta, mutta koin kahden pienen pojan äitiyden ja vaativan työroolin yhdistämisen mahdottomaksi. Kieltäydyin paikasta. Onhan se selvää, että kierros kerran kvartaalissa maapallon ympäri vie aikansa ja se aika on pois lapsilta. 

Kollegani Singaporesta otti vastaavan position vastaan. Kerran tavatessamme kysyin, miten kahden pienen tyttären äidin onnistui yhdistää matkustusvaatimukset kotielämään. "En pystykään" oli vastaus, "perinteisesti on tapana, että isoäidit kasvattavat lapset. Niinpä minä voin tehdä uraa, kun äitini on lasten kanssa. Minä hoidan sitten tyttärieni lapset." Puistatti. Rakastan äitiäni, mutta en haluaisi häntä kasvattamaan omia poikiani. Ajattelemme asioista niin eri tavoin, asumme niin eri maailmoissa. Valintoja, valintoja. 

En kadu. Näin on hyvä. Minulla on ollut mahdollisuus valita, luksusta sekin. Samanlaisia valintoja tulee vastaan pienemmässä mittakaavassa melkein päivittäin. Siksikin on hyvä välillä pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa. Kuulostaa helpolta, mutta ei se sitä aina ole. Yrittää pitää kai kumminkin. 

11.12.2020

(Luku)päiväkirja: Senecaa ja rasittavia naisihmisiä


Perjantai 11.12.2020 

Se on taas perjantai. Ihanaa. 

Viikkoon on kuulunut töitä ja sitten taas vähän rennompia hetkiä. Olen ehtinyt hiukan ulkoilemaan, kirjoittanut blogia ja kävinpä jopa hakemassa uudet silmälasini. Hyvä viikko siis. 

Huomaa myös joulun olevan tulossa. Kaikenlaisia virtuaalisia pieniä kissanristiäisiä. Tänään opettelin pelaamaan Among Us-peliä yhdessä projektitiimin kanssa. Tai no, myönnetään, sain etukäteiskoutsausta Totolta. Oli tosi kivaa pelata porukassa, mutta en minä edelleenkään taida itsekseni lähte servereille seikkailemaan. Itse asiassa koin piirros-sana-arvausleikin hauskemmaksi (ehkä siksi, että satuin sen voittamaan...) 

Lukeminenkin on sujunut pitkästä aikaa. Innostuin aloittamaan Senecan Elämän lyhyydestä Juhana Torkin suomennoksena. Yllättäen vertailu samaan aikaan kuuntelemani Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt-kirjan ajatusten kanssa toi esille paljon yhtäläisyyksiä. Pitääkö meille oikeasti esittää jo parituhatta vuotta sitten esitettyjä ajatuksia uudelleen kirjoitettuina, emmekä silti osaa ottaa niistä vaarin. Joutilaisuuden arvo on nykyaikana pääosin unohtunut. Pitää käydä läpi pari burn out-jaksoa ennen kuin ymmärtää rajojen arvon ja alkaa panostamaan myös läsnäoloon ja omaan hyvinvointiinsa, vaikka jo Seneca sanoi, ettei järjettömässä touhuamisessa ole mitään mieltä. No, noin vähän mutkat suoriksi vetäen ja yksinkertaistaen. 

Viikon kevyemmästä lukemisesta vastasi Amelia Peabody-sarjan toinen osa The Curse of the Pharaohs. Hermostuin ensimmäisen osan jälkeen päähenkilön rasittavuuteen. Itsepäiset ja itsenäiset naiset ovat yleensä päähenkilöinä varsin mielenkiintoisia, mutta luupäisyys meni Amelian kohdalla jo niin yli, että lopetin sarjan lukemisen kokonaan yli vuodeksi. Aika teki tehtävänsä ja viihdyin vallan mainiosti Egyptin arkeologisille kaivauksille 1800-luvun loppuun sijoittuneen murhatarinan parissa. 

Alkuviikosta muuten kävin myös läpi blogia vuodesta 2012 ja keräsin 10 kirjan suosituslistan. Parametrit ja itse listan löytää täältä


Sunnuntai  Lauantai 12.12.2020 

No, sieltähän se tuli! Kuuntelin Eeva Kolun kirjan loppuun ja melkein viimeisenä hän siteerasi Senecaa. En siis ollut ihan harhateilla tunnistaessani samanlaisuuksia. 

"Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisilta aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Molemmat osapuolet kiinnittävät huomion vain siihen, mihin aikaa pyydetään, eivät aikaan itseensä. Sitä pyydetään niin kuin se ei olisi mitään, sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään... " Seneca, Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki)

Näinhän se on. Minusta on vanhemmiten tullut ajastani yhä mustasukkaisempi. Siksi seuraan työtuntejani tarkkaan. Työnantajani saa täyden panostukseni, mutta saa sen mieluiten sovitun aikaraamin puitteissa. Minä tarvitsen ajan myös paitsi perheelle ja kotivelvollisuuksille, myös itselleni. 


Sunnuntai 13.12.2020 

Ihan hullua. Koko viikon olin perjantaissa ja joka päivä petyin huomatessani, että viikonloppuun oli vielä aikaa - paitsi perjantaina. Sitten lauantaina ajattelin olevani sunnuntaissa - kirjoitin sen jopa lukupäiväkirjaan. Onneksi aamulla tajusin viikonlopun vielä jatkuvan. Sitä en ymmärrä, miten ihmeessä sisäinen kalenterini on näin vinksallaan. 

Joka tapauksessa, eilen luin loppuun sekä Senecan että Kolun. Ajattelin seuraavaksi kuunnella jotain kevyttä ja hauskaa, mutta päädyinkin valitsemaan kuunneltavaksi Trevor Noahin omaelämäkerran Laiton lapsi. Se on kyllä monella tavalla hauskasti kirjoitettu, mutta ei varsinaisen kevyt. Todennäköisesti mustan äidin ja valkoisen isän lapsen elämä apartheidin keskellä ei ole koskaan ollut kevyttä, vaikka siitä ehkä voikin kevyesti kirjoittaa sellainen, joka sitä on elänyt. Jälleen kerran jään pohtimaan omaa rajallista ymmärrystäni. Ei vaan voi tajuta, miten ihmeessä ihminen voi arvottaa toisen alemmaksi ja vielä rakentaa koko yhteiskunnan vääristyneen ajattelun perusteella, tai ehkä sen voi tajuta ihan vain katsomalla historiaa. Ainahan ihminen on vallanhimossaan ja oman etunsa nimissä kyennyt vaikka millaisiin hirmutekoihin. En minä kyllä silti oikein ymmärrä. 

Noin muuten on viikonloppu sujunut leppoisasti. Hyvää ruokaa ja paljon suklaata. Joulu tulee. 

Niin, ja neuloinkin taas. Kokeilin uudenlaista sukanvartta. Siskon kanssa kikatettiin puhelimessa testatessamme uutta neulemallia. Virtuaali-neuleseura teki oikein hyvää. En ole pitkään aikaan nauranut yhtä paljon. 


Loppuun luettuja: 

Elizabeth Peters: The Curse of the Pharaohs
Amelia Peabody on ihan yhtä itsepäinen ja vähän raivostuttava naisihminen kuin ennenkin. Avioliiton onni ei ole häntä pehmentänyt kuin ehkä ihan pikkuisen oman lapsen kohdalla. Egyptiin ja arkeologisten kaivausten pariin paluu vie Amelian ja Emersonin taas keskelle juonittelua, murhia ja tietysti eksoottisia maisemia. 

Seneca: Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki) 

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt 

8.12.2020

10 suositusta luettujen listalta (vuodesta 2012)

Elegia pohti kirjasuosittelulistan luomista blogiin petyttyään kirjaan, jossa jonkinlainen lista oli luotu. Minä tietysti innostuin ajatuksesta samantien ja päätin varastaa hyvän idean. Sitten piti miettiä toteutusta... 

Olen elämäni aikana lukenut melkoisen monta huikeaa kirjaa ja hurjan määrän lisäksi vähemmän hyviä. Jonkunlainen rajaus siis pitää tehdä, jos aikoo pitää listan edes jollain tasolla kohtuullisen luettavana. Siispä tarvitaan parametrejä. 

Mitäs jos vaikka jotain tällaista?  

  1. Jätetään ulos ilmeiset klassikot eli esimerkiksi Sinuhet, Hobitit ja Austenin teokset ovat nyt sitten ulkopuolella. (Kirpaisee, mutta näitä on taidettu listata jo vaikka missä muualla) 
  2. Olen itse lukenut ja myös blogannut kirjan. Minulta löytyy kirjastatistiikkaa vuodesta 2012 lähtien. Sinä aikana olen tähän mennessä lukenut noin 1000 kirjaa. Kaikkia en toki ole blogannut, mutta todennäköisesti ne kaikkein vaikuttavimmat löytyvät myös blogista. 
  3. Ihan joka vuonna en ole seurannut mies-/naiskirjailija jakaumaa, mutta todennäköisesti olen lukenut paljon enemmän naisten kirjoittamia kirjoja. Saa nähdä, miltä suosituslista näyttää. Ajatuksena voisi olla, että aika tasaiseen voisi yrittää laittaa molempia. 
  4. Listan pituudeksi 10 kirjaa... 
  5. Luen aika tasaiseen sekä englanniksi että suomeksi, joskus myös ranskaksi. Ehkä nyt voisi yrittää tehdä 10 listan ainakin noilla kahdella pääkielellä. (Hyvä keino saada enemmän hyviä kirjailijoita listalle, sillä osaa suosikeistani olen lukenut sekä suomeksi että englanniksi...) 


Ja kuinkas sitten kävikään... 

Selasin läpi blogini kirjoitukset vuodesta 2012 lähtien ja poimin mieleen hyvin jääneitä ja/tai minua ihastuttaneita kirjoja. Lopputuloksena listalla oli 69 kirjaa kolmella kielellä. Hivenen liikaa kerralla kirjattavaksi. 

Valitsin joukosta 10 suomeksi lukemaani  (katsotaan10 englanniksi joku toinen kerta). Hieman yritin katsoa, ettei sama kirjailija päätyisi listalle useammalla. Valikoima näyttää tällä kertaa tältä - jonain toisena päivänä olisi listalle voinut päätyä ihan jotain muuta. 

Järjestys perustuu vain ja ainoastaan siihen, missä aikajärjestyksessä kirjat on luettu ja niistä on kirjoitettu

  1. Ernest Hemingway: Käärme paratiisissa - Tiedän, lupasin, etten laittaisi klassikoita, mutta ei tätä oikein voi sellaiseksi laskeakaan. Postuumisti julkaistu ja käsittääkseni vähemmän tunnettu teos on vakio kesäkirjani. Se vie mukanaan Etelä-Ranskan ja Espanjan väreileviin hellepäiviin, keskelle avioliittodraamaa. Teksti on taattua Hemingway-laatua, raakaa, alkuvoimaista ja samaan aikaan niin lämmöstä raukeaa. 
  2. Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja Päiväkirja yksinäisen rouvan matkasta rahtialuksella valtamerten yli. Oi, että tämä kirja sai kaipaamaan keinumista aalloilla, hiljaista hyttiä ja keskittymistä vain kirjoihin, kirjeisiin ja kirjoittamiseen. Ei kai rahtilaivallakaan matkustaminen ole nykyään enää ihan tuollaista, mutta vapaus ja irrallisuuden tunne ylsivät lukijaan saakka huumaavina. Tunnelma palaa edelleen säännöllisesti mieleeni.
  3. Neil Gaiman: Hautausmaan poika (ja Neverwhere, American Gods,Hyviä enteitä, the Ocean at the end of the lane). Gaiman on yksi suurista suosikeistani, vaikka löytyy häneltä pari sellaistakin kirjaa, joihin en oikein ole ihastunut. Hautausmaan poika on kaunis ja suloinen tarina hirviön jahtaamasta pojasta, joka löytää turvapaikan hautausmaalta haamujen seurasta. Piiloutuminen vain ei ole vaihtoehto ikuisesti, elävän pitää myös elää. Gaimanin tarinoissa on taikaa, vaikkei taikuudesta kirjoitettaisikaan.
  4. Russell Edwards, Jari Louhelainen : Viiltäjä Jack - kuinka paljastimme murhaajan Tämä on ollut viime vuosien suosikkini tietokirjoista. Moderni geeniteknologia selvittää vanhan murhamysteerin. Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti ja taustoittaa myös itse tarinaa, ei pelkästään kerro tieteellisiä tosiasioita. Sitä paitsi, kyllähän sitä aina kansallisylpeys nostaa päätään, kun suomalainen kunnostautuu. 
  5. Andy Weir: Yksin Marsissa Tämä oli yksi viime vuosien hauskimmista ja oudoimmista lukukokemuksista. Sitä ei ajattelisi, että teknisen ongelman vuoksi Marsin pinnalle kuolemaa odottamaan jäävä astronautti olisi jotenkin hauska aihe, mutta niin vain on tässä kirjassa. Eikä tarinakaan tietysti ole ihan niin yksioikoinen kuin alkuasetelma voisi antaa ymmärtää. 
  6. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä Jääskeläisen pari muutakin kirjaa kuuluvat suosikkeihini (Harjukaupungin salakäytävät, Lumikko ja yhdeksän muuta). Hänen luomansa lievästi (ja vähän enemmänkin) todellisuutensa koukuttaa. Väärät kissat kertomassa vääristymistä ja tarinan todellisuuksien väliset jännitteet saavat myös pohtimaan, miksi kuvitelmien tuominen mukanaan olisi muka aina väärin ?
  7. Kari Hukkila: Tuhat ja yksi Tässä on yksi viime vuosien vaikuttavimmista lukemistani kirjoista. Tarina itsessään tai tekstin laatu ei ollut se juttu. Minun takaraivooni jysähti maailmanhistorian syklisyys heijastumana kirjan rakenteessa ja todellisuudessa. Itse asiassa tämä on tavallaan myös yksi pelottavimmista lukemistani kirjoista. 
  8. Terhi Tarkiainen: Pure mua Ainakin tämä listani on hyvin heterogeeninen. Nimestään ja vampyyritarinastaan huolimatta, Pure mua pääsee nimittäin listalle riemastuttavana lukukokemuksena. Nautin kliseiden ravistelusta ja asetelman raikkaudesta. Kuitenkin tarinassa on myös toinen taso ja teemoissa paljon tärkeää asiaa. Valitettavasti kirjailijan toinen kirja ei osu nyt samalla tavalla ja on jumahtanut pahasti kesken, mutta tämä esikoinen on ihan mahtava! 
  9. Viv Groskop : Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja Perun sanani. On näitä lukemisen arvoisia tietokirjoja näköjään muitakin. Tämä käsitteli mielenkiintoisesti ja hauskasti venäläisiä klassikoita - ja tarjosi samalla kurkistusikkunan kirjailijan omiin kokemuksiin klassikoiden kotimaassa. 
  10. Krista Launonen : Ofelian suru Vielä yksi. Surusta, taiteesta, yhden mallin elämästä ja aikakaudesta Launonen on koostanut koskettavan kauniin kirjan, joka on kuin taideteos itsessään. Sinänsä outoa sanoa tietokirjaa koskettavaksi, mutta sitä Ofelian suru on. Samalla se sisältää paketin naisten aseman kehityksestä, pohdintaa surun vaikutuksesta, Shakespearen Hamletista ja taiteen historiasta. Erittäin mielenkiintoinen ja samalla tunteikas lukukokemus. 

Hyvänen aika. Tuossahan on 6  miehen kirjoittamaan kirjaa ja vain 4 naisen. Mielenkiintoista. Ei ihan täsmää ainakaan viime aikojen lukulistaani. Toisaalta, voi olla, että luen nimenomaan enemmän naisten kirjoittamia sarjoja englanniksi. Katsotaan, miltä lista näyttää, kun teen saman englanniksi lukemistani. 

Koska rajasin listan vain kymmeneen kirjaan, jäi siitä pois monen monta upeaa lukukokemusta. Ehkä niihin pitää palata vielä joskus. Näilläkin saa kyllä yhden joululoman kulumaan, jos haluaa lukea listan läpi. 

Mitäs tuumitte ? Oletteko lukenut samoja kirjoja ? 

Kannattiko ? 

Mitä löytyy omalta suosituslistaltanne ? 


6.12.2020

(Luku)päiväkirja: Joulukalentereita ja rentoa itsenäisyyspäivää

 


"Hui, kauheaa...", hätkähti Toto ja paiskasi kirjan kiinni, "melkein menin seuraavaan päivään"
"Kerkesitkö paljonkin? " 
"No, en - pari riviä vain..." 

Ihanaa, kun joulukalenterikuri pitää... vaikka tarina houkuttaisi. 

Kyseessä on Yöjuna eli kirja, jossa on 24 lukua. Yritin ehdottaa, että Toto lukisi siitä luvun kerrallaan meille ääneen, mutta ei mennyt läpi. Paljon hauskempaa lukea itsekseen aamupalalla kaakaon kera, kynttilä vieressä. Isoveli ja äiti lukekoot sitten itse keretessään - ehkä pääsemme edes tarinasta keskustelemaan jossain kohtaa... 

Kirjan lisäksi meillä on partiolaisten joulukalenteri, Kinder-joulukalenteri, äidin täyttämä purkki joka päivälle - viimeksimainittua kurkkivat isommatkin pojat. Äiti ei ottanut tänä vuonna itselleen kalenteria, mutta juuri huomasin joulukalenterisuklaiden kaipaavan täydennystä. Mihin lienee paketti tyhjentynyt. 

Joulukuu vietetään näillä näkymin tiukasti kotona, pitää siis keksiä jotain kivaa. Toistaiseksi kaikki hyvin. 

Tällä viikolla tein myös yhtenä iltana jotain, mitä en ole tehnyt pitkiin, pitkiin aikoihin. Luin kirjan loppuun ja menin nukkumaan sen takia vasta puolilta öin. Magdalena Hain Kolmas sisar koukutti. 


Sunnuntai 6.12.2020 ITSENÄISYYSPÄIVÄ 

Hyvää itsenäisyyspäivää! - tai "itsepäisyyspäivää", niin kuin meillä kotona välillä sanottiin. Kyllähän tuokin tietysti kuvastaa tiettyjä piirteita, joita Suomen kohdalla on tarvittu itsenäisyyden säilymiseksi. Ehkä tuo myös heijastaa tietyllä tavalla suomalaisia (kuviteltuja?) ominaispiirteitä - jääräpäitä mettäläisiä, tai jotain sinnepäin. 

Mitään sen kummempaa ei tänään tehdä. Kun ei ole presidentinlinnassa vastaanottoa, niin jää yksi ohjelmanumero välistä. Ikkunalle laitan kynttilät kuuden ja seitsemän välillä, mutta paloturvallisuuden vuoksi vähän fuskaan. Meillä ei ole yhtään pöytää ikkunan edessä julkisivun puolella, joten joudun tekemään jakkaravirityksiä kynttilöiden alla. Siksi elävä tuli on pannassa ja olen jo viime vuodesta lähtien vaihtanut ledikynttilöihin. Ei sitä kauempaa näe, että lepatus on sähköistä "oikean" tulen sijaan. 

Ruoaksi tehdään kliseisesti poronkäristystä ja perunamuusia. Kovin kuulostaa suomalaiselta, eikös ? Kyseinen ruokalaji on kuitenkin minulle ihan uusi tuttavuus viimeisen muuutaman vuoden ajalta. Ei lapsuudenkodissani koskaan syöty poroa, Etelä-Suomessa kun oltiin. Nyt kyllä ranskalais-suomalainen poppoomme tykkää kovasti ja sopiihan tuo päivän teemaan. 

Jälkkäriksi suklaata, joulutorttuja ja leipomaani englantilaista hedelmäkakkua. Yksi vuosien varrella kertyneistä lempiresepteistä sekin. 

Noin muuten taitaa mennä tämä päivä lempeästi lukien, rentoutuen ja kelin salliessa ulkona kävellen. Mikäs sen mukavampaa. Ehkä saisin luettua eteenpäin tai peräti loppuun Pullopostia Seilin saarelta. Yöjuna-joulukalenterikirjasta olen useamman luvun perässä. Tai sitten etsin jonkun rentouttavan dekkarin. 

Äänikirjana minulla on kesken Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt. Siinä on paljon asioita, jotka allekirjoitan, mutta ehkä olen sen verran vanhempaa sukupolvea, että ihan en kaikkea tunnista. Sen kyllä olen itsekin huomannut, että välillä tekee hyvää poistaa kaikki korviin ja silmiin tuleva informaatio. Olen uudelleen opetellut istumaan sohvalle ja vain katselemaan joulutähtiä, antamaan ajatusten vaeltaa. Olen myös todennut rantakävelyjen rauhoittavan ja virkistävän paremmin, kun unohdan kuulokkeet ja jätän äänikirjankin kuuntelematta. Varsinkin aamuisin meri ja puissa suhiseva tuuli riittävät. 

p.s. olettehan seurannut kirjabloggaajien joulukalenteria. Alkuun pääsee vaikka täältä.


Luettuja:

Magdalena Hai: Kolmas sisar 


Luukellot

Tämän(kin) kirjan olen lukenut jo jokin aika sitten, mutta en oikein osannut heti kirjoittaa siitä mitään. David Mitchell on velho kirjoittamaan tuokioita, kuvia, joiden irrallisesta ketjusta lopulta muodostuu kiehtova kokonaisuus. Noin voin sanoa jo kahden kirjan lukukokemuksella. Cloud Atlas koukutti minut jo vuosia sitten, mutta jostain kumman syystä kesti 5 vuotta ennen kuin tartuin Mitchelliin seuraavan kerran. 

David Mitchell: Luukellot 
Oma ostos Sammakon kirjakaupasta 

Jos Cloud Atlas peilasi tarinasta toiseen, kertoo Luukellot fragmentoituneen juonen ajan kulumisen kautta. Henkilöhahmot toistuvat, heidän tarinansa limittyvät ja lomittuvat, maailma  muuttuu ja samalla lähestytään salaperäistä Horologia kaiken keskiössä. Loputtoman peilitunnelin sijasta liu'utaan spriraalin kaarteita. 

On pikkuveli, joka katoaa. On nuori Holly, joka karkaa kotoa ja kuulee päässään ääniä verhon takaa.  On huonoa omatuntoa poteva sotakirjeenvaihtaja, on kynänsä kadottanut kirjailija ja sitten ovat ne, jotka haluavat elää ikuisesti. 

Ikiaikainen tarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta piruineen ja enkeleineen pukeutuu uudenlaiseen asuun. Valta, kuolemattomuus ja rakkauden voima sotkeutuvat ympäristökatastrofiin ja inhimillisyyden rappioon. Juonipyörteessä kelluu ja keikkuu vaikka ja mitä. Minä tykkäsin. 

Luukellot on häiritsevä ja hämmentävä, lumoava ja koukuttava. Se on kirja, jossa historialliset ja kirjalliset viitteet piiloutuvat valeasuihin ja lukija joutuu miettimään omia assosiaatioitaan. Rakenteellisesti kirja on haastava aikahyppyjen ja henkilöhahmojen välisten suhdekiemuroiden vuoksi. Toisaalta sama haasteellisuus myös suo oivalluksen makeita hetkiä, kun yhteydet ja vaikutukset pikkuhiljaa paljastuvat. 

Lukukokemus oli palkitseva ja nautinnollinen, vaikka kirjan lukemisen jatkaminen tuntui välillä yllättävän vaikealta. Luukellot ei päästä helpolla. Ilman paneutumista voi kärryillä pysyminen käydä hankalaksi. Olisi kuitenkin ollut todella sääli, jos olisin luovuttanut kesken kaiken. Sen verran korkealle Luukellot kiilaisi suosikkilistalleni. Sille päästäkseen pitää kirjan jäädä mieleen kummittelemaan vielä viimeisen sivun jälkeen ja kaikkein parasta on, jos voin kuvitella lukevani kirjan joskus uudelleen. (En sitä nimittäin tee juuri koskaan.) Arvannette, että kriteerit nyt täyttyivät.

Luulen lievien lukuvaikeuksieni johtuvan oman keskittymiskykyni viime aikaisesta pirstaloitumisesta. Korona-aika on vaatinut veronsa, sillä huomaan tarinaan ja hetkeen rauhoittumisen tulleen vaikeammaksi. Silti pitäisi yrittää, sillä hyvän kirjan kohdalla syventyminen palkitsee. Siinä pääsee pandemia-rajoituksista huolimatta matkalle jonnekin ihan muualle. Nostaessaan silmänsä kirjasta, huomaa tankanneensa uutta energiaa selviytymiseen arjesta etäkuplassa.