Olet mitä luet ?
Näin ruokareseptejäkin tänne kirjoittavana minun kai pitäisi ennemminkin kirjoittaa tuosta syömispuolesta, mutta käännetäänpä nyt vaihteeksi näin.
Itse asiassa aloin pohtimaan tätä kysymystä sen jälkeen, kun yksi kirjablogaajakollega (Terveisiä Kirsille !) kertoi anonyymista kommentista blogissaan. Siinä kovasti kyseltiin, ovatko kirjabloggaajat ollenkaan miettineet, millaisen kuvan antavat itsestään blogattujen kirjojen perusteella.
Niin, millaisen ? Mitä minusta kertoo se,
että rentoudun mielelläni lukemalla dekkareita, joissa usein tapahtuu murhia ?
etten tykkää kauhusta ?
että romantiikka tekee hyvää aina välillä ?
että joskus on kiva lukea jotain ihan fantasiaa ja kaukaista todellisesta maailmasta ?
että onnelliset loput ovat suosikkejani ?
että vinksahtaneet maailmankuvat viehättävät ?
etten voi lukea lapsiin kohdistuvasta väkivallasta tai muuten surullisista lasten kohtaloista?
että voin hätkähtämättä lukea ihmissusien ja vampyyrien taistelusta, vaikka niissä välillä veri lentää ja jäseniä sinkoilee, mutta koiran rauhallinen kuolema (esim. Woolf / Runoilijan koira) saa kyyneleet silmiin ?
Mitä minusta kertovat esimerkiksi syyskuun aikana luetut kirjat ?
Cassandra Claren Varjojen kaupunki sarja on nuorten suuri suosikki. Minäkin luin kaksi ensimmäistä osaa. Teinikö täällä kirjoittelee ja huokailee nuorisoromantiikan perään ?Luin myös Marissa Mehrin Veristen varjojen oopperan - intohimoa ja leiskuvia tunteita, mielen järkkymistä. Pidin kirjasta ja tunnistin sen kuvaamaa tuskaista tunnemaailmaa myös nuoresta itsestäni. Olenko siis emotionaalinen ja dramaattisuuteen taipuva ?
Blogiani enemmän lukevat tietävät, että minun teiniangstiaikani ovat jo aika kaukana takanapäin. Siihen viitannee ehkä myös Sirpa Kähkösen Hietakehto, jonka luin, josta pidin ja joka muistutti kyseisen aikakauden vaikutuksista myös omaan elämään. Ei tosin omakohtaisista kokemuksista, en minä sentään ihan niin iällä vielä ole... Keski-ikäinen täti-ihminen kai kuitenkin, mihin Kähkösen genrestä pitämisen oletetaan usein viittaavankin. Tosin minä en ole innostunut esim. Hirvisaaren sarjoista, jotka kertovat käsittääkseni samantyylisistä aiheista ja ovat samojen lukijoiden suosiossa.
Luin syyskuussa myös Maija Vilkkumaan Nainen katolla. Tekeekö se minusta rokimman ? Tosin nyt täytyy tunnustaa, etten ihan kauheasti kirjaan ihastunut. Palataan siis takaisin siihen keski-ikäiseen tätiin. Kirjasta myös löytyi paljon viitteitä, jotka tunnistin omista muistoistani. Vuosikymmenet siis ainakin sijoittuvat paikoilleen.
Tämä tylsä täti luki syyskuussa myös Gail Carrigerin Etiquette & Espionnage. Huumorintajua ? Vai romanssinnälkää ?
Helena Wariksen Uniin piirretty polku lumosi. Kaipuuta muualle ? Paikkailenko fantasialla tylsää elämääni ?
Mitä kertoo minusta Joel Haahtelan Elenan lukeminen tai Arne Nevanlinnan Marie ? Horowitzin The House of Silk ?
Ainakin se, että tulin lukeneeksi syyskuun aikana kymmenen kirjaa paljastanee minun pitävän lukemisesta.
p.s. luin juuri David Byrnen Nyt v...u nukkumaan. Ja kyllä, minulla on yllättävän vähillä unilla toimeen tuleva pieni poika...
Olen monasti miettinyt, mitä kirjahyllyni kertoo minusta ulkopuoliselle. Kirjoja on laidasta laitaan ja lukijana olen kaikkiruokainen, mutta toki lempigendre on ja tiettyjä juttuja ahmii ja joitain tulee sitten luettua "kun kuuluu". Tosin minulle käy ruusukaalin ja useiden Finlandia-palkittujen kanssa samoin: lautaselle jää. Niin jöi JÄÄkin. Ei vaan uponnut minuun.
VastaaPoistaPaljon on top 100 kirjalistoja erinäisillä syillä, miksi ne on niin top ja useinkaan en ole lukenut niistä kuin murto-osan ja jään aina pohtimaan, miksi lukumakuni poikkeaa niin kovasti näistä listoista. Kirjahyllyssäni ovat sulassa sovussa hömppää ja klassikoita, mutta esim. HS:n kirjalistauksista en ole koskaan bongannut mitään "kevyempää", vaikka sitähän kansa lukee.
Isäni ei esimerkiksi ole lainkaan lukumiehiä, perus suomalainen jörrikkä. Lukihäiriökään ei edesauta tilannetta, mutta minusta on aina ollut kovin ihana tapa, että isäni ahmii Arto Paasilinnoja. Se on lapsuudestani saakka ollut yksi joulu-juttu meillä: isöni saa Paasilinnan ja Budapest-kohvehteja ja ahmii molemmat kerralla. Vaikka muuten hänen lukuinnokksuutensa rajoittuu sanomalehtiin, on tämä tapa säilynyt hänellä aina. Koko Paasilinnan tuotanto nököttää isälläni hyllyssä ja kertoohan se jotakin hänestäkin. Ainakin sen, että lukeminen kannattaa aina.
Itse rakastan suomalaisia naiskirjailijoita, elämäkertoja ja muutamia nokkelia suomalaisia mieskirjailijoita, mutta myönnän avoimesti, että paljon on jäänyt kirjallisuuden klassikoita kesken. Elämä on niin lyhyt, että en jää suremaan ruusukaalinkaan syömättömyyttäni... ;)
Minusta on ihanaa, kun ihmiset pitävät erilaisista kirjoista. Onneksi niitä myös löytyy joka makuun. Sitä, mitä laajahko kirjallisuusmaku sitten kertoo lukijasta... ? No, ainakin minun lukemistani kirjoista ja niihin liittyvistä mielipiteistäni saa hyvin juuri tuon keski-ikäisern perheenäidin profiilin esille, mutta kertooko sellainen sitten minusta kaiken ?
PoistaHyvää pohdintaa. Ensiksi mieleeni tuli opiskeluaikani, kun kenttätyökurssilla meitä neuvottiin katsomaan ihmisten kirjahyllyä: se kuulemma kertoo niin paljon. Mutta joo, luulen että moni kirjabloggaaja lukee niin laaja-alaisesti, tosin lähinnä romaaneja, että lukemisen kautta välittyvä kuva on vähintäänkin monikerroksinen. Itsekin luen kaikenlaista lastenkirjoista klassikoihin ja nykykirjallisuuteen. Kaikki ei kuitenkaan kiinnosta, vaikka usein sanon itsestäni niin. :)
VastaaPoistaNiipä, mitä se meistä kertoo, kun luemme monenlaista kirjallisuutta ? Päättämättömyyttä vai älyllistä uteliaisuutta ? ;-)
Poista