Sivut

23.10.2013

Someron mamman omenapiirakka


Sain vieläkin ison ämpärillisen omenoita vanhemmiltani. Onneksi sain, sillä olin ihan kokonaan unohtanut tämän jokaisen syksyn vakioreseptini. Meidän mamman aikoinaan jostain bongaama ohje, jossa pehmeän kakun päällä on niin ikään pehmeitä omenoita. Tämä kuuluu ehdottomasti hämärien syysaamujen teekupin seuraksi, tai hämärien syysiltapäivien teekupin seuraksi - ihan miten vain kullekin sopii.

Someron mamman omenapiirakka 

5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 dl sulatettua voita
2 dl kermamaitoa
1 muna
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

omenoita lohkoina, kanelia ja sokeria

Sekoita maito ja sokeri sekä kananmuna. LIsää pieni osa rasvasta ja sekoita. Lisää osa jauhoista leivinjauheen ja vaniljasokerin kera. Sekoita. Jatka rasva ja jauhot vuorotellen loppuun.
Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina vuokaan.
Viipaloi omenoita ja peitä piirakka. Ripottele päälle kanelia ja sokeria.

Paista 180 asteessa noin 20-30min, kunnes pinta ja reunat ovat kauniin ruskeat.

Maistuu ihanalta ihan sellaisenaan, mutta sopii myös vaniljakastikkeen kaveriksi.



p.s. Tänään piti kertoa Katherine Pancolin vierailusta viikonloppuna messujen koekeittiössä, mutta meni mokoma perumaan tulonsa Suomeen... Harmi.

8 kommenttia:

  1. Omenapiirakat ovat kyllä parhaimipia makeita juttuja mitä on,ja niin varmasti tämäkin:) Ja oi onnellinen,kun saat noin runsaasti omppuja! Mukavaa messutapahtumaa! Tekis niin mieli olla siellä ja velipoikakin on siellä ruokapuolella myymässä niitä raastinlautasia plus italialaisia juustoja ja muita herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan oltu kiitollisia ompuista, vaikka nyt kyllä lapset jo alkavat kieltäytymään... on kuulemma syöty vähäksi aikaa tarpeeksi.

      Poista
  2. Ehkä se on juuri se helppous joka tästäkin tekee sen herkun. Plus simppelit maut omena,kaneli ja sokeri,voita unohtamatta :) elämän suuria herkkuja,yks niistä on Someron Mamman Omenapiirakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpolla tekemisellä on osansa nautinnossa - se on selvä :-) Eikä voilla leivottu voi olla kuin hyvää...

      Poista
  3. Hyvä ohje. Suosin aina näitä reseptejä, missä vain sekoitellaan ainekset vaivattomasti yhteen, ja silti hyvää tulee.:) Täällä oli todella heikko omenavuosi. Jäi omenaleipomukset vähiin.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoja suosin minäkin :-) Harvemmin nykyään tulee edes yritettyä ehtiä mitään monimutkaisempaa.
      Meillä on vanhemmilla ollut omenoita aivan hurjasti tänä vuonna. Alkaa jo vähän tökkimään pojillakin ja täytyy oikeasti yrittää olla käytössä luova, ettei menisi hukkaan.

      Poista
  4. Just tällaset on niitä parhaita, simppeliä ja hyvät raaka-aineet :P Miten nämä omenajutut on muutenkin aina niin kauniita! Brasiliassa saa muuten aivan järkyttävän hyviä omenoita, vaikka moni pitää suomalaisia omenoita ihan parhaina.. onneksi näin, koska monia muita juttuja meiltä kyllä puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omena taitaa selvitä aika hyvin monella maailman kolkalla...

      Poista