(Luku)viikkokirja - tasapaino nurinniskoin

Lauantai 25.4.2020

Tällä viikolla ei ole blogin kirjoittamisesta tullut mitään. Vaivoin asettelemani ja varjelemani tasapaino työn, koulun ja Korona-uutisten kesken keikahti kerralla nurinniskoin isäni joutuessa sairaalaan. Onneksi kyseessä ei ollut Korona, vaan säikähdyksestä selvittiin pallolaajennuksella.

Kuulostaako oudolta? Pallolaajennusko pikkujuttu? No, niin kuulostaa minustakin, mutta tältä se nyt tuntuu ja onneksi nykyajan lääketiede on kehittynyttä ja tuokin hoitui parin päivän sairaalareisulla. Nyt mennään päivä kerrallaan, mutta mitä ilmeisimmin potilaan olo helpottui operaatiosta huomattavasti. Yli kasikymppiselle Korona olisi ollut selvästi se pahempi vaihtoehto.

Töissäkin oli kiire viikko ja pitkät päivät. Torstaihin asti menin vanhalla vauhdilla, mutta sitten oli pakko ottaa iltapäivänä hengähdystauko ja perjantaina tein vähän sinnepäin. Ihan kaikkea ei aina jaksa, muttei onneksi tarvitsekaan. Kun ajoissa heivaa, ei joudu itse lasarettiin ja sanonpa vain, että tämä viikonlopun aurinko tulee tarpeeseen. Onneksi ensi viikkokin on lyhyt sillä aloitan vappuviikonlopun jo torstaista.

Tänään onkin sitten nautittu keväisestä päivästä täysin rinnoin, tietysti grillaten. Mikään ei ole ihanampaa kuin ne ensimmäiset aperitiivihetket terassilla, kun odotetaan lisäherkkujen valmistumista Kamadossa. Pekoniluumut katosivat nopeasti ja sopivat yllättävvän  hyvin shamppanjalasillisen kaveriksi...

Ruoan jälkeen palasin ulos lohivahdiksi. Enää ei tarvitse harmitella Kamadon lämmön hukkaamista, vaikka se pysyykin lämpimänä tuntikausia. Lastut pohjalle ja lohifilee ritilälle. Lopputuloksena taitaa olla elämäni parasta savulohta. Tällä kertaa maustoin sinihomejuustolla, emmentalilla ja viimeisen kolmanneksen chilihillolla. Vielä en ole maistanut, sillä grilliherkkujen jälkeen ei ole ehtinyt nälkä tulemaan. Ehkä pieni pala illalla.


Olen minä lukenutkin sentään edes jotain

Lukeminen on mennyt vähän niin ja näin. Toton kanssa äänikirjaa on kuunneltu melkein joka ilta. Seikkailuserkukset-sarjan kolmas osa on nyt menossa eli Viikinkejä ja vampyyrejä. Voroja ja vompatteja kuunneltiin jo loppuun. Nämä kirjat ovat mukavaa iltakuunneltavaa.

Muuten kuuntelen Inspector Hobbes-sarjaa ja ensimmäinen osa Inspector Hobbes and the Blood jo loppuikin. Nyt kuuntelen toista osaa eli Inspector Hobbes and the Curse. Nämä ovat sellaisia pikkuisen hauskoja, keveitä ihmissusitarinoita. Tosin sanaa ihmissusi ei ole taidetetu käyttää vielä kertaakaan eivätkä perinteet ole ihan kunniassa, mutta entinen reportteri Andy yhdessä taitavan poliisiystävänsä kanssa saa edelleen selvitettäväkseen outoja tapahtumia. Cotswolds Cozy Mystery Fantasy tosiaankin.

Dekkarilinjalla jatkoin viikonloppulukemisenkin kanssa sillä aloitin Sujata Masseyn Perveen Mistry-sarjan toisen osan Satapurin jalokivi. Viimeksi kuuntelin, joten silloin saattoi minulta mennä ohi vähän asenteita osoitteleva historiallinen kuvaus ja Perveenin ajatusten yksityiskohtainen kuvaaminen, mutta hyvältä vaikuttaa kuitenkin.

Myös Seita Parkkolan Usva on edennyt, mutta jotenkin olen nyt jumittunut. Taidan tarvita jotain vähemmän tummasävyistä tällä hetkellä.


Sunnuntai 26.4.2020 

Odotamme sadetta. Eikös tänään pitänyt tulla taivaasta märkää?
Ihan kiva siis päästä tänäänkin kävelemään ja puuhastelemaan pihalla, mutta juuri pihan takia olisi kiva saada sadetta. Marjapensaiden juurelle ripoteltu lannoite ja muutama kasveilla/siemenillä täytetty ruukku kaipaisi lisäkosteutta jo kaadetun lisäksi. No, ehkä yön aikana...

Sain kuin sainkin Usvan luettua loppuun. Siinä on jännä tumma sävy, joka jää häiritsevästi silmien taakse tykyttämään. Tykkäsin. Se on hyvin kirjoitettu.

Muuten olen kuunnellut taas  Inspector Hobbesia ja sormeillut Sammakon kirjakaupasta hankkimaani Heikki Kännön Runoilija-romaania. Siihen ajattelin tarttua seuraavaksi.



Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Katarina Mazetti: Voroja ja vompatteja 
Iltalukemista Toton kanssa 

Wilkey Martin: Inspector Hobbes and the Blood 
Inspector Hobbes ja hänen seikkailunsa uskollisen Andyn kanssa ovat viihdyttävää luettavaa. Keyttä ja vähän hupsua, muttei niin paljon, että rupeaisi kovin nopeasti ärsyttämään. Balanssi yliluonnollisten olentojen ja niiltä vain näyttävien välillä saa aikaan mukavia kiemuroita. 

Seita Parkkola: Usva
Toto luki tämän ensimmäisenä ja kirjoittaa blogiartikkelia. Odotan innolla tarkempaa keskustelua kirjasta sillä se osoittautui jännästi unenomaiseksi ja monenlaisia teemoja sisältäväksi nuortenkirjaksi realistisen fantasia sävyillä korostettuna. Tykkäsin, vaikka oli tuo  myös jotenkin häiritsevä ja hermostuttava. Ehkä koin eri tavalla kuin 9v. 

(Luku)päiväkirja - pääsiäisen jälkeen

Tiistai 14.4.2020

Tiistai, joka tuntuu maanantailta. Ehkä perjantai ja viikonloppu tulevat siis nopeasti. Toivoa sopii.

Pitkä viikonloppu teki kyllä hyvää. Ihan toinen fiilis tehdä töitä tänään. Toivottavasti tämä jatkuu edes tämän viikon loppuun. Tosin nyt kyllä illalla on taas väsymysaste sellainen, että melkein saatan mennä nukkumaan lukematta sen enempää. Paitsi, että pitää varmaan kuunnella edes vähän Toton kanssa Seikkailuserkuksia. Menossa on toinen osa, jossa on Voroja ja vompatteja.

Sitten perään vähän Nigellan How to Eat ja kyllä uni maistuu.

Onneksi kävin kävelyllä jo aamulla. Kun viimein pääsin työpuheluista irti satoi taivaalta räntää, sitten oli pieni tauko ja sitten tuli lisää räntää. Sama toistui monta kertaa.

Aamulla myös tutut joutsenet näköjään ovat kävelyreittini varrella. Iltaisin ne siirtyvät jonnekin muualle. Ihan on kuin ystäviä tapaisi, kun osuvat vastaan.


Perjantai 17.4.2020

Se on tosiaan jo perjantai. Se on onneksi jo perjantai.

Yllättävän paljon olen ehtinyt tällä viikolla lukemaan, vaikka teemana onkin ollut : Töitä, töitä, töitä - paitsi tänään kärvistelin päänsäryn kanssa puoli päivää ennen kuin taas sain aloitettua työt. Huusholli sitten onkin sen näköinen, että sen eteen ei ole kukaan tehnyt mitään.

Vähän taisin liioitella, mutta työt ovat tosiaan levinneet vähän ikävästikin ilta illalta myöhemmäksi. Olemme toki Toton kanssa kuunnelleet muutaman minuutin Voroja ja vompatteja melkein joka ilta. Lisäksi sain luettua yhden kokonaisen kirjan tiistaina ja keskiviikkona, mutta se tarkoitti aika myöhäistä nukkumaanmenoa. Eppu Nuotion Tuplana, kiitos! oli sopivan rentouttava tarina kaksosista, joista toinen löytää kuolleen miehen ruumiin. Kaikki tietysti liittyy kaikkeen ja vaikka tavallaan arvasin juonen pääpiirteet jossain kohtaa, niin kiemuroita oli tarpeeksi pitämään mielenkiinto yllä.

Lukemisen vähyys ei tietenkään ole koskaan estänyt minua hankkimasta lisää luettavaa - ei nytkään..

Elisa Kirjasta osui alessa silmiini jatko-osa Sujata Masseyn mahtavalle Murha Bombayssa -dekkarille. Satapurin jalokivi syyhyttää sormia. Aion istahtaa nauttimaan siitä huomenissa sopivan hetken tultua. Siihen pitää voida keskittyä. Tällä kertaa otin lukumuodoksi e-kirjan.

Lisäksi totesin, lehtikritiikeillä olevan selvästi vaikutusta myös kirjaostoksiin. Lueskelin Hesarin viikkolehdestä artikkelia  Heikki Kännön uusimmasta romaanista. Runoilija kuulosti mielenkiintoiselta ja päädyin Sammakko-kustantamon nettisivuille. Lopputuloksena oli kuuden kirjan tilaus.

• Heikki Kännö: Runoilija
• Heikki Kännö: Mehiläistie
• David Mitchell : Luukellot (alessa)
• David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä (alessa)
• Reetta Niemelä, Sanna Pelliccioni & Mia Rönkä : Nähdään majalla, lintuagentit (alessa)
• Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni : Nähdään majalla, kasviagentit (alessa)

En vielä ole maininnut kotona kuin noista lastenkirjoista... Noin periaatteessahan minulla on komento ostaa vain ekirjoja kirjahyllytilan niukkuuden vuoksi. Toisaalta, neljä uutta kirjaa hävinnee helposti jo olemassaoleviin kirjapinoihin...


Lauantai 18.4.2020 

Onpa tänään ollut ihana ilma! Olen käynyt kävelyllä peräti kahteen kertaan. Voi tietysti olla, että vähänkin aurinkoinen ja loskaton päivä tuntuu erityisen mahtavalta viikon takatalven jälkeen.

Lukeminenkin sujuu mukavasti. Sain viimein loppuun Mark Mansonin hitin The Subtle Art of Not Giving A F*ck.  Siinä on monta varteenotettavaa ajatusta vastuunottamisesta omasta elämästä ja sen suunnasta. Kaikki ei välttämättä tosiaan ole omaa vikaamme, mutta meidän vastuullamme on päättää, miten tapahtumiin suhtaudumme ja miten annamme niiden vaikuttaa itseemme.

Lopun aikaa olen kuunnellut Inspector Hobbes and the Blood -dekkaria. Se on yllättävän hauska. Nuori (saamaton) sanomalehtimies Andy ryhtyy seuraamaan pelottavan maineen omaava Inspector Hobbesia jutun toivossa. Sitten hänen asuntonsa palaa ja hän päätyy asumaankin kohteensa luokse. Samalla Andylle selviää, että maailmassa oikeasti asuu paljon sellaisia hahmoja, joiden hän luuli olevan kirjailijoiden mielikuvituksen tuotetta.

Hobbesin hieman tummasävyisessä ja jännästi vinksahtaneessa maailmassa viihtyy ja varsinkin Andyn hampaita himoitseva taloudenhoitajatar on hulvaton hahmo. Andy itse on ärsyttävä tapaus, mutta ehkä hänellä on toivoa kehittyä tarinan edetessä.

Sunnuntai 19.4.2020 

Oi että, mikä päivä! Upea keli taas, joten ulkona on tullut oltua niin pihalla kuin kävelyllä.

Muutenkin olen tehnyt vain niitä asioita, joita teki mieli. Kuten nyt vaikka mokkapaloja.

Voitteko kuvitella, että tämä taisi olla elämäni ensimmäinen kerta, kun tätä herkkua valmistan. Uskomatonta tällä herkkuhimolla, mutta niin taitaa olla.  Hyvää tuli. Toistaiseksi olen syönyt vasta yhden (pienen) palan. Tuolla luulisi jaksavan huomenna alkavalla työviikollakin.

Lukeminen on jostain syystä tänään jäänyt äänikirjaan eli Inspector Hobbes vie mennessään. Tosin seuraavaksi ajattelin istahtaa nojatuoliini ja pienen tauon jälkeen lukea myös Usva -romaania eteenpäin. Se on jostain syystä jäänyt paitsioon. En tiedä miksi, sillä se on oikeasti aika hyvä.

Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Eppu Nuotio: Tuplana, kiitos! 
Kaksosia, miessuhteita ja kiemuraisia juonia perheen ja lääketeollisuuden parissa. Varsin rentouttavaa iltalukemista töiden päälle. 

Mark Manson: The Subtle Art of Not Giving a F*ck
Olen kauhean epäluuloinen kaikenlaisia elämäntaito-oppaita kohtaan, mutta tässä kirjassa oli monia ihan loogiselta tuntuvia ajatuksia. 

Neropatin päiväkirja - Miksi siitä tykätään?

Kuunnellaan Toton kanssa iltaisin äänikirjoja. Nyt pitää varoa omia ilmeitään. Aina välillä Toto vilkaisee minuun päin. "Oliko tuo hauska kohta?" Ei taida kuopuskaan olla oikein innostunut. Ehkä hän halusi kuunnella tämän ja sanoo hauskaksi siksi, että niin kuuluu sanoa ja koulussa kaverit ovat kehuneet.
En halua valheellisesti vahvistaa lapsen keinotekoista huvitusta, mutta en myöskään estää häntä nauttimasta. En minä voi tietää, miten Neropatin hauskuus avautuu tokaluokkalaiselle. Olemme ihan eri kohderyhmää - tai siis, minä selkeästi nimenomaan en ole kohderyhmää.

Nyt on kulunut kuuntelusta hetki aikaa - uskaltaisiko kysyä Totoltakin mielipidettä ?

kuva: WSOY

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja - Viimeinen oljenkorsi
Nextory 
Lukijana: Toni Kamula

(Esi)teinin lorvailu ja ihastumiset ovat kiinnostaneet nuoria lukijoita vuodesta ja osasta toiseen. Meilläkin yleensä kirjoja viimeiseen saakka karttava keskimmäinen on tainnut lukea noita useamman kuin yhden. Ehkä siksi, että kuvien vuoksi kirjat ovat nopeita suupaloja.

Viimeinen oljenkorsi kertoo siitä, miten Greg koittaa vältellä koulutehtäviä, herättää ihastuksensa huomiota ja tehdä isälleen mieliksi jalkapalloilijana tai partiolaisena. Elämä on juuri niin vaikeaa kuin teini voi sen itselleen vaikeaksi tehdä. Itse asiassa toivon, etteivät omien poikieni ajatukset kulje aivan samanlaisia ratoja.

Greg osoittautuu melkoisen itsekeskeiseksi (kuten kai jossain määrin kaikki teinit) ja hänen sinänsä aidotkin yrityksensä tehdä asioita valuvat usein hukkaan kertakaikkisen metkuilun ja pienen huijaamisen vuoksi. Lisäksi hän koittaa pönkittää asemaansa käyttämällä hyväkseen parasta ystäväänsä ja huijaamalla.

Tiedän. Minä olen keski-ikäinen nalkuttava äiti-ihminen, mutta silti... Minua ei naurattanut. Kirjan kuvaama teini-maailma sai minut pikemminkin vähän surulliseksi. Toni Kamula kyllä lukee sujuvasti ja päähenkilön äänensävy tuntuu aidolta. Sisältö vaan ei ollut minua varten.

Mutta mitähän 9v tuumaa kirjasta ? Jotain kai voi tulkita jo siitä, että yleensä sarjoja kerralla ahmiva poika ei ole laisinkaan ehdottanut Neropattia seuraavaksi luettavaksi. Kysytään suoraan.


Mitä tykkäsit Neropatin päiväkirjasta ? 
"Olen lukenut niitä ennenkin" 

Niin, mutta tykkäsitkö? 
"Kyllä, miksi muuten haluaisin kuunnella lisää?" 
Ai haluatko?
"....."  

Mikä Neropateissa on hyvää ? 
"Kun se saa kaikki tylsät kohdat kiinnostavammiksi, vaikka se aikakapseli juttu voisi olla tylsä jossa toisessa romaanissa  - ja noissa on vähän mun huumoriakin" 

Mikä Neropatissa naurattaa ? 
"No, ei se oikeastaan naurata. Muuten vaan pidän."

Hmmm... onko sun kaverit kehuneet Neropatteja ? 
"Joo..."
Voisiko olla niin, että tykkäät kehujen takia? (kysyy äiti varovaisesti ja koittaa muotoilla kysymystä sävyltään mahdollisimman neutraaliksi) 
"Jaa... se on kyllä ihan mun oma mielipide, mutta tykkään myös siksi, että saisin ehkä enemmän kavereita... Kaksi syytä" 


Mitäpä tästä sen enempää. Selvästi ryhmäpaine vaikuttaa ainakin jonkin verran mielipiteeseen kirjasta, mikä lienee sinänsä ihan luonnollista. Uskon saman toistuvan paljon myös aikuisten maailmassa. Kaikki me haluamme kuulua joukkoon, tykätä samoista asioista kavereiden kanssa. Onneksi poika sentään myös itse tunnistaa tilanteen ainakin jossain määrin.

Toto tykkää jutella kirjoista, mutta taitaa lukea enemmän ja ehkä "vaikeampia", tai ainakin paksumpia, juoniromaaneja kuin koulukaverinsa. Neropatin päiväkirja tarjonnee koulun välitunneille keskustelunaihetta jonkinlaisena kompromissina jalkapallointoisessa porukassa. Löytyy "yhteistä kenttää". Pallon perässä juokseminenhan ei sitten taas ole Toton juttu ollenkaan.



p.s. olen selvästi ollut Neropatille lempeämpi muutama vuosi sitten, tai sitten osan teemoitus ja tunnelma on ollut toisenlaista. Pitänee lukaista uudelleen ja tarkistaa. 

Kadonneiden tavaroiden vartija

Jotkut kirjat yhdistyvät paikkoihin, joissa niitä lukee. Ruth Hoganin Kadonneiden tavaroiden vartija tulee ikuisesti muistuttamaan minua siitä, kun viimein sain itseni juoksumatolle ja vieläpä useampaan kertaan. Outoa, eikö ?

Kirjassa nimittäin ei juosta eikä muutenkaan urheilla, eikä se ole mitenkään hurjan tiivistahtinen. Itse asiassa välillä se tuntui pysyvän sen verran tukevasti aloillaan, ettei edennyt kuuntelussakaan pariin viikkoon kuin muutaman minuutin.

Kuitenkin ihan pidin kirjasta - sitten lopulta.

Kuva: Bazar Kustannus

Ruth Hogan : Kadonneiden tavaroiden vartija 
Nextoryn valikoimista
Lukijana: Johanna Kokko 

Anthony kerää löytötavaroita ja kirjoittaa niistä tarinoita. Hän asuu upeassa talossa, apunaan Laura, joka toipuu kurjasta avioliitosta. Tarinassa sekoittuvat tavaroiden tarinat, Anthonyn elämäntarina sekä Lauran tulevaisuus, johon olennaisena osana kuuluu hänen uusi ystävänsä Päivänpaiste sekä komea puutarhuri.

Rinnakkaistarinana seuraamme Eunicen uraa kirjakustantamossa mahtavan pomon seurana, muutamaa vuosikymmentä Lauran tarinaa aikaisemmin.

Juonet kulkevat rinnakkain, lomittain ja sekoittuvat tarinanpätkiin löytötavaroiden hukkaushetkestä. Kun aineksiin sekoittuu myös yliluonnollisia elementtejä ja Paduan kummitus, voisi lopputuloksena olla todellinen sekamelska. Siltä se paikoitellen vähän tuntuikin, mutta samalla kirja kiehtoo. Sitä voi lukea palasissa ilman, että putoaa kelkasta, ainakaan kovin paljon. Takaisin pääsee taas seuraavassa sopivassa kohdassa tarinan jatkuessa uudestaan.

Minä siis vähän jouduin taistelemaan kuunnellakseni kirjan loppuun saakka, mutta viimeisen kolmasosan kuuntelin vauhdilla. Siinä alkoivat erilaiset langanpätkät solmiutua rusetteihin ja löytötavarat löytämään hukkaajansa.

Eihän tämä varsinaisesti ole erityisen looginen tarina ja vähän imeläkin se on, mutta Korona-aikaan erittäin sopiva. Siinä on sellaista lempeää naiiviutta ilman tyhmyyttä. Sellaisesta tulee hyvä mieli, eikä nykyuutisten keskellä sellaista luettavaa ole yhtään liikaa.

Jotenkin jännästi minun lukemiseni tuntuvat jakautuvan kahteen ryhmään. Joko tarvitaan dekkareita tai sitten jotain pientä taikaa. Dekkaritkaan eivät saa olla sellaisia julmia vaan Cozy Mystery on näköjään päivän teema. Herttaista sen olla pitää niin muistaa maailmassa olevan muutakin kuin katalia viruksia.

(Luku)päiväkirja : Korona-aikaa ja lukumaratonia

Pääsiäissunnuntai 12.4.2020

Ihan tokkurainen olo, mutta sillain hyvällä tavalla.

Aloitin eilen pääsiäisen lukumaratonin - sen sujumista voi lukea täältä. Sen verran paljastan, ettei lopputulos nyt ollut varsinaisesti päätähuimaava. Kivaa oli kuitenkin ja onhan nukkuminen tärkeää. Ainakin tällä hetkellä väsymys tuntuu painavan jatkuvasti.

Eilen paistoi aurinko ja kuuntelin kirjoja pääasiassa ulkona - siis sen jälkeen, kun Kamado oli kaivettu talviteloilta ja hampurilaiset grillattu. Kokeilin myös lohifileen savustamista. Toimi ihan järjettömän hyvin ja lopputulos on uskomattoman herkullinen. Enää ei taida tarvita harmitella Kamadon pitkää jäähtymisaikaa ja sen hukkaamista. Tiedän, mihin käytän sen viimeisen lempeän lämmön...

Tänään sade ropisee. Olisi pakko päästä ulos päätä selvittelemään kaiken lukemisen ja pääsiäislounaan herkuttelun päälle. Ehkä pistän vaan vaatteet ylle ja sitten palatessa kuivumaan. Ei tässä sentään sokerista olla!

Päätin muuten jättää Charm School -kirjan kesken. Se alkoi jo jumittamaan koko lukemista, enkä halunnut häiriötä lukumaratonille. Päätös taisi olla varsin hyvä.

Tällä viikolla luettuja kirjoja lukumaratonilta listattuna. Muutenhan on jäänyt vähän vähiin.

Wilkie Martin : Inspector Hobbes and the Blood (äänikirja) 

Mai Jia: Koodinmurtaja (ekirja)

Loppuun luettuja: Elly Griffiths: Korppikuningas (ekirja)  - luettu loppuun
Katarina Mazetti: Varjoja ja vakoojia (äänikirja) 27min - luettu loppuun  
Aino Vähäpesola: Onnenkissa 5h6min - luettu loppuun 

10.4.2020  Pitkäperjantai 

Ei näköjään lukupäiväkirja etene. Luonnollista, en ole myöskään lukenut oikeastaan yhtään. Charm School on osoittautunut sen verran huonoksi, ettei se etene millään. En tiedä, mikä siinä mättää. Todennäköisesti taas kirja, jossa kerrotaan liikaa ja päähenkilö vaikuttaa turhankin naiivilta - eikä oikeasti tapahdu oikein mitään.

Ilmoittauduin lukumaratoniin. Torstain päänsärky (sopivasti vapaapäivänä) heijastelee vieläkin otsalohkossa, joten saattaa maratonin aloittaminen livahtaa huomisen puolelle. Tällä upean aurinkoisella kelilläkin saattaa olla viivästykseen vaikutusta. Sadetta odotellaan kai illaksi, mutta ainakin nyt tekee mieli vain touhuta pihalla. Siellä ei olekaan ollut huhtikuussa näin siistiä varmaan koskaan.

Toton synttäreitä juhlittiin aiemmin viikolla. Ainakin lahjat olivat mieluisia. Legojen lisäksi tietysti jo kauan odotettu kolmas Koiramies. Se oli seuraavan päivän etäkoulun lukutuntiin mennessä luettu jo pariinkin kertaan... Juhlat pidetään sitten joskus kesällä, kunhan tästä virushässäkästä päästään ohi.

Käsityötunnilla askarreltu  Fufu-pupukin (mistähän tuokin nimi oikein on tullut pojalle mieleen?) sai juhlan kunniaksi rusettikoristelun. Hyvä tapa hyödyntää parittomia sukkia... Meillä saisi parinsa kadottaneilla pupuperheen kasvamaan vielä pihan citykaneja nopeammin.

7.4.2020 Tiistai 

Tiistai. Kolmas viikko kotona Koronan vuoksi. Kyllä tämä tästä - vaikka tänään ei ihan joka hetki siltä tuntunutkaan.

Tilanteen stressaavuus tuntuu saavuttavan minut vaihtelevalla voimalla. Tänään oli huono päivä. Luulen, että en niinkään stressaa lasten etäkoulua, enkä oikeastaan vakavia uutisiakaan tai eristyksissä oloa, enkä kai lopulta töitäkään tai taloudellista tilannetta. Ne kaikki yhdessä saavat toisinaan hyökyaallon mitat. Silloin päätä kiristää ja takaraivossa jyskyttää. Hermot ovat kireällä ja tiuskahtelen. Valitettavasti lapsille - töissä ei oikein asiakkaille voi.

Minulla on töissä kiire, niin miehelläkin. Silti isännälle olisi tulossa 20% lomautus. Se tekee jotenkin kaikesta uutisissa puhutusta todellisemman tuntuista. Ei meillä mitään hätää pitäisi olla, mutta kupla puhkeaa. Emme olekaan ihan niin eristyksissä kuin voisi tästä kotona nysväämisestä kuvitella.

Lukeminen on jäänyt töiden takia minimiin. Illat ovat menneet melko pitkään puhelinpalaverien parissa. Jotain sentään on äänikirjoissa edennyt. Toton kanssa kuunnellaan edelleen Varjoja ja vakoojia. Lisäksi aloitin ihan hömppäpömppää eli Cate Martinin Charm Schoolin. En ole siitä ihan varma. Ollaan päästy murhaan ja muutenkin tapahtuu outoja. Katsotaan.

Pääsiäisen lukumaraton houkuttaa ja ilmoitttauduin mukaan. Tosin en millään tule ehtimään useamman päivän maratoonaukseen, mutta jos nyt sen 24h...

Ohjeet löytyvät Kirjaimia-blogista. Tulkaa mukaan!

Päivittyvä pääsiäisen lukumaraton - N.Y.T. NYT - tai siis kolmelta lauantaina

Yhteenveto su klo 12 mennessä

äänikirjat yhteensä : 7h7min
ekirjat yhteensä: 280s

• Wilkie Martin : Inspector Hobbes and the Blood (äänikirja) 1h34min
• Elly Griffiths: Korppikuningas (ekirja) 265s - luettu loppuun
• Katarina Mazetti: Varjoja ja vakoojia (äänikirja) 27min - luettu loppuun 
• Mai Jia: Koodinmurtaja (ekirja) 15s
• Aino Vähäpesola: Onnenkissa 5h6min

Lankalauantai 14:50

No niin, aika lähenee. Päätin aloittaa tämän pääsiäisen lukumaratonin näin lauantaina. Saadaan kevään ensimmäiset grillaukset hoidettua ja voin istahtaa kirjojen kanssa odottelemaan sunnuntaiksi luvattuja sateita. Räntäähän jo tulikin grillimestarin niskaan. Onneksi se oli pojista keskimmäinen, enkä minä... (t.julma äiti)

Itse asiassa Kamadossa muhii leppäsavulastujen kanssa vielä pala lohifilettä, mutta se on kohta valmis ja hoitunee äänikirjaa kuunnellen. Maratonin lukulistasta sain aamulla jo kuunneltua loppuun Kadonneiden tavaroiden vartijan, mutta minultahan ei lukeminen lopu kesken - kuulokkeista tosin virta loppuu, mutta yhdet lataukseen ja toiset korviin. Sillä hoituu.

Tankkauskin on hoidettu...

Nyt tarkistamaan Kamadon tilanne ja luureissa alkuun...

Wilkie Martin : Inspector Hobbes and the Blood

Kuvaus on ainakin lupaava eli A Contswold Comedy Cozy Mystery Fantasy - eiköhän tällä pääse lukumaraton liikkeelle siihen saakka, kunnes voin istahtaa lukemaan.


Klo 19:00 

Jaksan yllättävän hyvin ottaen huomioon viime viikkojen lukujumi. Ensin kuuntelin äänikirjaa puolitoista tuntia. Inspector Hobbes onkin melko mielenkiintoinen tuttavuus.

Palattuani päivän toiselta kävelyltä sisään vaihdoin kirjamuodon, mutta genre pysyi edelleen dekkareissa. Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjan viides osa vie arkeologin tyttärineen pohjoiseen Blackpooliin. Nelson päätyy samoille seuduille ja mukana on tietysti myös druidi Cathbad... Tyypillistä Griffithsiä, helppolukuista. Ehkäpä lukaisen tämän vielä tämän lukumaratonin aikana kokonaan loppuun.

Elly Griffiths: Korppikuningas 


Klo 22:00

Korppikuningas osoittautui varsin koukuttavaksi. Luin sen loppuun ja viihdyin vallan mainiosti.
Sitten vaihdoin hetkeksi Mai Jian Koodinmurtajan alkuun. Kovin pitkälle en ehtinyt, kun Toto tuli koputtelemaan olalle. Varjoja ja vakoojia odotti. Kuuntelimme sen loppuun. Oikeastaan Toto oli kuunnellut sen jo aiemmin melkein loppuun, mutta koska minä olin silloin nukahtanut kesken (pöydän viereen tuolille...) niini sain luvan kuunnella loppuratkaisun uudelleen...

Mai Jia : Koodinmurtaja 
Katarina Mazetti: Varjoja ja vakoojia 


Pääsiäissunnuntai klo 12:00 

Tämä lukumaraton meni nyt ihan äänikirjoiksi (ja nukkumiseksi).  Illalla aloin kuuntelemaan Aino Vähäpesolan Onnenkissa-kirjaa. Nukahdin. Heräsin ja jatkoin kuuntelua. Nukahdin sohvalle ja tässä sitä ollaan. Niskojen jumitus aiheuttaa silmien väsymistä, joten ihan jo senkin takia olen keskittynyt kuunteluun (silmät kiinni). Pidän kirjasta. Se ei sinänsä ole nukahtamisen syy. Taidan vain olla viime viikoista vieläkin vähän väsynyt.

Onnenkissa on mielenkiintoinen sekoitus tarinaa runoilijasta sata vuotta sitten ja toisaalta opiskelijatytöstä 2000-luvun alkupuolella. Samalla kirja on katsaus naiseuteen, feminismiin, seksuaalisuuteen ja ihan vain ihmisen kykyyn tuntea itsensä. Onnenkissa on rosoinen, mutta hyvällä tavalla. Sitä pitää kuunnella tosissaan, jotta se avautuu ja pääsee pintaa syvemmälle - vähän niin kuin naisia yleensäkin.

Aino Vähäpesola: Onnenkissa 

klo 15 - Ohi on! 

Se oli sitten siinä. Tämän pääsiäisen lukumaraton. Lopputulos ei nyt varsinaisesti ole päätähuimaava. Nukkumiseen kului aikaa ja jonkin verran tarvittiin myös perheaikaa.

Kuuntelin Onnenkissan loppuun. Se osoittautui yhdeksi niistä harvoista kirjoista, jonka saatan jopa lukea joskus uudelleen.

Pääsiäisen lukumaraton (mutta miniversiona)

Kuva by Niina T/Yöpöydän kirjat 

Joskus olisi ihanaa viettää monta päivää peräkkäin vain lukien kirjoja... no, ehkä sitten muutaman vuoden päästä, kun muksut ovat omillaan ja isännän kanssa käkitään kotona keskenämme.

Kirjaimia-blogi emännöi tämän vuoden pääsiäisen lukumaratonia juurikin tuollaisena muutaman päivän ultramaratonina. Onneksi mukaan pääsee vähän lyhyemmällä versiolla ja niinpä minäkin ilmoittauduin mukaan 24h panoksella.

Ohjeet pääsee lukemaan täältä ja sinne myös raportoidaan tuloksia. Välijuttuja löytyy somesta tageilla #lukumaraton ja #pääsiäisenlukumaraton2020.

Omaan maratoniin valmistautuminen on toistaiseksi jäänyt vähän minimiin. En ole vielä edes ihan varma aloituspäivästä... ehkä huomenna, ehkä lauantaina. Ensin pitää tätä vapaapäivää lievästi häirinnyt päänsärky saada karkotettua ja ehkä vähän menen myös kelin mukaan. Sadepäivänä saattaisi lukuaikaa olla paremmin saatavilla.

Luettavaa riittää vaikka ihan jo näissä muutamassa kesken olevassa kirjassa:

• Seita Parkkola: Usva
• Mark Manson: The Subtle Art of not giving  a f*ck
• Katarina Mazetti: Varjoja ja vakoojia (äänikirja yhdessä Toton kanssa) 
• Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija 
• Cate Martin: Charm School

On minulla kesken myös Adam Kayn: Kohta voi vähän kirpaista, mutta jotenkin tuntuu siltä, ettei se ehkä sairaalakuvauksineen ihan sovi tähän ajankohtaan. Jätän sen suosiolla Koronan jälkeiseen aikaan. 

Jos noissa ei aika kulu ja inspiraatio riitä, niin onhan  minulla Kobossa vielä vaikka mitä ja muutama pino painettuja kirjoja hyllyn päällä odottamassa lukuvuoroaan - äänikirjojen osalta ei taida Nextorystakaan tarjonta loppua kesken ihan heti. 

Kivaa! Tässähän jo oikein innostuu ja pääsee tunnelmaan. Katsotaan, josko lukeminen alkaisi jo huomenna heti aamusta... 

Maraton-herkuista ei suoritus ainakaan jää kiinni. Talo on täynnä niin ruokaa kuin pääsiäisen suklaata ja juuri leivottua rahkapiirakkaa.


EDIT: p.s. Maratonin päivittyvä postaus täällä

Kiepaus, Kaipaus, Keikaus

Otin tuossa jokin aika sitten Nextoryn käyttöön, kun Museokortilla sai pidemmän kokeiluajan. Pääasiallinen syy oli yhteisen kuunneltavan löytäminen Totolle ja minulle. Aloitimme Toton valitsemilla Miklun kirjoilla. Sitten oli äidin vuoro.

Olin kuullut hyvää Vuokko Hurmeen trilogiasta, joten siihen tartuttiin. Kirjat osoittautuivat yllättävänkin jänniksi ja vähän filosofiksikin. Nämä kirjat eivät aliarvioi nuorta lukijaa, vaan vaaditaan pientä pohdintaakin juonen kulun ymmärtämiseksi. Kuitenkin  jännitys ja ikävät asiat oli annosteltu niin, ettei tarina kertaakaan päätynyt Toton uniin. Mielenkiinto säilyi.

Vuokko Hurme: Kiepaus, Kaipaus, Keikaus 
Nextorysta äänikirjoina 
Lukijana : Kaisa Happonen 

Kiepauksessa eletään Kardumin kaupungissa ja maailma on ylösalaisin. Puut kasvavat alaspäin, kohti taivasta ja aina välillä putoaa jotakin. Välillä taivaalle heitetään roskat, toisinaan romahtaa tyhjyyteen kokonainen talo. Kun painovoima ei auta pysymään paikoillaan, liikutaan paikasta toiseen vaijereita pitkin kipuamalla tai liukumalla - tai siis aikuiset liikkuvat. Lapset pysyvät pääasiallisesti kotonaan, niin pysyy myös Lenna pikkusisarensa kanssa, vain hänen paras ystävänsä Jan liukuu viereisestä talosta kylään.

Elämä jatkaa uomassaan, kunnes alkaa kuulua huolestuttavia uutisia. Lennan perheen pitää tehdä suuri päätös. Uskaltavatko he hypätä tuntemattomaan?

Kyselin vähän Toton ajatuksia Kiepauksesta.


Mitä tuumit Kiepauksen maailmasta ? Miltä tuntui kuunnella ylösalaisin olevasta maailmasta ?
- Maailma kuulosti vaaralliselta. Toivottavasti maapallo ei lakkaa pyörimästä (kaikkihan tietävät, mitä siitä seuraisi)

Mitä mieltä olet kirjasta? 
- Kirja tuntui minulle sopivalta. Tykkään kirjoista, jotka ovat vähän jänniä. 

Kaipaus jatkaa tarinaa ja kertoo Lennan elämästä hypyn jälkeen. En nyt avaa tarinaa sen enempää, mutta kirja on täynnä kuvausta uudesta elämästä, sen iloista ja suruista, uusista tuttavuuksista. Suurin suru on ystävän katoaminen. Lenna joutuu ponnistelemaan saadakseen aikuistet ottamaan etsintäretken järjestämisen asiakseen.

Äidin mielestä kirja kuvaa kauniisti sitä, miten ihmiset toimivat ehkä erilaisin periaattein ja säännöin, mutta silti tietyt asiat ovat samanlaisia ja toisista välittäminen tärkeää.

Vaan, mitä tuumii Toto ?


Kaipaus ? Kommentteja ? 
- Öh - tämä oli tylsin osa. Ei ne tehneet mitään muuta kuin sellaisen pikku matkan. 

Äiti tykkäsi tästä ehkä poikaa enemmän. Uuden elämän kuvaus ja yhteiskuntarakenteen miettiminen kiinnostivat vähän vanhempaa lukijaa.

Kolmas osa Keikaus vie taas uuteen paikkaan ja nyt mukaan tulee myös aikadimensio. Huisin mielenkiintoista. Totolla on aikamatkustus muutenkin aiheena nyt pinnalla, kun hän luki jouluna Stephen Hawkingin elämäkerrasta madonreikäteoriasta. Keikauskin johti meidän uuden kirjan pariin, kun yksi henkilöistä luki nuorten aikamatkaklassikkoa Hyppy ajassa. Se on parhaillaan Totollakin luvussa.

Mikä oli Keikauksessa kivaa ? 
- Se kun äiti ja minä luettiin yhdessä ja oltiin yhtä mieltä. Pälpätettiin paljon. (äidin huom. kyllä, tämä osa herätti paljon keskustelua) 

Kannattiko nämä kuunnella? 
- KYLLÄ! (kolme kertaa) 

Äidistäkin nämä kannatti kuunnella. Välillä oli tosi jänniä kohtia, mutta niistä aina selvittiin (ja onneksi tarpeeksi nopeasti, ettei jäänyt uniin kummittelemaan). Pidin  myös siitä, miten paljon kirjoissa käsiteltiin erilaisia teemoja ystävyydestä, perheen välisistä suhteista ajan ja paikan väliseen suhteeseen. Pysyi aikuisellakin mielenkiinto yllä.

(Luku)päiväkirja - Kevättä rinnassa (?)

Vadelmapensaassa jo jotain lehtien tapaista

Maanantai 30.3.2020 

Kolmas viikko eristyksissä. Tämä menee jo melkein rutiinilla tai sitten tänään oli vain hyvä päivä. Johtuikohan se siitä, että oli maanantai ? En olisi uskonut miettiväni koskaan maanantain hyötyjä, mutta tässä tilanteessa ne ovat ilmeiset. Viikonloppu takana, kaikki vielä voimissaan. Katsotaan, mikä on tilanne sitten torstaina. Todennäköisesti tässä on taas vähän väsyneempi etätyöntekijä, -ope ja etä-jne...

Totollakin oli hyvä päivä. Koulutehtävät oli tehty ennen yhtätoista lukuunottamatta lukutuntia (20min, mutta Totolla yleensä se tunti) ja liikuntatuntia. Kirjan jälkeen Toto puki oma-aloitteisesti vaatteet ylle ja paineli takapihalle leikkuri mukanaan. Minä sitten puhelinpalaverista vilkuttelin ikkunasta ja välillä ohjasin oikeiden oksien luokse. Toto leikkasi hienosti kaiken, mitä pitikin ja putsasi päälle sammalet monesta laatasta. On tainnut kevätkärpänen pistää. Sitä en sitten tiedä, mikä peto on esikoista puraissut, mutta hän teki iltapäivällä kaikille välipalaksi lettuja... Ei siis huono päivä ollenkaan.

Eilen illalla kuunneltiin loppuun Neropatin päiväkirja - viimeinen oljenkorsi. Ei ollut minun juttuni, mutta Toto tuntui tykkäävän.
Tänään en ole vielä ehtinyt lukemaan mitään. Ulkona kävellessä tulee ennemmin soiteltua puheluja kuin kuunneltua äänikirjaa. Ruokaa laittaessa ehdin kuuntelemaan Kadonneiden tavaroiden vartijaa noin 2 minuuttia ennen kuin isäntä tuli auttamaan (=häiriöksi)... No, vielä ehtii.

Pitääkin äkkiä etsiä jokin uusi kirja Totolle ehdotettavaksi. En tosiaankaan taida tähän väliin jaksaa toista Neropattia.

Keskiviikko 1.4.2020

Minä olen keksinyt aivan supertehokkaan unilääkkeen. Keittokirja kuulokkeissa tuudittaa minut parissa minuutissa unten maille. Nigellan How to Eat-kirjasta olen "kuunnellut" steak and kidney pien reseptiä kohta viikon. Mainittakoon, että vika ei ole reseptissä. Olen päivän tohinan jälkeen todella väsynyt. Äänikirja auttaa vapauttamaan ajatukset jännityksestä ja loputuloksena nukahdan nopeasti, todella nopeasti. Hyvä niin.

Noin muutenkin olen taas lukenut. Toto sai loppuun Seita Parkkolan Usva-romaanin ja minä aloitin sen. Tulossa olisi uusi artikkeli kuopukselta, joka on superinnokas blogikirjoittaja. Juttua vaan ei voi kuulemma julkaista, koska minun pitää lukea kirja ennen kuin saan sen lukea. Eli malttakaa vielä hetki. Olen sivulla 100 ja jotain.

Lisäksi ruvettiin Toton kanssa lukemaan serkusryhmän seikkailuja saaressa eli vuorossa Varjoja ja vakoojia. Neljä lasta ja kissa tädin hoivissa muistuttaa asetelmaltaan yhtä useimpien lapsuudesta tuttua sarjaa, mutta siihen se assosiaatio sitten loppuikin. Kirjassa kyllä syödään herkutellen, mutta se johtuu yhden päähenkilön kokkausharrastuksesta. Lisäksi nuori kokki on ranskalainen, mikä tietysti kiehtoo Totoa sattuneesta syystä.

Mitäs muuta ? Tänään paistoi aurinko räntäsateisen ja kylmän päivän jälkeen. Ihanaa. Ehdin sentään kävelylle ennen suurta synttäri-illallista. Käytiin Hesen noutotiskillä. Tätä syntymäpäivädinneriä en taida ihan heti unohtaa...


Sunnuntai 5.4.2020

Taas on sunnuntai. Aurinko on paistanut ihanasti koko viikonlopun ja askelia kertynyt ulkona. Jotenkin on näyttänyt väkeä olevan vähän vähemmän liikenteessä, minne lienevät kadonneet mökeille (ne joilla sellainen Uudeltamaalta löytyy). Ei harmita, välillä näytti varsinkin rannan suunnalla olevan melkein ruuhkaa.

Kevät näkyy myös siinä, että tänään tuli tilattua kaikenlaista siementä ja purkkia pihaa varten. Vielä kun tuo ohut lumikerros sulaisi myös pihan varjopuolelta.

Lukenut en ole oikeastaan yhtään. Jumittaa pahemman kerran. Vika ei ole kirjoissa vaan lukijassa. Käyn ylikierroksilla enkä saa keskityttyä mihinkään. Ei hyvä. Pakko keksiä jotain tasaannuttavaa - ideoita ?


Viikolla loppuun luetut: 

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja - viimeinen oljenkorsi 
Ei. Tämä ei ollut minulle sopiva kirja. En edes kiemurrellut myötähäpeästä, oli vaan tylsää. Toto taisi kuitenkin tykätä. Tosin en ole ihan varma, tykkäsikö hän siksi, että Neropatin päiväkirjoista kuuluu jonkun koulun käytöskoodin  mukaisesti tykätä, vai oliko hänellä oikeasti kivaa...