Type & Tell

Kun kirjoittamisen palo on pitelemätön, mutta kustantajia ei (ainakaan toistaiseksi) ole rivissä odottamassa teostasi  tai kun pitäisi saada vihdoinkin se sukukronikka kansiin tai kun yrityksen historiikki odottaa julkaisuaan,  on omakustannusteos varsin varteenotettava vaihtoehto. Suomen markkinoilla palvelun tarjoajia on muutama isompi ja sitten monta pientä. Saksalainen Books on Demand (BoD) on toiminut alalla jo yli viisitoista vuotta ja Elisa Kirjan kauttakin on saanut hengentuotteensa e-kirjamarkkinoille jo jonkin aikaa. Viimeisimpänä isona palveluntuottajan on tuotteensa tuonut suomalaisten ulottuville Bonnier Type&Tell palvelullaan.

Bloggaajien infoillan aikana keskustelu velloi palvelun businessmallista kirjailijan luomisen tuskaan. Kyseessä on myytävä palvelu ja tarkoittaa, että palveluilla on oma hintansa. Halvimmillaan kirjan saa ulos 29 eurolla ja hinta nousee sitten sitä mukaa, kun kirjoittaja haluaa käyttää eri palveluita.
Minun mielestäni tämä on hyvä malli. Käyttäjä saa itse valita paljonko investoi ja ainakin äkkivilkaisulla hinnoittelu näytti aika läpinäkyvältä, eli yllätyskustannuksia ei olisi tulossa. Mitä nyt alv olisi ehkä hyvä näyttää tarkemmin vähemmän bisnesorientoituneiden käyttäjien kustannusarviointia ajatellen. Ilman y-tunnusta kun alv:n joutuu maksamaan ihan itse...

Jakelun myötä palvelu ottaa myös 20% osuuden myynneistä, mikä ilmeisesti kustannusmaailmassa on oikeasti sieltä kohtuullisimmasta päästä. Tosin kannattaa muistaa, että perinteisessä kustannustoiminnassa ei kirjailija sitten maksa noita peruskustannuksiakaan niin kuin tässä. Tarkanmarkan budjetilla kirjaansa markkinoille tuovalle tarvepainatus on mielenkiintoinen palvelumuoto. Siinä kirja tilataan painosta vasta silloin, kun ostaja on sen varannut.

Type & Tell -palvelun maajohtaja Karoliina Timonen kertoi, että tarkoituksena olisi myös lisätä kirjoittajien yhteisöllisyyttä ja vertaistukea voisi saada vaikka somen keinoin. Muutenkin hyödynnetään digimaailman kanavia ja kirjatkin saa helposti myös e-versioina. Samoin palvelun tarjoamat jakelukanavat ovat sekä paperikirjoille, että sähköisille.

Illan aikana oli mukava kuulla palvelussa jo mukana olevien Eeva Kolun ja Kata Melanderin ajatuksia. Molemmat vaikuttivat ilmeisen tyytyväisiltä saamaansa tukeen ja kokivat palvelun omakseen. Eeva toimii myös palvelun "kansikuvatyttönä", joten hän ei kai muuta oikein voisi sanoakaan, mutta samaa toisti myös Kata, joka kertoi jopa vetäneensä kirjansa pois parilta kustantajalta saadakseen sen julkaisun kokonaan omiin käsiinsä.

Oli myös mukava seurata Type & Tell -tiimin innostusta. Karoliina Timonen, koordinaattori Salla Harjula ja työharjoittelija Noora Vaakanainen uskovat asiaansa. Innostuneen tiimin kanssa asioilla on taipumusta edistyä, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia kirjoja palvelusta markkinoille putkahtaa. Omakustanteisiin liittyy aina sellainen pieni epäilys kirjojen laadusta. Kaikki lienevät nähneen niitä kirjoitusvirheitä täynnä olevia, ulkonäöltään huolimattomia ja kirjalliselta sisällöltään vähän kyseenalaisia tuotoksia. Rima on kuulemma Type & Tell -palvelussa korkeammalla ja hyvä niin.

Kenelle omakustannus sitten sopii? No, ainakin sellaiselle, joka haluaa pitää kaikki langat käsissään ja on valmis näkemään vaivaa kirjansa eteen. Omakustannuspalvelussa kukaan muu ei vahdi asioiden etenemistä. Toisaalta saa myös aidon kontrollin esim. kansikuviin ja jakeluun. Lopputulos on vielä enemmän oma.

Yksi asia lienee aina sama, ja se on se luomisen tuska. Omakustannuspalvelua käyttävä kokee sitä sisällön parissa siinä missä ilman kustannushaaveita tai kustantamon tallissa kirjoittava kirjailijakin.

Mauri ja vähä-älypuhelin

Esikoinen pääsi jo teatteriin, samoin Toto, nyt oli siis Kirpun vuoro toimia äidin seuralaisena. Ajattelin Kansallisteatterin lastennäytelmän Mauri ja vähä-älypuhelin olevan sopivaa katsottavaa ja meillä olikin tosi kivaa. Kahden näyttelijän voimin tehty esitys oli visuaalisesti mielenkiintoinen ja tunti kului siivillä. 

Mauri on pieni poika, jonka paras ystävä Bashir on muuttanut Egyptiin. Mauri asuu Pasilassa ja on päättänyt kaivaa hiekkalaatikolta tunnelin Egyptiin. Muutenkaan sinne ei kai oikein voi matkustaa, kun siellä on levotonta. Maurin ystävä Chi ei puhu yhtään ja öisin hän matkustaa vähä-älypuhelimella Halihalien luokse Nakuna Uusi-Pepaan.

Tarina on siis teemoiltaan mielenkiintoinen. On avioeroperheen arkea, maahanmuuttajatilannetta, maailmanrauhaa ja sademetsien suojelua. Kirppu katseli kiinnostuneena ja totesi lopuksi, että olisi mielellään ollut Maurin seurassa vielä pidempäänkin. Skeptistä keski-ikäistä äiti-akkaa vähän välillä jo kävivät idealistise paasaukset jo häiritsemään. Minä taidan olla aika kaukana kukkahattutädistä ja pikemminkin kaikkea ylianalysoiva realisti, joten innokas idealismi tuntui ehkä hieman vieraalta ja välillä naiivilta. No, lastenteatterissahan tässä oltiin ja onhan se kiva, kun kilpikonnatkin pelastuvat Nakuna Uusi-Pepassa.

Nakuna Uusi-Pepan asukkaat HaliHalit ovat kiva esimerkki  myös näytelmän visuaalisuudesta. Valoja ja piirustuksia oli lavastuksessa käytetty anteliaasti, mikä toi paitsi tunnelmaa myös ihanaa värikkyyttä ja runsautta muuten aika askeettiseen näyttämötilaan. Hyvin toimi.

Kotimatkalla kyselin Kirpulta, mikä hänestä oli näytelmässä parasta. Vastauksena oli näyttelijät. Poika ilmoitti nauttineensa näyttelijäntyöstä, jossa oikeasti heittäydyttiin tarinaan mukaan. Ei ollut kuulemma jäykkää meininkiä. Eikä ollutkaan. Näytelmän tekstiin oli sopivasti ripoteltu lapsiin vetoavia kohtia ja sanoja (nakuna, pepa ja muutama muu vastaava, sekä tietysti kunnon kiukuttelukohtaus). Näin teksti myös mahdollisti vuorovaikutuksen yleisön kanssa ihan konkreettisesti ja Harri Nousiainen näytti roolistaan nauttivan.

Mitään negatiivista ei pojalta kuulunut, paitsi että olisi voinut jatkua pidempään. Sekään ei lienee varsinaisesti edes kriittinen kommentti. Kaikkiaan meillä oli tosi kivaa ja on ihanaa, että lapsille tehdään teatteria. Ihan selvästi kaikki meidänkin pojat ovat saaneet enemmän irti oikeista näyttelijöistä oikealla lavalla kuin vaikka elokuvissa. Se on sitä teatterin taikaa.

Kiitokset Kansallisteatterille medialipuista.

Onko kesäkirjalla ja kesä(loma)kirjalla eroa?

Kesä ja grilli - ei mulla muuta

On kesäkirjoja ja on kesä(loma)kirjoja.

On niitä kirjoja, joista tulee aina kesäinen mieli ja aurinko tuntuu paistavan syysmyrskyn keskelläkin. Ne vievät suoraan siihen rentoon tunnelmaan, joka syntyy vain auringon lämmössä köllötellessä, kädessä kylmä juoma ja grillin savu kiemurtelemassa lähellä, meri ja lokit seurana...

Sitten on niitä, jotka joko viihdyttävät lomatunnelmissa tai joihin jaksaa paneutua vain leppoisina lomapäivinä. Viihdytyksestä pitävät minulla usein huolen järkälemäiset fantasiakirjat tai jännittävät dekkarit tai ihan perushömppä. Enemmän energiaa vaativaa lomalukemista edustavat raskaammat klassikot tai mielenkiintoiset tietokirjat.

Kelit ovat viimein muuttuneet kesäisemmiksi ja lomakin häämöttää enemmän uskottavana tulevaisuuden tapahtumana kuin kaukaisena haaveena. Nyt on aika luoda kesäistä lukulistaa.

Vinkkejä otetaan vastaan! Alla omiani. 

Kesäkirjat 

Kesäkirja ei välttämättä kerro kesästä, mutta usein siinä kai on ainakin jossain kohtaa vuodenaikana kesä. Tärkeää on kuitenkin se, että lukemisen jälkeen on sellainen kesäisen keveä olo, ihan kuin olisi saanut viettää hetken auringossa ja lämmöstä nauttien.

Kesälomamatkalla melkein Provencessa

Tässä muutama minusta ehdottomasti kesäinen kirja(sarja):

• Viime marraskuussa luin Karoliina Timosen romaanin Kesäinen illuusio ja hups, ihan kuin d-vitamiinia olisi saanut. 
• Vera Valan dekkarisarja Arianna de Bellis-etsivästä vie minut aina kesäisiin tunnelmiin, vaikka kirjan Italiassa olisi jokin ihan muu vuodenaika. 
• Provence ja suurin piirtein kaikki sinne sijoittuvat kirjat ovat aina kesäkirjoja. Viimeisimpänä luin jo klassikkostatuksella olevan Petern Maylen Vuosi Provencessa. Jep, kesäinen olo tuli. 
• Toinen eteläiseen Ranskaan (osittain) sijoittuva ja ehdottoman kesäisen fiiliksen tuova kirja on Ernest Hemingwayn Käärme paratiisissa.
• Sitten on tietysti ihania ranskalaisia klassikoita, kuten Alphonse Daudetin Lettres de mon moulin eli Kirjeitä myllyltäni, jota häpeäkseni en ole tainnut koskaan edes blogata, kuten en tuota seuraavaakaan ihanuutta. Marcel Pagnolin omaan elämään perustuva Provence-sarja on aivan ehdoton kesätunnelman luoja. Sitä lukiessa melkein kuulee kaskaiden laulun vaikka kaupunkiparvekkeella. (ensimmäinen osa La gloire de mon père eli Isäni kunnian päivä).  
• Myös muumit jostain syystä tuovat minulle kesäisen fiiliksen. Liekö syynä sitten heidän rennompi elämänfilosofiansa. Niin, ja ovathan muumit tietysti selkeästi kesäeläimiä, vaikka Taikatalvi muuta ehdottaakin.  Vaarallinen juhannus ja Suuri tuhotulva ovat kesäisiä jo miljööltäänkin. 

Kesälomakirjat 

Nämä kaikki ylläolevat kesätunnelmaiset kirjat toki sopivat luettavaksi myös lomalla, mutta jotenkin en osaa niitä ajatella varsinaisesti lomakirjoina, paitsi ehkä noita Vera Valan dekkareita... 

Kesän parhaita hetkiä, kun omasta pensaasta saa poimittua punaista kultaa!

Dekkarit ovatkin ihan ehdottomasti kesälomakirjoja.

• Tietysti kaikki klassikot! Agatha Christie, Dorothy L. Sayers Ngaio Marsh ja muut ihanat ovat rantalukemiston aatelia. 
• Tässä viimeksi luin kevään uutuuden Nainen parvekkeella. Se on keveänä ja historiallista tietoa ja taidetta pursuavana varsin sopiva kesälomakirja. Suosittelen. 
•  Yleensäkin historialliset dekkarit ovat kesäloman lukulistan kärjessä ainakin minulla. Virpi Hämeen-Anttilan viime vuosisadan alkuun sijoittuva dekkarisarja, samoin kuin Nina Hurman vastaava, Jyrki Heinon vähän vanhempaan aikaan sijoittuvat Kellari ja Kello, sekä tietysti englanniksi vaikka Tudorien Englantiin sijoittuva Shardlake-sarja. 

Jollain tavalla historiaan sijoittuvia ovat näköjään tällä kertaa myös mieleen tulevat viihdesuositukseni:

• Kaari Utrio - tietysti. Viimeisimpänä kuuntelin Vaitelias perillinen -romaanin äänikirjana ja sitä suosittelen erityisesti riippumattokuunteluun. Jotenkin olen vielä enemmän tykästynyt näihin "kartanoromaaneihin" kuin aikaisempiin keski-aikaan sijoittuviin. Ihanan turvallisia ja aina mukana iso pläjäys myös perustietoa aikakaudesta. Utrio tuntuu myös olevan taas vaihteeksi tosi trendikästä luettavaa. 
• Milja Kauniston molemmat sarjat. Niin Olavi Maununpoika kuin ensimmäinen osa Purppuragiljotiinia eli Luxus. 
• Näistä ei puolestaan oikein tiedä, ovatko ne dekkareita vai viihderomaaneja. Romantiikkaa ja jännitystä, hauskoja hahmoja ja leppoisaa tunnelmaa. Nuori neiti etsivänä 20-luvun Englannissa. Ei paha ollenkaan. 

Niin, ja sitten niitä "tietokirjoja"
Minun täytyy kyllä ihan ensimmäiseksi myöntää, että olen tosi huono lukemaan tietokirjoja. Lähimmäksi taidan päästä elämäkertojen kohdalla. Jossain vaiheessa yritin haastaa itseäni lukemaan jotain fiktiosta poikkeavaa kirjan verran kuukaudessa, mutta aikalailla keittokirjoiksi on tainnut mennä. Niin, ja elämäkerroiksi.

• Elämäkerroista toki löytyy monenlaista kiinnostavaa, joihin keskittyminen on varmasti antoisaa kesälomalla. Esimerkiksi Panu Rajalan kirjat Mika Waltarista ja Olavi Paavolaisesta ovat varsin mielenkiintoista luettavaa. Ja perään sitten tietysti Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä (jonka taisin edellisen kerran lukea ennen blogia, eli kauan sitten)
• Yhtenä kesänä luin rannalla aina Stephen Jay Gouldin esseitä evoluutiosta ja etiikasta. Lukukokemus oli todella virkistävä ja ajatuksia herättävä.  
• Ruoasta olen lukenut muutakin kuin keittokirjoja. Ihmiskunnan syötävä historia oli täynnä mielenkiintoista nippelitietoa ja Ruokapyramidihuijaus sai miettimään omiakin valintoja
• Kesäloma on oivaa aikaa myös itsepohdintaan. Camilla Tuomisen Tunnekuvakirja kertoo yhden naisen tarinan ja filosofian, mutta auttaa varmasti myös hahmottamaan ajatuksia omista tunteista. 
• Tänä kesänä hankin käsiini Pohjolan leijona - kirjan. Se sai Tieto-Finlandian jo 2014, mutta on edelleen lukulistallani. Se sopisi oivallisesti muutenkin historiapainotteiselle kesälomakirjalistalleni.  

Kesämiehen kesäparta - lomafiilis!

Pääsisikö näillä alkuun ? Fantasiakirjat nyt jäivät uupumaan, mutta palataan niihin sitten vielä lähempänä lomaa.

Klassikoita voi käydä tarkastelemassa vaikka listalta 100 kirjaa, jotka jokaisen tulisi lukea ennen kuolemaansa... Minulta puuttuu vielä aika monta (42), joten sarkaa riittää niissäkin. Niin, ja onhan se klassikkohaastekin taas tulossa heinäkuun lopussa.

Sellainen ikävä tilanne minulla kuitenkin on noiden listaamieni kirjojen kanssa, että yhtä lukuunottamatta olen ne kaikki jo lukenut. Lukemisen puutteessa en varsinaisesti taida olla lomallakaan, mutta tosi mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan teiltä muilta.

Mitkä ovat teidän kesäkirjojanne? 

Mitä suosittelisitte kesälomalle luettavaksi? 

Mitä ihan itsestäänselvää jäi noilta listoiltani puuttumaan?  

Tunteet piirroksina ja yritysmaailmassa

Camilla Tuominen : Tunnekuvakirja -Tunnesekamelskasta tunteiden ymmärtämiseen
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Ihan ensimmäiseksi pitää selvittää se, että tunnen Camillan konsulttiajoilta, jolloin teimme jonkin aikaa yhdessä töitä. Kirjan kuitenkin pyysin kustantajalta luettavakseni, koska ajatus tunteista kuvina on mielenkiintoinen ja olen Camillan piirroksia somessa tullut seuranneksi. Että siltä pohjalta tämä kirjoitus ja ihan rehellisesti.

Camillan kuvissa toteutuu sanonta niiden voimasta verrattuna sanoihin. Yksinkertaiset hahmot piiloutuvat, riemuitsevat tai jopa lojuvat maassa verissään. Jokainen kuva kilistää katsojan päässä jotain kelloja, kuvaavathan ne tunteita, joita kaikki ovat varmasti jossain elämänsä vaiheessa kokeneet.

Kirjan tarina on Camin tarina. Menestyvästä, mutta ahdistuneesta liikkeenjohdon konsultista kasvoi itsenäinen ja vahva startup yrittäjä, jonka elämäntehtävä on kasvattaa tunteiden ymmärrystä ja hyväksyntää myös yrityksissä. On huikeaa, miten selvästi hän on löytänyt oman paikkansa. Samaa toivoisi kaikille. Toki olemme erilaisia ja siis myös jokaisen oma paikka on vähän erilainen kuin toisten.

Allekirjoitan tunteiden tärkeyden kaikilla elämänalueilla. On ihan selvää, että itsensä ja tunteensa kieltävä ihminen voi pahoin. Olemme kuitenkin erilaisia ja myös tapamme esittää ja kohdata tunteet vaihtelevat. Hieman minua jäikin häiritsemään tunne siitä, että kirja keskittyy MINUUN ja MINUN TUNTEISIINI. Toinen esiintyi enemmän uhkana tai rajoitteena kuin voimaa valavana stimulaattorina. Uskon vahvasti, että tunteissa vuorovaikutus kohtaamiemme ihmisten kanssa on niiden synnyn ytimessä. Me vaikutamme muiden tunteisiin ja muut vaikuttavat meihin. Koska olemme erilaisia, voi innosta pirskahteleva ja innostunut kehittäjä jopa aiheuttaa pelon tunteita muissa. Kaikki ehkä haluavat kehittää asioita eteenpän, mutta omalla tavallaan. Ja se myös sallittakoon. Tässä kohtaa kuvaan astuu sitten se kyky myös kertoa tuntemuksistaan, kommunikoida, ymmärtää ja siinä yritysmaailmassa on hurjasti opittavaa.

Kirjan lukeneille tiedoksi, että ei - en muista Camin kirjassa mainitsemaa konsulttikeskustelua, vaikka toki on ihan mahdollista, että juuri minä jouduin palautteen välittämään. En myöskään ole yhtään hämmästynyt sen luonteesta. Tunteet eivät tosiaankaan ole ihan ensimmäisenä bisneskonsulttien asialistalla, vaikka syytä varmaan olisi - varsinkin muutosprojekteissa työskentelevillä. Tunteet nimittäin ovat muutoksessa aina pinnalla. Vuosien varrella olen oppinut kai vähän niitä myös stimuloimaankin, jotta asioissa päästään eteenpäin. Ehkä se sitten on sitä manipulointia. (Puolustelenko? Kokisinko tässä kuitenkin vähän syyllisyyttä tai pientä loukkaantuneisuutta siitä mahdollisuudesta, että tarinan "ilkimys" olisinkin ollut minä?)

Yksi asia kirjasta jäi erityisesti mieleeni, sillä se on niin hurjan totta. Jos jokin asia oikein nolottaa, niin ole sen suhteen avoin. Kas kummaa, ei se niin paha juttu ollutkaan, eikä lopulta varsinkaan muiden mielestä. Myös oman tietämättömyyden myöntäminen johtaa usein tärkeisiin oivalluksiin. Tällaisia "näinhän se on" -elämyksiä aiheuttavia asioita on kirjassa muitakin, mutta tämä nyt oli minulle se tutuin juttu. Lienee jokaisen omista kokemuksista kiinni, mikä keneenkin eniten kolahtaa.

Kaikkiaan Tunnekuvakirja on sisällöltään mielenkiintoinen - tämä asia koskettaa meistä jokaista. Se on myös visuaalisesti herättelevä, värikäs ja loppujen lopuksi aika helppo lukea. Varsin sopiva lisäys siis kesäkirjalistaan kaiken sen viihteen vastapainoksi. Suosittelen.

Vaitelias perillinen - arvasitte oikein, kesäkirjahan tämä

Minä olen ihan mahdoton noiden Elisa Kirjan tarjousten osalta. Aina tulee ladattua, kun uutiskirje vilahtaa silmissä. Tosin täytyy sanoa, että hyviä kirjoja tarjouksista löytyy. Nytkin on Hobitti ja Taru sormusten herrasta äänikirjana tarjolla kohtuulliseen hintaan. Kannattaa tarkistaa.

Kaari Utrio: Vaitelias perillinen
Elisa Kirjan alesta 
Lukijana Kaija Kärkinen 

No, enhän minä tietenkään mitään tyhmyyksiä lataile. Kaari Utrion Vaitelias perillinenkin on aivan mahtava ja taattua viihdettä.

Paronitar Claudia Bravert saapuu vaatimaan lapselleen kuolleen miehensä perintöä. Naapurikartanoon on saapunut vaiteliaana ja vähän tyhmänäkin pidetty perijä Robert Bravert. Arvannette, miten tarinassa käy, mutta matkassa on monta mutkaa ja herkullisia tilanteita.

Alkuun vähän pelotti, kun lueteltiin kirjan henkilöhahmoja. Niitä oli nimittäin aikamoinen lista ja epäilin, ettei kuunnellessä onnistuisi seuraamaan tarinan kulkua. Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi. Henkilöhahmot ovat niin herkullisen karikatyyrejä, että heidän touhuistaan pysyi vaivatta selvillä.  Ilkeät ovat niin perusteellisen ilkeitä ja hyvät niin täysin hyviä, että sitä voi vain nautti miljöö- ja henkilökuvauksia turvallisin mielin. Kyllä tässä vielä hyvin käy. Niin kuin tietysti käykin.

Vaitelias perillinen on täydellinen kesäkirja riippumattoon. Ei tarvitse edes pidellä, sen kun pistää kuulokkeet korviin ja antaa pyöriä. Minä nautin kirjan työmatkoilla ja lopuksi aurinkoisella iltakävelyllä ja hyvin maistui niinkin. Hermostun helposti tyhjään hömppään, jota nämä historialliset rakkaustarinatkin kai edustavat, mutta Utrio pelastaa romaaninsa sisällyttämällä niihin uskomattoman eläväntuntuista ajankuvausta. Miljöö, tavat ja uskomukset tulevat tarinan ja henkilöhahmojen käytöksen kautta selväksi. Joku toinen voi tietysti niihin vähän kyllästyäkin, mutta minä nautin.
Kyllä Kaari Utrio historiansa tuntuu osaavan ja näin viihtyen opin minäkin jotain.

Eiväthän tämä tietysti ole mitään superjännittävä tai juoneltaan yllätyksellinen, mutta aina joskus on tosissaan rentouttava lukea kirjaa, jossa voi oikeasti toivoa pahaa tuhmureille ja tietää päähenkilöiden päätyvän onnelliseen tilanteeseen. Tunne on rentouttava ja sellaistahan lomalla juuri kaipaa, vai mitä?

Kesä, kesämpi, Provence... eli lukulistalla Vuosi Provencessa

Niin, minullahan ei tietenkään ole tarpeeksi kirjoja luettavana (huomaattehan sarkasmin), joten kun siskoni tyhjentää kämppänsä varastoa kirjoista, päätyy niistä muutama kassillinen omaan olohuoneeseeni. Voinette kuvitella minulta paperikirjojen ostamisen jo vuosia kieltäneen isännän riemun.

Peitetarinana minulla on kuun lopussa naapurikaupan edessä pidettävä kirppis, jonne tuota kirjakasaa olen kuskaamassa ja lisäksi vielä omiani. Halvalla lähtee, saapukaa paikalle sankoin joukoin!
Täytyy toivoa, että naapurustossa on himolukijoita, joiden kirjahyllyt ammottavat tyhjyyttään... Tuollainen yhdistelmähän on erittäin yleinen, eikös?

No, olohuoneeseeni pesiytyneistä kirjapinoista löydän tietysti päivittäin kirjoja, jotka pitäisi lukea ennen myyntipöydälle asettelua. Saa nähdä ehdinkö. (En!)

Ensimmäisenä varsinaisesti luettavaksi päätyi nostalgiapläjäys, joka jostain syystä on minulla aikoinaan jäänyt väliin. Varsin sopivaa luettavaa kesäkelillä, varsinkin kun tietää, että tänä kesänä emme tosiaan ole Ranskaan lähdössä. Pojat eivät enää mahdu takapenkille autossa niin pitkäksi ajomatkaksi, eikä lompakko epävarman työtilanteen hetkellä jousta myöskään lentolippuja ja junalippuja viiden hengen perheelle. (Tiedättekö ketään, joka kaipaisi töihin asiakaskokemuksen kehittämisen spesialistia, prosessifriikkiä ja tulkkia liiketoiminnan ja IT:n välille? Lähetän cv:ni mielelläni.)

Peter Mayle: Vuosi Provencessa
Siskon varastotyhjennyksestä 

Peter Mayle muuttaa vaimonsa kanssa Provenceen. Englantilainen keskellä periranskalaista maalaismaisemaa kokee tietysti jonkintasoisen kulttuurishokin. Remontti ei etene, työmiehet katoavat, Englannista saapuvat kutsutut ja kutsumattomat vieraat, sään vaihtelut sekä ranskalaisten kyltymätön kiinnostus ruokaan (sekä ne ihanat paikalliset ravintolat) vuorottelevat kuukausittain etenevässä tarinassa. Ote on lempeän humoristinen. Mayle nauraa ranskalaisille, mutta sillain ystävällisesti, vähän niin kuin minäkin ehkä nauraisin, jos joskus erehtyisin Ranskaan asumaan - siis silloin kun en puhisisi raivosta punaisena. Toki kirjan ilmestymisestä on jo yli 25v aikaa, joten ei taida Ranskan maaseutukaan enää ihan kirjassa kuvatun kaltaista olla.

 Ihan oikeasti alkoi tehdä mieli taas isännän kotimaisemiin, sillä kyllä Maylen kirjasta monta asiaa tunnistaa. Varsinkin tuo ruokapuoli houkuttelisi - pian on kirsikka-aika, eikä mikään ole parempaa kuin suuret, mehevät punaiset kirsikat suoraan puusta suuhun tai piirakkana pöytään. Nämä lämpimät päivät ovat myös palauttaneet mieleen Etelä-Ranskan samettiset iltailmat ja illanvietot terassilla. Eikä pastiskaan hullumpaa ole - minusta. Mies ei siihen koske pitkällä tikullakaan, kun ei voi sietää anista.

Peter Maylen Vuosi Provencessa on nopsasti luettu ja herttainen kirja, yhdenlainen kuvaus yhdestä kulmasta Ranskaa. Nojatuolimatkaksi oiva opus, vaikka matkakuumeen tartuntavaarasta pitääkin tämän kirjan kohdalla varoittaa. Kannattaa myös varata joitain herkkuja viereen, ihan vain siltä varalta, että alkaa hiukoa.

p.s. tämäkin löytyy sitten myyntipöydältä... 

Nainen parvekkeella

Eppu Nuotio/Pirkko Soininen : Nainen parvekkeella
Oma ostos Elisa Kirjan alesta

Oi, että minä nautin tämän kirjan lukemisesta. Tarina soljuu helppolukuisena, vaikka mennäänkin neljän kertojan ja kahden aikajanan voimalla eteenpäin. Yhtään ei tarvitse pelätä eksyvänsä juonikiemuroihin, mutta mielenkiinto riittää.

Kyseessä ei ole hyytävän jännä dekkari tai edes hurjan omaperäinen ja monimutkainen juoni, mutta ote pysyy koko ajan ja lukijana sitä odottaa kuulevansa lisää. Itse asiassa ainakin minulle taidevarkaus jäi käänteenä melkein sivuosaan ja seurasin innokkaammin päähenkilön omaa historiaa samoin kuin Albert Edelfeltin ja Virginien tarinan kehkeytymistä.

Pääosassa nimittäin on Albert Edelfeltin maalaama taulu Nainen parvekkeella, jonka luonnokset ovat löytyneet. Dokumenttiohjaaja Salome Virta saa tehtäväkseen kuvata luonnosten tarinan taulun takana ja siksi hän lähestyy taulun tällä hetkellä omistavaa taidekeräilijää. Sitten alkaa tapahtua monenlaisia outoja juttuja ja taidevarkaat pääsevät liiankin lähelle.

Pidin kovasti hivenen kulmikkaasta Salomesta, joka taulun tutkimisen myötä päätyy Berliinistä Pariisiin ja samalla selvittää omaa henkilöhistoriaansa. Hän etsii tietoja äidistään, joka asui Pariisissa ja luovutti vauvansa adoptoitavaksi heti syntymän jälkeen. Jännittävällä tavalla Salomen oma tarina kietoutuu taulun taustaan. Alun luonnoksissa näkyvä nainen, ei olekaan lopulta sama kuin parvekkeelle viimeistellyssä taulussa maalattu.

Myös iäkäs taidekeräilijä osoittautuu sympaattiseksi tuttavuudeksi, mutta hänen poikansa taas on jonkinlainen rikas poikarukka, joka ei oikein tiedä, mitä haluaisi eikä kaikesta uhoamisestaan huolimatta ole kummoinenkaan sankari. Kaikkien kolmen nykyhetken kertojan näkökulma rikastaa tarinaa. Salome ja taidekeräilijä kirjoittavat kirjeitä ja sähköposteja, poika kertoo suoraan minäkertojana. Nykytarinan lomassa kiemurtelee 1870-luvun kertomus maalariherrasta ja hänen rouvastaan sekä kahdesta pienestä lapsestaan. Kuvattuna portinvartijan ja hänen rouvansa näkökulmasta saa traaginen tarina inhimillisen ulottuvuuden, joka kaiketi usein puuttuu taiteilijoiden elämäkertakuvauksista. Liekö sitten totta vai tarua.

Tämä kirja kannattaa lisätä kesälomakirjalistaan, sillä se sopii aurinkoisiin päiviin ja rentouttaviin lomahetkiin kuin kupliva juoma shamppanjalasiin.

Death Qualified

Kate Wilhelm: Death Qualified 
HelMet Overdrive äänikirja - lukijana Anna Fields

Death Qualified = asianajaja, joka on kertaalleen avustanut kuolemanrangaistukseen mahdollisesti päättyvän oikeudenkäynnin aikana vanhempaa ja kokeneempaa death qualified asianajajaa. Sen jälkeen hän on kelvollinen itse toimimaan asianajajana vastaavanlaisessa oikeudenkäynnissä.

Barbara Holloway on jättänyt oikeussalit taakseen. Pettyneenä oikeusjärjestelmään ja ihmisiin hän kulkee pikkuhommasta toiseen, kunnes isä soittaa. "Tarvitsen apua"-pyyntö vastaajassa saa hänet palaamaan metsäisille vuorille ja vastahakoisesti ottamaan jälleen kerran vastaan puolustusasianajajan tehtävän. Nell Kendricks on syytettynä miehensä kylmäverisestä murhasta. Oletettavasti hän on kylmäverisesti ampunut tätä kiväärillä otsaan yksinäisellä metsäaukiolla. Syytä kaiketi olisi ollut, sillä Lucas Kendricks jätti vaimonsa ja lapsensa vuosia sitten ja katosi itten jäljettömiin.

Barbara ryhtyy selvittämään, miten aviomies on voinut haihtua jäljettömiin, ja minne hän oikein katosi. Jäljet johtavat hänet yliopistollisten tutkimusten jäljille, tutkimusten, jotka näyttävät lopulta kaikkea muuta kuin tieteellisiltä. Itse asiassa jäin vähän hämmentyneeksi siitä, oliko tämä dekkari vaiko jonkinlainen scifi-sävytteinen oikeussaliromaani.

Miellyttävä äänikirja kuulokkeissani kuitenkin oli. Pidin siitä, miten tarina kehkeytyi verkkaisesti, pala palalta. Pieni yliluonnollinen viba toi mielenkiintoista lisämaustetta. Erityisesti nautin luonnon ja metsäisten vuoristomaisemien kuvauksesta, sekä monipuolisista henkilöhahmoista. Monta hyvää juttua siis, mutta toki myös joitakin ärsytyksen aiheitakin löytyi.

Ensinnäkin kirjassa jaariteltiin välillä ihan liikaa. Verkkainen tarinan kehkeytyminen kirjaimellisesti pysähtyi aina välillä pohdintoihin kaaosteoriasta, fraktaaleista ja psykologisesta tutkimuksesta. Ihan mielenkiintoista, ei siinä mitään, mutta välillä kirjailija tuntui takovan rautalankaa, jotta lukija nyt varmasti ymmärtäisi näiden asioiden liittyvän käsillä olevaan oikeusjuttuun. Olisin tajunnut vähemmälläkin.

Hieman minua jäi myös kaivelemaan loppupuolen uskottavuuden puute. Meni vähän överiksi ja loppuratkaisu oli kurjan heppoinen ja hätäinen. Kiemurteleva ja huolellinen tarinanrakennus olisi ansainnut näyttävämmän ja iskevämmän lopun. Nyt jäätiin leijumaan tyhjän päälle.

No, kaikkiaan kirjasta jäi silti ihan positiivinen mielikuva. Paikoin tarina oli niin koukuttava, että työmatkat tuntuivat liian lyhyiltä. Barbara Hollowaysta on ilmeisesti kirjoitettu kokonainen sarja, Goodreadsista bongasin peräti kymmenennen osan ja muutenkin Kate Wilhelm on jo 70-luvulta lähtien ollut suosittu Science Fiction ja dekkarikirjailija. Itse olen HelMet Overdriven kokoelmista näköjään kuunnellut häneltä jo aiemmin yhden kirjan, vaikken osannut ensin ollenkaan yhdistää. Hauskasti olen ollut aika samanlaisissa tunnelmissa kuin tämän toisenkin kirjan kohdalla.

Huhtikuun luettuja, ei-luettuja ja muuta mukavaa

No huh, huh. Minä jo luulin lukemisessa päässeeni sellaiseen mukavaan vuosivauhtiin. Sitten tuli huhtikuu ja päädyin Goodreadsin lukuhaasteessa 8 kirjaa jälkeen haastetahdista. Tiedän, ei se määrä vaan se laatu, mutta kuitenkin. Huhtikuussa sain loppuun vain 6 kirjaa.

Toki pidin lukemastani noin pääpiirteittäin. Kuukauden ainoa äänikirja oli taattu klassiko eli Agatha Christien Idän pikajuna. Ei ehkä parasta Christie-laatua, mutta varsin kuunneltava kuitenkin ja olihan se kiva seurata Poirotin lottoamista. Toinenkin vanhahtava, muttei varsinaisesti vanha dekkari huhtikuussa tuli luettua eli Kuka murhasikaan rouva Holmin? 

Kuukauden fantasiasta piti huolen sarja eräästä nuoresta salamurhaajattaresta. Yhden osan sain loppuun, mutta sitten pääsin kiukuttelemaan kirjaston e-kirjojen 2 viikon laina-ajasta. Ei se vika tietysti välttämättä laina-ajassa ole. Jos aloittaa kirjan vasta puolessa välissä niin ehkä siinä kiire tulee. Niin, ja Game of Thrones äänikirjana lähti takaisin seuraaville varaajille, kun edellisestä kirjasta oli vielä yli puolet jäljellä. Steampunk edustuskin tuli luettua, novelleina tällä kertaa. Aina yhtä viihdyttävää.

Kuun loppuun mahtui Anna minun rakastaa enemmän, joka jätti minut odotettua kylmemmäksi.

Kuukausi puolestaan alkoi kirjalla, joka tunnelmallaan vei ajassa ja paikassa mukanaan ja herätti hurjan matkakuumeen eli Ernest Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi. Ihana, ihana kirja.


Muita selityksiä

Oman selityksensä lukutahdin hitaudelle  tarjoavat tietysti kaikki muut jännät ja kivat ja viihdyttävät aktiviteetit.

Oli synttäreitä ja synttäreitä.

Kookospähkinä päätyi Akvaarioon, joita meiltä löytyy jo kaksi.

Nautittiin viikonlopun reissusta Kolille,

Ihasteltiin nuorien muusikoiden taitoja (yesh, omatkin pojat olivat lavalla!)

Sekä tietysti koettiin kuukauden teatteri. Tämä haaste on muuten osoittautunut yhdeksi kaikkien aikojen helpoimmaksi toteuttaa. Ihan oikeasti alkaa tulla jo vierotusoireita, jollei ole teatterikäyntiä suunnitteilla ainakin seuraavaksi kuukaudeksi. Onneksi sekä toukokuu että kesäkuu ovat jo varattuina.

Anna minun rakastaa enemmän

Se on vappu nyt. Kauheasti en ole ehtinyt lukemaan ja sekin vähän on jäänyt bloggaamatta. Niin kuin nyt vaikka tämä. Itkonen jäi minulta odottelemaan kahdestakin syystä. Ensinnäkin, olin työreissulla ilman omaa konetta ja toiseksi, en oikein tiennyt pidinkö vai enkö. Kovasti se on nyt ollut pinnalla, kun Itkonen julkaisi tänä keväänä toisen osan "Palatkaa perhoset"

Ensimmäistä kertaa olen viime aikoina muuten myös vähän kironnut e-kirjojen laina-ajan lyhyttä. Kaksi viikkoa ei tunnu riittävän millään. Sitä en sitten tiedä kertooko se minun lukuaikani vähyydestä vai tällä hetkellä lukulistalla olevien kirjojen pituudesta. Mainittakoon tässä välissä, että juuri pistin suoraan takaisin Game of Thrones äänikirjan... oletan etten sitä olisi ehtinyt kuitenkaan kuunnella edellisen kirjan jälkeen jääneellä laina-ajalla.

Nyt sitten tiedän seuraavan lainakerran ajoittuvan noin suurin piirtein varmaan kesäloman korville. Ehkä sitten voisi pitää vaikka äänikirjamaratonin...


Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän 
Elisa Kirjan lukijalahja 

Popin kuningatar Summer Maple on kadonnut Afrikan pimeyteen. Häntä muistelevat sekä äiti Leena että entinen rakastettu Antti. Nuoren tytön matka kuuluisaksi ja rikkaaksi laulajaksi kehkeytyy auki askel kerrallaan. Vaan mikä sitten lopulta onkaan totta, mikä toiveunta ja mikä vain menestystä kadehtivan mielen harhaa? Voiko ihminen olla onnellinen saatuaan haluamansa?

Luin tätä oikein mielelläni, vaikka koko ajan tunsin itseni hieman vanhaksi. Jotenkin tuo rock-tematiikka ja itsensä etsiminen tuntui niin teiniromaanilta, että välillä väsähdin. Onhan tuo hyvin kirjoitettu ja kertojien vaihtuminen tuo mukavaa vaihtelua ja rytmiä. Varsinainen päähenkilö ei itse pääse ääneen kuin lainauksina, vaikka hän lopulta tuntuukin kaikkein todellisimmalta.

Pidin siis rakenteellisesta ratkaisusta ja tietyt juonen kiepsahdukset (joita en nyt tässä lähde erittelemään ihan siltä varalta, että tämä vielä odottelee jonkun blogilukijan lukulistalla), loivat lisää mielenkiintoa lukukokemukseen. Tosin täytyy sanoa, että odottelin niitä joka kohdassa jo etukäteen, joten varsinaisista suurista yllätyksistä ei ollut kyse. Olipa vain mukava todeta olleensa oikeassa.

Ihan oikeasti mielenkiintoista oli seurata Summer Maplen äidin ajatuksia tyttären uran etenemisestä ja huikean menestyksen vaikutuksesta myös vanhempien elämään. Aika raadollisen kuvan kirja antaa median suhtautumisesta julkkiksiin. He ovat vapaata riistaa. Jollei itse tähteä saa käsiinsä, kelpaa kuka tahansa hänen lähipipiristään, mistä näkökulmasta tahansa. Kunhan saadaan juttu. Toisaalta julkisuutta voi käyttää hyväkseen ja julkisuus myös muuttaa ihmistä.

Minä taidan edelleen olla vähän kahden vaiheilla tämän kirjan osalta. Toisaalta tykkäsin, toisaalta tämä lienee yksi niistä, joita ei sitten vähän ajan kuluttua enää muista kuin nimeltä.