Miten päivä voi melkein mennä pilalle ja Christien Sininen juna

Ei ihan Riviera, mutta merenrantaa kumminkin

Että sitä ihminen voikin nopeasti tottua tapoihinsa. Olen viime aikoina kulkenut busseissa kuulokkeet korvissa ja poissaoleva katse silmissä. Matkat eivät tunnu miltään, kun bussi-metro-juna-yhdistelmän aikana pääsee Sinisen junan myötä Rivieralla ratkaisemaan murhajuttua Hercule Poirotin seurassa. Puhelin + äänikirja -yhdistelmä on osoittautunut ihan voittamattomaksi. Kädet ovat vapaana, jalat kulkevat, mutta mieli seikkailee Etelä-Ranskassa ja Lontoossa. Olen ihan koukussa.

Niin koukussa, että kun tänään Sininen juna loppui jo menomatkalla, meinasi päivä mennä pilalle. Varsinkin kun huomasin, että arvonnassa voittamani Lumikko on edelleen lataamatta, samoin kuin Elisa Kirjan messutarjouksesta hankkimani Siipirikko. Ei siis kirjaa puhelimessa ! Voi kauhistus !

No, pääsin minä silti kotiinkin ja ehdin jopa pohdiskella, miten äänikirjat ovat kyllä ihan omanlaisensa lukukokemus. Tulen varmaan ikuisesti yhdistämään Christien Sinisen junan - yllätys, yllätys - matkaan ja liikkumiseen, mikä ei kirjan aihe huomioiden ole välttämättä hullumpi yhdistelmä. Samoin Haahtelan Elena vie minut jo nimenä tuuliseen venesatamaan. Ainahan kirjan lukuympäristö tai vaikka lukemisen aikana nautitut herkut jäävät mieleen, mutta äänikirjaa kuunnellessa tuo ympäristön kokemus tuntuu painuvan muistiin vielä tarkempana ja vahvempana. Ehkä siksi, että silmät voivat keskittyä muuhun kuin tekstiin.

Mitä sitten itse kirjasta voisi sanoa ? Klassikko, mikä klassikko. Tunnelmadekkarien parhaimmistoa, jonka ratkaisun olin taas onnistunut (ainakin melkein) unohtamaan huolimatta siitä, että olen kirjan vuosien varrella lukenut muutamaan kertaan ja katsonut tv-elokuvanakin. Sinisen junan murhatapaus on aina yhtä kiinnostava ja Hercule Poirot yhtä ihana. Lisäksi Lars Svedbergin ääni sopii Christien dekkariin kuin nenä päähän.

Nyt siirryn lataamaan lisää äänikirjoja puhelimeen. Eihän sitä toista kertaa voi jäädä ilman kuunneltavaa tien päälle.

Ihania kirjailijoita ja laiskempaa menoa kirjamessuilla

"Dare to hope"

Päivän alussa oli se ainoa "virallisempi" osuus eli Liken ja Into-kustantamon bloggaajatapaaminen. Pääsin vähän fanittamaankin Siilon kirjoittajaa eli amerikkalaista Hugh Howeyta. Kirjasta englanniksi puhuminen ei ehkä sujunut ihan luonnostaan, mutta hyvin riitti juttua.

Hugh Howey on mielenkiintoinen persoona tai ehkä voisi jo sanoa ilmiö kirjamaailmassa. Hän on julkaissut kirjansa ihan itse ja pääasiassa aina ensin sähköisessä formaatissa. Suosion myötä tarjouksia on sadellut monelta suunnalta, mutta mies on pitänyt päänsä kylmänä ja pysynyt uskollisena halulleen olla lähellä lukijoitaan. Hänen mielestään kirjan tulee ensin päätyä sen kuluttajille eli lukevalle yleisölle. Vasta sen jälkeen se voidaan tuotteistaa ja syöttää perinteisempään kustannuskoneistoon. Hyvin on mies menestynyt tälläkin menetelmällä ja Siilosta on  tulossa elokuvakin.

Kirjoja Howey onkin julkaissut tasaista tahtia vuoden 2007 jälkeen ja romaanejakin on ilmestynyt melkein parin kirjan vuositahtia.  Kirjoitustahti on hurja, mutta mies ehtii silti myös lukemaan paljon. Viimeisin hänet koukuttanut romaani ilmestyy kuulemma joskus ensi keväänä ja on nimeltään The Marsian... Täytyypä pitää silmällä.

Keskustelu polveili julkaisumetodien ja lukutottumusten lisäksi myös Siilon monissa tasoissa. Kirjaa kun voi lukea sekä jännitysromaanina että tutkielmana ihmiskunnan selviytymismekanismeista. Miten ihmiseläin reagoi katastrofitilanteessa ? Ehkäpä kirjani omistuskirjoitus kertoo kirjailijan omasta asennoitumisesta : "Dare to hope".



Eläimistä ja pahuuden olemuksesta 

Ihmiseläimen luontaisen pahuuden olemuksesta jatkoimme keskustelua myös tapaamisen toisella puoliskolla, jolloin Laura Gustafsson oli kertomassa uudesta "Anomalia"-kirjastaan. Jo takakansi kuvasi sen verran rankasta lapseen liittyvästä tarinasta, että olen suosiolla jättänyt lukemisen siihen, kun nuorimmainen vielä vähän kasvaa. Kokonaisuutena kirja kuitenkin kuulosti mielenkiintoiselta. Kolme rinnakkaista tarinaa, jotka kaikki omalla tavallaa tutkivat ja kyseenalaistavat ihmisen eroa eläimistä.

Ainakin tapaamisessa teemat herättivät mielenkiintoisa keskustelua siitä, mitä pahuus oikein on. Onko edellisen laumanjohtajan pentuja tappava leijonauros paha, vai toteuttaako se evoluution sanelemaa pakkoa omien geenien jatkuvuuden varmistamisesta ? Onko eläimillä moraalia ? Mikä vastuu on ihmisillä teoistaan eläimellisyytensä tai sen puuttumisen vuoksi ?


Ylenmääräistä haahuilua 

 Oli minulla ohjelmaa suunnitelmissa ihan joka tunnille, mutta sitten huomasinkin vain haahuilevani ja hengaavani bloggaajatuttujen kanssa. Ei silti, kiva päivä niinkin.

Mitä sitten jäi mieleen, tarttui takkiin messumatkalta ? Ainakin muistan vetisen normandialaisen siiderin ja isot italialaiset suklaakonvehdit. Tannisen chilisen savustettua valkosipulihilloketta hankin peräti kaksi purkkia varastoon. Lauantaina ostin pojille uuden Asterixin, sunnuntaina oli äidin vuoro saada Granta luettavakseen. Lehdistöhuoneessa juotiin kahvia ja blogger's loungessa kokoontui välillä isompikin joukko bloggareita. Iltapäivällä ehti puhelin soida muutamaan kertaan, kun äitiä kaivattiin. Ajoissa siis kääntyi auto kotiinpäin.

Kiitokset kaikille tilaisuuksien järjestäjille mahdollisuuksista päästä tapaamaan kirjailijoita ja kiitokset myös muille bloggaajille kivasta seurasta. Nähdään pian uudestaan !

"Kun Kosmokseen ei oikein uskaltanut mennä... "

Naisdekkaristeja Leena Korsumäen haastateltavina

Naisdekkaristeista

Tänään oli minulla ensimmäinen messupäivä ja kivaa oli. Päivä alkoi mukavasti, kun kävin moikkaamassa Vera Valaa ja kuuntelemassa Outi Pakkasen, Leena Lehtolaisen ja Veran keskustelua naisdekkaristien toimista ja asemasta.

Pakkasella ja Lehtolaisella on menossa juhlavuosi - siitä on 40 vuotta, kun Murhan jälkeen mainoskatko ilmestyi Pakkaselta ja Lehtolaisellakin on jo 20 vuotta ensimmäisen dekkarin julkaisemisesta. Kysyttäessä 40-vuoden takaisia naisdekkaristi-kokemuksia Pakkasen kommentti nuoren ekonominaisen kirjailija-asemaan oli, että "ei oikein Kosmokseen uskaltanut mennä, mutta menin kuitenkin..." Lehtolaisen mukaan 20 vuotta sitten tilanne oli parempi, kun esikuvia oli jo enemmän olemassa. Vera Vala taas korosti useampaan kertaan edelläkävijöiden merkitystä esikoiskirjailijan uskallukselle.

Edelleenkin naisia on dekkarien kirjoittajina vähemmän kuin miehiä. Liekö syynä sitten osittain se, että naiset lukevat dekkareita sekä mies- että naiskirjailijoilta, mutta miehet yleensä vain miesten kirjoittamia. Siinähän se äkkiseltään laskettuna tulisi tuo yksi kolmasosa. No, konkarit kovasti toivoivat lisää naisia kirjoittamaan ja tähystivät yleisöön sillä silmällä. Ehkäpä siellä istui ihailemassa joku tuleva naisdekkaristi.

Herkkuja etsimässä

Kirjakierroksen jälkeen siirryinkin ruokamessujen suuntaan virkistäytymään.  Löysin itselleni ihan uuden shamppanjamerkin (Gratiot- Pillière), jonka roséshamppanja oli raikasta ja keskimääräiseen vaaleanpunaiseen ehkä hivenen vahvempi jälkimaultaan - hyvällä tavalla.

Best of Britain osastolla Cheddar- juustot olivat taivaallisen hyviä. Oli ihan pakko käydä lopussa hakemassa muutama paketti mukaan - passiocurdin ja lemon/lime - curdin kera. Passiocurdilla jo herkuteltiinkin illan jälkkärinä olleen uunijäätelön myötä. On se kyllä vaan ihan uskomattoman hyvää. Eikä sitä tarvitse paljon. Maku puski paksun marenkikerroksenkin läpi raikastamaan imelähköä kokonaisuutta.

Juustokakku marjojen kera sekä maistui hyvältä shamppanjan kaverina että antoi voimia jatkaa kierrosta. Tarjolla oli myös muutama suolainen annos, mutta noin yleisesti ottaen olisin kaivannut enemmän ruokapuolta myös viiniosastolle. En tiedä muista, mutta meillä ainakin viini kuuluu erottamattomasti ruoan seuraan ja tuntui hassulta kierrellä valitsemassa maisteltavaa, kun ei samalla voinut miettiä sopivuutta ruoan kanssa. Ihan vain vinkiksi messujen järjestäjille seuraavia vuosia silmällä pitäen.


Naapurisovun pelastus 

Messuilla on paljon katseltavaa. Kirjojen ja ruoan lisäksi kävin myös tarkastelemassa mm. sähkörumpuja. Minä olen ollut tähän asti siinä käsityksessä, että pikkurumpalin innostuksen vielä jatkuessa kotiin pitäisi esikoiselle jossain vaiheessa ostaa sellaiset äänekkäät ja tilaa vievät vehkeet. Korvia on särkenyt jo valmiiksi ja hermoja kiristänyt naapurisovun tuleva kaikkoaminen. Ihan turhaan. Nykyään on niin hienoja rumpusettejä, joista soittajaa lukuunottamatta ei kukaan kuule kuin pienen pientä tömistystä. Hintaa moisille vehkeille kyllä kertyy 600 eurosta ylöspäin.


Paikat remonttiin 

Sitten pistettiin kanssabloggarien kanssa vähän hösseliksi. Ihan pelkällä bloggarienergialla saimme nurin pöydällisen viinilaseja ja -pulloja.Liekö syynä ollut sitten Pasi Ilmari Jääskeläisen aiheuttama fanihuokaus, mutta pöydän jalka petti ja lopputuloksena oli melkoinen sotku. Tätäköhän messujärjestäjät pelkäsivät, kun meitä niin kovasti varoittelivat käyttäytymään kunnolla ?

Huolimatta lattian kaaoksesta oli kirjailijan ja bloggarien kohtaaminen mielenkiintoinen. Juttua riitti. Pasi Ilmari Jääskeläinen vastasi kustannustoimittajansa kysymyksiin viime hetken paniikkikorjauksista ennen kirjan painoon lähtöä. Pitääkin lukea kirja nopeasti loppuun, että näen mikä merkitys niillä lampuilla oikein on...

Lisäksi keskusteltiin blogien merkityksestä kirjojen menestykselle ja siitä miksi joku kirja pysyy blogeissa näkyvillä, kun taas jollekin ei blogisavuja syty millään. Ensimmäisen aiheen osalta kirjailija oli vakaasti sitä mieltä, että Lumikon menestys on ainakin osaksi blogien antaman huomion ansiota. Blogikirjoitusten ansiosta kirja tuli tunnetuksi muidenkin kuin fantasiagenren hc-lukijoiden piirissä. Blogisavuja taas todettiin syntyvän, kun kirja on tarpeeksi hyvä, tarpeeksi erilainen ja mieluiten aiheuttaa vähän ristiriitaisenkin vastaanoton. Jääskeläisen kirjojen todettiin myös osuneen sopivasti sekä kirjabloggauksen buumiin että valtavirran kääntymiseen fantasiatyylille suosiollisemmaksi.

Mielenkiintoisen päivän jälkeen olikin sitten aika jo lähteä pelastamaan mummi lasten kynsistä ja kirjoittamaan raporttia blogiin. Vielä pitäisi suunnitella, minne kaikkialle sitä huomisen messupäivän aikana oikein pitäisikään ehtiä. Toivottavasti ainakin taas tapaan muita bloggaajia - oli tosi kiva nähdä !

Someron mamman omenapiirakka

Sain vieläkin ison ämpärillisen omenoita vanhemmiltani. Onneksi sain, sillä olin ihan kokonaan unohtanut tämän jokaisen syksyn vakioreseptini. Meidän mamman aikoinaan jostain bongaama ohje, jossa pehmeän kakun päällä on niin ikään pehmeitä omenoita. Tämä kuuluu ehdottomasti hämärien syysaamujen teekupin seuraksi, tai hämärien syysiltapäivien teekupin seuraksi - ihan miten vain kullekin sopii.

Someron mamman omenapiirakka 

5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 dl sulatettua voita
2 dl kermamaitoa
1 muna
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

omenoita lohkoina, kanelia ja sokeria

Sekoita maito ja sokeri sekä kananmuna. LIsää pieni osa rasvasta ja sekoita. Lisää osa jauhoista leivinjauheen ja vaniljasokerin kera. Sekoita. Jatka rasva ja jauhot vuorotellen loppuun.
Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina vuokaan.
Viipaloi omenoita ja peitä piirakka. Ripottele päälle kanelia ja sokeria.

Paista 180 asteessa noin 20-30min, kunnes pinta ja reunat ovat kauniin ruskeat.

Maistuu ihanalta ihan sellaisenaan, mutta sopii myös vaniljakastikkeen kaveriksi.



p.s. Tänään piti kertoa Katherine Pancolin vierailusta viikonloppuna messujen koekeittiössä, mutta meni mokoma perumaan tulonsa Suomeen... Harmi.

Valkosipulileipää ja artisokkatahnaa

 

Lukiessa tarvitaan energistä evästä. Tässä yhtenä iltana pyöräytin Myllärin Luomun valmiista Ciabatta-jauhoseoksesta leipiä. Pussillisesta tulee neljä leipää, joten materiaalia riitti kokeiluihinkin. Tämä valkosipulileipä ei ollut yhtään hullumpaa!

Leivänteko oli varsin helppoa paketin kyljessä olevilla ohjeilla. Sekoitettiin vain jauhoseos veden ja hiivan kanssa. Nostatettiin taikina. Leikattiin leiviksi ja yksi levitettiin maustamista varten. Päälle voipaloja, valkosipulimurskaa, pinjansiemeniä, basilikaa ja timjamia. Levy rullalle ja toisten kanssa nousemaan. Uuniin paistumaan ohjeen lämpöön, mutta muutamaa minuuttia pidemmäksi aikaa ja herkku oli valmis. En yleensä ole hurjan innostunut mistään valmiista sekoituksista, mutta tästä tuli kyllä hyvää. 

Viikonlopun kirjamessujen kanssa samaan aikaan pääsee tutkailemaan myös herkkuja Viini, ruoka ja hyvä elämä -tapahtuman puolelle. Turusta mukaan lähti esimerkiksi kuvassa olevaa artisokka-valkosipulitahnaa, johon olen taas onnistunut kehittämään jonkunasteisen riippuvuussuhteen. Minulla mitä ilmeisemmin on sisäänrakennettu heikkous kaikenlaisiin tahnoihin. Mielenkiinnolla odotan, mitä kassiin päätyy tulevan messuviikonlopun aikana !

Myllärin Luomu tarjosi Ciabatta jauhot

Siilo vei mennessään - viikonloppuna kirjailijaa katsomaan

 

Hugh Howey : Siilo (suom. Einari Aaltonen)
Luettavaksi ja blogattavaksi Like-kustantamolta



Vau... minä olen mykistynyt. 

Hugh Howeyn Siilo oli lukukokemuksena lievästi sanoen järisyttävä. En ole vähään aikaan jäänyt tarinaan yhtä koukkuun. Jännite alkoi ensimmäisestä luvusta lähtien ja piti aivan viimeisille sivuille saakka. Jo alussa lukijalta otettiin luulot pois. Tässä kirjassa voi tapahtua mitä vaan, eikä ketään välttämättä säästetä.

Siilo on yhteiskunta maan alla. Siellä vallitsevat omat säännöt, joista tärkein on, ettei ulos saa haluta eikä sääntöjä kyseenalaistaa. Säännöistä poikkeaminen tietää puhdistustuomiota eli lähetystä ulkopuolelle kiillottamaan kameralinssejä kunnes myrkyllinen ilma saavuttaa puhdistajan ja hänestä tulee yksi vähitellen hajoava hahmo lisää  kukkulan rinteelle.

Jules asuu syvätasolla, kun hänet nykäistään ylimpään kerrokseen Siilon seriffiksi. Kuin vahingossa hän osuu salaisuuksien ytimeen ja kulissit alkavat säröillä. Joku valehtelee, mutta mistä ? Kumpi on lopulta todellisempaa, Siilon ytimen mädättävä petos vai ulkona vallitseva tuho ?

Tarina polveilee ja kerronta vaihtelee paikasta ja henkilöstä toiseen. Silti jokainen kappale vie juonta osaltaan vauhdilla eteenpäin ja on olennainen osa ymmärtämisen kannalta. Välillä teki mieli hypätä seuraavaan saman kertojan lukuun, mutta niin ei kannata tehdä. Jotain tärkeää voi jäädä väliin. Ei vaikka pelottaisi ja tässä tarinassa pelottaviakin kohtia riittää. Ei kirja kuitenkaan ole pelkkää jännitystä ja kurjuutta. Niiden vastapainona ihmiset rakastuvat, auttavat toisiaan ja uskovat parempaan huomiseen, kaikesta huolimatta.

En koe olevani pätevä suomennoksen arvioimiseen, mutta uskoisin kääntäjän hyvin tavoittaneen rytmin ja tunnelman. Tahti on suorastaan hengästyttävä. Lukijaa ei päästetä herpaantumaan hetkeksikään. En yhtään ihmettele, että kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa.Sitä en vielä tiedä, että uskallanko mennä katsomaan. Jännitti meinaan kirjankin kanssa jo jonkin verran...

En oikein edes osaa sanoa, miksi kirjaan niin hirveästi ihastuin ja miksi minun oli niin vaikea sitä laskea käsistäni. Tämä lienee yksi niitä teoksia, jotka vaativat vähän pidempää pohdintaa ja jäävät mieleen elämään vielä viimeisen sivun jälkeenkin. Todettakoon vain, että tykkäsin. Paljon.


Messutärppi 


Hugh Howey on myös yksi tärpeistäni viikonlopun kirjamessuilla. Hänet voi bongata seuraavasti

• la 11:30-12  Hugh Howie Siilo Nora Varjama haastattelu Otava
• su 12-12:30 Hugh Howie Siilo J. Pekka Mäkelä haastattelu Kirjakahvila
• su 12:30-13 Hugh Howie Siilo - signeeraus Otava
• su 16:00-16:30 Hugh Howie Siilo Iida Simes haastattelu Rosebud

Toivottavasti saan ajatukseni kirjasta vähän parempaan järjestykseen ennen kuin mahdollisesti päädyn kirjailijan kanssa samaan paikkaan. Olisi mukava osata sanoa jotain muutakin kuin vain - VAU...

Siilo löytyy esim. Elisa Kirjalta sähköisenä ja varmasti sen voi hankkia luettavakseen myös messuilta. Voin ihan rehellisesti (siis sponssista huolimatta ;-) sanoa, että kannattaa lukea, jos kaipaa ehjää kokonaisuutta ja hengen salpaavaa annosta vähän pelottavaakin tarinaa.

Melkein hirvittää, kun seuraavaksi luettavanani on jo ennakkoon kehuttu ja kovasti odottamani kirja. Kaksi vaikuttavaa lukuelämystä on hurja saldo yhdelle viikolle. Katsotaan, miten käy.

Luettavaksi ja blogattavaksi Like-kustantamolta

Ihmiskunnan syötävä historia

Tällä kertaa tulin tarttuneeksi itselleni vähän vieraampaan genreen eli tietokirjaan. Sain kirjan arvostelukappaleena Into-kustantamolta, mutta olisin varmaan napannut kohdalle osuessa mukaani ihan muutenkin. Puolittaisesta ruokablogista kun on kyse niin ruokaan liittyy tämäkin. Tällä kertaa ei tosin käydä läpi reseptejä vaan ruoan vaikutusta ihmiskunnan historian käänteisiin ja koska kyseessä on elämän polttoaine, on sen vaikutus tietysti ollut merkittävä.

Varsinaisesti uusia historian käänteitä ei kirjasta löydy kouluhistoriansa ainakin suurin piirtein lukeneelle. Kiinnostavaa ei tässä  ollutkaan historiankuvaus vaan näkökulma. Olemme kaikki kuulleet, että peruna tuli Etelä-Amerikasta löytöretkien aikaan, mutta moniko osasi ajatella kyseisen kasvin olleen pääroolissa Irlannin nälänhädän aiheutumisessa ? Miten vaikuttivat mausteet maailmanpolitiikkaan sikkitien aikaan ? Miksi inkat uhrasivat verta ja miten se liittyi maanviljelyyn?

Aika suppeastihan tuossa käydään läpi koko maailmanhistoria, mutta kirja on täynnä mielenkiintoisia anekdootteja ja tietoa. Lisäksi kirja on helppolukuinen, mikä lienee perusvaatimus suurelle yleisölle tarkoitetussa tietokirjassa. Tämä ei siis ole tieteellinen julkaisu, vaan popularisoitu listaus erilaisten tutkimusten tuomaa tulosta ruoan roolista ihmiskunnan historiassa.

Kirja loppuu vuoteen 2009 (alkuperäinen julkaisuvuosi englanniksi), joten lopun olettamusten paikkansapitävyyttä voi itsekin jo vähän arvioida ja spekuloida tulevaisuuden suuntaa.  Muutama arveltu trendi tuntuukin nykymediasta kovasti tutulta.

Mielenkiintoinen kirja kaikenkaikkiaan. Suositeltavaa lukemista varsinkin kokkauksesta kiinnostuneille ja heitähän tämän blogin lukijoista kai on iso osa ?

Tästä alkaakin sitten minun Helsingin Kirjamessuviikkoni - Tiedossa siis kirjapainotteisia kirjoituksia ja spekulointia siitä, minne kaikkialle sitä voi yksi bloggari kuvitella ehtivänsä yhden viikonlopun aikana... 

Vilkuilkaapa myös FB:n puolelle - sinne laitan vastaantulevia lyhyempiä juttuja messuihin ja mahdollisiin etuihin liittyen. Nyt jo ehdin ihmettelemään geokätköpeliä, jonka Atena on messuille valmistanut. Sinuhe Egyptiläinen - siitä lähdetään liikkeelle.

Kirjan tarjosi luettavaksi Into-kustantamo

Nyt v...u nukkumaan osui ja upposi, vaikka korvissa särähti

Adam Mansbach, kuvitus Ricardo Cortés : Nyt v...u nukkumaan 
Oma tarjousostos Turun Kirjamessuilla 

Siis minähän en kyseissä "piip"-sanaa periaatteesta käytä laisinkaan, vaikka ärräpäitä aina välillä suusta pääseekin. Se myös särähtää korvissa nuorisoa kuunnellessa. (Välillä käy mielessä, että kylläpä suomenkieli on köyhtynyt, kun joka kolmas sana pitää aina korvata samalla eikä kirosanoissa olla enää luovia - tiedän, täti mikä täti). Silti luin nämä runot ääneen.

Ensimmäisellä lukukerralla vähän takelteli, mutta sitten sana muuttui vain osaksi tekstiä ja pääsin oikeasti nauttimaan runojen niin kovin tutuista tilanteista. Tai no, nauttimaan on ehkä vähän väärä termi. Pikemminkin pitäisi kai sanoa kieriskelemään itsesäälissä ja kokemaan suloista vahingoniloa siitä, että muillakin on samanlaisia ylienergisiä riiviöitä kuin meidän nuorimmaisemme.

Kirosanaan totuttuanikin jäi kieli kuitenkin minun korviini hiukan karkeaksi. Siinä on runojen heikkous, mutta toisaalta myös vahvuus. Ilmaisun karheys heijastaa täydellisesti vanhemman tuntemuksia  keskellä urakkanukuttamisen turhautumista. Näin ehkä tekisi mieli sanoa kullanmurulle, vaikka todellisuudessa lepertelee ja yrittää rajoittaa hermostumisen vain pieneen äänensävyn tiukkenemiseen...

Runoissa käydään hakemassa lasi vettä, vessassa ja kaikenlaista muuta, mitä lapsi voi keksiä välttääkseen nukkumaanmenon. Kaikki tämä unenomaisen ja lumoavan kuvituksen luomassa tunnelmassa. Rakastin kirjan kuvien vahvoja värejä ja tummia sävyjä, jotka heijastanevat kuvatun tilanteen tunnetiloja. Ihania kuvia, joista innostui myös meidän nukutettavamme, kun kirja "luettiin" taas eilen nukutuksen lomassa. Siis äiti luki itsekseen hiljaa, poika katsoi kuvia ja yhdessä välillä kommentoitiin, mitä kuvissa tapahtuu. Jonkunlainen sijaistoiminto nukkumiselle kai tuokin, mutta sentään yksi niistä äidin mielestä miellyttävimpiä.

Kun päästää isännän irti...

Kun päästää isännän irti siivoamaan jääkaapista kaikki kasvisten jämät, on lopputuloksena herkullisia muffinsseja ja violetinruskeaa keittoa. Keitosta minulla ei ole varsinaisesti valokuvaa, mutta maistui herkulliselta. Voitte tosin kuvitella,millainen väri on lopputuloksena, kun keitosta löytyy pari violettia porkkanaa ja raitajuurta vaaleampien ainesten lisäksi.

Muffinssit olivat oikea täysosuma. Savustettu luomulammas antoi makuun ihanaa suolaisuutta ja kurpitsahan on meillä myös makeiden muffinssien vakioaines. Tämä resepti päätyy taas Myllärin Luomun kilpailuunkin, mutta sponssiksi tästä ei tällä kertaa ole. Ihan olivat itse ostetut jauhot ja muut ainekset.

Minä voin näköjään hyvillä mielin keskittyä vaihteeksi vähän runsaampaan työntekoon, kun perheellä riittää kuitenkin herkkuja ruokapöytään isännän toimesta. Säännöllisemmin lukevat ovatkin varmaan jo huomanneet bloggaustahdin hidastuneen eikä meillä ole kieltämättä pahemmin äidin toimesta reseptejäkään viime aikoina kokeiltu.  Sitten taas, kun tämä hulina tästä vähän rauhoittuu. Osa töistä myös liittyy blogeihin noin laajemmaltikin, mutta siitä lisää sitten vähän myöhemmin...

Summittainen resepti löytyy alta, suoraan tulkittuna isännän sinnepäin-selostuksesta.

Jääkaapintyhjennysmuffinssit 

Silppua puolikas myskikurpitsa, 300g (luomu)savulammasta, 1/2 paprika ja nippu basilikaa. Sekoita keskenään ja lisää joukkoon suolaa, pippuria, ripaus muskottia ja 2 tl chiliä (piment d'Espelette). Sekoita vielä 7-8dl vehnäjauhoja, puolikas pussillinen mozzarellaraastetta, 6 munaa ja 3-4 dl oliiviöljyä. Lopputuloksena pitäisi olla löysähkö taikina.

Jaa taikina paperilla vuorattuihin muffinssivuokiin ja kypsennä uunissa 180 asteessa 20-25 minuuttia. Tarkista kypsyys - se riippuu muffinssien koosta ja uunin ärhäkkyydestä

Hyvänmielen historiapläjäys - Kaari Utrio : Seuraneiti

Kaari Utrio : Seuraneiti 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Tämä oli juurikin sopivaa luettavaa kiireestä väsyneelle lukijalle loppuviikosta. Herttainen sankaritar, komeita kosijoita ja hurja määrä kuvausta ja tietoa 1800-luvun Suomen oloista ja tavoista. Sopi ihan täydellisesti aurinkoisen lämpimän syysviikonlopun kävelyjen lomaan.

Metsätaipaleiden takaa kuljetaan tarinassa Helsingin seurapiirien humuun, kun mamselli Linda Melin lähetetään Helsinkiin seuraneidiksi ja etsimään sulhasta. Maalaispapin tyttärellä on edessään kova paikka, kun pitäisi löytää oikeanlainen herrasmies, jonka on tarkoitus ennen kaikkea avustaa Lindan veljen opintojen rahoittamisessa. Kosijoista ei sentään ole pulaa sillä Linda on kaunis kuin enkeli vaaleine hiuksineen ja herättää huomiota korkeammissakin piireissä ja pari innokkainta sulhasehdokasta on matkassa mukana jo vaunujen lähtiessä Kajaanista kohti Helsinkiä.

Kaari Utrio kuvaa yksityiskohtaisesti ja ehkä vähän ilkeästikin Helsingin seurapiirejä. Ihmiset ovat jakautuneet tiukkoihin leireihin asemansa mukaan eikä aitojen yli voi hyppiä aiheuttamatta pahennusta. Kun monissa romanttisissa romaaneissa aristokraatit ovat sankareita, ei Utrio kuvaa heitä laisinkaan hellällä kädellä. Lämpö ja ystävällisyys ovat ennemminkin porvarillisen kauppiasluokan ja maan työmiesten ominaisuuksia kuin korkeimpien piirien hyveitä.

Kirjailija ehdottomasti osaa historiansa. Rakkaustarinan ohessa lukija saa rautaisannoksen tietoa Venäjänajan yhteiskuntarakenteesta, mitoista, kuuluisista historiallisista henkilöistä. Mielenkiintoista taustatietoa, joka täydentää mukavasti tarinaa ja vähentää sulhasenetsinnän imelyyttä. Onhan Linda kuitenkin nuori tyttö romanttisine haihatteluineen. 

Kaikkiaan pidin tästä kovasti. Mieli lepäsi lukiessa, kun tiesi, että hyvinhän tässä varmasti käy. Kirjassa ei myöskään tapahtumina ole mitään suuresti väkivaltaista tai ravisuttavaa. Samalla rentoutuessa tuli kuin huomaamattaan myös opittua jotain. Vai tiesittekö te ennen, että 1800-luvun Helsingissä kaunottaren tuli olla tumma ja vaaleus oli pikemminkin rahvaanomaista ?

Elisa Kirjalta vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi

Ranskalaisia juustolla

Minulta kysytään säännöllisesti, mitä meillä oikein syödään ? Ei niinkään siksi, että meillä mikään varsinainen kulinaristien maine olisi. Kysyjiä kiinnostaa, millä tavalla ranskalaisuus näkyy meillä ruokapöydässä.

Mitä tuohon sitten vastaan ? Kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen on vaikea tietää, mikä ruokatavoissamme on lähtöisin isännän kotimaasta ja mikä taas yhteisen ruokakiinnostuksen tuomaa. 

Yksi selkeästi ranskalainen tapa meillä kuitenkin on ja se on juustotarjotin pääruoan ja jälkiruoan välissä. Alkuruoka voi puuttua, kaikki eivät välttämättä ota jälkkäriä, mutta viikonloppuna (ja useimmiten myös arkipäivinä) pöydästä löytyy juustoja. Välillä ne ovat paketeissa ja välillä taas kauniisti tarjolle aseteltuna. Useimmiten ne nautitaan yksinkertaisesti hyvän leivän seurana, toisinaan taas brassaillaan. Niin kuin tänään, kun juustojen päälle valutettiin hunajaa ja joukkoon ripoteltiin saksanpähkinöitä.

Juustovalikoima vaihtelee. Comté, Gouda ja parmesaani kuuluvat vakioihin. Niitä hankitaan Hietaniemen kauppahallista, Tuula Paalasen juustokaupasta. Välillä mennään ihan marketin valikoimilla - Pirkan parhaat Brie on hyvää. Tänään pöydästä löytyi Turun ruokamessuilta mukaan tarttunutta espanjalaista manchegoa, Pirkan Brietä ja ikisuosikki Roquefort Papillon.

Juustoista meillä tykkäävät pääasiallisesti kaikki. Ainoa vähän krantumpi on kirppu, joka ei syö sinihomejuustoa eikä vuohenjuustoa. Kaikki muut sitten takaavatkin sen, ettei juustopaketti pääse meillä vanhenemaan. Toto 2,5 vuotta, syö juustoja siinä missä isommatkin. Hänelle kelpaavat tujummatkin ja saavat aikaan vain hyväntuulista maiskutusta. "Nam,nam - hyvää"  - ja sitähän juustot ovatkin, hyvää.

Olet mitä luet...

Olet mitä luet ?

Näin ruokareseptejäkin tänne kirjoittavana minun kai pitäisi ennemminkin kirjoittaa tuosta syömispuolesta, mutta käännetäänpä nyt vaihteeksi näin.

Itse asiassa aloin pohtimaan tätä kysymystä sen jälkeen, kun yksi kirjablogaajakollega (Terveisiä Kirsille !) kertoi anonyymista kommentista blogissaan. Siinä kovasti kyseltiin, ovatko kirjabloggaajat ollenkaan miettineet, millaisen kuvan antavat itsestään blogattujen kirjojen perusteella.

Niin, millaisen ? Mitä minusta kertoo se,

että rentoudun mielelläni lukemalla dekkareita, joissa usein tapahtuu murhia ?

etten tykkää kauhusta ?

että romantiikka tekee hyvää aina välillä ?

että joskus on kiva lukea jotain ihan fantasiaa ja kaukaista todellisesta maailmasta ?

että onnelliset loput ovat suosikkejani ?

että vinksahtaneet maailmankuvat viehättävät ?

etten voi lukea lapsiin kohdistuvasta väkivallasta tai muuten surullisista lasten kohtaloista?

että voin hätkähtämättä lukea ihmissusien ja vampyyrien taistelusta, vaikka niissä välillä veri lentää ja jäseniä sinkoilee, mutta koiran rauhallinen kuolema (esim. Woolf / Runoilijan koira) saa kyyneleet silmiin ?


Mitä minusta kertovat esimerkiksi syyskuun aikana luetut kirjat ?

Cassandra Claren Varjojen kaupunki sarja on nuorten suuri suosikki. Minäkin luin kaksi ensimmäistä osaa. Teinikö täällä kirjoittelee ja huokailee nuorisoromantiikan perään ?Luin myös Marissa Mehrin Veristen varjojen oopperan - intohimoa ja leiskuvia tunteita, mielen järkkymistä. Pidin kirjasta ja tunnistin sen kuvaamaa tuskaista  tunnemaailmaa myös nuoresta itsestäni. Olenko siis emotionaalinen ja dramaattisuuteen taipuva ?

Blogiani enemmän lukevat tietävät, että minun teiniangstiaikani ovat jo aika kaukana takanapäin. Siihen viitannee ehkä myös Sirpa Kähkösen Hietakehto, jonka luin, josta pidin ja joka muistutti kyseisen aikakauden vaikutuksista myös omaan elämään. Ei tosin omakohtaisista kokemuksista, en minä sentään ihan niin iällä vielä ole... Keski-ikäinen täti-ihminen kai kuitenkin, mihin Kähkösen genrestä pitämisen oletetaan usein viittaavankin. Tosin minä en ole innostunut esim. Hirvisaaren sarjoista, jotka kertovat käsittääkseni samantyylisistä aiheista ja ovat samojen lukijoiden suosiossa.

Luin syyskuussa myös Maija Vilkkumaan Nainen katolla. Tekeekö se minusta rokimman ? Tosin nyt täytyy tunnustaa, etten ihan kauheasti kirjaan ihastunut. Palataan siis takaisin siihen keski-ikäiseen tätiin. Kirjasta myös löytyi paljon viitteitä, jotka tunnistin omista muistoistani. Vuosikymmenet siis ainakin sijoittuvat paikoilleen.

Tämä tylsä täti luki syyskuussa myös Gail Carrigerin Etiquette & Espionnage. Huumorintajua ? Vai romanssinnälkää ?

Helena Wariksen Uniin piirretty polku lumosi. Kaipuuta muualle ? Paikkailenko fantasialla tylsää elämääni ?
 Mitä kertoo minusta Joel Haahtelan Elenan lukeminen tai Arne Nevanlinnan Marie ? Horowitzin The House of Silk ?

Ainakin se, että tulin lukeneeksi syyskuun aikana kymmenen kirjaa paljastanee minun pitävän lukemisesta.


p.s. luin juuri David Byrnen Nyt v...u nukkumaan. Ja kyllä, minulla on yllättävän vähillä unilla toimeen tuleva pieni poika...

Syksyn hehkuvin pizza

Luonnossa nuo värit olivat syksyn hehkuvimmat. Raitajuurta, violetteja porkkanoita, punasipulia ja rucolaa kun yhdistää, lopputuloksena on ihanan syksyinen väripaletti. Eikä tämä pizza makuhermojakaan ainakaan ärsyttänyt. Äiti taisi löytää uuden lempparipizzansa ja juureksia usein vieroksuvat lapsetkin totesivat, että peittoaa jo Papankin pizzat..  Hyvin siis upposi.

Tässä pizzassa luomua olivat jauhot, sipulit ja raitajuuret.

Pohjan päälle sekoitin Savoraa crème fraîcheen. Savorahan on sellainen ranskalainen ikuvanha maustekastike. Se muistuttaa sinappia, mutta sisältää kaikenlaisia mausteita salaisella reseptillä. Minä olen kehittänyt siihen jonkinlaisen addiktion ja tässä pizzassa sen makeanterävä maku oli omiaan. Mikäli Savoraa ei satu löytymään lähistöllä, niin sen voi korvata vaikka hunajaisella Dijon-sinapilla.

Syksyn hehkuvin juurespizza

pohja :
4 dl kädenlämpöistä vettä
pinnalle kuivahiivaa noin 1/4 pussia
1 tl suolaa
3 dl täysjyväjauhoja
4-5 dl leivontakarkeita vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Kastike :
purkillinen crème fraîchea ja 2 rkl Savoraa sekoitettuna keskenään

pussillinen pizzajuustoa ja parmesaaniraastetta

1 punasipuli kuorittuna ja paloina
2 pientä raitajuurta mandoliinilla siivutettuna ihan ohuiksi siivuiksi
1 violetti porkkana mandoliinilla siivutettuna
suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja hiukan juoksevaa hunajaa

päälle vielä lopuksi rucolaa ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Aloita pohja edellisenä iltana. Sekoita hiiva ja suola veteen ja vaivaa joukkoon jauhot. Lisää öljy ja vaivaa taas. Laita yöksi jääkaappiin.

Nosta seuraavana päivänä taikina jääkaapista noin tuntia ennen kuin ryhdyt tekemään pizzaa. Kauli taikina kahdeksi ohueksi levyksi.

Levitä puolet kastikkeesta toiselle pohjalle ja ripottele päälle puolet pizzajuustosta. Sekoita juuressiivut kulhossa suolan, pippurin, öljyn ja hunajan kanssa. Levitä ne pizzalle. Raasta päälle parmesaania.

Paista 200 asteessa runsaat 10 minuuttia. Vahdi, etteivät juuressiivut pala.

Levitä pizzalle vielä pinjansiemeniä ja rucolaa. Tarjoile heti.

Toiselle pizzalle laitettiin mausterullaleikkelettä, paprikaa ja tomaattia. Muuten tehtiin samoin.

Myllärin Luomu sponssasi jauhot ja tällä reseptillä osallistun Suomen inspiroivin leipoja-kilpailuun

Uutta vaan ei modernia Sherlock Holmesia

Anthony Horowitz : The House of Silk 
Oma ostos Kobosta 

Sherlock Holmesia on uusittu televisiosarjoissa viime vuosina oikein urakalla. Nykyaikaan sijoitetut tarinat ovat ehkä hengeltään kunnioittaneet mestarisalapoliisin eksentrisiä piirteitä, mutta ympäristössä ja tarinoiden sisällössä on modernisoitu rankalla kädellä. Uudistuksista voidaan olla montaa mieltä, mutta en ole yhtään varma siitä, onko parempi vaihtoehto kirjoittaa "uutta kopiota" klassikosta.

The House of Silk on juuri sellainen, Arthur Conan Doylen klassiseen Sherlock Holmes sarjaan kirjoitettu uusi tarina. Tohtori Watson on jo ollut kauan eläkkeellä ja haluaa vielä kirjoittaa vanhuutensa päiviensä ajanvietteeksi tarinan, joka aikanaa on jäänyt kirjoittamatta sen aiheuttamien poliittisten aaltojen vuoksi. Vuosien kuluttua Watson kuitenkin uskoo, että tapauksen voi kirjoittaa muistiin, kunhan paketin sinetöi ja antaa luvan avaamiseen vasta pitkän ajan kuluttua.

Itse tapauksen käsittely alkaa hitaanpuoleisesti. Minulla oli vaikeuksia tunnistaa Holmesia alun vaiheissa, mutta kyllähän se tarina siitä sitten vauhtiin pääsi. Holmes on Holmes ja hyödyntää ilmiömäistä päättelykykyään jahdatessaan varsinaista pahuuden ruumiillistumaa. Horowitz on hyvin tavoittanut "aidon" Holmesin aikakauden tunnelman, mutta muutama juttu jäi häiritsemään. Tutkittava rikos on sellainen, että Doyle tuskin olisi sellaisesta kirjoittanut suorasanaisesti koskaan. Samoin tietty toiminnallisuus on Holmes-tarinoille ehkä vierasta, vaikka alkuperäinenkin salapoliisi kyllä välillä lähtee vauhdikkaastikin tutkimuksiinsa.

Kaikkiaan kirja oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus, mutta jäin silti pohtimaan. Ehkä olisin pitänyt sitä parempana, jos ei olisi pitänyt lukea tarinaa nimenomaan Sherlock Holmes-tapauksena. Tietysti tunnetut seikat toisista kirjoista antoivat viitteitä ja syvyyttä yksityiskohtiin, mutta silti. On harmillista, että mainetta kasataan entisten mestarien siivellä. Voi olla, että Horowitz ihan tosissaan halusi osoittaa kunnioitusta Doylelle ja Sherlock Holmesille, mutta en voi olla miettimättä oliko tarkoitus vain kirjoittaa hyvin myyvä tuote. Taktiikka myös tuntuu toimivan. Jos ihan totta puhutaan, niin en minäkään varmaan olisi tähän kirjaan heti tarttunut ilman suoraa viittausta Sherlock Holmesiin.

Itsensä pettämisestä ja tuleeko violeteista porkkanoista vaaleanpunaisia muffinsseja ?

VASTAUS ON, ETTÄ EI TULE...

Niistä tulee mustikan sinertäviä. Kauniita sinänsä, mutta eivät varsinaisesti siis sovellu Andalusian auringon emännöimään kuukauden ruokahaasteeseen, jossa teemana on vaaleanpunainen ruoka. Siispä piti vähän soveltaa ja kuorruttaa punajuurella värjätyllä tuorejuustokuorrutuksella. Uskokaa pois, se oli oikeasti vaaleanpunaista vaikka näyttääkin kuvassa aika hailakalta. JA onhan noissa sentään noita vaaleanpunaisia sydämiä koristeena ? Nostaako se roosatasoa tarpeeksi ?

Tuorejuustokuorrutus liittyy siihen itsensä pettämiseen, tai oikeastaan nämä muffinssit kuvaavat sitä ihan kokonaan. Minä olen jäänyt pahasti koukkuun porkkanakakkuun. Tein jo sellaisen kahtena viikonloppuna. Lupasin, etten toista itseäni enää kolmantena, vaan kuinkas kävikään ? No, en tehnyt porkkanakakkua, mutta tein samalla reseptillä porkkanaMUFFINSSEJA ! Juu, ihan eri juttu eikös vaan ?

Kuukauden pinkki ruokahaaste ei pelkästään perustu kauniiseen väriin, vaan tarkoituksena on edistää myös tärkeää asiaa. Lokakuu on rintasyövän torjunnan teemakuukausi. Ruokabloggarit tempaisevat ja osallistuvat keräykseen.

KLIKKAA KUVAA JA OSALLISTU SINÄKIN!

Melkein roosat porkkanamuffinssit 

4 dl  ruokosokeria
3 kananmunaa
3 dl rypsiöljyä
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia
0,5 tl muskottipähkinää jauhettuna
ripaus suolaa
loraus vaniljauutetta (n. 1rkl)
1,5 - 2 tosi isoa (violettia) porkkanaa raastettuna
pari isoa kourallista saksanpähkinöitä murskattuna (paitsi ne joilla ajattelit koristella kakun)

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen ja sekoita sokeri, kananmunat, vaniljauute ja öljy keskenään. Sekoita mausteet, sooda, leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää munaseokseen vähitellen, hyvin sekoittaen.
Lisää vielä raastetut porkkanat ja pähkinät tasaiseksi sekoittaen.

Jaa muffinssivuokiin (isoihin ja pieniin) ja paista isoja noin 20min ja pieniä n.15min. Muista tarkistaa kypsyyttä aina välillä kaiken varalta.

Leikkaa muutama pieni siivu punajuuresta ja kaada niiden päälle kuumaa vettä. Jätä jäähtymään.

Tee juustokuorrutus vatkaamalla ensin hyvin sekaisin 100g pehmeää voita ja paketillinen tomusokeria (500g). Lisää joukkoon yksi paketti Philadelphia-juustoa (200g) ja vatkaa voimakkaasti seos tasaiseksi.
Valuta kuorrutuksen sekaan vähitellen punajuurilientä, kunnes väri on vaaleanpunainen eikä kuorrutus ole vielä liian löysää.

Pursota kuorrutus jäähtyneille muffinsseille ja koristele haluamallasi tavalla.

Messuperkausta

Se on taas kuulkaas maanantai ja takana kahden päivän karkelot Turun kansainvälisillä kirjamessuilla (ja siellä ruokapuolella tietysti myös - yllättäen). Hulinaa riitti, jalkoja särkee edelleen ja silmissä vilisee. Pitänee oikein pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä koko tohinasta jäi käteen. Siis niiden isojen ostoskassien lisäksi...

Lauantaina kirjabloggailtiin täysillä 

Ihan ensimmäiseksi tietysti tulevat mieleen kaikki ihanat kirjabloggaajakollegat, joita tuli varsinkin lauantaina tavattua niin kummituskierroksella kuin messuillakin.  Olihan lauantai-iltapäivästä varattu useampi tunti kirjabloggausteemalle. Aloitimme kuuntelemalla Katjan ja Hannan mielenkiintoista jutustelua kirjabloggauskirjastaan eli Rivien välistä.

Sitten jatkoimme paneelilla, jossa kirjabloggaajat keskustelivat kustantamoiden edustajien kanssa. Allekirjoittanutkin oli päätynyt lavalle saakka ja ihan oikeasti innostui keskustelun aikana. Kiitos siitä kuuluu tietysti sekä Liken Nora Vaaramalle, Into-kustantamon Mika Rönkölle että tietysti bloggarikeskustelijoille, joista lavalla seuranani olivat Kirsi Hietanen ja Hanna Morre Matilainen. Keskustelua ohjasi ja aktivoi ansiokkaasti Taika Dahlbom .

Aiheet olivat  moninaiset ja vaihtelivat kirjablogien vaikutuksesta myyntilukuihin (satunnaista, ehkä enemmän silloin kun pieni kustantamo saa näkyvyyttä) kirjabloggaamisen eettisiin sääntöihin (esim. lue kirja, ennen kuin kirjoitat siitä). Taika oli listannut tarkemminkin keskustelun antia. Kannattaa siis vilkaista tänne.

Lauantai siis meni aika puhtaasti kirja-aiheiden parissa. Tosin täytyy myöntää, että päivän ruokailu oli lähinnä ruokamessupuolen maistiaisia. Ihmisiä oli niin hurjat määrät joka puolella, että jonot kahviloihin tuntuivat tällaisesta kärsimättömämmästä messukävijästä ihan liian pitkiltä.


Sunnuntaina shoppailtiin syötäviä

Sunnuntaina sitten olinkin ajoissa liikenteessä ja kädet täynnä kasseja jo ennen yhtätoista. Onneksi oli sellainen rintamerkki, että välillä pääsi käymään viemään saalista autolle. Ajoissa istahdimme myös "viinikarsinaan" maistelemaan annoksia ja Jacob's Creekin luomuviiniä. Silakkatartar oli hyvää, nyhtöpossu vähän kuivaa ja tylsää ja juustokakku herkkua. Viini ihan yhtä hyvää kuin viimeksikin. Siinä kai ne tärkeimmät uutiset siltä kiepsautukselta.

Mielenkiintoisin tuttavuus taisi olla Ceramicon raastinlautanen, joita yksi lähti tietysti mukaan testattavaksi. Hyvin tuo toimiikin. Parmesaani raastui eikä sormilla ollut vaaraa. Varsinkin eilisen pasta-annoksensa päälle lapset innostuivat lisäämään juustoa vähän normaaliakin enemmän. Pähkinäkin meni testattaessa ihan hienoksi pölyksi, kuten kuvasta näkyy.

Lisäksi kassiin löysivät tiensä monet herkut - valkoista balsamicoa, artisokka-valkosipulitahnaa, katajanmarjasilakkaa, hevosmakkaraa ja muutama muukin, joita en tässä edes muista. Ilmestyvät sitten maistelujärjestyksessä tuonne FB:n puolelle.  Hiukan jäi harmittamaan, että unohdin ihan kokonaan ostaa lauantaina maistelemaani taivaallista lammasmaksamakkaraa. Ei vaan osuttu kohdalle, eikä muistunut mieleen. Pahus vieköön.
Kirjojakin tarttui mukaan sentään muutama, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Kaikkiaan siis oikein onnistuneet messupäivät. Näistä kun selvittiin,niin nyt on sitten hyvä hetki ryhtyä kirjaamaan sotasuunnitelmaa Helsingin kirjamessuille. Ainakin muita kirja- ja ruokabloggareita olisi taas kiva tavata...

Treffit kirjaston kummituksen kanssa...

Väsyttää. Miten se voikin olla niin, että kaikkein hauskimmankin päivän jälkeen on ihan piipussa. Aamu tosin alkoi tosi aikaisin, yön mentyä ranttaliksi nuorimmaisen veuhtoessa. Pakkasin lapset ja siskon autoon ja lähdin Turun suuntaan. Pikainen pysäkki isovanhempien luona ja äiti oli valmiina viettämään kirjabloggaripäivää.

Ensimmäisenä etappina oli Turun kaupunginkirjasto. Siellä oli minuuttia ennen avaamisaikaa ovella oikein jono. Go Turku ! Tiedätte, minne kannattaa mennä.

Lapsena ja nuorena kävin minäkin vanhassa kirjastorakennuksessa monen monituista kertaa. Siellä oli ihan oma, arvokas tunnelmansa. Uusitussa rakennuksessa tunnelma on säilynyt, mutta samalla on tilaa ja avaruutta tuotu lisää monin verroin. Kyseessä on erinomaisen onnistunut laajennusprojekti.

Tällä kertaa tosin jäi itse kirjaston ihailu vähän vähemmälle. Lyhyen Lukulamppu-projektin esittelyn jälkeen lähdimme kierrokselle tuntemattomampiin kirjaston osiin ja tutkimaan varastoja, jonne tavallisella kirjastokävijällä ei ole asiaa. Näimme upeita vanhoja kirjoja, joista historioitsijat ovat löytäneet harvinaisuuksia ja tarinaa niin Suomen kuin suomalaisen lukutaidon ja kirjoittajien historiasta.

Kirjojen lisäksi, melkein yhtä mielenkiintoista oli seurata kirjabloggarien yhtenäistä toimintaa kirja-aarteiden äärellä. Kamerat naksuivat, kun hyllyiltä bongattiin omia suosikkeja vanhoina painoksina tai muuten vaan mielenkiintoisia teoksia. Myönnän, otin minäkin muutaman kuvan, mutta paras koko sarjasta on tuo kollegojen yhteisposeeraus...

Kierroksen lopuksi pääsimme tutustumaan Turun kaupunginkirjaston kummituksen valtakuntaan. Tämä vanhempana rouvashenkilönä havaittu kummitus lienee entinen kirjastonhoitaja, joka tunnollisena hoitaa tehtäviään vielä tuonpuoleisessakin elämässä. Niin hyvin hän pitää huolta kirjastostaan, että häntä pidetään ennemminkin kirjastonsa suojelijana kuin pahantahtoisena ektoplasmailmentymänä.

Kapeat kirjakäytävät, pimeät varastokopit  ja kirjojen kuljetusnauhan aavemainen kolina aiheuttivat kylmiä väristyksiä (vai oliko se tuonpuoleisen tuulahdus?) Täytyy myöntää, että varaston käytävät eivät olisi ainakaan minun suosikkityöpaikkani, varsinkaan iltavuorossa. Oli siellä sitten seurana kummitusta tai ei.
 
Tällä kertaa kummitusrouva ei ollut meidän seurastamme kiinnostunut, mutta saimme sentään tutkailla kirjoja, joita hän ehkä istahti kirjaston rauhassa selailemaan uteliaiden kirjabloggarien siirryttyä Turun Kirjamessujen hulinaan.

Tässähän voisi mennä ihan sekaisin... Kirjasyksyä ja kirjamessuja

Syksy on minusta ollut aina uusien asioiden aikaa, mutta tänä syksynä tuntuvat uudet jutut suorastaan tulvivan ikkunoista ja ovista. Vauhti on kiihtynyt niin monella rintamalla, että lukuaikakin alkaa olla kortilla.  Ja voi, juuri nyt, kun ihania kirjoja tuntuu tulvivan sekä uusina ilmestymisinä että lukulistani normaalia nopeampana pitenemisenä. Tässähän voisi mennä ihan sekaisin...

Uusia kirjoja on listalla useampia, ensimmäisinä nyt Raittilan Terminaali, Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea ja, tietysti, Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa. Viimeksi mainittua odotan vähän kauhunsekaisin tuntein - se on kuulemma pelottava ja minä en yleensä uskalla kovin hurjaa kauhua lueskella painajaisten pelossa. Pakko kuitenkin edes yrittää sillä olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana haltioitunut Jääskeläisen kirjoista ihan yhtä paljon kuin Murakamin jokin aika sitten. Enkä minä yleensä faniksi rupea kovinkaan helposti, vaikka kirjoista pitäisinkin.

Huomasin tässä pari päivää sitten myös, että on alkamassa uusi , viiniin ja viinin valmistukseen liittyvä dekkarisarja. Sarjan nimikin on Wine Crime. Ensimmäisessä osassa ratkotaan rikosta Champagnen maisemissa. Se on siis listalla. Lisäksi pitää varmaan jossain välissä lukea se Rowlingsin uusin, salanimellä kirjoitettu ja kovasti kehuttu Käen kutsu. 

Sitten ovat tietysti Rauhalan Taivaslaulu ja Hiltusen Iso. Ensimmäinen kertoo lestadiolaisäidin taistelusta äitiyden paineiden alla ja toisessa isomman ihmisen elämän koettelemuksista. Kumpikin on minulla vielä lukematta. Kumpikin kuuluu syksyn "pakkoluettaviin" - sen verran sekä tunteita että ajatuksia herättäviä molemmat kuuluvat olevan.

Fantasian alueella minulla on sarjoja jatkettavana. Neil Gaimaniin ihastuin yhden kirjan perusteella ja hänellä on suhteellisen laaja tuotanto vielä minulla kahlattavana. Eiväthän ne varsinaisesti sarjaa muodosta, mutta kuitenkin. Ne on luettava, ehdottomasti, pian. Wariksen Pohjankontu-sarjaakin pitäisi jatkaa ja Meresmaan Mifongien aika odottaa listalla.

Historiallista viihdettäkään ei pidä unohtaa. Utrion Seuraneiti pitää tietysti lukea. Hänen kirjojaan olen lukenut vuosien ja taas vuosien ajan. Pakkohan sitä perinnettä on ylläpitää. Vaikka Oppinut neitikin kyllä odottaa vielä lukemista. Hirvisaaren Me, Keisarinnakin kuuluu luettavien listalle. Aihe, eli Katariina ainakin on mielenkiintoinen. Hänen elämästään riittäisi ainesta useampaankin romaaniin ja niitä tietysti on kirjoitettukin.

Joskus tuntuu, että olisi parempi olla kiinnostunut vain jostain tietystä genrestä, ei olisi ihan niin pyörryttävän pitkä lukulista. Nämäkin kirjat tulivat mieleeni ihan suoralta kädeltä, ei tarvinnut edes luntata ylöskirjattuja. Millainen lista mahtaakaan olla tuomisina Turun Kirjamessuilta, jonne suuntaan huomenissa. Messuvierailun lisäksi minulla on treffit kirjaston kummituksen kanssa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin.

Ai niin, minut voi Turun Kirjamessuilla bongata kirjabloggaripaneelista lauantaina klo 16.15-17.50 Kokoustila 3sessa (Messukeskuksen 2. kerros). Tervetuloa seuraamaan ja osallistumaan keskusteluun !

Isäntää vakoilemassa : Pilvenpehmeät gnocchit ja perunalumivehje

 

Tässä jokin aika sitten osallistuin keskusteluun siitä, miten ihmeessä voi perunagnoccheista saada sellaisia pehmeitä ja keveitä. Useimmiten kun ne tuntuvat jäävän mauttomiksi, kiinteiksi kikkareiksi. Lupasin vakoilla meidän isäntää, joka jostain syystä melkein (huom) aina onnistuu gnocchien teossa ainakin minun mielestäni erinomaisesti. 

Keittiön ovelta valmistusprosessia kurkistellessani kyselin vinkkejä onnistumiselle.  Hyvin eteläranskalaisen olkien kohauttelun myötä sain kirjattua ylös pari juttua : 

1. Perunoiden tulee olla kuumia, mutta kuivia, kun gnoccheja ryhtyy työstämään
2. Makua saa maustamalla  eli eipä unohdeta suolaa 
3. Ei saa laittaa liikaa jauhoja 
4. Ei saa työstää massaa liikaa. Siten vaan, että pysyy kasassa. 

Lisäapuna meillä oli tällä kertaa myös Chez Mariuksessa jo moneen kertaan himoiten ihailemani perunalumipuristin.  Isännän arvion mukaan se auttoi erityisesti tuohon ensimmäiseen kohtaan sillä perunat sai hienoksi nopeasti ja ennen puristamista sai myös valutettua mahdolliset vedet kokonaan pois.

Chez Mariuksen kauppa Helsingissä on nyt remontin jälkeen muuten todella upea. Se on väljä ja valoisa ja houkuttelee ihastelemaan kaikkia niitä mielenkiintoisia keittiökapineita, joita seiniltä löytyy. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Meidän isännän perunakurpitsagnocchit

kymmenisen perunaa 

pala myskikurpitsaa

2 kananmunaa

sopivasti jauhoja - joo, tiedän, tämä ei ole kunnollinen määritys, mutta kun isäntä vaan heitteli sormituntumalla, enkä osannut silmämääräisesti mitata oikein. Virallisissa ohjeissa kuulemma neuvotaan laittamaan jauhoa puolet perunoiden määrästä (eli 800g vs. 400g), mutta minusta tuntuu, että isäntä laittoi pikkuisen vähemmän.

Keitä perunat kypsiksi ja kypsennä kurpitsa uunissa. Kuori kurpitsa ja hienonna. Vedä perunat hienoksi puristimella. Sekoita massaan jauhot ja kananmuna. 

Leivo pötkylöiksi ja leikkaa gnoccheiksi. Voit painella haarukalla vähän sellaisiksi rullamaisiksi, jos haluat. 

Seisota hetki ja tipauta erissä kiehuvaan veteen (tai kasvisliemeen). Gnocchit ovat kypsiä, kun ne nousevat pintaan.

Kastikkeena oli tällä kertaa yksinkertaisesti vettä, salviaa ja kasvisliemifondikuutiota sekaisin.

Päälle ripoteltiin iso kasa parmesaania ja paistettiin pannulla karitsankyljyksiä ja lehtikaalia.

Oli muuten hyvää.

Tulipa tuossa syyskuussa luettua sata suomalaista suosikkia

Ehei, en minä yksin - vaan me kaikki yhdessä.

Helsingin Sanomat listasi kesällä lukijoidensa kertomat 100 suosituinta suomalaista romaania.  Eihän kukaan kirjabloggaaja voi tuollaista listaa vastustaa. Pakko käydä se läpi jollain tavalla.

Jotta lukeminen ei kävisi liian raskaaksi kenellekään ja saisimme arviot myös muille katsottaviksi kohtuuajassa, jaoimme kirjat keskenämme. Jokainen luki ja bloggasi syyskuun aikana noin kaksi kirjaa.

Alla siis teille, arvon lukijat, lista linkkeineen ajatuksiin, joita nuo 100 suomalaista suosikkia herättivät.

Hanna kirjoitti lisää myös tempauksen taustoista. Kannattaa siis vilkaista myös tänne.

Tässä linkit - Mitkä ovat sinun suosikkejasi ? Montako olet listalta lukenut ? Minä olen nyt bloggaamani kaksi mukaanlukien lukenut tältä listalta 19 . Vielä riittää luettavaa, mutta taidanpa aloittaa noista arvioista.

1. Sofi Oksanen: Puhdistus
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is)
3. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
4. Kari Hotakainen: Ihmisen osa 
5. Rosa Liksom: Hytti nro 6
6. Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
7. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
8. Katja Kettu: Kätilö                    
9. Antti Hyry: Uuni                      
10. Aki Ollikainen: Nälkävuosi                  
11. Pirkko Saisio: Punainen erokirja                                      
12. Arne Nevanlinna: Marie                           
13. Riikka Pulkkinen: Totta 
14. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
15. Hannu Raittila: Canal Grande
16. Jari Tervo: Myyrä
17. Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
18. Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
19. Bo Carpelan: Kesän varjot
20. Markus Nummi: Karkkipäivä
21. Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö
22. Mikko Rimmisen: Nenäpäivä
23. Helena Sinervo: Runoilijan talossa
24. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
25. Hannu Väisänen: Vanikan palat
26. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
27. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
28. Jari Tervo: Layla
29. Olli Jalonen: Poikakirja         
30. Katri Lipson: Kosmonautti 
31. Riikka Pulkkinen: Raja
32. Miika Nousiainen: Metsäjätti
33. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
34. Hannu Väisänen: Toiset kengät
35. Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
36. Antti Tuuri: Ikitie
37. Markus Nummi: Kiinalainen puutarha
38. Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani                        
39. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
40. Hannu Väisänen: Taivaanvartijat  
41. Rakel Liehu: Helene                                                         
42. Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
43. Jari Tervo: Troikka
44. Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet    
45. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa        
46. Juha Itkonen: Kohti
47. Kristina Carlson: William N. päiväkirja
48. Heidi Köngäs: Dora, Dora     
49. Antti Tuuri: Kylmien kyytimies                  
50. Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
51. Miika Nousiainen: Maaninkavaara 
52. Eve Hietamies: Yösyöttö
53. Joel Haahtela: Katoamispiste
54. Jari Tervo: Ohrana
55. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
56. Sofi Oksanen: Stalinin lehmät
57. Arto Salminen: Kalavale
58. Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
59. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
60. Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
61. Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa
62. Sirpa Kähkönen: Hietakehto                    
63. Erik Wahlström: Jumala
64. Riikka Pulkkinen: Vieras
65. Turkka Hautala: Salo
66. Arto Salminen: Ei-kuori
67. Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
68. Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
69. Johanna Sinisalo: Linnunaivot
70. Joel Haahtela: Elena                        
71. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
72. Veikko Huovinen: Konsta Pylkkänen etsii kortteeria
73. Miina Supinen: Liha tottelee kuria
74. Reko Lundán: Ilman suuria suruja
75. Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun
76. Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi
77. Petri Tamminen: Enon opetukset
78. Anja Snellman: Parvekejumalat
79. Juha Seppälä: Paholaisen haarukka
80. Laura Save: Paljain jaloin
81. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
82. Jari Järvelä: Veden paino
83. Leena Lander: Käsky          
84. Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt
85. Ranya ElRamly: Auringon asema
86. Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi
87. Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone
88. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
89. Marko Kilpi: Elävien kirjoihin
90. Arto Salminen: Paskateoria
91. Johanna Sinisalo: Enkelten verta               
92. Laura Gustafsson: Huorasatu
93. Riku Korhonen: Lääkäriromaani
94. Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
95. Juha Seppälä: Mr. Smith
96. Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi
97. Satu Taskinen: Täydellinen paisti        
98. Tuomas Kyrö: Liitto
99. Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos
100. Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita